Browsing Tag

Papa Albert

Kakkos-nelosta napsutellen

tai: Kun Fly Me to the Moon värisee joka puolella

 

Koiria. Lapsia. Aikuisen kirjoissa kulkevia.

Lautasia. Laseja. Levyjä. (”Mutta Frederik ja Tapani Kansa on myyty loppuun.”)

Sointuja. Parhaimmillaan sellaisia, että ”niihin voi soittaa mitä vain”.

Sävellajeja. ”Sopiiko F?” Yhteys yleisöön ei katkea juonnoissakaan, ja pääsemme taputuksin ja tsiki-tsiki-ääntelyin mukaan. Kuulemma siksi, että soittajat voivat nostaa palkkionsa ja kävellä ulos, kun yleisö on tehnyt työn. Tosin ovat kovin kiitollisia ravintolalle siitä, että nämä kolme on yhdeksi illaksi  pelastettu kadulta ja tarjottu sisätilat soittaa.

Papa Albertin perjantainen jazzilta on jatkunut jo neljä vuotta. Yksi ehdottomista vakiosuosikeistani. Isäntänä Lassi Kouvo lasinkuultavine lauluineen.

 

William Suvanne, saksofoni, juonsi perjantaisen jazzillan Papa Albertissa. Basistina Arto Nurmi.

Johdanto jazzviikonloppuun alkoi Papa Albertista. Herkuttelin maisemissa olevan oululaisystäväni kanssa Menu Punavuoren kolmella lajilla – ja harmittelin jälkeenpäin, että unohdin pyytää pöytäseuralle bataattiranskalaiset, jotka ainakin erikseen tilattuna Papa’s Burgeriin saisi.

Ravintolan mainio piirre on, että jazziltoina ainakin annokset voi syödä myös musiikkia kuunnellen eikä toisella puolella ravintolassa. Baarissa popsijan on tilattava baaritiskiltä, ja mukinaa siitä, että ranskisvaihtoehdoista ei kysytty. Tai jos listassa luki, että se on menussa sitten peruna eikä bataatti, tieto meni minulta ohi.

Joka laji mozzarellasalaatteineen, hampurilaisineen ja lakritsivanukkaineen oli herkullinen. Mukinaa myös siitä, kun olisin tahtonut jälkiruokaviiniä. Portviiniä ei ollut, tokaji oli täysin ennenkuulumaton sana, ja valikoimissa olevaa muskatellia myytiin vain pulloittain. Olisiko pitänyt tilata grappa? Italialaisravintolahan se on.

Ymmärrän, että jälkiruokaviinit ovat vaikeasti myytäviä Suomessa, eikä kukaan halua varastonsa väljähtyvän. Mutta fiilisten myötä espresso kyllä tuntui vähän laimenevan.

Kauniisti tarjolle aseteltuun jälkiruokaan kuului syötäviä kukkia. Annoskoko oli mukava; en tuntenut syöväni pelkkää kuvaa.

Kun Morning toivotti aluksi hyvää iltaa ja All th Things You Are valaisi ohjelmiston kokoamisen perusperiaatteita (vaikkei illan kappaleita sentään nimenmukaisessa aakkosjärjestyksessä soitettu), oli helppo keskittyä pääasiaan: mehevään, ravitsevaan ja sulavaan jazziin.

Kaltaiseni fiilistelijä-nautiskelija keksi taas uusia kyusymyksiä, joita tahtoisi jazzista oppia.

Miten muusikon huumorintaju vaikuttaa sovituksiin tai varsinkin improvisaatioon, kulloiseenkin tulkintaan? Olen niin varma, että persoonallisuus heijastuu kaikkeen siihen ilmaisuun, jota…

Mikä vaikuttaa siihen että yleisö nauttii juonnoista? Miten tavoittaa kuulijat kappaleiden välillä? Entä ne kerrat, kun yhteys tuntuu katkeavan viimeisen ja ensimmäisen sävelen välillä?

Tuntevatko ravintolamuusikot usein soittavansa taustamusiikkia? Turhauttaako heitä se, että ihmiset juttelevat keskenään ja puuhailevat pöydissä omiaan eivätkä tosiaan istu aloillaan kuin konsertissa? Olen joskus saanut yhä vielä lämmittävän palautteen soittajalta, joka tiesi minun oikeasti kuuntelevan. Joillakuilla se vähentää paineita, joita jazzmatkabloggaajana esittäytyminen muka on aiheuttavinaan.

