Monthly Archives

heinäkuu 2016

Pohjois-Karjala -haaste I: Kytät, kirkot ja Koli

Olin päättänyt osallistua Gnostilaisille kesäpäiville Nurmijärven Kiljavan Kotorannassa, mutta koska bussilla en olisi päässyt ajoissa perille, niin otin mukaan teltan ja päätin nukkua metsässä. Saavuin illalla paikalle ja minuun iski laiskuus ja rupesin tutustumaan Kotorannan alueeseen ja rakennuksiin sen sijaan että olisin heti pystyttänyt teltan. Kenties saisin huoneen halvalla yöksi. No, respa ei ollut auki, joten istuskelin lukemassa lehteä ja mietiskelemässä seuraavaa siirtoa, kun joukko Kotorannan asukkaita tuli kyselemään, kuka minä olen ja millä asialla. Minä sanoin, että jos minun läsnäoloni näissä tiloissa häiritsee, voin poistua kyllä ulos. Niin sitten teinkin ja kävelin metsäpolkua, kunnes saavutin alueen portin ja pystytin teltan ulkopuolelle ja nukuin yöni metsässä lokkien kailottaessa.

Seuraavana päivänä sitten sluibailin teltassani puolille päivin jaksamatta edes kunnolla lähteä kätkölle. Menin Kotorantaan ja pienen odottelun jälkeen paikan ystävällinen hoitaja tulikin paikalle ja sain varattua itselleni huoneen. Näin Kotorannan huoneet ja ihastuin ajatukseen omasta suihkusta ja pehmoisesta sängystä. Sitä paitsi, talouskaan ei minua tukistanut kuten tavallista. Respa kertoi, että eilen hotellivieraat olivat menneet minusta ihan hysteerisiksi ja tänään paikalle oli kutsuttu jopa kytät ja ne olivat etsineet minua, tuloksetta. Minulla kävi onni, etteivät ne löytäneet minua. Toinen onni oli siinä, että sain varattua huoneen, sillä seuraavana yönä satoi rajusti ja olen aina skeptinen teltan sateenkestävyyden suhteen. Joka tapauksessa, mitään en niin vihaa kuin teltan purkamista sateessa reissun alussa.

Gnostilaisilla kesäpäivillä itsessään oli mindfulnessia, numerologiaa ja puheita. Päsäyttävin tieto oli, että tietyt keskiaikaiset kivikirkot Suomessa olivat aika tarkkaan 33,33 kilometrin päässä toisistaan.  Sattumaksi sitä on vaikea selittää. Luku itsessään taas on merkityksetön, koska metrijärjestelmä oli tuolloin vielä kaukaista tulevaisuutta. Jotkut ottivat vielä uudistumiskasteen konkreettisesti kauniissa järvessä.

Sain kyydin Kiljavalta Espooseen, jossa maleksin lopun aikaa Leppävaaran kirjastossa. Kirjastot ovat todellisia keitaita joka paikkakunnalla. WC, vesi ja netti.

Yöksi lähdin bussiin, joka oli aamulla Kuopiossa. Kuopiossa sitten odottelin seuraavaa bussia rautatieasemalla ja kävin katsomassa sen kätköä. Yllätinkin geokätköporukan itse teosta ja purkki kädestä, joten minun ei tarvinnut ropeltaa sitä esille. Kuopion kätkö on ollut minun nakkisormilleni ylivoimainen, etenkin kun ne ovat olleet useimmiten vielä kohmeessa.

Ensimmäinen pysähdyspaikkani oli Tuusniemi, joka aiemmin mainosti itseään ”oekeitten immeisten pitäjänä”. Hain sieltä nopeasti kätkön, joten Tuusniemi uudeksi kunnaksi kätkökartalle. Opiskelijana kuljin Kuopio-Joensuu -väliä usein bussilla, joten luonnonkaunis Tuusniemi tuli bussin ikkunasta tutuksi. Tuusniemen upein nähtävyys ohiajettaessa on vanhalla raja Ohtaansalmella, missä korkea silta esittelee järvimaisemaa. Tuusniemeläisistä maininnan arvoinen on luonnonsuojelija Pekka Tenhunen.

Jostain syystä GPS rupesi sekoilemaan Outokummun alueella. Olinko asetellut sen väärin logatessani kätköä, jolloin se olisi ottanut kosteutta vaiko oliko satelliiteissa jotain häikkää, se ei selvinnyt. GPSissä on kuitenkin karttapaikka, josta pystyin päättelemään Outokummun ensimmäisen kätköni summittaisen sijainnin. Sitten huomasin, että siihen suuntaan meni polkukin, joten kävelin polkua pitkin suoraan purkille ja Outokumpu tuli uudeksi kunnaksi. Samalla suunnalla oli myös kirkkokätkö ja tarvitsin niitä haasteeseen 200 ja minulla oli niitä vain jotain 120 haettuna, joten menin sinne pöljänpolkua pusikon poikki. Pienen hakemisen jälkeen löytyi sekin kätkö. Pihalla oli vähän talkooporukkaa ja ne olivat huomanneet minun kätkötoimeni. Kävi ilmi, että yksi miehistä hoiti kirkkoa ja vaikka kirkko ei ollutkaan tänään virallisesti auki, pääsin tutustumaan siihen. Outokummun ortodoksinen kirkko on Impilahden Kitelän evakkojen talkoilla rakentama. Kitelä tuli tunnetuksi aikoinaan siitä, että siellä oli talvisodan divisioonamotti. Sodan jälkeen Outokumpu oli työllistänyt Impilahden evakoita kaivoksiin ja niihin tarpeisiin rakennettiin kirkkokin. Ikonit saatiin pelastettua Karjalasta, osa niistä oli satoja vuosia vanhoja.

