Browsing Tag

Lassi Kouvo

Kakkos-nelosta napsutellen

tai: Kun Fly Me to the Moon värisee joka puolella

 

Koiria. Lapsia. Aikuisen kirjoissa kulkevia.

Lautasia. Laseja. Levyjä. (”Mutta Frederik ja Tapani Kansa on myyty loppuun.”)

Sointuja. Parhaimmillaan sellaisia, että ”niihin voi soittaa mitä vain”.

Sävellajeja. ”Sopiiko F?” Yhteys yleisöön ei katkea juonnoissakaan, ja pääsemme taputuksin ja tsiki-tsiki-ääntelyin mukaan. Kuulemma siksi, että soittajat voivat nostaa palkkionsa ja kävellä ulos, kun yleisö on tehnyt työn. Tosin ovat kovin kiitollisia ravintolalle siitä, että nämä kolme on yhdeksi illaksi  pelastettu kadulta ja tarjottu sisätilat soittaa.

Papa Albertin perjantainen jazzilta on jatkunut jo neljä vuotta. Yksi ehdottomista vakiosuosikeistani. Isäntänä Lassi Kouvo lasinkuultavine lauluineen.

 

William Suvanne, saksofoni, juonsi perjantaisen jazzillan Papa Albertissa. Basistina Arto Nurmi.

Johdanto jazzviikonloppuun alkoi Papa Albertista. Herkuttelin maisemissa olevan oululaisystäväni kanssa Menu Punavuoren kolmella lajilla – ja harmittelin jälkeenpäin, että unohdin pyytää pöytäseuralle bataattiranskalaiset, jotka ainakin erikseen tilattuna Papa’s Burgeriin saisi.

Ravintolan mainio piirre on, että jazziltoina ainakin annokset voi syödä myös musiikkia kuunnellen eikä toisella puolella ravintolassa. Baarissa popsijan on tilattava baaritiskiltä, ja mukinaa siitä, että ranskisvaihtoehdoista ei kysytty. Tai jos listassa luki, että se on menussa sitten peruna eikä bataatti, tieto meni minulta ohi.

Joka laji mozzarellasalaatteineen, hampurilaisineen ja lakritsivanukkaineen oli herkullinen. Mukinaa myös siitä, kun olisin tahtonut jälkiruokaviiniä. Portviiniä ei ollut, tokaji oli täysin ennenkuulumaton sana, ja valikoimissa olevaa muskatellia myytiin vain pulloittain. Olisiko pitänyt tilata grappa? Italialaisravintolahan se on.

Ymmärrän, että jälkiruokaviinit ovat vaikeasti myytäviä Suomessa, eikä kukaan halua varastonsa väljähtyvän. Mutta fiilisten myötä espresso kyllä tuntui vähän laimenevan.

Kauniisti tarjolle aseteltuun jälkiruokaan kuului syötäviä kukkia. Annoskoko oli mukava; en tuntenut syöväni pelkkää kuvaa.

Kun Morning toivotti aluksi hyvää iltaa ja All th Things You Are valaisi ohjelmiston kokoamisen perusperiaatteita (vaikkei illan kappaleita sentään nimenmukaisessa aakkosjärjestyksessä soitettu), oli helppo keskittyä pääasiaan: mehevään, ravitsevaan ja sulavaan jazziin.

Kaltaiseni fiilistelijä-nautiskelija keksi taas uusia kyusymyksiä, joita tahtoisi jazzista oppia.

Miten muusikon huumorintaju vaikuttaa sovituksiin tai varsinkin improvisaatioon, kulloiseenkin tulkintaan? Olen niin varma, että persoonallisuus heijastuu kaikkeen siihen ilmaisuun, jota…

Mikä vaikuttaa siihen että yleisö nauttii juonnoista? Miten tavoittaa kuulijat kappaleiden välillä? Entä ne kerrat, kun yhteys tuntuu katkeavan viimeisen ja ensimmäisen sävelen välillä?

Tuntevatko ravintolamuusikot usein soittavansa taustamusiikkia? Turhauttaako heitä se, että ihmiset juttelevat keskenään ja puuhailevat pöydissä omiaan eivätkä tosiaan istu aloillaan kuin konsertissa? Olen joskus saanut yhä vielä lämmittävän palautteen soittajalta, joka tiesi minun oikeasti kuuntelevan. Joillakuilla se vähentää paineita, joita jazzmatkabloggaajana esittäytyminen muka on aiheuttavinaan.

