Browsing Tag

SOK

Kiitoskirje Sokos Hotellien ja SOK:n väelle

Luotettavuus. Joustavuus, joka merkitsee uudistumista, vaikka vakiintunut yritys onkin.

Olen kiitollinen asiakkaanne ja pian vuoden verran yhteistyökumppaninne bloggaajana. Ilokseni ja yllätyksekseni uskalsitte käyttää uutta bloggaajaa #sokoshotels40-kampanjassanne, eikä yöpyminen kotiani isommassa sviitissä jäänyt suinkaan ainoaksi. Olen tehnyt chiliöljyanalyysiä Helsingissä, muistellut menneitä museokierroksella ja oppinut uusia tarinoita Tallinnassa.

Firman juhlissa viime syksynä, kun jazz säesti jatkoja, tajusin vielä yhden huojentavan piirteen. Palattuani Remun huoneeseen tutustumasta istahdin pöytäryhmään, ja joku puheli Porista. Kysyin, oliko hän sieltä, ja mies hoiti tilanteen luontevasti, vailla ylemmyydentuntoa ja nolaamatta. Kaiveli rennosti nimikortin esiin, ja siinä luki, että hän on toimitusjohtaja. Siellä juttelemassa matkabloggaamisesta ja sanomassa tarjoiluhenkilökunnalle, että saisikos iltapalaa. Kiitos siitä hetkestä, ja moista muista.

Ihanaa, kun voi olla varma ja rento. Vaikka on iso, vakiintunut ja tunnettu yritys, ei ole luutunut ja muuttumattoman kankea. Vähän kuin vanha raha, että ei tarvitse kerskailla…

En ollut varma, oliko bloggaajille varattu markkinointibudjetti kytköksissä juhlavuoteen, mutta päätin kokeilla, miten yhteistyö jatkuisi. Niinpä järjestäessämme #bloggaritmansessa-viikonloppua kysyimme Tampereen Sokos-hotellien mahdollisuuksia majoittaa osa meistä, ja kyllä vain, saimme majoittua kaikkiaan neljään hotelliin. Koska majailin Kaaosta ja kukkamekkoja -blogin Jonnan kanssa Ilveksessä, eikä kissaihminen tietenkään voi majailla missään muualla, taidan esitellä hotellin kissablogin puolella, jahka matkamessutohinasta tokenen.

Niin, tervehdys Matkamessuilta. Arvatkaa, missä olin yhden yön? Työmatkalla Original Sokos Hotel Pasilassa.

IMG_20150116_001252

#sokoshotels40 – Vaakunan valtiattaret Helsingissä

20140625_114917

Näimme itsemme iltapukuisina ja hansikoiduin käsin laskeutumassa rappusia leveän kaiteen viertä.

Näimme itsemme iltapukuisina ja hansikoiduin käsin laskeutumassa rappusia leveän kaiteen viertä.

20140625_115152

 

 

”Aamiainen katolla – bingo!” Matkaseuran tekstiviesti ilmaisi, että hotellivalinta oli selvä, kun ilmoitin päässeeni mukaan #sokoshotels40-kampanjaan. Mukaan valitut saivat ehdottaa paria vaihtoehtoa, ja aikamoinen palapeli taisi Rantapallon ja SOK:n päässä olla, kun huoneita jaettiin. Vaikka kirjoitin, ettemme ala kiukutella randomina heitetystä hotellistakaan, kunhan ei yhden yön takia ihan jonnekin Kalottijazzeille tarvitse lähteä, saimme kuin saimmekin ykköstoiveenamme olleen Helsingin Vaakunan. Viesti löytyi sähköpostista, kun olin Lontoossa, ja ilmoitin Serpalle heti. ”Kuuluiko kiljaisuni kanaalin yli?” Tiedustelin, oliko hän pettynyt. Hän tuntee sarkastis-dramaattis-makaaberin huumorintajuni ja vakuutti tuskasta ulvaisseensa.