IMG_0010 IMG_0011

Kirkko toimii myös impilahtelaisyhteisön keskuspaikkana, joskin evakot rupeavat olemaan liian vanhoja jo käymään aktiivisesti kirkossa.

Outokummun bussiasemalla kuuntelin juoppojen juttuja kunnes bussi tuli. Siirryin Viinijärven kautta Liperin puolelle Käsämään. Seuraava kätköseikkailuni oli siellä. Kätkölle oli vähän matkaa bussipysäkiltä ja helle oli tukahduttava. Haaste vaati viisi eri maastoluokkaa ja korkein maastoluokka on sellainen, että apuvälinettä tarvitaan kätkölle pääsemiseksi. Valitsemani kätkö oli Kuorinka-järven saaressa. Mantereella saarta vastapäätä oli taloja ja jokaisen talon koirat rupesivat haukkumaan minun tullessani paikalle. Saarta vastapäätä oli niemi ja niemen kärjessä oli kesämökin sauna. Ei ollut rauhallisin paikka kätköillä. Koska paikalla ei ollut ketään, vaihdoin uimapuvun päälle ja sitten saareen. Saareen pääsi kahlaamalla. Vesi ulottui haaroihin asti. Elleivät koirat olisi haukkuneet koko ajan, olisi ollut hyvä jäädä pulikoimaan.

Itse saaressa oli rehevää varvikkoa ja varmaan jokaisen varvun päässä kiukkuinen paarma. Kätköpurkin logivihko oli ihmeellinen muoviliuska, johon kirjoitettu teksti levisi kuin olisi vesivärillä kirjoittanut märälle paperille. Jonkinlaisen mustan sötryn sain aikaan. Huomasin, että kesämökiltä olisi suora näkyvyys purkille. Nopeasti takaisin veteen, nopea kuivaus ja tavarat kasaan ja pois. Naapuritalon väki oli äänistä päätellen lähtenyt jo katsomaan mökille, mitä siellä tapahtuu. En halunnut taas kyttiä perääni. Tulin päätielle ja nostin peukalon pystyyn. Sain ensimmäisestä autosta liftin Liperin kirkonkylään. Liperi kätkökartalle.

Liperin kirkonkylä oli kuollut pystyyn. Kuulemma mitään bussejakaan ei liiku minnekään. Ihmisiä kuitenkin maleksi bussipysäkin luona. Kerkisin jo soittaa taksinkin, jonka jouduin perumaan, kun bussi tuli. Pääsin Joensuuhun.

Joensuussa minulla oli hirveä jano ja koska hostellin kulmat olivat minulle tuttuja, päätin kävellä sinne, missä tiesin kioskin olevan. Matkalla oli myös Joensuun läntisen valtakunnansali, missä olin tehnyt elämäni toistaiseksi huonoimmat päätökset. Odotin jo mauttoman jw.org -kilven tulemista näkyville. Toivottavasti kukaan vanhoista Jehovan todistajista ei muista minua.

Onneksi piha oli autio. Sitten huomasin, että valtakunnansalilla ei ollut mainittua kylttiä laisinkaan, vaan seinässä oli perin toisenlainen tunnus.

IMG_0018

Täytyy sanoa, että pääsin nauttimaan vahingonilosta. Karma is a bitch.

Seuraavan päivän ennusteessa oli kaatosadetta koko iltapäivälle, joten lähdin heti aamusta liikenteeseen ja hoidin itselleni pari kätköä Joensuusta saaden näin uuden kunnan taas kartalle. Menin bussilla Kontiolahden kirkonkylälle. Kätköt olivat myös haastekätköjä, haasteet olin suorittanut aiemmin. Toinen oli hautausmaan kulmalla, toinen Höytiäisen rannalla. Tuhannet itikat olivat kimpussani.

IMG_0019

Pappa-Lada ja upeat maisemat: Karjala!

Haastepurkkien löytymisen myötä tuli Kontiolahti uudeksi kunnaksi. Kontiolahti muistetaan lähinnä kai trombista, joka parturoi aukon saareen Höytiäisellä. Kontiolahti tuottaa maailmalle myös Kontiomehun lehtikuohua ja sarja ”Karjalan kunnailla” kuvattiin Kontioniemeen sijoitetussa kylässä.

Koska aikaa oli vielä, kävin hakemassa kirkkokätkön, joka oli ortodoksisen kirkon luona. Jostain syystä kukaan ei ole katsonut aiheelliseksi kätköttää paikallisia luterilaisia kirkkoja. Ortodoksinen kirkko oli auki ja menin sisään, jos ei muuta niin itikoita pakoon. Toisin kuin Outokummussa, kirkossa olevat ikonit olivat moderneja.

IMG_0022

Kontiolahdelta lähdettyäni Joensuuhun rupesi satamaan ryöppyämällä. Kun olin päässyt perille, sade taukosi ja pääsin jälleen kuivana hostelliin.

Seuraavana päivän Ilomantsin pogostalle. Myös tämä päivä oli sadepäivä. Pogosta on varmasti surkein kylä Pohjois-Karjalassa. Aikoinaan esitettiin sarja Suomen rumimmista paikkakunnista ja siinä esiteltiin esimerkkinä rumasta kirkonkylästä Ilomantsia. Ilomantsin keskusta näyttäytyy yhtä karjalaisena kuin vaikka Närpiö tai Hämeenkyrö, jotka ovat toiset arkkitehtoniset epäonnistumiset.

Kätkö oli vesitornilla, jossa oli viiniravintola. Ravintola oli vielä suljettu, joten en päässyt torniinkaan. Toisaalta, ei sieltä olisi muuta nähnytkään kuin sadepilviä tai harmautta. Kätkö tornilla kuitenkin on, joten sain Ilomantsin kartalleni.

