Monthly Archives

marraskuu 2016

Maailman perinnöttäjätettyjen kohteet

pakkohymy

Blogeissa kiertää lista maailmanperintökohteista, joissa on käynyt. Jo minun aikanani sai käyttää aika paljon kyynärpäitä näissä turakaishelveteissä. Herää joskus kysymys, kenen maailma ja mikä perintö. Useimmiten olen kokenut, ettei minulla ole oleskelulupaa tällä planeetalla. En ole ainoa.

Onneksi on kuitenkin toisen todellisuuden taskuja, joissa voi hengähtää. Minä olen hengähtänyt niin kirjaimellisesti, että olen joskus mennyt nukkumaan sohvalle ja herännyt siihen, kun koira nuolaisee naamasta. On aina oikein levyttää.

Cdc285:n viisaat sanat jo vuodelta 1994 sanovat:

 Sleep any place
where you know you will not get sodomized.  You know you don't have to be
social if your eyes are closed.  I have learned that if people think you're
sleeping, they won't try to talk to you.  You know how much you hate that
interaction thing.  Plus, when you sleep, you'll feel better.  For all the
hours you've wasted doing nothing, you could do something that makes you happy.
Just accept that you will die a worthless piece of shit having contributed
nothing worthwhile to this hypocritical shithole society.  It makes doing
nothing so much easier.  They don't deserve your brilliance anyway.

Valitettavasti punkkaaminen reissussa on tehty vaikeaksi ellei sitten kalliiksi. Olen oppinut nukkumaan liikennevälineissä, mutta kuten sanottu, avoinna oleva squattikahvila on paras.

Sosiaalikeskus Satama Helsingissä oli miellyttävän usein auki. Siellä oli parhaimmillaan kahvilatoimintaa, itsepuolustusta, teatteria ja filmejä. Jostain syystä YLE tai maikkari on jättänyt näyttämättä esimerkiksi filmin Moralists Instruction Musical: The Revolutionary Conduct, jonka kuitenkin tarjoilen ohessa. Tila muodosti vapaahenkisen ja sallivan ilmapiirin kuplan. Uhkana oli kuitenkin paskalakit, jotka käyttivät tekosyynä talon hiostamiselle siellä asustelevia romaneja ja sitä, että heiltä löytyi varastettua omaisuutta. Siellä järjestettiin myös keikkoja pyöräpajan ja Ladyfestin yhteydessä. Ladyfestin yhteydessä oli valokuvaaja, joka otti pornokuvia ja sitten sai mennä katselemaan sinne kuvien ottamista. Minä tietysti halusin mennä pelkästään katsomaan, mutta kun kuvaaja sanoi heti ovelta, ”ai, sinä tulit kuvattavaksi”, päädyinkin sitten pornokuvaan.

porno

Vahvasti cropattu kuva Sataman pornotyöpajasta

Jehovan todistaminen kielletty

…ja kaikki muukin uskonnon tyrkytys.

Lopulta ankeuttajat voittivat ja ajoivat Sataman valtaajat pois. Sen jälkeen on ollut Squat Makamik, jossa on ollut harvakseltaan peli-iltoja ja kahvilatoimintaa. Kerran siellä esitettiin elokuvakin. Squat Makamikin tila on pieni, koska yksi huoneista on suljettu kokonaan pois homeen takia. Tila sijaitsee Jyrängöntiellä Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan vieressä. Squat Makamikissa on esitetty esimerkiksi elokuva Sound of Noise, josta klippejä on esimerkiksi youtubessa, kuten esimerkiksi tämä ja tämä. Priden aikaan siellä oli työpaja koskien konsensusta.

1388156814425

Tampereella oli Squat Dena, jossa Priden aikaan oli keikka. Kävin siellä vain kerran, jonka jälkeen eräs uusnatsi poltti paikan.

Squattailuni alkoi itse asiassa jo Joensuussa 1989, jossa osallistuin Kulttuuribunkkerin valtaukseen.