Tyrnipannacottaa pehmoisena jälkiruokana

Tyrnipannacottaa pehmoisena jälkiruokana matkabloggaajien ja SOK:n väen tapaamisessa.

Vaakunasta kaikki alkoi. Siellä esiteltiin kevättalvella Rantapallon ja Sokos-hotellien kampanja kutsua 40 matkabloggaajaa hotellien vieraiksi. Herkkujen äärellä kuulimme tarinoita hotelleista. Vaakuna valmistui Helsingin olympiakisoihin (1952), ja mukavaa kyllä, ajan tuntuma on säilynyt sisustuksessa. Osa taitaa olla suojeltu, ja myöhemmät lisäykset, kuten nestesaippua-automaatit, ovat tyyliin sopivia. Kenenhän designia? On kauniita 1950-luvun valaisimia, ja nojatuoleja, joilla on korvat. Ja kaiteita, joita pidellä hansikoidulla kädellään kevyesti, kun laskeutuu iltapuvussaan rappusia alas. Vielä kun takan vieressä olisi ollut flyygeli…

20140624_203724

Vaakunasta kaikki alkoi silloinkin, kun koulukkaana lomailin äidin kanssa Helsingissä. Asemalta oli helppo astella kadun yli hotelliin, ja kun asuttiin Vaakunassa, minäkin osasin Sokokselle. Alkupisteestä Helsinki kasvoi mentaalisessa kartassani kävelykaupungiksi, missä yhä viihdyn tuntikaudet vain kuljaillen ja katsellen vanhoja, kauniita rakennuksia. Lähtöpäivämme iltapäivä oli tälläkin kertaa varsinainen arkkitehtuurikierros. Mondon Helsinki-oppaan vinkistä teimme Töölönlahden-kierroksen uusien ilmeikkäiden ja vanhojen tunnelmallisten puutalojen ohi, ja kun piti ostaa muutama keittobanaani ja inkivääriteetä Hakaniemestä, käveltiin sieltä vielä takaisin keskustaan. Parveke siellä, sisäänkäynti tuolla, koriste akkunan yllä ajalta, jolloin vielä ehdittiin ja raskittiin tehdä kaunistakin eikä vain laatikoita.

Ja Vaakunan vastaanotosta ja laukkuhuoneesta Helsingin-oleskelumme alkoi tälläkin kertaa, kun aamutuimaan nakkasimme kassit säilytykseen.

Sokos-hotellit eivät taida olla ainoa 40 vuotta toiminut hotelliketju Suomessa. Mitä maamme matkailussa tapahtui, kun olimme kuusivuotiaita? ETY-kokous oli tulossa 1975, vaikuttiko se? Entä kaupungistuminen? Meidän perhe asusti kyllä jonkin verran hotelleissa, kun olin lapsi; Serpa muistaa pikemminkin mökkilomia. Jos maalta tuli sukua kaupunkiin, missä asuttiin kai aika ahtaasti, oliko ajatusta tai kanttia panna vieraat hotelleihin? Miten liikematkustaminen muuttui, milloin edustajat siirtyivät vaatimattomista matkustajakodeista hotelleihin? Keitä tänne tuli ulkomailta, kun matkailumainonta oli vuosikymmenet silkkaa tanhupiiriä? Tätä voisi olla kiinnostavaa selvittää, mutten verkkoa ja kirjastoa penkomalla onnistunut pääsemään kysymysteni juureen asti vielä. Ehkä tästä tulee tutkiva matkablogi!

Bloggaaja sai ottaa mukaan seuralaisen. Olin iloinen siitä, että Serpa suostui matkaan. Hän on ollut hyvä alkuasukasopas Kotkaan muutettuani, opastanut realistisesti ja huumorintajuisesti paikallisiin tapoihin, bussireitteihin, taloihin ja tarinoihin. Nyt sopi lähteä muihin maisemiin, eikä hotellimme ollut hänelle ennestään tuttu.

