Monthly Archives

joulukuu 2016

Joulunseudun hajakuntia

Koska olin jouluna kissavahtina Helsingissä, päätin hyötyä tilanteesta ja käydä päivisin geokätköllä lähikunnissa. Heti Hangossa junalle mentäessä IKEA:n kassi repesi alkutekijöihinsä. Olin miettinyt, ottaako mukaan hihnan kassin ympärille vaiko en. Ei, en ottanut. Helsingissä piti ostaa uusi kassi.

Ensimmäinen kunta oli Kärkölä Rixu-Lahti radan varressa. Sijainnin takia olen hujahtanut junalla usein ohi ennen oikoradan valmistumista, mutta en ollut koskaan malttanut pysähtyä.

Rixusta Lahteen oli matkalla pieni poika, ilmeisesti Lähi-Idästä ja tein sille ankkaääniä, mistä hän innostui niin paljon, että rupesi jakamaan minulle Tuc-keksejään. Kumpi on hassumpaa, tienasin ankkana keksin vaiko se, että pakolainen tarjosi minulle ilmaista ruokaa.

Kärkölän keskustaajama Järvelä oli melkoisen tylsän näköinen paikka, mutta niukka naukka lumirajan toisella puolella. Kun löysin ensimmäisen kätköni, sain samalla Kärkölän uudeksi kätkökunnaksi.  Toinen kätkö oli Alli Paasikiven synnyinkodin muistomerkki. Mietin, onko presidentin puolisolla mitään merkitystä. Ehkä hän tuo lisäarvoa presidentin asemalle. Alli Paasikiven ainoa tunnettu ansio oli, että hän toi suomeen sanan ”allit” tarkoittamaan nimenomaan löysää rasvaa käsivarsissa. Oikeasti presidentin puoliso on ollut huomaamaton paitsi kun Pekka Haavisto pyrki presidentiksi, niin silloin oltiin ahkerastikin tuomassa hänen kumppaninvalintaansa esille. Kirjoittamaton maan tapa Suomessa siis yhä on, että Linnan pari on heteropari ja edustaa heteroperhemallia. Kekkosen seikkailut taas katsottiin sormien läpi.

IMG_0022

Kärklän kolmas purkki oli frisbeegolfradalla, minkä jälkeen siirryin odottamaan junaa. Tikli lauleskeli puistossa keväisesti. Kärkölä olisi saattanut olla nätimpi, mutta näin harmaana talvipäivänä se ei ollut kuin lähiö keskellä metsää.

Seuraavana päivänä Lopelle. Jo matkan alussa tuntui, että vessaan olisi tarvis, mutta matkan aikana hätä yltyi räjähdyspisteeseen. Onneksi bussikuski oli ystävällinen ja pysäytti bussin hetkeksi Vihdijärvellä taukopaikalle, kun kerroin asiasta. Bussissa ei nimittäin ollut vessaa. Ei tarvinnut vessassa kyllä yhtään houkutella, tuli sellainen totaalityhjentyminen.

IMG_0042

Pato murtui Vihdijärvellä vessassa, ei kun tämä onkin väärä kuva.

Huojentuneena sitten loppumatka Lopelle. Viimeistelin asiani vielä kunnantalon vessassa, jonka jälkeen geokätkölle. Kätkö oli läheisellä harjualuuella, missä risteili runsaasti polkuja. Siellä oli ennen ollut ampumarata. Mielenkiintoinen logistiikka on pistää ampumarata ja sairaala vierekkäin. Nyt on lenkkipolut ja terveyskeskus.

Lopella on tietysti ollut oma historiikkinsa ja siellä on pystejä, kuten tämä:

20161223_112128

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Mies, jonka nimessä on kaksi yrjöä.

Loppi tunnetaankin paremmin siitä, että siellä suhtaudutaan vakavasti liikuntaan luonnon helmassa. Siellä on keskustassa erätarvikeliike, josta ostin megakokoisen juomapullon, koska vesi aina loppuu kesken, aivan niin kuin on pula vessoista.
Lopella tihkusi vettä ja vietin paljon aikaa kirjastossa. Kävin kuitenkin myös toisella kätköllä, josta en meinannut saada logivihkoa ulos. Onneksi sain sen pienellä pinseteerauksella houkuteltua kuitenkin logattavaksi. Näillä kahdella kätköllä tuli Loppi uudeksi geokunnaksi. Ei hassumpi kunta ollutkaan, mutta sää ei suosinut.

Vietin sitten joulun tylsyydessä kissojen kanssa. Kissoissahan ei ole mitään vikaa, kun ne tappelevat toistensa kanssa ja ne joutuu erottamaan, niin ensin puolustettu kissa tulee nuolemaan erotuomaria ja myöhemmin myös itse riitapukari tulee nuolemaan erotuomaria. Milloin sellaista tapahtuu ihmisten kanssa. Jos sotkeutuu ihmisten riitoihin, niin molemmat riitakumppanit vain alkavat sättimään sinua.

Tapaninpäivänä kuitenkin oli jo kohtuullista liikennettä ja Lapinjärvi valikoitui kunnaksi. Pääasiassa sen takia, että sinne oli jonkinlaisia liikenneyhteyksiä. Bussi kuitenkin jätti noin kilometrin päähän kirkonkylästä Tebbarille. Tebbarin lähellä oli lintutorni ja kätkö ja pitihän ne molemmat käydä katsomassa.

IMG_0025

Unbelievable. Unfuckingbelievable.

Kun iltaruskossa pilvet heijastuivat järven peilikirkkaaseen jäähän, niin tuli mieleen kappale ”Unfuckingbelievable”. Olisin voinut olla katselemassa tätä koko illan, mutta ilta hämärtyi nopeasti. Kätköpurkki löytyi nopeasti ja Lapinjärvi uudeksi kunnaksi kätkökartalle.

