Monthly Archives

maaliskuu 2016

Aika reissujen välissä kuluu… reissaten

Y-juna lakkaa kulkemasta ja se on tragedia koko läntisimmälle Uudellemaalle. Ennen kaikkea se tietää, ettei esimerkiksi Siuntioon pääse enää helposti täältä lännestä. No, Siuntiossa oli kuitenkin kätköjä ja nähtävää, niin sinne oli pakko mennä ennen kuin Y-juna lakkautettiin. Mitä kaikkea menetät, jos et käy Siuntiossa, paitsi kylpyläreissun?

Porkkalan palautus juhlii taas tasavuosikymmeniä ja Porkkalan vuokra-alueen raja kulki niin kuin veitsen viilto halkaisten Siuntion kahteen osaan, avoimeen Pohjois-Siuntioon ja suljettuun, eteläiseen Neuvosto-Siuntioon. Neuvostoliitto voitti ja nyt koko Siuntio on siis suljettu, ainakin junaliikenteen puolesta. Ehkäpä joskus juhlimme liikenteen palaamista.

Koska välimatkat Siuntiossa ovat pitkiä, kuljetin junassa polkupyörän, jonka korjuuttamiseen olin pistänyt kosolti rahaa.

Kohteeni olivat aluksi pohjoisessa, lähellä kuuluisaa Siuntion kylpylää. Kävin hakemassa geokätkön lammen rannalla olevalta lintutornilta. Se oli perin jännästi rakennettu, ei heilu tuulessa. Mitään kummoisia lintuja siellä ei ollut, koska lampare oli vielä jäässä.

20160325_084741[1]

Viimaiselta lintutornilta poljin sitten kirkolle. Yllättäen vanha holvikirkko oli auki ja menin sisälle.

 

20160325_090401[1]

20160325_090415[1]
Kirkon kattoa koristelivat maalaukset. Ennen kaikkea, sieltä sai vastaukset, joita tarvitsin kirkkoa esittelevän geokätkön löytämiselle. Pappi toivotti hyvää pääsiäistä, johon vastasin toivottamalla sitä samaa, vaikken pääsiäiseen uskokaan. Kirkon tärkein rooli on tarjota suojaa luonnonvoimilta ja ilmainen wc.  Kätkön löytymisen jälkeen käytinkin wc:tä hyväkseni. Läheiseltä sillalta näki, kuinka joki virtasi vuolaana. Maaliskuussa kaikki mahdolliset koskikarat olivat sieltä jo poistuneet.

Kirkkoon tuli lisää väkeä ja etsin kätkön vielä peltoaukeilta. Seuraavaksi jouduin päättämään, kumpaanko suuntaan lähden. Päädyin, että tuttu reitti on parempi kuin tuntematon ja ajoin takaisin asemalle. Siellä oli tori ja myytiin pieni kassillinen makkaraa kympillä. Jos minulla olisi ollut kaksi kymppiä, niin olisin ehkä ostanut kaksi säkillistä. Toisaalta, niin raskaan makkaramäärän kantaminen selkärepussa olisi ollut vaikeaa, kun vielä poljin Sjundbyn linnalle ja omaakin painoa minulla on 154 kg.

No, siispä linnalle seuraavaksi. Sinne on asemalta vain rapiat pari kilometriä.

20160325_110113[1]

Punaisen armeijan miinoittajat ja tykkimiehet. Kyllä noi neuvostotekstit ovat hienoja, vaikka niillä kirjoittaisi, että tämä on tiilistä tehty paskahuussi.

Terve, vappu!

Terve, vappu!

Sjundbyn linna

Sjundbyn komealla linnalla on nähty liikuskelevan mies sotilaspuvussa ilman päätä ja tästä on päätelty, että kyseinen herra on kummitus. Joidenkin mielestä asusteet ovat olleet ruotsin vallan ajalta, joidenkin mukaan taas neuvostoajalta tai ehkäpä hän on loikannut toisen armeijan leipiin välillä. Oli miten oli, varmaan mahtava asua moisessa linnassa, joskin imurointi teettäisi kohtuuttomasti työtä.

Paikallista geokätköä en löytänyt.

Poljin takaisin asemalle, jossa aikaa lähtöön oli vielä parisen tuntia. Niinpä menin paikalliseen kahvilaan nimeltä ”Jokivarren Nostalgia”. Ei lainkaan hassumpi paikka viettää kylmää päivää.

 

20160325_114553[1]Kahvilassa
Lueskelin printtihesarista kahvilan tyyliin kotoisasti natseista ja kuinka tavallinen ihminen päätyi olemaan natsi. Sehän se ongelma olikin, kun tavalliset ihmiset olivat natseja. Kun natsismi on tavallista, siitä tulee uusi normaali määrittämään sitä, mikä on oikeaa ja väärää. Se panee tietysti miettimään sitä, onko siinä, mitä me nyt normaalisti teemme jotain, minkä takia tulevat sukupolvet pitäisivät meitä natseina.

Y-juna

Y-juna.

Tällainen oli Siuntio, eikä tänne kannata tulla, päättää VR.

Lopuksi pyöräilin Karjaalla, missä oli komea riippusilta, etsien kätköä, jota en löytänyt. Illalla tulin kotiin ja mietin, jaksaisikohan lähteä huomenna Helsinkiin. Päätin lähteä.

Katso, deletoin Siuntion ja Inkoon jo kännykästänikin!

Katso, noin deletoin Siuntion ja Inkoon jo kännykästänikin! Minne muualle et halua mennä?

Vaikka väsyttikin turkaisesti, aamulla revin itseni sängystä 4:30 ja valmiiksi reissuun.

Helsingissä etsin keskustasta geokätkön sumun suojissa ja siellä oli paikalla turkulainen kätköilijä, joka tunsi minut. Sen jälkeen menin heti Pikku-Georgiaan ja tilasin tšakapulia ja pannu teetä. En ole suuri keittoruoan ystävä, mutta valkoviini oli löytänyt paikkansa tässä. Valkoviinin lisäksi siinä oli lammasta ja luumua ja maku oli tuntuvan yrttinen.

Tšakapuli ja pannu teetä.

Päivä kaupungilla meni ilman suurempia mainittavia asioita, shoppaillessa. Ehkä mielenkiintoisin ostoksistani oli Behnford’silta: ostin neljä purkkia haggista. Aikoinaan exäni oli ihan hulluna Benhford’sissa myytävään haggikseen ja söi sitä Lidlin hapanimeläkastikkeen kanssa.

Iltapäivällä tapasin ystäväni vanhat anarkofeministit Kupolissa. Olenko koskaan sanonut, että Kupolista on huikeat maisemat, joita sopii ihailla.