Kulttuuribunkkerissa julkaistu levy

Kaukomailla jumituin tietysti Krisulaan eli Christianiaan, mutta siellä oli vain hollantilaisia tötsyttelijöitä, joilla oli yhtä tylsät kelat päällä kuin suomalaisilla baarijuopoilla. Kävin kuitenkin kahvittelemassa ja saunomassa ja kuuntelemassa luentoja ekologisista aiheista kuten pikkuriikkisistä taloista ja tavarapyöristä. Viimeksi ne olivat kehittäneet pyörää sellaiseksi, ettei se kippaa ympäri, jos alamäessä tekee lastin kanssa jyrkän kurvin. Tietyssä mielessä sääli, etten viimeksi Köpiksessä mennyt Krisulaan, mutta aikaa oli vähän ja siellä on mainitunlaisia rasittavia ilmiöitä, mistä en hirveästi välitä.

Rote Flora Hampurissa oli kiinni, mutta koko se alue oli joko squatattua tai sitten hyvin vapaamielistä.

IMG_0023

Turussa paikka, jossa käyn hengittämässä, on Kirjakahvila, vaikkei se squat olekaan. Kun Turussa rasittaa, olen vetänyt päikkärit Kirjakahvilassa, eikä siellä kukaan kysy mitään.

Suomessa kaikki on roolitettua. Kun olen masentunut, minulla oli eestiläinen psykiatri, joka käytti minusta sanaa ”hullu”, kun itse olin käyttänyt sitä ensin itsestäni. Kun sanoin kvaakkuvani pikkulapsille junassa, niin hän sanoi, että ehkäpä ihmiset pitävät minua hulluna. Sanoin siihen, että enkös minä ole. ”Kyllä, kyllä, mutta et sellainen hullu!”. Hullullakin on oma rooli, mistä ei pidä poiketa. Ankat ja muut eläimet ovat luonteeltaan anarkistisia ja se, että aikuinen hassuttelee antaa lapsillekin luvan olla leikkisiä. Yleensähän ihmiset, jotka murtautuvat roolituksensa kahleista ovat täynnä pyhää vihaa ja minullakin oli sellainen kausi, mutta se meni ohi ilman että satutin ketään. En minä voi moittia sitä, että joku julistautuu anarkistiksi ja pistää ikkunat säpäleiksi. Säästän moitteeni kouluhierojille ja jihadisteille. Väkivaltaisuuskin taas käsikirjoitettu rooli tässä Matrixissa.

Koska olen köyhä, luen juttuja köyhyydestä paljon. Jos sitä lukee paljon, tekee mieli varmasti viiltää ranteensa auki. Köyhän ainoa paikka on lakki kädessä ruokajonossa. Mitään voimauttavaa noissa tarinoissa ei ole ikinä, vaikka maailma on auki pelkästään sillä, että menee tien laitaan ja liftaa.

Tietysti, vaikka squatit edustavat vapauden astetta minulle verrattuna ympäröivään tyranniaan, sielläkin on luutuneita rooleja ja kuvioita ja ennen pitkää täytyy nousta sohvalta ja heittää reppu selkään ja lähteä maailmalle.

 

 

sateenkaarilippu

 

 

Punasilmämatka Ylä-Savoon

Pohjolan Liikenne harrastaa alennuskampanjoita marraskuussa ja tänäkin vuonna oli pakko käyttää sitä hyväksi. Bussi ajaa lähinnä Helsingistä Kajaaniin, joten kohteeni ovat olleet sen reitin varrelta. Iisalmi ja Vieremä valikoituivat kohteiksi, koska ne siistisivät karttaa: puolittaisivat yhtenäiset geokätköilemättömät kunnat Lappi-Kainuuseen ja Suomenselkään, jonka lisäksi minulla on jäljellä yksittäisiä kuntia ja kuntaryppäitä muualla. Bussi pysähtyy Sonkajärvellä ainoastaan kunnan läntisimmässä osassa ja haluan tutustua Sonkajärveen paremmin.

Reissun varaamisen jälkeen minuun iski flunssa. Onneksi en ole mies, niin se ei ollut miesflunssa. Sen sijaan olo oli kyllä niin karmea jo heti Karjaalla, missä jatkoyhteys oli 20 minuuttia myöhässä, että harkitsin vakavasti takaisin kääntymistä.

N0, ahneus voitti. Helsingissä kävin vielä yhdellä geokätköllä ja vettä satoi vaakasuoraan. Onneksi Iisalmeen oli luvattu paremmat säät.

Bussi lähti vasta yhdeltä aamuyöllä. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka irakilaismiehet puhuivat puhelimeen vielä tuohon aikaan. Eivätkö ne koskaan nuku. Jos kaikki nukkuisivat koko ajan, niin Irakissa ei olisi sotaa.

