Browsing Tag

Marc Aulén

Seven Mugs, Café Svenkka ja Puotilan kartano

IMG_20160910_200245IMG_20160910_200342

Seven Mugs -bändissä laulaa Marck Aulén ja keikkailtana koskettimissa Henrik Alfthan

Seven Mugs -bändissä laulaa Marck Aulén ja keikkailtana koskettimissa Henrik Alfthan

IMG_20160910_192343IMG_20160910_220221

 

Alkoi tehdä mieli tutustua itähelsinkiläiseen Puotilan kartanoon ja sen historiaan, mutta toistaiseksi olen verkkosivujen varassa. Tarua ja tosiasioita taustoista täällä.

En tiennyt mitään koko kartanosta ennen kuin The Helsinki Bookin kirjoittaja, ravintoloitsija Marc Aulén vihjaisi, että  heidän bändinsä esiintyy Svenkassa kartanon kulmilla. Sinä päivänä kartanossa oli häät, joten sitä sopi vain kurkistella kaukaa, mutta pehtoorin tuvassa nykyään toimiva kesäkahvila palveli konserttiväen tarpeita. Pihalla oli pöytiä ja tuoleja ja aika täyttä.

Luulin ensin, että kartanossa pidettäisiin vain tilaisuuksia, joita varten sitä vuokrataan, mutta näyttäähän siinä olevan muutakin toimintaa, kuten lounasta ja brunssia ja ravintolatoimintaa. Erityiskiitos siitä, miten lounassivu päivittyy: seuraavan viikon lista on esillä jo viikonloppuna ja viikon kuluessa näkyvissä ovat jäljellä olevat arkipäivät sen sijaan että torstain annoksia etsiessään pitäisi selata maanantaista asti. Pitää mennä, kunhan Helsinki-päivä taas osuus ohjelmaan.

Kerrankaan en ollut jazzkeikalla: Seven Mugs on rokkibändi ja soittaa vanhaa hyvää kuten Rolling Stonesia. Brown Sugar oli uusi lempikappaleeni, enkä pysynyt minulle tarjotulla tuolilla vaan hypin ympäriinsä. Bändin Facebook-sivulta näet videoita ja tietoja tapahtumista.

Pari koirantaluttajaa osui kuuntelemaan ja juttusille kanssani, kun rapsuttelin minua tervehtineitä nelijalkaisia. ”Ihanaa musiikkia! Miksei tätä mainostettu missään?” Välitin palautteen laulajalle, joka oli kyllä yleisöään seurannut, vaikka paneutuikin lauluihin täysillä. ”Pidetään tämä vielä pienenä makeana juttuna”, oli hymyilevä vastaus.

Bändi tietenkin huomasi, että olin laulajan tuttu, ja kun oluineni vaeltelin pihassa, sain kutsun istumaan heidän joukkoonsa. Kas kun ovat jo niin kuuluisia, että heillä on lämppärikin. Linkki Eldar Gadimovin soundcloudiin. Eldar taisi olla bändissä ja kuulin häntä ensimmäinen kerran Qulmassa, mutta tekee nyt enemmän omaa musiikkiaan.

Mutta missäs minä olisin niin, ettei illasta tulisi jollain tavoin jazziltaa. Koskettimia soitti sillä kertaa Henrik Alfthan. Kuuntele tästä, mitä muuta hän soittaa.

Kerroin vieruskaverille blogin nimestä ja että se viittasi Pelle Miljoonan pogoomiseen. Tykkäänkö Pelle Miljoonasta? Olen enemmän ooperan, klassisen ja jazzin parissa kasvanut. Millaisen jazzin? Tykkäänkö latin jazzista? Rokkibändissä oli sillä kertaa latin jazz -mies! Sain lahjaksi levyn, Kertaotolla kaikki äänitetty. Se sanoo jo jotain.

 

 

Fonifanin hedelmäinen chilihemmottelu

Marc Aul+n, ravintola !Qulma

Marc Aulén, ravintola Qulma. Soppataituri ja kirjailija pursuu ihanaa intoa.

 

”Hei! Etkö sinä ole se Pogoillen?” Marc Aulénilla täytyy olla ilmiämäinen asiakasmuisti. Edellisestä lounashetkestä oli vierähtänhyt jonkin verran aikaa, mutta Qulman sopat olivat yhtä ihania kuin ennenkin.

Sattumoisin osuinkin sillä kertaa hyvänä päivänä syömään, sillä kävi ilmi, että isäntä oli ollut poissa kauhanvarresta. Konsepti toki pyörii: kolmenlaista keittoa, salaatteja ja uuniperunoita reilun kympin hintaan. Se, mikä piti ravintoloitsija-kirjailijaa muussa työssä, oli tekeillä oleva The Helsinki Book. Niin kuin en jo muutenkin kuolaisi Mariankadulla, kuulinpa tuona keväisenä päivänä paljon ihanaa, ja kohta se ihanuus on saatavila.