Lapinjärvi tarkoittaa ainakin vähän vanhemmalle väelle vain yhtä asiaa: Lapinjärven legioonaa eli sivareita eli siviilipalveluskeskusta. Tässä on kokemuksia kyseisestä paikasta. Minulla ei ole mielipidettä kysymyksestä asepalvelus, sivari vai totaali. Metsässä myrääminen kutsuu ja kaikki yleinen sporttisuorittaminen, mutta eniten minä pelkäisin henkistä puolta. Täytyy kyllä antaa propsit armeijalle siitä, että niillä on kanttia antaa ladattu ase suomalaisen miehen käteen ja huutaa tälle. Vai onko se sulaa hulluutta, mene tiedä. Armeijassa on kuitenkin siviiliviranomaisiin verrattuna se kunnioitettava puoli, että vastuu on ihan konkreettinen.

Lapinjärvellä on tarjota muutakin. Lapinjärvellä on pesinyt ja ehkä yhä pesii Suomen väärinkirjotetuin lintulaji, turturikyyhky, joka on luokiteltu vaarantuneeksi ja lisäksi peltopyitä. Kumpaakaan niistä en ole nähnyt Lapinjärvellä ja peltopyitä olen etsinytkin.

Lapinjärvellä kuitenkin kulkee Struven ketju ja sieltä on Sibeliuksen suku. Itse asiassa, kirkon vieressä postilaatikossa lukee ”Sibelius”.

Lapinjärven kylän keskusta on ultrasöpö ja historiallinen ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Tosin, kun lyhyt päivä oli mennyt mailleen, katselin lähinnä taskulampun valossa.

IMG_0030

Kylän vanhimmalla talolla oli myös kätkö, mutta jostain syystä en löytänyt sitä. Ehkä se johtui siitä, että oli noin miljoona mahdollista paikkaa, jossa purkki olisi voinut olla. Aloin olla myös väsynyt. Yleensä merkki väsymyksestä on, ettei näe geokätköpurkkia, vaikka se on ihan nokan edessä. Silloin on syytä jättää kätköilyt ja siirtyä lepäämään.

Menin takaisin Teboilille. Siellä Maija Mehiläinen oli teemana. Siellä myytiin myös paikallisia tuotteita, muun muassa glögiä. Oikeasti kuitenkin glögi oli naapurista Elimäeltä.

20161227_230203

Mun serkun (Klaus Alarik Castren) vaimon nimessä on Elimäki: ”Wrede af Elimä”. Aikoinaan, kun siniverinen meni rahvaan kanssa naimisiin, niin se oli niin iso häpeä, että rahvaan koko suvusta tehtiin siniverisiä. Sitten tapahtui sellainen kuin demokratia ja naurettava tapa jäi. Muuten minäkin saattaisin olla Wrede af Elimä. Sillä nimellä voisi olla aika vaikea olla uskottava kommunisti.  Kommunistithan onnistuivat tekemään proletariaatin diktatuurin ilman proletaareja. Ehkä jotain kertoo suomalaisesta kansanluonteesta, että O.W. Kuusinen ilmoitti olevansa sukujuuriltaan pikkuporvari. Muut politbyroossa eivät tunteneet omatunnontuskaa sen vertaa, että olisivat ilmoittaneet asian laidan omalta osaltaan.

Seuraavana päivänä piti herätä aikaisin, että ehtisi bussiin Myrskylään. Myrskyläkin on tunnettu lähinnä yhdestä asiasta: Lasse Virénistä. Minä tunnen sen myös lukuisista pöllöretkistäni kuntaan. Ensimmäinen kätkö löytyy roskaiselta pysähdyspaikalta, eikä herätä myönteisiä ajatuksia. Myrskylä kätkökunnaksi.

Toiselle kätkölle on kehotus ottaa mukaan apuväline tai ilmankin sen saisi, jos olisi notkea. Reitti sinne vie tehtaan ohi ja huomaan mennessäni sinne tikkaat nojallaan tehtaan seinällä. Paikan päällä käy ilmeiseksi, etten pääsisi purkille. Menen takaisin tehtaalle, otan alumiinitikkaat mukaani. Kiipesin puuhun, loggasin kätkön ja kannoin tikkaat takaisin seinustalle. Kukaan ei kerinnyt kaipaamaan tikkaita eikä kukaan onneksi ollut paikalla kyselemässä tyhmiä.

IMG_0033

Tie ylös puuhun käy. Kätkökin näkyy tikkaitten päässä.

IMG_0034

Kuulin kerran lehtopöllön kirkon mäellä. Jännästi kirkko on aukealla.

Kolmas kätkö oli kotiseutumuseolla, joka oli kiinni, niin kuin museot lähes aina. Sen jälkeen kävin kirjastossa vessassa ja tietokoneella. Lopun aikaa olen kahvilassa ja kaupassa ja kuulen, että Myrskylä on myös paikka, missä tractor-pulling sai alkunsa Suomessa.

IMG_0038

Bussipysäkillä mainostetaan ”lesboshowta” naapurissa Artjärvellä. Onpa yllättävää. Jos tulee ulos kaapista, tulee itkua, uhkailua ja ehkä jopa potkut, mutta sitten on lesboshow. En ikinä ymmärrä suomalaisia, enkä muunkaan maalaisia.  Mitähän siihen kuuluu? ”Hei, minä olen teidän kaikkien ennen tuntema entisen Artjärven kunnan entisen kirjaston kirjastotäti Minttu-Riitta ja minun ja entisen Artjärven kunnan entisen kulttuuritoimen puolesta haluaisin tulla kertomaan, kuinka huomasin olevani lesbo ja kuinka haluaisin aloittaa tämän uuden vuoden tulemalla näin ulos kaapista teille entisen kunnan nykyisille asukkaille. Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa, kuinka Pirkko Saisio teki vaikutuksen minuun. Lopuksi luen Sapphon runoja ja sitten meille esiintyy Ostarivinokkaat Suomen Kouvolasta. Varat myydyistä flanellipaidoista menee Setalle”.

