Kuukausikohtaiset arkistot

kesäkuu 2016

Filthy Shapes of Rain

Piti taas nytkäyttää eteenpäin rannikkokaupunkihaastetta ja käydä kolmikossa Kristiinankaupunki, Närpiö ja Kaskinen. Närpiössä olen käynyt 40 vuotta sitten, muut ovat ihan tuntemattomia minulle, niin kuin Merikarviakin. Harvasta paikasta Suomessa voi niin sanoa.

Sääennuste lupasi viikonlopuksi todellista sorsanilmaa ja vaikka olin ollut Amazoniassa rämpimässä, niin en ole silti sateeseen tottunut. Liputhan olin varannut jo aikapäiviä sitten sinne, niitä en voinut perua.

Tuumasta toimeen. Ensin Turun asemalle ja sieltä lähdin kävelemään linja-autoasemalle, mutta jouduin aidan väärälle puolelle. Aita johti varmasti Paimioon asti, joten ylitin koko ratapihan, jossa oli työmaa ja selvitin itseni kaksista aidoista läpi. Juuri olin päässyt keskustelemasta siitä, kuinka VR aitaa kaupunkeja kahtia. Turkua ainakin VR on aidannut innokkaasti.

No, pääsin kuitenkin Onnarilla liikkeelle ja se jätti minut tien varteen Närpiöön tebbarille. Tebbarilta löysin sitten geokätkön, joten sain Närpiön itselleni uudeksi kätkökunnaksi. Tebbarilta on kuitenkin kuusi kilometriä keskustaan, enkä ajatellut sitä kävellä, joten tebbari tilasi minulle taksin. Taksi ei meinannut uskoa, että minä halusin Närpiön asemalle, kas kun se on lakkautettu jo aikoja sitten.

Sikakin sen tietää: Närpes!

Sikakin sen tietää: Närpes!

Pienen haeskelun jälkeen kätkö löytyi ja lähdin rahjustamaan Närpiön keskustaan. Löysin vielä yhden kätkön matkalla. Matkalla tuli vastaan pari tummempaa suomalaista, jotka tervehtivät. Tervehdin heitä takaisin. Närpiö on ottanut hyvin maahanmuuttajat vastaan.  Ei ihme, sillä vaikutelmani Närpiöstä on, että se on Suomen Modesto, Yvelines – Essonnes tai Alavoinen: paikkakunta, josta ei ikinä kuule mitään, mutta joka tuottaa ruoan kauppoihin. Närpiö on huomattavan rujo paikkakunta, jota ympäröivät yksitoikkoiset pellot. Onpa siksi ihme, että se on Lapin linnun kuukkelin eteläisimpiä esiintymisalueita Länsi-Suomessa.

Närpiöstä lähdin sitten pikkubussilla Kaskisiin ohi syrjässä olevan, mutta upean Närpiön kirkon. Kaskinen taas on kuin miniversio Hangosta: puutaloja ja nättejä rakennuksia, mutta ei sitten muuta ja vielä paljon autiompi kuin Hanko. Kaskinen tuntui siksi historiaan jääneeltä aavekaupungilta kun taas Hankoon riittää aina kulkijoita. Bussi vei minut kaupalle, jossa nopeasti etsin käsiini geokätkön, joten minulle tuli Kaskinen uudeksi kätköilykunnaksi.

Söpö ja kaunis, mutta siinä se sitten kaikki onkin, kuvaa Kaskista niin kuin tuota taloakin.

Söpö ja kaunis, mutta siinä se sitten kaikki onkin, kuvaa Kaskista niin kuin tuota taloakin. Talossa luki: ”Paperinkeräys”.

Kävelin tyhjässä keskustassa ja löysin pari uutta kätköä. Päätin pistää telttani pystyyn kirkonmäelle kirkon viereen. Aamuksi oli luvattu rankkaa ja rankkenevaa sadetta, joten päätin laittaa herätyksen neljäksi, että ehtisin purkaa teltan ennen sadetta. Mikään ei ole niin ankeaa, kuin rinkan pakkaaminen ja teltan purkaminen sateessa, joten teltta oli lähellä kirkkoa, jossa oli sellainen lippa, että tarvittaessa voisin nopeasti saada kaikki tavarat sen alle ja toimittaa pakkaamiseni ja teltan purkamiseni siellä.

