Kuukausikohtaiset arkistot

elokuu 2016

Ruilaretki ja hullukaalikosto

Kesän geokätköilyistä jäi harmittamaan se, etten saanut haetuksi rannikkokaupunkihaasteen purkkia, vaikka itse haaste oli suoritettu. Samalla Geokätköilyn pääkonttori lähetteli tehtäviä, joiden vastauksesta selvisi, minkälaisella kätköllä saisi viikonloppuna hommattua itselleen virtuaalisen matkamuiston, joita puolestaan tarvitaan 47 kappaletta, jotta voisi logata haastekätkön Sääksmäellä. Niitä minulla oli jo 45 ennestään. Salakirjoitetusta viestistä selvisi, että matkamuiston saa mysteerikätköistä ja haastekätköjen tyyppi on kanssa mysteeri. Näistä sitten tein suunnitelman, että Keravalle, jossa olisi sekä aito mysteerikätkö, että Satasen haaste, missä vaaditaan vähintään sata kätkölöytöä mitä tahansa maaston ja vaikeuden yhdistelmää. Minulla se oli ollut täytettynä jo monta vuotta, mutta useinkos Keravalle tulee mentyä. Plan B sitten oli siirtyä Helsinkiin, missä näitä hakemattomia mysteeripurkkeja oli enemmänkin, mutta jos tämä toimii, siirryn Tampereelle, käyn hakemassa rannikkokaupunkihaasteen purkin Porista ja käyn ehkä yhdessä tai kahdessa kunnassa siellä suunnalla ja palaan takaisin. Sitten sade muutti suunnitelmia niin, etten päättänyt ottaa telttaa mukaan lainkaan, koska en uskonut sen kestävän niin rankkaa sadetta kuin mitä oli luvassa. Sainkin selviteltyä itselleni katon pääni päälle Tampereelta.

Tuumasta toimeen ja siirryin junalla Savion asemalle Keravalle, josta mysteeri löytyi ongelmitta. Lähdin sitten kävelemään Sinebrykoffin tehtaan taitse, moottoritien alitse johtavan tunnelin kautta haastepurkille. Kansalaisen karttapaikka oli merkinnyt sinne polun, mutta se oli päässyt pahasti heinikoitumaan. Onneksi minulla oli maastokengät jalassa, niin heinikko ei kastellut kenkiäni heti alkumatkasta. Loppupäässä polun poikki oli vielä kasattu puunrunkoja, mutta olinkin jo silloin haasteen risteyksessä. Risteyksen yli ja apilapellon poikki purkille, jonka sain logattua. Kävelin vielä Keravalla etsien kolmannenkin purkin, joka ei enää ollut mysteeri, nokkosten nuollessa jalkojani. Jos nokkonen on kerta niin terveellinen, niin onko nokkosen poltinkarvan pistokin terveellinen. Nokkoset halusivat minut väkisin terveeksi.
Keravan asemalta siirryin Riihimäelle ja yritin vielä asemalta etsiä yhtä kätköä, mutta aikaa oli liian vähän, joten annoin sen olla. Siirryin Tampereen junaan. Viialassa tuli nuoria, joista yksi kertoili rasistisia vitsejä ja yksi sanoi tietävänsä, että maahanmuuttajille valtio maksaa ajokortin. Itse he matkustivat junassa pummilla. Eräs sanoi, että kotona isä oli sanonut, että kun matkustat pummilla, älä jää kiinni. Poika vastasi, että jos hän jää kiinni, niin isä ne sakot kuitenkin joutuu maksamaan. Teki mieli ilmiantaa koko poppoo rasismin takia, mutta vaunussa ei ollut maahanmuuttajia kuulolla ja minullakin oli nuorena tosi tyhmät mielipiteet (ehkä vielä vanhanakin).

Tampereella Lidl oli kiinni, siellä oli vain epämääräinen nuoli, joka osoitti johonkin epämääräiseen oveen rakennustyömaan keskellä ja sekin oli kiinni. Mietin, kuinka pienet kaupat kuolevat. Ennen hostelliin menoa kävin hakemassa purkin, joka edusti vaikeudeltaan ja maastoarvoiltaan helpointa, eli ykköstä. Jalat olivat jo poikki kun tulin Dream Hostellille, mutta hostellin iloiset kylpyankat piristivät minua. Hostelli sijaitsi hyvällä paikalla ja oli muutenkin mukava ja päätin ruveta kuosittamaan siellä heti saavuttuani.

Aamulla bussilla Poriin. Ensimmäinen kerta minulla tällä tiellä, joka kulkee aika tylsissä maisemissa. Bussi tuli myöhässä Poriin, mutta kuski oli soittanut Kankaanpään bussiin, joten pääsin sillä eteenpäin. Myös nämä maat Noormarkun takana olivat minulle uusia. Unohdin painaa nappia oikealla pysäkillä ja bussi meni pitkälle ohi kätkön, itse asiassa noin kaksi kilometriä pitkälle. Oikealta pysäkiltä olisi ollut puolet lyhyempi matka. Lähdin sitten tarpomaan tietä Porin korvessa. 500 metriä ennen kätköä traktorimies pysäytti traktorinsa ja tarjosi minulle kyytiä. Kieltäydyin, koska kätkö oli kuitenkin niin lähellä.

Itse purkki oli ihmeellisessä tienvarsirisukossa ja taas nokkoset pääsivät nuoleskelemaan minun sääriäni housujen läpi, mutta purkki löytyi silti. Rannikkokaupunkeihin sopivasti se oli majakka.

