Kuukausikohtaiset arkistot

lokakuu 2016

10 paskinta kohdetta

Mondo esitteli 10 parasta kaupunkia, jotka tietysti ovat vailla mielikuvitusta ja blogosfäärissä on esitetty huomattavasti parempia listoja parhaimmiksi kohteiksi. Minua tällainen positiivisuus häiritsee ja siksi listasinkin 10 paskinta paikkaa, mihin olen ikinä eksynyt. Mukaan ei päässyt aina näillä listoilla niin suosittu Birmigham, koska Englannissa tasapäisesti Birminghamin kanssa kilpailee niin monta kaupunkia ja minun olisi pitänyt tutustua niihin paremmin huomatakseni ettei ole mitään tutustuttavaa.

 

10. Pitkäranta, Karjalan tasavalta

Kun ihmiset haaveilevat luovutetusta Karjalasta, Pitkärantaa ei kaipaa kukaan. Kukaan ei ole kiinnostunut kuuluisista pitkärantalaisista, Pitkärannan historiikista tai pitkärantalaisesta kulttuurielämästä. Kalevalaa ei kirjoitettu Pitkärannassa.

Pitkäranta kuitenkin loistaa yhdellä saralla: Se on Laatokan alueen huumekaupan keskus.

Miten sinne voi joutua: Kulkemalla Sortavalasta Laatokan itärantaa etelään päin tai vastaavasti tullen Laatokan itäpuolelta Sortavalaan.

9. Aunus, Karjalan tasavalta

Aunuksessa on 1600-luvulta oleva matkaristi ja aina auki oleva Uspenian kirkko, tai siis molemmat ovat oikeasti vähän Aunuksen ulkopuolella ja aina auki oleva kirkko oli siellä käydessäni kiinni. Aunus on Karjalan tasavallan kaupungeista karjalaisin ja karjalan kieltä puhuvat erottaakin päiväsaikaan katukuvasta nopeasti: he ovat ympäripäissään. Yöllä Aunuksessa on pimeää, niin pimeää, etteivät katuvalot oikein ”yletä” maahan asti. Moni välttääkin, pelätessään kaupungin pääasiallista asujaimistoa, tsetseeneitä, kävelemästä kadulla illalla. Muuta pelättävää ei ole kuin että astuu kuralätäkköön tai saa lättyynsä – toiselta suomalaisturistilta.

Miten sinne voi joutua: kulkiessaan Laatokan itärantaa etelään tai pohjoiseen.

8. Narvik, Norja

Narvik ei ole Tromssa, Bergen, Trondheim eikä Stavanger, se on Narvik. Vaikka kaupunki on Lofoottien kainalossa, se on tylsä ja maisematkin ovat norjalaisiksi tylsiä. Siellä myydään lähinnä epäeettistä valaanlihaa. Jos erehtyy katsomaan vuorille, saattaa nähdä siellä sijaitsevan Narvikin kaatopaikan.  Narvik oli merkityksellinen paikka Natsi-Saksalle (Wikipedia)

Narvik on liian pieni, että siellä oikeasti olisi yhtään mitään. Sieltä kuitenkin pääsee suhteellisen nopeasti pois.

Miten sinne voi joutua: Narvikin vältteleminen on onneksi suhteellisen helppoa, mutta jos kulkee Norjaa pituussuuntaan, niin voi jättää Narvikin kohdalla pysähtymättä.

7. Liepaja, Latvia

Liepaja tunnetaan lähinnä neuvostoarkkitehtuurin tyyssijana. Sen lisäksi, paikallisen järven rannat muistuttavat lähinnä kaatopaikkaa. Liepajaan on pitkä matka vähän kaikkialta, eikä nähtävyyksiä ei juurikaan ole, koska sotajoukot ovat kahdessa maailmansodassa menneet Baltian läpi edestakaisin. Herää kyllä kysymys, miksi. Liepaja tunnetaan neuvostoarkkitehtuurin ja roskaisuuden lisäksi tuulisena kaupunkina. Ikävä viima saattaa selkeyttää vastauksen kysymykseen, miksi minä jouduin tänne.

