Savonlinnaa ja silvottua Karjalaa

Enonkoskelta saavuin bussilla Savonlinnaan ja minulla oli aikaa ennen junan lähtöä olla Savonlinnan torilla, jota Kohteena Maailma-blogi suosittelee. Jopa Suomen paras tori, vaikea olla kauniina kesäpäivänä eri mieltä. Kiinnitin huomion sanaan ”kalakukko”, minulle kalakukko on kuin canard ranskalaiselle. Niinpä minä pistelin kukkoa huuleen sopivan kojun löydyttyä. Minut lyötiin ällikällä, sillä siihen tarjottiin munavoita. 18 vuotta Kuopiossa eikä kukaan ollut ikinä ehdottanut kukkoa munavoin kanssa. Se on kuulemma savonlinnalainen tapa. Pitihän sitä kokeilla. Jatkossa pitää nautiskella kukko aina munavoin kanssa, Kuopio hävisi tämän Savonlinnalle.

Seurasin, että varpuset kävivät nipsimässä pullasta paloja viereisellä kojulla.

Lopun aikaa oleilin Savonlinnan rautatieseisakkeella, mihin aurinko paistoi lämpimästi.

Tykkään vanhoista, romanttisista puuhuviloista. Tuollakin on varmasti jokin kammottava historia takana. Keskimäärin elämä Suomessa menneisyydessä oli nälkää ja kauhua.  

Kiskobussi tuli ajallaan ja pysähteli oudoilla asemilla, kuten Kerimäki (kaukana mistään Kerimäen keskustasta), Retretti ja Lusto. Minä olen ihmetellyt, miksi juna Hankoniemellä pysähtyy jonnekin sienimetsään  (Santalan seisake). Savonlinnan juna tekee samoin. Tuo on näppärää, jos aikoo hallita Punkaharjua esimerkiksi fillarilla, mikä on tietysti äärettömän suositeltavaa ja kivempaa kuin käveleminen.

Parikkalassa oli junan vaihto. En nähnyt kuuluisaa patsaspuistoa, oli niin paljon rutakkoa, mutta sen sijaan näin taas kerran veli venäläisen puolelle ennen kuin juna jo saapuikin Simpeleelle.

Simpele on Rautjärven kunnan keskustaajama. Rautjärvestä merkittävä osa jäi luovutettuun Karjalaan, esimerkiksi koko Ilmeen kylä. Loput Rautjärvestä muodostui, kun Simpele yhdistettiin Rautjärveen. Tunnetuin rautjärveläinen on ehkä Simo Häyhä, jolle on omistettu museo. Häyhä ylsi legendaariseen määrään tapettuja neuvostosotilaita talvisodassa.

Rautjärvellä on Simpeleen aseman lähellä Hiitolanjoen retkireitti. Sen varrella on myös geokätköjä. Monta kertaa olen katsellut googlen katunäkymästä, kuinka edetä tänne. Yllätyksiä ei tullut. Paikkoja kätkölle oli vain useita, joten jouduin katsomaan muutamasta paikasta ennen kuin kätkö löytyi. Rautjärvi geokätköiltyjen kuntien kartalle.

Historiallinen Hiitolanjoki

Paremman näkymän Hiitolanjoelle saa oikeasti junasta, joka on juuri lähtenyt Simpeleen asemalta kuin maan tasalta, mutta tännekin voi siis saada pyörän ja tutustua seutuun helpommin kuin jalan.

Lopun aikaa olin paikallisella huoltoasemalla, missä viljeltiin Karjalan murretta, esimerkiksi ”astiat” on ”astiit”. Kuka oikeasti sanoo ”astiit”.

Kuka on karjalainen. Onko ne venäläiset, jotka asuvat luovutetulla alueella nyt karjalaisia. 1600-luvulla tuon Laatokan rannan väestöä pakkokäännytettiin luterilaisuuteen ja osa pakeni Tverin Karjalaan asti. Tilalle sitten Savosta muutti nämä ”astiit”-karjalaiset ja kun puhutaan karjalaisista ja karjalaisuudesta, niin tämän ”astiit”-porukan siet ja miet lentelevät ikään kuin yhdistävänä tekijänä.