Lähdin sieltä sitten oikealle pysäkille ja siinä lähellä oli levähdysalue. Päätin liftata ja sainkin kyydin varsin nopeasti. Autossa oli pieni koira, joka tuli heti syliin ja alkoi nuolla minun kasvojani. Se onnistui nuolemaan esimerkiksi sierainten sisältä ja kun avasin suuni, niin se työnsi kielensä minun kurkkuuni asti. Onneksi matka ei ollut pitkä ja jäin pois Pomarkussa.

Pomarkkua sanotaan Suomen näteimmäksi kirkonkyläksi. Kieltämättä se on idyllinen.

IMG_0030

Pomarkun kirkko

Pomarkun kirkolta loggasin kätkön ja näin Pomarkku tuli minulle uudeksi kätkökunnaksi. Uudeksi kunnaksi muutenkin, sillä en ole täällä aikaisemmin käynyt. Pomarkku on pieni paikka, lähinnä tunnettu Pomarfin-jalkineista, jotka tuotetaan nykyisin Eestissä. Pomarkussa kuitenkin on vielä pientä toimintaa.

IMG_0031

Pomarkun vanhat puutalot ja virta tuovat mieleen puu-Juuan.

IMG_0032

Virran partaalla oli hauskoja patsaita.

Etsin pari kätköä lisää Pomarkusta, jonka jälkeen kävin paikallisessa kaupassa ostamassa eväitä ja lähdin Kankaanpäähän.

Kankaanpää tuli minulle kätkökunnaksi, kun talsin sen kirkolle ja loggasin sen kätkön. Kirkko on Engelin suunnittelema suuri puukirkko.

IMG_0033

Kankaanpään kirkko

Kankaanpäähän liitetään arkkitehtuuri, mutta Kankaanpää näytti samanlaiselta ankealta mitättömyydeltä kuin jokin Klaukkala tai Kerava. Lähinnä Kankaanpää on tunnettu talojen polttamisesta. Minun ainoa yhteyteni kaupunkiin on pikkuserkkuni Juhani Tarna, taiteilija, joka perusti taidekoulun Kankaanpäähän.  Tarnan kädenjälki ei kyllä näyttäytynyt kaupungissa mitenkään.

Siirryin Kankaanpään uimarannalle Rivieeralle, joka on ilmaistyövoimin saatu aikaiseksi. Löysin sieltä kätkön ja kävi mielessä pulahtaa uimaan. En kuitenkaan ollut ottanut uima-asua mukaan ja näkyvyyttä läheiselle tielle oli liikaa. Sitä paitsi sisälläni kupli. Onneksi minun, siellä oli WC lähellä kun ripulikohtaus iski. Jälki ei ollut kaunista. Aika lähellä oli ajoitus kuitenkin. Sain itseni siistittyä kuitenkin, WC:stä en kyllä sano mitään. Minua ovat vaivanneet äkilliset ruilakohtaukset sitten Amazonasin, mutta on niitä aikaisemminkin ollut joskus.

Söin läheisellä huoltoasemalla ja harmaa sää oli muuttunut reippaaksi sateeksi. Kankaanpää on wikipedian mukaan Suomen sateisimpia paikkakuntia, mutta Ilmatieteen laitos ei ole yhtä varma asiasta. Lähdin sitten takaisin Poriin, jossa myös sateli reippaasti. Kengät olivat hanganneet jalat rakoille. Menin junalla Tampereelle ja ystäväni luokse siirtolapuutarhamökille. Olivat minulle laittaneet ateriankin valmiiksi. Sain hyvin nukuttua kuivissa oloissa Nekalan siirtolapuutarhassa. Kuivana pysyminen reissussa onkin tärkeää. Minun ensimmäinen kertani siirtolapuutarhamökissä. Ymmärrän, miksi monet rakastavat siirtolapuutarhamökkejä. Minä taas olin lapsena viettänyt paljon aikaa Nekalassa.

Jäin vielä aamiaisellekin ja vasta vähän ennen puolta päivää pääsin matkaan Pälkäneelle. Pälkäne tuli uudeksi kätkökunnaksi sen rauniokirkolla. Olen mennyt siitä muutaman kerran ohi ja miettinyt, niin kuin varmasti moni muukin, miksi kirkko on raunioina.

IMG_0036

Pälkäneen rauniokirkko

IMG_0034 IMG_0035

Virallinen selitys on, että kirkon maapohja petti ja seinät rupesivat kallistumaan niin, että seinässa oli jopa 15 sentin rako. Mielenkiintoisempaa on se, että paikalta löytyi hullukaaliesiintymä ja että kirkko oli rakennettu rautakauden ”Karhun kansan” palvontapaikan päälle. Ottiko karhunkansalaisia päähän heidän pyhän paikkansa tuhoaminen niin, että ne viljelivät paikan täyteen hullukaalia ja rakentajat sitten trippailivat niin, että kirkon rakentaminen meni hullun lailla? Hullukaalin ja hulluruohon vaikuttava aine on skopolamiini, jota on sanottu maailman huonoimmaksi huumeeksi, sillä tripit ovat pelottavia ja ahdistavia, vähän niin kuin Suomen historia.

Pälkäneellä on myös vuoden 1918 valkoisten muistomerkki kunnan eteläosassa. Täällä käytiin verisiä taisteluita vuoden 1918 sodassa. Tampereen tappiosta suuttuneet punaiset myös syyllistyivät joukkoteloituksiin. Kummatkin osapuolet tässä sisällissodassa näyttäytyvät todella epäsympaattisina, joten olen iloinen, ettei sukuni osallistunut tähän sotaan.

