Browsing Tag

#sokoshotels40

Kiitoskirje Sokos Hotellien ja SOK:n väelle

Luotettavuus. Joustavuus, joka merkitsee uudistumista, vaikka vakiintunut yritys onkin.

Olen kiitollinen asiakkaanne ja pian vuoden verran yhteistyökumppaninne bloggaajana. Ilokseni ja yllätyksekseni uskalsitte käyttää uutta bloggaajaa #sokoshotels40-kampanjassanne, eikä yöpyminen kotiani isommassa sviitissä jäänyt suinkaan ainoaksi. Olen tehnyt chiliöljyanalyysiä Helsingissä, muistellut menneitä museokierroksella ja oppinut uusia tarinoita Tallinnassa.

Firman juhlissa viime syksynä, kun jazz säesti jatkoja, tajusin vielä yhden huojentavan piirteen. Palattuani Remun huoneeseen tutustumasta istahdin pöytäryhmään, ja joku puheli Porista. Kysyin, oliko hän sieltä, ja mies hoiti tilanteen luontevasti, vailla ylemmyydentuntoa ja nolaamatta. Kaiveli rennosti nimikortin esiin, ja siinä luki, että hän on toimitusjohtaja. Siellä juttelemassa matkabloggaamisesta ja sanomassa tarjoiluhenkilökunnalle, että saisikos iltapalaa. Kiitos siitä hetkestä, ja moista muista.

Ihanaa, kun voi olla varma ja rento. Vaikka on iso, vakiintunut ja tunnettu yritys, ei ole luutunut ja muuttumattoman kankea. Vähän kuin vanha raha, että ei tarvitse kerskailla…

En ollut varma, oliko bloggaajille varattu markkinointibudjetti kytköksissä juhlavuoteen, mutta päätin kokeilla, miten yhteistyö jatkuisi. Niinpä järjestäessämme #bloggaritmansessa-viikonloppua kysyimme Tampereen Sokos-hotellien mahdollisuuksia majoittaa osa meistä, ja kyllä vain, saimme majoittua kaikkiaan neljään hotelliin. Koska majailin Kaaosta ja kukkamekkoja -blogin Jonnan kanssa Ilveksessä, eikä kissaihminen tietenkään voi majailla missään muualla, taidan esitellä hotellin kissablogin puolella, jahka matkamessutohinasta tokenen.

Niin, tervehdys Matkamessuilta. Arvatkaa, missä olin yhden yön? Työmatkalla Original Sokos Hotel Pasilassa.

IMG_20150116_001252

#sokoshotels40 – Juhlailta 29. 10.

Firman juhlat!

Juhlaillan ohjelma 29.10.2014

Läppäri ja silkit kantolaukkuun ja aamupäivän tehtävistä kadun yli bussiin. Eikä edes Mondon Helsinki-opasta laukussa.

Suuntana Hotelli- ja ravintolamuseo Kaapelitehtaalla Tallberginkadulla. S-ryhmän väkeä, Rantapallon väkeä, bloggaajia. Nyt jo aiemmasta tapaamisesta tuttuja kasvoja, pari seuraamistani blogeista uutta tuttua, upea näyttely Sokos-hotellien neljältä vuosikymmeneltä ja muistoja ja kuvia kauempaakin, naposteltavaa. Olisin halunnut olla monessa paikassa samana iltana, mutta valitsin tämän. Sokos Hotellit ovat olleet niin hyvässä yhteistyössä blogini ensimmäisenä vuonna ja palkinneet innostustani. Sen lisäksi, että pääsin yhtenä 40 bloggaajasta kirjoittamaan juhlavuoden blogitarinoita, olen pyynnöstä saanut monta yöpymistä hotelleissa Helsingissä ja Tallinnassa.

Iloista ja välitöntä tunnelmaa, hälinää, purskahduksia, musiikkia.Iloa siitä, että kirjoitukseni tavoittavat lukijoita ja vaikuttavat heidän valintoihinsa, yksi tai kaksi kuulijaa jazzklubi on saanut.

Harri Ojanperä ja Outi Vitie

Harri Ojanperä ja Outi Vitie toivottivat vieraat tervetulleiksi sen jälkeen kun olimme hissipoika Erikin luotsaamina ajaneet Hotelli-ja ravintolamuseoon kolmanteen kerrokseen. Eipä ollutkaan ennestään tuttu paikka; tekee mieli mennä nuuskimaan museorypästä uudestaan. Tilassa on lisäksi Teatterimuseo ja Suomen valokuvataiteen museo.