Minä en ole pitänyt heitä karjalaisina sen enempää kuin alueella nykyisin asuvia venäläisiäkään, mutta Rautjärvellä hellyin, aurinkokin paistoi mukavasti: hyväksyn eteläkarjalaiset karjalaisiksi. Venäläisistä en sano mitään.

Paikallislehdissä ihannoitiin lottia ja jopa patsas oli perustettu Uukuniemelle. Lotat olivat fašistinen järjestö ja sellaisena kielletty rauhansopimuksessa. Oli kuitenkin niin, että sääntöjä lievennettiin ennen ratkaisevaa toista maailmasotaa ja niinpä juutalainen saattoi olla lotta ja juutalaisia olikin lottina. Sen lisäksi työväenluokkaisen taustan omaavat naiset hyväksyttiin osaksi järjestöä. Tosielämä on aina monimutkaista.

Kun on paljon ollut puhetta vuodesta 1918 ja siitä, mitä punaiset olivat, niin siihen aikaan proletariaatti vietti aikaa työväentaloilla. Siellä oli tanssit, siellä näyteltiin, oli urheiluseuroja, työväen omat lehdet, poliittista toimintaa ja kuoro. Oli itsestään selvää lähteä punakaartiin, ajatteli politiikasta mitä tahansa. Samalla tavalla moni nuori nainen varmasti halusi olla lotta.

Siirryin Ruokolahden puolelle Oritlammelle, joka on teollisuustaajama. Löysin kätkön nopeasti, joten Ruokolahti uudeksi kunnaksi geokätkökartalle. Nyt koko itäinen puoli Suomea on samalla kartalla. Olen siis tehnyt vähintään yhden kätkölöydön per kunta.

Pariisin rauhanneuvotteluissa Ruokolahdesta pieni osa eriytyi tukemaan sosialistista hyvinvointia, kun taas paljon suurempi osa jatkoi kapitalistisessa voitontavoittelussa ja pankkivallassa.

Tunnetusti kuitenkin sieltä toiselta puolen rajaa tuli leijona. Eläinten kuninkaan ei tarvitse välittää rajoista niin kuin meidän maan matoisten. Minua kiinnostaa paranormaalit tapahtumat ja yksi niistä on, kun suuria kissaeläimiä tavataan paikoissa, joissa niiden ei kuuluisi olla. Ruokolahden leijonalle löytyi kuitenkin ihan luonnollinen selitys.

Ruokolahdella asui kerran mies, joka kulkiessaan veti haitaria narun päässä perässä. Hänellä oli niitä haitareita useitakin. Tiedän, koska aikoinaan haitarimiehen sukulainen oli ystäväni. Hän pelkäsi, että hänestä itsestään tulee yhtä kahjo. Mutta hei, aitoa karjalaista iloisuutta on, että musiikkia kuuluu perästä ihan vain kävellessä.

Oritlammella oli kota ja sinne päin tšurasi myös pyöräilijöitä. Huomattuani kodan penkit ahtaiksi nukkumiselle ja lattian olevan soraa, pistin teltan pystyyn. Aurinko nosti lämpötilan teltassa nopeasti saunalukemiin, joten päätin sittenkin viettää yön kodassa. Sain kuitenkin telttani kuivattua, jos hakee jotain positiivista tästä. Pyöräilijät jatkoivat matkaa.

Paikalla oli myös geokätkö. Minä en löytänyt sitä, se oli niin vaikea. Ajattelin, että se on camottu ampiaispesäksi. Lähtiessäni kopautin pesän alas. Kyllä se oli ihan normaali ampiaispesä.

Yöllä tuli taas kylmä ja jouduin nukkumaan toppatakissa. Kesällä tarvitsee enemmän vaatetta kuin talvella. Tänä yönä ei huutanut härkälintu, vaan kuului pelkkä lehtokurpan herkkä kuiskaus.

Kota

Kylmän takia heräsin taas aikaisin ja lähdin kävelemään Imatran puolelle, sinne oli kolme pitkää kilometriä. Imatran puolelta löytyi geokätkö.