Pälkäneeltä jatkoin Hollolaan. Olen pyöräillyt näissä maisemissa aiemmin, joten tuttuja ovat minulle kauniit Hauho, Tuulos ja Hämeenkoski. Kutakin niistä voisi ehdottaa kauneimmaksi kirkonkyläksi, mutta kun ne on liitetty isompaan kuntaan. Jäin pois bussista Hollolassa.

Hollolan keskusta on betonihelvetti, mutta siellä oli kätkö, joka antoi minulle puuttuvan helpoimman maasto -ja vaikeusluokituksen kätkön haastetta verten. Olin kirjoittanut jo nimeni haastepurkin vihkoon Lapualla, joten minun tarvitsi vain logata se nettiin ja olin saanut taas yhden haasteen suoritettua. Samalla tietysti Hollola minulle uudeksi kunnaksi. Mummoni syntyi Hollolassa ja sen betonihelvetin ulkopuolella Hollolassa on kaunis kirkonkylä ja upeat maisemat Vesijärvelle. Eteläisimmän Suomen korkein kohta Tiirismaa on Hollolassa. Vaikka Hollola onkin lähinnä Lahden kehyskunta, niin Hollola oli ennen Lahtea. Kuuluisa hollolalainen on Ville Haapasalo.

Hollolasta siirryin Lahteen, josta junaan ja takaisin Hankoon.

 

HankoPride

Muutama päivä sitten minua ei pridetyttänyt yhtään, sen sijaan reissututti. Minulla on elämässäni sellainen vaihe, että haluaisin unohtaa sateenkaarevat asiat. Minulla on ollut esillä ihmisoikeuslähestymiskulma ja ihmisoikeustaistelija väsyy. Toisaalta on huomioitava se, että on aina se, minä muut näkevät sinut ja mikä sinä olet ja sen väsyttävä ristiriita. Tällä tarkoitan sitä, että on nämä pikkutarkat luokitukset, mitä kutsutaan myös aakkossopaksi ja joka alkaa HLBTIQ2A ja jatkuu joka vuosi. Näiden alku on lääketieteessä, jossa haluttiin määritellä lähinnä, mikä näissä ihmisissä on vikana ja niitä ei tarkoitettu pikkutarkoiksi identiteettimääritteiksi. Minä tunnen, etten kuulu mihinkään ja sillekin on kategoriansa: queer. Jotkut tahot, kuten Seta, eivät tunnusta queerin olemassaoloa, toisaalta sitten Setassa pitäisi olla itsemäärittelyn oikeus. Joskus minä myös haluan olla femmempi, joskus butchimpi. Oli miten oli, nämä määrittelyt aiheuttavat ikuista kinaa, kun ihmiset ovat kaiken kiusaamisen tuloksina tulleet mimosanherkiksi väärinmäärittelyllee. Filippuksen evankeliumi taas sanoo, ”kaikki maailmalliset nimet ovat harhaanjohtavia, ne johtavat mielemme pois siitä, mikä on oikein siihen mikä ei ole oikein”.  Pride ei ole turvallinen tila, siellä tallotaan minun pinkkimustille liikavarpailleni ja siellä minä tallon toisten liikavarpaille. Joskus tahallisesti, kuten sen kerran, kun pyyhin alapääni Kokoomuksen lippuun.

Tämän sanottuani on vaikea arvata, että tämän vaivaannuttavan sukukokouksen Hankoon keksin minä yhdessä Marko Niemen ja Tiina Sandbergin kanssa, kaikki äärivasemmistolaisia toimijoita. Sitten Hangon yrittäjät nappasivat sen idean meiltä ja tekivät omanlaisensa Priden, enkä ole edes katkera, vaan pikemminkin kiitollinen, sillä lopputulos oli hyvä ja Hankoon sopiva.

IMG_0016[1]

Ehdottomasti varhaisin hetki vuodesta nähdä joulupukki. Pukilla on aurinkolasit päässä ja Adidakset jalassa.

IMG_0020[1]

Virallinen arvio, 300 osallistujaa

IMG_0025[1]

Sateenkaariliput Casinolla. Noissa torneissa kuulemma kummittelee. 

IMG_0024[1]

Henrica Fagerlund esiintyy

IMG_0028[1]

Votiivilaiva Hangon kirkossa

IMG_0029[1]

Kirkkoherra Johannes Tikka

Kulkueessa kuitenkaan ei esiintynyt mitään riitaisuuksia, ehkäpä aurinkoinen sää ja Hangon rento fiilis oli saanut kaikki hyvälle tuulelle. Oikeisto loisti myös poissaolollaan, näin SKP:n, Vasemmistoliiton, Piraatit, SDP:n ja JHL:n. Itselläni oli pinkkimusta lippu.

Allekirjoittanut matkasi rekan kyydissä pinkkimustan lipun kanssa

Lopuksi kuuntelin Casinolla Priden konserttia, jossa puhui myös Hangon kirkkoherra Johannes Tikka, joka kutsui Pride-väkeä kirkkoon. Sen jälkeen esiintyi Henrica Fagerlund etiopialaisista koostuvan bändinsä kanssa.

Sunnuntaina menin sitten kirkkoon, koska en ollut aiemmin Hangon kirkossa käynyt sisällä. Kirkko on melkoisen ruma ja sen krumeluureja karsittiin kovalla kädellä sodan jälkeen. Vaikka se oli vuokra-aikana neuvostoarmeijan klubina, suurin ongelma oli vuotava katto ja niinpä kirkko uusittiin. Totuuden nimessä ei se aikaisempikaan kovin nätti ollut.

