Browsing Tag

#tampereallbright

Yksityiskurkistus kulisseihin: TTT-teatteri ja #bloggaritmansessa

Pitääkö olla fiksu ja järkevä ja suunnitella matkaohjelma huolellisesti ja ajoissa? Vai yhtä hyvin jättää viime tippaan, kun elämä heittää aikataulut sorsalampeen?

Rosita, joka hoiti suuren osan yhteydenpidosta tamperelaisyrityksiin, rakastaa teatteritaloja. Hän pyysi Tampereen Työväen Teatterilta esittelykierrosta, ja talo ehdotti esityksiin alennuslippuja sekä järjestäjille vapaan pääsyn lauantaina.

Ja sitten työvuorot, juna-aikataulut, sairastumiset ja muu arki sekoitti yhden ja toisen elämän niin, että olin lopulta ainoa, joka ilmoittautuneista pääsisi  perjantaina teatterikierrokselle. Suostuisivatko yhtä ohjaamaan kulisseissa?

Suostuivat.

Ennen kuin näyttämölle päästään, monta yksityiskohtaa on huolehdittava. Onko puku sopiva kesägrillailujen jälkeen? Mikä on käytännöllisin ratkaisu, kun rooliasu täytyy vaihtaa nopeasti seuraavaa kohtausta varten? Kuvan otti tamperelainen kestiemäntäni T.

Ennen kuin näyttämölle päästään, monta yksityiskohtaa on huolehdittava. Onko puku sopiva kesägrillailujen jälkeen? Mikä on käytännöllisin ratkaisu, kun rooliasu täytyy vaihtaa nopeasti seuraavaa kohtausta varten? Kuvan otti tamperelainen kestiemäntäni T.

Yli 30 metrin korkuinen näyttämö on 72 metriä syvä, niin että takaovesta voi tarvittaessa ajaa sisään auto tai hevonen, ja on tullutkin, kun näytelmä sitä vaatii. Lavalla on tasoja, siltoja, neljä, joten visuaalisuutta voi luoda ja ruokkia niin, että kokonaisuus on niin näyttävä kuin käytännöllinenkin.

Talo on muutenkin iso; näyttämöitä on neljä kaikkiaan. Jokaisen tunnelma on omanlaisensa. Klubilla esimerkiksi tullaan liki yleisöä. Siellä voi kuulla vaikkapa stand upia tai akustista duoa. Eino Salmelaisen ajan, 1930-luvun, salin vanhan teatterin tunnelmaan sopiva akustiikka ei tarvitse mikrofonia! Kokouskeskus taas leikkii väreillä ja fiiliksillä ja kokoustilat on nimetty vaikuttajien mukaan.  Sain tamperelaisen kestiemäntäni kanssa kattavan kierroksen koko talossa, ja mieli tekisi tulla uudestaan ja kokeilla joka koloa. Harmi, etteivät voimani riittäneet esitystä katsomaan sillä kertaa. Surku tuhlata vapaalippu, mutta pitkän lauantaipäivän jälkeen kaipasin jo lepäämään. Angata-blogista näette Rositan kokemukset hänen valitsemastaan näytelmästä. Linkki yllä.

Näytelmien lavasteista tehdään pienoismallit (lavasteet  ovat tekijänoikeuden piirissä eikä siis saa kuvata). Opin lisää siitä, miten paljon työtä näytelmän suunnittelu, ohjaus ja harjoittelu vaatii. Teatterissa on puu- ja metalliverstas, maalaamo, tarpeisto, pesula…

Työturvallisuuteen kiinnitetään huomiota. Näyttämöllä on askelmerkkejä, ei pelkästään siksi, että asento tai paikka näyttäisi hyvältä, vaan myös, jotta tietää, mistä jokin silta voi nousta.

Onko näytteleminen hikistä hommaa? Teatterissa on myös oma pesula.

Onko näytteleminen hikistä hommaa? Teatterissa on myös oma pesula.

Tarpeistossa työskentelvä saa päästää yksilöllisen luovuuden valloilleen. Kaksi ihmistä tekee erilaisen saman, vaikka persikan hernepussista.

Pukuvuokraamokin toimii. Muistan, että muinoin minunkin vanhojenpäiväpukuni oli jotain teatteriperua, ei Tampereelta kylläkään.