”Älkää puhuko, juoko, hengittäkö loppukappaleen ajan!” Tsiki-tsii-taputus on ehkä keino saada yleisön huomio? Päästä soittamaan muuta kuin taustamusiikkia?

Papa’s Burger

Olen niin hyvilläni siitä, että väki on löytänyt Papa Albertin jazzillat. Helsingissä tarjontaa on varmasti hirmuisesti, vaan kylläpä tuollakin pöydät täyttyvät ja kohteliaasti kysytään, mahtuuko samaan pöytään. Eiköhän pöytäseuraksi osunut suomen kielen opettaja, joka antoi aprikoitavaksi matkabloggaajalle sopivan arvoituksen. Kunhan olen keksinyt viisi maata, joissa ei esiinny kirjaimia S-U-O-M-I, kerron teillekin, millainen matkakohdelista siitä sukeutuu.

Haluaisin muuten pohtia lisää keikkojen juontamista ja kirjoittaa siitä. Oletpa kuulija, muusikko, tapahtumapaikan työntekijä tai muuten yleisön/kuulijoiden kanssa tekemisissä, kertoisitko vinkkisi ja tuumasi kommentteihin tai vaikka popoannan gmailiin. Kiitos etukäteeen!

Jazzviikonloppu jatkuu Flame Jazz -risteilyllä Turussa. Perjantaiherkuttelu Papa Albertin jazzkluvissa siis Lassi Kouvon (klubi-isäntä, piano), William Suvanteen (minä kun niin haluaisin sanoa VilJAMI, mutta se on varmaan jo kulunut), saksofoni, ja Arto Nurmen (Art Green, basso) ilakoinnin mukaan.

Lassi Kouvo säesti kynttiläillallista

Voi että olen kaivannut tätä. Sitä, että Lassi Kouvo soittaisi minut ehjäksi. Papa Albertin jazzillat ovat kuukausitolkulla jääneet väliin, koska vähät työni sijoittuvat nykyään niin, että perjantai on viikon tiukin.

Lopulta purskahdin, kun somesyötteessä ilmoiteltiin taas Papan jazzeista, kaipuuni ilmoille, ja sielläpä olikin lohdutusta oitis tarjolla. ”No mutta hyviä uutisia”, kommenttiini vastattiin. Sinä lauantaina, kun olisi  Earth Hour ja ravintola sammuttaisi valot, kynttilänvalon säestykseksi luvattiin akustista pianomusiikkia.

Kiva, kun menee useamman kerran kuuntelemaan jotakuta, ja muusikko käy jo vähän tutuksi. Herrasmiespianistimme tuli iloisesti kättelemään, ja vaihdoimme kuulumisia hetken. Nyt uskalsin pyytää kuvaa jo soittajastakin, ja pianon ääreenhän niitä mentiin ottamaan. (Aiemmin  otin vain soittimista ja minulle vakuutettiin, etteivät ne loukkaannu, kun julkaisee sen.)

Lassi Kouvo säesti kynttilänvalossa Papa Albertin Earth Hour -tapahtumaa. Kuva ennen kuin valot sammutettiin la 19.3.2016

Lassi Kouvo säesti kynttilänvalossa Papa Albertin Earth Hour -tapahtumaa. Kuva ennen kuin valot sammutettiin la 19.3.2016

”Ajattelin tänään soittaa muutakin kuin jazzia”, sain vahvistuksen sille, mitä olin jo uumoillut. Papa Albertin päivitykset kun olivat lupailleet akustista pianoa ja tunnelmallista musiikkia. ”Ettei uraudu”, Lassi Kouvo tuumi.

Kerroin kaivanneeni tilaisuutta kuunnella häntä, kokemus kun on joka kerta niin eheyttävä. Kukaan toinen ei osu aivan tuohon, mihin Kouvo. Kummastunut, vaatimaton ”Eikö Kotkassakin ole…” johti juttuun nykyisin Kairossa järjestettävistä maanantaijazzeista ynnä siihen, että Lassi on joskus ollut Laiturissa soittamassa. Ei ihan tavanomainen jazzympäristö tainnut se kahvila olla. Toivottavasti kuulemme häntä vielä Kotkassa. Tekisi mieli ruveta promoamaan.

Että se on taitava! Ja minä kun luulin tietäväni sen jo.