Kirkossa muistettiin Prideä ja puhuttiin lähimmäisenrakkaudesta, mikä on ajankohtainen aihe nyt kun maailma on täynnä vihaa. Exäni sanoi vihaamisesta, että ”ken heittelee kiviä, joutuu ne joku päivä kaikki korjaamaan”.

Pride-kansa tietysti matkailee paljon ja on mahtavasti esillä somessa. Matkaillessa olen muistanut sen, että ulkomailla tiettyihin asioihin suhtaudutaan nyrpeästi ja että ne ovat rikos. Helppo muistaa näin luonto/geo/kulttuurimatkailijana, ettei kajoa ulkomaisiin naisiin kaukomailla, kun ei tekisi sitä muutenkaan. Sen sijaan minua järkyttää se, että Gigi Gorgeous käännytettiin Dubaista. Jos nyt oletetaan hänen puhuvan totta, niin se, mitä hän on tehnyt menneisyydessään Dubain ulkopuolella estää häntä pääsemästä maahan, siis vaikka hänen henkilötietonsa ja sukupuolensa on korjattu passiin. On aika harvinaista, että jotkut ovat persona non-grata johonkin maahan, lähinnä tulee mieleen USA:n maahantulokaavakkeet, joissa kysytään, oletko Natsi-Saksan sotarikollinen tai sitten aika monessa maassa AIDS voi estää maahantulon. Yhdysvaltojen tiukka maahantulokontrolli on tiedossa, samoin vaikkapa Venäjän, mutta jokin Dubai esitetään perhelomakohteena.

Minä pyrin unohtamaan mielestäni sen epämiellyttävän asian, että monet maat suhtautuvat erittäin negatiivisesti sateenkaariväkeen ja se, että jos tunnustaisin sateenkaariväriä niissä julkisesti tietäisi vähintään pahoinpitelyä. Yleensää näissä maissa on niin, että sateenkaaritietous on vähäistä eivätkä ne oleta, että turakaisten tai kadulla vastaantulevien joukossa on sateenkaariväkeä, mutta nyt näissäkin maissa tietous siitä, että sateenkaariväkeä on olemassa on kasvanut, eikä niissä välttämättä saa olla rauhassa. Mitä enemmän on sateenkaaritietoutta, sitä enemmän myös ihmiset haluavat luokitella ja Pridet taas edistävät tätä sateenkaaritietoutta, toivottavasti myönteisellä tavalla. Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, mihin minulla ei ole vastausta.

Minä olen kokenut sateenkaariväkeen kuulumisen ongelmaksi Suomessa, Eestissä, USAssa ja Meksikossa, kaikki ovat korkean sateenkaaritietoisuuden maita. Näistä tiputtaisin pari ensimmäistä pois, parissa viimeisessä en ole ollut viime vuosina, mutta vaikka saan olla itse rauhassa, niin kaverille on tullut ongelmia juuri Suomessa. Sen sijaan esimerkiksi Venäjällä ei ole ongelmia, niillä on ihan muut asiat mielessä. Ei ole transvestiitti-Eerikallakaan mitään ongelmia Venäjällä.  Kuten tuossa ensimmäisessä linkissä Dubaista, nämä ongelmat ovat hyvin yksilökohtaisia, siksi on vaikea sanoa, ettei johonkin maahan kannata mennä tai toisesta, että se on ehdottoman turvallinen.

Yötä pitsihuvila Tellinassa Hangossa

Tapahtunutta: Kirjoitin blogiini Hangon ihastuttavista rakennuksista ja pääsin sattumalta käymään Tellinassa sisällä ja paikan omistaja Mira Haahti antoi kunnon esittelyn taloon. Aivan yllättäen sitten joku, anonyymiksi jäänyt,  ystäväni kustansi minulle yön siellä, kiitos hänelle siitä! Nyt oli aika lunastaa se yö. Tarkemmin sanoen, huoneessa 10, jossa oli pikkuinen huone, jossa oli ikkunat kahdelta puolelta.

Villa Tellina. Huone, johon minä voin niin kuvitella itseni.

Tavallaan säälin niitä, jotka ovat varanneet loman täyteen toimintaa Hankoon, sillä Tellina on juuri sellainen paikka, että haluaa istuskella omassa huonessaan, ehkä parvekkeella ja korkeintaan puutarhassa koko ajan vaivautumatta edes kaupungille, vaikka se on vieressä. Aaltojen murtuminen rantaan oli ääni, joka kuului huoneeseen ja minua rupesi suorastaan raukaisemaan se, kun istuskelin pikkuhuoneessa katsellen merelle. Vaikka asun Hangossa, olen liian harvoin meren rannalla.
Kun olisinkin zeniläisesti katsonut koko ajan merta mietiskellen, mutta minua kiinnosti Tomy Karlssonin kirja Hangon historiasta sotien aikana kirjahyllyssä ja luin sitten sitä. Rupesi pahasti vaikuttamaan siltä, että minun pitäisi tehdä jälleen geokätkö Hangon historiasta. Minua ihmetyttää, etteivät venäläiset repineet taloja kappaleiksi rakennellessaan korsuja. Moni tavallinen asuintalo koki sen kohtalon. Hanko joutui myös raskaasti pommitetuksi, mutta talot selvisivät siitäkin, paitsi yksi aivan lähellä Tellinaa.  Jossain vaiheessa sodan aikana Tellina oli ollut sairaalana.

