Erämaan armoille

Seinäjoki houkutteli aloittamaan ulkonanukkumiskauden 21.4. Seinäjoki valikoitui kohteeksi siksi, että geokätkökartassa siellä oli kätkötettyjen laavujen tihentymä, CITO-siivoustapahtuma ja sen naapurikaupungissa Lapualla oli myös moinen laavutihentymä. 50 laavun haasteesta minulta puuttui kahdeksan laavua. Välimatkat olivat kuitenkin niin pitkiä, että otin pyörän mukaan. Rinkkaan pakkasin varuilta myös teltan, jos joutuisin yöpymään muualla kuin laavulla.

Lakeudella ei luulisi olevan vaikeaa polkea, näinkään vahvasti ylipainoisen, rinkka selässä. (Itse asiassa, ”lakeus” on minulle ”Lagevus” Aunuksessa, Venäjän Karjalassa ja Seinäjoen seudut ovat lähinnä tasankoa)

IMG_0013

VR:n käsitys pyörien kuljettamisesta

VR on vähän hankala pyörien kanssa, koska koko Intercity tarjoaa pelkästään kolme paikkaa fillareille ja sittenkin niiden koukkusysteemi on täysin epäonninen. Parempi se on kuin Pendolino tai pikajuna, joka ei tarjoa yhtään paikkaa. Ajattelin, ettei kukaan kuljeta pyörää huhtikuussa, paitsi minä. Ajattelin väärin. Yritäpä kuljettaa pyörä vaikkapa heinäkuussa.

Helsingissä oli lyhyt vaihto Pasilassa ja käytin sen ajan Pasilan kirjastossa. Siellä on Otavan Suuri Encyclopedia, jossa on pyöräilijöiden iloksi kartta paikallisista korkeusvaihteluista Suomessa. Sillähän on paljon enemmän merkitystä kuin korkeudesta merenpinnasta, ellei joku rupea kokemaan hapen vähyyttä Suomen tuntureilla.

IMG_0012

Tässäpä tämä, koko pyöräilevän kansan iloksi.

”Tunnettu tosiasiahan” on, että vaikka Savossa korkeudet meren pinnasta eivät ole häävejä, teihin on lisätty kilometrejä korottamalla teitä mäkien kohdalla ja kaivamalla laaksoissa tiet vielä syvemmälle.

Pasilassa lapset myös myivät Kevätpörriäistä ja alkuun kieltäydyin sellaisen ostamisesta, mutta sitten ostin sen ruskeilta tytöiltä ja pelkästään myötätunnosta heitä kohtaan, kun olin lukenut siitä, kuinka heitä karkeasti kiusataan koulussa. Harmittaa, sillä en haluaisi suosia ketään siksi että joku toinen syrjii. En halua positiivista erityiskohtelua itsellenikään.

Hauskuutin lasta leikkivaunussa opettamalla tämän matkimaan ankkaa. Rupean jopa kohta pitämään muksuista, miten tässä näin kävi.

Seinäjoella sitten ulos junasta. Heti asemalta kätkö ja Seinäjoki uudeksi kunnaksi kätkökartalle ja Etelä-Pohjanmaa uudeksi maakunnaksi ja sitten pyöräilemään kohteeseen. Pyöräteillä oli ihmeellisiä korkeita kivetyksiä ja vaihtumista jalkakäytäväksi. Ennen kaikkea matkalla laavulle oli korkea mäki, joka tuntui aivan erityisen raskaalta. Ei tällaista pitänyt olla tasangolla. Tie lähti kulkemaan Kyrkösjärven tekoaltaan rantaa ja muuttui mutaiseksi. Rupesin epäilemään, että jotain on vialla. Asia varmistui laavun lähellä: kumi oli puhki. Minulla on Marathon Pääskyn pistosuojatut renkaat juuri sen takia, ettei näin kävisi. Niitä on myös erittäin mahdoton vaihtaa tavallisen kuolevaisen, etenkin minun. Siksi rengasrikko tarkoittaa matkan keskeytymistä. Minulle se tarkoitti jalkapatikkaa seuraavalle päivälle. Minulla on ihmeen kummallinen karma, että minä tuhoan kaikki kulkuvälineet, joihin minä kosken. Ehkä luonnollinen selitys on sapelisepeli, jota olin nähnyt Seinäjoellakin myös, sekä minun suunnaton lihavuuteni. On toki ihan eri asia, jos satulassa on jokin 50 kiloinen kuin minä, joka painan sen kolmasti, eikä vielä riitäkään.