Toisinaan on lounasmusiikkiakin. Seven Mugs -yhtyeessä soittanut Eldar Gadimov tuli saksofoneineen ravintolaan, ja mikäs sen mukavampaa. Hivelyä korviin ja kitalakeen, ei kai autuaampaa voi enää olla? (Sittemmin olen kuullut lisää yhä verrattomampaa Eldaria, kun olin The Seven Mugsin konsertissa, mutta se on ihan toinen juttu.)

Eldaar Gadimov soittaa ssasksofonia toisinaan myös Qulman lounasviraille

Eldar Gadimov soittaa saksofonia toisinaan myös Qulman lounasvieraille.

Qulma on kaikkein ihanin juuri siksi, että Aulén heittäytyy tekemiseensä niin sydämestään. Vaikka ravintola on varmasti vakiinnuttanut asemansa ja bisnestä täytyy hoitaa, into ja palo ei ole hiipunut. Sellainen nautiskeleva riemu on aina yhtä makoisaa.

Sain vinkin tulisesta chilitahnasta, ja Nordic dynamite -kulhosta maistiaiset ensin keittooni. Kun aloin hymistä silmät kiinni, Marc Aulén toi keittiöstä vielä jälkiruokasuupalan: jugurttia, hunajaa ja hedelmäistä chilitahnaa. ”Sä oot vähän spessu.”

Hedelmäistä chiliherkkua jälkiruoaksi. Maistiaisannoksessa on turkkilaista jugurttia ja hunajaa. Koska cilitahnasda ei ole etikkaa tai valkosipulia, sitä voi lisätä käytännössä minne vain.

Hedelmäistä chiliherkkua jälkiruoaksi. Maistiaisannoksessa on turkkilaista jugurttia ja hunajaa. Koska cilitahnassa ei ole etikkaa tai valkosipulia, sitä voi lisätä käytännössä minne vain.

Tuo oli todella jännä makuelämys! En ole ikinä liittänyt chilikatikkeeseen tunkkaisuuden ajatusta, mutta nyt kun maistoin hedelmäistä versiota, huomasin, että sehän onkin erityisen raikas. Kyllä rassaa, kun edes minun mielikuvitukseni ei auta päättelemään reseptin perille. Minähän tiedän ohjetta lukemalla, miltä lopputulos maistuu, ja ravintolassa on hauskaa arvailla, mitä tietä annokseen on päädytty. Vaan tämä oli tallaamaton polku Anna-Ananaksen aivoradoissa.

The Helsinki Book sen ihmeen kuulemma sisältää, ja kun kuulin painoksen olevan menossa enimmäkseen ulkomaille, sureksin pitkin kesää sen menevän sivu suun. Vaan tämän viikonlopun kirjamessulla se Helsingissä julkaistaan. Saat arvata kolmesti, minne karkasin töistä.

Täydellistä kahvia etsimässä ja muuta ruokafilosofiaa

Ennen oleskeluamme #sokoshotels40-retkellämme Helsingin Vaakunassa Serpa ja minä teimme päivän retken pääkaupunkiin. Köyhtyneeltäkin irtoaa ajoittain 5 – 7 euroa bussilippuun. Kannattaa tarkistaa aleliput pohjolanliikenne.fi-sivustolta ja ostaa piletti ainakin neljä päivää etukäteen. Bussin kynnyksellä tiketti maksaa monta vertaa enemmän kuin etukäteen sähköpostiin tilattuna.

Ja kannattaa olla tarkkana, jos tulostaa liput, ettei klikkaa vahingossa samaa koodia kahteen paperiin. Koodi kirjain- ja numeroyhdistelmineen on se, mikä ratkaisee kyytiin noustessa. Vahingossa voi antaa itsestään huijarin kuvan, kuin yrittäisi samalla ainokaisella lipulla saada koko porukan kyytin.

 

Matkaseura ei pidä kahvista. Parasta hänestä on se tuoksun tulvahdus, kun avaa uuden paketin. Kuiva kahvijauhe tuoksuu hyvältä, mutta suodatetusta juomasta ei tavoita mitään maukasta. Maitoa tai sokeria hän ei käytä.

”Jos joku barista minut oikein haastattelisi, hän löytäisi kahvin, joka maistuisi minusta hyvältä”, Serpa sanoi. Hersyttelimme lisää, kun olin lukenut viihderomaania kokista, joka halusi valmistaa juuri oikeanlaista ruokaa tytölle, johon oli ihastunut.