Kun hain kampanjaan, valitsin kolmesta vaihtoehdosta Original-hotellit. Ajattelin, että vaikka ylellisissä erikoisuuksissa on puolensa, niihin on varmaan eniten tunkua, ja perinteisentuntuiset hotellit sopivat tavalliselle ihmiselle. Hotellipäällikkö Hilkka Järvelän kanssa kävimme kirjeenvaihtoa varauksesta, ja sanoin, että matkaseura on nainen, joten emme tarvitse parivuodetta. Ja saako tulla viikonlopun sijaan arkena, kun se sopii työn kannalta paremmin?

Ystävällinen vastaus rauhoitteli, että vierailun ajankohta sovitaan yhdessä, joten arkipäivä käy hyvin. Hän varaisi meille mielellään saunallisen sviitin, jonka parveke antaa Mannerheimintielle. Mutta sviitissä on parivuode, haittaako?

20140624_145855

Tietenkään ei haitannut. Onhan suomen kielessä vanhastaan siskonpedin käsite. Minä vain luulin, että majailisimme tavallisessa huoneessa, vaihtoehtoina double tai twin.

Matkabloggaajan elämä on joskus mukavaa ja joskus vielä mukavampaa.

20140610_124248

Vaakunan väki kyllä tiesi, keitä olimme, ja otti meidät huomioon, muttei ylenpalttisen tuhlailevasti. Hilkka Järvelä kävi meitä tervehtimässä, kun olimme  9. kerroksen käytävällä matkalla huoneeseen. ”Te olette varmaan Anna ja Serpa?” Hassu tunne. Niin että te lukijani, jotka näette minua arjessa, napautattehan olalle, jos alan kulkea ympäriinsä kovin sen oloisena, että ettekö tiedä, kuka minä olen?

 

Kun osaa asiansa ja tietää, että homma toimii vakiintuneeseen hyvään tapaan, voi olla asiallisen ystävällinen tekemättä itseään tykö. Niinpä ravintola Loisteessa meille vain todettiin, että pääruoka ja yksi juoma tarjotaan talon puolesta. Pidin siitä, että ylellisyyksissäkään ei menty liiallisuuksiin, vaikka olo olikin hemmoteltu.

Huomauttivat torstaina töissä, etten ollut tiistaina tullut syömään kreikkalaisia lihapullia, Siihen oli hyvä syy.

”Kuvittele nyt, miltä se maistuu”, Serpa hihitti, kun löysin listalta ylikypsää lammasta. Hän tilasi pippuripihvin. Liha oli kuulemma pehmeää ja hyvää. Kuin suklaakakkua olisi syönyt.

20140624_193012

Päkättini oli myös maukasta. Pehmeää ja kypsää. Onko nyhtölampaan käsitettä olemassa? Irtosi niin helposti, että olisi hyvin voinut popsia sormin.

Pyysin lampaan seuraksi punaviiniä, ja otin listalla suositetun chileläisen. Mausteisuuden lisäksi erotin tuoksussa puolukkaa ja aloin miettiä, millaista lammaspataa saisin, jos uittaisin paistia puolukkamehussa. Aion kokeilla, kunhan sopiva kimpale osuu kohdalle. Olin innostunut uudesta reseptioivalluksesta, joka ravintolapöydässä ei kerrankaan johtunut siitä, että itse tietää tekevänsä kotona parempaa. Loisteessa oli kelpo lammaskokki! Kiitoksia! Namm!