IMG_0026

Ilomantsin toritapahtuma

Ilomantsi on kunta, josta leikattiin runsas siivu sodan jälkeen pois Neuvostoliitolle. Itä-Ilomantsiin jäi suurin osa Ilomantsin korpitaisteluiden sotimispaikoista sekä Eino Leinon aikoinaan kiertelemät kylät. Tästä osasta Ilomantsia kertoo Olof Enckellin osin mainio kirja Rajan Vartio: Jalkamatkoja Raja-Karjalassa.  Nykyisin Itä-Ilomantsissa on hiljaista. Sen sijaan Suomen puolen Ilomantsissa on kansallispuistoja missä nyt luontoa ei olla tuhottu. Ilomantsihan on ”Karjalan ’A’. sitä kyllä kelpaa mainostaa”, niin kuin Juice lauloi nuorten protestoidessa Ilomantsin hakkuita. Ilomantsia onkin hakattu raivokkaasti, joskin aika saattaa olla parantanut niitä haavoja. Suomen itäisimpään kolkkaan kuitenkin suikertelee useita metsäautoteitä ja kartan mukaan myös Putinin puolella on vedetty teitä lähelle rajaa, joten Suomen itäisin piste tuskin on mikään erämaan sydän.

Ilomantsista palattuani vietin jonkin verran aikaa Joensuun kirjastolla, jonka jälkeen takaisin hostellille.

Seuraavaksi päiväksi oli taas luvattu kauhea sorsanilma ja olin varannut kimppataksikyydin Kolille. Kolille tullessani sää olikin harmaa ja pilvinen, mutta yllätyksekseni se muuttui kauniiksi poudaksi. Tutkiessani Paha-Kolin sirppimurrosta sain itselleni logattua kätkön ja Lieksan uudeksi kunnaksi. Lieksa on tunnettu Kolin lisäksi Ruunaan koskista ja rasismista. Jälkimmäisen takia en halunnut jättää Lieksaan turakaisrahaa. mutta paikallisen matkamuistomyyjän mukaan se rasismi on järven toisella rannalla. Etsin pari muutakin kätköä ja tutustuin kahvilan antimiin, sultsinoihin ja lehtikuohuun. Minun pitäisi tuntea vatruskat, sultsinat ja tsupukat. ”Tsupukka” on helppo, koska se tarkoittaa pientä kulmaa eli jos se on kulmikas, se on varmasti tsupukka. Tiedän, olen aika kehno perinneruoissa.

IMG_0045

IMG_0031 IMG_0029 IMG_0072

Hyvällä ilmalla Kolilta näkee Putinin puolelle. Herää kysymys, mitä sinne kuuluu. Kuvat Repolasta näyttävät vain tyhjillään olevia kasarmeja. Näin Markus Lehtipuukin on kertonut asian olevan. Mietin, kumpi sitten on parempi, tyhjilleen jätetty ja lahoava venäläinen kasarmialue, vaan aktiivinen ja toimelias sotilastukikohta rajan pinnassa.

Olin aikoinaan Koli-aktivisti ja osallistuin kynttilämielenosoitukseen Kolin suojelemiseksi ja Lieksan kaupungissa pidettyyn kokoukseen aiheesta. Silloin kerättiin Kolin puolesta addresseja ja erityisesti taiteilijat kunnostautuivat Kolin puolustamisessa. Ennen nettiaikaa kerättiin 75000 nimeä. Nyt Kolilla oli enemmän turakaistoimintaa kuin mitä olen ikinä nähnyt. Kun luonto pysyy siistinä, niin mikäs siinä, tuo rahaa sinne, missä eniten kaivataan.

Koska Kolin kimppataksi meni Ahmovaaran kautta, omistin ajatuksia Hannu Brelo-vainajalle. Puhuin rakastetun laulajan lauluista palattuani hostellille erään hostellivieraan kanssa. Brelon työlle ei ole heti tullut jatkajaa, mutta on kuitenkin Santtu Karhu ja talvisovat. Brelon laulua voi kuunnella esimerkiksi tässä.

Seuraavana aamuna olikin aika jättää Joensuu tältä erää. Kävin vielä parilla lähikätköllä ja siirryin bussilla Juukaan, josta rupesin noukkimaan kätköjä ja niin tuli Juuka minulle uudeksi kunnaksi. Juuka on varsin idyllinen paikkakunta puutaloalueineen ja myllymuseoineen.  Kun istuskelin kirjastolla, Heikki Turusen ohella tunnetuin juukalainen, blogisti, uuninpankkopoika Sakari Timonen huomasi minun olevan paikkakunnalla ja hänen kanssaan kävimme pienellä kierroksella. Turunen oli muuttanut Joensuusta Juukaan protestina Wanhan Jokelan lopettamiselle. Timosen kanssa taas kävin juomassa teetä, sekä kauniin Kangasvalkeisen rannalla. Kangasvalkeisen hieno, vihertävä vesi erottuu jo googlen ilmakuvastakin. Keskustelimme paljon Juuan luonnosta, karhu tykkää oleilla UKK-reitin varrella ja sinipyrstö on nähty Tahkovaaran ikimetsikössä. Juukalaiset kuitenkin 1800-luvun alussa halusivat johdattaa vaaralla olevan järven vedet alas pelloille sillä seutauksella, että vedet tulivat valtavana hyökyaaltona kylälle samaan aikaan, kun ihmiset olivat kirkossa. Nämä rupesivat pelkäämään maailmanloppua, kun tulee vedenpaisumus. Olisivat lukeneet Raamattunsa tarkemmin, niin olisivat tienneet, että Jahve lupasi, ettei koskaan tule enää vedenpaisumusta.