Huomasin, että bussiaikataulu oli eri kuin se, mitä olin kotona kirjoittanut ylös. Se tietäisi, että kaikki muutkin aikataulut heittäisivät, sillä bussi tulisi puoli tuntia myöhemmin. Päätin kokeilla liftionnea.

Lifti irtosikin helpommin kuin olin kuvitellut. Stora-Enson yövuorosta palaileva mies heitti minut Imatran asemalle. Asema oli kiinni. Snaijasin, että juna tulee ihan heti just ja käännyin kiertääkseni asemalaiturille, kun kompastuin ovistoppariin. Vieressäni ollut nainen sanoi, ettei hänkään olisi huomannut sitä. Kompuroiden pääsin sitten junaan, joka kytkeytyi Turun junaan, joka puolestaan Hangon junaan, eli olin ajoissa, koska liftasin julkisten käyttämisen sijasta.

Imatran suunnalla kulkee tosi huonosti julkinen liikenne. Yövuorossa ollut mies ei ollut ainoa siellä yövuorossa, vaan suuri tehdas oli käynnissä vuorokauden ympäri. Siltikään sinne ei kulje joukkoliikenne. Jokin Oritlampi on 14 kilometriä Imatrasta valtatien varrella ja bussi kulkee sinne aamulla ja tulee iltapäivällä takaisin.

Junassa on iloinen stag-party miesporukka. En tiennyt, että näitä harrastetaan Suomessa. Eräs sanoi, että Savitaipaleella oli arvottu ämpäri ja koko kylä oli tullut paikalle arvontoihin.

 

Enonkoski, kaunis ja etäinen

Huomasin, että Enonkoskelle pääsee julkisilla Savonlinnasta kesäisin ja sinne piti mennä, koska se on kunta, josta minä en ole hakenut vielä yhtään kätköä ja sellaisena ainoa kunta Savossa. Se kuului myös siihen kuudentoista kunnan joukkoon, missä en ollut käynyt kuuna milloinkana. Se taas johtuu esimerkiksi siitä, ettei kunta ole oikein minkään liikenneväylän varrella ja bussitkin käyvät siellä vain kääntymässä, enkä osallistunut Saimaa-soutuun aikoinaan. Minä olin liian nuori pistääkseni ison vaihteen päälle luonnonsuojelussa.

Enonkoskella on kuitenkin Koloveden kansallispuisto, josta olen nähnyt kuvia ja jonne on pakko päästä jollain ilveellä. Järkevin tapa olisi soutamalla tai kanootilla, maakrapuna puistoon tutustuminen jää vaillinnaiseksi.

Puisto suojelee saimaannorppaa, joka talvella nähtiin ihan Enonkosken keskustassa. Minulle saimaannorppaan törmääminen on kuin etsisi isojalkaa, niitä vain ei näe, koskaan ja kuitenkin kummastakin on havaintoja. Olen asunut Joensuussa ja tähyillyt Pyhäselkää monet kerrat näkemättä norppaa. Silloin ne olivat harvinaisia, mutta silloinkin kalastajatuttavani Roukalahdessa kertoi, että kyllä niitä on siellä. Kalastaja olisi ihan hyvin voinut sanoa, ettei niitä ole ja että kalastusrajoitukset olivat turhia.

Enonkoskesta suurin osa kuuluu Sääminginsaloon, joka esiintyy kyseenalaistetulla listalla Suomen suurimmista saarista.

Matkani alkoi taas Hangosta ja Helsingissä vaihtoin Onnibusin kyytiin, taas vaihteeksi, mikä toi minut Savonlinnaan. Savonlinnassa oli hieman viileää ja halusin jotain ylleni. Onneksi lähellä oli kirppari ja vielä suurempi onni oli, kun löysin itselleni neuleen, joka mahtui minun päälleni. Mikään ei mahdu minun päälleni ikinä.