Viiniä (Tarapacá Plus) kesti ravistella auki hyvän aikaa, mutta kun se oli lopulta hengitellyt aikansa, nautiskelijabloggaajallekin valkeni, miksi sitä tarjottiin lampaan kaverina. Puolukka-analyysi sai uusia viisteitä. Viinin mausteinen marjaisuus tuki ja tasapainotti hyvin makeahkoa, pehmeää lihaa. Mutta seuraavan kerran pyydän pöytään ylimääräisen lasin ja dekantoin. Sinänsä harmi, etten tullut kokeilleeksi, värähtääkö ilme. No eeei…

Sen verran olin jo henkilökunnan huumorintajua koetellut, että kerroshoitaja oli kipaissut katsomaan saunan termostaattia. Vaikka kuinka olen kaupunki-ihminen, saunan lämmittämisen haluaisin aloittaa tuohesta ja tulitikuista enkä nappuloita vääntelemällä, ja ensin tuntui, ettei kiuas lämpene millään. Kaikki oli kumminkin kunnossa, ja sain makoisat löylyt jo ennen illallista. Hyvä löylyhuone sähkösaunaksi, ilmaa piisasi niin, että oli helppo hengittää. Saunan lasiovesta näkee parvekkeelle.

Jälkiruoaksi maistelimme marjaisia herkkuja, joissa aivan oikein maistuivat ne marjat. Suuni mukaista, kun ei ollut hukutettu niitä sokeriin. Vaahtokarkkimakeat ovat asia erikseen. Jälkiruokalistalla oli muuten talon omaa vaahtokarkkia! Arvostimme myös sitä, että tarjoilija kunnioitti hillittyä tapaamme käyttää alkoholia eikä suotta ehdottanut jälkiruokaviiniä vaan kahvia tai teetä.

Ja takaisin sviittiin, jonne päästyä ensireaktio oli ollut: ”Tännehän eksyy!” Kaksioni on taatusti pienempi kuin se sviitti. Iso laatoitettu eteinen, jossa on wc, avautuu olohuoneeseen. Siihen mahtuu sohva, nurkkaus vedenkeittimelle ja kaapistoille, taso alakaappeineen tv:n alla ja käynti parvekkeelle, jonne Serpan mukaan voisi järjestää 50 metrin pika-aidat. Vai että tavallinen hotelli ja huone, ja katin kontit.

20140624_145716

Makuuhuoneessa on vuoteen lisäksi kirjoituspöytä ja toinen jättiläistelevisio, ja siitä pääsee kylpyhuoneeseen. Kunnon kaakeloitu seinänpätkä erottaa saunan puolella olevat kaksi suihkua wc:stä ja pesualtaasta, jonka reunalla nakotti rasiassa hiukan yksittäispakattujakin kylpytuotteita. Suihkumyssy, parranajosetti (ei tullut syynätyksi), pieni pakkaus vanupuikkoja ja kynsiviilanpätkää ym. sekä hammasharjat minitahnoineen olivat pahvikääreessä. Yksi tapa ottaa ympäristö huomioon, kun niistä pikkusaippuoista ja lusikallinen kerrallaan pakatuista marmelaateista on jo menty niin kauas. Ja pyyhkeiden ripustaminen takaisin koukkuunhan on ollut arkipäivää jo ainakin parikymmentä vuotta hotellissakin.

20140624_150215

Me siis nautiskelimme toisen Jacob’s Creek -kuohuvan, joka odotteli tervetulotoivotusten kera, ja kömmimme pehkuihin. Muhkea vuode, tyynyjä kaksin kappalein, jotta voi piiloutua aamun valolta, joskin verhoilla sai huoneisiin hyvän hämärän. Tyynyt olivat Suomessa tuttua mallia eikä sitä pitkulaista 90-senttistä.

20140624_233853

Aamulla ryömin nuoremmuuttani  (4 kk) kytkemään kiukaan lämpenemään, ja sain Serpasta saunaseuraa. Aprikoimme, ketkähän lauteilla ovat ennen meitä kylpeneet. Kuka mahtoi saada sviitin olympialaisten aikaan? Voi, kun pääsisi nuuskimaan vanhoja hotellikirjoja! Voisin hyvin asua muutaman viikon arkistossa.

