Kuukausikohtaiset arkistot

syyskuu 2016

Poliittinen varustematka Helsinkiin

Joskus on tarve käydä Varustelekassa. Varustelekan tarvikkeiden ahkeria käyttäjiä ovat Arman Alizad ja Ikilomalla-blogin reissaajat. Minä olen vanha Varustelekan kantasika ja minulla on mittava luettelo Varustelekasta ostettua tavaraa. Joskus kuitenkin on tarvetta reklamaatiolle ja vein sinne reklamoitavaksi Bundeswehr-repun, makuualustan ja Savotta Yukon-makuupussin säilytyspussi. Makuupussi itsessään on erittäin hyvä, mutta sen säilytyspussi osoittautui täysin kelvottomaksi. Näin on minun lisäkseni ollut monella muullakin. Mil-tecin itsetäyttyvä makuualusta oli puhki jo parin laavuyön jälkeen, minkä jälkeen se oli yhtä tyhjän kanssa. Bundeswehrin reppu sen sijaan on ollut kestävä ostos ja niitä näkee katukuvassakin paljon, mutta minulla se onkin jokapäiväisessä käytössä ja Varusteleka on luvannut sille ikuisen takuun. Nyt siis kävin lunastamassa sen. Kun olin ommellut repun täyteen hihamerkkejä Varusteleka teki pyytämättä sen, että pohjan sauma ommellaan umpeen niin ettei tarvitse ratkoa hihamerkkejä irti ja ommella uuteen reppuun. Makuualusta taas vaihtui Suomen Armeijan makuualustaan ja maksoin sitten erotuksen rahana. Uusi makuualusta sopii ankaran askeesin harjoittamiseen ja edelleen lähestyn sitä kylki edellä niin että voin yön mittaan vaihdella paikkaa, mikä minun allani vuoroin puutuu. Pääasia on kuitenkin, ettei peruskallio höngi kylmää sen läpi.

Varustelekalla on oma pieni baarinsa Sotima, jossa on tarjolla virvoitusjuomia ja pienpanimo-oluita. Valitettavasti oluiden prosentit olivat minulle liian korkeita. Ikävä uutinen oli se, ettei Varustelekassa enää myydä ”Itä-Colaa” eli Vita-Colaa. Ahdasmielinen EU oli koskenut tähänkin marksismi-senilismin saimaannorppaan. Itä-Cola oli kansandemokraattinen kopiotuote länsimaisesta Cocasta ja Pepsistä. Sattui vain olemaan niin, että kopio oli parempi kuin alkuperäinen, ainakin minun mielestäni. Sitä eivät läntiset imperialistit sitten hyvällä katsoneet.

Hankin lisäksi merinovillaisen hupparin, kas kun se sattui olemaan kokoani ja hupparini ovat melkein hajoamistilassa.

Lisäksi katselin tulevaa vaurastumistani silmälläpitäen esimerkiksi vedenpitäviä pussukoita ja kenttävuoteita. Varustelekan myyjän luvalla sain sellaista kokeillakin. Luvan kysyin, koska vuoteen kapasiteetti on 150 kg ja minulla painoa on enemmän. Myyjä, joka puhui vähän murtaen suomea sanoi, ettei minun pitäisi hankkia sitä vakituiseen nukkumiskäyttöön, koska se ei ole hyvä selälle ja kangas venyy käytössä. Varsinainen negaukotus, siis. Myyjä puhui suomea vieläpä aavistuksen verran murtaen, joten hän oli oppinut maan tavoille tai ainakin Varustelekan tavoille.

Varustelekasta tulin sitten keskustaan, jossa hengailin jonkin aikaa. Kävin katsomassa ulkopuolelta Helsingin synagogaa ja siinä ei ollut mitään tietoa, milloin se olisi auki. Tuskin ainakaan silloin, kun siellä näkyi olevan lastentarhatoimintaa. Pitää katsoa ajat etukäteen toisella kertaa.

Olen kadehtinut reissupostausten jalkakuvia, kun omat ketarani ovat paljon kärsineet minun kilojeni alla ja siksi kävin apteekissa kysymässä voidetta, jolla saisin varpaankynteni näyttämään jotakuinkin kuvauskelpoisilta. Jopa näytin jalkaani apteekkarille, joka sanoi, että ”kosmeettinen haitta vain, ei kannata ostaa kallista voidetta, pistä vain lakkaa päälle”. Päivän toinen negaukotus.

Illan suulla tapasin Helena Erosen, joka oli menossa katsomaan Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleille leffaa. Yöpyisin hänen luonaan ja sain avaimen. Perillä Erosen luona hänen koiransa vähän ärhenteli minulle alkuun, mutta sitten meistä tuli kavereita. Yleensähän eläimet pitävät minusta, paitsi, no, muutaman kerran.