Muistelin aiempia kertoja. Ilman blogia ja Sokos Hotellien kuvioita en ehkä tietäisi mitään koko Kouvosta. Muistin sen, kun torstain jazzklubi oli Olipa kerran… -ravintolassa. Kohta ei ole ravintolaakaan, kun hotelli muuttuu Radissoniksi.

Ajattelin sitä, kun olin Papa Albertissa ensimmäistä kertaa Kouvon isännöimällä klubilla. Tai sitä, kun sattumalta osuin sinne juuri sinä iltana kun piano oli saapunut melkein vuosi sitten. Uutinen kerrottiin sekä minulle, kun tervehdimme, että yleisölle illan kuluessa. Semmoisella voisi kuulemma soittaa vaikka valssia naapurin tytöstä, Että minä tykkään sen huumorintajusta! Ohjelmassa seurasi tämä, jota Judy Garland lauloi.

Kirjoittelin muistikirjaani, ja tuntui pulmalliselta keksiä otsikkoa, joka ei olisi lattea eikä banaali. Kynttiläillallisella Lassi Kouvon kanssa? Vääriä indikaatioita. Mietteliäs jammailija? Soitto on ilmavaa, kertovaa kuin Sibelius, ja ajattelen, että joku toinen soittaisi niin, että se kuulostaisi sormiharjoitukselta.  Kun Kuutamosonaattikaan ei ole tavallinen! Totta sinänsä; minut on kasvatettu klassisen musiikin maailmassa ja olin pitkään jotakuinkin fakki. Jazz keveintä, mitä kesti, lastenlaulujen jälkeen. Silti ensi kertaa vuosikymmeniin Lassi Kouvon tulkinta sai itkemään.

Niisk. Olin yllättynyt, ja ajattelin, että onpas se edistynyt. Nyt mietin, onko tuo puoli vain ollut piilossa jazzkaupungin rajojen ulkopuolella. Joka tapauksessa tauon alkajaisiksi kiljuin, että mitä ihmettä on tapahtunut, pakko päästä kuuntelemaan useammin. ”No, no”, illan isäntä toppuutteli. ”No, no.” Kiva, kun joku kasvattaa noin, ystävällisillä pienillä viitteillä.

Sanoin, etten sorru ylisanoihin; kehut on vain pakko ottaa vastaan. Elämä on. ”No, no”, hän veti minut kolmannen kerran pintaan ja meni sammuttamaan unohtuneen pöytävalaisimen.

Ammattimuusikon on luontevaa poseerata soittimensa ääressä ja houkutella muutama tahti ilmoille kuvaa varten. Vaikka oikeastaan haluaisin joskus kuvan myös siitä "Mukavaa, kun tulit" -hymystä...

Ammattimuusikon on luontevaa poseerata soittimensa ääressä ja houkutella muutama tahti ilmoille kuvaa varten. Vaikka oikeastaan haluaisin joskus kuvan myös siitä ”Mukavaa, kun tulit” -hymystä…

Kynttilänvalo oli ilmeisesti uusi kokemus. Kuinkahan näkisi, pianoa kun ei voi kuormittaa kynttilöillä, ettei soitin kuumene tai mitään roisku tai mitä syitä siihen nyt onkaan. Meneeköhän virityskin pieleen lämmönvaihtelusta? Soittajille on kyllä ledejäkin, ja ne ovat käteviä ulkokeikoilla, opin.

Kuulemma nuottejakin oli vähän mukana, Sanoin, että ellei niitä näe, on tyydyttävä sitten soittamaan ulkomuistista. Vaikka se Tuhkimon prinssi. Ja tulihan sekin loppuillasta: taitaa olla usein ohjelmistossa. Ääninäyte Kouvon kotisivuilla.

Jospa Papa Albert sammuttelisi valoja useamminkin. Tunnelma oli niin mukava. Yleisö viihtyi, musisoija nautti.  Miksei kynttilänvaloa tosiaan voisi kokeilla vaikka jazzperjantaisin, kuten henkilökunta pohti minun kiitellessäni illasta myös väkeä tiskin takana. Vaikka ensi reaktioni olikin, että ei kun en silloin pääse…

Kuuntelin ja aloin nähdä kuvioita ja värejä. Sinistä. Jotkut kuulemma näkevät musiikin väreinä, mutten ollut ikinä ennen kokenut sitä. Ajattelin, että musiikki on kirkasta ja selkeää kierrettä. Säännöllistä ja taitavaa ja varmaa eikä sittenkään jäykkää.