Seuraavana päivänä lähdin Pukkilaan. Bussi seurasi Porvoonjokivartta melkein koko matkan. Porvoonjoki on upea ja paikoitellen siinä oli koskia. En nähnyt koskikaroja. Kun joki tulvii, tulvapelloilla on usein paljon joutsenia ja muita vesilintuja ja kahlaajia. Myös upeat Askolan hiidenkirnut ovat Porvoonjokilaaksossa. Ennen tulvia, kevättalvella, olen ollut täällä usein kuuntelemassa pöllöjä. Nyt jään Naarkoskella, lähellä Pukkilan kirkonkylää. Ensimmäinen kätkö löytyy lähes välittömästi ja niinpä Pukkilasta tulee uusi geokätkökunta minulle.

Naarkoski

Naarkoski. Minusta koski ilman koskikaraa on hukkaan juoksevaa vettä.

Myöskään Naarkoskelta ei löydy koskikaraa. Kylmä ja jäätyvät vedet ajavat koskikarat etelään ja koska on ollut leuto talvi, ei ole pulaa virtaavasta vedestä.

Ilma on aika jäätävä. Kävelen tietä pitkin eteenpäin. Kaikki paikat on suljettu, Pukkila on ihan aavekaupunki. Seuraava kätkö löytyy Pukkilan kirkolta ja viimeinen läheltä katsastusasemaa. Sen jälkeen palaan Pukkilan keskustaan.

IMG_0043

Pukkilan kirkko

IMG_0044

Pukkila on tunnettu kevättulvistaan ja lähinnä hanhilaumoista, mitä se houkuttelee ja sen lisäksi kahlaajia ja vesilintuja, mutta kun ei ole lunta, ei ole odotettavissa kevättulvia. Minne hanhet sitten menevät, kuka tietää. Paras paikka Pukkilassa on Kanteleella Ylösjoentiellä ja Isoniityntiellä. Jälkimmäiselle on annettu nimi ”Popeda”, koska se oli se auto, joka kerran oli siellä. Minusta on typerää antaa millekään paikalle nimi auton mukaan, mutta kuulemma se ei ollut liikennekelpoinen. Joku voisi rakentaa teemapuiston, jossa voisi ajella vanhoilla itäautoilla. Kantele tuskin olisi paikka, sillä Kanteleen pellot peittyvät tulvaveteen. Kannaksella olevan Kanneljärven nykyinen nimi on ”Popeda” ja varmaan joku siksi pisti Kanteleelle Popedan romun pellon laidalle.

Pukkilasta pääsin bussiin, joka oli menossa Lahteen Orimattilan kautta. En ole vähään aikaan ollut Orimattilan keskustassa. Mallusjoen ja Ruhan seudut ovat myös tulva-alueita keväisin. Siellä näkyy myös peltopyitä. Minä en nähnyt yhtään. Ehkä nekin välttelevät viimaa.

Lahdessa oli tullut kirkkokätkö. Kerään itselleni 200 kirkkoa haastetta varten ja kirkko se on adventtikirkkokin. Kerran seurustelin entisen adventistin kanssa. Ei hän ollut sen kummallisempi kuin muutkaan. Tuntuu vain, että uskovaiset keskittyvät epäoleellisuuksiin, kun taas minusta uskossa ydin on rauha, ilo ja rakkaus ja kaikki muu on sivuseikka. Lahdesta menin sitten junalla Helsinkiin.

 

Geokätköilyn perusteet

Minimi, millä geokätköilijä pärjää on kynä, mutta yleensä pitää olla älypuhelin tai maasto-GPS. Suosin jälkimmäistä, niin ei tule datan latausmaksuja ulkomailla. Toisaalta, joskus käytän niitä myös yhdessä. Yleensä kännykän GPS:n tarkkuus on ollut paljon maasto-GPS:ää huonompi. Toisaalta netin kännykkäsovelluksissa on reaaliaikainen yhteys kätkötietokantaan eikä kätköjä tarvitse erikseen ladata. Nyt ei tosin uusimmissa GPS:säkään tarvitse ladata kätköjä. Se latailu on useimmiten se ikävin puoli, kätködata kun muuttuu jatkuvasti, mutta puhelimessa se on joka hetki päivitettynä. Tämä muuttuva data on esimerkiksi sellaista, että viimeisin kätköä etsinyt on merkinnyt sen mahdollisesti kadonneeksi tai kätkön omistaja on vienyt kätkönsä pois esimerkiksi huollon takia. Aloitellessani tein sen virheen, etten katsonut, että useat olivat etsineet kätköä turhaan ja että kätkö oli todennäköisesti kadonnut. Minäkään en sitten sitä kätköä löytänyt.

Kätkön koordinaatit ovat muotoa asteet minuutit ja minuuttien desimaalit. Käytännön elämässä koordinaatit voivat olla vaikkapa muotoa asteet minuutit ja sekunnit tai asteet ja asteen desimaalit. Netti on pullollaan ohjelmia, jossa asteet muutetaan yhdestä esitysmuodosta toiseen.