Bussissa sain nukuttua miten kuten. Bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä eivätkä ihmiset olleet kovinkaan sopuisia. Kuulin, että sanottiin, ”mikä sika!”, toivottavasti ei oltu tarkoitettu minulle.

Se oli aamuseltaan Iisalmessa ja alkajaisiksi tietysti kätkölle. Löysin samalla myös Rukajärvikeskuksen, jossa vaikutti olevan valot pois päältä. Keskuksen vieressä on hotelli ja sen seinässä lukee ”Evakkokeskus”. Olin lukenut, että keskus olisi muuttanut kirkkoherranvirastoon, mutta päätin kysyä. Hyvä, että kysyin, sillä keskuksen näyttely oli raatihuoneella ja hotellissa sanottiin, että raatihuone saattaisi tänään olla jopa auki, koska pikkujouluaika.

Geokätköjä löytyi muutama, asemalta, uimahallilta ja Gigantin läheltä, joten Iisalmi kätkökunnaksi. Yllättävästi näin fasaanikanan ja kuulin fasaanikukon äänen. En tiennyt, että fasaanit ovat levittäytyneet sisämaassa niin pohjoiseen. Lintuatlaksen mukaan fasaania on levitetty ahkerasti ja levinneisyys on tuplautunut. Puhun ”levittämisestä”, koska luontaisesti fasaani ei selviä Suomessa. Toinen alueelle levitetty laji on tammi. Ensimmäinen terho tuotiin Pietarista ja sen jälkeen tammet ovat kasvaneet Iisalmessa ja jostain ihmeen syystä kasvavatkin hyvin. Esimerkiksi Kuopiossa olen nähnyt tammen, mutta se oli kasvanut vain taimen kokoiseksi.

IMG_0005

Vaihtoehto puutarhatontulle

Söin aamiaisen Tokmannin yhteydessä olevassa Maxi Cafessa. Yllättävän hyvä paikka ja tarjosi vielä haudutettua teetä, jossa oli muun muassa kanelia ja inkivääriä. Se oli nannaa sairaalle. Pahaa aavistamaton kahvila tarjosi ilmaisia santsikupillisia. Minä voin juoda kerralla vaikka kokonaisen pannullisen teetä. Joinkin, varmasti. Aamiaiseksi söin piirakkaa. Netissä kahvila oli saanut runsaasti kehuja, eikä suotta. Yhtä vain puuttuu, muurinpohjalettuja. Muurinpohjaletut ovat Ylä-Savon seitsemän ihmeen joukossa.

Siirryin Vieremän bussiin. Vieremä minulle on kuin Iisalmikin, paikkakunta, josta on ajettu monet kerrat ohi, muttei koskaan muuta. Isäni mielestä Varkaus ja Iisalmi ovat Suomen rumimmat paikkakunnat. Kuitenkin olin nähnyt jo paljon kauneuttakin Iisalmessa. Heti kuitenkin keskustan ulkopuolella yleistyy laatikkomyymälät. Ehkä Iisalmi ei pääse ihan 150 kauneimman kunnan joukkoon.

Koljonvirralla oli Juhani Ahon museo.  Museo oli tietysti kiinni ja autio, mutta tielle näkyi museon kauniita rakennuksia.  Muuten Koljonvirta on tunnettu taistelusta 27.10. 1808. Taistelun voittaneen Sandelsin nimi koristaa iisalmelaispanimo Olvin oluttölkkejä. Sandelsin nimeen on vaikea olla törmäämättä täällä. Toinen nimi, joka tulee täällä esiin, on Ponsse. Ponsse oli sekarotuinen vieremäläiskoira, joka ajoi hyvin metsässä. Kun perustettiin metsäköineita tekevä firma, sille annettiin nimeksi Ponsse, koska tarkoitus oli tehdä koneita, jotka ajavat hyvin metsässä.

Äkkipäätä luulisi, ettei Ponssen jäljiltä ole yksikään puu pystyssä Vieremällä, mutta Vieremän maisemat ovat kauniin metsäisiä ja tuovat mieleen Karjalan vaarat. Yhteiselo metsän riiston ja suojelijoiden kanssa ei ole ollut ongelmatonta, vaan kiistat kilpistyivät Talaskankaan suojeluun, jossa suojelijat voittivat. En löydä tilastoa siitä, mikä on Suomen hakatuin kunta, mutta heristän sormeani Kuusamolle ja Hangolle. Kyllä puiden pyhyys on löydettävä uudestaan.