IMG_0086

Näytin vielä Timoselle, mikä tämä geokätköilyjuttu on. Ensimmäinen kätkö löytyi, mutta toista ei löytynytkään. Myöhemmin kävi ilmi, että sen koordinaatit olivat vähän viturallaan.

13695271_10205474287097163_531046065_n

Kätköllä. Foto: Sakari Timonen

Idyllinen puu-Juuka. Täällä myytiin rinkeliä ja kukkoa.

Idyllinen puu-Juuka. Täällä myytiin rinkeliä ja kukkoa.

Intensiivisen Juukaan tutustumisen jälkeen siirryin Nurmekseen, josta hain pari kätköä ja Nurmes kätkökunnaksi. Nurmes oli hiljainen paikkakunta, enkä voinut testata, saanko turpaani, jos mainitsen olevani nykyisin Orivedelle paenneen rap-artistin Aapo ”Kansojen Isä” Toivasen kaveri. Nurmeksessa on hiljainen, suojeltu puutalokeskusta harjun kupeessa ja paljon ilkeitä paarmoja. Nurmes-talon kätkö antoi minulle puuttuvan vaikeusasteen. Kätkö oli vaikea, koska se oli poikkeuksellisen pieni. Nurmes-talolla oli kirjasto, jossa saatoin käydä siistiytymässä wc:ssä.

IMG_0094

Nurmes on tunnettu myös Bombasta, jolle jäi tällä kertaa menemättä. Tässä vaiheessa reissua olinkin todella uupunut. Päivän viimeinen bussi Kajaaniin ohitti Valtimon, joka piti jättää toiseen kertaan. Kajaanissa kävin kätköllä, joka oli jäänyt edellisellä kerralla, kun lunta oli paljon. Nukuin tai lähinnä torkuin Pohjolan Liikenteen bussissa Helsinkiin ja olin niin väsynyt junassa, että nukuin Karjaan aseman ohi ja jouduin palaamaan Salosta takaisin.

Tallinna, Riika ja itsepuolustustaidot: Tallinna

”Sauna” oli minulle katu, jossa oli aikoinaan lesbobaari ”Angel”, joka oli hiljainen ja näivettyi pois. Saunalla sijaitsi myös Hostel Kohver, joka oli saanut runsaasti myönteistä palautetta. Hostelli oli skrubuisen rappukäytävän ylimmässä kerroksessa. Se vaikutti ahtaalta ja sen front deskillä oli pökerryttävä määrä reppuja. Ensivaikutelman mukaan se oli kuin uusinta Backpacker St. Paulista: ahdas ja meinaa ilma loppua. Mutta oikeastihan se oli paljon enemmän.

IMG_0117

Astu laivaan. Suihkuun piti astua kunnon askel ylöspäin. Alaspäin astuessa toivoi, ettei jalka ollut saippuasta liukas. Ovet sekä vessassa että suihkussa oli jotain ihme jätevaneria.

Suihkuhuone ei ainakaan kerää kosteutta, sillä ovea ei ole laisinkaan. Tämä toimii myös pukuhuoneena suihkusta tullessa.

Suihkuhuone ei ainakaan kerää kosteutta, sillä ovea ei ole laisinkaan. Tämä toimii myös pukuhuoneena suihkusta tullessa.

Varhaisillassa oli lähellä vielä pienimuotoinen geokätköilijätapaaminen, johon osallistuin ja samalla loggasin parit purnukat. Paikallinen kirkko, Niguliste, kasvatti kirkkokätköjeni sarjaa, mutta oli kiinni.

Hostellille palattuani ryhtyin heti nukkumaan, sillä reissaaja nukkuu aina kun on tilaisuus. Sitä paitsi, ihmiset eivät yritä keskustella sinun kanssasi, jos he luulevat sinun nukkuvan. Nukkua kannattaa missä tahansa, missä ei tule raiskatuksi tai pahoinpidellyksi (cdc 285). Tälläkin kertaa se kannatti, sillä yöllä alkoi posketon jytinä alakerran baarista ja ihmiset vielä huusivat kurkun täydeltä. Tämä oli varmaan se pahamainenen brittien ”stag party”, josta kaimani varoitti Prahan kohdalla. Minähän olen autuaan tietämätön tällaisesta turismista.

Katkonaisesti torkutun yön jälkeen lähdin liikenteeseen. Satoi pikkaisen. Nigulisten kirkko oli yhä edelleen kiinni. Yksi kätkö esitteli Toompean kalkkikiviperustaa ja kiipesin Pikk Hermannin juurelle. Siihen torniin pistettiin Eestin lippu maan itsenäistyttyä.

Lähdin seikkailemaan Toompealle ja tulin tuomiokirkolle, jossa myös oli kätkö, joka vaati vähän kurottautumista. Loggaamisen jälkeen menin itse kirkkoon. Rinkka selässä torniin kapuaminen oli hiostuttava ja hengästyttävä suoritus, mutta se kannatti.