Hotellinukkekoti

Pienenä minulla oli nukkekoti, mutten oikein osannut innostua siitä. Hotelli- ja ravintolamuseoon rakennettu hotellinukkekoti herätti kuitenkin tunteen siitä, että minäkin haluaisin tuollaisen. Kyllä kesti kierrellä ympärillä:

Yksityiskohta hotellinukkekodista

Kylpyhuone hotellinukkekodissa

Kylpyammetta ei sillä kertaa kovin tarvinnut kadehtia, koska majoituin hotellissa juhlien jälkeen. Vastaanotossa oli kysytty näköalatoiveita ja sanoin, että siitä viis, mitä ikkunan takana on, mutta jos huoneessa sattuisi olemaan amme, niin olisipa kiva. Sellainen oli, ja melkein jäin ammeeseen asumaan jo ennen juhlia…

Hotellihuoneessa tapahtuu

Oli sinne sisustettu oikeakin hotellihuone, missä oli myös asukas.

Kyltti menneiltä ajoilta

Näyttely esitteli Sokos Hotellien neljää vuosikymmentä, mutta rekvisiittaa oli aiemmiltakin ajoilta. Ulottuuhan monen hotellin historia ketjun vaihteita kauemmas.

Inna-Pirjetta Lahti ja Olli Lindholm

Inna-Pirjetta Lahti juonsi illan, ja musiikista huolehti Olli Lindholm trioineen.

Hassu tunne kuunnella noita kappaleita kerrankin juhlavieraana eikä työn puolesta roskasäkki kädessä lauleskellen…

Kelpo Ahola ja Atte Vannasmaa

Kelpo Ahola ja Atte Vannasmaa huolehtivat osaltaan vieraiden viihtymisestä ja hyvinvoinnista. Edellinen ehti juhlaohjelman lisäksi kuljeskella varmistamassa, että yleisöllä on kaikki hyvin, ja tarjoiluista hyvässä yhteistyössä huolehti Presidentin ja Pasilan väki.

Olen huomannut ketjun ravintolahenkilökunnassa ennenkin sen, minkä Atte Vannasmaan kanssa yhdessäkin totesimme, että kun on ammattitaitoa ja ote työhön, kaikki sujuu sen kummemmin revittelemättä tai mestaroimatta. Tiimi ei tuntenut toisiaan ennestään, mutta sähköpostitse suunnittelu hoitui ja hienosti sujui illan palvelukin, mistä kiitos. Lähetin myös blogielämään liittymättömät erityiskiitokset hotelli Pasilan henkilökunnalle kesäisestä joustavuudesta, ja varmasti saitte ne saman tien.

Nelikymppiset. Matkaevästä juhlista lähtijöille.

Nelikymppiset. Matkaevästä juhlista lähtijöille.

Ennen kotiinlähtöä klo 20 maissa juhlijat saivat matkaevästä, ja bussin ikkunan tunnusta kuvaamaan pysähtynyt bloggaaja sai koko kyltin muistoksi.

Lähtö. Hotelli- ja ravintolamuseo

Ei ilta siihen päättynyt, että Tallberginkadulta lähdettiin. Bussi vei jatkamaan Aleksanteriin.
Bussi vei Aleksanteriin jatkamaan iltaa

Ja kappas! Siellähän oli tuttuja!

Lassi Kouvo Trio viihdtti Aleksanterin jatkoilla

Joko aika oli mennyt keskiviikkoisissa juhlissa vielä nopeammin kuin arvelin, tai sitten torstai oli sillä viikolla kahdesti, sillä Lassi Kouvo Trio odotteli siellä meitä ja soitti. Riemastuttava yllätys, oli niin kiva nähdä taas.

Ja saimme muutakin yllätysohjelmaa. Siitä saatte lukea seuraavaksi.

Jutun kuvat ovat Instagram-tililtäni ananastogo.