Geokätköjen virallinen sivu on www,geocaching.com.  Käytännössä Suomessa käytetään meidän omien kätköjemme sivustoa www.geocache.fi . Koko maailmanlaajuisen geokätköilyn pääkonttori on Seattlessa, USA:ssa. Meidän oman sivustomme ”toimisto”, Haksulandia, on taas Karkussa, Sastamalassa. Muissa maissa on muita sivustoja, kuten Eestissä on www.geopeitus.ee .

Kätköpurkin koko vaihtelee. Pienin on pikkurillin pään kokoinen, nimeltään ”nano” ja suurin sitten on ”large”, joka voi olla vaikka oma huoneensa, niin kuin Haksulandiassa. Jossain harvoissa tapauksissa kätköjä on myös talossa sisällä ja sen saa pyytämällä. Näin on esimerkiksi Tampereella ja Riiassa. Ylivoimaisesti suurin osa kätköistä on maastossa ja vielä suuri osa sattuu olemaan kiven tai kannon kolossa, jolloin lumi peittää ne. Kätkölle voidaan antaa attribuuttina ettei se ole talvilöydettävä, jolloin ei tarvitse turhaan haaskata aikaa sellaisen purkin etsimiseen, joka on lumen alla. Tai no, on niitä kaivettu lumilapiollakin esille. Lumi kyllä tehokkaasti peittää joka paikan ja lisäksi purkit jäätyvät talvella usein koloonsa. Pimeääkin talvella on.

Kätköily on osa jokamiehen oikeutta Suomessa ja kätköjä onkin vähän kaikkialla. Jokaisessa kunnassa on kätkö. Kun minä kävin Föglössä, siellä oli vain yksi kätkö. Kyllä minusta ainakin Föglö on ansainnut useitakin kätköjä. Helsingissä taas kätköjä 1370. Tässäpä kätköjen lämpökartta Suomesta.  Pikaisesti vilkaistuna kätköjä on lähinnä siellä, missä on ihmisiäkin, kun taas metsät kumisevat tyhjyyttään.

Kun osa kätköistä on urbaaneja ja kätköillessä pitää välttää paikan paljastumista ulkopuolisille, eli ns. ”jästeille”, niin ainakin minä katselen paikkaa etukäteen Googlen Street viewin tai ilmakuvan avulla. Sillä tavalla paljastuu kätkön sijaintipaikka suhteessa esimerkiksi katuun tai rakennuksiin. Kaupunkiolosuhteissa GPS-signaali saattaa olla hyvinkin epätarkka. Siksi sanoin alussa, että minimi on se, että on kynä, sillä etsintä sujuu kaupunkiolosuhteissa ihan hyvin pelkkien ilmakuvien ja Googlen Street viewin kanssa. Kun sitten on paikan päällä, niin nopea kopaisu ja purkki on kädessä. Jos asuisin jossain miljoonakaupungissa, niin varmaan voisin kätköillä melkein koko urani ilman mitään navigointivälineitä.

Jotkut paikat, kuten Pohjois-Korea ja sotilasalueet on ahdasmielisesti menty kieltämään kätköilyltä. Pohjois-Koreaan ei saa viedä GPS:ää. Venäjäkin on periaatteessa kieltänyt kätköt rajavyöhykkeellään, mutta on niitä siellä. Tekisi mieli käydä loggaamassakin yksi, mutta ahdasmielisesti on menty kieltämään pysähtyminenkin.  Sen lisäksi joissain maissa on kätköpurkkia erehdytty luulemaan pommiksi. Enemmän olen huolissani kuitenkin kätköillessä koloissa olevista käärmeistä ja muista ötöistä.

Kaikki kätköt eivät ole purnukoita, vaan erilaiset geokätköilijöiden tapaamiset lasketaan myös kätköiksi. Samoin on geokohteita, jossa pitää selvittää paikan geologiasta jotain ja vastata esitettyihin kysymyksiin. Vastaukset löytyvät tyypillisesti sekä paikan päältä että netistä. Kuuluisa geokohde on esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla olevan Burger Kingin lattia, Koli, Trafalgar Squaren pylväs, Aurajoki Turussa ja Riiassa oleva Latvian vapaudenpatsas. Myös Korvatunturilla on geokohde. Se onkin ehkä ainoa poikkeus sääntöön, ettei kielletyllä alueella saa olla kätköjä. Kuulemma lupa rajavyöhykkeelle kuitenkin irtoaa helposti. Itseäni haluttaisi kovasti mennä Korvatunturilla käymään joskus. Sen lisäksi on ollut esimerkiksi kamerakätköjä, jossa pitää ottaa itsestään kuva webbikameralla tai virtuaalikätköjä, jotka ovat vähän samanlaisia kuin geokohteet, mutta tehtävät ovat erilaisia.  Esimerkiksi Pietarissa virtuaali oli, että piti selvittää Verikirkon sipulien lukumäärä ja ottaa itsestään ja GPS-laitteestaan kuva sen edessä kun taas saman kaupungin geokohteessa piti käydä selvittämässä pylvääseen kirjattuja merkintöjä Pietarin tulvista ja sitten ottaa selvää kaupungin tulvasuojelusta.

IMG_0001

Kuinka syvälle Aurajokeen pystyy näkemään. Tämä piti selvittää Turussa.

IMG_0015

Tällaista kivaa viihdykettä oli järjestetty kätköpurkkiin.

Kätköjen vaikeus -ja maastoasteet vaihtelevat. Maastoarvo yksi tarkoittaa, että paikalle pääsee pyörätuolilla. Maastoarvo viisi tarkoittaa, että paikalle ei pääse ilman välinettä. Tällainen väline voipi olla esimerkiksi oma vene, tikkaat tai muut kiipeilyvarusteet. Uimahousut lasketaan välineeksi. Mietin, että kun on näitä usean maan haasteita, niin eikö passi ole väline. Kaikki tällaiset ovat tietysti avoimia tulkinnoille.