Olin kuitenkin tullut ensimmäiselle laavulleni, Järvilaavulle, ja löysin purkin ja loggasin sen. Illan tullen laavulle lappoi porukkaa. Kalasääksi lenteli tekoaltaalla, kuovi huuteli. Illalla vielä pyrytti vähän lunta. Viime ulkonukkumiskausi oli loppunut lumipyryyn, tämä kausi alkaa lumipyryssä.

Ilta Järvilaavulla

Ilta Järvilaavulla

Eniten harmitti se, että olin mennyt hikoamaan pyöräillessä ja hupparini kuivattaminen nuotiotulen avulla oli hieman hankalaa, etenkin kun en kasannut mitään suurta roviota.

Aamulla heräsin teeren pulinaan, laulurastas ja punarinta aloittelivat, kurjet huutelivat kaukana. Makuupussista oli tuskallista kömpiä ulos ulkoimaan, joka oli muutaman asteen pakkasen puolella. Tuli mieleen Spitting Imagen pila Falklandsaarista, jossa lämpömittariin oli merkitty vain pakkasasteet. Pakkasin kaikki tavarani rinkkaan paranoidisesti ajatellen, että joku pöllii jotain. Minun oli kuitenkin pakko palata Järvilaavulle illaksi, koska jätin pyöräni tänne.

Ensimmäinen kohteeni oli Latulaavu kunnanrajalla. Kätköpurkki oli vaurioitunut, mutta löytyi vaivattomasti. Laavu oli luonnonsuojelualueen kupeessa vanhan metsän siimeksessä. Luonnonsuojelualueella luvattiin jopa pohjantikkaa ja siellä oli useita tikankoloja. En kuitenkaan nähnyt näillä seuduin hienoa tikkaa, sen sijaan näin hienon, eteläisen kuukkelin.

Latulaavu

Latulaavu

Ylitin kunnanrajan Ilmajoelle. Ilmajoki täyttää 500 vuotta ja vasta nyt minä pääsen täällä käymään. Minulle Ilmajoki merkitsee pakkotyöleiriä, joka aikoinaan tuotti ruoan Suomen vankilajärjestelmälle ja josta kirjoitin aiemmin.  Sepänpolkuna tunnettu polku muuttui märäksi ja melko huonoksi. Kerranpa polulle oli ihan varta vasten kasattu risuja ikään kuin esteeksi. Se myös ylitti metsään aurattuja ojia. Ylitykset olivat tosin melko vaivattomia. Minä olin alkuun miettinyt, voisiko täällä pärjätä pikkukengillä, mutta olin tyytyväinen, että olin maihareissa. Hyvin rasvatuissa maihareissa voi porskutella parhaimmillaan suonkin poikki jalkojen kastumatta.

Saavuin Hepakat-laavulle ja jännittävästi koppelo lähti rakettina lentämään. Minulla on aina tällainen tuuri metson kanssa, ikinä ne eivät tule tekemään lähempää tuttavuutta, vaan lähtevät rakettina karkuun.

Joka tapauksessa, laavu oli tavanomainen grillilaavu ja yöpyminen siellä olisi vaikeaa ellei mahdotonta. Se oli tehty erityisesti hevosilla saapuvia varten ja siellä oli esterata hevosille. Itse kätkö oli peukalon kokoinen purkki laavussa, joten kesti pieni tovi, ennen kuin saatoin sen sieltä löytää.

Hepakat-laavu

Hepakat-laavu

Hepakat-laavulle jätin homofobian vastaisen tarran, koskapa monella hevosmiehellä -tai hevosnaisella on ongelma homofobian kanssa.

Laavulta polku jatkui leveänä väylänä, mutta kaviot olivat möyhentäneet sen kuraiseksi ja mutaiseksi. Kuvittelin pyöräileväni täällä, mutta selkeästikään täällä ei voi pyöräillä ainakaan tähän aikaan vuodesta. Kaviouralta lähti polku Kivenmaalle ja tässä kulmauksessa näin ainakin kaksi pyytä räpistelemässä minua karkuun ja yhden teerikanan (lintujen naaraat ovat naaraita, koiraat koiraita, kanalintujen koiraat ovat kukkoja, naaraat kanoja, paitsi metson kana on koppelo ja kukko on metso).

Itse Kivenmaan laavu ei ollut ihmeellinen, mutta kätkö vaati hieman ähellystä, ennen kuin antautui. Merkittävämpiä olivat itse asiassa laavun lähellä olevat valtavat lohkareet.