Varasto on vaikuttava:

2015-01-09 16.23.242015-01-09 16.21.262015-01-09 15.45.37

TTT-teatteri palvelee myös kuluttajaa. Opiskelijalipun saa tuntia ennen esitystä puoleen hintaan. Kun suhteutat 14 euroa elokuvalippuun, kannattaisiko kokeilla?

Kaikkein eniten minua jäi houkuttamaan ajatus ruoan ja esityksen liitosta. Muistatteko, kuinka Porvoon Jazz Festivaaleilla ihmettelin sitä, miten ruoka ja musiikki voivatkaan tuntua niin yhteensopivilta? No kuulkaa, se taitaa olla ihan oma alansa, tieteenkö vai taiteen. Tampereen Työväen Teatterissa on nimittäin joskus sellaistakin, että esitykseen voi varata ruokailun, ja keittiömestari oikeasti suunnittelee menun näytelmään sopivaksi. Tiimityötä sekin!

 

Ai niin, oletteko teatterissa käydessänne ihmetelleet tv-ruutuja? Ovatko ne sitä varten, että jos väkisin raahataan elävään esitykseen, voi suosikkisarjaansa silti seurata sivusilmällä? No ei. Eikä edes urheiluottelua esitetä, vaikka peli olisi näytösaikaan. Kapellimestari se vain näkyy piilostaan näytöllä.

Käykää ihmeessä nuuhkimassa interiöörejä, niin minäkin aion, kunhan taas ehdin Tampereella viipyä.

2015-01-09 16.18.38

2015-01-09 16.00.362015-01-09 16.09.45

 

Unta ja unelmia Tampereella: DREAM hotel ja hostel

Tredea Oy / Visit Tampere kyllä tunsi pappenheimiläisensä. Yritykset, joita se suositti meille yhteistyökumppaneiksi, olivat innostuneita ja tarttuivat heti mahdollisuuteen tukea #bloggaritmansessa-viikonloppuamme.

Yksi yö majailtiin äskettäin avatussa DREAM hotelissa, joka on palkitun Dream hostellin yhteydessä. Hostellia testaamaan päätyi Laura, ja paikka järjestyi hetkessä kysäisemällä, vaikka otettiin yhteyttä iltamyöhään, kun taas Rosita, Jonna ja Anni ynnä minä majoituimme hotelliin.

Olimme lauantaina aloittaneet päivän varhain kokoontumalla Juicen kirjastoon. Tallustimme siitä Tapolan City-makkarabaariin, missä yllätyksekseni totesin, että tuotteisiin kannattaa tutustua. Koska en syö verta, olen jättänyt väliin koko yrityksen, jonka olen liittänyt seudun tunnettuun perinneruokaan. Mutta makkarabaarissa saa kotiruokalounasta, ja popsin herkullisia lihapullia. Tiiviiden pyöryköiden mutustamista säestivät Teppo Tapolan kertomukset suvun yrityksestä ja vaarin alkuaskelista. Ja kauppakeskuksen aivan liian äänekkään ja häiritsevät tapahtumakuulutukset.

Dream hostel ja hotel oli ihan nurkan takana, ja kömmimme laukkuinemme ja rattainemme sisään. Tunnelma vastaanotossa oli rento ja iloinen, ja tunsin viihtyväni välittömästi. Palveluhengestä kertoo se, ettei edes henkilöllisyystodistusta tarvinnut roikottaa sormissaan. Äitini, jonka vakiolauseita oli ”Mun käteni ei oo honganoksa!” olisi ollut tyytyväinen.

Dream hotellin käytävällä voi vaikka keinua. Näitä en muista nähneenikään sitten 1970-luvun.

Dream hotellin käytävällä voi vaikka keinua. Näitä en muista nähneenikään sitten 1970-luvun.

Jonna, Anni ja minä saimme perhehuoneen. Toisin sanoen kaksi huonetta, joiden väliovesta sai kulkea puolelta toiselle. Ovi avautui ovikoodilla, ja vastaanottovirkailija saattoi perille. Taisi olla pari kerrosta kavuttavana rappusissa, ja kyllähän ne keski-ikäisilläkin jaloilla kapuaa. Pulmallisempaa siinä, ettei hissi pysähdy hotellikerrokseen lainkaan, on lastenrattaiden hilaminen portaikossa. Onneksi Jonna on tottunut, koska rynkyttää niitä puoli kerrosta kotonakin.