Suurin aika, minkä olen viettänyt puutalossa Suomessa ei mennyt hyvin, siellä oli rottia ja kerrankin näin kuinka kissa oli liiskannut rotan pitkin lattiaa. Toinen minun kertani puutalossa oli Yhdysvalloissa ja silloin siellä oli paksulti hometta ja talo oli kylmä.  Sanon sen heti, ettei Tellinassa ole vessaa eikä suihkua huonessa, niin ettei voi viettää hetkiä kylpyankkaa uitellen. Ihan vieressä oli kyllä Hangon uimaranta, jossa kävinkin kastautumassa. Toinen, mikä siellä on, on että kaikki äänet kuuluvat hyvin herkästi ja valitettavasti minun naapurini kolisteli yöllä. Taisivat olla kaukomailta. Suomalaiset ovat kalastajia ja metsästäjiä ja jos näissä ammateissa möykkäsi, niin kuoli nälkään ennen kuin ehti jatkaa sukua. Muunmaalaiset taas ovat sukua merirosvoille tai maanviljelijöille, jossa pikemminkin on hyötyä kovasta äänestä.

Illan tullen lahden toisella puolella olevan nostokurjen kyltti loistaa veteen, mutta mereinen osa Hankoa on kiitettävän pimeä. Yllättävästi Russarössä loistaa valot ja kaukana kulkevat alukset ovat valaistuja. Lentäessäni Etelä-Amerikkaan näin maailman, joka on usein piilossa, sillä Espanjan luoteiskolkasta Englannin kanaaliin meni valtamerilaivoja melkeinpä jonossa. Se jono kulkee myös Suomenlahdella.

Sainpa napattua Russarön majakasta kuvan niin että siinä on valo

Sainpa napattua Russarön majakasta kuvan niin että siinä on valo juuri Hankoon päin

Yöllä tuli monenlaisia mietteitä. Kulman takana oli valot ja näin tornin. Jos olisin kummitus, varmaan istuisin tornissa katselemassa merelle. Seuraavana päivänä Mira kertoi, että tornissa onkin kummitus, mutta kun talossa on ihmisiä, se pysyy loitolla, mutta syksyllä ja talvella sen voi havaita. Samoin kaikki vieraat ovat jättäneet oman energiansa taloon. Jos minä haluaisin jossain kummitella, niin juuri tuollaisessa vanhassa huvilassa.

Seuraavana päivänä kello oli jo paljon, kun Tehtaanniemen kylpylän työmaan ajoneuvot rupesivat piippaamaan. Ennen vanhaan osattiin tehdä kaikki ilman mitään piippausta. Turvallisuusmääräykset on vedetty jotenkin överiksi, kun Tellinan yläkertaa ei saa käyttää, koska vaadittaisiin toinenkin portaikko. Minä en aina käytä turvavyötäkään, koska se ei pelasta lihavia ihmisiä, mutta vaikka painaisin mitä, niin on silti turvavyöpakko.

Minulla kotosalla rupeaa kuulumaan sataman melu aamuviideltä. Ihan hyvä, ettei piippaajat Tehtaanniemellä katso tarpeelliseksi aloittaa aikaisin.

IMG_0005[2]

Aamiaispöytä

Mira oli leiponut sämpylöitä, jotka olivatkin erinomaisen hyviä. Haudutettu puuro oli tehty samalla reseptillä 1950-luvulta lähtien ja sen maistoi: reseptin, 1950-luvun ja että se oli tehty vanhan ajan perinteellä. Minä taas teen puuron ilman mitään reseptiä, kyllä sen eron huomaa.

IMG_0009[1]
Pääsinpä vielä tutustumaan torniinkin, minne johtaa tällä hetkellä tikkaat. Geohommia tehneenä ei ollut homma eikä mikään kiivetä ylös sinne. Jos olisin joskus kauan sitten 1800-luvulla ollut talossa vieraana, olisin varmasti juonut teetä tornihuoneessa puolet päivästä ja loput päivästä rampannut tikkaita ja portaita vessaan ja takaisin.

Tuollaisia ei enää tehdä, ei ole osaajia. Nykyaika suosii toisenlaista rakentamista. Ainakin tuo valmistuva kylpylä on yhtä ruma kuin edeltäjänsä.

Sainpa juoda teetä ja syödä sämpylää vielä lähtiessänikin ja olisi tarjonnut vielä evääksikin, mutta muut asiat kutsuivat. Kännykkään oli tullut juuri viesti geokätkötehtävästä, minkä suoritettuani tiedän, minne singahdan reilun viikon päästä. Kotona sain selville, että se on, minne arvasinkin: Poriin. Mutta sitä ennen tulee Hangon Pride.

Kiitokset Tellinalle hyvästä majoituksesta ja kiitokset ystävälleni tämän kustantamisesta!

Villa Tellina

Villa Tellina

IMG_0014[1]

Oulujokilaakso ja rannikko

Saavuin Vaalan pysäkille huoltoasemalle muutaman kilometrin päähän Vaalan keskustasta. Kun löysin paikallisen kätkön, sain itselleni Vaalan kätkökunnaksi. Vaala tunnetaan lähinnä Pelson vankilasta. Olin ajatellut yöpyä metsässä lähellä huoltoasemaa, mutta sää oli muuttumassa rankkasateiseksi, joten tilasin saman tien taksin Rokuan kansallispuiston eteläpäähän.  Taksi tiesi kertoa, etteivät Pelson karkurit ainakaan Rokuan suuntaan mene. Jo kauan ennen Rokuaa kankaat muuttuivat jäkälikköpeitteisiksi. Itse asiassa, Rokuan kansallispuiston sopisi laajenevan näille kankaille.

Infotaululta oli selkeä ja leveä reitti ensimmäiselle nuotiopaikalle, jossa oli keittokota ja kätkö.