20160422_093612

Kivenmaan laavu

20160422_093651

Kivenmaan lohkareet

20160422_093715

Kivenmaan valtava kivipaasi

Hienot kivipaadet olivat oikeasti jopa laavua parempi syy tulla tänne. Niin, ja muu luonto, sillä hetikohta Kivenmaan laavulta lähdettyäni viirupöllö lensi polun poikki.

Tässä vaiheessa jalkoja rupesi jo painamaan, olinhan taittanut matkaa melkein peninkulman. Kartassa näkyi oikoreitti latulaavulle. Mietin, pääsisikö polkua vaivattomasti Latulaavulle, kun ainakin alku näytti hyvältä. Lähdinkin sitä sitten kulkemaan. Myös tällä polulla oli kosteaa ja väliin piti mennä suon kautta lätäköiden ohitse. Polku johti taimikolle, jonne se täydellisesti sitten katosi. Kaiken lisäksi tämä oli vielä suhteellisen lähellä Latulaavua, vain 400 metriä. Päätin mennä taimikosta läpi, ehkä polku löytyisi uudelleen. Sen sijaan taimikossa oli pieniä allikoita ja sitten yksi ojitusoja, jonka ylitin. Ojia ja lätäköitä rupesi tulemaan lisää. Menin kuusikon suojiin ja sielläkin kulku oli raskasta ojitetun suon laidassa. Kuitenkin polun olisi pitänyt mennä suolle, mutta mitään merkkiä siitä ei näkynyt. Laskeuduin alas ojaan ja sitten taas ylös toisella puolella. Osittain jäätynyt suo rutisi alla kävellessä kertoen, että tämä saattaa vielä kehittyä paljon märemmäksi sulaessaan. Keskellä suota oli toinen oja. Laskeuduin siihen ja taas toisella puolen konttasin ylös. Otin suunnaksi suon laidassa näkyvät kivet. Kivien kohdalla huomasin harmiksi, että on taas oja, mutta oja onneksi loppui kiviin. Suon laidalla näin metsässä puussa valkoisen rätin ja kun menin sinne, siellä kulki hyväkuntoinen polku. Se meni Latulaavulle ja sieltä sitten menin Järvilaavulle, jossa kietouduin makuupussiin illaksi.

Useita ihmisiä tuli käymään Järvilaavulla illan mittaan, muun muassa joukko miehiä, jotka puhuivat outoa itämaista kieltä, pari lintuharrastajaa ja muita paikallisia. Yksi mies kertoi, että tervas on sikäläisellä murteella ”koro” ja se on kuin männyn syöpä, mutta sitten hän puhui toukasta tai perhosesta, joka sen aiheuttaa. Hän kiroili, että tekoallas on jäänyt viimeistelemättä ja sieltä pilkistävät kannot ja että oikeasti olisi kannattanut tehdä siihen korkeammat reunat. Hän myös sanoi, että 1960-luvulla oli Seinäjoen lentokentän luona ollut tanssipaikka, joka oli todella luonnonkaunis ja sinne oli myöhemmin menty viettämään perhejuhlia. Järvilaavusta hän sanoi, että ihmiset olivat nilsineet kattohuopaa sytykkeeksi.

Linturetkeläiset sanoivat, että paikalla on viihtynyt karhu ja joskus sieltä oli löytynyt murhattu nainen.  He kuuntelivat kiinnostuneina havaintoni, erityisesti kalasääksestä ja kuukkelista ja sanoi, että kuukkeli on toden totta havaittu juuri siellä, missä kerroin sen olleen.

Paikalle tuli myös nuoria ja kun yksi heistä havaitsi minun olevan pussissa, hän sanoi ”anteeksi”.

Minä rupean pitämään pohjalaisista ihmisistä.

20160421_173131

Takaisin Järvilaavulla

Illalla pyrytti sakean lumikuuron.

Aamu oli kylmä. On ihan oma tunteensa, kun makaa makuupussissa, eikä millään halua lähteä ulos kylmään. Pakotin itseni kuitenkin aamutoimiin. Tekoallas oli jäätynyt riitteeseen, joten jouduin hakkaamaan siihen reiän, että saisin itselleni vettä. Tämän jälkeen nauttisin hanavettä, ai että se maistuu hyvältä Kyrkösjärven tekoaltaan veteen verrattuna! Pyy vihelteli laavun takana. On se jännä, etelässä kaikki kanalinnut ovat tiukassa, täällä ne pyörivät ihan jaloissa.

Taluttaessani pyörää kuului vielä fasaanin ääni ja järripeippo ryysteli. Lähdin juuri sopivasti, laavulle tulikin jo aamulenkkeilijä pyörällä.