Vaikeusarvo yksi tarkoittaa, että kätkö näkyy ilman sen suurempaa etsimistä. Geokätköilijöiden kokoontumisten vaikeus on aina yksi. Vaikeusarvo viisi taas vaatii huomattavaa pohdintatyötä ennen kuin kätkö suostuu antautumaan. Useimmiten se liittyy mysteerikätköihin, joissa koordinaatteja ei anneta suoraan, vaan ne tulee jonkin arvoituksen, tietokilpailun, tehtävän tai pelin suorittamisen tuloksena. Esimerkiksi Salossa tentataan Päätalon kirjoja. No, kiviäkin kiinnostaa sellaiset. Ei ole pakko hakea niitä, ellei kiinnosta. Jotkut vaativat erikoisvälineitä, kuten ultraviolettilamppua.

Kätköltä kätkölle kulkee myös kulkijoita eli tyypillisesti jonkinlaisia leluja, kuten kylpyankkoja tai erityisiä geokolikoita, joissa on koodi. Kun ne loggaa nettiin, niin voi seurata niiden kulkua maailmalla. Joskus niillä on tehtävä, kuten yhdelläkin, jonka otin vahingossa, ettei se saa koskaan mennä edellistä kätköä lännemmäksi. Nappasin sen mukaan Helsingissä ja jouduin odottamaan vähän aikaa, kunnes sain sen Pietariin. Sieltä se matkasi Uzbekistaniin ja Polynesiaan, viimeksi se oli Ranskassa. Myös minä olen laskenut liikkeelle näitä matkalaisia. Sama kuin heittäisi järveen, ne katoavat nopeasti.

Kätkössä tai geokätköilytapahtumassa on logivihko, johon kirjataan oma nimimerkki ja päivämäärä. Se on minimivaatimus, että voi väittää kyseistä kätköä löydetyksi. Sen jälkeen se kirjataan nettiin ja kerrotaan tapahtumasta mieluiten enemmän, ei kuitenkaan niin, että kätkö paljastuu. Voi esimerkiksi sanoa, että paikalla oli rauhallista ja että kätköllä oli kaikki kunnossa. Esimerkiksi geokohteissa kuitenkin loggaus on sitä, että vastaa annettuihin kysymyksiin ja loggaa sen jälkeen kätkön löydetyksi. Joskus kehotetaan odottamaan vastausten hyväksymistä ja joskus se tuleekin, joskus ei. Loggaan sen silti. Geokohteen omistajat ovat yleensä aika joviaaleja eivätkä poista loggausta, vaikka vastaukset olisivat väärin. Sen sijaan he saattavat auttaa löytämään oikeat ratkaisut. Mikä esimerkiksi tuo Aurajoen näkyvyys on tuossa kuvassa, pitäisi olla millimetrimitta, kun valkoinen lautanen katoaa heti näkyvistä.

Kätköilyssä ei pitäisi vahingoittaa mitään, mutta kyllähän se lisää liikennettä ja esimerkiksi hautausmaiden kiviaidat ovat monen mielestä väärä paikka kätkölle, koska ne ovat herkkiä tuhoutumaan. Sitä paitsi, minusta ei ole kovinkaan kivaa työntää kättä olkapäätä myöten kiviaidan koloon, kun ei tiedä, kuinka tukeva se kiviaita on.

12115475_910657309052648_5313285495786547152_n

Yötä laavulla, koska laavuhaaste

Liiallisen maaston kulumisen takia suurin osa kätköistä poistettiin Nuuksion kansallispuistosta, joten kannattaa huomioida tällaiset seikat kätköillessä. Aika nopeasti kätköpurkille syntyykin jonkinlainen polku, etenkin lumeen.

Kätköilyä helpottaa vielä kätkökuvauksen yhteydessä olevat vihjeet ja attribuutit, joista jo mainitsinkin sen, että jotkut on merkitty ei-talvilöydettäviksi. Esimerkiksi jos kätköllä on työkaluattribuutti, niin kannattaa ottaa mukaan kaikki työkalut ruuvimeisseleistä magneetteihin. Lapsiattribuutti yleensä tahtoo sanoa, ettei kätkö ole kovinkaan korkealla. Jos on sekä talvilöydettävä että lapsiattribuutti, niin se kertoo korkeudesta aika paljonkin.

Jotkut, kuten minä, hurahtavat suorittamaan erilaisia haasteita. Tällainen on esimerkiksi vähintään yksi logattu kätköpurkki kustakin Itämeren rantavaltiosta, kätköt 50 vapaavalintaiselta laavulta, 100 ja 200 kirkkoa ja niin edelleen. Toiset taas ovat sitä mieltä, että he harrastavat kätköjä eikä tilastoja.

SAMSUNG

Vaatii työkalua

Miten kukin, ei ole minulta pois, miten jotkut harrastavat.

Julkisilla liikkuvana katehdin autoilijoiden helppoa elämää, mutta esimerkiksi exäni jäi jumiin lumeen autonsa kanssa Jakkulassa Somerolla, eikä se ollut ainoa kerta. Kerran hän joutui etsimään traktorimiehen apua. Luonnollisesti autot huutavat hoosiannaa ja öljypohjat ovat hieman lommolla kätköreissujen jälkeen.

Minä taas joudun sompailemaan julkisen liikenteen kanssa ja etsimään yöpaikkoja ja kävelemään loputtoman pitkiä matkoja, kas kun kaikkialla ei olla älytty kätköttää mitään läheltä kunnan ainoaa bussipysäkkiä. Onneksi Punkaharjulla oli älytty.