No, yöllä tuli viereiseen puistoon, jonne kanssa olin harkinnut majoittautumista, mutta jonka olin hylännyt sen liiallisen avoimuuden takia, moottoripyöräporukka. Sitten ne ajelivat pitkin kaupunkia niillä prätkillään, eikä varmasti kukaan saanut silmän täyttä unta niiltä. Ihan hirveä ääni! Sitten kun prätkäporukka vihdoin lähti, rupesivat lokit kailottamaan. Lopulta soi kello. Purin teltan ja tavarat läheisen oven luokse. Vielä ei satanut.

Huomasin, että ovi kirkkoon oli jäänyt joltakulta auki. Menin sisälle ja käytin kirkon vessaa peseytymiseen. Kun olin saanut kaiken pakattua, siirsin muutaman tuolin ja nukuin loppuyön kirkon lattialla kolmimetrisen krusifiksin alla. En pelännyt edes paskalakkien tuloa, kas kun ovi oli ollut auki jo pitkään. Sitä paitsi, kirkosta varastaminen muutenkin on kuin Ayers Rockilta kiven vieminen, asia, jota ei tehdä: Teuvo Hakkarainen varasti kirkosta ja Jesse kosti hänelle tekemällä hänestä uskovaisen. Älä ole kuin Teuvo, älä varasta kirkosta. Moni saaristolaiskirkko on ihan tarkoituksella auki koko ajan ja se on hieno perinne, jonka sopisi leviävän sisämaahankin.

Kaskisten yllättävän moderni kirkko

Kaskisten yllättävän moderni kirkko

IMG_0003[2]

Votiivilaivat on hieno perinne saaristolaiskirkoissa

Ulkona sade oli jo alkanut, mutta bussipysäkille oli vain kilometrin matka. Kaupunki oli yhtä tyhjä kuin ennenkin. Onneksi bussipysäkki oli kaupalla, joten pienen odottamisen jälkeen pääsin kauppaan sisälle.

Vähän kuvattu hetki reissussa, bussin odottamista.

Vähän kuvattu hetki reissussa, bussin odottamista.

Sade tuli alas niin rankkana, että se suorastaan kiehui maassa. Bussilla menin sitten Närpiön keskustaan matkahuollolle, joka oli kiinni. Voimakas sade teki ilmasta hyistä ja vaikka minulla oli varalla huppari, niin silti palelin.
Toisella puolella katua oli vanha kerrostalo ja päätin kokeilla, pääsisinkö rappuun odottamaan. Onni oli myötä, pääsin jopa pesutupaan.

Huolellinen kuositus on Madventuresinkin suositus

Huolellinen kuositus on Madventuresinkin suositus

Pesutuvassa on lämmintä ja vettä. Viereinen kuivaushuonekin oli auki, mutta minun tavarani eivät olleet kerinneet pahemmin kastua. Saunatilat olivat kiinni tai en löytänyt niitä. Se nyt olisi, jos vielä suihkuunkin olisi päässyt! No, kaikesta pitää olla kiitollinen, minkä ilmaiseksi saa.

Seuraavaksi lähdin bussilla Kristiinankaupunkiin. Satoi edelleen rankasti. Näätä ylitti valtatien. Se oli eka kerta, kun näin näädän luonnossa.

Bussi pysähtyi Kristiinankaupungissa. Löysin kätkön ja loggasin sen ja Kristiinankaupunki oli uusi kunta minulle. Ehdin vielä takaisin samaan bussiin. Kristiinankaupungissa olisi varmasti paljonkin nähtävää, mutta rankkasateessa ei sielläkään ole kiva olla. Lapväärtissä menimme esimerkiksi hulppean kokoisen kirkon ohi. Lapväärtin kirkko jääkin maaseudun kirkoista koossa toiseksi vain Kerimäen kirkolle.