Ravintolan ilta oli hiljainen. ”Sait melkein yksityiskonsertin”, Kouvo sanoi lopetettuaan. Käsi ojentui kohti. Hän on aina herrasmies: ”Erinomainen yleisö.”

Että minä tykkään, kun se virnuilee mulle. No, no.

 

 

Papa Albertin Friday Jazz Club #jazzkaupunki Helsingissä

IMG_20141003_184540IMG_20141003_193925

Halusin kirjoittaa erillisen jutun perjantai-iltojen jazzklubeista Sokos Hotel Albertin Papa Albertissa. Torstaisin Sokos Hotel Aleksanterissa klo 19 ja perjantaisin tuntia myöhemmin tilaisuuksia  isännöi pianisti ja ammattimuusikko Lassi Kouvo. Thursday Jazz Club ja Friday Jazz Club aloittivat viime vuonna, ovat siis verrattain uusia tapahtumia. Ansaitsisivat totisesti tulla tunnetuiksi.

 Täältä voit kuunnella näytteitä Lassi Kouvon esiintymisistä. Me matkaseuran kanssa päätimme heti, että jatseille on päästävä, kun olimme saaneet maistiaiset muusikon kotisivuilta.

Perjantaina esiintyi Lassi Kouvo Trio, ja myöhemmin illalla vieraitakin oli luvassa jammailemaan. Ravintolaan astuessamme sanoimme tulleemme jatseihin, joten ruoat sai sille puolen. Muistikirja alkoi täyttyä tunnelmista:

”Ne vain alkavat soittaa.” Illan ensimmäinen setti tuntui helpolta seurata syödessä ja jutellessa, jotenkin sopi taustamusiikiksi. Silti juttelimme moneen otteeseen seuraavinakin päivinä siitä, että kuitenkin jäi kuuntelemaan ja keskittyi musiikkiin eikä lopulta ollut tarvetta puhella. Oli ihanaa antaa vain ajatusten ja tunnelmien viedä. Sanoinkin muusikoille, että kun en ole musiikin ammattilainen, voin keräillä vain tunnelmia. Ja tulin ymmärretyksi!

Ensimmäinen setti oli omia sävellyksiä, ja trio esitti niitä. Sitten alkoivat jamit ja ohjelmassa oli vielä tunnetumpia melodioita… Suloista hiljaista huumoria juonnoissa. Ja vaatimattomuutta.

Mietin, että olen kaikkiruokainen jazzin suhteen, ja ajattelen taas, millainen matka on oppia siitä lisää, kun käy kuuntelemassa yhä enemmän. Mietin improvisoinnin ja jammailun suhdetta säännönmukaisuuksiin. Olen varmaan sanonut ennenkin elämänfilosofiastani, että kun kaikki ei suju nuottien mukaan, se on improvisointia, se on jatsia – eikä siinä ole mitään vikaa. Joidenkuiden järkeen nojaavien kuulee sanovan, että jazz muka on toivotonta, eivätkä kappaleet lopu koskaan… Jos vastustaa yllätyksiä, pitääkö jatsia pitkäveteisenä?

Olen kirjoittanut muistikirjaani sanat yllätyksellinen, tuore, maukas – ja väittämän, että jazzsovituksen sietää, kun on perusturvallisuus. Ei minulla ole tueksi tutkimusta tai perusteluja, mutta kiinnostaisi pohtia, myönnetään.

Ennen kuin klubi-isännän ilmoittama lakisääteinen tauko keskeyttää musisoinnin, muistikirjaani kertyy paljon laulujen säkeitä. Musiikki vie kauas, sillä olen tehnyt merkinnän lapsuusmuistosta, jonka aion mainita postauksessa – mutta muisto ei enää viikkoa myöhemmin palaa. Musiikin tuomat tunne-elämykset ovat joskus hetken lapsia, mutta syvälle ne yltävät. Koskettavat ihan perusrakenteisiin, lapsuuden hyviin hetkiin.

Rentoa, letkeää, ammattitaitoista pätevää. Ihmettelen ilmaista iloa taas kerran kiitollisena, kun riffi nostaa minut korkealle ja taputan osana pientä yleisöä. Kirahvikaveri ja minä saamme hyviä kylmiä väreitä ja juttelemme siitä, että kylmät väreet ovat miellyttävä kokemus.

