Browsing Tag

Lontoo

Kesän matkasuunnitelmia: vetoavin sana ja sukutausta

Junalla lentoaseman alle

Kerrankaan En ostanut bussilippuja. Ainakaan pelkästään. Taskussa On muutamatkin lennot.

Perjantaiaamuna Osloon. Ai miksi Oslo? Puolivahingossa, sillä suuntasin Norskin sivuille ihan toisen kaupungin mainoksen perässä. Minulle sopivana viikonloppuna oli sopivanhintaiset lennot tarjolla tuonne, ja mikseipä sekin passaisi. Suvussa on yksi norjalainen meripoika, joten voin nuuskia, tuntuuko ties kuinka monen sukupolven jälkeen kuinka kotoisalta.

Heinäkuuhun osuu myös Sofia, tai tarkemmin sanottuna Kyustendil, Bulgarian kaupunki lähellä Makedonian rajaa. Siellä On kirsikkajuhlat, Ja minuthan saa mihin tahansa, jos älyää sanoa kirsikka tai aprikoosi.

Sain työt siirretyksi toiselle ja rahat kasaan, joten tuonne mennään kuun vaihteessa.

Ja vielä on yksi lippukasa taskussa: Lontoo, pizzaa ja jazzia toiveissa siellä, Ja pikku junapyrähdys kanaalin alta –  kauan vaalimani toive. Joko te huudatte, ettei uskalla? Paluu Tukholmaan, koska lento sattui olemaan edullisempi kuin Helsinkiin.

Helsinki-Vantaa tulee lähiviikkoina tutuksi.

The most common language in the world is broken English

Likeltä piti, etten joutunut syömään sanojani Lontoossa. Löysimme me sentään muutakin evästä viikonlopun iloksi.
Ruokalista

Restaurant

Ravintola Lontoossa

Earl’s Courtin metroaseman lähellä oli houkutteleva intialainen ravintola New Asia. Reissusiskon ja minun illallisena oli tuo kahden hengen menu, ja sehän sopi meille. Ruokaruoka on pikapalaa mukavampi, ja vahvistipa ravintolakokemus sitä, mitä media on jo kauan koettanut muokata saadakseen kielteisen kuvan perienglantilaisen ruoan kehnoudesta hälvenemään. Niin monen maan keittiön tuotteita Lontoossa voi nykyään popsia.

Tiesin, ettei englanti ole vahvin kieleni ja että puheessani on aina aksentti. Kun puhun ranskaa, minulta kysytään, olenko asunut Kanadassa. New Yorkissa arveltiin saksalaiseksi ja Saksassa ranskalaiseksi (ai, oliko onnistunut mekon valinta?).

Kun Lontoo ei todellakaan ole mikään Tallinna, asiakaspalvelijat ovat kohteliaita ja esim. bussiasemilla koettavat puhua selvästi ja yksinkertaista kieltä.

Mutta mitäs sitten, kun onnettoman ulkomaalaisen pitäisi saada oma asiansa hoidetuksi. Reissu vahvisti sen, mitä tolkutan luulottelijoille, että en minä mitään englantia osaa. Kun ravintolassa yritin aterian lomassa tilata vettä, tarjoilija kantoi uudet viinilasit pöytään!

Ei sentään tarvinnut syödä sanojaan, vaan vettäkin molemminpuolisten pahoittelujen päälle tuli. Mutta myiväthän ne meille ne viimeiset viinitilkatkin ennen kuin suostuivat tuomaan jälkiruokajäätelön pöytään. Siinä vasta markkinointikikka.

Mutta oli se niin herkullista, että lupasin lähettää jokaisen tuttuni sinne syömään. Linkki on Urban Spoonin arviointisivulle, toisessa Googlen kartta. Jos onnistun löytämään varsinaiset kotisivut, lisään ne.

New Asia Restaurant London

Mutta väärin kuultuja sanoja sitä on siellä muillakin.

Blackfriars

Iltakävelyllä Thamesin varrella osuimme Blackfriar-nimiseen pubiin.

Mikä ihmeen Blackfriars? Mitä muka tarkoittaa friar? Ei totisesti, ei sitä englantia osaa. – Hakukone sitten selvitti, että alueella on joskus ollut luostari ja että sana tulee ranskan veljeä tarkoittavasta sanasta. Frère tai friar, onkos tuossa nyt suurta eroa.

Lontoo-sarja alkoi täältä ja voit lukea seuraavat jutut tästä sekä tuosta.

EDIT huhtikuussa 2015: Päätin, kun muutenkin olen Lontoota muistellut, nostaa tämän jutun Viikonlopun linkkirinkiin, jota myös Kaaosta ja kukkamekkoja tällä viikolla emännöi. Ideana on linkata oma postaus ja kommentoida muiden. Ihan uutta minulle, ja olisi halunnut valita pari muutakin, mutta kun ovat yheistyöpostauksia, jätin väliin.

Iltakävelyllä yksityiskohtien Lontoossa

Yksityiskohta aitaSen lisäksi, että olisin voinut näpsiä tablettiini kaiken maailman taloja pitkin Lontoota, olisin halunnut myös monta muistoa yksityiskohdista. Sarjassamme ”silloin kun vielä raskittiin tehdä kaunista ja kiemuraista eikä vain laatikoita”.