Kerroin kuskille kätköilystä ja sanoin yrittäväni vielä Merikarvialla samaa temppua, jos suinkin mahdollista. Kuski oli juonessa mukana. Merikarvian Tuorilassa kätkö löytyikin nopeasti ja Merikarvia tuli kätkökartalle. Kuski sanoi, että maksupäätteen oli vaikea hyväksyä sitä, että niin monta kertaa tulee sama asiakas. Sen jälkeen Poriin ja Turkuun. Varmaan nukuin osan matkasta. Säkylän palokuntarakennuksessa oli vaakuna, jossa oli piispanhiippa ja kirves. Sellainen sopisi melkein vapaa-ajattelijoille. Se on entinen Köyliön vaakuna, kuntaliitoksen jälkeen Säkylän.

Nälkä oli huomattava ja söin bussiaseman riistopurilaisessa salaatin. Siellä oli myös pieniä lapsia, joita huvitin ankkaäänillä. Myöhemmin kun junassa tulivat samat lapset vastaan, niin suupielet nykivät ylöspäin jo kun he näkivät minut. Kotiin tullessa oli armoton sade ja myrsky, kuin jossain marraskuussa. Tulee mieleen Lidlin mainos, ”juhannuksena grillataan, vaikka tulisi rakeita”.

 

 

 

Mene vankilaan! Mene suoraan vankilaan!

No, minä en mene suoraan minnekään. Minulle kuitenkin tarjoutui geokätköilyn puitteissa mahdollisuus käydä Kakolassa. Samalla minulle oli tullut VR:n kerralla käytettävä alennus lippuhintaan 10 euroa ja ajattelin, että ehkä mielekkäin tapa käyttää se olisi viedä fillari Turkuun ja käydä muutamalla geokätköllä siellä. Nopeasti suunnittelinkin reitin ja sitten tuumasta toimeen, saavun Turun päärautatieasemalle 13.6.

Ensimmäinen kohteeni on Mikaelinkirkko. Lars Sonck suunnitteli kirkon ja teki sitten muutoksia suunnitelmaan, mutta ne jätettiin huomiotta. Sonck ei halunnut nähdä sitten enää koko kirkkoa. Se onkin vähän goottilaisella tavalla kolkon näköinen, iso ja kirkkomainen.

Kirkon jälkeen lähdin kiertelemään Pitkämäkeä ja aina poljin muutaman sata metriä ja sitten pusikkoon hakemaan kätköä ja sama uudestaan. Kätköjä oli Pitkämäessä niin paljon, että osa jäi vielä hakematta. Kiersin Pläkkikaupungin ja tulin Härkämäkeen.

Ai tuonne, vai?

Ai tuonne, vai?

Kätköissä oli mielenkiintoisempia, joutui esimerkiksi menemään kellariin. Kun lähdin seuraamaan Raisionjokea alavirtaan Raision kunnan rajalta, vaati jotkut kätköt sillanalusten tutkimista. Totesin, että popoistani on kulunut kuvio aika tehokkaasti pois.  Ennen pitkää saavuin Merimieskirkon kätkölle. Merimieskirkko kiinnostaa minua, sillä se ei näyttänyt kirkolta laisinkaan, vaan varastorakennukselta. Niinpä jotkut olivat ihmetelleet, missä täällä on kirkko ylipäätään. Merimieskirkko tekee kaikenlaista hyvää matkustavaisille, tekee mieli poiketa joskus, jos voisi esimerkiksi viettää hetken vaaka-asennossa keskellä kaupunkia.

Läheisellä huoltoasemalla oli saksalaispariskunta, joka pyysi minun apuani bensa-automaatin kanssa ja minähän en autottomana ymmärrä niistä mitään. Kuitenkin selvittelin asiaa puhelimessa jonkun tebbarin asiakaspalvelijan kanssa. Rouva osasi lähinnä vain saksaa ja minä puhuin tosi huonoa saksaa. Lopuksi hän halasi minua ja kiitteli vuolaasti. Matkailija auttaa matkailijaa pulassa.

