Andit: Abra de Malaga, toinen kerta

Aamulla lähdimme uudestaan Abra de Malagan solan taakse. Auto jätti meidät aina tien varteen ja sitten kävelimme aina jonkin matkaa alamäkeen tarkkaillen lintuja ja sitten taas seuraavaan kohtaan ja sama uusiksi. Tällä kertaa näkyi legendaarinen peitsikolibri, luonto-ohjelmien peruskamaa. Toisaalta, minä näin sen silloin, kun sen komea nokka oli kukassa sisällä.

Sword-billed_Hummingbird_-_Ecuador_S4E4619

Peitsikolibri. Lähde: Wikipedia

Tiellä oli vaikea tarkkailla, koska liikennettä oli kohtalaisesti. Kerranpa motoristi ajoi ohi ja huusi ”gringos!”. Pilviverho vyöryi sisään idästä ja vähensi näkyvyyttä ja päätimme mennä solan korkeimmalle kohdalle. Sieltä löytyi vaatimaton andienkirvinen. Kirvisethän ovat aika kuuma lajiryhmä, johon Suomesta saa suhteellisen vähäisellä vaivalla luotokirvisen, metsäkirvisen, niittykirvisen ja lapinkirvisen, mutta sen jälkeen vaikeutuu huomattavasti. Isokirvinen saattaa löytyä myöhäissyksyllä, mutta nummikirvisen sain itselleni Liettuasta. Siperialaisia kirvisiä tihkuu niukasti Suomeen, paremmin niitä näkee Kiinassa. Näitä amerikkalaisia kirvisiä ei näe koskaan.

Länsipuolella oleskeli kivellä andienkultatikkoja.

Andienkultatikka. Kuva:  Gerard Gorman.

Andienkultatikka. Kuva: Gerard Gorman.

Ensimmäisen kultatikan näin Yhdysvalloissa ja se oli oikein odotettu laji, koska se kuuluu lintukirjan näyttävimpiin lintuihin. Mitenkään en tahtonut sitä alkuun kuitenkaan löytää ja sitten lopulta yhytin sen puusta. Kyllähän niitä löytää puihin tähyilemälläkin, mutta useimmiten kultatikat kuitenkin viihtyvät maassa. Tällaisen pienen seikan lintukirja oli unohtanut kertoa.

Heti kun auto pysähtyi, paikalliset lapset juoksivat kerjäämään.

Seuraava pysähdys oli Colonia Peñasilla. Nämä rauniot ovat ajalta ennen inkoja, mutta eipä täälläkään selfiekepit viuhu. Itse asiassa, internetin ihmeellisestä maailmasta on melko mahdotonta löytää juuri mitään tietoa näistä raunioista. Niinpä tämä Pyhä Laakso onkin, historiaa on joka askeleella ja kaikki vain tunkevat yhteen Machu Picchuun.

Pysähdyksen syy oli se, että tämä on tervakolibrin reviiri ja me lähdimme sitä sitten etsimään pusikkoiselta alueelta ja hajaannuimme niin hajalleen, että opas hävisi. Sen sijaan me muut löysimme tervakolibrin ja osa sai siitä vielä paljon hyviä kuviakin. Minä sitten mietin, että kun olen täällä yksin, niin ovatko muut jo lähteneet. Päätinkin kipaista portaat ylös autolle. Sen seurauksena sitten yskin puolet matkasta alas astmaattisesti. Vaikka Abra de Malagasta oli ollut jopa tuskallisen pitkä matka Colonialle, oli korkeus silti 3500 metriä. Ensimmäisen ja ainoan kerran sain siksi oireita korkeasta ilmanalasta. Eipä siellä paikallisetkaan juoksentele, paitsi lapset.

3332_White-tufted Sunbeam_Aglaeactis castelnaudii Peñas, Abra Malaga, Peru 20091027_2_600

Tervakolibri. Copyright Lars Petersson.

Tervakolibrissa erikoista oli se, että se oli endeeminen perulainen laji ja esiintyi vain pienillä alueilla vuoristossa. Sen sijaan sitä ei oltu katsottu uhanalaiseksi. Joidenkin mielestä se oli myös komein näkemistämme kolibreista koko matkalla. Kieltämättä se oli hieno ja se tuli vielä hienosti esille. Myös autosta sen näki hyvin.

No, kaikki olivat autolla, paitsi oppaamme Matt, joka harhaili yhä Colonian niityillä. Sitten hän vihdoin tuli hölmistyneenä autolle ja hänellekin näytettiin tervakolibri.

Illalla Ollantaytambossa söin marsua. Marsuviipaleet olivat varmasti parasta lihaa, mitä olen koskaan syönyt.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Johanna @ Out of Office sunnuntai, huhtikuu 10, 2016 at 13:34

    Upeita lintuja!