”Älkää puhuko, juoko, hengittäkö loppukappaleen ajan!” Tsiki-tsii-taputus on ehkä keino saada yleisön huomio? Päästä soittamaan muuta kuin taustamusiikkia?

Papa’s Burger

Olen niin hyvilläni siitä, että väki on löytänyt Papa Albertin jazzillat. Helsingissä tarjontaa on varmasti hirmuisesti, vaan kylläpä tuollakin pöydät täyttyvät ja kohteliaasti kysytään, mahtuuko samaan pöytään. Eiköhän pöytäseuraksi osunut suomen kielen opettaja, joka antoi aprikoitavaksi matkabloggaajalle sopivan arvoituksen. Kunhan olen keksinyt viisi maata, joissa ei esiinny kirjaimia S-U-O-M-I, kerron teillekin, millainen matkakohdelista siitä sukeutuu.

Haluaisin muuten pohtia lisää keikkojen juontamista ja kirjoittaa siitä. Oletpa kuulija, muusikko, tapahtumapaikan työntekijä tai muuten yleisön/kuulijoiden kanssa tekemisissä, kertoisitko vinkkisi ja tuumasi kommentteihin tai vaikka popoannan gmailiin. Kiitos etukäteeen!

Jazzviikonloppu jatkuu Flame Jazz -risteilyllä Turussa. Perjantaiherkuttelu Papa Albertin jazzkluvissa siis Lassi Kouvon (klubi-isäntä, piano), William Suvanteen (minä kun niin haluaisin sanoa VilJAMI, mutta se on varmaan jo kulunut), saksofoni, ja Arto Nurmen (Art Green, basso) ilakoinnin mukaan.

Solistiohjelmistoa kynttilänvalossa

Lassi Kouvo, Papa Albertin Friday Jazz Clubista tuttu muusikko, soitti kynttiläillalliseen sopivaa tunnelmallista pianomusiikkia. Radisson Blu, Grill it!

Lassi Kouvo, Papa Albertin Friday Jazz Clubista tuttu muusikko, soitti kynttiläillalliseen sopivaa tunnelmallista pianomusiikkia. Radisson Blu, Grill it!

 

Onko kaksi kertaa jo perinne? Vieläköhän monta kevättä jälestän Lassi Kouvoa ympäri SOK:n ravintoloita maailman suurimman kynttiläillallisen aikaan? Ainakin ehdimme äsken tauolla sopia, että jutun kirjoitan joka vuosi.

Ehdin pettyä, kun ei Kouvon soolo-ohjelmistoa mainostettukaan Papa Albertin kynttilätunnissa tänä vuonna. Jazzklubilla perjantaina voivottelin sitä tarjoilijalle, ja hän sanoi, että kynttiläillallinen silti on ja tervetuloa.

Enkä. Lassi Kouvo soittimineen tai ei mitään.

Onneksi soittaja tuntee yleisönsä ja vaihtaa muutaman lauseen joka keikalla. Olisi, olisi hän kyllä soittamassa lauantaina mutta osoitteena tällä erää Grill it! SOK:n paikka sekin, Radisson Blussa, sä tiedät.

Mokoma Facebook algoritmeineen. Ei inahtanutkaan minulle koko jutusta vielä 20.25 mennessä. Vanhanaikainen viestintä kasvokkain on joissain tapauksissa sentään poikaa.

Kyselen ohjelmiston valinnasta, hillitsen huomautukseni lasinkuultavista lauluista ja pehmeäntutusta kosketuksesta pianoon. Kappaleet ovat kynttilänvaloon sopivia, Kouvolle läheisiä jazzstandardeja. Yksi yleisön toivekin täytettiin. ”Minulla on muitakin faneja”, soittaja virnistää. Edellisen kerran sainkin melkein yksityiskonsertin.

Juttelemme siitä, miten hyvin musiikki kuuluu. Pianon kannen olisi voinut avata, mutta olivat nostaneet kynttilät pianon päälle. Toisaalta tuommoinen pehmeys sopii kynttilänvaloon.