Tämä liittyi päivän aiheeseen niin, että olen ollut ilman autoa kohta 20 vuotta ja ajamani autot ovat olleet vanhempia kuin suuri osa ihmisistä. Jos minä olisin istunut vaikka kakkua ja osannut ajaa autoa ennen sitä, niin olisipa ajotaito tosi ruosteessa istumisen jälkeen.

Turkkusen linna, Åboborgs slott

Turkkusen linna, Åboborgs slott

Merimieskirkon jälkeen päätin, että Ruissalo saa jäädä myöhemmäksi ja linna rupesi siintämään ja sitten sinne. Lähellä oli myös geokätkö, mutta se oli vähän korkealla ja syvällä. Ei se mitään, siellä oli myös tikkaat, joten raahasin tikkaat kätkön luokse. Siinä vaiheessa materialisoitui eräs työntekijä, joka sanoi, että sinne kiipeily on kielletty. Sanoin, että ihan vähän vain kiipeän. Ei se geokätkö lähtenyt kolostaan kuitenkaan, vaan sain vain kädet rasvaisiksi.

Käsiä tietysti piti lähteä pesemään, mutta Aurajoen vesi oli alhaalla. Ei se mitään, toisella puolella oli Valintatalo, jossa olin käynyt jo silloin, kun yövyin ylihintaisessa Laivahostel Boreassa. Joen yli puksutti ilmainen kevyen liikenteen lossi Föri ja minussa on sen verran lasta aina, että Förillä pitää ajaa, oli syytä tai ei. Se on sitä paitsi arvokasta kaupunkikulttuuria ja vielä jotenkin söpö.

Valintatalon pullopalautusautomaatilla sain pestyä käteni ja sitten takaisin Förillä.

Kiipesin serpentiinitietä ylös Kakolanmäelle, jossa minulla oli runsaasti aikaa esimerkiksi nauttia kahvilan leivästä ja läheisestä rauhoitetusta puistosta.

Tikli on häkkilintu, mutta tämä oli vapaana.

Tikli on häkkilintu, mutta tämä oli vapaana.

Minulla oli aikaa miettiä vankilaa eli ineä, inessiiviä, posea, possessiivia. Andalusian Auringossa oli hiljattain vieraillut Kakolassa ja minulla oli blogipostaus tuoreena mielessä. Lähtökohta oli minulla, että ”kukaan ei ole vapaa elleivät kaikki ole vapaita” (Fannie Lou Hamer).  Vankila sopeuttaa yhteiskuntaan eristämällä yhteiskunnasta. Vankila rankaisee vangin perhettä ja läheisiä. Tuomioissa on paljousalennusta. Toiset ovat taparikollisia ja toiset taas tekevät ainoan kerran elämässään törkeän rikoksen. Minun kaltaiselleni matkustavaiselle eristäminen vankilaan olisi musertavaa, kun taas en arvelisi sen vaikuttavan hikkyyn millään tavalla. Ehkäpä hikkyt ovat rikollisuuden uusi muoto, eivät ole olemassa sosiaalisesti missään, mutta netissä hyvinkin vilkkaasti ja sitten kun tulevat ulos kotoaan suorittavat massamurhan. Jotkut taas tekevät rikoksensa päihteiden vaikutuksen alaisina, mutta ovat selvinpäin ihan normaaleita. Kaikille on sama lääke, vankila. Rupesin miettimään, kuinka kauan vankiloita on ollut ja ainakin Raamatussa mainitaan vankilat. Tietyssä mielessä vankila oli jo se, kun Raamatussa karkotettiin ensimmäinen pari paratiisista ja sitä vartiomaan asetettiin leimuava miekka. Tämä paratiisin ulkopuoleinen maailma oli se vankila ja rangaistuksena oli leivän syöminen hiki otsalla, synnytyskivut ja kuolema. Se, että Jehovan todistajat harrastavat karkottamista on myös omanlaisensa vankila. Toisaalta, psykopaatti, sosiopaatti tai antisosiaalinen henkilö ei voi olla vapaana yhteiskunnassa. Ei kuitenkaan voi ennustaa, kuka räjähtää tekemään kauhean rikoksen, monella on sisällä valkoista raivoa. Toisaalta, on vangittu ihmisiä sellaisista syistä, joita ei nykyaikana voi mitenkään käsittää rikokseksi. Minäkin sain kuulla, että olen SuPon listoilla. Vankila heittää pitkän varjon yhteiskuntaan. Tänään on sallittua kannattaa esimerkiksi rauhanaatetta, huomenna ehkä siitä joutuu vankilaan.