Miten sinne voi joutua: Matkustaessaan maitse Klaipedaan. Onneksi Klaipedaan pääsee nykyisin lentämälläkin. Myös Klaipeda olisi ollut vahva ehdokas tällä listalla, mutta lautta Kuurin kynnäälle ja kynnäs itsessään tekevät siitä liian hyvän paikan.

6. Oulu, Suomi

Olen usein miettinyt, mitä nähtävää tervakaupunki-Oulussa on, mutta mitään ei tule mieleen. Oikeasti, kun suuremman luokan nähtävyyksistä ruvetaan puhumaan, niin kuin esimerkiksi Hailuodosta, ollaankin jo toisen kunnan alueella. Polttivatko saksalaiset lähtiessään myös Oulun? Ehkä heidän olisi pitänyt.

Rannikkokaupunkina Oulu on viimainen ja inhottava talvella. Pääasiallinen iltaelämä on rautatieasemalla tai bussiasemalla. Ei tule mieleen mitään ruokalajia, mistä Oulu olisi kuuluisa. Luontoa edusti rantakurvi, joita aikoinaan nähtiin Oulun lähisaarilla, mutta eipä nähdä enää.

Miten sinne voi joutua: Menemällä Etelä-Suomesta Lappiin tai Lapista Etelä-Suomeen, Pohjanmaan kautta.

5. Haaparanta, Ruotsi

Aikoinaan mentiin Suomesta rasvaretkelle Haaparantaan tai ostettiin suklaata ja samalla ihasteltiin, kuinka Ruotsin puolella on vauraampaa kuin kotona härmässä. No, eipä mennä enää ja elintasoerokin on tasoittunut. Sen huomaa käydessään viereisessä Torniossa. Tornion saaristossa on kansallispuisto, mutta Haaparannan puolella suojeltuna on vain muutama kähyinen luoto.

Nykyisin Haaparanta jatkaa laatikkomyymälävyöhykettä, joka alkaa jo Kemistä. Haaparannan puolella on maailman pohjoisin IKEA, ken haluaa sen nähdä. Muuten sveamamman syleilyssä on perin tylsää. Haaparanta oli ensimmäinen paikka ulkomailla, jossa kävin yksikseni, joskus lapsena.

Miten sinne voi joutua: Palloillessaan Torniossa, jos on huolimaton. Toisaalta myös, kun menee Ruotsin rannikkoa Tornioon päin. Vielä yksi suunta, jota kannattaa varoa, on Tornionjokea alas Ruotsin puolella.

4. Stockton, Kalifornia

Kaikki Kalifornian keskuslaakson kaupungit ansaitsisivat paikan tällä listalla, mutta ehkä kaikkein mielenkiinnottomin ja ikävin niistä on Stockton, Kalifornian öljysatama.

Kuten kaikkialla vastaavissa kaupungeissa, jengirikollisuus on korkealla, koska kaupunki on konkurssissa. Sen lisäksi Stocktonissa ei ole oikein mitään nähtävää. Ilmasto on tukahduttavan kuuma ja usein pilvinen.

Miten sinne voi joutua: Ajaessaan Kaliforniaa pohjoiseen tai etelään pituussuunnassa. Yleensä turakaiset valitsevat reitikseen valtatiet 1 tai 49, mitkä molemmat välttävät Stocktonin ja ovat hyviä valintoja. Uhkaavan lähellä Stocktonia on viiniviljelyksiä, Lodi on Zinfandelin tuotannon keskus, mutta sinne on mahdollista mennä ilman Stocktoniin joutumista.

3. Kiiruna, Ruotsi

Kiiruna on kuin Norilsk tai Murmansk ilman merta. Minusta koivuvyöhykkeelle ei pitäisi rakentaa kaupunkia.

Kiiruna on niin paha paikka, että siellä ohjataan turakaiset menemään mielummin vaikka Narvikiin.

Koska Kiiruna elättää itsensä muulla kuin turakaisilla, Kiirunalla on hyvin vähän tarjottavaa. Paljon parempia paikkoja on esimerkiksi Abiskossa tai Björklidenissä. Kiiruna on kylmä, viimainen ja ankea kaupunki. Masennuslääkkeet kannattaa pakata mukaan.