Vähäisen odottelun jälkeen bussi lähti Enonkoskelle. Savonlinjan bussi otti vain käteistä. Sitä ei myöskään ollut Savonlinjan omassa appsissa. Suomessa bussit toimivat tosi kirjavasti, osassa voi varata ja maksaa lippunsa netissä, osassa käy vain käteinen, jotkut taas eivät ole huolineet käteistä, vaan kortin. Onneksi oli käteistä ja pääsin matkaan.

Ennen lentokenttää oli pelto, jossa oli kurkiperhe. En ole ikinä nähnyt kurjen tibuja. Pikkuiset piipertelevät untuvikot olivat ihastuttavia, niin kuin kaikkien lintujen untuvikot.

Sääminginsalo oli tilkkutäkki raiskiota, vesaikkoa ja talousmetsää, mutta järvet välkehtivät tien varrella. Saavuin Enonkoskelle.

Heti tietysti geokätkölle, joka löytyi sillan kupeesta, niinpä Enonkoski geokätkökartalleni. Olin lukemattomat kerrat miettinyt, kerkiäisinkö samalla reissulla käydä koppaamassa kätkön ja palata linja-autolle ja Savonlinnaan. Koska vuoro oli päivän viimeinen, se ei ollut vaihtoehto. Sen sijaan menin uimarannalle ja pystytin telttani sinne vähän syrjempään ja kävin heittämässä talviturkkini. Vesi oli erittäin kylmää.

Rannalle tuli myös lapsia ja lapsistakin vesi oli kylmää. Kun vesi on lasten mielestä kylmää, niin se on silloin kylmää. Toisin kuin aikuiset, jotka toteavat, että vesi on kylmää ja suuntaavat pukukopille, lapset menevät veteen takaisin ja pulikoisivat siellä varmasti hypotermiaan asti.

Illaksi oli luvattu sadetta, joka sitten tulikin. Minä olin sateelta suojassa teltassani. Härkälinnulta en ollut suojassa. Ajattelin, että jos aikoo hankkia kesämökin, kannattaisi härkälintukartoittaa paikka. Härkälintu mylvii ja kiljuu oikeammin enemmän kuin tapettava sika kuin härkä. Härkälinnut taitavat vielä olla yleistymään päin. Ne ovat ihan sympaattisia lintuja, kunnes avaavat nokkansa. Kerran olin Kirkkonummella uimassa, eikä härkälintupoikue ymmärtänyt, että pään alla on ihminen ja ne uivat ihan kesyinä vierellä.

Myös kuikka huuteli. Kuikan äänessä on varmasti sama volyymi ja läpitunkevuus kuin härkälinnullakin, mutta ihmisen korvaan kuikka on miellyttävä ja kuuluu kesään ja järvi-Suomeen.

Mikäpä kauniimpaa kuin sumuinen järvi, kunhan ei tarvitse olla sen rannalla yötä teltassa.

Myös käki kukkui yöllä ja viirupöllö oli kerran äänessä.

Yöllä oli erittäin kylmä ja lämpötila väheni nollan tuntumaan, ollen ehkä neljä astetta. Onneksi minulla oli toppatakki mukana. Kesällä tarvitsee enemmän vaatetta kuin talvella. Talvella tarvitsee talvivaatteet, kesällä tarvitsee kesävaatteet ja talvivaatteet.

Ulkoteltta oli märkä. Sain ravisteltua enimmät kosteudet, mutta jouduin pistämään sen silti märkänä pakettiin, mitä ei pitäisi koskaan tehdä. Ne, jotka sanovat, ettei pidä pistää märkää telttaa pussiin omaavat yleensä keinot sen kuivaamiseksi sisätiloissa tai ulkonakin. Bussi kuitenkin lähti varhain ja sen mukaan oli pakko elää.

Jos pystyisi tekemään jollain ajoneuvolla matkan Valamo-Savonlinna, niin siinäpä näkisi Savon parhaimmat seudut. Savo on minulle hyvin tuttu, kun siellä asuin 18 vuotta, mutta pidin ihan varmana, että Pohjois-Savo on hienompi kuin Etelä-Savo, mutta nyt olen eri mieltä. Etelä-Savon maineen pilaa Juvan seutu eli Savonselän tylsät vesaikot ja raiskiot, Pohjois-Savossa ei oikein ole seutua, missä järvi ei kesällä kimmeltäisi.