Seuraava ”kätkö” oli kätköilijöiden siivousurakka Luontotalolla Kyrkösjärven tekoaltaan pohjoispäässä. Eräs kätköilijä oli tavannut edellä mainitsemani lintumiehet ja ne olivat sanoneet, että joku nukkuu siellä laavulla. Kun kerroin tarinani, hän sanoi, että ”kyllä pitää hattua nostaa” laavulla yöpymisille. Siivosimme luontotalon ympäristön metsät roskista. Koska siivous oli tapahtunut vuosi sitten viimeksi, ei ainakaan minun sektorilleni jäänyt paljon roskia poimittavaksi.

Pyöräkorjaamoja piti Seinäjoella olla kuulemma vähän kaikkialla. Kun sitten lähdin tästä siivouksesta kävelemään kohti keskustaa, niitä ei missään näkynyt. Tuskinpa ne näin lauantaina pystyisivät sitä nopealla aikataululla korjaamaan muutenkaan.

Seinäjoessa oli puistoinen saari, jota kautta oikaisin. Oikaisu toi minut Mallaskosken ravintolan pihaan. Mallaskoski tarjoaa pienpanimotuotteita ja ravintola on panimon yhteydessä . Valitettavasti ravintola oli kiinni keskellä kaunista lauantaita. Olin tyrmistynyt. Se avaa vasta 29.4. Minusta tuollaisia paikallisia erikoisuuksia pitäisi tarjota ja hehkuttaa vuoden ympäri!

Otin suunnaksi Lakeuden Ristin, jonka ohi olin menomatkalla nopeasti mennyt ja saavuin Aalto-keskustaan, joka oli suorastaan mykistävän hieno ja vertautuu ainoastaan Rovaniemen vastaavaan.

20160423_114319 20160423_114329

Kirjasto oli miellyttävä ja siellä oli kahvio, jossa tarjoiltiin haudutettua teetä ja hyviä nettiyhteyksiä. Kirjastona se toi mieleen jälleen Rovaniemen pääkirjaston. Kirjastoista on yleensä pyritty tekemään kaupunkilaisten olohuone.

Kirjaston luona on tietysti kirkko ja päätin luopua homofobian vastaisesta tarrastani Aalto-keskustassa. Tuli mieleen, että Duudsonit aikoinaan pitivät Priden Seinäjoella. Kaikki eivät siitä tykänneet, koska se oli Duudsonien Pride Duudsonien sivumausteilla ja he olivat omineet virallisen ja vakavahenkisen Priden itselleen. Vaikkakin ymmärrän tätä näkökantaa, sateenkaarilipun heiluttaminen Seinäjoella on radikaali teko ja sopii Duudsoneille niin kuin nenä päähän.

Mainitut Duudsonit näkyvät kaupunkikuvassa myös Duudsonit Activity Parkina. Siellä on pahamaineinen tikkataulu, jossa ei kannata kuvauttaa itseään, jos aikoo joskus ryhtyä ministeriksi.  Narsismistaan tunnettu ministeri antaa itseään heitellä tikoilla, mutta ei tykkää, jos hänen päälleen heitellään Coca Colaa. Itse kuitenkin yllytti heittelemään itseään esineillä. Sori siitä.

Minä kuulin samanlaista kritiikkiä vakavalla tapahtumalla vitsailusta, kun pienellä porukalla järjestimme pinkin lucianeidon, jossa virallisessa Lucia-tapahtumassa Lucianeidon jälkeen tulee meidän omat miespuoliset luciamme, vai onko ”Lucio”-oikein saattueineen ja minä olin tässä saattueessa sateenkaarilipun kanssa. Luciot jäätyivät nähdessään 25000 vellovan ihmismassan, kyttien maijat ja kaikki kansalliset mediat ja minä töytäisin niitä selkään, että nyt mennään ja menimme kanssa. Pelkäsin, että tuli tarttuu kirkon portailla liekehtivistä padoista sateenkaarilippuun. Alhaalla oli runsaasti maijoja ja katsoin parhaaksi liueta, Lucioita haastateltiin. Siltikin se oli minusta vain ruotsinkielisten tradition uudistamista. Samalla tavoin minä hyväksyn, että Duudsonit tekevät Priden Duudsonisti. Minusta Duudsonit ovat valtavan hienoa mainosta Seinäjoelle ja koko Pohjanmaalle, Suomellekin.

Minä itse tykkään tehdä asioita extremesti. Ei se ole niin, että olen masokisti. Ei ole kivaa, että pyörästä puhkeaa rengas, mutta täytyy välillä olla kovaa, että osaa arvostaa normielämää.