Miten sinne voi joutua: Mennessään esimerkiksi Abiskoon tai Björklideniin tai tullessaan sieltä tai muuten tutustuessaan Ruotsin pohjoisimpaan Lappiin.

2. Salton City, Kalifornia

Salton City vajoaa hiljalleen Salton Sea-nimiseen järveen. Järveen, joka on erittäin suolainen ja jonne Meksiko laskee raakaa jätevettä. Ilmasto täällä on pari astetta viileämpää kuin Kuolemanlaaksossa, mutta suolajärvestä nouseva kosteus ja suolan löyhkä tekevät siitä sietämättömän. Meksikolainen suolituote on jotakuinkin luomua, mutta kun pelloilta valuvat järveen kaikki roundupitkin, niin keitto on niin toksinen, ettei kukaan halua asua sataa kilometriä lähempänä, ellei ole pakko.  Salton Cityllä on kuitenkin mahdollisuuksia nousta postapokalyptiseksi aavekaupungiksi Ukrainan Pripjatin tavoin, jolloin siitä voi tulla hyväkin kohde.

Miten sinne voi joutua: Ajaessaan Salton Sean länsirantaa jompaan kumpaan suuntaan

  1. Tijuana, Meksiko. 

Tijuana oli aikoinaan maailman suosituin turakaiskaupunki. Nyttemmin se niittää mainetta vähän toisenlaisella listalla, maailman vaarallisimpien kaupunkien joukossa. Epäilemättä syynä siihen on huumesodat, mutta jo silloinkin, kun minä kävin siellä, jouduin kuumotetuksi, kun joukko nuoria stalkkasi minua ja ihmiset kurkkivat oven virkaa toimittavien riepujen takaa. Täällä tuli sellainen tunne vatsanpohjaan, että äkkiä täältä pois.

Eräs suomalainen sanoi yleisesti Meksikosta, että siellä menee ”poikuus, auto, rahat, henki”. Tijuana on ansainnut kuuluisuutta kalifornialaisten teinipoikien joukossa, että tuosta ensimmäisestä siellä pääsisi eroon. Prostituutio näkyikin katukuvassa räikeästi käydessäni siellä ihan keskellä päivää. Voi vain ajatella, minkälaista siellä on yöllä. Amerikkalaiset sanovat, että se on kuin Mogadishu olisi Santa Barbaran vieressä ja jos vietät viikonkin siellä, niin haluat kiivetä aidan yli Yhdysvaltojen puolelle.

Miten sinne voi joutua: Yleisimmin sinne joutuu, kun ajaa Kaliforniaa alas ja ei paina jarruja tarpeeksi ajoissa. Kannattaa testata jarrujen toimivuus hyvissä ajoin, ettei joudu Tijuanaan. Paluu Yhdysvaltoihin sieltä on jo nihkeämpää. Maapinnan Meksikosta saa helpomminkin.

 

Sotahuopikkaat, sauna ja poltergeist

Tuli taas vuotuinen geokohdepäivä ja koska samaan aikaan Kuopiossa oli geokätköilijöiden tapaaminen, päätin lähteä sinne. Kuopio oli minulle uusi paikka geotapahtumalle ja on olemassa haaste, jossa kerätään kuntia, joissa on käynyt geokätköilytapahtumassa. Sen lisäksi junamatka sallisi kaksi pysähdystä ja paikoiksi valikoitui Mäntyharju ja Pieksämäki. Suonenjoki siirtyi sitten myöhempään. Tuumasta toimeen ja menin junalla Mäntyharjulle. Mäntyharjulla oli sininen silta kauniilla järven rannalla ja sieltä löytyi kätkö, joten Mäntyharju kätkökunnaksi. Mäntyharju tunnetaan lähinnä rallatuksesta ”Mäntyharjun pojat lähti reissulle”, mikä onkin ainoa tapahtuma koko kunnan historiassa. Mäntyharju kuului valkoisten puolelle vuonna 1918 ja nämä pojat lähtivät taistelemaan punaisia vastaan ja olivat voitokkaita. Mäntyharjulla nyt myytiin kalaa torilla ja sen viereisessä kahvilassa vasta leivottua pullaa. Kunnantalolla oli yhteispalvelupiste, jossa saatoin käyttää nettikonetta. Mitään työttömiä siellä ei tietenkään näkynyt. Mäntyharjun keskusta kuuluu varmasti näkemistäni tylsimpiin vertautuen lähinnä Valtimoon ja Ilomantsiin.