2015-01-10 20.13.12

Hotellihuone avautuu ovikoodilla, jonka saa pahvikortissa mukaansa. Koodi toimii myös yleisissä tiloissa kulkiessa ja pääovesta sisään tullessa. Jostain syystä perhehuoneemme ovista avautui koodilla vain se, mistä ensin olin kulkenut sisään, mutta toisen puolen käytävänovi ei inahtanutkaan. Kumpikin sai saman koodin, ja tulimme kokeilleeksi sitä vain kerran. Vastaanotto yllättyi; hyvä, että sattui tällaisia ammattilaistestaajia perhehuoneen ensimmäisiksi käyttäjiksi… Tekisi mieli sanoa omahyväisesti, että siinäkin pikku esimerkki siitä, mitä hyötyä bloggaajien käyttämisestä voi olla. Vaan olisi kai kuka tahansa ottanut jutun puheeksi.

Vierekkäisistä huoneista, joissa saattoi sujahdella sisäkautta väliovesta, oli iloa myös illalla pikkuisen nukahdettua. Äidin vieressä paras, vaikka matkasänkykin Annille oli: se kelpasi kyllä leikkipaipaksi päivällä. Mutta kun neiti uinahti, saatoimme Jonna ja minä jutella minun puolellani, päivittää julkisia ja yksityisiä kuulumisia, mutustaa karkkeja. Kiitos tikkareista! Juu, oli viihtyisää lojuskella pehmeällä sängyllä, vaikka olihan edellisilta Original Sokos Hotel Ilveksessä sujunut jutellessa sekin, kyllä aina keinot keksii.

Olin heittänyt reppuun misokeittopakkauksen, sellaisen, johon lisätään vain kuuma vesi, ja siitä tuli päivällisemme. Hotellissakin oli keittiö, missä sai laittaa syötävää tai keittää teetä tai kuluttaa huoneissa olevia kahvikapseleita.

2015-01-11 10.08.04

 

 

Kun kerran aina mainostan, että tykkään paitsi syömisestä, myös ruoanalaitosta ja leipomisesta, soisi kai minun muistavan, että köökissä tapaa olla kattila. Ei tarvitsisi lusikoida niin suolaista soppaa, kun liruttelee tahnaan vain keittimestä vettä vähän väliä. Saisiko blondille bloggaajalle jonnekin myös kyltin, että laatikoihin kurkisteleminen on sallittua?

Lähtöpäivänä saimme vastaanoton väen kanssa vielä hyvät naurut,kun kerroimme aamupalan sattumuksista. Kömmimme keittämään kapselikahveja, natustamaan voisarviamme ja totuttelemaan ajatukseen päättyvästä viikonlopusta, kun emme olleet maksaneet talon aamiaisesta. Alkoi vähän hämärissä tunnelmissa, mutta kun olin hetken pyörinyt valokytkintä hakien ja kysynyt ääneen, mistä tänne saa valot, katso, valkeus tuli! Hyvä sattuma, tai sitten niillä on kunnon valvontalaitteet… Joka tapauksessa ovat palkanneet erittäin hyviä tyyppejä töihin kautta linjan. Kiitos!

Dream hotelissa viihtyisi kyllä uudemmankin kerran, ja voisin myös kokeilla palkitun hostellin puolta. Hostellit Suomessa tulevat tänä vuonna muutenkin tutummiksi, sillä yhteistyö on vireillä ja osin alkanutkin. Viivytään lähiaikoina siis vielä hostellitunnelmissa, jos kohta luvassa on ajankohtiasiakin kuulumisia. Tätä naputan näet loppuun Länsisatamassa valmiina blogiristeilylle.

 

 

Vakoilumuseo Tampereella

2015-01-09 13.20.01

Vakoileminen alkaa ennen kuin pääsee sisään museoon.

Minulla kesti jonkin aikaa selvittää tieni Vakoilumuseoon sisällä rakennuksessa. Museon väki on osannut käyttää hyväkseen sen, että reitti on hieman sokkeloinen, ja hyrähdin entistä paremmalle tuulelle, kun löysin kyltistä onnittelut siitä, että olin osannut setviä tieni miltei perille.