IMG_0025

Rokuan kansallispuistossa

Keittokodalla inisivät itikat perin innokkaasti, joten päätin jatkaa matkaa Pookivaaran autiotuvalle. Hikoilin pitkät portaat ylös pysähtyen välillä vain kätkölle. Pookivaaran tuvalla oli asukkaita, nuoria, jotka ilmoittivat tuvan olevan täysi. Sääntö on autiotuvilla, että viimeisin tulija syrjäyttää edellisen, mutta kun päivätupa oli käytössä, niin siirryin sitten yöksi sinne.

Pookivaaran torni

Pookivaaran torni

Kiipesin illalla Pookivaaran torniin ottamaan valokuvia. Valitettavasti torniin ei voinut kiivetä kuin suunnilleen puoleen väliin, siellä oli lukittu luukku, joka esti kiipeämisen korkeammalle.

IMG_0032

IMG_0029

Seuraavana päivänä nuoriso teki lähtöä Palovartijan mökistä ja asetuin sinne. Koko päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta, joten päätin kuosittaa sen siellä.

IMG_0001

Palovarijan mökissä. Se lämpeni huomattavan nopeasti, kun kaminaan teki tulet

Seuraavana päivänä lähdin sitten tutustumaan Suomen suurimmaksikin mainittuun suppaan, Syvyydenkaivoon. Se oli juuri sen verran kookas, ettei siellä saanut hyvää kokoa sen mitoista. Supan pohjalla olevan ilman sanotaan olevan ympäristöä kylmemmän, mutten huomannut sitä. Sain kuitenkin logattua kätkön ja kun kunta oli välillä vaihtunut, Utajärvi tuli uudeksi kätkökunnaksi.

Pian opin, että Utajärvi on panostanut Rokuan matkailuun koko lailla enemmän kuin naapuri, sillä siellä puolen oli hiihtokeskus, opastuskeskus ja kylpyläkin. Kauempana olisi ollut vielä perinnekyläkin, mutta se minulta valitettavasti jäi näkemättä.

IMG_0013

Leppälinnun tipi

Itse Urho Kekkonen ja Tahko Pihkala olivat hiihdelleet Rokuan maisemissa. Sääli, että latu-urat olivat pilanneet sammalikot laajalta alueelta.

Hotelli oli tähän aikaan kiinni ja vaikka alun perin olin ajatellut yöpyä alueella, iski päälle hötky ja tilasin taksin pois, Utajärven keskustaan. On mahdotonta kulkea Oulujokilaaksossa ajattelematta tervaa. Minua lähinnä mietitytti se, missä oli Venäjän tai Kanadan tervan tuotanto. Jos Kainuu oli ainoa merkittävä tervantuotantoalue, niin se selittäisi, miksi nuo vuosisadat olivat sotaisia. Ehkäpä Venäjä halusi estää muita maita saamasta tervaa laivoihinsa.

Utajärveltä siirryin Ouluun, Oulusta Hailuotoon Marjaniemeen. Marjaniemessä geokätköilijäperhe oli kaivamassa kätköä esille, joten sain kätkön logattua ilman omaa vaivaa. Näin Hailuoto minulle kunnaksi. Hailuodossa minulla iski kumma ujous, koska ihmisiä oli kaikkialla ja varasin huoneen itselleni läheisestä Luotsihotellista. Sen yhteydessä oli Luontokeskus, jossa oli esillä täytetty kiljuhanhi. Se ei halpa olekaan, 6391 euroa ja sen lisäksi ase ja ehkä autokin lähtee valtiolle.

IMG_0022

Karikukko Marjaniemessä

Marjaniemi itsessään oli majakoineen ja kalamajoineen erittäin kaunis, avomeren äärellä.

IMG_0043

Marjaniemen kalamajat

IMG_0049

Luotsihotelli ja majakka

Itse asiassa, Hailuodossa aistin jotain samaa, mitä Hangossa ja se on paljon sanottu. Toiseen yöhön minulla ei ollut varaa ja sitä paitsi vettä uhkasi tulla ryöppyämällä. Sitä näytti tulevan vähemmän mantereen puolella, joten oli aika jättää haikeat hyvästit saarelle. Varmaa on se, että jos jollain toisella reissulla kesällä Oulussa minulla on ylimääräistä aikaa, siirryn Hailuotoon.

Hailuodon asukkaiden on sanottu siirtyneen sinne Karjalasta. Isovihan aikaan sinne tuli pakolaisia mantereelta luullen pääsevän rauhaan venäläisiltä, mutta he joutuivatkin ansaan ja siellä tehtiin massamurha.