Maisema Kupolista Mannerheimintielle

Maisema Kupolista Mannerheimintielle

 

Lopuksi vielä yhdeksän junaan asemalle. Sekin oli viimeinen. Jatkossa VR on päättänyt, että 20:37 on Helsingissä pyörivien hankolaisten nukkumaanmenoaika. Minä toivoisin, että joskus myöhään menisi onnari Hankoon, mutta tällaista ei ole näköpiirissä.

Andit: Abra de Malaga

(Tämä on jatkoa edellisellä blogipohjalla kirjoittamalleni kertomukselleni Perun matkasta)

Kauan emme olleet nauttineet Ollantaytambosta, vaan heti aamulla, kuten aina, oli lähtö. Tällä kertaa menimme Abra de Malagan toiselle puolelle. Dangerousroads kuvailee tietä, mutta syyllistyy asiavirheeseen: todellisuudessa Abra de Malagassa korkeus on 4316 metriä. Tie sinne on näyttävä serpentiinitie ja sen varrella oli suhteellisen vaikuttavia raunioita inkoja edeltävältä ajalta. Nämä olivat sellaisia raunioita, joille ei ole turistiryysistä, itse asiassa, siellä en nähnyt koskaan ketään. Tällaiset kohteet sopivat minun ihmisaralle luonteelleni, miksi tunkea paikkaan, joka on täynnä turreja, kun voi olla paikassa, jossa ei niitä ole lainkaan. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle.

nevadoveronicajpg

Willka Wiqi, Nevado Veronica

Ylhäällä solassa oli maasto sitä, mitä meikäläiset kutsuisivat tundraksi, mutta joka sikäläisittäin on punaa tai paramoa. Minun käsittääkseni ero näiden kahden välillä on se, että pohjoisempana on tapana kutsua paramoksi sitä, mikä etelässä on puna.

Sola esittelee vuoren Willka Wiqi, joka tunnetaan paremmin nimellä Nevado Veronica. Tuo ”Nevado” tarkoittaa lumista ja lunta siellä toden totta olikin, vaikka oli kohta joulukuu. Sen korkeus on 5893 metriä eikä monikaan kartta omaa mainintaa siitä, koska se on niin matala huippu.

Yllätys minulle oli, että täälläkin ylhäällä asuu ihmisiä ja niitä kulki pitkin tien vartta. Siellä lapset seisoskelevat tien varsilla käsi ojossa. Ensi alkuun minun unenpuutteesta kärsivät aivot ihmettelivät, että minne pienet lapset liftaavat, mutta sitten käsitin, että ne kerjäävät. Taas hetki reissussa, jolloin punastelen häpeästä.

Jalkauduimme kävelemään alamäkeä. Härmäläinen nahkani kiittää punan ilmanalaa, sillä se tuntuu miellyttävän viileältä. Itse asiassa, auringossa saattaa tulla kuuma ja varjossa vähän vilu. Teepaitakeli, joka tapauksessa.

Tiellä on runsaasti liikennettä, bussi kulkee Quillabambasta loppuun osaan maailmaa tätä kautta. Tien varret ovat perin roskaiset, kuten Perussa aina, sillä ihmiset heittelevät roskia bussin ikkunasta ulos. Kerran melkeinpä osui.

Kaikki eivät kuitenkaan kulkeneet autolla, vaan tietä ylös puski paikalliseen värikkääseen pukuun pukeutunut nainen, joka toivotti meille, tuntemattomille hyvää päivää. Sen sijaan moottoripyörällä ohi kulkenut huusi meille ”gringoos!”. Gray-breasted_Mountain-Toucan_(Andigena_hypoglauca)

Andienvuoritukaani

Ehkä paras havainto oli andienvuoritukaani, joka istui puun latvassa sopivasti esillä. Sen lisäksi oli esimerkiksi lukuisia kolibreja, jotka pörräsivät tien varrella.

Lähdimme vielä kävelemään pientä sivutietä sen jälkeen kun olimme neuvotelleet paikallisen maanviljelijän kanssa. Maanviljelijällä oli neuvotteluvalttina machete. Hän luuli alkuun, että etsisimme kultaa hänen tiluksiltaan.

Kun meiltä oli jäänyt vielä tähteitä eväistä, luovutimme ne paikallisille.

Matka vuorelta takaisin Ollantaytamboon oli pitkä ja perillä ruokailun jälkeen kuu oli jo ylhäällä, maaten selällään taivaalla, niin kuin näillä leveysasteilla on tapana. Kaikki tähtikuviotkin näyttivät ihan oudoilta, Jonathan sitten näytti minulle Orionin, joka oli kaatunut nurinpäin.

Seuraavana päivänä minun tarkoitukseni oli jäädä lepäämään hotellille, koska muut yrittäisivät Abra de Malagasta vielä ylöspäin ja exäni Peetu oli sanonut, että minun kannattaisi varoa ohutta ilmanalaa Andeilla. Vaikka en ollut oireillut korkeudesta laisinkaan, päätin silti luopua huomispäivän reissusta ja käydä torilla ostamassa kortteja kavereilleni.

Kööpenhaminassa ja Hampurissa

Taustaa: Olen mainonnan uhri. Norski mainosti halpoja lentoja facebookissa ja ilman muuta sellaiseen tarjoukseen pitää tarttua. Toisaalta sitten pienessä matkailijayhteisössämme on puhuttu maabongauksesta. Vaikka suhtaudun ajatukseen penseästi, ajattelin, että ehkäpä uusi maa palauttaisi kadoksissa olleen ruokahaluni matkailua kohtaan. Sen lisäksi olen geokätköilijä ja geokätköilyn Itämerihaasteeseen kuului logata purkki jokaisesta Itämeren rantavaltiosta. Nyt olisi tilaisuus logata purkki Tanskasta ja Saksasta. Se voisi toteuttaa myös haasteen kolme kätkötyyppiä kolmena peräkkäisenä vuorokautena kolmesta eri maasta ja vähintään kolme kätköä kolmesta maasta vuorokauden sisällä. Sen lisäksi Saksassa vielä asustaa sellaisia eksoottisia lintuja kuin etelänpuukiipijä, vihertikka ja tulipäähippiäinen. Kaikki ne viihtyivät puistoissa. Ensialkuun ajattelin mennä Flensburgiin, mutta sitten, koska Saksa on minulle ihan uusi maa, ajattelin kohdetta, joka ei vähään aikaan ole kuulunut mihinkään toiseen maahan ja kohteeksi valikoitui Hampuri. Hampuri myös sen takia, että kaikki käyvät Berliinissä, mutta kukaan ei puhu Hampurista mitään.