IMG_0057

Alexander Nevskin katedraali, Eestin parlamentti ja Pikk Hermann

IMG_0059

Moderni keskusta pilvenpiirtäjineen

IMG_0062

Ja mä pelkäsin, että tuo olisi käytössä

IMG_0068

Aatelisvaakunoita ja Venäjän laivaston sotalippu

Kirkossa voi pohdiskella kaikenlaista. Minä rupesin paholaisen asianajajaksi ja mietin, miten voisin kaikkein eniten kääntää asunnottoman, armosta ja vaatimattomasta elämästä saarnaavan miehen sanoman päälaelleen. Varmasti sillä tavoin, että rakennuttaisin hulppean kirkon, kutsuisin sitä tuomiokirkoksi, pistäisin katolle tämän saarnamiehen murhaamiseen käytetyn välineen ja koristelisin sisäosat aatelisvaakunoin ja sotalipuin. Sitten mietin, kuinka vahvin voittaa aina joka järjestelmässä, eri asia sitten, mitä. Minusta ihminen on oman onnensa seppä, kunhan tietyt ehdot toteutuvat – voi elää onnellisesti ylenpalttista elämää ja voi elää onnellisesti vaatimatonta elämää, mutta jälkimmäinen on onnellinen vain silloin, kun se elämä ei ole liian askeettinen. Minä olen köyhä ja elän askeettisesti, mutta matkustan. Jos ei olisi sitä matkustamista, en voisi olla onnellinen.

Tornissa voi viettää aikaa suhteellisen hyvin suojattuna turakaislaumoilta, jotka jäävät kirkkosalin puolelle eivätkä ahtaudu kapeaan käytävään.

Iltasella oli megan virallinen aloitus Laagrissa, joten päätin selvittää, kuinka sinne mennään ja menin Balti Jaamille, Tallinnan rautatieasemalle. Laagriin oli reilut 12 kilometriä tipukaisen tietä rautatieasemalta. Elronin junat olivat huippumoderneja ja lippu maksoi vain reilun euron.

20160702_191804[1]

Fillareiden kuljetusta, Elron.

20160614_083017[1]

Fillareiden kuljetusta, kuvassa VR

Laagrissa kävelin keskustaan, kävin kaupassa ja söin, kvaakuin sorsille, makasin riippumatossa, hain kätköjä.

IMG_0080

Ihmeellisintä näissä Laagrin puiston riippumatoissa oli se, että vaikka oli satanut, ne olivat kuivia

IMG_0076

Suoraan Jacky Makupalasta voi siirtyä tuollaisiin näppäriin repäisypurkkeihin ja juoda shotti vodkaa.

IMG_0078

Minulla oli aikaa ja minä olin väsynyt ja niinpä minä sain jopa nukuttua riippumatoissa. Olin taas pirteä, mutta päätä kuitenkin särki hieman.

Mässyä paikallisessa syöttölässä

Mässyä paikallisessa syöttölässä

Päätin syödä päivällisen paikallisessa ravintolassa. Mikä huvittavinta, töllöttimestä tuli Gordon Ramsay. Gordon ei olisi tykännyt tästäkään annoksesta. Minun ravintolassa istuessani tuli paikalle suomalaisgeokätköilijäpariskunta, joka valitsi viisaammin ja oli ihan tyytyväinen ruokaansa. Kävin kätköilijöiden kanssa yhdellä purkilla lähistöllä ja sitten miittiin. Koska olin jo periaatteessa hengaillut parhaimman osan päivää Laagrissa, ei into riittänyt sen pitemmälle, vaan kävelin takaisin asemalle. Väsy oli niin kova, että törsäsin rahaa taksiin. Taksiukotus on tietysti joka paikassa ja Tallinnassakin siitä varotettiin, mutta kysyin hinnan etukäteen ja hinta-arvio piti paikkansa. Kuluttajansuojaa vaikka tältä sivulta. Oikeasti, Saunalle pääsee tosi yksinkertaisesti Balti Jaamilta vanhan kaupungin halki, mutta huomasin sen vasta jälkikäteen. Niin se väsymys toimii. Älä ole väsynyt, väsynyt törsää kun ei näe vaivaa. Nuku aina kuin mahdollista.

Nukkumiseen niin kuin kaikkein muuhunkin eestiläiset suhtautuivat flegmaattisesti toisin kuin ennen. Ennen eestiläiset tykkäsivät tulla huomauttelemaan eli vittuilemaan satunnaiselle turakaiselle, mutta sellaiseen en törmännyt.

Entiset dormin matkalaiset olivat häipyneet ja uusi tullut tilalle. Sammuin petiini. Illalla alkoi taas armoton jytinä ja kiljuminen, jota kesti aamuviiteen.

Aamulla sitten kätkön kautta asemalle. Söin aamiaisen paikallisessa pikaruokalassa.

Kätkö esitteli tällaisenkin aukion

Kätkö esitteli tällaisenkin aukion

IMG_0089

Mikähän tuonkin nyrkkeilysäkin tarkoitus on

Asemalle olivat suomalaiset geokätköilijät järjestäneet tapaamisen, jonka jälkeen kohti Vanamõisa vabaõhukeskusta ja Sauen asemaa. Ikinä ei selvinnyt, kuinka to ’õ’ oikein lausutaan virallisesti. Junan kuuluttaja sanoo aseman ”Nõmme” ”N-mme”. Venäjän opettaja sanoi, että se on kuin venäjän ’ы’, mutta jonka pohjana on ’o’ eli jotakuinkin ’å’. Jotkut lausuvat sen niin kuin ’ö’.

Megassa on myyntikojuja, mutta pääasiassa ihmiset istuskelevat lavalla. Paikalle pystytetään kiikut ja saan vastauksen lapsuudestani minua vaivanneeseen asiaan, voiko kiikun yläriman ympäri kiikkua.

IMG_0111 IMG_0110

Myös geokätköilyn maskotti ”Signal the Frog” teki vierailun.

20160702_141023[1]

Iltapäivän odotetuin ohjelmanumero oli ruokailu, missä tarjoiltiin perinteistä eestiläistä juhannussaslikkia. Tummat pilvet olivat tulleet taivaalle päivän aikana ja päätin hyvän ilman aikana häipyä asemalle ja Tallinnaan.