Seinäjoelta olin tilannut liput eteenpäin, mutta saman vuorokauden sisällä en pääsisi pyörineni Hankoon. Oli vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Lunta tuiskutti taas. Onneksi ystäväni Raini Tampereella oli kotosalla ja suostui ottamaan minut yllätysvisiitille. Meninkin sitten sinne. Lastenvaunussa yksi lapsista kysyi, miksi juna menee hiljaa. Sanoin, että jospa sen akku on hiipunut ja se pitää viedä keittiöön latautumaan.

Rainilla sattui olemaan vielä saunapäivä ja saunoin sitten erinomaisen pitkään, matkan pölyt pois. Sen jälkeen olikin kiva nukahtaa lämpimään vuoteeseen. Jo Luontotalolla olin arvostanut sisäilman lämpimyyttä. Raini sanoi, että eteläpohjalaiset ovat mukavia, kunnes tekee sen virheen, että aloittaa keskustelun politiikasta.

Tampereella oli iso remontti ja Morkun vieressä oleva tavara-asema siirretään Morkun paikalle. On hyvä, että Tampereella on herätty arvostamaan vanhaa, sääli, että se tuli vasta kun se vanha on purettu pois. Mustaa makkaraa siellä ei arvostettu sen vertaa, että sitä olisi Tammelan torilta sunnuntaina saanut. Rainille jätin muutamia rasismia vastustavia tarroja, vaikka totesimme yhdessä, että Tampereella asia on hyvässä hoidossa muutenkin.

Matkustin sitten kotiin ja Inkoossa lunta oli paikoitellen ihan maa valkoisenaan ja viikko on enää vappuun.

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

29 Kommentit

  • Vastaa Annika | Travelloverblogi maanantai, huhtikuu 25, 2016 17:55

    Ulkonanukkumiskausi. :) Epäilemättä on varmaan hieno fiilis herätä ulkona ja kuulla vain luonnon ääniä. Onpa muuten outoa, että junaan saa kovin helpolla fillaria. Ymmärrän toki, jos siitä vaikka jotain vähän pitäisi maksaa.

  • Vastaa Teija / Lähdetään taas maanantai, huhtikuu 25, 2016 20:38

    Tuo fillaripaikkojen määrä on ihmetyttänyt minua ennenkin. Tuttavani joskus kertoi, että he yrittivät päästä nelihenkisenä perheenä pyöräreissulle junalla. Eipä onnistunut, kun junassa oli vain kolme pyöräpaikkaa!! Taisivat mennä silloin kahdessa erässä muistaakseni.

    • Vastaa ankka maanantai, huhtikuu 25, 2016 21:37

      Joo, pitäis valita paikallisjuna, niin siihen mahtuu periaatteessa rajoittamaton määrä fillareita eikä tarvitse varata etukäteen. Niitä ei kuitenkaan kulje joka välillä. Erityisesti harmittaa Y-junan lakkautus väliltä Karjaa-Siuntio. Minusta tuntuu, että VR:n kyky kuljetella lastenvaunuja ja pyörätuoleja on myös rajallinen.

  • Vastaa Jenni / Unelmatrippi maanantai, huhtikuu 25, 2016 20:50

    Kyllä mäkin nostan hattua. Räntäsateessa menee oma sietokyky, kyllä silloin jo pitää lähteä sisätiloihin. 😀 Muutama juhannus sitten oltiin laavulla Karhunkierroksen varrella ja yöllä oli niin pirun kylmä, että nukkumisesta ei tullut oikein mitään. Tietty satoi kaatamalla ja laavun katosta vielä tuli vesi läpi, plaah. Mutta oli siinä laavulla nukkumisessa joka tapauksessa oma tunnelmansa. Teltta taitaa silti olla enemmän mun juttu, siellä ei sentään vettä tule yöllä niskaan. :)

    • Vastaa ankka maanantai, huhtikuu 25, 2016 21:33

      Vaatteiden kuivaaminen/kuivana pysyminen on ongelma, koska hikoilu. Mikäs siinä, jos olisi jatkuvasti kuivat vaatteet. Reissun jälkeen tuli sellainen lumimyräkkä, että sieltä pois lähteminen oli onni onnettomuudessa. Siltikin, jos kumi ei olisi puhjennut ja olisin polkenut lumikaaoksessa, autot olisivat käyttäytyneet arvaamattomasti.