Periaatteena oli matkustaa mahdollisimman halvalla, mikä tarkoittaa käsimatkatavaroita, ei paikkavarausta koneeseen, mainitsemaani Norskin tarjousta ja huokeinta yhteyttä Hangosta Helsinkiin, se on Pohjolan Liikenteen viiden euron matka per suunta tietyillä lähdöillä. Hostelliksi valikoitui halpa Backpackers St. Pauli, joka oli saanut runsaasti tähtiä TripAdvisorissa ja siinä dormimajoitus. Matkat Kööpenhaminasta Hampuriin ja takaisin tehtiin Deutsche Bahnin kakkosluokassa.

Helsinki

Tuumasta toimeen, sitten. Liikkeelle sunnuntaina 13.3.2016 iltapäivällä. Helsinki oli suljettu ja vastasi mielikuvaa”jäätyneestä Albaniasta”, mikä oli jonkun mielipide Helsinkiä esittelevästä postikortista vuonna kivi ja keppi. Ruokapaikkani Pikku Georgia oli kiinni. Mainio tilaisuus kätköillä. Helsingin kliseisiä nähtävyyksiä esittelevän wherigo-ohjelman olin kävellyt aikaisemmin, nyt kävin loggaamassa sen purkin. Samoin ruotsinkielisen alueen kansallispukuyhdistyksen Föreningen Brage-multikätkön loggasin. Sen jälkeen alkoi ruokapaikan etsintä.

Exäni tykkäsi syödä Sivuraiteessa, kun se oli Itiksessä, joten menin sinne. Sivuraiteen Pizza on aina oikea valinta. Enää ei Sörnäisissä liehu Suomen lippu ja suomeakin puhutaan vähän murtaen. Pizza on kuitenkin legendaarinen.

20160313_180656

Sivuraiteen Julia-Pizza

Ruokapaikan etsinnässä ilta olikin vierähtänyt yllättävän nopeasti ja oli aika siirtyä Vantaalle. Vantaalla löysin kätkön Ilmailumuseolta. Itse museon pihassa olevat lentokoneet näyttivät kiinnostavilta. Kello oli lyönyt jo puolen yön, kun löysin toisen kätkön rahtiterminaalilta. Yösijaksi oli tarjolla Terminaali 2:ssa hostellihintaisia pieniä vuoteita omassa kuoressaan, mutta koska matkustin ”Kengännauha Travelsilla”, yövyin kotoisasti (kotona nukun lattialla patjalla, tosin) Kainuu-huoneen lattialla. Vessoista kuului lintujen tipitys, ainakin satakieli ja viitakerttunen oli nauhalta tulevia ääniä. Lattia oli aamuyöstä varsin kylmä.

Matkalla Saksaan

Aamulento Kööpenhaminaan. Kun jotkut matkabloggaajat olivat puhuneet lentopelosta tai siitä, että lentäminen itsessään olisi elämys, niin tutkailin omia tunteitani. En voi sanoa, että pelkäisin lentämistä vähääkään, sen sijaan se tuntui elämykseltä. Etenkin pidän lähtökiihdytyksestä ja maisemista. Maisemista ei saanut kylläkään nauttia, sillä kaikkialla oli pilvistä.

Sää Kööpenhaminassa oli sumuinen, lähennellen tihkua. Se on sikäli ikävä, että olin pukeutunut nuorekkaan ulkoilmaorientoituneesti huppariin, jolle raikasta lisäväriä toivat eri puolilta planeettaa olevat hihamerkit, joiden ensisijainen tarkoitus ei tietenkään ollut osoittaa kantajan käyneen eri puolilla planeettaa, vaan pitää huppari kasassa. Toissijainen tarkoitus asulla oli karkottaa boskierot ja muut turistien riivaajat, sillä se on raharajoitteisten kansallispuku. Samaan asukokonaisuuteen kuului Bundeswehrin reppu, joka on muodissa Suomessa ja Syyriassa ja jota kukaan saksalainen ei tunnistanut Bundeswehrille kuuluvaksi. Kastrupista löysin parit kätköt, kumpikin eri tyyppiä, mutta kävelyä tuli kuitenkin jotain reilu kilometri. Mitään nähtävää tuolla välillä ei ollut, paitsi mustavarikset jännittävästi ruohikolla. Härmässä mustavariksia on enemmän Oulun ja Porin seuduilla.

Junalippuja saa lentoaseman sisältä. Enpä viitsinyt mennä sinne enää takaisin, vaan matkustin keskustaan pummilla. Minua ei oltu uhkailtu tarpeeksi Kööpenhaminassa siitä, mikä odottaa pummilla matkustajia. Päädyin Nørreportin metroasemalle, koska kohteeni oli siinä lähellä. Se esitteli Tanskan sotaa vuonna 1807. Läheinen kasvitieteellinen puutarha oli suljettu, mutta kävin geologisen museon pihalla ihastelemassa valtavaa meteoriittia.

20160314_093009

Murikan nimi on Agpalilik ja se löytyi aikoinaan Grönlannista.

Geologisen museon lähellä oli myös taidemuseo, linna ja suurehko puisto.

20160314_093218

Taidemuseo

20160314_094015

Rosenborg Slot

20160314_093834

Kvaakut ja naurulokit menettävät ihan järkensä, kun niille heittää pullaa.

Nälkäisten lintujen katselu sai minutkin hakeutumaan läheiseen kahvilaan. Jos minulla olisi toiminut netti, olisin tiennyt, että Café Det Vide Hus oli ansainnut 5/5 pojoa Tripadvisorissa. Chai oli ihan kelvollinen, samoin keksi, mutta kaiffari, joka piti sitä kahvilaa teki asiakaspalvelua vähän vasemmalla kädellä (olettaen, että hän oli oikeakätinen) ja jazz-musiikki oli häiritsevää. En minä pitäisi kahvilaa viihtyisänä, vaan lähinnä kylmäkiskoisena.

20160314_095112 20160314_095120

Kahvilan jälkeen olikin aika jo mennä junalle.

Juna oli miltei tyhjä. Ikävä, sumuinen sää oli kaikkialla Själlannissa. Radan varrelta näkyi sepelkyyhkyjä ja merihanhia pelloilla ja yksi töyhtöhyyppä. Rata kulki pääosin Själlannin sisäosissa ja vasta saarelta toiselle siirryttäessä näkyi merta. Merellä oli aivan tuhottomasti haahkoja.