Totta kyllä, siirryin lähemmäs ravintolapöydästäni, kun Lassi aloitti. Sen verran suljettu kansi vaimentaa.

Solistiohjelmiston esittämisessä on mahdollisuutensa ja se antaa näkökulmia kappalevalintoihin. Muiden kanssa yhdessä soittaminen on tietysti mukavaa myös, mutta toiset on otettava huomioon.

Entä kuullaanko tänä iltana Lassi Kouvon omia sävellyksiä?

”Saa nähdä. Ensimmäisessä jaksossa ei ollut. Soitan vielä toisen erän. Kiva tietää, että joku oikeasti kuuntelee.”

 

Polttelitko sinä kynttilöitä lauantai-iltana? Tai osallistuitko kynttiläillalliselle jossain tapahtumassa?

Continue Reading

Messuilijan jazzviikonloppu

Screenshot_2017-01-31-06-04-57

Viking Grace -otokset tuovat Instagram-tykkäyksiä! Ahvenanmaan-pysähdyksen kuvaa Flame Jazz -risteilyviikonlopulta on napautettu jo yli 80 otteeseen. Samoilta seuduilta muutama viikko aiemmin kuvattu video on katsottu  ainakin 128 kertaa.

Matkamessunääntymys taisi hiukkasen verottaa jaksamistani Flame Jazz Cruise -tohinassa, vaikka innoissani varasin risteilyn. Tämä oli kymmenes kerta, kun erikoisristeily järjestettiin, ja olin osallistunut sille kerran aiemmin. Silloin vietin ”kesälomaa” hurjan tuurauskesän jälkeen ja taisin kirjoittaa vain sunnuntaiaamun design-kierroksesta, jolle sillä erää sain vallan yksityisopastuksen.

Laiva vaikutti tupaten täydeltä, enkä osannut verkostoitua enää kenenkään kanssa. Pidän kyllä tuosta konseptista: risteilylipun hinnalla voi vaeltaa konsertista toiseen ja vaikka vaihtaa paikkaa kesken kaiken, ellei korva jotakin suostu seuraamaan.

Flame Jazz toimii Turun seudulla ja järjestää laadukkaita jazzkonsertteja ympäri vuoden.

Risteilyohjelma oli semmoinen, että läähätin, kun luin. Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana olisivat viimeisellä keikallaan (ainakin ennen pitkää taukoa). Ja olihan keikka! Aamupuolelle yötä hilluminen kolmen matkamessupäivän jälkeen verotti vanhuksen voimia sen verran, että sunnuntain puolella tuli piipahdettua lähinnä Retro Cafén jameihin ja joksikin aikaa Jukka Perkoa kuuntelemaan. Joskus vielä olen jazzmaailmassa niin sisällä, että keskustelutilaisuudetkin antavat enemmän kuin nyt. Pidän ideasta järjestää paneeli, kun kerran jazzin ammattilaiset ovat koolla ja harrastajat paikalla.

Samaan kyytiin osui Passionate Traveller perheineen, mutta emme sattuneet näkemään. Hänen juttunsa risteilystä voit lukea tästä.

 

Toki jazzviikonloppuun kuuluivat myös Helsingin peruskuviot. Aloitin perjantai-illan Papa Albertin Friday Jazz Clubilla, jota isännöi Lassi Kouvo. Tapaan hiihdellä sinne aina kun vain suinkin pääsen, ja onneksi aloitusaika on klo 20. Kauempaakin ehtii töiden jälkeen aika usein, jos pääsee jo neljältä. Kymenlaakson kotipysäkiltä bussi Helsinkiin on perillä 19.15, joten kitisen usein keikkoja, jotka vaativat perillä oloa jo kuuden jälkeen. Mutta tämä sopii, ellei työpäivä veny pidemmälle iltaan.

Niin paljon kuin hyvät jazzmuusikot maailmalta ovat korvaani kuluneen vuoden mittaan hivelleetkin, Kouvon kirkas piano on aina yhtä nautittava. Kuuntelin taas kerran, miten soittimet seurustelivat keskenään. Makustelin juomaani ja nautin.