  • Vastaa Anne | Metallia Matkassa tiistai, huhtikuu 26, 2016 09:40

    Huh, mulle teltassa nukkuminen kesälläkin on jo niin extremeä, että en kyllä tähän aikaan vuodesta vielä pystyisi nukkumaan ulkona! Muuten kyllä tykkään ulkoilusta ja ruoka maistuu aina paremmalta pihalla tehtynä ja nautittuna. Toisaalta, ei ole olemassa huonoja kelejä, vain huonoja varusteita. Ehkä kunnon toppavetimissä nauttisin minäkin olostani taivasalla pienestä pakkasesta huolimatta.

    • Vastaa ankka tiistai, huhtikuu 26, 2016 16:04

      Ei ollut mitään toppavermeitä, vaan päällä pelkkä huppari. Liian paljon vaatetta => hikoilee ja sitten on taas kylmä. Pitäisi varmaan opetella liikkumaan lyhythihaisissa ihan lähellä nollakeliä.

  • Vastaa Pirkko / Meriharakka tiistai, huhtikuu 26, 2016 21:00

    Minä kun luulin, että vain edesmennyt isäni harrastaa talvikeleillä ulkona nukkumista, myös laavuilla nukkumista. Sai jonain keväänä sinne uuden naisystävänsäkin lähtemään – vielä enemmän ihmettelin häntä kuin isääni. Itse en telttaa alkeellisimmissa oloissa ole yöpynyt ja siinäkin vaan kesäkuukausina.

  • Vastaa Ansku BCN keskiviikko, huhtikuu 27, 2016 10:55

    Nythän taitaa olla siinä mielessä hyvä ajankohta nukkua laavuilla, että ei ole vielä hyttysiä :). Olen joskus nuorena viettänyt kaveriporukalla öitä laavulla ja kyllä ne hyttyset meinasivat viedä ilon siitä hommasta! Mutta joo, pyöräpaikkojen vähäisyydestä junassa olen kuullut kavereilta valituksia. Asialle pitäisi tehdä jotain, hoi VR!

  • Vastaa Tanja/Levoton Matkailija keskiviikko, huhtikuu 27, 2016 20:25

    On varmasti kiva herätä aamulla luonnon rauhassa, kuunnellen lintujen ja muun luonnon ääniä :) Musta ei kyllä laavussa nukkujaa varmaan saisi, kun en teltassakaan niin viihdy, saati sitten maakupussissa.
    Enpä ikinä olisi arvannut, että junissa on noin vähän pyöräpaikkoja!

  • Vastaa salaine keskiviikko, huhtikuu 27, 2016 20:35

    Aika siistiä, kuinka uskallat yksin yöpyä ulkosalla. Itse olen kerran syksyllä (aamulla maa huurussa) yöpynyt ryssän laavulla mutta porukalla. Kyllä oli illalla aika siisti tunne keskellä metsää nuotion loimussa katsella tähtiä ja kuunnella hiljaisuutta. Onko sinulla nyt tavoite kätköjen osalta saavutettuna? Harmi, että pyöränkumi puhkesi.

    • Vastaa ankka keskiviikko, huhtikuu 27, 2016 23:44

      Neljä puuttuu ja jo katselen kalenteria, milloin pääsisin lähtemään seuraavalle keikalle. Sen lisäksi on koko laavuhaasteen loppukätkö, joka on, yllätys, yllätys – laavulla. Tämä laavu on Mustasaaren saaristossa.
      Mitä tulee uskaltamiseen, niin kyllä se vähän hermostutti, kun laavulla ramppasi niin paljon porukkaa koko sen ajan, mitä siellä olin, mutta kukaan ei siellä minun lisäkseni ollut yöllä. Liipolassahan olin nukkunut laavulla ihan lähellä lahtelaista lähiötä, eikä kukaan käynyt laavulla illalla eikä aamulla.

  • Vastaa Johanna @ Out of Office keskiviikko, huhtikuu 27, 2016 23:35

    Olen tästä jo aiemminkin avautunut, mutta tykkään todella tavastasi kirjoittaa! Tykkään myös siitä että varsinaisen paikkojen kuvailun yhteydessä pureskellaan muitakin asioita, sellaisia mitä pyörii omassa mielessä.