Helena tuli myöhään kotiin ja minä olin pääosin jo siirtynyt vaakatasoon. Nukuin erinomaisen hyvät yöunet ja seuraavaksi tapasin hänet aamulla kun hän jo kokkaili aamiaista. Minun piti lähteä kaupungille ”Vihelletään peli poikki” -mielenosoitukseen. Mielenosoituksessa näin esimerkiksi Ben Zyskowiczin ja erinäisiä kommunisteja ja anarkisteja. Lähistöllä mekasti ”Suomi ensin” -liikkeen porukka ja me protestoimme sitä viheltämällä pilliin. Lakkasin viheltämästä, kun kuulin, että aiheena puheessa oli EU, TTIP ja ”rahan luominen melkein tyhjästä” eli aiheet, jotka eivät mitenkään liity ihmisvihaan ja josta heillä on täysi oikeus puhua. Tapasin siellä aikaisemmasta NATO-mielenosoituksesta tutun toimittajan, joka tiesi kertoa, että Juha Molari on siirtynyt MV-lehden leiriin. Myös Suomi ensin!-liikkeen Marco de Wit on kallellaan Venäjään päin. Tämä on hieman ongelmallista, sillä rasistit eivät epäröi häiriköidä heidän kanssaan eri mieltä olevia, kuten Jessikka Aroa. Jessikka ei näe puita metsältä, vaan niputtaa kaikki hänen kanssaan eri mieltä olevat Venäjän palkkalistoilla olevaksi trolleiksi, eikä hän ole epäröinyt ilmiantaa niitä kaikkia, muun muassa minua SUPOlle. Hän on saanut jopa Bonnierin journalismipalkinnon varsin kyseenalaisista sekoiluistaan trollien maailmassa.

No, mielenosoitus lähtee liikkeelle ja esimerkiksi Marimekosta pari työntekijää osoittaa mieltä liikkeensä ikkunassa Forumissa. Toisella on rauhanmerkki. Kuulen sitten, että vartija poistaa niistä ainakin sen rauhanmerkkiä pitävän, jonka jälkeen joukko buuaa vartijalle.

Pelipoikki

En kuitenkaan jää Senaatintorille, vaan käyn bussilla Espoon puolella hakemassa toistaiseksi vanhimman geokätköni erästä haastetta varten. Siihen vaaditaan geokätköt jokaiselta vuodelta vuosien 2000 ja 2013 välistä. 2000 tuli Suomeen ensimmäiset kätköt ja yksi on yhä edelleen jäljellä Keravalla. Silloin vapautui GPS-signaalin tarkkuus niin, että geokätköilystä tuli mielekästä.

Illalla menen sitten Suomi-Novorossia -ystävyysseuran ensimmäiseen iltaan. Novorossiaksi määritellään alue, joka käsittää alueen virallisessa Ukrainassa Harkovista Moldovan Transnistriaan. Petri Krohn alusti aiheesta ja sanoi, ettei Ukraina ole mikään todellinen valtio. Sillä ei ole omaa kieltä (ukrainaa hän piti venäjän murteena), sillä ei ole omaa historiaa, sillä ei ole omaa identiteettiä. Ainoa, mikä sillä on erilainen historia Venäjän kanssa on yhteistyö natsien kanssa. Välikommenttina sanottiin, että ennen ensimmäistä maailmansotaa Itävalta keksi ajatuksen erillisestä Ukrainan valtiosta. Niillä on myös Galitsiassa vaikuttava oma katolilainen kirkkonsa, josta jostain syystä tuli aikoinaan paljon natseja. Silloin, kun muuta Venäjää hallitsivat mongolit, Ukrainasta suuret alueet kuuluivat Liettualle ja Puolalle, mutta kysymys oli siltikin Venäjästä ja venäläisistä, vain eri hallinnon alla. Sitten kun Neuvostoliitto perustettiin, havaittiin, että Venäjällä on tässä liitossa liian paljon vaikutusvaltaa ja summittaisesti lohkottiin sitten Venäjää pienempiin tasavaltoihin. Siinäpä sitten tämä Novorossiakin joutui osaksi Ukrainaa ja Moldaviaa. Maidanin jälkeen sitten natsit kaappasivat vallan ja nämä alueet odottivat, että Putin ajaa panssareiden kanssa Kiovaan. Länsikin odotti sitä. Niin vain ei ole tapahtunut. Itse asiassa, nykytilanne ei ole edes sellainen, mitä Putin erityisesti olisi halunnut. ”Novorossia” keksittiin jossain vaiheessa Venäjän sosiaalisessa mediassa historiasta, missä se tarkoitti aluetta, jonka Venäjä sai vetäytyviltä turkkilaisilta.