Oulussa oli satanut kaatamalla ja joka paikka oli täynnä vettä ja nurmikot olivat muuttuneet tundraksi. Jatkoin Oulujokivarteen Muhokselle. Lapsena minua uhkailtiin, että ”joudut Muhokselle”. Minun koulussani olikin poika, joka Muhokselle joutui. Kätkö löytyi nopeasti, joten Muhos uudeksi kunnaksi. Olen jo kätköillyt puolet Suomen kunnista. Muhos on merkittävä koulukotipaikkakunta ja täällä on tapahtunut perhekotisurma, johon epäillyt olivat ”ongelmanuoria”. Minäkin olin ”ongelmanuori” koska olin huomiohakuinen ja ajattelin, että kaikella on hinta ja ”it is not what you know, but who you blow”. Kun aina, kun oli ryhmätöitä, jäin epäsuosittuna oppilaana yksin, niin tajusin, että koulussa sitä siedetään, koska koulu on velvollisuus, mutta töissä jos ei ole suosittu, tulee potkut. Ajattelin, etten koskaan saisi mitään töitä enkä koskaan pystyisi toteuttamaan unelmiani. Istuisin vain yksin, kunnes sydän tilttaa 50 vuoden päästä. Peitin häpeäni pelleilyn taakse, olen hullu, teen mitä vain ja koko ajan häpesin.  Uhattiin sitten tarkkiksella ja Muhoksella eikä jätetty lainkaan epäselväksi sitä, että minut tultaisiin vähintään pahoinpitelemään jommassa kummassa. Kuten Heli Laaksonen on kiteyttänyt: ”Yksin jätetään, mutta rauhassa ei saa olla”. Kukaan aikuinen ei nähnyt minun lävitseni. Saatu paska valutettiin opettajien lemmikkioppilaiden päälle ja siitä syntyi huuto.  Sen sijaan itseen kohdistettua kiusausta katsottiin aina sormien läpi. Systeemi oli niin perkeleellinen, että sen vastustaminen oli velvollisuus. Sitten kerran yhtä hiljaista tyttöä raahattiin vessaan ja minä puutuin siihen ja toisen kerran saman tytön niskaan pistettiin hämähäkki ja hän sai hysteerisen kohtauksen ja minä otin hämähäkin pois. Sen jälkeen meistä tuli ystävykset ja sain lusia rauhassa kouluni loppuun. Paljon puhuttiin poissaoloista ja minä suoritin koko lukion ilman ainoatakaan poissaolotuntia ja sitten lehdet kirjoittivat yhdestä tamperelaisesta, joka oli suorittanut lukionsa vain muutamalla poissaolotunnilla. Palkitsin sen koulun kevätjuhlassa niistämällä nenäni Suomen lippuun. Ymmärrän maahanuuttajia, jotka yrittävät päästä osaksi tätä yhteiskuntaa, mutta joita ei päästetä, olivat he kuinka hyviä tahansa.

Muhoksen kirjastossa pääsin käyttämään reissussa kovin kallisarvoista tulostinta ja tilaamaan lipun Onnariin. Bussiasemalla paikallinen kansanmies halusi jutella minun kanssani. Hän oli ollut myyntimies ja Suomussalmelta ja kiertänyt koko Pohjois-Suomen. Tiedä hänen puheistaan, kovin ihmeellisiä ne olivat, mutta ainakin juttua riitti. Kun sanoin tulleeni Hailuodosta, niin hän oli asunut siellä ja sanoi, ettei paikalliset tykänneet siitä, että hän toi kalaa sinne, kas kun Hailuoto vie kalaa, ei tuo sitä. Hän sanoi myös, että Hailuoto on sisäänpäin kääntynyt yhteisö, eikä se ota vastaan ihmisiä, jotka eivät ole kotoisin sieltä, toisin kuin Muhos. Sanoin hänelle, että tiesin, että Muhokselle muutetaan ja että minulle muhoslaisuutta suorastaan tyrkytettiin.

Muhokselta lähtiessä oli vielä tien varressa Jemma-patsas kunnioittamaan asekätkentää. Kun Suomi oli sotansa hävinnyt, armeijan aseita katosi asekätköihin ja niitä on kätkettynä varmasti vieläkin. Tarkoitus tällä oli, että jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen, suomalaiset voisivat ryhtyä siviilivastarintaan. Myöhemmin NATOlla oli samanlainen Gladio-suunnitelma Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle. Gladion toimijat syyllistyivät useisiin false flag-iskuihin ympäri Eurooppaa. Erityisesti minä epäilen Kekkoseen kohdistunutta murhayritystä 1957 Naantalissa.

Muhokselta siirryin Ouluun ja yön onnarilla Raaheen. Raahessa löysinkin paikan, jossa yöpyä ja nukuin yöni tien varressa pientaloalueella.

Aamulla lähdin liikkeelle ja Raahe tuli kätkökunnaksi jäähallilla. Toinenkin kätkö löytyi, mutta yleensä Raahe oli puutteellisesti kätkötetty. Onneksi kätkö johdatti minut turakais-infoon, joten sain kysyttyä, minne seuraavaksi. Minut ohjattiin satamaan, jossa sitten istuinkin paikallisessa kahvilassa. Päätin kuitenkin kokeilla, olisiko museo auki, sitä kun tunnuttiin kehuttavan. Olihan se ja se olikin mielenkiintoinen.

IMG_0061

Raahe-koirat

Raahe-koirat katsovat ulos ikkunasta, kun isäntä on merillä. Kun isäntä on kotona, koirat on käännetty katsomaan sisälle.

IMG_0074

Hylkeenpyyntiin käytetty ase

IMG_0077

Berdan-kivääri

Berdan-kiväärillä pidettiin Venäjän valtakunnassa sosialistit ja itsenäisyysmiehet kurissa. Kenties verisunnuntain murhateot tehtiin Berdanilla. Myös Venäjän vallankumouksessa 1917 nähtiin Berdaneita. Berdanissa oli 10.75×58mm patruuna. Sekä tämä, että hyljekivääri toi mieleen hoilotuksen, ”ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hiiohoi!” Tuollaiset aseet potkaisevat julmetusti ja miehen todella pitää olla rautaa, että saa osuman. No, Venäjän alamäki alkoi siitä, kun kaliiberi muuttui 7,62 milliin, mitä nykyisin Suomessakin käytetään. Pieneneminen jatkuu, Venäjä on siirtynyt osin jopa 5,45 millisiin.