Kaikille tunnelmille on tilaa sinä iltana, konstailulle, keskittymiselle, hajamielisyydelle.

Palaamme illan jälkeen tyytyväisinä huoneeseen. Lauantaiaamun hissiseikkailujen kautta suuntaamme blogiretkemme seuraavaan kohteeseen. Ennen kuin kirjoitan siitä, kuulette vielä perjantai-iltapäivän sattumuksista.

 

 

Kerrankin tavallinen huone: Sokos Hotel Albert ja Papa Albert

Taas kerran tuli todistetuksi, että Sokos Hotels on matkabloggaajan ketju. Sen lisäksi, että pääsin yhtenä neljästäkymmenestä bloggaajasta mukaan #sokoshotels40-kampanjaan, tuumasin kysyä, sopisiko minun ja ystäväni majoittua Sokos Hotellissa jazziltana jatkaakseni blogin #jazzkaupunki-sarjaa. Keväällä tapaamani Albertin ja Aleksanterin hotellinjohtaja Andergård oli lomalla, mutta viesti välittyi eteenpäin, ja sain ystävällisen vastauksen.  Miltä kuulostaisi perjantain ja lauantain välinen yö Original Sokos Hotel Albertissa? Mukavaa saada jazzin ystävä vieraaksi.

Pyysin majoittumista standard twin -huoneessa. Ajatuksena oli, että tavallisissa huoneissa tavalliset matkaajat majoittuvat, ja siksi olin valinnut Original-hotellin jo kesän kampanjapostaukseen. Silloin huone oli kaikkea muuta kuin tavallinen, sillä Vaakunasta saimme majaksemme sviitin saunoineen ja parvekkeineen. Nyt sitten päästiin tutusti ja mukavasti perinteiseen Sokos-hotelliin. Originaleissa on sivuston mukaan (linkki yllä Original-osion esittelyyn) palvelu, aamiainen ja sauna kohdallaan. Niin on minustakin, tosin saunaa ei tällä erää tullut testatuksi.

Standard twin

Standard twin

 

Vastaanotossa oli hyväntuulinen ja ystävällinen henkilökunta vastassa. Hetken kesti haeskella bloggaajan varausta, mutta harjoitteluaan tekevä virkailija selvisi kinkkisen matkaajan tietojen penkomisesta luontevasti. Olin ollut Albertissa yötä ennenkin, vuosia ennen blogia toisen pohjoissuomalaisen ystävän kanssa, ja siitä kesästä on kyllä ikimuistoisia reissumuistoja. Lupaavalta näytti nytkin, ja onneksi henkilökunta muisti ehdottaa talon WiFi-yhteyttä ja antaa muistilapun tunnuksista ja salasanoista mukaan. Sitä tuli kokeilluksi, ja varsinkin tabletissa toimi hyvin. Kannettavan nikottelut blondin käyttäjän piikkiin.

Tavallinen huone, no joo. Tietysti hotelli hemmotteli meitä kulmahuoneella, joten olipa akkunat kahteen suuntaan.

20141004_095842Kulmahuone, Original Sokos Hotel Albert, Helsinki

Vastaanotto muisti mainostaa Papa Albertin lounasta, ja nälkä tulee oitis muistellessa. Kahden täytteen pitsa kympin, ja noutopöydässäkin olisi valikoimaa. Koska perjantaisin on aina jotakin erikoista, sillä kertaa olisi saanut itse koota hampurilaisia.

Pitsaa teki mieli:

Papa Albertin lounaspitsan salaisuus selvisi Kauko Matkailijalle

Papa Albertin lounaspitsan salaisuus selvisi Kauko Matkailijalle.

Lukemani  mukaan roomalaista pitsaa paistetaan kuumassa puu-uunissa vain niin kauan kuin kokki jaksaa pidättää hengitystään, noin minuutin verran. Tämä oli taatusti italialaistyylistä herkkua eikä suinkaan deep pan -versio.

Pohjassa tuntui jokin mauste, jota makusilmuni luulivat ensin valkosipuliksi. Sitten kävi mielessä, olisiko taikinassa vähän chiljauhetta, jota tapaan ripauttaa omiin teeleipiini kuivien aineiden sekoitusvaiheessa. Lopulta arvasin: pitsan reunat on varmaankin voideltu chiliöljyllä! Potkaisi mukavasti, mutta ei liikaa, vahvistin kysyttyäni arvaukseni todenperäisyyttä henkilökunnalta.