Joka kerta, kun kätkö julkaistaan, alkaa ralli siitä, kuka sen ensimmäiseksi löytää. Pääkaupunkiseudulla ei ole oikein mitään mahdollisuuksia voittaa sitä kilpailua, aika mitataan minuuteissa. Jossain Italiassa taas saattaa mennä viikko tai pari. Näitä voittoja, FTF:iä, tietysti keräillään.

Vuoden 2017 reissusuunnitelmat

Kuntakartallani on jäljellä 131 geokätköilemätöntä kuntaa ja vuoden loppuun mennessä saan vielä lukua muutamalla kunnalla alemmaksi. Kesällä järjestetään geokätköilyn megatapahtumat Kiilopäällä ja Porvoossa. Midnight Sun Geocaching on osa Suomen luonnon päiviä ja Suomen Latu käyttää tapahtuman järjestämisessä hyväksi tämän vuoden kokemusta telttahotellista Reisjärveltä ”Nuku yö ulkona”-tapahtumasta. Suosittu tapahtuma järjestetään varmasti ensi vuonna, vaan tuskin tulen nukkumaan Liesjärvellä.

Kätköilemättömät kunnat punaisella, kätköillyt vihreällä

Kiilopään tapahtuma värjää vihreäksi Inarin ja Sodankylän, mutta minulla on tarkoitus käydä myös Utsjoella jossain vaiheessa. On ollut puhetta siitä, että Suomen Latu järjestäisi bussin tapahtumaan Helsingistä. Geokätköilytapaan moni epäilee, että bussilla on aika monta pysähdystä siinä välillä, suunnilleen joka kunnan kohdalla. No, tiedä häntä, ehkä se on vain vitsailua. Minä pääsisin nukkumaan Oulun jälkeen.

Tunturi-Lapin lisäksi minua on ruvennut kiehtomaan Itä-Lappi, joka merkitsee minulle sinipyrstöä. Tosin viimeisimmän atlaksen mukaan sinipyrstö on tiukasti Kuusamon-Kuhmon alueen lintu. Sinipyrstöhän matkaa talveksi Kiinaan. Nuo itäiset linnut eivät mielellään lennä Äänisen eikä Laatokan yli, joten ne tulevat joko Maaselän kannaksen tai Aunuksen kannaksen kautta (Karjalan kannaksen kautta tulee pääosin lintuja, jotka ovat tuttuja koko maassa). Maaselän kannasta lähinnä lännessä on juuri Kuusamo. Koska matka Kiinaan on pitkä, sinipyrstö ei juuri itärajaa lännemmäksi halua asettua. Sinipyrstö on harvinaisuuden lisäksi vielä kaunis ja se on valikoinut pesimäpaikakseen kaikkein hienoimmat vaaranrinteet. Siksipä paikka, missä sinipyrstöä esiintyy, on muutenkin luonnoltaan parhaimmistoa. Tällainen paikka Kuusamossa on Konttainen Ison karhunkierroksen varrelta.

Haluan nimenomaisesti keskittyä Lapin kaakkoisosiin ensi vuonna. Pidän etelä-Lapista, koska se on vähemmän turakoitunut kuin pohjoinen. Sinipyrstön lisäksi mielessä on riekko, kuukkeli, lapintiainen ja tietysti geokätköt. Geokätkö logataan ensin ja sitten nautiskellaan.

Kun minun tahtini on ollut 70-80 uutta kuntaa vuodessa, kuntia riittää vain kahdeksi vuodeksi. Siksi on syytä höllentää tahtia ja nautiskella, jos siihen vain suinkin pystyy. Viime kesä oli melko sateinen ja jouduin viettämään aikaa sisätiloissa.

Ulkomaista mielessä on Puola. Venäjäkin on aina mielessä, mutta minä en ehdi sinne ensi vuonna.  Voisin ehkä keritä yhden geokätkön verran raapaisemaan Saksaa. Tarkoitus on kuitenkin saada taas yksi maa lisää ”Around the Baltic Sea Challengeen” . Puolan jälkeen olisi enää Liettua, mikä jäänee vuoteen 2018. Liettuan kanssa nimittäin aprikoin, voisinko samalla reissulla käydä Valko-Venäjällä. Viisumin takia se olisi tyyristä turismia.

Marraskuussa on taas tilaisuus, jossa katsellaan geokätköilyfilmejä yhdessä ja varmasti ensi vuonnakin se järjestetään Tampereella Hervannassa. Vaan on niin, ettei Tampereen seutu tarjoile enää uusia kuntia, vaan reissut ulottunevat kauemmaksi. Harmittaa, ettei Jyväskylässä ole hostellia.

Kaikki tietysti on ins Allah, korkeimman kädessä. Minuun saattaa iskeä taas jokin tauti. Televisiosta katselen murhadokumentteja, missä repaleinen menneisyys tekee ihmisestä massamurhaajan. No, minulla ei ole psykopaatin aivoja, mutta kun suolisto on toiset aivot, niin suolistoni on kasvanut ilkeäksi. Suolistoni luonteeseen kuuluvat arvaamattomuus ja äkkipikaisuus. Tämän sain kokea tänä vuonna Kankaanpäässä, missä suolistoni päätti matkia CERNin hiukkaskiihdytintä.

Saisi nyt Lapista sulaa lumi pois, hus hus, niin minä pääsisin reissaamaan. Olen jo kärsimätön! Utsjoella olen käynyt viimeksi 1980-luvulla, samoin Inarissa ja Sodankylässä. Savukoskella en ole käynyt koskaan.