Kotieläintila Mega-alueen takana

Kotieläintila Mega-alueen takana

Viimeinen yö oli tavanomainen, hirveä melu ja kiljunta, en saanut paljon nukuttua. Koska rankkaa sadetta oli ennustettu seuraavalle päivälle, päätin lähteä aikaisin liikkeelle. Matkalla oli yksi geokätkö, joka esitteli valtavia keskiaikaisia hautakiviä.

IMG_0122

Hautakiviä

Saavuin sataman Rimiin, josta ostin itselleni eväiksi aladoobia ja pullon kvassia. Yritin ostaa myös Riga balsamia, mutta sitä ei minulle niin aikaisin myyty. Söin eväitä penkillä ja olin valmis lähtemään. Nykäisin repun ylös niin kuin sata kertaa aiemminkin ja silmissä räjähti tuska ja tähdet ja henki salpautui ja reisissäkin poltteli. Meinasin pyörtyä raastavasta selkäkivusta. Onneksi pysyin pystyssä. Työnsin ensin ostoskärryä, koska se tarjosi minulle tukea. Jokainen askel aiheutti kipua. Sitten muistin harrastaneeni itsepuolustusta kauan aikaa sitten ja siinä oli neuvottu, että kipua voi hallita vetämällä ilmaa keuhkoihin nenän kautta ja päästämällä suun kautta ulos. Kuljin sitten niiskuttaen lyhyin askelin kohti A-terminaalia. Annoin kerjäläismummolle rahaa ja yllätyksekseni hän kiitti moitteettomalla suomella. Olisin kysynyt lisää jossain toisessa tilanteessa. Nyt tärkeintä oli päästä laivaan. Pääsin laivaan lepäämään.
Helsingissä laiva meni läheltä Peetun tuhkien laskupaikkaa. Meitä vastaan tuli rajavartion alus ja vastassa oli paskalakit ja huumekoira. Ensimmäinen rajanylitys, missä oli tällainen valvonta. Menin viharatikalla keskustaan ja olin ajoissa junassa. Kova paikka oli kahdeksan minuutin tiukka vaihto seuraavaan junaan, jolloin piti klenkata nopeammin. Seuraavana päivänä en meinannut päästä patjalta ylös. Ajattelin jo kiväärin ottamista kaapista ja hätälaukausten ampumista ilmaan tuuletusikkunasta. Onneksi sain ponnisteltua niin, että pääsin istumaan ja pystyyn.

Tallinna, Riika ja itsepuolustustaidot: Riika

Eestissä järjestettiin geokätköilijöiden megatapahtuma, eli sellainen, johon on ilmoittautunut yli 500 ihmistä. Sille on oma kätkötyyppinsä ja siitä saa virtuaalisen matkamuiston. Sitä paitsi, minä suoritan geokätköhaastetta, jossa pitää etsiä kätköpurkki jokaisesta Itämeren rantavaltiosta ja minulta puuttuu Baltian maat ja Puola. Latvia tuli mukaan siksi, että SuperBus ajaa Riikaan. Olisin päässyt kauemmaksikin esimerkiksi LuxExpressillä, mutta päätin nyt kokeilla Riikaa ihan vain yksinkertaisuuden takia. Ei ole hyvä tehdä liian kunnianhimoisia suunnitelmia ja kuitenkin tähän reissuun kuului ramppaaminen Tallinnasta Megan paikalle.

Ensimmäinen yö meni kuitenkin Helsingissä Vallilan CheapSleep Parkissa, joka on vanha Pelastusarmeijan talo. Alue on minulle tuttu, sillä aikoinaan asuin elämänkumppanini kanssa kivenheiton päässä hostellista. Hän sitten kuoli aidsiin 4½ vuotta sitten. Kävin istuskelemassa siellä talon pihamaalla, kun entisen asunnon yläkerran mummo huomasi minut ja me molemmat sitten kävimme muistelemaan Peetua. Samalla hän kertoi, että asuntojen hinnat olivat lähteneet roimaan kasvuun putkiremontin jälkeen. Ei siis mikään ihme, että Pelastusarmeijakin pakkaa tavaransa ja muuttaa pois.

Itse hostelli oli pahasti keskeneräinen ja esimerkiksi minun huoneessani oli kasa lautoja. Minkäänlaista keittiötä siellä ei ollut. Minä ihmettelen, miten he pistävät keskeneräisen hostellin tarjolle. Itse alue on mitä parhain, vieressä on sissiviljelijöiden kasvimaa, lähellä on sauna, useita kauppoja ja pieniä syömäpaikkoja. Peetun kanssa eläessäni vahvasti kiinnyin Vallilaan.

Seuraavana aamuna lähdin sitten Tallinnaan ja perillä heti terminaalin lähellä löytyi kätkö, joten Eesti tuli minulla kätkökartalle. Etsin pari muutakin kätköä ja kävin ostamassa eväät matkaa varten.

Naisten huone?

Naisten huone?

Rimin hinnat olivat erittäin kalliit, ihan samat kuin Suomessa. Aikoinaan kävin ostamassa repun täydeltä lihaa Eestistä ja se kustansi minulle reissun, ei enää niin voi tehdä. Sittemmin ostin Peetulle viinaa ja tupakkaa sieltä. Peetu ymmärsi kaupanteon päälle ja ostokseni löysi markkinansa.

Superbus toimii niin kuin Onnari eli varaus maksaa euron ja ajaa samoilla busseilla kuin Onnari. Hinnaksi Tallinna-Riika-Tallinna tuli seitsemän euroa.

Matka oli tylsä. Itse asiassa Tallinnan ja Pärnun välillä oleva Märjamaa on varmasti koko Eestin tylsintä seutua. Bussi meni Pärnuun ja ensimmäistä kertaa näin Pärnun keskustan, joka oli viehättävä.