IMG_0080

Niskatukityttö

Siellä oli myös kuva tytöstä, jonka niskatuki oli retusoitu pois ja toden totta, kuvassa näkyy tytön takaa pilkottavan omituinen jalusta. Kysymys, johon en saanut oppaalta vastausta, oli, oliko tyttö kuvattaessa elossa vaiko kuollut. Viktoriaanisena aikanahan kuvattiin vainajiakin. EDIT 11.8.: Nyt sain museolta vastauksen – tyttö oli elossa. Tuohon aikaan valotusajat olivat pitkiä ja tärähtämätön otos varmistettiin telineellä.

IMG_0081

Tyttö on ainoa, joka leikkienkin keskellä varoo, ettei vaatteet likaannu

IMG_0071

Tunnen itseni vanhaksi, kun tiedän, mitä kauluulaudoilla tehtiin ja olen nähnyt vielä niitä käytössä.

Pyörin vähän aikaa vielä viihtyisässä Raahen vanhassakaupungissa, ennen kuin suuntasin bussiasemalle.

IMG_0055

Jäätävä darra? Vai yrittääkö tuo capoeiran negativaa?

Siirryin Rosatom… Fennovoi… Pyhäjoelle. Pyhäjoki tunnetaan lähinnä ydinvoimalahankkeestaan ja että ne pistivät parhaan luontokohteensa päreiksi ydinvoimalan takia. Siellä myös aseettomia siviilejä on ammuskeltu ns. projektiiliaseella.  Jos jotain voi Verisunnuntaista oppia, niin rupeaa olemaan valtakunnan lopun alkua, kun aseettomia siviilejä ammutaan. Nyt kytät ensin pistivät leirin tuhannen päreiksi ja sitten näyttivät medialle, kuinka sotkuista leirillä on ollut.

Minun aikanani leiri on ikävä kyllä tauolla. Sen sijaan suuntaan Kielosaareen ja pistän teltan pystyyn nurmikolle. Sitä ennen kuitenkin Pyhäjoki kätkökartalle.

IMG_0094

Käyn uimassa rannassa ja Pyhäjoen virtaus on niin voimakasta, että nippa nappa pääsen takaisin laiturille. Uinti oli kylläkin virkistävää. Yöllä sataa paljon, niinkin rankasti, että pisara oli tippunut sisäteltan katolle asti. Seuraavaksi yöksi luvataan vielä suurempaa sadetta. Kun kuitenkin aamulla on aurinkoista, lähden luontopolulle, joka onkin nätti.

IMG_0101

20160804_081358[1]

Lappsettaa… jos Lappset suunnittelisi lintutornin, miltä se näyttäisi. No, tässä tulos. Miltähän se näyttäisi, jos Vuolukivi suunnittelisi lintutornin.

IMG_0095

Koska teltta ei täysin kunnialla suoriutunut edellisen yön sateesta, varaan itselleni mökin. Välirahaa ei tarvinnut maksaa kuin kymppi. Hyvä sijoitus, sillä seuraavana yönä todella sataa kaatamalla koko ajan.

Päivällä lähden sitten odottamaan bussia. Pyhäjoen vaakunassa on ankka.

Siirryn Kalajoelle hiekkasärkille ja Kalajoki tulee kätkökunnaksi. Myöhemmin tapaan muut, jotka majoittuvat samassa mökissä. Kalajoen keskusvaraamo oli nostanut mökin hintaa, koska viikonloppu ja tapahtuma. Ei hyvä, en tiedä, onko laillistakaan. Tuossa on mainittu hinnat, jos niistä poiketaan, niin alaspäin.

Seuraavana päivänä piti olla lähtö Kiira-laivalla Maakallaan, jos saadaan kuusi ihmistä kasaan. Ei saatu. Sitten odotin toista vuoroa puoleen päivään asti, ei saatu siihenkään. Tämä homma on kuin jossain Afrikassa, missä odotetaan, kunnes lentokone tulee täyteen. Totta, että ne Afrikan lennot ovat hyötyliikennettä eikä turakaisten huviajeluita, mutta jospa minulla ei ole loputtomasti aikaa odotella. Kotkassa toimii liikenne saariin kaupungin puolesta. Koska oli geokätköilyn megatapahtuma, minulla oli kyllä ohjelmaa koko päiväksi esimerkiksi labkätköjen muodossa.

20160806_095217[1]

Labkätkö ankkalampi. Ankat ovat rynnänneet niin nopeasti, että on tullut vesiliirto

Jostain syystä tapasin paljon ihmisiä, joilla oli naama näkkärillä. Leirintäalueen portin luona vedettiin viinaa ja minut ajettiin saunalta pois, kun olin tullut sinne ennen aikojani. Ei siinä mitään, ei minun olisi pitänyt siellä olla ja lähdin, kun käskettiin, mutta kun vielä jälkikäteenkin jaksoivat rutkuttaa siitä.

Kalajoen hiekkarannat olivat kuitenkin ihania ja vesi oli lämmintä.

Seuravana aamuna osallistuin siivoustapahtumaan keräämällä lähinnä kourallisen roskia, mutta siirryin kuitenkin päätien varteen, josta Onnari poimi minut. Matka Turkuun oli brutaalin pitkä ja bussi oli osan aikaa ihan täynnä. Vaasassa kuitenkin pääsin näyttämään kätkön parille kätköilijälle, itsehän olin logannut sen jo aiemmin.

Turussa juna oli myöhässä.

20160807_205739[1]

Lopulta se pääsi 50 minuuttia myöhässä matkaan. Karjaalla juna odotti ja oli myös ihan täynnä. Onneksi eräs turvapaikanhakijamies tarjosi minulle paikkansa, niin pääsin istumaan.