Kauniiden maisemien keskellä Puolangalta Paltamolle

Aamulla näytti pankin lämpömittari neljä astetta, mutta siihen kuulemma osuu aurinko ja maa oli ollut jossain kuuralla. Minä olin nukkunut yön kesämakuupussissa.

Suoriuduin aamulla jalkeille ennen kuin ihmiset rupeaisivat taluttelemaan koiriaan, mitä Puolangalla oli ollut ilmeisen joka talossa tai sitten lähellä oli ollut oikea kennel, kun koko yön olin kuullut haukkua.

Puolangan kirkko

Sisäteltta oli kostea. Märkää telttaa ei kuulemma saisi ikinä pistää pakkaukseensa, mutta milläs sen kuivaa ennen kuin bussi lähtee. Millä teltan kuivaa, jos sataa päivästä toiseen.
Lähdin Paltamoon. Maisemat olivat upeita Puolangan ja Paltamon välillä. Siellä sijaitsee myös ihanainen Paljakan luonnonpuisto, johon siis ei saa mennä. Sen rajalle voi kuitenkin mennä sitä ihailemaan, niin kuin muitakin luonnonpuistoja. Siellä varmasti sinipyrstö laulaa.

Talvella siellä oli ollut ennätysmäärä lunta. Paikallisen mukaan siellä on aina paljon lunta ja että se saa heti ensimmäisenä lumet ja kestää joka kevät pisimpään lumien sulaa sieltä.

Saavun Paltamoon, Eino Leinon synnyinpitäjään. Paltamon syntysija oli Paltaniemi nykyisessä Kajaanissa, mutta kirkonkylä siirtyi sieltä nykyiselle sijalleen. Paltamon kirkonkylä on täysin moderni, en nähnyt siellä ainoatakaan vanhaa rakennusta. Siitä huolimatta kirkonkylä on kaunis ja sieltä näkee Oulujärvelle ja sitä halkoo joki.
Modernina aikana Paltamo on tunnettu Paltamon mallista, mikä on kunnan nigerialaiskirje työttömille. Työttömät saatiin pakotettua tekemään kaikenlaista hyödytöntä puuhastelua. Sen on pakko olla hyödytöntä, koska työttömien työ ei voi koskaan korvata palkkatyötä (muutenhan kukaan ei halua maksaa palkkaa enää) , eikä se saa kilpailla yritysten kanssa (jotka menevät konkurssiin, kun ne joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöilleen voitosta eikä verorahoista). Lopulta niin siinä juuri käy. Siellä leivottiin pullaa. Jotkut kuitenkin leipovat pullaa ja saavat palkkaa siitä ja on kokonaisia yrityksiä, kuten leipomot, jotka perustavat taloutensa pullan leipomiselle.
Mutta täytyyhän työttömän tehdä jotain, koska joutilaisuus on pahasta, niin kuin Eino Leino vain käveli pitkin Karjalan kankaita kirjoitellen runoteoksiaan tai päätyvät ryyppäämään huonoon seuraan, niin kuin Leino tapasi istuskella ottamassa kuppia Jean Sibeliuksen ja Eero Järnefeltin kanssa.

Paltamon malli on kansanedustaja Anne Huotarin (vas.) epäonnistuminen.

Jäin pois Paltamon kirkolla. Siellä on mainetta niittänyt geokätkö. Kätköille voi antaa favopisteitä, ikään kuin tykkäyksiä, mutta toisin kuin tykkäyksiä, favopisteitä on rajallisesti tarjolla. Kainuussa yli sadan favon saaneet kätköt ovat merkittäviä. Tämä oli kuitenkin sellainen, että menin ja heti nappasin purkin käteeni, joten Paltamo kunnaksi geokartalleni. Samalla minulla on siellä koko Kainuu niin ettei minun sen takia tarvitse palata tänne enää. Hyvästi Pohjolan liikenteen Helsinki-Kajaani -reitti! Se onkin ainoa edullinen bussi koko maakunnassa, täällä vallitsee Waltti-vuorot.