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnu

Pärnun jälkeen tylsyys jatkuu ja vain parissa kohtaa pääsee näkemään meren. Vieressä oli pariskunta, joka oli suomalainen ja kun kuulin heidän puheitaan, niin he olivat kanssa geokätköilijöitä ja rupesimme puhumaan Riiasta. Minähän olen vain kerran ajanut bussilla Riian keskustan läpi ja yöpynyt yhden yön Latviassa, Kalnsetasissa Riian ja Liepajan välillä. (Sielläkin on yksitotiset maisemat, mutta sen sijaan, joka paikassa, missä olen Latviassa nähnyt merta, on ollut hiekkaranta)

Valtio vaihtui Latviaksi, mitä ei nyt hetikohta edes huomannut muuten kuin kielen vaihtumisesta. Latviassa metsät olivat siistimpiä kuin Eestissä, se varmasti johtuu siitä, että lunta on vähemmän. Latvian puolella oli aivan surkeat, kapeat pyörätiet. Suomalainen tankojuoppo ei edes pystyisi ajamaan niin kapeaa viivaa. Joskus tien vieressä meni vain kinttupolku, joskus ei sitäkään. Siellä on kuitenkin helppo pyöräillä, kun maa on sellainen pannukakku.

SuperBussissa ei viilennys toiminut kunnolla, joten olin ihan läpimärkä hiestä. Ajomatka kesti 5½ tuntia ja vielä Riiassa bussi lähti ajelemaan ihmeen pikkupolkuja.

Saulkrastissa oli muistomerkki kommunismin uhreille. Suomi on sikäli kiva maa, että täällä on muistomerkit tasapuolisesti sekä valkoisen että punaisen terrorin uhreille. Minä en ymmärrä, miten kommunismi voi viedä hengen, paitsi että jos kolhoosin traktori ajaa päälle. Miksi Stalin. Latvia on maa, joka on aina ollut epäonnistunut. Latvian ovat valloittaneet liettualaiset, saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Ilmeisesti Latvia on kaikkien näiden mielestä oikein hyvä paikka sotimiselle. Sitten ne olivat Leninin joukoissa kannattamassa sosialismia, sitä samaa sosialismia, joka johti latvialaisiin ihmisuhreihin myöhemmin. Sitten Latviassa oli diktaattori ja kun natsit tulivat, roskasakki innostui vainoamaan ja tappamaan juutalaisia. Sitten kun Latvia itsenäistyi, ne rupesivat vainoamaan homoja. Kapitalismikaan ei onnistunut, vaan Latvia menetti siirtolaisina suuren osan väestöstään laman iskiessä.

Minä näen kommunismin tehokkaana ja viimeisteltynä koneena, insinööritaidon siirtämisenä talouteen. Käytännössä huoltomies pitää kutsua vähän väliä sytyttämään kommunismin pilottivalo ja sittenkin se on kuin Ladan käynnistyminen talvella Siperiassa. Kommunisteilta unohtuu matriisilaskennassa usein se, että talous on luotu palvelemaan ihmisiä. Kapitalismi taas on tehokas ja muuntautumiskykyinen ja orgaaninen. Siksi varmasti jotkut ihailevat sitä. Kapitalismia voikin verrata virukseen.  Fasismi taas on kuin juutalaisuus: kun kuulut valittuun kansaan, olet suojassa valitulta kansalta itseltään, muut ovat sitten niitä kanaanilaisia, jotka tapetaan valitun kansan tieltä pois. Ai niin, naisilla ei ole sitten oikeuksia, eikä homoilla.

Kaikki tietävät, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen keisarit joutuivat luopumaan kruunuistaan, mutta harvempi kiinnittää huomiota siihen, että sen jälkeiset tasavallat kaatuivat kuin dominonappulat ja valtaan nousivat diktaattorit: ei pelkästään Stalin ja Hitler, vaan myös Franco ja Mussolini. Ennen kaikkea Baltian maiden orastavat demokratiat kaatuivat yksi toisensa jälkeen. Suomi vältti autoritäärisen kehityksen, joskin tänne tuli kommunistilait ja kommunisteja kidutettiin vankeudessa.

Joka tapauksessa, saavuin Riikaan ja siitä heti geokätkölle, joka löytyikin pienen kopeloinnin jälkeen, joten Latvia kätkökartalleni. Myös läheisessä puistossa oli geokätkö teehuoneella. Sinne meni jalankulkutunneli. Minä vihaan jalankulkutunneleita, koska eksyn niissä ja niin nytkin. Pääsin kuitenkin teehuoneelle, loggasin kätkön ja istuin nauttimaan teetä. Apsara on oikein kiva paikka ja siellä normaalioloissa menisi pitkäänkin, mutta sinne ei kannata tunkea, kun jokainen hikirauhanen pukkaa hikeä ja selässä on painava rinkka. Yläkerrassa voi istua tyynyillä nautiskelemassa teetä. Normaalioloissa saattaisin jopa nukahtaa sinne. Suomalaiset suosittelivat myös Riian Lidoa, mutta tällä kertaa siihen ei ollut aikaa. He myös sanoivat, että Riiassa on Euroopan suurin kauppahalli ja että minun pitäisi käydä siellä.

Riga Style Hotel oli ihan siinä lähellä. Helppo muistaa, koska se on seuraava katu ”Merkela ielasta”. Ei, se ei ollut Angela Merkelin mukaan nimetty. Katukyltin luona on kyltti, jossa selostetaan, mikä henkilö on se, jonka mukaan katu on nimetty.