Seura suunnittelee matkaa sinne ja tässä vaiheessa minua rupesi harmittamaan, ettei minulla ollut rahaa, sillä Donetsk ja Lugansk kiinnostavat minua. Nousivat oitis korkealle minun sankolistallani. Seura kerää lisäksi rahaa ambulanssia varten, sillä sellainen Donetskista puuttuu. Siellä oli jonkin verran kannatustuotteita ja ostin itselleni passin kuoret, jota kutsun ”Donpassiksi” alueen nimen, Donbassin,  mukaan. Donetskilla on omakin passinsa, joka on myönnetty suomalaiselle Janus Putkoselle. Donetskin ja Luganskin saama kansainvälinen tunnustus on ollut minimaalista ja ehkäpä SUPO listailee kokouksen osallistujia, jäseniä ystävyysseuralla ei vielä ole. Kokouksessa saatiin myös puhelinyhteys Donetskiin ja kuultiin uusimmat uutiset suoraan sieltä.

Matkailumielessä, Ukrainasta sinne ei pääse, ainoastaan kivihiilijuna kulkee rajan yli, ainoa tapa mennä sinne on Venäjältä ja hankkia Venäjän vuosiviisumi tai monikertaviisumi. Passiin ei tule merkintää, joten samalla passilla voi myöhemmin käydä sitten Ukrainassa.

donpassi

Ystävyysillassa oli runsaat tarjoilut, jopa teräviäkin, mutta en ottanut, sillä olin menossa Helenalle nukkumaan.

Illalla ja seuraavana aamuna keskustelin Helenan kanssa politiikasta. Hän oli huomannut, että pikkuparlamentissa sattui olemaan samassa kerroksessa paljon entisiä ja nykyisiä helluntailaisia. Hänellä oli omat mielikuvansa poliitikoista ihmisinä, mikä sitten on tietysti eri kuin se rooli, mikä näkyy julkisuudessa. Onhan minullakin kokemus siitä, että kun tapasin Johan Bäckmanin, niin minusta hän oli sympaattinen nallekarhu, mutta hän tietysti esiintyy hyvin kärkkäästi julkisuudessa. Tuskin on mikään salaisuus, että Helena Eronen pitää James Hirvisaarta herrasmiehenä. Tällaiset Jekyll-Hyde -tyypit kiinnostavat minua, joskus liikaakin, kun olin sellaisen kanssa avoliitossa. Minä olen vaihtanut muutaman sanan facebokissa Hirvisaaren kanssa siltä pohjalta, että hänkin on uskonnon uhri niin kuin minäkin. Helenan kanssa sitten keskusteltiin siitä, kuinka ääret muuttuvat toisiksi sen sijaan että ne pehmenisivät ja sanoin, että jotkut tarvitsevat tiettyä toiseutta oman identiteettinsä luomiseen. Theres-kirjassa sanotaan Ulrike Meinhofin sanoneen. ”Te ette ymmärrä tämän vihan mittakaavaa: he eivät vihaa meitä sen takia, mitä me olemme tehneet tai sen takia, mitä me olemme jättäneet tekemättä, he vihaavat meitä sen takia, että heidän täytyy, sillä muuten he tuhoutuisivat”. Helena toi myös median roolin esille epäterveen julkisuuden ruokkimisessa. Jotkut poliitikot elävät median kautta, vaikka toisaalta he vihaavat sitä.

Koska bussilippuni meni umpeen, niin oli pakko siirtyä eteenpäin. Kampin keskuksessa päätin mennä bussilla Hankoon. Pohjolan liikenne ei hyväksynyt minun korttiani, joten pääsin matkustamaan Hankoon ilmaiseksi.

 

 

Nuku yö ulkona I

Suomen Latu järjesti ensimmäisen ”Nuku Yö Ulkona” -tapahtuman ja sen saama vastaanotto oli innokas. Kun pöhinää oli ollut jo facebook-sivulla niin paljon, ajattelin, että menen sinne, minne kukaan muu ei mene. Kohteeksi valikoitui Liesjärven kansallispuisto. Edellisen lisäksi syynä oli se, että geocaching.com oli julkaissut CITO-viikon samaan aikaan ja tapahtumasta saisi matkamuiston, eli sellaisen virtuaalisen läpyskän. CITO on myös kohtuuharvinainen kätkötyyppi, se on geokätköilijöiden tapahtuma, jossa siivotaan maastosta roskia. Harvinaiseksi sen tekee se, että se vaatii vähän organisointia kunnan kanssa ja kunta yleensä on toimittanut roskalavan ja täytetyt jätesäkit kaatopaikalle. Parhaimmillaan tarjotaan myös roskanpoimijat.

CITO järjestettiin maastonukkumista seuraavana päivänä Harjavallassa. CITO olisi ollut myös edellisenä päivänä Turussa, tiistaina Porvoossa ja keskiviikkona Espoossa. Julkisilla olisi helpointa liikkua Helsinki-Pori -bussilla Helsingistä Harjavaltaan ja takaisin. Liesjärven lähellä on pikavuoropysäkki ”Kyynärä”. Sen lisäksi ajattelin jatkaa Harjavallasta junalla Kokemäkeen, mistä saisin uuden kunnan ja ehkä yöpyä uudestaan jossain.