Niinpä innostuimme Good Life Coffee -kahvilasta ja sen baristoista, jotka kumpikin tahollaan bongasi visithelsinki-fi:stä. Kirjoitin muistaakseni facebook-sivun kautta yksityisviestin, että jos kahvilaan sinä ja sinä päivänä astuu asiakas, joka ilmoittaa, ettei pidä kahvista, se olemme me. Tehkööt jotain!

Vastausta ei kuulunut. Menimme silti kokeilemaan onneamme, sillä kertaa Vilhovuorenkadun kahvilaan. Kolmannella linjalla on toinen.

Reaktiotesti: onko kahvilan henkilökunta saanut aamutuimaan riittävästi kahvia. Aloituksesta, että asiakas ei pidä kahvista. oli se mitä marketissa tavallisesti myytyä merkkiä tahansa, päätellen viestini ei ollut vuorossa olevan nuoren naisen korviin kantautunut. Herra mestaribarista taisi fb-sivun mukaan olla sillä viikolla jossain kisoissa ulkomailla, joskaan viestiini ei ole kuulunut vastausta jälkeenpäinkään (tai sitten se on jossain omituisessa postilootassa, johon en tule vilkaisseeksi ja josta en saa ilmoitusta):

Vastaukseksi tuli hämmentynyttä mutinaa, ettei heillä ole Juhla Mokkaa. No justiinsa; siksihän me sinne Junatien pysäkiltä olimme hilautuneet.

Saimme sitten kumpikin annoksemme, toiselle elsalvadorilaista ja toiselle kenialaista muistaakseni. Vasta kun olimme keskenämme kehuneet, irtosi henkilökunnalta pienen hymyn kera tiedustelu, että onko siitä kahvista mihinkään. Ja  kuulimme tavoista ja tekniikoista kerätä pavut ja miten valmistustapa lisäksi vaikuttaa juoman makuun.

Kuulemma kahvilan väki on pieni joukko kahvista innostuneita nörttejä. Olisivat sitten haistaneet vastaanottavaisen asiakkaan ja julistaneet suodatetun mustan kahvin ilosanomaa! Kehäteistä en tässä halua sanoa mitään ylimalkaista yleistystä, vaikka mieli tekee.

 

Kun luen ruokaohjeen tai kuvauksen ateriasta, tiedän, miltä eväs maistuu. Olen luullut ominaisuutta hyvinkin tavalliseksi, mutta ei se olekaan itsestään selvää, että ainesosien perusteella pystyy kuvittelemaan ruoan maun.

Uutta ruokaohjetta tai leivonnaista kokeillessani reseptin mukaan voin mennä kerran, että näen, mitä siinä on ajateltu, ja sitten sovelletaan. Tuorejuustoa sienikeittoon? Ellei sitä ole, mitenhän kookosmaito sopisi? Paremmin!

Serpan ehdotuksesta suuntasimme lounaalle Qulmaan Mariankadulle. Noin kympillä soppaa, perunaa tai salaattia niin paljon kuin ikinä jaksaa popsia.

Tomaattista katkarapuseljankaa imeskellessäni pöytäseura kertoi, että paikan sielu Marc Aulén oli jossain tv-haastattelussa sanonut jotain ruoan tekemisestä tunne ja sydän mukalna. No justiinsa! Aloin kuulostaa vielä kiihkeämmältä kuin lientä ryystäessäni. Kerrankin joku ajattelee ruoanlaitosta samoin kuin minä!

Juttukumppanini ilmeestä näki, että hän jo kuvitteli keskusteluani kauhanvartijan kanssa. Keitto kun maistui siltä, että se oli keitetty sydämellä eikä kauhalla. Pöljänkuuloinen vertaus, mutta jos olet tosientusiasti, ymmärrät. ”Sun täytyy puhua sen kanssa”, Serpa kannusti siskonmakkarakeiton seasta. (Qulma tarjoaa kolmenlaista soppaa, ja niin kesäkuisesta Helsinki-päivästämme tuli vuotuinen siskonmakkararetki. Edellinen oli Porvoossa viime elokussa e.b., ennen blogia.)

Ystäväni ehätti selittämään minun tuntevan ruoan maun, kun luen reseptin, ja perille meni. Totesin, ettei minulla ole ruokablogia, mutta reissussa täytyy syödä.

Sopat!-kirja puuttuu vielä omasta hyllystä, joten täytyy tyytyä muistelemaan lautaselle sattuneita makuja. Ystävällinen liemikirjailija nappasi kuvan ennen lounaskattauksen korjaamista.

Tässä siis jutun päätteeksi matkabloggaajan naama julki.

 

Qulman soppa ei ole soopaa. Kerrankin joku ajattelee ruoanlaitosta niin kuin minä!

Qulman soppa ei ole soopaa. Kerrankin joku ajattelee ruoanlaitosta niin kuin minä!