Laukussa leipää ja piimää… ei ku / Bloggaajien blogiyhteistyöt

Olen liittynyt Facebookissa ryhmään, jossa eri alojen bloggarit sopivat toisinaan kirjoittavansa määräajassa postauksen yhteisestä aiheesta, ja ne linkitetään sivulle. Joku ehdotti rakkaan käsilaukun esittelemistä sisältöineen. Kuulosti kivalta, mutta miten sen muokkaisi matkablogiin sopivaksi? Kannatti innostua kommentoimaan, sillä ehdotuksia rupesi tulvimaan. Esittele matkalaukkusi! Käsimatkatavarat! Mitä lähtee aina mukaan ruumassa tai käsimatkavaroissa? Siispä vakituinen matkaseurani, olkaapa hyvät: Uuteen lompakkooni mahtuu myös passi. Rannenauhan ansiosta toimii satunnaisesti myös pikkulaukkuna vaikkapa hotellin vastaanotossa poiketessa. Tosin ei vedä sisäänsä… 20141027_092433 …Samsungin tablettia, joka kulkee kuvauskalustona mukana ja on näin ollen ehdottoman tärkeä myös hotelliaamiaisella.  (Pitäähän sitä muistaa, mitä söi, kun todisteet tuppaavat häviämään näkyvistä.) Kissa on jo ottanut selfien, mutta miten se opetetaan koneelle? Vaikka kuinka bittiavaruuteen lähtee juttuja, paperinen muistikirja on mukana, päiväkirja liki joka pyrähdyksellä, blogia varten oleva pikkuruinen muistikirja nyt vähintään, usein kalenterikin. Kuva muistikirjasta PorvooJazzFestien jameista.

Coconut Frappe Zumin jameissa ja tunnelmien kirjaamista muistiin

Coconut Frappe Zumin jameissa ja tunnelmien kirjaamista muistiin

Turvallisuusnäkökohtiin sen verran, että suuren osan elämästäni olen hautonut kaulapussia puseron alla. Nahkaisen ja hiestä tummentuneen on viime aikoina korvannut Reissusiskon tuliaisiksi tuoma pikkulaukku, joka menee piiloon takin alle ja melkein kainaloonkin ja on sopivankokoinen, jotta sinne saa passin, puhelimen ja käteistä. Tai vaikka Oyster cardin keväällä Lontoossa.

Reissusiskolta saamani pikkulaukku

Reissusiskolta saamani pikkulaukku

Minusta on aina parempi, jos onnistuu matkustamaan yhden laukun ja olkalaukun kanssa. Milloin en onnistu? No silloin, jos viikonlopun ohjelmassa on kaikkea hamehommista ajeluun traktorin kauhassa ja huutokaupasta makianjuuston syömiseen sukujuhlissa. (Makiajuusto on ainakin Oulun seudulla tunnettu herkku, juustokeitto. Maitoa ja juustonjuoksutinta keitetään perinteisesti koko juhannusyö, kunnes kokkareet ovat punertavia. Ei pidä sekoittaa ainakin 1970-luvulla ravintoloiden ruokalistassa olleeseen juustokeittoon.) Joten yhden laukun taktiikassa on parempi, että pukineet ovat keveitä ja suht rypistymättömiä. Mihin hienoon juttuun tahansa käy vaikkapa tämä monta vuotta palvellut violetti asu. Keveä kuin mikä ja mahtuu pieneen tilaan. Mytättynä tai litteänä, miten vain. Kuva Instagram-tililtäni ananastogo.

Luotettavana matkapuvustona vuosia toiminut Gerry Weberin jakkupuku esiintyi tällä viikolla #sokoshotels40-juhlallisuuksissa Helsingissä

Luotettavana matkapuvustona vuosia toiminut Gerry Weberin jakkupuku esiintyi tällä viikolla #sokoshotels40-juhlallisuuksissa Helsingissä

Kohde ratkaisee ja se, paljonko tilaa tuomisille/ostoksille ennakoin, mutta joskus otan mukaan myös kauhtuneita vaatteita. Pidän loppuun tien päällä ja heitän pois, kevyemmin takaisin. Ja ne kengät. Kauniit ynnä hyvät kävellä. On, on se mahdollinen yhdistelmä.