YksityiskohtaEräänä iltana tallustelin Thamesin vartta Reissusiskon kanssa, ja kävelystä tuli suunniteltua pidempi, kun maanalaisen remontin vuoksi osa metroasemista oli kiinni. Emmekä tietenkään suostuneet marssimaan seuraavalle avoinna olevalle, koska pysäkki oli toisessa suunnassa kuin määränpäämme.

Illalla Thamesin varrella

Mutta olihan jokivarresta mainiot näkymät.

Iltakävelyltä Lontoossa

London Eye

Hauskaa, että vanha poliisipuhelin oli säilytetty.
Poliisipuhelin

Se oli ollut toiminnassa muistaakseni 1980-luvulle asti, mutta nyt siihen kiinnitetty kyltti neuvoi soittamaan hätänumeroon.

Vaikken niin visuaalinen ihminen olekaan, minusta on mukava kuljeskella katselemassa taloja. Lontoossa kiinnitti huomiota  se, että rakentaminen on monin paikoin matalaa. Jäi varmaan ensireissulla käymättä kokonaan ne sellaiset pilvenpiirtäjäalueet.

 

Hotellimmekin oli Kensingtonissa, lähin maanalaisen asema oli Earl’s Court. Cromwell Roadia ei Hotel Oliverista tarvinnut siis kävellä kauaakaan osuakseen Victoria & Albertiin.

Tv-huone Hotel Oliver London

Hotel Oliver, 198 Cromwell Road, Kensington, tv-huone.

Väliovi Oliver Hotel, London

Kenenhän blogista taannoin luinkaan, että hänellä on tapana kuvata hotellihuoneensa ovi? Tuo otos on väliovesta, jonka takana oli käynti muutamaan huoneeseen. Joskus olen Oulussa nähnyt vanhoissa kerrostaloissa samaa. Kaksi, kolme naapurusta saa oman käytävänpätkän välioven takana.

Kukahan kirjoittaisi Hoomoilanen paikassa x -tyyppistä blogia? Hotellin ystävällinen henkilökunta mm. lainasi adapteria huoneeseen, kun oli sattunut oma unohtumaan kotiin. En sentään tapaa heittää niitä heti paketin avattuani pois, kuten kuulin ystäväni tekevän. Siinä mielessä siis samat kamat mukaan Lontooseen kuin New Yorkiinkin.

Sarjan seuraavassa osassa: sapuskaa for dummies / niille hoomoilasille. Aiemmat Lontoo-aiheiset postaukset täällä ja täällä.

Paljon on maailmassa romua mutta kaunista romua: museoiden Lontoo

Italialaiset kirjoituspöydän tarvikkeet posliiniosastolla

Italialaiset kirjoituspöydän tarvikkeet posliiniosastolla

En osannut etukäteen ajatellakaan, että huhtikuisesta Lontoon-reissustamme tulisi niin museopitoinen kuin lopulta tuli. Lienee ollut osasyy huokailuihimme, että tuonkokoisessa kaupungissa ei pitäisi viettää ainakaan vähempää kuin viikkoa. Museon koluamiseen nyt joka tapauksessa tarvitsee useamman erän.

Kolmituntisemme Lontoon designmuseossa, Victoria & Albertissa, tuskin oli kuin pintaraapaisu. Ehti siinä sentäs hahmottaa, miten kokoelmat oli järjestetty: materiaaleittain.
Lasiosasto V&A

Lasille oli oma osastonsa, ja se taisi olla ainoa, jossa pääsi tuttuun museoleikkiin: Meillä kotona oli tuollainen, tuo on sen ja sen suunnittelema. Takoraudalle omansa, samoin pukeutumiselle, arkkitehtuurille…

Museorakennus on itsessään kaunis.

V&A portaikko sisällä

Nii-in, siihen aikaan ehdittiin ja raskittiin tehdä vielä kaunista. Mikähän portaikkohuokailija oikein olen, kun Ateneuminkin rappusia pitää aina hengittää eritoten, kun siellä käy?

Kekseliästä V&A

Sisäpihalla oli kahvila, ja olimme ainakin ainoat, jotka iltapäivällä tilasivat talon omaa olutta. Hieman epäilin meidän olleen ainoat, jotka sitä ylipäätään koskaan tilaavat, niin roiskuvasti muovimukin laskeminen tiskin takana puuhaavilta nuorilta herroilta kävi…

V & A sisäpiha

 

Ystäviemme järjestämältä British Museumin kierrokselta sai ottaa kuvia vain muistoiksi, ei mihinkään julkiseen levitykseen. Kuljimme sillä erää mm. Assyria-osastolla, ja opin, miten niitä pylväitä kiertäviä kiveen hakattuja tarinoita luetaan. Ei mennäkään pylvään seinämää alas kuten kirjan sivua, vaan kierretään koko neliskanttinen pysti rivi riviltä moneen kertaan ympäri.

 

Kyllähän minä mieluusti museoissa käyn ja vaikka olen töissäkin, jos niikseen tulee. Keräilijääkin minussa on, vilkaiskaa vaikka kattoon asti ulottuviin kirjahyllyihini. Mutta koska visuaalisuus ei tunnu merkitsevän minulle niin paljon kuin ihmisille yleensä, ei muotoilun aarteiden ääressä huokailuni ollut pelkästään ihastunutta. Se kiteytyi jutun otsikoksi. Arvaan, että herättää hymähtelyjä.