IMG_0001[1]

Mäntyharju

Juna kuitenkin nouti minut pois ja samalla ympäripäissään ollut paikkakuntalainen lähti Mikkeliin baariin pummilla.

Minä taas saavuin Pieksämäelle. Pieksämäelle tuli myös aikoinaan Mikko Muljev. Mikko lähti talvisotaan, mutta jäi heti vangiksi ja hänet vietiin Pieksämäelle vankilaan. Kun hän tuli takaisin, niin hän tapasi kaveinsa Nikolai Zaitsevin. Nikolai oli tuolloin ja yhä minun hänet tavatessani tulipunainen kommunisti. Nikolai sitten kysyi, millaista oli Suomessa. Mikko täräytti, että ”Suomessa vankina oli parempi kuin kotona vapaana!”. No, Nikolai teki ilmiannon ja Mikko joutui Siperiaan. Tuli sitten jatkosota ja Nikolai joutui armeijaan ja häntä utelutti kaveinsa sanat ja niinpä hän sitten ensimmäisen tilaisuuden tullen antautuikin. Sodan loputtua sitten kun molemmat olivat vankilasta palanneet, hän tunnusti Mikolle, että Mikko oli oikeassa.  Mikolla oli yhä sota-ajan huopikkaat.

Pieksämäeltä on myös Aarne Haapakoski eli Outsider. Sen verran ylpeä hän oli pieksämäkeläisyydestään, että sijoitti tarinoittensa päähenkilön, Pekka Lipposen, Rantasalmelle.

Myös Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja, käsitetaiteilija ja rauhanaktivisti JP Väisänen on Pieksämäeltä. Voidaan siis puhua, että Pieksämäellä eletään kommunismin jälkeistä aikaa.

IMG_0009[1]

Kommunismin jälkeinen aika Pieksämäellä.

IMG_0002[1]

Syrjäseutujen uusnatsilla on hankalaa, kun ei saa edes hakaristiä piirrettyä oikein.

IMG_0003[1]

Pieksämäen urbaanin löytöretkeilyn paratiisi.

IMG_0008[1]

Kerrankin on kunnolla töpsyköitä. Olisi näin esimerkiksi juna -tai linja-autoasemalla, huoltoasemalla tai missä tahansa, missä matkailija viettää aikaa sen sijaan että olisi autioituneessa toimistorakennuksessa.

IMG_0004[1]

Kaksi ensimmäistä geokätköpaikkaa tuottivat vesiperän, mutta kolmannella onnistui ja Pieksämäki tuli uudeksi kätkökunnaksi. Samalla löysin paikallisen urbaanin löytöretkeilyn paratiisin.

Karusta alusta huolimatta Pieksämäki on ihan siedettävää seutua, aikoinaan pyöräilin laajan kunnan halki ja Jäppilässä oli kaunista järvimaisemaa ja vanhanaikaiset kilometritolpat, ei niitä kivisiä, vaan metallisia.

Pieksämäki tuli myös tunnetuksi siitä, että Seta järjesti täällä koulutuksen yhdessä koulussa, jossa puhui transsukupuolinen ihminen ja yksi opettajista oli ruvennut haukkumaan tätä transsukupuolista ihmissaastaksi eikä kukaan puuttunut eikä anteeksipyyntöä koskaan tullut. Siksipä liimailin sateenkaaritarroja ympäri Pieksämäkeä. Naapurikunnassa Kangasniemellä järjestettiin laajan suosion saanut Pride, jonne varmasti pieksämäkeläisetkin tulivat ilman että olisivat leimautuneet omassa kaupungissaan.