Rødby færgeen tultaessa kuulutus sanoi junassa, ettei junassa saa olla silloin, kun se on lautalla, perusasia. Siirryinkin terminaaliin. Terminaalissa ei tuntunut mikään liikkuvan, mutta se oli täynnä porukkaa. Sitten nainen tanskaksi ohjasi koko porukan yläkertaaan, missä näytettiin filmi asiakaspalvelutilanteista ja luvattiin filmin olevan lyhyt. Kerroin naiselle, että lauttaankin pitäisi päästä. Tämä sanoi, että enkö ollutkaan tullut firman rekrytointitilaisuuteen. Äkkiä lautalle portin läpi ja onneksi minulla oli siinä apua, sillä portti ei avautunut minun junalipullani, mutta laiva oli jo mennyt. Minulle luvattiin, että uusi laiva tulee pian. Samalla olin kuitenkin menettänyt jatkoyhteyteni Hampuriin. Kun ei ollut nettiä, ei ollut mitään tietoa siitä, miten jatkoyhteys lutviutuu tai onko sitä ja kuka maksaa, Koska ”Kengännauha travels” ei suosi kalliimpaa joustolippua. Minulle luvattiin, että lautassa nämä selviävät. No, lautassa minulle annettiinkin tieto, että uusi tsutsu tulisi tunnin päästä. Ei se voi paljon maksaa. Rauhotuin sitten. Valtio vaihtui välillä Saksaksi.

Perillä Puttgardenissa kävin paikallisella kätköllä. Se oli luonteeltaan TB-hotelli, eli siinä oli matkalaisia, tägillä ja koodilla varustettuja pikkuesineitä, jotka olivat matkalla pohjoiseen tai etelään. Otin ne entisten mukaan. Sitten odotin tsutsua. Laiva tulee, mutta tsutsu ei tule. Asemalla on tietysti aikataulu. Sain itsekin siitä selville, ettei tsutsu kulje minulle laivassa annettuina aikoina juuri tänään, mutta vielä kerran illalla sen pitäisi kulkea. Pakko kulkea, sillä ei puhelinkaan toiminut. Siitä paikasta oli myös taksiyhteys, mutta takseja ei ollut. Taksin sai tilaamalla puhelimella, joka ei toiminut. Seuraava bussi tulee aamuyöllä. Valmistauduin jo henkisesti siihen, että viettäisin yön terminaalin lattialla. Nälkäisen yön, sillä Kööpenhaminasta ostamani rahkat olivat loppuneet. Onneksi sain ladattua kaikki sähkölaitteeni siellä. Tsutsu kuitenkin saapui ajallaan.

Menin jo ostamaan tsutsun ravintolavaunusta itselleni evästä, kun konnari pysäytti minut käytävällä, tarkasti matkalipun ja iski siihen leiman. Joko ei huomannut, että oli väärään junaan tai huomasi, mutta antoi asian olla. Näin se pitääkin toimia. Suomessa tulee yleensä sanomista, mutta kun olen nähnyt tilanteita, niin ne on selvitetty, eikä kukaan ole joutunut maksamaan ekstraa. Minun ei tarvitse myöskään penätä korvauksia laivayhtiöltä tapauksesta, kun ei tullut tappiota.

Perillä Hampurissa oli jo ilta ja täysin ”Kengännauha Travels”-matkatoimiston periaatteita vastaan huikkasin itselleni taksin. Päärautatieasema on kuitenkin karkea paikka, etenkin iltaisin. Kengännauha Travelsin periaatteisiin ei kuulu matkakassan menetys boskierolle rautatieasemalla iltamyöhään. Sytkärillä ajaessaan leikkivä maahanmuuttajataustainen taksikuski köyhdytti minua 13 eurolla reilun kolmen kilometrin matkasta. Ei paha, kun pääsin Backpackers St. Paulin vällyjen sekaan ennen kuin kuu oli korkealla. Ilma oli ahtaassa kuuden naisen dormissa niin paksua, että sitä voisi leikata, koostuen hiilidioksidista, jalkahiestä ja hilseestä. Jouduin kerrossängyn yläpunkkaan.

Päivä Hampurissa 

Jostain kumman syystä heräsin varsin aikaisin ja palloilin sitten metroasemalle. En mennyt lähimmälle, vaan Sternschanziin asti. Sieltä matkustin Billwerder-Moorfleetin asemalle ja kävelin katselemaan lintuja. Lähellä oli siirtolapuutarha, jonne sitten menin. Siirtolapuutarha ei itsessään ollut perin ihmeellinen. Sieltä kuitenkin löytyi tutut linnut harmaahaikara, sinisorsa, merihanhi, peippo, viherpeippo, mustarastas, räkättirastas, mustapääkerttu, varpunen, sepelkyyhky, punatulkku, kottarainen, västäräkki, talitiainen, sinitiainen ja vähemmän tutut keltahemppo, mannermaista rotua oleva pyrstötiainen ja nokivaris. Keltahempot lauloivat tiristelevää lauluaan puussa. Nokivaris on kokomusta alalaji samasta variksesta, mikä meilläkin vaikuttaa. Sitä ei pidä sekoittaa korppiin eikä nuoreen mustavarikseen. Siirtolapuutarhasta lähdin sitten kätköilemään. Berliner Torin asemalta lähdin kävelemään St. Georgin kaupunginosaan. Sitä pidetään karkeana paikkana, mutta se näytti vain ihan tavanomaiselta kaupunginosalta. Joskus kai narkomaanit nukkuvatkin tai ovat sammuneina, ehkä nyt oli sellainen hetki.

20160315_100551

20160315_100611

Natseista ei pidetä täälläkään. Jospa äärioikeiston ”No-go zonet” tarkoittavatkin kaupunginosia, minne natseilla itsellään ei ole asiaa. Erityisesti St. Pauli ja Sternschantze näyttivät minusta paikoilta, jotka ovat epäterveellisiä natsien kannalta. St. Georgissa tyhjensin Suomesta tulleet reissaajani paikalliseen kätköön. Niitä kohtasi huono onni, sillä luin, että myöhemmin paikalla olisi ollut runsaasti porukkaa ja kätkö olisi tuhoutunut.

Palasin läheiselle metroasemalle Lohmühlenstraßelle. Nousin väärällä metroasemalla Steinstraßella ylös, mutta näinpä tämänkin paikan. Siellä oli valtava talo, jossa on Suomen vaakuna ilman ruusukkeita. Siitä pelästyneenä painuin taas maan alle ja nousin ylös oikeassa paikassa Stephansplatzilla ylös. Kävelin kätkölle, joka esittelee kirjastoa. Itse asiassa, kätkön tehtävä oli laskea, kun pinotaan samanlaisia kirjoja toistensa päälle mahdollisimman vinoksi torniksi, niin kuinka monta kirjaa kuluu, ennen kuin saavutetaan yli metrin kallistuma. Parista tällaisesta laskusta saatu tulos sitten osoitti yliopiston läheiselle kirjastolle, jonne menin ottamaan valokuvan, jonka liitin logiin. Se siitä, mutta tämän paikan lähellä oli myös puisto, joka oli täynnä kukkia. Puistolla oli kuitenkin synkkä historia.