Pesuhuoneesta on toinen ovi parvekkeelle, ja siinä, Forumin-puoleisessa, päädyssä myös pöytä ja neljä tuolia. Parveke kiertää kaarevaa ulkoseinää niin, että olohuoneen puoleisesta nurkasta näkee vanhan postitalon ohi rautatieasemalle. Onko posti vaihtanut nimeä? Kansan suussa se ehkä kulkee yhä postitalona, mutta nykyään siinä on supermarkettia myöten kaikenlaista. Onko kirjasto vielä, kun ei tällä erää tullut käydyksi? Kertokaas vaikka kommenteissa, jos tiedätte päivittää mentaalisen Helsingin-karttani.

20140624_233652

20140624_150007

Onkohan Vaakunan aamiaislinjauksessa kunnia-asiana pitää tarjolla jotain pikkuisen erilaista? Parinkymmenen vuoden takaa muistan kuohkeat aamiaissarvet ja hymyilevän tarjoilijan, joka vei lautaspinoni pois. Nyt kun croissantteja on jokaikisessä kuppilassa, arvatkaa, mitä Vaakunan aamiaissalissa oli: kylmää jugurttia, joka tuli pehmiskoneesta.

20140625_090831 Hauska muuten tuo logon punainen lanka, joka kiemurtaa sydämenä lautasliinassa, muistilehtiössä paperiliittimen muotoisena. Ja älä häiritse / saa siivota -kyltitkin olivat muuttaneet ilmettään oivaltaviksi: Kerrankin saan nukkua ja Kaikki on vinksin vonksin.. Hyvin hoksattu; tuollainen luo pienen ylimääräisen hilpeän hetken, jonka muistaa kauan.

 

Nautimme kovasti vierailustamme, ja kaikki meni hyvin. Yön yli kestäneeltä reissulta palattuamme tuntui kuin olisimme olleet kauan poissa. Sehän on tae virkistymisestä ja levosta. Kun vielä matkamuistoina on uusia ideoita lammasruoasta ja blogin linjaamisesta – ja se viimemainittu olisi kyllä pitänyt oivaltaa ilman ulkopuolista sysäystäkin, onhan minulla sekä tutkijan luonne että koulutus -, kokemus kaikkinensa saa minut aivan varmasti entistä uskollisemmaksi S-ryhmän asiakkaaksi.

Että puuttuiko mitään? Sateenvarjoteline eteisestä, jos niitä käytettiin 1950-luvulla.

 

Tämä postaus on osa ¤sokoshotels40-kampanjaa yhteistyössä Sokos-hotellien ja Rantapallon matkabloggaajien kanssa. Hotelli Vaakuna Helsingissä tarjosi minulle ja matkaseuralle yhden yön majoituksen sviitissä, jossa oli sauna ja parveke, sekä pääruoan ja annoksen juomaa illallisella ynnä pikkupullot kuohuviiniä tervetuliaisiksi. Jälkiruoat ja matkakulut Helsinkiin sekä kaiken muun matkalla käyttämämme ja hankkimamme kustansimme omin neuvoin.

Simpukkaperjantai Fransmannissa: Lurps!

”Simpukoita? Ei ostereita?” kysyi ruoanlaittoa harrastava työnantaja, kun kuuli simpukkatestiaikeistani. Siitä keskustelu laajeni simpukoiden ja ostereiden syömisen eroihin ja kuoren kopauttamisen hienouksiin, ja vielä seurasi pohdintaa siitä, tarjottaisiinko simpukat kuorineen. Kolisisivat kuulemma esimerkiksi keitossa hankalasti.

”Minun vaimoni tekee hyvää simpukkakeittoa”, ilmoitti toinen, ja muutti ajatuksissaan saman tien Etelä-Ranskaan.

 

Fransmanneissa vietetään tänä keväänä simpukkaperjantaita. 14.3. – 30.4. tarjotaan perjantaisin simpukoita talon tapaan. Vaikka siis kotkalaisten ajatukset tuppaavatkin näköjään viipyilemään keitossa, Fransmannin sinisimpukat  tarjoillaan kermaisessa Dijon-valkosipuliliemessä. Vierelle saa ranskanperunoita ja aiolia, ja tokihan pöytään kannetaan aina ensimmäiseksi talon leipää.