    Huikea laavuilukokemus sinulla. Ja niinhän se on että sekä ulkonaliikkuminen että laavuyöpymiset ovat varustautumiskysymys. Kun on asialliset varusteet on kiva ulkoilla vaikka vuorokauden ympäri. Ja missään ei ihmislapsi nuku niin hyvin kuin ulkoilmassa! :)

    • Vastaa ankka keskiviikko, huhtikuu 27, 2016 23:54

      Kyllä täytyy sanoa, että arvostaa laavuilun jälkeen omaa sänkyä, tai pikemminkin vaahtomuovia lattialla. Vielä en sellaisia varusteita ole löytänyt, jotka pysyisivät kuivina Suomen keväässä. Minulla oli pieni tuli ja tulipaikka oli korokkeella, joten taiteilin tulen päällä, että saisin hupparini kuivaksi. Olisi pitänyt rakentaa iso rovio sinne ja kuivatella kauempana.
      Minä haluan ymmärtää, miten tämä yhteiskunta toimii, kun aina olen ollut sen ulkopuolella. Nuorena liityin uskonlahkoon ja saarnasin ”totuuttani” Kalifornian vuorilla ja Venäjällä. Sitten minulle selvisi, ettei totuus ollutkaan totuus. Sen jälkeen olen miettinyt, mitä muuta minulle on syötetty totuutena. Minun on vaikea heittäytyä mukaan ja viihtyä vähän liikaa ja minä tykkään olla aina se, joka niuhottaa faktoista ja pilkuista.

  • Vastaa Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar torstai, huhtikuu 28, 2016 17:54

    Ulkona nukkumisessa on kyllä oma upeutensa, sen lähemmäs luontoa tuskin pääseekään. Viime kesän nukkumiset ulkosalla jäivät ihan muutamaan kertaan, koska matkailuauto kulki koko ajan matkassa mukana. Vai on Duudsoneillakin oma puisto Seinäjoella? Tuollaisesta en ollut kuullutkaan. Käytiin muuten pääsiäisenä eräällä hienolla saarella Keski-Suomessa, jossa oli geokätkö. Se taisi olla ensimmäiseni! Se löyyi siis sattumalta, saarelle menimme muuten vain retkelle :).

    • Vastaa ankka lauantai, huhtikuu 30, 2016 13:38

      Mä en ymmärrä, miten geokätkö voi löytyä sattumalta, koska minulla se teettää töitä, no, mutta siitä se alkaa…

  • Vastaa Anna / Muuttolintu perjantai, huhtikuu 29, 2016 03:04

    Ulkona nukkuminen <3 On ihan mahtavaa herätä luonnon ääniin ja raikkaaseen ilmaan. Paitsi joskus kun ne luonnon äänet on tiettyjä äänekkäitä Australian lintuja :) Tykkään nukkua kylmän kirpakassa säässä, mutta se makuupussista nouseminen on kyllä sitten ihan eri asia. En kylläkään ilman telttaa ole nukkunut, mutta ehdottomasti haluan joskus tuon laavussa nukkumisen kokea! Ihanasti kirjoitettu matkakertomus. Ja se on niin totta, että tuon jälkeen taas pehmeä sänky tuntuu niin paljon paremmalta!

    • Vastaa ankka perjantai, huhtikuu 29, 2016 16:04

      Suosittelen vahvasti kokemaan yön laavussa, miksei useammankin!

  • Vastaa Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, huhtikuu 29, 2016 10:39

    Mä en ole kokenut ulkonanukkuja mutta onhan se ajatuksena ihana! Ja ihme, ettei VR ole satsannut pyöriin tuon enempää, ihan naurettavaa touhua!

  • Vastaa Terhi / Muru Mou perjantai, huhtikuu 29, 2016 13:43

    Ulkona nukkuminen ei kyllä olisi lainkaan minun juttu, varsinkaan jossain sellaisessa paikassa missä on joskus murhattu nainen! Voiko noita pyöräpaikkoja junaan varata etukäteen, vai onko se tuurista kiinni saako pyörän edes mukaan? En ole koskaan tarvinnut ottaa pyörää mukaan, mutta aika onnetonta kyllä on, että koko junaan mahtuu vain kolme pyörää!

    • Vastaa ankka perjantai, huhtikuu 29, 2016 16:03

      Voi varata etukäteen, mutta kun minä lähden reissuun, niin en tiedä tarkalleen, milloin tulen takaisin, joten paluumatkaa en ollut varannut ja silloin sen saaminen oli ihan tuurista kiinni. Kun siinä oli pyöriä kumpaankin suuntaan mennessä, voi kuvitella, mikä tilanne on joskus kesällä.