20160315_111838

Täältä lähti juutalaisten matka kohti leirejä natsien aikaan. Kun tuollaista muistomerkkiä katsoo, osa minusta toivoo, että ”Inglorious Basterdin” ”Bear Jew” olisi ollut totta. Vain osa, koska jos natseja vihaa, natsit voittavat, koska heidän ideologiansa perustuu vihaan ja jotain ryhmää vihaamalla ja halveksumalla muuttuu samanlaiseksi mitä he itse ovat. Sitten tietysti on sekin Hitlerin toteamus, että jos kansa olisi vetänyt natseja aikoinaan pataan, ne eivät olisivat koskaan nousseet valtaan. Oli tapa mikä tahansa, niin ”Ei koskaan enää!”

Lähellä oli rautatieasema Dammtor, jossa söin aasialaismässyä. Niiden ruokalistalla oli ankkaa eri muodoissaan. Minusta ankka on niin ihana eläin, että en halua syödä sitä, joten valitsin ruokalistalta muuta. Yritin myös turhaan etsiä wifiä. Heitin muutaman lantin kerjäläiselle, joka oli ehkä joutunut Hartz IV -minijobin uhriksi. Tämä on kuin kuntouttava työtoiminta täällä Härmässä, eli ihmiset pakotetaan töihin, josta ei saa elämiseen tarvittavaa palkkaa. Vaikka ”Kengännauha Travels” suosittelee sniiduilua joka suhteessa, kerjäläisille pitää aina kuin mahdollista antaa lantti. Ehkäpä he ovat ”Kengännauha Travelsin” matkalla!

Dammtorilta matkasin kaukasi länteen, Altonan taakse Bahrenfeldiin. Bahrenfeldiin oli syntynyt lätäkkö maan vajoamisen seurauksena. Lätkäkön ympärille oli muodostunut puisto, koska ihmiset eivät tykkää rakentaa talojaan paikkoihin, jotka ovat tunnettuja siitä, että maa romahtaa alta. Ne rakentavat talonsa mielummin paikkaan, joka on geologiselta koostumukseltaan ihan samanlaista kalkkimaata kuin se, josta maa romahti alta.

IMG_0008

Puistossa eleli nokikanojen lisäksi myöskin liejukana, joka kiipeili puussa. Minä en tiennyt, että liejukana pystyy kiipeilemään puussa. Sen sijaan vihertikkaa siellä ei ollut, ei myöskään etelänpuukiipijää eikä tulipäähippiäistä. Kuulin lupaavan äänen, mutta se oli pähkinänakkeli. Pähkinänakkeli kuului eurooppalaiseen rotuun, jossa koko alapuoli oli oranssin värinen. Melko veikeän näköinen! Takaisin metroasemalle.

Päätin jäädä pois Reeperbahnilla, koskapa se on tuttu kammottavasta hoilotuksesta ”St. Pauli ja Reeperbahn”. Siellä oli Hesburger. Varmasti hoilotus syntyi siitä, kun Hampurissa on paikka, josta saa tuttuja hampurilaisia. Siellä oli myös ruokakauppa, joka on saksaksi ”Lidl” ja kävin täydentämässä varastojani siellä. Reeperbahnilla on myös Beatles-aukio ja taidemuseo, koskapa miehet tarvitsevat kertoa puolisolleen tekosyyn, miksi kävivät Reeperbahnilla. Siksi, koska siellä on Beatles-aukio! Päätin kävellä hostellille Reeperbahnilta. 20160315_143031

Tänne oli piirretty katumaalaus, joka juhlistaa natsivallan päättymistä. Se, mikä minua tuossa kuvassa Neuvostoliiton lipun kiinnittämisessä Berliinin valtiopäivätalon salkoon kiinnostaa on se, kuinka puna-armeijan sotilaat ovat niin kovin lähellä katon reunaa ja vaarassa tippua alas, vaikka jos jokin pommi säikäyttää tai kvassia nautittu voiton kunniaksi liikaa. Nolo tapa kaatua, katolta tipahtaminen voiton hetkellä.

St. Pauli on oikein mukava kaupunginosa. Minulla ei ole mitään rikkaita vastaan. Toistan, ”minulla ei ole mitään rikkaita vastaan”.  Mutta kun kapitalistinen yhteiskunta runnoo ihmiset samaan ahtaaseen muottiin, kaikki eivät mahdu siihen ja heistä tulee köyhiä. Lihavat, laihat, rumat, pienet, isot, homot, lesbot, transihmiset, tummat, toisin uskovat. Ne kansoittavat tällaisia kaupunginosia, joissa on yleensä seinillä paljon kerrottavaa. Sitten rikkaista se fiksumpi osa keksii, että heidän elämänsä on tylsää ja vailla nautintoja ja he etsivät uudistumista kiinnostumalla siitä, mitä toisin uskovat tekevät ja syövät ja kuinka transsukupuoliset ovat, no, transsukupuolisia ja mitä homobaareissa tapahtuu ja sitten ne menevät sinne hipsteröimään ja ovat ymmärtääkseen. Mutta he tuovat myös rahansa sinne ja pian paikat täyttyvät joogasaleista ja superfoodeista ja kahviloista ja polkupyöräliikkeistä ja vuokrat kohoavat taivaisiin ja nämä köyhät joutuvat muuttamaan pois ja nettohyöty tästä kaikesta on heille vain se, että he ovat olleet jonkin pikkuporvarin töllisteltävänä. Ihan kuin Titanic-leffassa yläluokan mamselli päästää irti työväenluokan pojan vajoamaan valtameren syvyyksiin sen jälkeen, kun on niistänyt tästä kaiken hyödyn itselleen. En minä tätä keksinyt, Slavoj Žižek keksi.

Hostellissa olin nukkunut ensimmäisen yön ilman liinavaatteita, koska olin melkein pyörtynyt sänkyyn väsymyksestä. Nyt sain liinavaatteet pyytämällä, mutta jotenkin epäuskoiselta aula vaikutti. Ylhäällä oli tullut huoneeseen amerikkalainen suurisilmäinen tyttö jommasta kummasta Carolinasta. Hän oli pyörinyt päivän alueella ja käynyt Reeperbahnilla ja huomannut, että se on jonkinlainen punaisten lyhtyjen alue. Sanoin tälle samaan sävyyn kuin ”Hopeaa rajan takaa leffassa”, ”ihanko totta, ei olis uskottu”.  Se, mikä oli uutinen oli kuitenkin, että hän oli tullut Berliinistä hyvin halvalla bussilla Hampuriin. Se, että Saksassa on halpabussijärjestelmä luonnollisesti kiinnostaa sniiduilijaa. Jane kehotti minua maistamaan paikallista olutta. Toden totta, tällainen kulinaarinen puoli oli jäänyt sivuosaan.

Lidlin tuomiset luonnollisesti vein jääkaappiin. Hostellien keittiöt ovat heippalappujen valtakuntaa, niin täälläkin. Ehkä se olen minä, mutta sävy tuntui epäystävälliseltä.