Ensin kuitenkin Kyynärään. Porintien varrella Liesjärven kansallispuiston kilvet ovat vilkkuneet kuin kiusallaan monta kertaa, mutta nyt vasta pääsin sinne. Vähän matkaa tietä ja tien varressa on Erärenki, paikallinen yritys, joka järjestää melontaa Liesjärvellä. Jatkan matkaa vajaan mailin, tähyillen telttapaikkoja puiston ulkopuolella. Puiston raja tulee harjulla vastaan.

IMG_0022

Kapea harju jatkuu erottaen kaksi järveä ja tarjoten järvimaisemaa stereona. Valitettavasti harju on pahasti kulunut. Käydessäni Tammisaaren luontokeskuksessa paikkakunnan Priden yhteydessä paikalla oli Liesjärvi-ekspertti, joka ei suositellut harjua, vaan pikemminkin pohjantikkametsiä lähempänä Korteniemen perinnetilaa. Pohjantikasta on tullut jopa jännittävämpi laji kuin valkoselkätikasta, vaikka viimeisessä atlaksessa valkoselkätikalla on 143 varmasti pesittyä sadan neliökilometrin ruutua ja pohjantikalla 543, jälkimmäistä tapaa harvoin. Kummatkin ovat ikimetsän lajeja.

IMG_0003

Kyynäränharjulla

IMG_0001

Pikku puro virtaa harjun poikki

Vaikka alue oli kansallispuistoa, järven rannalla olevat lukuisat veneet ja kanootit toivat epäsiistin vaikutelman.

Pian Kyynäränharjun sillan jälkeen löysin ensimmäisen ja ainoan geokätkön ja sain Tammelan uudeksi kunnaksi geokätkökartalle. Tammela on ylpeä varmasti monesta asiasta, mutta etenkin siitä, että tältä alueelta rekrytoitiin hakkapeliittoja nujertamaan Saksan pahoja katolilaisia ja pommerilaisia ja muita ilkimyksiä ruotsalaisten tykinruokana. Minulle Tammela on kunta, jossa eräs exäni syntyi. Olen hänen kanssaan puheväleissä ja ajattelin, että on onni syntyä näin kauniisiin maisemiin. Kuitenkin me olimme esimerkiksi politiikasta erittäin paljon eri mieltä.

Geokätkön jälkeen tein käännöksen takaisin ja lähdin Savilahteen, missä oli alueen toinen telttapaikka. Puiston säännöt estävät vapaan telttailun. Kyynäränharju muodostaa reitin, joka jakaa puiston palttiarallaa kahtia ja eteläisessä puoliskossa on Korteniemen perinnetila ja minulle suositellut metsät ja ihanainen pohjantikka. Toden totta, maasto muuttui harjumänniköstä kuusikorveksi. Tikka ei kuitenkaan näyttäytynyt minulle, vaikka ihan hyvin olisi saattanut.

IMG_0004 IMG_0005 IMG_0006 IMG_0007

Jo polulla oli tullut vastaan retkeilijöitä mielestäni paljon, mutta Savilahdessa oli useita telttoja pystyssä. Pian pistin sinne myös omani, yhden hengen teltan. Nuotiolla juttelin retkeläisten kanssa mielenkiintoisia. Sain selville, että tänä yönä, no less, järjestetään jokin kuutamomelonta. Yksi oli menossa sinne ja sanoi, että he tulevat vielä tänne nuotiolle laulamaan lauluja. Minä ajattelin, ”surely you jest!”.  Myös hän huomasi järkyttyneen ilmeeni. Minulle selvisi, että Uuden Seelannin tullissa pestään vaelluskengistä pois kaikki hiekka ja siemenet. Esimerkillistä toimintaa!

Kvaakuin ankkana eräälle pikkupojalle ja hänestä minä olin ”hassu täti”. Niin minä olinkin. Menin jo varhain telttaan, koska ”Huolellinen kuositus on Madventuresin suositus”. Unta en kuitenkaan saanut. Alueelle tuli porukkaa lisää ja yksikin sanoi telttani ulkopuolella: ”Eihän tuonne mahdu!”, johon toinen ”kyllä täällä vielä tilaa on!”. ”Ei, kun tarkoitin tuota telttaa!”.  Mun teki mieli sanoa, että mulla on 165 kg painoa ja 176 cm pituutta, kyllä mahdun!

Kanoottimimmi ei ollut suinkaan laskenut leikkiä, vaan illan tullen nuotiolta kuului kumbayaata. Tai no, Juicen klassikoita, ”fifteenth night is coming….” ja ”kuin hullu huudan rakkauteni perään”. Kuinkahan moni noistakin on ollut rakkauden takia psykoosin rajamailla, niin kuin minä.

Seuraavaksi kuorsattiin naapuriteltassa ja sitten olikin aika kömpiä huussiin. Taskulamppua ei tietenkään löytynyt mistään. Sille oli minulla aina oma paikkansa, mutta lähtiessäni olin testannut sitä, eikä toiminut, joten avasin sen ja huomasin, että paristo oli sulanut sisään ja tuhonnut koko lampun. Siksi minulla oli toinen taskulamppu, jota en tietystikään löytänyt siihen hätään. Kuutamon valaisemassa metsässä kompuroin jotenkin huussille ja takaisin tullessa joku tokaisi huomenta näkymättömyydestä. Ilmeisesti kuun valo oli osunut minuun.