Paltamon kirkko

Paltamon kirkko oli minusta ihanainen. Sen suunnittelija oli sama kuin Tervon kirkossa. Tervon kirkko taas oli lähinnä omituinen.

Minusta työttömille pitäisi tarjota mahdollisuus opiskeluun (tällä hetkellä sitä on voimakkaasti rajoitettu, eihän kukaan opiskelisi opintotuella ja opintolainalla, jos työttömänä saisi opiskella ilman sitä) tai sitten tuettaisiin hänen työnhakuaan ja verkostojaan yksilöllisesti (tätä on tehty liian vähän). Pakkotöissä on se, että niihin kulutettu aika on poissa työttömän työnhausta. Kapitalismissa on mahdoton työllistää kaikkia, koska NAIRU. Se on alhaisin työttömyysaste, joka voidaan saavuttaa vakauden puitteissa ja sen vakauden määrää Euroopan keskuspankki, koska euro. Joten niin kauan kuin on euro, aiheuttaa se työttömyyttä. Sitten jos olisi markka, olisi markan aiheuttama NAIRU ja vakauspaineet. Teit siis mitä tahansa, niin aina on työttömiä ja jos ilmaistöihin pistetään työttömiä, niin työttömiksi jää palkkatyöläisiä ja yrittäjiä.  Kannetaan vettä avannosta toiseen, mutta ainakin työviranomaiset ja konsultit, jotka ovat tietysti oikeiden poliitikkojen tuttuja kaikki, pysyvät kiinni leivässä. Sehän sen tarkoitus on, rahan uittaminen oikeille ihmisille. Työttömät eivät ole niitä oikeita ihmisiä, työttömät saavat pelkän nigerialaiskirjeen kunnalta.

Siitä huolimatta pidän Paltamosta. Sen rautatieasema on kuitenkin kilometrin päässä keskustasta ja taivallan sinne hyvissä ajoin. Voisin istua huoltamolla, mutta en siedä pelikoneen melua, etenkään kun se paiskoo kolikkoja kuppiinsa silloin, kun joku voittaa.

Istuskelen kuuntelemassa kuovin huutoa rautatieasemalla. Olen nähnyt videon, kuinka japanilaisessa luotijunassa kolikko pysyy pystyssä ikkunalla. Toisaalta, olen nähnyt videon slaavilaisesta hardbass-junasta.  Paltamolla on aito pyrkimys olla tehokas kuin luotijuna, mutta sen työllisyyssekoilu on kuin hardbass-juna.

Minä taas jatkoin matkaa Paltamon asemalta kotiin. Kainuuseen jäi muutama paikka, jonne voisin palata uudestaan. Etenkin tuo rajan pinta kiinnostaa.

 

 

 

Sade ja kylmä, ykkösviholliset Kainuussa

Pentti Linkolan mukaan tuuli on retkeilijän pahin vihollinen. Tuuli kuitenkin pitää termoteltan kuivana. Kaikkein pahinta on kuitenkin kastella tavaransa.

Ilma oli muuttunut viileäksi ja tuuliseksi ja odotin bussia Kylmäluomassa. Onneksi ei satanut, mutta matkalla Suomussalmelle satoi useasti.

Ajattelin yhäti talvisotaa, johon liittyy useita myyttejä. Suomussalmen taisteluiden aikaan ei ollut talvisodan henkeä, vaan voitto Suomussalmella loi sen hengen.

Vietin Suomussalmella aikaa jälleen Jalonniemessä tutustuen museon sisältöön.

Vielä 1800-luvulle tultaessa veneet eivät olleet tuota kummoisempia

Iltapäivällä lähdin jatkamaan Puolangalle. Puolanka on minusta saanut nimensä puolesta ankasta, mutta oikeasti se on saamea ja tarkoittaa palanutta paikkaa. Vaikka olikin sadellut pitkin päivää, metsäpalovaroitus oli yhä voimassa.

Kumma ilma. Auringossa tuli nopeasti kuuma, mutta jos joutui vähänkin varjoon, niin piti kiskoa villapuseroa päälle.