IMG_0015

IMG_0017

Keittiö oli vähän ankea noin käytännössä ainoaksi yhteiseksi tilaksi, vähän squattimaisen oloinen. Hostellissa oli pieni baari, jossa oli antifasistisia tarroja esillä, vaan ei myytävänä. Se vähän harmittaa, koska haluan aina kertoa natseille eri paikoissa, ettei heitä kaivata. Joka tapauksessa, nautin paikallisen pienpanimo-oluen baarissa.

20160315_182909

Tumma olut oli minun makuuni vähän liian styrkkiä. Oluissa alkoholiprosentti saisi olla nolla.

Olin taas väsynyt ja menin aikaisin nukkumaan. Kolmen maissa heräsin kanssanukkujan suolikaasun alppitorvimaisiin törähdyksiin. Ilma oli taas hyvin raskas. No, eipä muuta, kuin aamutointen jälkeen raikkaaseen ulkoilmaan.

Kotimatka

IMG_0021

Olen hieman eri mieltä tuosta.

IMG_0023

Valitsin reittini niin, että se kulkisi alueen vanhimman squatin, Rote Floran kautta. Luonnollisesti näin aamutuimaan Rote Flora oli suljettu. Näytti siltä, että se olisi suljettu muutenkin, mutta kyllä siellä oli tuore tapahtumajuliste.

Sternschanzissa ostin matkalipun ja hyvä niin, sillä tuli tarkastaja. Junassa myös varoiteltiin pummilla ajamisen synkeistä seurauksista, rahalliselta arvoltaan 50 euroa. Eihän sellaista voida kirkkomaahankaan haudata, joka matkustaa pummilla.

Olin asemalla monta tuntia ajoissa ja aseman ilma oli hieman kirpeä. Ensin istuin paikallisen ravintolan sohvalla, mutta se avautui ja minut häädettiin sieltä pois. Sen toki ymmärrän. Toki olisi ensin voinut kysyä, tilaanko minä jotain. Deutsche Bahnin toimiston avauduttua kysyin, kuinka pitää toimia lautan kanssa niin ettei jää junasta tai lautasta. Käskivät kysyä konduktööriltä. No, sen jälkeen jäin istumaan sinne. En kerinnyt kuin pari tuntia istua, kun jo vartijat käskivät minut muualle istumaan. Pitäisikö istua parkkikiekko kaulassa? Ensin muuttuu asuminen liian kalliiksi, sitten ei saa edes istua ilman että oikeuttaa olemassaolonsa maksamalla rahaa. Deutsche Bahn häätää tosin vielä maksavat asiakkaatkin ulos kylmälle penkille istumaan. He ovat erittäin tehokkaita, kuljettivathan he aikoinaan kuusi miljoonaa juutalaista keskitysleireille, eikä kukaan niistä tullut takaisin esittämään valitusta.

Saksalaisena vähän varoisin samakaltaisuuksia vanhaan aikaan. Minua ei oikeastaan natsismi paljon kiinnosta. Olin ollut siinä uskossa, että se vaikutti enemmän Berliinissä ja Münchenissä kuin Hampurissa. Ei tarvitse olla mikään nero nähdäkseen, mikä natsismissa on väärin. On paljon älyllisempää arvostella kommunismin, kapitalismin tai kristinuskon toteutuksia. Samalla kuitenkin pitää olla itse valmis rakentamaan parempi maailma, ettei jää pelkäksi piällysmieheksi, joka tulee uunin pankon päältä arvostelemaan toisten tekemää työtä. Minua kiinnostaa enemmän Baader-Meinhofin toiminta Hampurissa, enkä törmännyt siihen laisinkaan. Tiedän kuitenkin, että he toimivat myös Hampurissa.

IMG_0028

Koppalakit tekemässä elämästä ahdistavaa, jo vuodesta 1933.

No, ehkä koppalakeillakin on Hartz IV-minijobi ja tulostavoite, niin ja niin monta ahdisteltua reppureissaajaa per tunti. Entinen Stasin upseeri, joka sai syntymäpäivänään vietyä kotiin banaanin ja appelsiinin on nyt alennettu ahdistelemaan turisteja ja narkkareita, ainoa muisto idän ordnungista Ampelmann-avaimenperä.

Hampurin asemalla laiturit ovat tietysti numeroitu, mutta sen lisäksi tiketissä lukee aakkosin, mistä osasta laituria juna lähtee, niin että esimerkiksi minun junani lähti 7 E-I:stä, joten seiskalaituria piti kävellä vähintään E-kirjaimen kohdalle. Ei voi kuin ihailla. Helsingissä se on vähän arpapeliä, mikä juna lähtee ja pitää kävellä aina siihen viimeiseen vaunuun, jos muut jäävät asemalle, mutta Hampurissa junat lähtevät vielä molempiin suuntiin, joten sekään ei auta.

Asemalta lähti junia sellaisiin eksoottisiin kohteisiin kuin Praha, München tai Zürich.

IMG_0030

”Taikonaut”, enkä tarvinnut sen keksimiseksi istua tuntikaupalla junassa eikä asemalla. Ilmainen wifi sen sijaan oli vain ensimmäisen luokan etuoikeus.

Ilma oli tällä kertaa miellyttävä, keväinen ja aurinkoinen ja näin junasta kauniita ja vähemmän kauniita kyliä ja kaupunkeja Holsteinissa. Lintuja tosin oli vähän liikenteessä. Lähellä Fehmarnia näyttäytyi Itämeri upeasti. Puttgardenin lähellä oli mustavariskolonia. Saksalaiset tulliviranomaiset tulivat junaan ja ihan siviiliasusteisina ja ei niistä sen enempää, mutta ne misgenderöivät minua sanomalla ”Sir”, minkä korjasin. Se oli jo kolmas kerta tällä reissulla ja rupesi ottamaan vähän päähän. Muuten he olivat kohteliaita. Sivarikuteet sopivat viranomaisille paremmin kuin koppalakit.

Istuin junassa kuin liimattuna, kunnes se meni alukseen.

IMG_0066
Koska tsukutsuku laivassa on joistakin jännä asia

IMG_0058
Tämä Tanskan salmista on ”Fehmarn Belt” eli tuttavallisemmin ”Vehmersalmi” ja tämä on Vehmersalmen lossi.

IMG_0059

Laivassa selvisi, että kyllä minä taidan päästä ainakin Tanskaan asti. Kun kasaa kaiken yhteen, sanoisin, että Saksa on minulle keskikastin maa. Ei loistava, mutta ei myöskään järin huono. Samaan kastiin kuuluu Italia, Englanti ja Ranska ja tällä viittaan nimenomaisesti saksalaisiin ihmisinä. En todellakaan ole Rädyn kanssa samaa mieltä, että Saksa olisi paska maa.