Kun kierros alkoi, meille esiteltiin vankilan muuttamista asunnoiksi. Se on ehkä mielipuolisinta, mitä olen kuullut pitkään aikaan. Minä en voi ymmärtää, että joku maksaisi siitä, että voisi asua pysyvästi entisessä vankilassa. Kuulemma lastentarhankin nimi on ”Karu Selli”. Tämä on jotain outoa huumoria, jos on, niin hyvää sellaista, sillä minua naurattaa. Kuulemma länsisellin asunnoista oli kolmannes jo varattu. Minun exäni sanoi, että hänen kipunsa ja tuskansa on varastoitunut seiniin ja jos hänen asunnossaan asuu, ei saa yörauhaa. Kuinka sitten Kakolassa. Vaikka ei olisikaan paranormaaliin uskovainen, vanhat vankilat ovat tunnelmaltaan kolkkoja.

Huokausten silta

Huokausten silta. Täältä alkoi matka istumaan kakkua.

Kimmo L. <3 Matti forever. Tulihan liukkari mukaan.

Kimmo L. rakastaa Mattia 4 forever. Tulihan liukkari mukaan. Toivottavasti Matti rakastaa myös Kimmoa.

IMG_0116[1]

Vankilan kappeli

Vankilan kappeli on nykyisin dekirkotettu, eli sieltä on mopattu Kristuksen veri pois ja pyhät henget karkotettu ja se on vapaa sekulääreille kokoontumisille, kuten taloyhtiön kokoukset. 1960-luvulle asti oli vangeilla pakkokirkko, mutta sen jälkeen kirkko antoi periksi kun ei uponnut katekismus näiden päihin.

IMG_0154[1]

Vankilasta tulee mieleen yläaste, eikä millään hyvällä tavalla. Ikään kuin olisi lukittu tuomionsa ajaksi käymään yläastetta ja olemaan potkittavana ja rökitettävänä joka ainoa päivä. Silloin kun minä lusin yläasteeni väkivalta oli business as usual, eikä siihen puututtu ellei se ollut aivan poikkeuksellisen törkeää.  Identifioidun vankilaan tuomituista rikollisista eniten varkaiden kanssa. Pulloautomaatti ei anna kuittia ja päätän kostoksi murtautua myymälään yöllä. Kaveri vasikoi ja joudun vankileirien saaristoon.

Kakolassa oli paljusellejä, eli selleissä ei ollut viemäröintiä, vaan tarpeet kökittiin yöastiaan. Joskus kun joku pamppu oli oikein veemäinen, niin vangit keräsivät paljukolehdin, eli tyhjensivät paljujen sisällöt yhteen paljuun ja sitten tyhjentivät tämän vartijan päälle. Kutsuisin tätä melkeinpä kasteeksi. Voisin kuvitella, että suurena humoristina tekisin paljonkin tällaisia yllätyksiä vartijalle. Siitä joutuu rundiin, mutta rundiin joutuu jo pelkästään kortin peluusta.

”Kansamme” kohtalon hetkenä moni halusi rauhaa suuren itäisen naapurimaamme kanssa ja Valpo repi kynnet irti. En kuvittele, etteikö Kakolassa olisi ollut asiat mitenkään paremmin.

IMG_0137[1]

Rundi. Minkälaiset verhot haluat ikkunaan.