 

Sokos-hotellien ja Rantapallon yhteisessä blogi-illassa pöytäseura puhui simpukkaperjantaista, ja lausahdin, että taisin huomata jonkin lapun ovessa. Kotkassakin on Fransmanni, todettiin, ja kun tuumin, että voisin käydä testaamassa herkun simpukoita rakastavan ystäväni kanssa, pari ihmistä pyysi, että kertoisin, miten meni. Ainakin SOK:n Anna Lappalaisen ja Pienen Ideapuodin Tanja Holmbergin lupasin pitää ajan tasalla ja sanoin kirjoittavani postauksen.

Pöydän Fransmanniin varaa kätevästi netistä. Ravintolan kotisivuilla voi klikkailla kalenteria ja valita kellonajan. Jos kyse on viime tingan varauksesta, kannattaa soittaa suoraan. Varausvahvistus tulee tekstiviestinä ja meilinä.

 

Toimin vahingossa ihan oikein, kun kirjoitin pöytävarauksen viestikenttään, että simpukat mielessä. Kun tein myöhemmin haun termillä ”simpukat Fransmannissa”, huomasin kotisivulla pyynnön mainita, jos on tulossa syömään simpukoita. Tuoreita simpukoita valmistetaan niin kauan kuin erästä riittää, ja panevat sitten annoksen sivuun, ettei simpukanystävä saavuttuaan jää nuolemaan näppejään. Kahdelle tuodaan puolentoista kilon annos hintaan 46/43 euroa ja yksinäinen simpukansyöjä saa 750 g 26/23 euroon. Alennettu hinta S-etukortilla.

Matkabloggaaja kapusi siis perjantaina viideltä bussiin ja lähti töihin. Ilmoitin kyydissä jo istuvalle Simpukansyöjälle, että hän on rekvisiittaa ja minä töissä. Olimme etuajassa mutta pöytä odotteli vielä suht. hiljaisessa ravintolassa. (Pöytävarauksen kestoksi ilmoitetaan kaksi ja puoli tuntia, ja siinä ajassa herkuttelee kyllä rauhassa useammankin ruokalajin. Tokkopa olisivat häätäneet, vaikka olisimme istuneet pitempäänkin, vaikka pöydät alkoivatkin iltaa kohden täyttyä.)

Ikkunanvieruspöytää meille tarjottiin ja siihen lopulta jäimme, jos kohta ilta-auringon kilotus sai hetken miettimään paikanvaihtoa. Markiiseja laskettiin alas, ja päätimme sitten tehdä ravintolasta asutun näköisen  jäämällä ikkunakoristeiksi. Ystävällinen ja ilmeisen ammattitaitoinen Seija-tarjoilijamme tarjoutui kyllä etsimään meille toisen pöydän vielä alkuvalmistelujen kuluessa.

 

Ruokalista oli nopeasti luettu, koska halusimme simpukoita. Entä kelpaisiko valkosipulileipä alkuun? Toki talon leipääkin tuodaan. Hyväksyimme tarjoilijan ehdotuksen, ja melkein saman tien nenään pöllähti sellainen valkosipulin pelmahdus, että viimeistään siinä olisi tullut nälkä kenelle tahansa.

 

Päädyimme valkoviiniin ja kysyimme suositusta. Seija ehdotti Rieslingiä ja toi maistiaiset. Ranskalainen Alsacen alueen viini Wolfberger vuodelta  2012 oli herkullista. Koetin maistaa fiinisti ja tokaisin sitten kaikkea muuta kuin hienostuneesti, että jätä pullo pöytään.