Ostin riistosuklaata Tobleronea, koska se maistuu hyvältä ja oli verovapaata. Nestlé on muuten boikotissa, enkä Tobleronea osta kuin erityistapauksessa. Sitä paitsi, pohjimmiltaan kapitalismia ei voida voittaa kapitalismin konsteilla. Kuluttaja ei ole kuningas, vaan mitätön osanen kafkamaista, viruksen kaltaista koneistoa. Ketäpä hyödyttää esimerkiksi muuttaminen pienempään asuntoon hiilijalanjäljen takia, kun naapuritalossa kunnan perheasuntoja on kokonainen kerrostalollinen tyhjillään.

IMG_0062

Lintujen muuttoreitillä on Itämeren pohjukka täynnä näitä, jotta tanskalaiset voisivat jakaa kissavideoita facebookissa. Siltikin parempi kuin ydinvoima. Oikealla asialla, mutta onkohan mietitty merikotkia, esimerkiksi, lainkaan. Oliko tuolla edes merikotkia, kun tuo rakennettiin.

Tanskan puolella sitten tuli junaan näitä, jotka astuivat pienenä legon päälle ja joiden takissa lukee ”politi”. Kaikkien passit tarkistettiin. Eikö EU:ssa pitänyt päästä liikkumaan ilman passintarkastusta. Onneksi olin ottanut omani mukaan.

IMG_0071

Otin kuvan miehestä, joka poistettiin junasta. Taisi olla minun junasta jäämiseni aika pieni kommellus hänen junasta jäämiseensä verrattuna. Tanskahan on ultrasöpö maa, jossa kylät ja talot näyttävät kuin legopalikoista rakennetuilta, mutta kylmät tuulet puhaltavat Tanskassakin. Pistävätköhän ne tuon minun mielestäni maailman parhaan maan roskakoriin. Pelottavaa! Toivon kaikkea hyvää kuvan miehelle. Hävettää, etten voi tehdä asialle mitään muuta kuin katsoa lampaana vierestä. Kyttä vielä hehkuu itsetyytyväisyyttä.

Juna jatkoi kohti Kööpenhaminaa. Kiinnittivätköhän muut huomiota miehen poistoon, vaan käänsivätkö vain katseensa muualle. Uskon, että moni mietti tätä asiaa.

Lollannin saarella näin junasta lentävän isohaarahaukan. Se oli minulle uusi laji ja tuli täysin ennalta odottamatta! Kuulaassa kelissä muutti myös hiirihaukkoja ja tuulihaukka.

IMG_0120
Valtamerialus alittaa sillan. Insinöörit tekevät tällaisia, jotta Kiinasta tilatut roippeet pääsisivät Suomeen.

IMG_0131

Kaksi kilometriä pitkä silta. Tanskalaiset keksivät legot, jotta lapsista kasvaisi sellaisia, jotka suunnittelevat ja toteuttavat monta kilometriä pitkiä siltoja aikuistuttuaan.

Ihminen ja raha ovat samanlaisia, molemmilla on arvoa vain silloin, kun ne liikkuvat. Ja meillä on hallituksessa insinööri, joka ei tajua tätäkään yksinkertaista asiaa.

Saavuin Kööpenhaminaan ja ostin kahden vyöhykkeen lipun ja tein siirtymän lähemmäksi yhtä kätköä, mutta silti käveltävää jäi ja onhan se kiva kävellä, kun on aikaa ja mukava ilma.
IMG_0159

Näitä kävelykatuja kutsutaan yhteisnimellä Strøget. Tuota aluetta pitää kaikin tavoin välttää. Tällä kertaa en kyllä onnistunut siinä. Strøget edustaa kaupallisen kulttuurin huipentumaa. Kuten sanottu, minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku tykkää bling-blingistä, sanon vain, ettei minulla ole tänne mitään asiaa. Siltikin näin täällä, kun edellä kulki nappikuulokkeet päässä ja puku päällä mustaihoinen mies, joka tanssahteli taitavasti kävellessään. Aivan mahtavaa! Köpiksessä voi kaikki olla kuin kotonaan.

IMG_0161

Tällä kertaa se jäi tuonne veden taakse. Tuossa näkyy Krisulan kirkko eli vapaakaupunki Christianian kirkko.

Aikaisemmin näytin kuvan, kuinka vallankumouksen sankarit kuolevat, mutta kumous itsessään ei kuole, mutta kyllä Krisulan tapauksessa, jos vallankumouksen pääteemat ovat jazztupakka ja mistä sitä saa, niin vallankumous on kuollut. Kuulemma, jos Krisulassa tämän sanoo ääneen, saa natsileiman otsaansa. On siellä kuitenkin ihan kohtalainen sauna, mutta kiukaalle ei saa heittää vettä.

IMG_0160
Tanskalaiset tuntuvat olevan kansa, joka onnistuu kaikessa, vähän niin kuin Roope Ankka tai Hannu Hanhi Akuun verrattuna. Tämä kuva tuosta nätistä kirkosta betonijärkäleen kanssa osoittaa, etteivät ne aina onnistu. Sen sijaan ne ovat olleet kuin sveitsiläiset: a) eivät ärsytä sotilaallisesti ylivoimaista naapuriaan niin että tämä pommittaa sen maan tasalle ja b) eivät keskenään harrasta sisällissotia.

IMG_0165 IMG_0164

Pakolliset turrekuvat. Turret pyysivät minua kuvaamaan itseään, mihin suostuin, sen sijaan, että he olisivat kuvanneet itseään selfiekepin kanssa. Hyvä valinta! Selfiekeppi on ensiaskel itse pahuuteen!

IMG_0167

Siirryin Kongens Nytorvilta ahtaaseen metroon ja lentoasemalle. Oikeasti lentoasema on nelosvyöhykkeellä, joten jäniksenä taas loput kaksi vyöhykettä.
Kastrupissa oli perin niukasti tuoleja, joten lennon lähtöportin seuraaminen oli vähän hankalaa. Päätin käytää aikani syömällä smørrebrødiä. Suomalainen kulttuuri voisi rikastua vaikkapa sillä. Subwayn sijasta olisi Smørreway. Tanskalaiset voisivat saada vastaavasti kalakukon ja paremman saunan.

20160316_172519 20160316_174710

Koskaan ei pidä olla tekosyytä, joka estää smørrebrødin nauttimisen Tanskassa, ei edes sniiduilu. Mihin sitä rahaa säästetään, jos ei tähän, kotipizzaan, vai. Tanska on kuin suurikokoinen versio Ahvenanmaasta.