Yksityinen vakoilumuseo osallistui #bloggaritmansessa-viikonloppuumme tarjoamalla sisäänpääsyn ryhmämme kävijöille. Olimme sopineet salasanan, ja jos omaan ohjelmaan mahtui, museoon sai mennä. Kiittelin yhteistyöstä ja sain kuulla, että he ovat mielellään mukana.

Museon teema on aika harvinainen. Yhdysvalloissa on jotain samantapaista, ja ne, jotka ovat käyneet, sanovat sitä kuulemma amerikkalaiseen tyylin huvipuistomaiseksi pikemminkin kuin museoksi. 1998 perustettu Tampereen vakoilumuseo on alallaan konkari. Ensimmäinen koko maailmassa.

Näyttelyesineistön lisäksi teksteistä voi lukea paljonkin tarinoita. Kokoelma uudistuu jonkin verran: museo seuraa alaa tietenkin ja esineistöä tulee uuttakin. Lueskellessaan huomaa, etteivät kaikki salat tule julki sellaisissakaan tapauksissa, joista uutisissa jotain tiedetään. Agent Tools -kirjassa mainitaan, että vaikka museon tultua tunnetuksi jotkut ottavat itse yhteyttä esineistön tiimoilta, kaikki eivät halua tulla tunnetuiksi.

Sain ottaa mukaani Agent Tools: Vakoilumuseon näyttelykirjan, joka esittelee museon vaiheita 1998 – 2013. Kierreltyäni jonkin aikaa esillepanoa ihmettelemässä museonhoitaja kysäisi, haluaisinko tehdä agenttitestin. Onneksi hän ei maininnut sanaa leikkimielinen. Jähmetyn heti, kun seuraleikkimielessä aletaan korostaa leikkimielisyyttä ja olen varma, että kyse on kuolemanvakavasta jutusta. Vanhana dekkaristina suostuin, ja kahdeksisen tehtävää… vai montakohan niitä oli… sai tehdä haluamassaan järjestyksessä.

Maailman ensimmäisen vakoilumuseon historiikki ja agenttitestin diplomini

Maailman ensimmäisen vakoilumuseon historiikki ja agenttitestin diplomini

Sain kokeilla morseaakkosten selvittämistä ja etsiä salaisen oven, testata pimeänäkölaitetta ja monenlaista muuta. Värikuulapeliräiskeen jätin väliin, koska en periaatteesta ammu ketään. Edes leikisti.

Palautettuani paperin museonhoitaja laski pisteet, ja tulos ratkaisi sen, mihin minua voi suosittaa palvelukseen… Käykää kokeilemassa. Vakoilumuseo on siitä harvinainen, että se on auki päivittäin, myös maanantaisin.

Verkkosivut ovat kattavat, ja niihin tutustumalla saa myös mukavan kierroksen Vakoilumuseossa.

Tykkää ne ihmisistäkin siellä kissakahvilassa

Hiukan arvelutti, kumma kyllä. Luulisi, ettei minua kitisytä yhtään, kun kuulen jossain toimittavan kissojen ehdoilla. Onpa tuttavapiirissäni kuulunut sellaistakin, että minusta tulee ihan pöhlö, kun näen koiran. Sanojan onni ehkä oli, ettei hän koskaan osunut paikalle, kun näin kissan. Silloin ei ollut omia. Yhdeksän kuivaa vuotta ennen kuin nykyiset karvakasat muuttivat taloon ja työllistivät palveluskunnan.

Taannoiseen #bloggaritmansessa-viikonloppuumme tammikuussa kuului myös vapaavalintaista ohjelmaa. Kissakahvilaan teki mieli, ja sain seuraakin: Kaaosta ja kukkamekkoja -blogin Jonna oli ilmoitellut minulle jo ajat sitten, kun Purnauskiksen perustamisaikeista oli lehtijuttuja, että semmoinen on luvassa. Tuntee minut aivan oikein siinä suhteessa, onko kyseessä pikavisiitti, kun sinne menee… Mukana Tampereella oli myös Jonnan kaksivuotias Anni-neiti, jonka mielestä kahvilassa oli monta Sisu Mau. (Annin tädin kissa on Sisu, joten Sisu Mau on käypä yläkäsite, kun kateista on puhe.)

Lisäksi seuraan liittyi Laura Tuntemattomaan ja takaisin -blogista. Kuva minusta Viiru-kissan kanssa on Laura Pylvänäisen näppäämä.