Bonuksena herkeämätön mielenkiinto suolesi toimintaa kohtaan

Bonuksena herkeämätön mielenkiinto suolesi toimintaa kohtaan. Kerrankin elämässään pääsee korkealle pallille.

IMG_0143[1]

Kahvilan kuvissa oli Haapoja, porovaras Kittilästä, eräs 16-vuotias poika ja väärentäjä. Ei poliittisia.

IMG_0145[1]

 

IMG_0134[1]

Onko hienompaa kuin kylpyamme, paitsi ehkä kylpyamme, vaahtokylpy ja kylpyankka.

Onko hienompaa kuin kylpyamme, paitsi ehkä kylpyamme, vaahtokylpy ja kylpyankka.

IMG_0132[1]

Tämä on se kuuluisa suomalaisen yhteiskunnan turvaverkko.

Yöselli historiallisella puolella. Asiaankuuluva taidenäyttely, on kuin Eremitaasi.

Yöselli historiallisella puolella. Asiaankuuluva taidenäyttely, on kuin Eremitaasi.

Auburn-tyylisiä osastoja ei maailmalla enää paljon ole jäljellä, Kakolassa kuitenkin on ja siksi se on suojeltu. Missä ennen pidettiin varkaita, tulevat rikkaat sullomaan käyttämättömiä iPadejaan varkailta suojaan.

IMG_0118[1]

Käsityöt kuuluivat puhdetöihin, joita vangeille tarjottiin.

IMG_0108[1]

Vain vaarallisia vankeja kohdeltiin näin.

Poliklinikalla ja vain vaarallisia vankeja varten.

IMG_0106[1]

Vankilanjohtajan pihamaalla pääsi työskentelemään luottovankeja normaaleissa puutarhanhoitotehtävissä, mutta toisinaan ne pitivät huolta vain lapsista. Vankilan johtajana oli kerran sellainen, joka valitsi tähän tehtävään vain murhamiehiä, ei ikinä varkaita, koska murhamiehet olivat yleensä siellä sen takia, että he olivat tehneet surmatyönsä kännissä, mutta olivat perheellisiä ja tottuneet olemaan lasten kanssa. Tai siis ainakin ennen kuin murhasivat lapsensa. Hyvä valinta, en minäkään luottaisi varkaaseen, vaikka identifioiduinkin lähinnä varkaan asemaan.

IMG_0155[1]

Istuimme lopuksi kahvilan pihalla kahvilla ja teellä. Saimme Kakolan kakkua, jossa oli mukana pieni suklaasta tehty viila ja peltimukissa luki ”Kakola”.

IMG_0164[1]

Olin niin inspiroitunut lyhyestä vankilakäynnistä, että päätin pölliä peltimukin. En ostaa, vaan nimenomaan paikan henkeä kunniottaen pölliä. Sitten ajattelin, että taatusti joku toinen on keksinyt jo tehdä sen, joten päädyin olemaan nössö ja palautin sen. Sitä paitsi, minulla on kaappi täynnä mukeja. Tunne tuli pintaan varmasti sen takia, että rangaistuslaitos kasvattaa uhmaa. Olen sanonut aina, ettei minun allekirjoitustani ole lakikirjassa. Jo pelkkä lyhyt oleilu vankilassa nostaa minussa desperadon pinnalle. Mutta en minä pieniltä tahdo varastaa. Kaikkein suurin veivaus on se, että rikkaat saadaan maksamaan siitä, että joutuvat asumaan inessä. Sitä minä kunnioitan jo pelkästään sen röyhkeyden takia. Ihan kuin myisi kuun juustona.

Laskeuduin sitten alas mäeltä ja liityin tukareiden ja muiden posliinien laumaan.

EDIT: Ulkomaisia vankilakirjoja, joita suosittelen:

  • Goad, Jim:  Shit magnet: One Man’s Miraculous Ability to Absorb the World’s Guilt
  • Solzhenitsyn, Aleksandr: Gulag Archipelago