Aamulla soi kännykkä hereille ja kaste oli kastellut teltan. Pakko oli kuitenkin lähteä keritäkseni Harjavaltaan.

IMG_0011

Tätäkin kuvaa otettaessa kuorsaus jylisi taustalla.

IMG_0009 IMG_0018

Märkää telttaa ei pitäisi pakata pussiin, mutta minkäs teet, kun bussi ei odota.

Kävelin sitten Kyynäränharjun alkuun, jossa oli toinen aamuvirkku istuskelemassa. Bussipysäkille jatkaessa kuului metsästä pähkinähakin, pyyn ja hömötiaisten äänet.

Harjavaltaan mennessä näkyi tien varrella peltopyyparvi ja kurkia. Kurkia oli Puurijärven-Isosuon kansallispuiston lähellä. Jahka käyn Huittisissa geokätköilyn merkeissä, niin pitää käydä kansallispuistossakin.

Päivällä sitten oli ihan erilainen ympäristö Harjavallassa ja maastosta saatiin paljon roskaa pois. Lidlin viereinen metsä muuttui kauniiksi. En ymmärrä, miten ihmisillä ei pysy tavarat käsissä. Joskus, kun kilpirauhanen temppuili minulla pahimmillaan, niin lihakset saattoivat pettää kesken kaiken. Ehkä siellä Lidlin takana monelta oli pettänyt lihakset niin, ettei roska pysynytkään enää kädessä ja sormet olivat ihan halvaantuneita nakkeja, ettei saanut enää poimittua roskaa takaisin mukaankaan.

Liukenin kuitenkin pahimman roskaisuuden poimimisen jälkeen etsimään kätköä, joka oli legendaarisen hankala ja joka oli piilotettu tiheään kuusikkoon. Nettilogeista kuitenkin kävi ilmi, että purkki oli jästitty eli joku oli käynyt hävittämässä sen. Se suututti niin, etten halunnutkaan lähteä Kokemäelle enää. Pois vain täältä Kokemäenjokilaaksosta.

Jäin bussista Punkalaitumen kunnan puolella. ”Punkalaidun” on sikäli ovelasti nimetty, ettei sen nimellä ole mitään tekemistä pungan eikä laitumen kanssa, vaan ”punka” on syvänne ja ”laitio” on väylä. Tämä on siis Suomen oma ”Syvä Joki” – ”paddle faster, I hear banjos!”. Punkalaidun tuli geokunnaksi kartalleni, kun löysin sieltä paikallisen kätkön ja vielä moitteettomassa kunnossa ja helposti. Punkalaitumella oli tien varressa katettu ja umpioitu pysäkki, katettu pyöräteline, WC ja parkkipaikka autoille. Tämä on fiksuiten järjestetty pysäkki, mihin olen ikinä törmännyt Suomessa!

IMG_0026

Esimerkillinen pysäkkikatos

IMG_0025

WC, jopa.

Punkalaidun on tunnettu paitsi matkailijoiden hyvästä kohtelusta niin myös Koiramäen talosta.

Siirryin Punkalaitumelta Helsinkiin, jossa törmäsin muistokirjoituksiin kadulla. Natsi oli murhannut heidän kriitikkonsa. Natsithan olivat luvanneet tappaa vastustajansa, joten nyt he siirtyivät vain sanoista tekoihin. Paskalakit ovat olleet jatkuvasti haluttomia puuttumaan natsien mielenosoituksiin, kun taas anarkistien tapahtumiin tulee niitä kymmenittäin mellakkavarusteissa.

IMG_0027

Lisäsin oman tarrani joukkoon

Natsihommelit ovat massiivista typeryyttä. Hitler ei olisi palkinnut tätä roskasakkia, vaan mestauttanut koko porukan. On tyhmää kannattaa omaa pyöveliään. Ei edes muukalaislegioona halua rikollisia enää. Jäljelle jää vain Azov-pataljoona ja Daesh, mutta kummassakin voi tulla selkään. Suomi on vain silitellyt näiden kovan luokan rikollisten päätä, vaikka on pitkään nähty, että tämä on tulossa.

Turun junaa odottelin laiturilla, johon ei oltu viitsitty edes penkkejä asentaa, joten istuin maassa kuin kerjäläinen. Punkalaidun oli Helsinkiin verrattuna siis sivistynyt.

Turun juna oli viimeistä penkkiä myöten täynnä, eikä rinkka mahtunut olemaan missään ja lattialta jouduin sitä siirtämään koko ajan pois, koska myyntikärry klohnasi edestakaisin. Vaikka kärrymyynti on paskaduuni ja sikäli symppaan niitä, jotka sitä joutuvat tekemään, niin en kuitenkaan tykkää siitä, että näin lyhyillä vuoroilla sellainen on aiheuttamassa lisää liikennettä käytävälle. Harvinainen VR:n oma saimaannorppa se on menneiltä ajoilta, jolloin ihmisiä palvelivat ihmiset eikä koneet.