Kissakahvila Purnauskis sijaitsee Aaltosenkadulla Tampereella. Missä muussa osoitteessa Tiina Aaltonen kissakahvilaa johtaisikaan? Kun tiedustelin mahdollisuutta bloggaajatapaamiseen ja yhteistyöhön, Purnauskiksen väki ehdotti meille, että tulisimme puoli tuntia ennen avaamisaikaa, jotta olisi jutturauhaakin. Kahvila on kovin suosittu, ja kun siellä viihtyy sen sijaan  että vain hätäisesti nielaisisi muutaman kuuman kulauksen, varminta on varata aika. Kahvilan Facebook-sivuilla täydentyvät päivitykset tapahtumista ja aukioloista, ja toivottavasti he kiinnittävät sivun yläosaan ilmoituksen siitä, miten paikka varataan. Se hoituu sähköpostitse osoitteeseen [email protected] Kannattaa liittää viestiin puhelinnumero, jotta ilmoittelevat, jos tulee muutoksia, esimerkiksi kissat sairastuvat tai tarvitsevat muuta lepoa.

Maaliskuussa on uudet aukioloajat. Enää sisään ei pääse sunnuntaisin, mutta tiistaisin voi tutustua kissojen iltavilliin. Kahvila on silloin myöhään auki, 15 – 21; keskiviikosta lauantaihin 12 – 18.

Meidän vierailupäivämme sattui sunnuntaiksi. Silloin ei ollut kahvibarista työvuorossa tekemässä kissannaamaa vaahdon pintaan, mutta tavallista kahvia sai. Kupit ovat kuulemma niin pieniä, ettei kupposen vertaa osaa hinnoitella, vaan kahvia kaadeltiin kannusta lisää niin paljon kuin suinkin. Eräs nelijalkainen olisi myös ollut hyvin innokas tarjoilijan oppiin, pannunmyssyssä kun oli niin kiva nipukka, oikein tassuun sopiva. Hyvin henkilökunta ehti valvoa kissoja ja estää asiaankuulumattomat kahvinkaatelut. Saimme myös varoituksen siitä, että seura on taattua, kunhan kakku ilmaantuu pöytään.

Nyttemmin valikoimassa taitaa olla myös kahvierikoisuus kopi luwak, ja jos kohta sivettikissan elinoloista on kovastikin polemiikkia, kahvilan sivustolla on artikkeli papujen alkuperästä. Tämän juoman hinta taitaakin olla sitten sitä luokkaa, ettei sitä kannutolkulla kaadella.

Kahvilassa asuu kahdeksan kissaa. Kun paikka on yleisöltä suljettuna, kahvilan väki ja kenties joku muukin vapaaehtoinen huolehtii kissoista omalla ajallaan. Kissoja voi seurata myös valvontajärjestelmän kautta. Tosin on käynyt niinkin, että kameran kuvaa kurkistaessa näkyy vain rentoja lojujia mutta aamulla paikat ovat mullin mallin…

Sisustuksessa on paljon kissa-aiheita, käsittääkseni ajoittain jotain myynnissäkin. Kissojen tapa liikkua yläilmoissa on otettu huomioon; niille on tasoja ja hyllyjä kiipeilypuiden lisäksi. Kahvila on kaikille viihtyisä, kissoille ja ihmisille.

Vierailu Purnauskiksessa alkaa ulkokenkien vaihtamisesta villasukkiin – omat saa tuoda ja on niitä kahvilassakin – ja kädet pestään ennen kuin kynnet isketään kissoihin. Minulla sattui olemaan melkein samanlaiset sukat kuin Tiinalla.

Sisään tullessa on pääsymaksu, joskin me bloggarit saimme pyynnöstä sisäänpääsyn ja kahvin talon tarjoamana, ja kun haikeana ennen bussin lähtöä keräilin kamppeitani ja pyysin, että muistuttaisivat minua kakkupalani maksamisesta, kuulin, että kyllä minulle yhden kakkupalan voi heittää. Kiitos! Purnauskis kilpailee vakavasti suosikkikahvilani asemasta Tampereella.

20150111_12104020150111_135058IMG_20150111_125348IMG_20150111_114815

Kissablogini kahvilajuttu täällä.