Vakiovuoro kierteli Suomussalmen peräkyliä ja näin lehtokurpan Pesiössä, Varmaan kukaan ei koskaan millään reissulla kiertele jossain Pesiössä ellei ole geokätköilijä tai lintuharrastaja tai jotain ja kumpiakin löytyy paremmistakin paikoista. Tämä kuitenkin tiputteli koululaisia pitkin teiden varsia. Koululaiset kanniskelivat jo käsitöitään kotiin. Pikkuväki oli näppärämpää käsistään kuin mitä minä ikinä. Minulla oli sellainen kasvatus, että jos jotain yritin askarrella käsilläni, niin välineet napattiin minulta pois. Kokata sain kyllä ja siivota. Pääasiassa tämän takia olenkin hieman kateellinen, kun pikkunatiainen kantaa tekemäänsä jakkaraa kotiin tai virkkaamaansa pannulappua. Äitini idea oli kannustaa minua duunarihommien sijasta lukemaan. Hän sanoi, että minä en ikinä tekisi mitään käsilläni, vaan tekisin siistejä paperihommia toimistossa. Kuinka massiivisen väärässä hän olikaan.

Puolankaa lähestyttäessä satoi hyvinkin rankasti. Nykyisin teltat ovat niin, että sisäteltta pystytetään ennen vedenpitävää ulkotelttaa, mikä on tietysti ongelma silloin, kun taivaalta pudottaa vettä. Vanhaan aikaan minulla oli painava ja vanhanaikainen Tena Polaris, jossa pystytettiin ulkoteltta ensin ja sitten siellä slaavikyykyssä sisällä pystytettiin sisäteltta. Tenalle kävi niin, että ulkoteltta haurastui auringossa eikä ollut kovinkaan vedenpitävä. Suomessa vaaditaan maksimaalinen vedenpitävyys ja hengittävyys.

Puolangalla oli vielä kuivaa ja bussikuski tiputti minut lähelle kotiseutumuseon kätköä. Se oli perin ihmeellisessä risukossa. Jos metsä olisi ollut märkä, niin minä olisin ollut siitä pusikosta märkä, mutta onneksi ehdin ensin, joten Puolanka kätkökartalle.

Sen jälkeen tutustuin itse kotiseutumuseoon, joka oli kiinni. Ihmisiä kulki siitä ohi, ilmeisesti puolankalaisilla ei ole parempaa tekemistä kuin kuljeskella koko ajan museonsa ohi. Jotkut huomasivat minut portailla ja moikkasin niitä. En tiedä, onko ne tyyliä Etelä-Suomen kerrostalokyttääjät vaiko sellaisia, etteivät ne välitä. Ne olivat jälkimmäistä tyyliä.

Ajattelin pistää teltan vähän syrjemmälle aittarakennuksen luokse, mutta punakylkirastas oli varannut paikan pesälleen, eikä suhtautunut kovinkaan ymmärtäväisesti siihen, että lähestyin sitä edes kymmenen metrin päähän.

Uusia punakylkirastaita pesän täydeltä

Niinpä sitten pistin telttani jonkinlaisen kesäteatterikatsomon taakse ruderaatille ja menin sisälle kuosittamaan. Jälleen kerran onnistuin olemaan ajoissa ennen kuin alkoi sadella.

Puolangan kotiseutumuseo

Puolanka on sijaitsee puolivälissä Tulliniemeä ja Nuorgamia. Oikeammin, jos näiden kahden välille piirtää janan, niin keskipiste sijaitsee Hailuodon itärannikolla. Sen lisäksi Puolanka on itäisimmän ja läntisimmän pisteen keskiarvo, joten Puolanka on yhdellä tapaa mitattuna Suomen keskimmäisin kunta. Tietysti olen käynyt Tulliniemessä sekä Nuorgamin rajakivellä.