Riga Style Hosteliin on pitkät portaat, mutta itse hostelli on upea. Varmasti paras hostelli, mitä olen koskaan nähnyt missään. Palveluasennetta oli niin paljon, että kun sanoin herääväni viideltä, hostellin työntekijä lupasi tulla minut herättämään henkilökohtaisesti. Miten voi olla enää parempi? Tuo vuoteeseen teetä ja ruusun laulutervehdyksen kanssa?

Huoneet olivat yksilöllisiä ja koko hostelli miellytti silmää. Ehkä minä olen erityisherkkä myös sillä tavalla, että minua ärsyttää liialliset yksityiskohdat.

Riga Style Hostel

Riga Style Hostel

Riga Style Hostel

Riga Style Hostel

Jokaiselle tavaroita varten oma, iso arkku

Jokaiselle tavaroita varten oma, iso arkku

Jokainen huone oli suunniteltu yksilölliseksi kunkin suurkaupungin mukaan. Minun dormihuoneeni oli tietysti-Riika.

Aamulla lähdin heti vanhaan kaupunkiin paikallisen puiston läpi. Siinä matkalla oli vapauden monumentti, joka oli 1930-luvulla pystytetty itsenäiselle Latvialle. Kuulemma neuvostoaikana se toimi matkatoimistona: kun sille asetteli kukkia, pääsi matkalle. Sitä aiemmin paikalla oli ollut Pietari Suuren monumentti. Harvoin on niin, että uusi monumentti on parempi kuin entinen, mutta nyt oli niin.

Riian vanhakaupunki oli hiljainen ja miellyttävä. Poikkesin kaikkein pahimpaan, pariin kirkkoon.

Vapausmonumentti. Älä ikinä ota kuvaa niin, että jokin näyttäisi kasvavan sinun päästäsi.

Vapausmonumentti. Älä ikinä ota kuvaa niin, että jokin näyttäisi kasvavan sinun päästäsi.

IMG_0008 IMG_0014 IMG_0010 IMG_0011

Jotkut kirkoista oli kapinallisia ja niiden huipulla oli kukon sijasta risti. Minusta kukko on paljon parempi symboli kirkolle ja jos et tiedä, miksi, niin et tunne minua, kirkkoa tai kumpaistakaan.

Vain sellaiset kirkot olivat auki, joihin tavikset menivät sisälle, kun taas turakaisille tarkoitetut museokirkot olivat kiinni ja aukesivat vasta myöhemmin päivällä. Yllättävästi vanhassa kaupungissa oli kaupunkipyöriä tarjolla.

Aikani kierreltyä vanhassa kaupungissa päädyin sitten käymään kauppahallissa, koska olin niin luvannutkin, puoliksi.

IMG_0017 IMG_0020 IMG_0021

Riian kauppahalli todella oli elämys mutta en ole kulinaristi. Voiko tällainen superlihava sanoa tykkäävänsä syömisestä? Eikö lihavan ole sosiaalisesti hyväksyttävää toivoa lähinnä rouskuttelevansa lanttua joulupäivänä. Olenko minä hyvä läski, kun minä ymmärrän rouskutella parasakaalia ja salaatteja, mitäpä jos tilaisin hampurilaisia ja söisin kakkua. Onko minun mahdotonta nauttia ruoasta? Jokainen haarukallinen on syyllisyyttä. Otsansa hiessä tulee sinun leipäsi syömän. Nuorena, kun läskiä rupesi jo tulemaan, päätin, että syöminen on noloa, vähän niin kuin WC-hommelit ja ne pitää hoitaa piilossa. Saattoi mennä pitkä aika paastoten, eittämättä suuri syy sille, miksi jakari lensi minun aineenvaihduntani rattaisiin. Joten, kun minusta sellainen, joka sanoo nauttivansa ruoasta on verrannollinen siihen, että vetäisee hameen ylös keskellä katua ja sanoo, että ”onpas kiva tyhjentää rakko ja suoli, aah!”

IMG_0022

Koska latvialaisilla on vaikea ymmärtää sateenkaariväen asioita, lätkin sinne tarroja sopiviin kohtiin muistuttamaan asiasta. Samalla kuitenkin kävi ilmi törkeä syrjintätapaus Pieksämäeltä. Vaikka Latvia kuuluu sateenkaariturismissa selkeästi pelon maantieteeseen, saattaa henkinen pahoinpitely tapahtua vaikka Savon sydämessä. Ne ovat kuin Matrixin agentteja, kuka tahansa saattaa muuttua sellaiseksi ja ainoa, mitä voi silloin tehdä, on pakeneminen. Kaikkein turvattomin paikka saattoi olla Orlandon homobaari ja kaikkein turvallisin paikka saattaa olla Riiassa, ikinä ei voi tietää varmasti. Wachowskit tietävät, mistä puhuvat.

SuperBus lähti paluumatkalle.

Baltian tilanne kiristyy

Baltian tilanne kiristyy

Tuoli keskellä peltoa. Latvialla on ollut varaa rakentaa vähintään penkki jokaiselle bussipysäkille, Suomella ei ole varaa.

Tuoli keskellä peltoa. Latvialla on ollut varaa rakentaa vähintään penkki jokaiselle bussipysäkille, Suomella ei ole varaa. Tuoli ei liity bussipysäkkiin.

Tiellä menoa hidasti sotilaskolonna. Itämeren alueen kiristynyt turvallisuustilanne näkyi siis täälläkin. Puolan lipusta päätellen taisi olla NATOn kolonna. Kuten sanottu, muut maat rakastavat Latviassa sotimista. Täytyy johtua hyvästä ruoasta.

Takamus penkkiin liimautuneena saavuin helteiseen Tallinnaan illansuussa.