Kauniita kenkiä ja linssikissa Ninni

Kauniita kenkiä ja linssikissa Ninni

Ei ole erityistä luottokosmetiikkaa esiteltäväksi. Näytepakkauksia tai matkakokoisiin purnukoihin lirutetut desit. Hajuvesi sentään reissussa useammin kuin kotona, missä tiedän olevani paljon hajusteallergikkojen kanssa tekemisissä. Jos minä saisin päättää, pukisin aamulla tuoksun siinä kuin vaatteetkin, mutta se ei joka päivä käy päinsä.   Mitä en pakkaa mukaan: Kissoja, jotka kyllä ovat ensimmäisinä laukussa istumassa. Villapuseron verran kissankarvoja saakin kapsäkistä putsata, jos erehtyy pitämään sitä näkyvillä ja pakkaus- tai purkupuuhat venähtävät. Ja vaikka otsikkoa miettiessäni muistinkin vanhan rallatuksen, oma kahvipaketti tai lihapullat eivät lähde reissuun. Ei niin, etteikö ateriasta joskus kävisi näkkileivän mutustaminen kulkuneuvossa sinämoinaan, mutta maistelen perille päästyä matkakohteen tarjontaa oikein mielelläni.    Bloggaajien blogiyhteistyöt

#sokoshotels40 – Vaakunan valtiattaret Helsingissä

20140625_114917

Näimme itsemme iltapukuisina ja hansikoiduin käsin laskeutumassa rappusia leveän kaiteen viertä.

Näimme itsemme iltapukuisina ja hansikoiduin käsin laskeutumassa rappusia leveän kaiteen viertä.

20140625_115152

 

 

”Aamiainen katolla – bingo!” Matkaseuran tekstiviesti ilmaisi, että hotellivalinta oli selvä, kun ilmoitin päässeeni mukaan #sokoshotels40-kampanjaan. Mukaan valitut saivat ehdottaa paria vaihtoehtoa, ja aikamoinen palapeli taisi Rantapallon ja SOK:n päässä olla, kun huoneita jaettiin. Vaikka kirjoitin, ettemme ala kiukutella randomina heitetystä hotellistakaan, kunhan ei yhden yön takia ihan jonnekin Kalottijazzeille tarvitse lähteä, saimme kuin saimmekin ykköstoiveenamme olleen Helsingin Vaakunan. Viesti löytyi sähköpostista, kun olin Lontoossa, ja ilmoitin Serpalle heti. ”Kuuluiko kiljaisuni kanaalin yli?” Tiedustelin, oliko hän pettynyt. Hän tuntee sarkastis-dramaattis-makaaberin huumorintajuni ja vakuutti tuskasta ulvaisseensa.

Tyrnipannacottaa pehmoisena jälkiruokana

Tyrnipannacottaa pehmoisena jälkiruokana matkabloggaajien ja SOK:n väen tapaamisessa.

Vaakunasta kaikki alkoi. Siellä esiteltiin kevättalvella Rantapallon ja Sokos-hotellien kampanja kutsua 40 matkabloggaajaa hotellien vieraiksi. Herkkujen äärellä kuulimme tarinoita hotelleista. Vaakuna valmistui Helsingin olympiakisoihin (1952), ja mukavaa kyllä, ajan tuntuma on säilynyt sisustuksessa. Osa taitaa olla suojeltu, ja myöhemmät lisäykset, kuten nestesaippua-automaatit, ovat tyyliin sopivia. Kenenhän designia? On kauniita 1950-luvun valaisimia, ja nojatuoleja, joilla on korvat. Ja kaiteita, joita pidellä hansikoidulla kädellään kevyesti, kun laskeutuu iltapuvussaan rappusia alas. Vielä kun takan vieressä olisi ollut flyygeli…

20140624_203724

Vaakunasta kaikki alkoi silloinkin, kun koulukkaana lomailin äidin kanssa Helsingissä. Asemalta oli helppo astella kadun yli hotelliin, ja kun asuttiin Vaakunassa, minäkin osasin Sokokselle. Alkupisteestä Helsinki kasvoi mentaalisessa kartassani kävelykaupungiksi, missä yhä viihdyn tuntikaudet vain kuljaillen ja katsellen vanhoja, kauniita rakennuksia. Lähtöpäivämme iltapäivä oli tälläkin kertaa varsinainen arkkitehtuurikierros. Mondon Helsinki-oppaan vinkistä teimme Töölönlahden-kierroksen uusien ilmeikkäiden ja vanhojen tunnelmallisten puutalojen ohi, ja kun piti ostaa muutama keittobanaani ja inkivääriteetä Hakaniemestä, käveltiin sieltä vielä takaisin keskustaan. Parveke siellä, sisäänkäynti tuolla, koriste akkunan yllä ajalta, jolloin vielä ehdittiin ja raskittiin tehdä kaunistakin eikä vain laatikoita.