 

”Kerro siitä viinistä”, Simpukansyöjä painotti paluumatkalla. Riesling kai sinänsä on aika moni-ilmeinen, ja tämän aavistuksenomainen rusinaisuus, jopa tokajimaisuus minun suussani, osoitti riittämiin ryhtiä ja luonnetta pärjätäkseen simpukan seurana. Erinomainen suositus. Totesimme, että menisi ilman simpukoitakin. Jälkeenpäin huomasin viinilistalla myös Wolfbergerin kuohuviinin. Jos on samaa sukua, voisi käydä maistamassa. (Tämä ei ole lahjavihje.)

 

Simpukkalautanen oli kuin iso padankansi, ja siihen sai kauhoa syötäviä. Hauskinta oli, jos löysi ”kaksoset”, kuorestaan karkuun lähteneen simpukan asukin seurana ja parhaassa tapauksessa vielä mukavansuolaisessa kermaliemessä hautuneen kokonaisen valkosipulinkynnen samaan suupalaan.

Henkilökunta piti meistä mukavasti huolta. Käväisi kysäisemässä, miten sujuu, mutta vaivihkaisen ammattitaitoisesti, ettei tuntunut siltä kuin virkaintoisesti ajettaisiin päälle. Viiniä meille kaadettiin, ei tarvinnut itsepalvelua siinä. Käväisin pois pöydästä, kun Seija tarjoili viimeiset tipat ja hymyili, että jäi sitä minullekin. Pöytäseura oli kehottanut kaatamaan hänelle kaiken, kun kerran en ollut paikalla, ja tarjoilija sanoi, ettei ole varma, onko kummallakin nyt yhtä paljon. Lupasin laskea pisarat ja kirjoittaa tekstaripalstalle.

 

Siinä oli tarjoilijan sauma ottaa puheeksi some ja yrityksen näkyvyys verkossa. Mietin hetken, kokeiltiinko, ottaisinko blogin puheeksi, mutten maininnut mitään. Pöytävarauksen olin tehnyt omalla nimelläni viittaamatta blogiin mitenkään, mutta enhän tiennyt varmasti, olisiko SOK:n tai Sokos-hotellien puolelta oltu yhteydessä Fransmanniin. Ja olisihan simpukkasuunnitelmani ollut pääteltävissä tviiteistä, kun @ananas2go on Twitterissä omalla nimellään ja seuraa mm. @fransmannia .

 

Olin kertonut Kaarteessa tapaamilleni Anna Lappalaiselle ja Tanja Holmbergille, että olin varannut pöydän ja luvannut postauksen siitä, miten meni. Sain vastaukseksi mm. Tanjan tviitin, että kehittelisivät jotain ekstraa minulle, mutta en yhtään osannut ajatella, mitä se olisi.

 

Jälkiruoista – crème brûléetä toiselle ja Valrhonan kuumaa, valuvaa suklaakakkua salmiakkivaahtoineen minulle – selviydyttyämme pyysin laskun. Harvoin se noin päin käy, että asiakas väittää laskun olevan liian pieni. Ruokaviini uupui kokonaan.

 

Laskun tuonut tarjoilija kysyi, tietääkö joku, ja Seija etsittiin hätiin. Juu, meille tarjottiin viini ja jälkiruoat, mutta katsokaa nyt, ettei hän ole sinne ylimääräisiä kirjoitellut…

 

Siinä vaiheessa sanoin, että taisitte tietää matkabloggaajan olevan tulossa. Päälliköltä oli tullut viestiä, että tarjotaan jotain. Kiitos kaunis!

 

Kiitellen ja hyvillä mielin teimme lähtöä. Mukavaa, että blogini pääsi ainakin sen verran yhteistyöhön, eikä tarvinnut ronkkua. Sanoin kyllä, että olisin muutenkin kehunut.

Kehotus olla menemättä vielä nukkumaan ja käydä sen sijaan katsomassa yöelämää jäi väliin. Olkoonkin viikonloppu, meidän pitää ruokaseuran kanssa tahoillamme olla aamukymmeneltä kuosissa.

Kotona oli vastassa kaksi kurnauskista ja haisteli sormet tarkkaan. Ehkä olisi pitänyt tuoda niille tuliaisiksi omat simpukat?