IMG_0016

300-vuotias. Metsäisen kunnan ehkä vanhin asukas, Räisälän mänty.

Meijerin montusta löydän ensimmäisen kätköni täältä, joten Vieremä uudeksi kätkökunnaksi. Meijerin montussa tapahtuu esimerkiksi nuorison salatupakointi ja kumpparikävely ja muut paikalliset tapahtumat kirkonkylässä.

Seuraavaksi lähdin kotiseutumuseolle. Kävin sitä ennen kaupassa ja hauskutin lapsia kvaakkumalla. No, lapset olivat lähinnä tyrmistyneitä, kun taas lasten äidistä se oli oikein hauskaa.

IMG_0012

Kotiseutumuseo

IMG_0015

Sää oli muuttunut ikävän viimaiseksi ja sateiseksi, joten palasin kylälle. Sillä välin apteekki oli ehtinyt mennä kiinni, joten ei parasetamolia minulle. Kävin vielä läheisellä Räisälän männyn kätköllä. Palasin Iisalmeen.

Raatihuoneella näkyi valoja. Mennessäni sinne huomasin, että siinä oli muistolaatta Urho Kekkoselle, joka aloitti koulunsa siellä. Raatihuoneella oli jokin tilaisuus ja menin sitten sinne ja kysyin, voisinko kuvata kirkkoja. Arvelin, että ihan varmasti vastaus on kielteinen, mutta siellä oltiinkin joviaalisia ja lupa tuli. Vietin sitten paljon aikaa ottaen kuvaa luovutetun Karjalan kirkkojen pienoismallista. Ottaen huomioon kirkkojen hehkuttamisen, niitä ei paljoa mainostella.

IMG_0041

Ort. seminaari on yhä pystyssä Sortavalassa ja kuuluu kaupungin hienoimpiin rakennuksiin.

parkkina

Parkkinan kirkko Petsamossa.

IMG_0061IMG_0068IMG_0069

IMG_0080

Varpakylä, Suojärvi. 1600-luvun alusta.

Kameran etsimessä näkyi kerran kaksi punaista täplää, kuin orbit tai demonisilmät ja sitten ne liukuivat kuvasta pois. Ihmettelin hetken, kummitteliko raatihuoneella. Toisaalta, kun siellä on noin hervoton määrä lasia, niin heijastumia tulee joka suunnasta. Hieman jäi vaivaamaan, kuitenkin. Ei ollut mitään muita merkkejä kummittelusta. Kirkkojen keskellä tulee kuitenkin harras tunnelma, vaikka en olekaan kristitty.

Sysimustassa illassa lähdin tutustumaan Kuappiin, maailman pienimpään ravintolaan. Se oli tietysti kiinni talviaikaan.

IMG_0099

Nyt voin sanoa kuapista ulostuloon kommenttina se, ”etten ikinä edes piässyt Kuappiin, joten en voi tulla sieltä myöskään ulos”.

Kuappi kuuluu läheiselle ravintolalle. Koska ilma oli tuulinen ja kalsa, menin sisälle. Siellä kuitenkin alkoi yksityistilaisuus. Tiedustelin muurinpohjalettuja ja minulle sanottiin, että ”teille on varattu jouluateria”. En kuitenkaan jäänyt kuokkimaan, olinhan muita osallistujia noin 20 vuotta vanhempikin. Tyydyin Olvin tuotteiden juomiseen. En ole Olvin ystävä enkä promillejuomien ystävä, mutta kun kerran Iisalmessa, niin piti ottaa.

Jonkin verran odoteltuani lähdin geokätkötapaamiseen. Sielläkin rupesi tulemaan kylmä. Puoli tuntia viimassa flunssaisena riitti. Kaikki ovet olivat kiinni, kaikki rappukäytävät suljettuja ja vihdoin löysin avoimena olleen kaupan, josta minut opastettiin läheiseen ravintolaan, Gracevilleen. Gracevillessakin sai haudutettua teetä santsata. Eivät ne tosin antaneet sen jälkeen, kun olin juonut sitä pannullisen. Ei se siitä johtunut, vaan siitä, ettei ne pidä enää haudutettua teetä illalla tarjolla.