Ja Vaakunan vastaanotosta ja laukkuhuoneesta Helsingin-oleskelumme alkoi tälläkin kertaa, kun aamutuimaan nakkasimme kassit säilytykseen.

Sokos-hotellit eivät taida olla ainoa 40 vuotta toiminut hotelliketju Suomessa. Mitä maamme matkailussa tapahtui, kun olimme kuusivuotiaita? ETY-kokous oli tulossa 1975, vaikuttiko se? Entä kaupungistuminen? Meidän perhe asusti kyllä jonkin verran hotelleissa, kun olin lapsi; Serpa muistaa pikemminkin mökkilomia. Jos maalta tuli sukua kaupunkiin, missä asuttiin kai aika ahtaasti, oliko ajatusta tai kanttia panna vieraat hotelleihin? Miten liikematkustaminen muuttui, milloin edustajat siirtyivät vaatimattomista matkustajakodeista hotelleihin? Keitä tänne tuli ulkomailta, kun matkailumainonta oli vuosikymmenet silkkaa tanhupiiriä? Tätä voisi olla kiinnostavaa selvittää, mutten verkkoa ja kirjastoa penkomalla onnistunut pääsemään kysymysteni juureen asti vielä. Ehkä tästä tulee tutkiva matkablogi!

Bloggaaja sai ottaa mukaan seuralaisen. Olin iloinen siitä, että Serpa suostui matkaan. Hän on ollut hyvä alkuasukasopas Kotkaan muutettuani, opastanut realistisesti ja huumorintajuisesti paikallisiin tapoihin, bussireitteihin, taloihin ja tarinoihin. Nyt sopi lähteä muihin maisemiin, eikä hotellimme ollut hänelle ennestään tuttu.

Kun hain kampanjaan, valitsin kolmesta vaihtoehdosta Original-hotellit. Ajattelin, että vaikka ylellisissä erikoisuuksissa on puolensa, niihin on varmaan eniten tunkua, ja perinteisentuntuiset hotellit sopivat tavalliselle ihmiselle. Hotellipäällikkö Hilkka Järvelän kanssa kävimme kirjeenvaihtoa varauksesta, ja sanoin, että matkaseura on nainen, joten emme tarvitse parivuodetta. Ja saako tulla viikonlopun sijaan arkena, kun se sopii työn kannalta paremmin?

Ystävällinen vastaus rauhoitteli, että vierailun ajankohta sovitaan yhdessä, joten arkipäivä käy hyvin. Hän varaisi meille mielellään saunallisen sviitin, jonka parveke antaa Mannerheimintielle. Mutta sviitissä on parivuode, haittaako?

20140624_145855

Tietenkään ei haitannut. Onhan suomen kielessä vanhastaan siskonpedin käsite. Minä vain luulin, että majailisimme tavallisessa huoneessa, vaihtoehtoina double tai twin.

Matkabloggaajan elämä on joskus mukavaa ja joskus vielä mukavampaa.

20140610_124248

Vaakunan väki kyllä tiesi, keitä olimme, ja otti meidät huomioon, muttei ylenpalttisen tuhlailevasti. Hilkka Järvelä kävi meitä tervehtimässä, kun olimme  9. kerroksen käytävällä matkalla huoneeseen. ”Te olette varmaan Anna ja Serpa?” Hassu tunne. Niin että te lukijani, jotka näette minua arjessa, napautattehan olalle, jos alan kulkea ympäriinsä kovin sen oloisena, että ettekö tiedä, kuka minä olen?

 

Kun osaa asiansa ja tietää, että homma toimii vakiintuneeseen hyvään tapaan, voi olla asiallisen ystävällinen tekemättä itseään tykö. Niinpä ravintola Loisteessa meille vain todettiin, että pääruoka ja yksi juoma tarjotaan talon puolesta. Pidin siitä, että ylellisyyksissäkään ei menty liiallisuuksiin, vaikka olo olikin hemmoteltu.