Kahvia oli tarjolla jälkeenpäin, ja karkkipurkeissa salmiakki- ja suklaanamuja. Panttereita ja ehkä Pollyja, luulen. Kiva idea pieneksi makeaksi palaksi, ja jonkin verran tuolla halutessaan jauhoja välttelee, vaikka salmiakissa sitä tietenkin on. Erikoiskahvikone ei ollut lounasaikaan kytkettynä, mutta aamiaisen se sitten kruunasi lauantain ratoksi. Hyvää tavallinenkin kahvi oli, kuulin hyväksyvää muminaa, että ei mitään kultakatriinaa.

Lounaalta lähtiessämme toivottivat tervetulleiksi uudestaan. Vakuutimme ravintolassa ja vastaanotosta lounaan maittamista huikkailevalle henkilökunnalle, ettei moisten herkkujen äärestä monta tuntia sovi pysyä poissa, ja jatseille tultaisiin. ”Ja vähän punaviiniä…” kuului ehdotus tiskin takaa. ”Älä yllytä”, nauroin, ja vastaus oli salamannopea: ”Kuuluu toimenkuvaan!” Tilannetajuista tämä väki, sanon minä.

Papa's Sampler, antipastoja, chileläistä Santa Tierraa jazzin särpimeksi Papa Albertissa

Papa’s Sampler, antipastoja, chileläistä Santa Tierraa jazzin särpimeksi Papa Albertissa

Illallisella makustelimme muita listan herkkuja, jos kohta iltapitsat ovat toisenlaisia kuin lounasvalikoiman. Kirjoitan jazztunnelmista vielä erikseen samoin kuin muista perjantaipäivän sattumuksista ja siitä, miten viikonloppumme jatkui.

Oli niin täysi olo, että jaoimme Papa’s Samplerin (mm. sipulirenkaita ja ranskalaisia perunoita) ja pari antipastoannosta. Hotelli tarjosi yöpymisen aamiaisineen, muun maksoimme itse. Tosin  taisi tulla lantin verran alennusta antipastista.

Kun kerroin hotellilomastamme ennen lähtöä, joku kysyi, missä jazzklubihotellit ovat. Sanoin, että Albertinkadulla, ja kysyjä ymmärsi, että niinpä niin, Albertinkatu ja Aleksanterinkatu. Luullakseni Aleksanterin teatterin lähistöllä sijaitseva Solo Sokos Hotel Aleksanteri, jonka osoite myös on Albertinkatu, on saanut nimensä viitteet historian henkilöstä. Mutta enpäs tullut tätä tarkistaneeksi. Tuleekohan nimestä ja osoitteesta sekaannuksia, kun ihmiset etsiytyvät hotelliin?

Maisemiin liittyy lapsuusmuistoja, sillä Aleksanterin teatterissa oli ennen Kansallisooppera. Uusi Oopperatalohan valmistui vasta 1990-luvun alkupuolella. Sinne muutettiin 1993. Olen nähnyt Bulevardin talossa Mustalaisruhtinattaren ja Joutsenlammen 1970-luvulla – ja olikohan viimeinen Joutsenlammen esitys siinä talossa, lava kun oli niin pieni, että koreografiaa ja hyppyjä ja pyörähdyksiä piti kutistaa, ettei putoaisi… Uudessa talossa on enemmän tilaa.

Mukavaa, että tutusta Helsingistä saa aina uusiakin muistoja ja blogiyhteistyön myötä hotellikokemukset tulevat entistä rikkaammiksi. Kerrankin sanoissa ”odottakaa vain” on myönteinen sävy. Odottakaa vain, miten viikonloppuretkemme vielä jatkui. Lauantaipäivä olisi monta elämystä täydempi, kiitos Sokos Hotels -ketjun.

******************

Bloggaajan ja Sokos Hotel Albertin yhteistyönä sain yöpymisen kahden hengen standard twin -huoneessa aamiaisineen. Matkat kohteeseen ja muut ateriat kuin huonehintaan kuuluvan aamiaisen selvitimme omin kustannuksin. Jazzclubeihin torstaisin klo 19 ravintolassa Olipa kerran… ja perjantaisin klo 20 Papa Albertissa on vapaa pääsy.