Aina ei kannata liftata lumisessa Keski-Maassa

Laukaalla oli pikkujoulut tarjolla geokätköilijöille ja koska en ollut aiemmin tehnyt kätkölöytöä sieltä, päätin lähteä. Onneksi sain yösijan itselleni Jyväskylästä, sillä talvi todella yllätti minut.

Tuumasta toimeen, lähdin ensiksi onnarilla Hartolaan. Onnari oli siellä 20 minuuttia myöhässä. Kun olin varannut tunnin aikaa sinne, tuli niin kiire, että kätkölle piti mennä hippulat vinkuen. Onneksi kätkö löytyi erittäin helposti, kun sinne meni lumessa polku. Tätähän ei etukäteen voi mitenkään tietää. Näin sain Hartolan uudeksi kätkökunnaksi. Hartola tunnetaan kuningaskuntana, koska sen ammoin perusti kuningas, mutta minulle Hartola on paikka, jossa kävin katsomassa mustajoutsenta keväällä 2009. Suomessa sitä tavataan vain lintutarhakarkulaisena eikä havainto ole minkään arvoinen, mutta ihan erikoisuuden vuoksi sitä piti käydä katsomassa. Lintu kuoli myöhemmin, kun kettu oli sitä purrut. Mietin, eikö sen kotikonnuilla Australiassa ole kettuja, vai pääsikö se muuten yllättämään.

Seuraavakin bussi oli myöhässä. Ensialkuun ajattelin. että voisin mennä läheiselle huoltamolle lämmittelemään, mutta eipä sinne helposti pääsekään, kun kevyen liikenteen väylä uppoaa notkoon eikä sieltä ole portaita huoltoasemalle.

IMG_0001[2]

Kuningaskunta ei ollut saanut aikaiseksi edes katosta penkkeineen bussipysäkille. Muut bussit menivätkin huoltoasemalle.

Seuraavaksi siirryin Joutsaan, joka tuli itselleni uudeksi kätkökunnaksi, kun löysin Joutsan kirkon kätkön. Joutsan kirkonkylässä ei juurikaan ole nähtävää, mutta täydensin muonavarojani. Joutsa ei ole mikään mitätön paikka, sillä siellä sijaitsee Etelä-Suomen korkein mäki, Tammimäki, 243 metriä. Sille häviää korkeudessa esimerkiksi Puijo. Pyöräretkellä talutin pyöräni Tammimäelle, koska mäelle johtavalla tiellä oli aivan erityisen pahoja kivenmurikoita. Samalla tutustuin paikalliseen hyvin voimakkaaseen itikkakantaan. Joutsassa sijaitsee myös Leivonmäen kansallispuisto, jossa myös on hyvin paljon hyttysiä. Kansallispuiston harjumaisemia ympäröivät laajat suot ja siellä ne sikiävät. Itikoista viisastuneena menin sitten Leivonmäen kansallispuistoon syksyllä ja sain itseeni elämäni ensimmäisen hirvikärpäsen. Yhä vieläkin on niin, etten houkuttele hirvikärpäsiä yhtä paljon kuin monet muut.

IMG_0003[1]

Joutsa

Joutsasta siirryin Jyväskylään, jossa ystäväni Helena poimi minut mukaansa yösijaa varten. Jyväskylästä puuttuu halpa majoittuminen, onneksi Helena tarjoutui. Laavuyötä varten oli aivan liikaa lunta. Lumi nyt ei muuten haittaa, mutta laavulle ei pääse lumessa uppuroiden ilman suksia. Helena on taidemaalari ja toiminut Verlassa, missä myös on vaikuttanut serkkuni Juha Jetsu, joka myös on taidemaalari. Mitään suurempaa taiteilijayhteisöä siellä ei kuitenkaan ole.

Seuraavana päivänä lähdin geopikkujouluihin bussilla ja kun aikaa oli, kävin viereisellä Leppäveden urheiluhallilla. Tytöillä oli siellä peli ja valmentaja sanoi, että kun pelaatte, niin seuratkaa, kuinka kaveri pelaa ja oppikaa. Yksi sanoi, että ”Ei”. Valmentajat nauroivat. ”Sitä varten on valmentajat”. Pelin jälkeen kun oli vapaata keskustelua, niin valmentaja sanoi tytöille, että ”älkää ostako korkeakorkoisia kenkiä, niillä ei voi tanssia”. ”Tietysti minä tiedän, millaista on kävellä korkeakorkoisilla kengillä, jokaisen miehen pitää joskus kävellä niillä. Oli vielä neljä numeroa liian pienet, oli vaikea pelata jalkapalloa niiden kanssa”.

Pulskia olivat tytöt urheilusta huolimatta. Tuli ihan oma nuoruus mieleen.

Tapasin sitten ulkona paikallisen pizzerian työntekijän, jonka kanssa tuli juteltua vähän. Sain sovittua hänen kanssaan kyydin pikkujoulujen jälkeen takaisin Jyväskylään.

Mitäs pikkujouluista muuten kuin että puuro oli hyvää ja väkeä oli paljon. Pikkujoulut toivat minulle Laukaan uudeksi geokätkökunnaksi. Leppävesi näytti olevan lähinnä Jyväskylän lähiö. O.W. Kuusinen kävi syntymässä Laukaalla, mutta muutti sitten Jyväskylään, missä hän oli Edvard Gyllingin luokkakaveri. Kuusinen oli sikäli jännä, että hän myönsi, ettei ollut proletaari, vaan hänen perheensä räätälinliikkeellä oli alaisia. Neuvostoliitto oli proletariaatin diktatuuri ilman proletaareja, mutta muut johtohenkilöt eivät myöntäneet sitä. O. W. Kuusinen antoi vielä nimensä Kuusisen klubille Pietarissa. Kuusisen klubilla punakaartin johtomiehet elivät ylellistä elämää valtiolta ja työväenliikkeeltä varastetuilla rahoilla, kunnes sitten joukko pettyneitä punakaartilaisia tunkeutui klubille ammuskellen. Heidät selitettiin virallisessa neuvostohistoriassa suomalaisiksi valkokaartilaisiksi ja osa sai kuolemantuomion.