Huomauttivat torstaina töissä, etten ollut tiistaina tullut syömään kreikkalaisia lihapullia, Siihen oli hyvä syy.

”Kuvittele nyt, miltä se maistuu”, Serpa hihitti, kun löysin listalta ylikypsää lammasta. Hän tilasi pippuripihvin. Liha oli kuulemma pehmeää ja hyvää. Kuin suklaakakkua olisi syönyt.

20140624_193012

Päkättini oli myös maukasta. Pehmeää ja kypsää. Onko nyhtölampaan käsitettä olemassa? Irtosi niin helposti, että olisi hyvin voinut popsia sormin.

Pyysin lampaan seuraksi punaviiniä, ja otin listalla suositetun chileläisen. Mausteisuuden lisäksi erotin tuoksussa puolukkaa ja aloin miettiä, millaista lammaspataa saisin, jos uittaisin paistia puolukkamehussa. Aion kokeilla, kunhan sopiva kimpale osuu kohdalle. Olin innostunut uudesta reseptioivalluksesta, joka ravintolapöydässä ei kerrankaan johtunut siitä, että itse tietää tekevänsä kotona parempaa. Loisteessa oli kelpo lammaskokki! Kiitoksia! Namm!

Viiniä (Tarapacá Plus) kesti ravistella auki hyvän aikaa, mutta kun se oli lopulta hengitellyt aikansa, nautiskelijabloggaajallekin valkeni, miksi sitä tarjottiin lampaan kaverina. Puolukka-analyysi sai uusia viisteitä. Viinin mausteinen marjaisuus tuki ja tasapainotti hyvin makeahkoa, pehmeää lihaa. Mutta seuraavan kerran pyydän pöytään ylimääräisen lasin ja dekantoin. Sinänsä harmi, etten tullut kokeilleeksi, värähtääkö ilme. No eeei…

Sen verran olin jo henkilökunnan huumorintajua koetellut, että kerroshoitaja oli kipaissut katsomaan saunan termostaattia. Vaikka kuinka olen kaupunki-ihminen, saunan lämmittämisen haluaisin aloittaa tuohesta ja tulitikuista enkä nappuloita vääntelemällä, ja ensin tuntui, ettei kiuas lämpene millään. Kaikki oli kumminkin kunnossa, ja sain makoisat löylyt jo ennen illallista. Hyvä löylyhuone sähkösaunaksi, ilmaa piisasi niin, että oli helppo hengittää. Saunan lasiovesta näkee parvekkeelle.

Jälkiruoaksi maistelimme marjaisia herkkuja, joissa aivan oikein maistuivat ne marjat. Suuni mukaista, kun ei ollut hukutettu niitä sokeriin. Vaahtokarkkimakeat ovat asia erikseen. Jälkiruokalistalla oli muuten talon omaa vaahtokarkkia! Arvostimme myös sitä, että tarjoilija kunnioitti hillittyä tapaamme käyttää alkoholia eikä suotta ehdottanut jälkiruokaviiniä vaan kahvia tai teetä.

Ja takaisin sviittiin, jonne päästyä ensireaktio oli ollut: ”Tännehän eksyy!” Kaksioni on taatusti pienempi kuin se sviitti. Iso laatoitettu eteinen, jossa on wc, avautuu olohuoneeseen. Siihen mahtuu sohva, nurkkaus vedenkeittimelle ja kaapistoille, taso alakaappeineen tv:n alla ja käynti parvekkeelle, jonne Serpan mukaan voisi järjestää 50 metrin pika-aidat. Vai että tavallinen hotelli ja huone, ja katin kontit.

20140624_145716

Makuuhuoneessa on vuoteen lisäksi kirjoituspöytä ja toinen jättiläistelevisio, ja siitä pääsee kylpyhuoneeseen. Kunnon kaakeloitu seinänpätkä erottaa saunan puolella olevat kaksi suihkua wc:stä ja pesualtaasta, jonka reunalla nakotti rasiassa hiukan yksittäispakattujakin kylpytuotteita. Suihkumyssy, parranajosetti (ei tullut syynätyksi), pieni pakkaus vanupuikkoja ja kynsiviilanpätkää ym. sekä hammasharjat minitahnoineen olivat pahvikääreessä. Yksi tapa ottaa ympäristö huomioon, kun niistä pikkusaippuoista ja lusikallinen kerrallaan pakatuista marmelaateista on jo menty niin kauas. Ja pyyhkeiden ripustaminen takaisin koukkuunhan on ollut arkipäivää jo ainakin parikymmentä vuotta hotellissakin.