Siirryin bussiin, joka oli melko tyhjä ja yritin nukkua jotenkin. Aamulla ennen kuutta olimme sateisessa Helsingissä Kampin terminaalissa. Huomasin, että kaikkialle lähtee busseja, ei vain Karjaalle eikä Hankoon. Irakilaiset soittelivat kännykästä omaa allahuakhbar-vatsatanssimusiikkiaan. Mitähän se olisi, jos minä menisin Baghdadiin soittamaan jotain Piirpauketta viiden aikaan aamulla, taitaisi tulla Suomesta ”vähemmän haluttu maa”. Kari Suomalainenhan ihmetteli aikoinaan, miksi monikulttuuri toimii vain yhteen suuntaan. No, se oli ennen kuin Ievan Polkka löi itsensä läpi Japanissa.

Helsingissä satoi kaatamalla, mutta apteekki avautui seitsemältä ja sain itselleni parasetamolia. Vasta 8:30 pääsin junaan, jossa minun piti kamppailla väsymystäni vastaan, etten nukahtaisi sinne, niin kuin kerran kävi ja menisi Karjaasta ohi. No, niin ei käynyt nyt. Sen sijaan matkustin kotiin ja kvaakuin irakilaislapsille. Ne arvostivat sitä ja kvaakkuivat takaisin. Pojan, jonka nimi oli Ali, itku loppui, kun minä kvaakuin sille. Kotona sitten heitin vaatteet pois ja romahdin vällyjen alle. Nyt voin hoitaa flunssaa rauhassa.

Parasta Pirkanmaata ja hienointa Hämettä

Oli taas vuotuisen geokätköilyfilmifestivaalin aika ja niin kuin viimeksikin, suuntana oli Tampere. Filmifestivaalin yleisö saa osallistumisestaan virtuaalisen matkamuiston ja on se muutenkin suuri tapahtuma keskellä vuoden synkimpiä aikoja. Siksipä suuntasin Hervantaan, minne pääsi näppärästi Onnibussilla suoraan Helsingistä. Lyhytfilmien laatu oli vaihteleva, yleensä tyylilajina oli komedia, mutta joissain esiteltiin myös upeita maisemia. Tamperelaiset puhuivat sitten jälkikäteen, ettei taida ihan löytyä vastaavaa Suolijärveltä. Oikeasti jos asuu jossain suuremmassa kaupungissa Suomessa, niin ei tarvitse poistua kaupungista laisinkaan kätköilemään. Minun taas on pakko kätköillä muualla. Filmien katsomisen ja äänestämisen jälkeen illallistimme läheisen Pranzon buffetissa ja se oli ihan keskitasoista mättöä melko huokealla. Tarkempi blogikirjoitus tapahtumasta täällä.

Koska sorsahostelli oli täynnä, olin varannut itselleni huoneen Hotelli Villestä Hatanpäällä. Olin niin tyytyväinen Hotelli Villeen, että lähdin vasta ihan viime minuuteilla pois. Vuode oli pehmoinen ja huoneessa oli hiljaista, vaikka hotellin lähellä kulkevat ihan Tampereen pääväylät. Suihku kummitteli niin, että meni kerran tai kaksi päälle ihan itsestään. Iltapäivällä menin varaamaan itselleni sänkypaikan Tampere Dream hostellista eli sorsahostellista ja sen huoneesta ”Sorsapuisto”. Koska siellä on pieniä kylpyankkoja kaikkialla, sanon siellä aina ”kwack”, koska kylpyankat ja sorsat tekevät minut leikkisäksi.

Päivän urakka oli käydä Juupajoella, mutta juna meni sinne vasta iltapäivällä. Vaikka tullessa Pirkanmaa oli ollut lähes lumeton, lunta tuli koko ajan lisää ja pelkäsin geokätköjen hukkuvan lumeen. Siksi talsin ripeästi Juupajoen lähimmälle kätkölle, joka sijaitsi vanhassa kenkätehtaassa, jonne oli kyltin mukaan pääsy kielletty. Kätköpaikka oli vähän intensiivinen ja kätkö itsessään oli vaarassa peittyä lumen alle, mutta minulle tuli Juupajoki uudeksi kunnaksi kätkökartalle.