Pieksämäellä on tietysti rautatieasema, jonka vieressä on tietysti Savon radan museo, joka oli tietysti kiinni, niin kuin museot lähes aina.

Pieksämäeltä jatkoin Kuopioon ja myöhä yllätti minut. Menin Männistöön ja sain noudettua Latarin multikätkön. ”Latari” on nuorisotalo ja päiväkoti, aikoinaan ”Lahdentaan ala-aste” eli Rottakoulu. Minä aloitin Rottakoulussa opintieni 40 vuotta sitten. Nyt kun siellä oli valot päällä, menin sisälle. Nuoriso-ohjaaja oli paikalla ja näytti minulle ystävällisesti koko talon ja muistot tulvivat mieleen. Koululla oli kissa ja kerran kissa oli liiskannut rotan niin että suolet olivat lennelleet pitkin käytävää. Sitten luokassa kysyttiin, mitä meistä tulee isona ja luonnollisesti moni oli tuleva sairaanhoitaja, kyttä, opettaja, veturinkuljettaja, mutta minä sanoin, että minusta tulee työtön. Opettaja Eeva-Riitta Satkaa häiritsi se, että minä nukuin tunnilla, minuahan se ei häirinnyt lainkaan. Minulla nimittäin oli ongelma, etten saanut yöllä unta, koska pelkäsin niin kovasti kummituksia. Pihalla sitten muodostettiin rivejä, jossa kädet pistettiin toistensa kanssa ristiin ja kuljettiin rivinä julistaen ”ei väistetä” ja sitten työnnettiin toinen samanlainen rivistö nurin tai sitten talvella leikittiin vuoren valloitusta. Välitunnilta kutsuttiin sisään käsin soitettavalla isolla kellolla. Käsityötunnilla oranssiin paperiin viilleltiin rakoja tasavälein ja niihin pujoteltiin mustaa paperia, jolloin lopputulos oli oranssi-musta ruudukko. Jumppasalissa kuljettiin kirja päänpäällä harjoitellen ryhtiä.

IMG_0013[1]

Nykyisin Rottakoulun jumppasali on sirkuskerhon käytössä.

IMG_0011[1]

Vanha luokkahuoneeni on muuttunut entistä sirkusmaisemmaksi.

Oli tullut niin hämärä, etten löytänyt viimeistä kätköä, etenkin kun lampusta oli loppumassa lataus, vaan menin bussilla hostellille Haapaniemelle. Tällä kertaa hostellissa oli parempi kuin viimeksi, jolloin yöllä kuorsattiin ja meinasin saada köniin aamulla eestiläiseltä mieheltä syystä, joka ei minulle selvinnyt.

Aamulla kävin viereisessä talossa tapaamassa kaveriani, mutta tapaaminen oli lyhyt, koska lapset olivat juuri lähdössä mummolaan Riistavedelle. Koira kuitenkin nuoli minua koko ajan ja kvaakuin lapsille.

Menin tutustumaan viimaiseen ja autioon matkustajasatamaan. Siellä oli geokohde, jossa oli esitelty sataman rakennuskiviä. Etsiskelin vielä lisää kiviä esimerkiksi kivijalasta ja aallonmurtajalta ja lähetin vastaukset sitten kätkön omistajalle. Pitäisi ihan kunnolla opiskella nuo gneissit, graniitit ja gabrot niin että heti tajuaisi, että mikä mikin on.

Satamasta poimin vielä yhden kätkön ja kävin Kuopion pääkirjastolla selvittämässä bussiaikatauluja ja sitten Sorsasaloon saunomaan. Sorsasalossa on Savon Sellun ja raviradan lisäksi myös talviuimareiden sauna. Onneksi myös tarjoilut olivat runsaat, sillä olin unohtanut syödä kaiken kiireen keskellä. Pulahdin muutaman kerran kymmenasteiseen veteen ja jäätävältähän se tuntui.

IMG_0024[1]

Miksi se on ”Puijonsarvi”, vaikka se näyttää lähinnä pannukakulta? Ja miksi lauletaan ”Puijonsarven nennee”, kun ei sillä mitään nenääkään ole. Tällaista mietin aina koulussa, kun sitä laulettiin.