  • Vastaa Outi/Maa Quzuu perjantai, huhtikuu 29, 2016 18:23

    Aika kreisi reissumimmi olet kun yksin uskallat nukkua avoimissa laavuissa. Itse menin telttailemaan kaveriporukalla Nuuksioon männävuosina ja illan puukkokokemusten jälkeen päätin, että yöpyminen luonnossa pitää seuraavalla kerralla tapahtua oikeasti jossain, mihin ulkopuoliset ei eksy. Sen verran mielipuolisia seuralaisia saatiin illanviettoon mukaan, mutta kaitpa nämä ovat harvassa

    • Vastaa ankka lauantai, huhtikuu 30, 2016 13:41

      Joo, puukkokokemus varmasti hermostuttaa. Minun tapauksessani tosin nukuin 15 vuotta henkilön kanssa, joka kertoi olevansa sarjamurhaaja ja joka sitten kerran heitti minua keittiöveitsellä jalkaan. Sekoja on vaikea kestää, mutta tästäkin tilanteesta selvittiin sillä, että terveysasema ompeli minut kasaan.

  • Vastaa Paula - Viinilaakson viemää lauantai, huhtikuu 30, 2016 19:38

    Täälläpä muuten yksi hevosnainen joka on Pohojanmaalta kotosin, en taida tarvia tarroja 😉 Mutta joo vähän jäyhää on porukka siellä suunnalla joskus…ha ha. Seinäjoki on kyllä ihan oma lukunsa. Tykkään noista laavuista, meillä oli kanssa tapana joskus tarpoa lumihangen läpi laavulle paistamaan loimulohta tai makkaraa. Sen verran olen tullut tylsäksi näin vanhaksi tullessa, että aika paljon pitäisi houkutella jos minut yökuntiin sinne aikoisi saada. Mutta siinä on varmaan ihan oma tunnelmansa, ja tuon heräämisen tunteen lämpimässä makuupussissa muistan lapsuuden telttaretkiltä. Hyvä postaus!

  • Vastaa Noora lauantai, huhtikuu 30, 2016 21:03

    Mä olen viettänyt Seinäjoella monta Provinssirockin huuruista kesäpäivää ja -yötä ja nukkunutkin ties missä virityksissä, mutta laavut on jääneet vielä testaamatta. Tosin oon niin vilukissa, että aika lämmintä saisi olla, että moisessa tarkenisin nukkua. Seinäjoen kirjasto on multa vielä käymättä, pitäisi kyllä joskus. Paljon oon siitä kehuja kuullut.

  • Vastaa Heidi / Maailman äärellä sunnuntai, toukokuu 1, 2016 00:10

    Olet sinä kyllä aikamoinen sissi kun räntäkelillä laavuissa yövyt. Minä olen nyt vähä suunnitellut, josko ensi kesänä hyvällä kelillä uskaltautuisin laavuun yöpymään. No yksin en uskaltautuisi, mutta jos mies olisi turvana. Sinun ansiosta muuten juuri tällä viikolla osasin kertoa työkaverilleni geokätköilystä, kun hän ihmetteli, mitä ihmettä se on. Pitäisikin joskus edes yksi kätkö vaikka täältä kotiseudulta käydä etsimässä.

  • Vastaa Anna / Tämä matka -blogi sunnuntai, toukokuu 1, 2016 09:00

    Keksisin aina kyllä hyviä tekosyitä, miksi en laavulla voisi nukkua. Liikaa hyttysiä, liikaa räntäsadetta, liikaa pakkasta jne.

    Geokätköily on tullut muuten nyt teinienkin tietoisuuteen. 11-vuotias selitti minulle, että tiedätkö, että on olemassa sellaista piilottelua, jossa laitetaan aarteita eri paikkoihin ja haetaan kartan kanssa… No tiesinhän minä : D

  • Vastaa Kohteena maailma / Rami sunnuntai, toukokuu 1, 2016 21:44

    Toi fillarin vieminen junaan kuulostaa erinomaiselta idealta, olettaen että sen saa junaan :-) Tämän tyyppistä palvelua julkinen liikenne tarvitseekin enemmän, jotta meitä autolla liikkujia saadaan enemmän julkisiin kulkuvälineisiin.

    Geokätkeily on kyllä siitä erinomainen harrastus, että tuollaiselle aktiiville niin kuin sinäkin olet se tarjoaa erinomaisen keinon tutustua koko kotimaahan. Harva Suomessa on reissannut niin paljon kuin sinä viime aikoina harrastuksesi kautta!

  • Vastaa Liza in London maanantai, toukokuu 2, 2016 01:21

    Huh, pakko kyllä nostaa hattua sun sinnikkyydelle – ja kylmänsietokyvylle. En usko, että pystyisin itse matkustamaan samalla tyylillä, mutta sun juttuja on hauskaa lukea, kun ne on niin kivasti ja rennolla otteella! :)

  • Jätä vastaus