Enkelipalloja ja orbeja

Enkelipalloja ja orbeja

Kummituslinna

Kummituslinna

Juupajoen kenkätehdas oli aikoinaan paikka, missä kenkien valmistuksen lisäksi opiskeltiin kenkiä tekemään. Mietin, mitähän kenkiä siellä tehtiin, sotilassaappaita vai korkokenkiä. Tuli mieleen, että Juupajoki oli hengeltään samanlainen kuin Pomarkku, jossa myös aikoinaan valmistettiin kenkiä: äkkipäätä ei arvaisi, että paikka on mielenkiintoinen. Olen joskus mennyt bussilla Juupajoesta ohitse, mutta en ollut käynyt täällä.

20161106_174328[1]

Juupajoen tyhjässä keskustassa oli ravintola Naapuri, jossa ei ollut asiakkaita kunnes yksi tuli sinne oltuani vähän aikaa viimaa ja tuiskua paossa. Juupajoen keskusta oli muutenkin tyhjillään illalla, ainoastaan junaa oli odottamassa joitain ihmisiä. Juna oli myöhässä ja se kirvoitti keskustelua siitä, kuinka VR oli lähettänyt paikalle bussin ja sitten kyydittävät neuvoivat kuljettajalle reitin.

Tampereella joku nainen oli mennyt viemään minun jo sijatun vuoteeni ja häädin hänet pois. Hän oli ystävällinen ja petasi minulle vuoteen sitten vielä lähdettyään. Olin kyllä merkinnyt, että paikka oli minun. Mutta, sellaista sattuu.

Seuraavana aamuna lähdin Vesilahdelle paikallisbussilla. Se kävi Ideaparkissa ja Lempäälän keskustassa. Lempäälässä olin aikoinani käynyt Yrjö Kokon haudalla ja paikallisella lintujärvellä, jossa muun muassa on laulujoutsenia.

Vesilahdelle tultaessa on tien varrella jännästi pinkiksi maalattu rintamamiestalo. Pirkanmaan kylät näyttävät rumilta, ehkä sen takia, että on rakennettu pellolle ja avoimesti eikä metsän siimekseen. Vesilahti oli myös vuoden 1918 taistelujen kiivas näyttämö, joten vanhemmat talot tuhoutuivat tuossa vaiheessa. Ei mikään ihme, että siellä taisteltiin pitkään, sillä Vesilahden metsät olivat täynnä kivenjärkäleitä. Karu maasto on johtanut myös taruihin siitä, kuinka pakanat puolustivat Vesilahtea käännyttämisyrityksiltä.

Kirkolla piti olla geokätkö ja etsinkin sitä apinan raivolla, muttei löytynyt. Sen piti vielä olla helppo. Joku on saattanut jästiä sen tai sitten se on lumen alla. Lumisateessa lähdin sitten toiselle kätkölle. Niitä ei Vesilahdella kovin montaa ollut. Kätkö oli läheisellä mäellä, valtava järkäle, jonka alle oli muodostunut onkalo. Sen nimi oli Onnenkota.

Anttilanvuoren eli Sakovuoren lounaispuolella virtaa Tuonenoja eli Kalmanoja, jossa olevaa syvännettä sanotaan Kalmanoroksi. Lähellä Kalmanoroa Sakovuorella on suuren kiven muodostama luola, Onnenkota, johon on suojauduttu piiloon vihollisilta ja joka on ollut paikkakunnan nuorten kokoontumis- ja piirileikkipaikka. Muuan vanha tarina kertoo, että ken uskaltaa viettää yksin syksyisen yön Kalmanorolla, saa seurustella Onnenkodassa juhannuksen aikaan morsiamensa kanssa ja valmistautua häittensä pitoon. Pakanapäällikkö Kirmukarmun kerrotaan myös viettäneen yön Kalmanorolla ja saaneen seurustella seuraavana juhannuksena morsiamensa Jaanun lapinsukuisen Sinivuokon kanssa.
Vielä 1800-luvulla kerrottiin tarinaa, että soutajat olivat nähneet Tuonenojan lähellä olevan kallion päällä valkopukuisen tanssivan neitosen. Lähestyttäessä näky oli kadonnut Tuonenojan synkkään maastoon. Iäkäs siltavouti Friman oli kertonut, että tanssija oli muinaisajan kristitty neitsyt, joka häitten asemasta oli poltettu ja haudattu Tuonenojaan. Frimanin omistamassa Tuonenojan pirtissä oli myös aikoinaan kummitellut.

Kukapa haluaisi tulla kristityn peloittelemaksi.

Onnenkota

Onnenkota

Itse kätkö oli Onnenkodalta vielä vähän matkan päässä toisen järkäleen alla, minne piti sitten tunkea itsensä.