Lyyrikko Isa Asp tuntuu olevan suuri nimi Puolangalla. Queer-tutkijoiden mukaan Isa oli salaisesti lesbo. Ne tulkitsevat vanhaa kirjallisuutta samalla tavoin kuin kristityt tulkitsevat Raamattua. Minä en lue runoutta, mutta jos hän oli lesbo, niin eikö hänen pitäisi kirjoitella tytöistä eikä pojista. Hän nimittäin kuoli teininä ja todennäköisesti oli kiinnostunut oman ikäisistään. Minä koen sateenkaariasiat monella tapaa vaikeiksi, älyllistän liikaa, enkä pääse puusta pitkään. Vanhalla iällä en halua enää ihmisten kosketusta, oli nainen tai mies ja nuorempana ehkä päällimmäisenä oli enemmän tunne siitä, että haluaa tulla hyväksytyksi, oli kumppanina nainen tai mies. Sekin, kun ei aina potkita tai hakata tai pidetä täytenä roskana on niin suuri kokemus, että samassa tunteen ketsuppipurkauksessa tulee seksuaalisetkin tunteet.

Koska olin nukkunut huonosti edellisen yön Kylmäluomassa tuulen ravistellessa telttaa, nukahdin niille sijoilleni. Sitä paitsi, ajattelen, että ihmiset saattaisivat tehdä ongelman, jos ne näksivät teltan ja sen asukkaan. Harvempi lähtee juttelemaan pelkälle teltalle. Myöhemmin huomasin, että teltta oli sen verran pusikossa, ettei sitä edes nähnyt kävelytieltä.

Kun heräsin, oli yö ja lehtopöllö huhuili. Minä rupesin miettimään, että miten voi lehtopöllö olla näin pohjoisessa. Lehtopöllö vaatii pimeää, mitä täällä ei ole ja karttaa paksua lumipeitettä. Puolangalla oli paksuimmat hanget Suomessa Lapin ulkopuolella. Merkitsin sen kuitenkin Tiira-havaintopalveluun. Sitten ajattelin, että kohta minun telttani ympärillä pyörii kainuulaisia bongareita, joten otin sen pois. Saumattomasti lehtopöllön jälkeen aloitti helmipöllö. Ajattelin, että mitäpä jos helmipöllö matkikin lehtopöllöä, pöllöillä on iso äänirepertuaari. No, myöhemmin sitten selvisi, että lehtopöllö matkii helmipöllöä (huonosti), mutta ei toisinpäin. Legitiimit pöllöt, siis. Myöhemmin selvisi myös, että lehtopöllö oli aiemmin samassa kuussa havaittu seitsemän kilometrin päässä ja bongarit olivat käyneet siellä jo. Tuskin ne olisivat uudestaan tulleet, vaikka olisinkin lisännyt havainnon.

Kuulin myös härkälinnun. Pöllöt saivat kaikki kylän koirat innostumaan ja ne haukkuivat suunnilleen aamuun asti.

Museo

Suomen idiootti-pääministerikin yhdistetään Puolankaan, mutta hän turhaan pilaa paikkakunnan mainetta. Puolangalla hän kävi kuitenkin lukionsa.

Joskus nuorena kuljin kerran ”oikoreittiä” Puolangan halki Lapin reissulla, se on minun ainoa aikaisempi kokemukseni kunnasta. Muitakin geokätköjä keskustan alueella oli, mutta niitä oli tuhottu, joten niiden löytyminen oli epävarmaa. Tuollaisten asioiden takia kannattaa tarkistaa viimeisin kätködata, joka toimii kunkin kätkön uutissivuna. Jos henkilö, jolla on takana yli tuhat kätkölöytöä ei löydä kätköä, niin sitten se on kateissa, mutta jos henkilö, jolla on vain muutama kätkölöytö sanoo, että kätköä ei löydy, niin silloin se saattaa olla löydettävissä. Koska liikun jalan ja julkisilla, minulla ei ole varaa turhan moneen harharetkeen, tällaisissakin maaseutupitäjissä löytymätön kätkö tietää ainakin kilometrin lisälenkkiä rinkan kanssa.

 

Aiemmat postaukset


Vieraillut maat

How many countries I have been to. Visited Countries Map Maker
Visited 22 UN countries (11.3%) out of 193.
Make your own visited countries map.

ParisRio

ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.