20160910_175048

Tikapuita lainaamassa

Facebook-kaveri Krisse Tuominen, joka on urheilun ja taiteen monilahjakkuus, vietti synttäreitään Tampereella ja sinne piti tietysti mennä. Onneksi varsinaiset kemut olivat viikko synttäreiden jälkeen, sillä itse varsinaisena päivänä olin Tammisaaren kautta aikojen ensimmäisessä Pridessä. No, suunta kohti Tamperetta, mutta sitä ennen pysähdyin Urjalassa, missä nappasin kirkolta geokätkön ja sain Urjalan uudeksi kätköilykunnaksi.  Urjala on lähinnä tunnettu edesmenneestä Nuutajärven lasitehtaasta. Lasin valmistus kylällä jatkuu yhä, vaikka itse Nuutajärven tuotanto siirtyi Iittalaan. Toinen, mistä Urjala tunnetaan, on Väinö Linna ja Urjalan kirkko toimi inspiraationa hänen kirjassaan ”Täällä Pohjantähden alla”.

Kukaan ei ollut kuitenkaan kertonut, että Urjalan kunnantalon pihasta löytyy oikea retroroskis suoraan 1970-luvulta! Tällaiset pitäisi olla suojelukohteita! Kaikki, jotka matkailivat 1970-luvulla, muistavat tuollaiset taukopaikoilta, sitten vielä punaisen penkki-pöytä-yhdistelmän ja kilometritolpat (mustan tangon päässä oli valkoisella metallipohjalta kilometrit kumpaankin suuntaan).

Jatkoin sitten Tampereelle, jossa oli geokätkö, joka esitteli ajatusta, jonka mukaan Tampereen keskustan kirkot muodostaisivat pentagrammin ja että vapaamuurarit olisivat suunnitelleet asian niin. Kun piirtelin viivoja kartalle, eikä asia edennyt, kysyin sitten tuntemaltani vapaamuurarilta, miten asia on. Hän sanoi, että kyllä, Tampereen keskustan kirkkojen sijainnin on vapaamuurari tarkoituksellisesti suunnitellut juuri näin. Hän antoi vielä lähteeksi pari teosta: Jukka Niemisen ’Salaseurojen aika’ ja ’Hans Boyen salaisuus’. Joka tapauksessa etenin geokätköpurkille asti, joka oli laiturin kyljessä. Ensin nostin ylös sieltä katiskan. Sitten tarttui itse purkki käteen, mutta sen kansi tippui järveen. Olen näet tosi läski, enkä mahtunut laiturin alemmalle askelmalle makaamaan ilman vaaraa tipahtamisesta laiturilta alas, joten kävi tällainen kämmi. Onneksi paikallinen geokätköilijä sai myöhemmin kätkön takaisin kuntoon, olinhan saanut pelastettua itse kätkön sisällön.

Siirryin yöksi Dream Hosteliin. Kaikki kehuvat sitä ja se onkin tosi viihtyisä paikka, mutta kaipaa kovasti remonttia. Sitä paitsi, alakerrassa on treenikämppä ja sieltä kuuluu raakaa manserockia myöhään, jos on ääniyliherkkä, niin kuin minä olen. Minä ymmärrän, että hostellin kylpyankat hurmaavat kaikki, niin minutkin.

Seuraavana aamuna sateli pikkaisen ja menin toista kätköä hakemaan Kalevankankaan hautausmaalle. Sinne jonnekin on haudattu minunkin isovanhempani. Heidän sijastaan löytyi Juice Leskisen, Väinö Linnan ja Sara Hildénin haudat.

20160910_123739

Juice Leskinen

Teini-iän typeryydessä pidin Juicea ihan junttimusana, mutta sitten silmäni avautuivat.

IMG_0004

Väinö Linna

Pienellä hakemisella kuitenkin löytyivät etsimäni punaisten ja valkoisten muistomerkit. Kätkö esitteli ”verisenä kiirastorstaina” tunnetun taistelun Kalevankankaalla kansalaissodassa. Tämän kätkön nouto onnistui ilman ylimääräisiä episodeja.

Sen jälkeen osallistuin synttäreihin, jotka olivat yllättävästi kappelissa. Krisse veti siellä jumppatuokion ja osallistuin ihan sen takia, etten ole ikinä käyttänyt kirkollista tilaa urheilutarkoituksessa.

20160910_150547

Krissen vitnessii ja vatnessii kappelissa

Siirryin kappelista Rajaportin saunaan. Olen pitkään halunnut saunoa siellä. Ovella jo heti valiltiin, että on kallista, mutta kun puut maksavat. Oli yllätys, että kaupunkisauna oli puulämmitteinen. Rajaportti olikin hyvin perinteinen sauna, jollaista olen tavannut lähinnä Aunuksesta. Löylyvesi heitetään sisään edestä olevasta luukusta. Tämä menee kyllä saunakokemusteni kärkeen.