Siellä se purkki on

Siellä se purkki on

Onnenkotaan mahduin minäkin paremmin, ihme kyllä

Onnenkotaan mahduin minäkin paremmin, ihme kyllä

Kaukainen sukulaiseni, Vesilahdelta syntyisin oleva Frans Kärki, nousi maalaisliiton kansanedustajaksi ja keräsi kansanperinnettä. Toinen tunnettu vesilahtelainen on paremmin Nilsiän öljysheikkinä tunnettu Tauno Kuosmanen. Häntä monet pitivät mielisairaana, nykyaikana hänestä olisi tullut kansanedustaja.

Vesilahdelta sitten siirryin takaisin Tampereelle. Vesilahdella oli aittakahvio. Mukava paikka, varmasti kesällä, sekä kahvio että Vesilahti. Talvella taas ei niinkään. Koko kylä on räiskitty pitkin metsiä ja peltoja, mikä varmaan johtuu mahdottomasta topografiasta.

Sorsahostellissa tuli kylmää vettä niskaan, sillä uuni ei ollutkaan kytketty. Siellä tehtiin keittiöremonttia. No, lämmitin pizzani mikrossa ja luin, kuinka remonttiin, johon Suomessa saadaan suttautumaan kolme kuukautta hoidetaan Saksassa viikossa.

Aamulla lähdin liikkeelle bussilla Padasjoelle. Se oli vakiovuoro ilman wc:tä ja rakkoni rupesi täyttymään jo alkumatkasta. Onneksi pääsin tyhjentämään sen Kangasalla. Siellä tuuli niin navakasti, että bussikuski sanoi tuulen heitelleen laatikoita pois kuormasta. Kangasalta siirryttiin Pälkäneelle, jonka jälkeen kaikki olikin minulle uutta. Bussi meni jumalaisen kaunista reittiä Luopioisten kautta Vesijaolle. Vesijaolla on luonnonpuisto, joka on siis suljettu retkeilijöiltä, mutta onneksi siitä on kuvamateriaalia kuolattavaksi. Kartan mukaan alueen läpi kulkee tie, ehkäpä tietä saa kulkea. Joka tapauksessa, tekisi mieli käydä kuolaamassa luonnonpuistolle metsän laidassa. Ai, miksi sille kuolataan? Koska luonnonpuistossa ihmisen läsnäolo on pääsääntöisesti kiellettyä ja alue on ollut luonnontilainen kauemmin kuin mitä minä olen elänyt. Tuota lähemmäksi koskematonta luontoa ei pääse Suomessa. Luonnollisestikaan alueella ei ole myöskään geokätköjä, ei polkuja ellei jotain hirvien tekemiä polkuja.

Joihinkin luonnonpuistoihin ihminen pääsee kulkemaan, mutta vain merkittyä polkua pitkin tai talvella. Tällaisia ovat Kevo ja Malla, myös Karkalissa on polku.

Tykkään! Korpiseutua Luopioisten ja Vesijaon välillä

Tykkään! Korpiseutua Luopioisten ja Vesijaon välillä

Minua on kiinnostanut tuo kolmio Tampere-Jyväskylä ja Tampere-Lahti -teiden välissä, kun en ole siellä aiemmin käynyt. Padasjokikin on minulle uusi paikkakunta. Myöskään Vesilahdella en ollut käynyt aikaisemmin. Padasjoki tuli kätkökunnaksi, kun löysin kirkonkylältä kirkon kätkön. Padasjoella oli kaikkein vähiten lunta, mutta yhtään enemmän ja kätkö olisi hautautunut lumen alle. Yritin toista kätköä, mutta ei antautunut. Ehkä kylmä viima ja lumi saivat minut laiskaksi sillanalusten etsijäksi. Siirryinkin kirjastoon ja Matkahuollon kahvioon.