20140624_150215

Me siis nautiskelimme toisen Jacob’s Creek -kuohuvan, joka odotteli tervetulotoivotusten kera, ja kömmimme pehkuihin. Muhkea vuode, tyynyjä kaksin kappalein, jotta voi piiloutua aamun valolta, joskin verhoilla sai huoneisiin hyvän hämärän. Tyynyt olivat Suomessa tuttua mallia eikä sitä pitkulaista 90-senttistä.

20140624_233853

Aamulla ryömin nuoremmuuttani  (4 kk) kytkemään kiukaan lämpenemään, ja sain Serpasta saunaseuraa. Aprikoimme, ketkähän lauteilla ovat ennen meitä kylpeneet. Kuka mahtoi saada sviitin olympialaisten aikaan? Voi, kun pääsisi nuuskimaan vanhoja hotellikirjoja! Voisin hyvin asua muutaman viikon arkistossa.

Pesuhuoneesta on toinen ovi parvekkeelle, ja siinä, Forumin-puoleisessa, päädyssä myös pöytä ja neljä tuolia. Parveke kiertää kaarevaa ulkoseinää niin, että olohuoneen puoleisesta nurkasta näkee vanhan postitalon ohi rautatieasemalle. Onko posti vaihtanut nimeä? Kansan suussa se ehkä kulkee yhä postitalona, mutta nykyään siinä on supermarkettia myöten kaikenlaista. Onko kirjasto vielä, kun ei tällä erää tullut käydyksi? Kertokaas vaikka kommenteissa, jos tiedätte päivittää mentaalisen Helsingin-karttani.

20140624_233652

20140624_150007

Onkohan Vaakunan aamiaislinjauksessa kunnia-asiana pitää tarjolla jotain pikkuisen erilaista? Parinkymmenen vuoden takaa muistan kuohkeat aamiaissarvet ja hymyilevän tarjoilijan, joka vei lautaspinoni pois. Nyt kun croissantteja on jokaikisessä kuppilassa, arvatkaa, mitä Vaakunan aamiaissalissa oli: kylmää jugurttia, joka tuli pehmiskoneesta.

20140625_090831 Hauska muuten tuo logon punainen lanka, joka kiemurtaa sydämenä lautasliinassa, muistilehtiössä paperiliittimen muotoisena. Ja älä häiritse / saa siivota -kyltitkin olivat muuttaneet ilmettään oivaltaviksi: Kerrankin saan nukkua ja Kaikki on vinksin vonksin.. Hyvin hoksattu; tuollainen luo pienen ylimääräisen hilpeän hetken, jonka muistaa kauan.

 

Nautimme kovasti vierailustamme, ja kaikki meni hyvin. Yön yli kestäneeltä reissulta palattuamme tuntui kuin olisimme olleet kauan poissa. Sehän on tae virkistymisestä ja levosta. Kun vielä matkamuistoina on uusia ideoita lammasruoasta ja blogin linjaamisesta – ja se viimemainittu olisi kyllä pitänyt oivaltaa ilman ulkopuolista sysäystäkin, onhan minulla sekä tutkijan luonne että koulutus -, kokemus kaikkinensa saa minut aivan varmasti entistä uskollisemmaksi S-ryhmän asiakkaaksi.

Että puuttuiko mitään? Sateenvarjoteline eteisestä, jos niitä käytettiin 1950-luvulla.

 

Tämä postaus on osa ¤sokoshotels40-kampanjaa yhteistyössä Sokos-hotellien ja Rantapallon matkabloggaajien kanssa. Hotelli Vaakuna Helsingissä tarjosi minulle ja matkaseuralle yhden yön majoituksen sviitissä, jossa oli sauna ja parveke, sekä pääruoan ja annoksen juomaa illallisella ynnä pikkupullot kuohuviiniä tervetuliaisiksi. Jälkiruoat ja matkakulut Helsinkiin sekä kaiken muun matkalla käyttämämme ja hankkimamme kustansimme omin neuvoin.