    Enpä ole koskaan syönyt marsunlihaa. Eroaako jotenkin villikanista? Meille ilmestyi viime talvena villikani puutarhaan, ja se sabotoi pihakasvillisuutta niin tarmokkaasti, että metsästyskorttilaisina loukutimme sen ja pistimme pataan. Vähän siitä tuli huono omatunto, mutta jos se olisi perustanut tänne yhdyskunnan, olisi läheisellä hautausmaalla pian muistokivet kaatuilleet ja tuijat jyrsitty.

    • Reply ankka maanantai, huhtikuu 11, 2016 at 13:36

      Minä taas en ole syönyt kania, mutta sanotaan, että hyvinkin saman makuista kuin marsu, eli siis erinomaista. Myös minulla on kortti, mutten ole koskaan ampunut mitään eläintä, paitsi kerran metsäkirvisen vahingossa. Juttu oli niin, että olin radalla ampumassa maalitauluun ja onneton kirvinen sattui just lentämään eteen väärällä hetkellä.

  • Reply Teija / Lähdetään taas sunnuntai, huhtikuu 10, 2016 at 16:19

    Hienoja nuo kolibrit! Ihan valtavan pituinen nokka tuolla ensimmäisellä.

    En ole minäkään marsua koskaan syönyt. Voin kyllä kuvitella, että on hyvää, kun on niin pieni eläin.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää maanantai, huhtikuu 11, 2016 at 07:10

    Kolibrit on kyllä kauniita. Niitä näkee täällä meillä Kaliforniassa jos ei ihan päivittäin, niin viikoittain ja useampaa lajiketta. Olen istuttanut pari kukkapuskaa ihan kolibrit mielessä kun niissä sanottiin, että kolibrit tykkäävät niistä. Ei taida kumpikaan noista kolibreista olla täällä? Ainakaan eivät näytä tutuille.

    • Reply ankka maanantai, huhtikuu 11, 2016 at 13:33

      Ei, tunnen Kalifornian kolibrit ja siellä on lähinnä rubiinipartakolibreja, keinukolibreja, ametistipartakolibreja ja kettukolibreja. Runokolibri viihtyy korkealla Sierra Nevadalla. Tyypillinen lähiökolibri on rubiinipartakolibri, joka tulee innokkaasti myös ruokinnalle.

  • Reply Tero / Laamanaaman maailma tiistai, huhtikuu 12, 2016 at 11:19

    Kiva lueskella näitä erilaisia matkapostauksia paikoista, jonne ei ihan vahingossa eksy. Varmasti huikea kokemus kaikin puolin 🙂

  • Reply Noora tiistai, huhtikuu 12, 2016 at 19:59

    Upeita lintuja kyllä! Kauheasti en ole lintuihin perehtynyt, mutta kolibreja olisi hienoa joskus nähdä. Jenkeissä nähtiin joku kotka istumassa jonku lyhtypylvään nokassa. Se oli aika hieno. Lunnit on myös mun toivebongauslistalla.

    • Reply ankka torstai, huhtikuu 14, 2016 at 17:59

      Saattaa olla kansallislintu valkopäämerikotka. Minä näin niitä siellä tämän tästä.
      Kolibrit ovat liikkeissään äkkinäisiä, kuin hyönteiset ja loistavat värit näkyvät vain tietyssä valossa. Sikäli ne siis ovat hyvin hankalia nähtäviä ja vielä hankalampia kuvattavia.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, huhtikuu 13, 2016 at 10:38

    Tässähän innostuu pian itsekin lintubongauksesta. Mielenkiintoista kuulla oireesi tuolla korkeassa ilmanalassa – mä en ole ikinä niin korkealla ollut, että mitään oireita olisi tullut. Kyllä Kiinassa Huangshanille ja Tiger Leaping Gorgelle kiivetessä ilma tuntui ohuemmalta, mutta en tiedä kuvittelinko vain. Ei ne sentään niin korkeita taida olla…

    • Reply ankka torstai, huhtikuu 14, 2016 at 18:00

      Kehotan innostumaan lintubongauksesta tai geokätköilystä, molemmat kun toimivat johdatuksena mielenkiintoisiin ja melko satunnaisiin paikkoihin, vaikka jälkimmäisten kannalta parempia alueita ovat kääntöpiirien ulkopuoliset alueet ja edellisten kannalta kääntöpiirien väliset alueet.

  • Reply Martta / Martan Matkassa lauantai, huhtikuu 16, 2016 at 00:03

    Auts, mä olisin mennyt kyllä nälkäisenä nukkumaan…

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, huhtikuu 17, 2016 at 17:47

    Kauniita lintuja, etenkin tuossa ensimmäisessä kuvassa peitsikolibrin nokka on todella hieno ”neula”. 🙂 Voi voi, minä en kyllä pystyisi marsuja syömään, niitä on ollut minulla lemmikkeinäkin, vanhin eli hiukan yli 7 vuotiaaksi.

  • Leave a Reply

    Aiemmat postaukset


    Vieraillut maat