Ja livistin kesken kaiken. Muutaman korttelin päässä Pub Adjutantissa (nimestä arvaakin, että se on hotelli Presidentin paikka) veti keikkailtaa Karri Luhtala, ja pakkohan se oli päästä hänestäkin nauttimaan ja kuulemaan, millaisia taitureita Il Mondo Di Karri tänään toi esiintymään. Ensimmäisen setin olin menettänyt, mutta toinen oli jäljellä. Ja olipa paikalla muitakin tuttuja, joita Riihimäen Vihreän talon konsertissa keväällä ja ihan ensimmäistä kertaa Karria kuunnellessani GLO hotel Artissa olin sattunut tapaamaan. Jos se hivelee, että muusikoista tulee tuttuja ja pistäytyvät juttusille, niin hauskaa on myös alkaa tunnistaa keikkayleisöä…

Mitäs te muuten tuumitte, haluaisitte jonkinlaisen koostejutun Helsingin jazzpaikoista? Karri soittaa tänään lauantaina Kaislassa. Jos olette Helsingissä, suunnistakaa ihmeessä sinne. Karrin keikat hänen kotisivullaan tässä linkissä.

Nähdäänkö illalla?

Lassi Kouvo säesti kynttiläillallista

Voi että olen kaivannut tätä. Sitä, että Lassi Kouvo soittaisi minut ehjäksi. Papa Albertin jazzillat ovat kuukausitolkulla jääneet väliin, koska vähät työni sijoittuvat nykyään niin, että perjantai on viikon tiukin.

Lopulta purskahdin, kun somesyötteessä ilmoiteltiin taas Papan jazzeista, kaipuuni ilmoille, ja sielläpä olikin lohdutusta oitis tarjolla. ”No mutta hyviä uutisia”, kommenttiini vastattiin. Sinä lauantaina, kun olisi  Earth Hour ja ravintola sammuttaisi valot, kynttilänvalon säestykseksi luvattiin akustista pianomusiikkia.

Kiva, kun menee useamman kerran kuuntelemaan jotakuta, ja muusikko käy jo vähän tutuksi. Herrasmiespianistimme tuli iloisesti kättelemään, ja vaihdoimme kuulumisia hetken. Nyt uskalsin pyytää kuvaa jo soittajastakin, ja pianon ääreenhän niitä mentiin ottamaan. (Aiemmin  otin vain soittimista ja minulle vakuutettiin, etteivät ne loukkaannu, kun julkaisee sen.)

Lassi Kouvo säesti kynttilänvalossa Papa Albertin Earth Hour -tapahtumaa. Kuva ennen kuin valot sammutettiin la 19.3.2016

Lassi Kouvo säesti kynttilänvalossa Papa Albertin Earth Hour -tapahtumaa. Kuva ennen kuin valot sammutettiin la 19.3.2016

”Ajattelin tänään soittaa muutakin kuin jazzia”, sain vahvistuksen sille, mitä olin jo uumoillut. Papa Albertin päivitykset kun olivat lupailleet akustista pianoa ja tunnelmallista musiikkia. ”Ettei uraudu”, Lassi Kouvo tuumi.

Kerroin kaivanneeni tilaisuutta kuunnella häntä, kokemus kun on joka kerta niin eheyttävä. Kukaan toinen ei osu aivan tuohon, mihin Kouvo. Kummastunut, vaatimaton ”Eikö Kotkassakin ole…” johti juttuun nykyisin Kairossa järjestettävistä maanantaijazzeista ynnä siihen, että Lassi on joskus ollut Laiturissa soittamassa. Ei ihan tavanomainen jazzympäristö tainnut se kahvila olla. Toivottavasti kuulemme häntä vielä Kotkassa. Tekisi mieli ruveta promoamaan.

Että se on taitava! Ja minä kun luulin tietäväni sen jo.

Muistelin aiempia kertoja. Ilman blogia ja Sokos Hotellien kuvioita en ehkä tietäisi mitään koko Kouvosta. Muistin sen, kun torstain jazzklubi oli Olipa kerran… -ravintolassa. Kohta ei ole ravintolaakaan, kun hotelli muuttuu Radissoniksi.