Padasjoen kirkko

Padasjoen kirkko

Matkahuollon kahviossa oli eräs nainen, joka kertoi kovasti tapelleensa ala-asteella ja päätti sitten, että ylä-asteella ei enää tappele. Kuinka ollakaan, hänet kutsuttiin rehtorin kansliaan melkein heti koulun alettua. Rehtori kysyi, onko se-ja-se hänen isänsä ja kun hän vastasi myönteisesti, tämä näytti isän todistusta, jonka hän oli laittanut seinälle. Siinä oli nelosia, vitosia ja kutosia. Rehtori sanoi, että hänelle oli liikaa jo yksi Lehto ja nyt tulee toinen, ei kai teitä ole enemmän. No, tyttö sanoi, että vielä on pikkuveli, mutta silloin rehtori on jo eläkkeellä. Kotona sitten tyttö sanoi isälle, että tällä olisi vähän kerrottavaa. Isä oli sanonut, että ei tiennyt, että siellä on vielä se sama rehtori. Tyttö sanoi, että turha vaatia häneltä hyviä numeroita, kun hän on nähnyt isänsä todistuksen. Niinpä sitten kun tuli päättötodistuksen aika, rehtori sanoi, ettei olisi uskonut, että tällainen päivä tulee koskaan: hän repi isän todistuksen pois ja pisti sen uuniin ja laittoi tyttären todistuksen seinälle tilalle. Sekin oli täynnä nelosia ja viitosia. Pari vuotta sen jälkeen hän sitten siirtyi eläkkeelle.

Vesijaon luonnonpuiston lisäksi Padasjoella on suuri osa Päijänteen kansallispuistosta. Loput siitä on Asikkalassa.

Sukupuolen moninaisuutta mainostetaan Padasjoella. Saapui kulttuuri Ähtäriin?

Sukupuolen moninaisuutta mainostetaan Padasjoella. Saapui kulttuuri Ähtäriin?

Minä taas siirryin Asikkalaan Vääksyyn. Bussiaseman lähellä oli purkki ja kerkisin logata sen nopeasti ja olisin kerinnyt vielä samaan bussiin takaisin, mutta Lahteen asemalle meni toinenkin bussi. Olen Asikkalassa ollut aiemmin pyöräretkellä ja linturetkellä, joten paikkakunta ei innosta muuten kuin Pulkkilanharjun osalta. Asikkalasta tuli uusi kunta geokartalle ja se oli tärkeintä.

Iloinen sateenkaareva kuva aikaisemmalta pyöräretkeltäni Asikkalasta

Iloinen sateenkaareva kuva aikaisemmalta pyöräretkeltäni Asikkalasta

Kiire oli pois sikäli myös, että olin kuullut junien olevan taas kerran sotkussa ja solmussa Etelä-Suomessa ja halusin päästä ajoissa ennen tiheämpää lumentuloa, jolloin junat aivan varmasti olisivat poissa pelistä. Tuntuu, että suomalainen juna on kuin Hervannan automaattibussi, että kun se havaitsee yhdenkin lumihiutalleen, se pysähtyy.

Asikkalassa oli myös niin karmea ilma ja lunta tuli vaakasuoraan, ettei se houkutellut jäämään.

Vääksyn kanava

Vääksyn kanava

Asikkala on tunnettu James Hirvisaaresta ja siitä, että pakolaisten pelossa polttivat oman hotellinsa, Tallukan. Asikkala oli myös Kuokkavieras Katajassa. Asikkala on siis kerran ollut vieraanvarainen, ainakin jos on suomalainen, valkoihoinen, oletettavasti heteromies. Tummemmille ja homommille siellä saattaapi tulla tervaa ja höyheniä. Wikipedian mukaan myös Asikkalan valtuusto oli äärimmäisen oikeistolainen, eli punavihreäkään ei kannata olla.

Lahdessa siirryin junaan ja vaihdoin sitten Pasilassa, missä kerkisin napata jotain syötävää, sillä oli päässyt nälkä yllättämään. Karjaalla sitten rupesi tökkimään. Junat Hankoon peruttiin ja luvattiin bussia. Viimassa ja lumimyrskyssä odotettiin bussia melkein tunti. Olin jo porukassa, joka oli tilannut taksin, mutta peruinkin taksin ja lähdin bussilla. Onneksi bussi oli lämmin, sillä porukka oli jo lievästi hypoterminen. Niille, jotka ajattelevat, että talvi on pukeutumiskysymys: Kaupan suurin talvitakki ei mahdu minulla edes kiinni. VR on maailman humaanein joukkoliikenneyhtiö: Jos Stalinilla olisi ollut VR, kukaan ei olisi päässyt Siperiaan asti.

 

 

Bussi kulkee, juna ei

Bussi kulkee, juna ei

Perillä Hangossa oli noin 20 cm lunta. Se on varmasti paksuin lumipeite, mitä olen Hangossa koskaan nähnyt.