Saunomisen jälkeen päätin syödä vähän läheisessä kuuluisassa ravintolassa Pispalan Pulterissa. Annokseni oli erittäin onnistunut.

20160910_183201

Itsetehdyt lihapullat Mummon reseptillä pyöritettyjä palleroita, punajuurta, suolakurkkua ja perunamuusia

20160910_180231

20160910_175805

Palvelu oli ystävällistä ja ripeää ja WC oli siisti.

20160910_175048

Takapiha juuri Rajaportin saunan kupeessa

Hyppäsin bussiin ja ostin lipun ”Öhmanin tavaratalolle”, miksi Tampere-taloa kutsuttiin, kun se rakennettiin. Samalla mietin, kuinka uustamperelaiset tietävät tällaisia vanhoja sanontoja. Illalla kävelin vielä lempipaikassani Sorsapuistossa, missä oli häkeissä kanoja ja platinafasaani ja lammella tietysti sorsia.

Sunnuntaina lähdin Toijalaan, missä tapasin ystäväni Tuulia Matilaisen, joka tunnetaan parhaiten kirjailijana. Lähdin hänen kyydissään kiertelemään Valkeakoskea. Ensimmäinen pysähdys oli Metsäkansan entisellä rautatieasemalla, josta löysin kätkön ja näin Valkeakoski uudeksi kätkökunnaksi minulle. Metsäkansa on perin idyllinen, mutta 1918 siellä teloitettiin punaisten vangitsemia aseettomia siviilejä Eino Rahjan käskystä. Rahjan veljekset olivat vihattuja ja aiheuttivat kiistaa punaistenkin kesken. Sen lisäksi läheisessä Toijalassa riehui lentävä osasto. Lentäviä pidettiin monien punaistenkin keskuudessa lähinnä rosvolaumoina. Rahjat pötkivät pakoon Venäjälle ja Jukka murhattiin ”Kuusisen klubin murhissa”. Loput saivat jonkin verran seuraajia, mutta heidät syrjäytettiin Stalinin aikana. Eino Rahja kuitenkin haudattiin sotilaallisin kunniamenoin. Eino Rahja halusi jatkaa Suomen vallankumousta Neuvosto-Venäjältä käsin, niin että Suomi olisi kärsinyt saman kohtalon kuin Venäjä punaisten ja valkoisten joukkojen sotatantereena ja verenvuodatus, nälkä ja taudit olisivat seuranneet toisiaan. Tammisaaren vankeja ei olisi sotatoimilla pelastettu.

kätköllä

Kätköllä Metsäkansassa (kuva: Tuulia Matilainen)

Metsäkansasta jatkoimme Rauttun niemenkärkeen. Minun sukuni on lähtöisin niiltä main, mutta sinne houkutteli meitä ”Ikävä kätkö”: ”Tämän kätkön hakeminen vaatii todella höyrähtänyttä kätköilijää, joten asiakaskunta on suuri.
Tätä ei voi mitenkään järkevästi sovittaa minkään kätköilyreitin varrelle, maasto on inhottava eikä maisemassakaan ole kehumista – itäkoordinaatin ensimmäinen desimaali kertoo kaiken. Jopa kätkön nimi lokirjassa on eri kuin tässä, mutta GC pitää paikkansa. Enempää vihjeitä en anna ettei tämä vain muutu mukavaksi.” (Se desimaali on nolla).

Ei se tietenkään ollut ikävä, mutta Tuulia onnistui saamaan sentään joitain muurahaisia itseensä.

Kävimme Valkeakosken keskustassa kirkolla, joka on valmistunut 1969. Ei pahin esimerkki ajan kirkkorakentamisesta. Sen jälkeen kävimme hakemassa kolme haastekätköä ja pysähdyimme kahvilaan Sääksmäelle. Eräs esi-isistäni on haudattu Sääksmäen kirkkoon.

IMG_0010

Sääksmäen kirkko

Olen käynyt Rapolanharjulla aiemmin ja meillä oli vähän kiire, niin emme menneet sinne. Lähdimme sen sijaan Pälkäneen rauniokirkolle, jossa Tuulia ei ollut käynyt. Minähän kävin siellä juuri reilu viikko sitten. Ajoimme läpi perinteisimmän mahdollisen suomalaisen kulttuuriseudun, Ritvalan. Sääksmäki on suomalaisempi kuin Vatikaani on italialainen. Ritvalassa asuu Pentti Linkola. Minä olen hänen kanssaan monessa samaa mieltä, enemmän arveluttaa se, että kovan luokan natsit pitävät hänestä. Linkola itse on sanonut arvostavansa ihmiskuntaa ja sen saavutuksia, mutta natseja kiinnostaa ilmeisesti se fasismi ekofasismissa. Linkola on yliarvostettu ekologinen olkiukko, joka jättää varjoonsa varteenotettavia luonnonsuojelijoita. Ritvalassa pitää varoa,  ettei joudu ”elää niin kuin opettaa”-ekofilosofin pakun yliajamaksi.
Kuuluisa valkeakoskelainen oli myös pilaprofessori Kari Suomalainen, joka oli syntyisin Helsingistä, ollen Vesa-Matti Loirin ohella ainoa helsinkiläissyntyinen humoristi.