Norskin kone saapui portille. Sen pyrstössä oli kuva norjalaisesta vastarintaliikkeen sankarista. Sen jälkeen rupesin miettimään, oliko Suomessa vastarintaliikettä joka olisi vastustanut nimenomaan natseja ja saksalaissotilaita Suomessa jatkosodan aikana eikä ensisijaisesti Suomen sotaponnisteluja. Tiesin, että rauhanoppositio oli olemassa. Kotona jo ollessa löysin tutkielman aiheesta. En edes odota, että näiden ihmisten nimet ja kuvat ilmaantuisivat Finskin peräsimeen ikinä. Joku kavereistani sanoi, ettei Suomi ollut miehitetty. Ai, että Suomi olisi voinut keskellä jatkosotaa määrätä saksalaiset joukot poistumaan Lapista ja ne olisivat totelleet. Ei se niin mennyt. Käytännössä saksalaiset miehittivät osaa Suomesta.

Norski oli taas tupaten täynnä Helsinkiin. Pieni lapsi kiljui korvaan takapenkille, ilmeisesti hänellä sattui korviin. Tein ankkakvaakkumista hänelle ja hän rupesi nauramaan. Sitten hän kiskoi hiuksista, kun halusi kuulla lisää kvaakkumista. Näillä sitten mentiin. Hankoniemen kohdalla kurkkasin, ettei minun keittiössäni palanut valoa.

Helsinki-Vantaalla. Ovatkohan suomalaiset ikinä huomanneet, että ne ovat meluisia silloin, kun joku haluaa nukkua. Nukuin taas yön Kainuu-huoneen kylmällä kokolattiamatolla. Aamuseltaan vielä eräs hieman hiprakassa ollut mies kysyi, olinko käynyt Seitsemisessä, kas kun minulla oli hihamerkkejä. Kahvilan pitäjäkin kysyi, olinko menossa Ivaloon. Suomi on sellainen maa, että ihmiset ottavat kontaktia, hyvässä tai pahassa. Finski otti kyytiin Ivaloon menijöitä, vaikka portti oli suljettu. On hienoa, että täälläkin osataan joustaa.

Hangon bussissa meinasin nukahtaa. Kotiin koiperhosia jahtaamaan.

Uusi blogipohja, vanhat kujeet

Vanha blogipohjani on tässä. Siirryin uuteen blogipohjaan siksi, että Blogspotin kommentointi takkuili minusta riippumattomasta syystä. Itse blogin sisältö pysyy samana, eli kerron reissuistani kotona ja kaukomailla.

Blogin nimi on ”Evasion” kuuluisan CrimethIncin klassikon mukaan. Kirjan saa pdf:änä täältä. Kirja edustaa minulle hyppäämistä pois oravanpyörästä, tosin minä en ole pitkäksi ajaksi kerralla siihen oravanpyörään joutunutkaan. Kuitenkin kun kirja kehottaa rikollisuuteen, parempi teos kuvaamaan minun matkojani on ”Erämaan armoille”.

Oravanpyörässä toimin merkittävämmin henkilökohtaisena avustajana. Kun Suomeen tuli ensimmäinen suurlama ja opinnot takkusivat sen takia, että olin masentunut, lähdin ulkomaille Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa olin lyhyen aikaa naimisissa ja uskonlahkossa. Molemmat loppuivat, minua pidettiin yleisesti homoseksuaalina. Minusta tuntuu, että sateenkaarilippu on suorastaan tatuoitu otsaani ja olen siitä lähinnä vaivautunut. Jouduin takaisin Suomeen ja tein välillä töitä ihan olan takaa, mutta työt loppuivat ja hoitamaton masennus kolkutteli ovelle. Siinä välissä kävin kaukomailla, mutta Yhdysvaltoihin en enää palannut. Suomessa työllistyminen on osoittautunut mahdottomaksi ja olen oppinut elämään erittäin niukalla, välillä jopa asunnottomana. Ahdasmielistä ilmapiiriä olen paennut milloin minnekin, ensin Venäjälle ja sitten esimerkiksi Krisulaan. McCandlessin tavoin olen elämäntapasopeutumaton, ylimääräinen ja hyödytön ihminen tälle keskiarvoihimisen muottiin pakottavalle, tehokkuusvaatimuksen jumalaksi korottaneelle kapitalistiselle koneistolle.

Lähestymiskulmani matkailuun on geokätköt ja linnut. Molemmat johdattavat minut luontoon. Erityisesti tykkään ankoista ja puistojen sorsalammikoista. Jokaisen kaupungin sydän on paikka, jossa ruokitaan sorsia. Silloin, kun talven ote on kovimmillaan ja hanget ovat paksut, tuulen pyyhkimä puisto on eloton, mutta jos siellä on sula, niin sieltä kuuluu sorsien potpotus, kvaakunta ja kisailut. Sorsia on suunnilleen kaikkialla, paitsi Etelä-Amerikassa ei ollut sinisorsaa, vaan siellä sen korvasi myskisorsa. Kun ihmiset ahdistavat liikaa, siirryn sorsien pariin. Vastaavasti, arastelen ihmisiä. Ehkä olen empaatti tai introvertti, mutta ihmisten kohtaaminen kuluttaa minua hyvin nopeasti.

Joskus olen reissannut jopa pummilla, joskus liftaten. Usein nukun ulkosalla tai sohvasurffaan tuttujen luona. Hostellien dormit ovat minulle tuttuja. Koko vapaa-aikani etsin tarjouksia. Kuten arvata saattaa, reissaan yleensä yksin. Vaatteet ovat koinsyömiä, kengät kuluvat puhki tämän tästä, tyyli on Varustelekasta ja nekin vaatteet tuntuvat kuluvan äkkiä risoiksi. Vältän turremestoja, koska rikollisuus, prostituutio, hlbt-näkyvyys, korkeat hinnat, gentrifikaatio, valtakulttuuri, joka näkee minut lähinnä häiriötekijänä.

Hlbt-näkyvyydestä sen verran, että se lähinnä tietää, etten saa olla rauhassa häiriköiltä tai hyvää tarkoittavilta uteliailta. Tässä mielessä pahin maa on Thaimaa. Näkyvyys tietää vain ylimääräistä ja kutsumatonta säätöä.

Suomessa tavoitteena on käydä etsimässä geokätkö jokaisesta Suomen kunnasta. Vajaasta puolesta (129 kuntaa haettu, 184 hakematta) olen sen jo löytänyt. 1054-1056 lajia lintuja, joista yli puolet Perusta, 291 Suomesta. Maita on 20: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Eesti, Latvia, Liettua, Venäjä, Puola, Alankomaat, Ranska, Englanti, Romania, Italia, San Marino, Kreikka, Kypros, USA, Meksiko, Peru. Geokätköjä on haettu 1409 kahdeksasta maasta.

Tervetuloa matkalle kanssani!