20161204_143642[1]

20161204_152832[1]

Kun paikkana oli seurakuntakeskus, niin seinillä oli äiteliä juttuja, kuten ”sytytän kynttilän jeesukselle, sitten toisen ja kolmannen ja kun neljännen vielä, niin taivaalla on syttynyt tähti”. Miksiköhän tuollainen saa minun karvani nousemaan. En tykkä hapanimelistä. Uskiksilla on hymykin sellainen, että sen tarkoitus on vain lähinnä paljastaa kulmahampaat.

Poistuessani oli alkanut hirveän sakea lumipyry. Lähdin sitten pizzamiehen kanssa Jyväskylään. Pizzamies piti minua kädestä koko matkan ajan aina kuin saattoi, tai sitten piti kättään minun reidelläni. Sieluni pakeni niistä kohdista, missä hänen kätensä koski minua. Oli kyllä pitkä matka ja mietin, mihin tämä johtaa. Syrjinnässä on se ongelma, että se synnyttää hyväksytyksi tulemisen tarpeen, joka saattaa ilmetä joillakin lähentelynä. Olen huomannut sen, kun olen vapaamielinen, niin kerään ympärilleni joskus pervoja, mitkä eivät erota vapaamielisyyttä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lopussa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa päästä pizzamiehestä eroon. Hän tiputti minut suoraan jyväskyläläiselle haastekätkölle, jonka sitten loggasin ja siirryin bussilla keskustaan. Kätkö oli niin lähellä lähintä taloa, että sen pihavalo syttyi tarjoten minulle tarpeellisen valon kätkön löytämiseksi. Helena poimi minut sitten keskustasta. Aamuseltaan hän sitten jätti minut Matkakeskukseen ja siirryin bussilla Kuhmoisiin.

Kuhmoinen oli minulle täysin uusi paikkakunta ja Matkahuollon lähellä oli kätkö, joten Kuhmoinen uudeksi geokunnaksi. Matkalla olin nähnyt jo, että täällä on luonto pääosassa. Kuhmoisissa onkin Isojärven kansallispuisto, mihin täytyy tutustua myöhemmin. Kuhmoisten keskustassa oli asemuseo, joka näin maanantaina oli kiinni. Sen pihalla oli kuitenkin tykkejä ja Kuhmoinen näyttikin militantilta paikkakunnalta. Tykkejähän on esillä Lapuan kirkolla, Iisalmen keskustassa ja Hangossa ja Hämeenlinnassa on tankki. Suomi näyttäytyy hyvin militanttina paikkana, lähinnä Venäjällä aseet ovat samalla tavoin esillä.

Kuhmoisissa oli melkoisen liukasta ja kävelin satamaan, missä oli kätkö. Kirkolla käyminen jäi, koska arvelin kirkon kätkön peittyneen lumihankeen. Bussin ikkunasta näin sitten sen kätkön maaston ja todennäköisesti näin olikin asian laita. Asemuseota lukuunottamatta aika tavallinen kirkonkylä ja satama oli vielä kohtalaisen idyllinenkin sisävesilaivoineen.

IMG_0004[1]

IMG_0005[1]

Kuhmoisten satama

Vaikka Kuhmoinen onkin pieni ja rauhallinen paikkakunta, siellä tapahtui vuonna 1918 Harmoisten sairashuoneen verilöyly.

Kuhmoisissa rupesi jo hämärtämään, kun siirryin bussilla Helsinkiin. Cheap Sleep Parkissa Vallilassa oli iltasauna. Se onkin suuri syy sille, miksi siellä kannattaa yöpyä. Keittiö on siellä likainen ja esimerkiksi kahvinporot jätetty keittimeen ja olivat vankasti homeessa ja dormisängyt olivat niin huonoja, että nukkuminen painoi selkää.

Seuraava päivä oli itsenäisyyspäivä ja kävin keskipäivällä parilla geokätköllä. Toinen oli Oulunkylässä ja toinen oli Toukolassa. Sen jälkeen osallistuin natsien vastaiseen mielenosoitukseen, mikä sujui täysin rauhallisesti, eivätkä kytät provosoineet mielenosoittajia.

IMG_0021[1]

Irtaannuin mielenosoituksesta ajoissa niin että pääsin kotiin Hankoon ajoissa. Paikalla oli myös vihreät ja vasemmistoliitto, kun aikaisemmin oli keskusteltu, oliko niille imagohaitta demottaa yhdessä anarkistien kanssa. Olivat kuitenkin päätyneet siihen tulokseen, ettei imagohaittaa ole, vaan asia on tärkeämpi kuin ideologiset erimielisyydet. Minä olen rauhanomainen anarkisti, joka niinsanotusti käyttäytyy mielenosoituksessa. Se ei ole suinkaan rakkaudesta ikkunalasia saati sitten natseja vastaan, vaan sen tiedostamista, että väkijoukossa riski sille, että johonkuhun sivulliseen sattuu on liian suuri, etenkin, kun kytillä tuntuu olevan tarve silmittömään ammuskeluun. Nyt ei ollut, mikä oli hyvä kaikkien kannalta. Natsit eivät myöskään muutu yhtään sen viisaammiksi, jos ne pieksee, uhriutuvat vain.