Pälkäneellä kauniissa lämpimässä illassa rauniokirkolla huomaamme portissa koiran tassunjäljen.

IMG_0011

Syytä tälle ei tiedetä, mutta epäillään, että kirkkoa varten on hankittu sekundaluokan tiiliä. Toinen arvelu on, että se viittaa dominikaaneihin. Minä taas muistan Ilmestyskirjan 22: 15 ”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä”.  Anteeksi vaan, taivaaseen ei voi ottaa koiria. Paljon jännittävämpi muistutus olisi, jos porttiin olisi muurattu noita.

Illan hämärtyessä palasimme Toijalaan, käyden vielä Metsäkansan kirkolla. Sitten oli aika mennä nukkumaan.

Aamujunalla Humppilaan. Humppilassa piti olla lähellä asemaa kätköpurkki mökin katon rajassa. Sitä ei tietenkään näkynyt missään. Katselin ympärilleni ja kuljeskelin pitkin tietä. Naapuritalon piha oli autio, mutta siellä oli tikkaat. Lainasin hieman tikkaita ja etsiskelin kätköä tuloksetta. Se oli varmasti jästitty eli pöllitty. Ei tarvitse olla Sherlock, että naapuri on sen vienyt, koska ei halua ihmisten lainailevan tikkaitaan. Kävin sitten eräällä toisella kätköllä ja Humppilasta tuli minulle uusi kunta; ja ajattelin, että en kyllä palauta tikkaita, kun on vienyt kätkön, niittaisi mielummin vaikka lapun tikkaisiin, ettei niitä saa lainata. Sitten ajattelin, ettei ketään voi syyttää ilman todisteita ja palasin takaisin ja kannoin tikkaat takaisin. Nyt naapuri oli pihalla ja sanoin hänelle, että palautan lainaamani tikkaat. Hän vaikutti oikein mukavalta tyypiltä, ei lainkaan sellaiselta, joka tuhoaisi kätköjä. Sudin vielä katon rajaa marja-aronian oksalla niin, että marjat lentelivät ympäriinsä. Olisi pitänyt tehdä se koivun oksalla.

Asemarakennukseen meni ihmisiä ja minä menin niiden perässä. Se olikin työttömien orjatyöpaja. Työttömien ”pajat” ovat paikkoja, jonne tyypillisesti työttömät pakotetaan töihin yhdeksän euron päiväkorvauksella ja kieltäytymisestä seuraa karenssi. Pahinta on, kun työ kilpailee palkkatyön kanssa, vaikka sen ei pitäisi ja työttömyystyö luo lisää työttömiä. Minusta työttömille pitää tarjota toimintaa, mutta sen pitää perustua vapaaehtoisuuteen, eikä saa kilpailla palkkatyön kanssa. Nyt kunta säästää ”sakkomaksuissa”, kun pitkäaikaistyöttömät ”työllistetään” yhdeksän euron korvauksella paikkoihin joissa mahdollisuudet työllistyä ovat marginaalisia.

20160912_120453

Kahden euron pehmotipu, suomalaista käsityötä. Eikö muka kilpaile palkallisen käsityön kanssa?

20160912_123937

Humppilan Wunderbaum?

Humppilan ainoa anti maailmalle on varmasti lasi ja maailman halvin käsityö. Jos ikinä ajattelit lyödä rahoiksi Humppilassa, älä ainakaan tee käsityönä pehmotipuja. On epäeettistä ostaa tuollaisia töitä, mutta jos haluaa välttämättä ostaa, niin minä tekisin niin, että haluaisin tavata esimerkiksi nyt pehmotipun valmistajan ja antaisin hänelle oikean hinnan käteen ja sitten virallisen myyntihinnan kassaan.

Humppilasta siirryin sitten kotiin Hankoon.

EDIT: Asematuvalta tuli vastinetta:

Työpaja Asematupa Hei! Tarkoituksemme ei ole kilpailla käsityöihmisten kanssa, vaan saada työpajalla olevien kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille mielekästästä tekemistä. He tekevät käsityön kierrätysmateriaalista, jonka he itse myös hinnoittelevat ja myyvät. Työpajalla tehtävät työt ovat asiakkaan opinnollistamisen kannalta tärkeitä asioita. Emmekä pajalla hyväksikäytä työttömien työvoimaa, vaan yritämme saada asiakkaamme työllistymään avoimille työmarkkinoille mahdollisimman nopeasti, heitä kuntouttaen. Kiitos palautteesta!