IMG_0022[1]

IMG_0026[1]

Hieman creepy patsas hautausmaan luona. Tuollainen pelästyttää vielä joskus.

Saunasta lähdin kätkölle, pari tuli logattua ennen kuin siirryin bussilla keskustaan hautausmaalle ratkomaan Poltergeist-mystiä, mikä on minun murheenkryynini.

Siirryin läheiseen Cumulukseen istumaan iltaa. Niin kovasti väsytti, että teki mieli varata sieltä huoneen. Kun lähetin sen ravintolasta kuvan facebookiin, kaveri sanoi menettäneensä poikuutensa siinä hotellissa. No, en yöpynytkään siellä, kun en halunnut riskeerata nukkuvani mun facebook-kaverini poikuudenmenettämisvuoteessa.

IMG_0027[1]

Tästä minä lapsissa pidänkin. Itse asiassa, myös aikuisten pitäisi ruveta seikkailemaan. Viereisen pöydän väki olikin menossa escape roomiin lähelle.

Kuitenkin kun bussilippu oli varattu, oli pakko valvoa puolille öin, ennen kuin pääsin nukkumaan bussin takapenkille. Menin Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa nukuin käytävällä penkillä vielä lisää ennen kuin saatoin nauttia aamiaista. Teen santsikupillinen maksoi euron, mutta ilmeinen butch antoi sen minulle ilmaiseksi. Ehkä se johtui siitä, että lepakkotutka piippasi, mene tiedä.

Kuljin junalla Vantaalla edestakaisin kätköillen, mutta esimerkiksi Tikkurila oli sunnuntaina puoleltapäivin täysin suljettu. Iltapäivällä menin Helsinkiin Gnostilaisen seuran kokoukseen. Siellä mietimme erilaisia jumalakuvia. Eräs sanoi olevansa agnostinen gnostilainen, kun taas minä sanoin olevani ignostinen gnostilainen. Olen usein sanonut, että pimeässä saaressa olen laittanut mökille lampun, että tietäisin palata takaisin ja minulle Jumala on sellainen lamppu, joka ohjaa perille, eikä sillä oikeastaan ole mitään väliä, kuka sen on sytyttänyt. Minä ainakin tiedän, että minä olen sen sytyttänyt. Se valo ohjaa minut tekemään sitä, mitä koen hyväksi ja on minusta on hyvä hassutella pikkulapsille, koska ehkäpä sorsan äänet saavat heissä heidän sisäisen untuvikkonsa vastaamaan tai huumori, johon ei sisälly mitään ilkeyttä ketään kohtaan, on aina yhdistänyt ihmisiä.

Illalla lähdin sitten kotiin ja junassa koduktöörillä huomasin turvasumutteen. Hänen mukaansa noin viisi vuotta konduktööreillä on ollut mahdollisuus kantaa sumutetta, mutta kaikki eivät silti kuljeta sitä. Kaukojunissa harvoin on väkivaltaisia tilanteita, mutta lähijunissa saattaa olla ja niistä tulee aina rikosilmoitus. Kovin kovatehoisia sumutteita ei käytetä, koska silloin koko vaunu haisisi sumutteelta.

Mitähän se olisi, jos vaikka ensihoitajat kantaisivat sumutteita. Tiedän, että sairaaloissa on vartijoita. Konduktööri Minna, jonka kanssa puhuin, oli juuri sen verran hentoinen, että hänelle joku saattaisi ryttyillä, kun taas minä olen niin iso, että vain masokisti ryttyilee minulle, siksipä minulla ei ole näkemystä tähän asiaan.

Koko juna oli täynnä niin, että ihmisiä istuskeli jopa matkatavarahyllyssä. Koska vaihto Hangon junaan on nopea, siirryin junan alkupäähän, mutta luovuin ajatuksesta, kun varusmiehiä istui niin paljon lattioilla. Sanoin niille, että samaan ollaan menossa kumminkin. Ne sitten täyttivät suunnilleen jokaisen neliömetrin Hangon junasta, kunnes jäivät pois Dragsvikissa.