Ajattelin sitä, kun olin Papa Albertissa ensimmäistä kertaa Kouvon isännöimällä klubilla. Tai sitä, kun sattumalta osuin sinne juuri sinä iltana kun piano oli saapunut melkein vuosi sitten. Uutinen kerrottiin sekä minulle, kun tervehdimme, että yleisölle illan kuluessa. Semmoisella voisi kuulemma soittaa vaikka valssia naapurin tytöstä, Että minä tykkään sen huumorintajusta! Ohjelmassa seurasi tämä, jota Judy Garland lauloi.

Kirjoittelin muistikirjaani, ja tuntui pulmalliselta keksiä otsikkoa, joka ei olisi lattea eikä banaali. Kynttiläillallisella Lassi Kouvon kanssa? Vääriä indikaatioita. Mietteliäs jammailija? Soitto on ilmavaa, kertovaa kuin Sibelius, ja ajattelen, että joku toinen soittaisi niin, että se kuulostaisi sormiharjoitukselta.  Kun Kuutamosonaattikaan ei ole tavallinen! Totta sinänsä; minut on kasvatettu klassisen musiikin maailmassa ja olin pitkään jotakuinkin fakki. Jazz keveintä, mitä kesti, lastenlaulujen jälkeen. Silti ensi kertaa vuosikymmeniin Lassi Kouvon tulkinta sai itkemään.

Niisk. Olin yllättynyt, ja ajattelin, että onpas se edistynyt. Nyt mietin, onko tuo puoli vain ollut piilossa jazzkaupungin rajojen ulkopuolella. Joka tapauksessa tauon alkajaisiksi kiljuin, että mitä ihmettä on tapahtunut, pakko päästä kuuntelemaan useammin. ”No, no”, illan isäntä toppuutteli. ”No, no.” Kiva, kun joku kasvattaa noin, ystävällisillä pienillä viitteillä.

Sanoin, etten sorru ylisanoihin; kehut on vain pakko ottaa vastaan. Elämä on. ”No, no”, hän veti minut kolmannen kerran pintaan ja meni sammuttamaan unohtuneen pöytävalaisimen.

Ammattimuusikon on luontevaa poseerata soittimensa ääressä ja houkutella muutama tahti ilmoille kuvaa varten. Vaikka oikeastaan haluaisin joskus kuvan myös siitä "Mukavaa, kun tulit" -hymystä...

Ammattimuusikon on luontevaa poseerata soittimensa ääressä ja houkutella muutama tahti ilmoille kuvaa varten. Vaikka oikeastaan haluaisin joskus kuvan myös siitä ”Mukavaa, kun tulit” -hymystä…

Kynttilänvalo oli ilmeisesti uusi kokemus. Kuinkahan näkisi, pianoa kun ei voi kuormittaa kynttilöillä, ettei soitin kuumene tai mitään roisku tai mitä syitä siihen nyt onkaan. Meneeköhän virityskin pieleen lämmönvaihtelusta? Soittajille on kyllä ledejäkin, ja ne ovat käteviä ulkokeikoilla, opin.

Kuulemma nuottejakin oli vähän mukana, Sanoin, että ellei niitä näe, on tyydyttävä sitten soittamaan ulkomuistista. Vaikka se Tuhkimon prinssi. Ja tulihan sekin loppuillasta: taitaa olla usein ohjelmistossa. Ääninäyte Kouvon kotisivuilla.

Jospa Papa Albert sammuttelisi valoja useamminkin. Tunnelma oli niin mukava. Yleisö viihtyi, musisoija nautti.  Miksei kynttilänvaloa tosiaan voisi kokeilla vaikka jazzperjantaisin, kuten henkilökunta pohti minun kiitellessäni illasta myös väkeä tiskin takana. Vaikka ensi reaktioni olikin, että ei kun en silloin pääse…

Kuuntelin ja aloin nähdä kuvioita ja värejä. Sinistä. Jotkut kuulemma näkevät musiikin väreinä, mutten ollut ikinä ennen kokenut sitä. Ajattelin, että musiikki on kirkasta ja selkeää kierrettä. Säännöllistä ja taitavaa ja varmaa eikä sittenkään jäykkää.

Ravintolan ilta oli hiljainen. ”Sait melkein yksityiskonsertin”, Kouvo sanoi lopetettuaan. Käsi ojentui kohti. Hän on aina herrasmies: ”Erinomainen yleisö.”

Että minä tykkään, kun se virnuilee mulle. No, no.