Browsing Tag

Kotka

Kahvilla Karhulassa

Kotkaan muuttaessani tiesin, että täällä on iso valtakunnallisen ketjun leipomo, ja mietin haikeita hyvästejä Oulun kahviloille heittäessäni, onko tästedes tyydyttävä nakertamaan ruispalan kulmaa kotona. Onneksi kävi nopeasti ilmi, että voi valita sisätiloja ja torikahviloita jokseenkin mielin määrin.

Yksi kestosuosikki on Melissa, välillä Sitruunamelissan nimisenä toiminut kahvila ja leipomo puolen kilometrin päässä kotoa. Toripäivinä tulee istuskeltua siinä. Jos kaipaa talvisin lämmikettä, useista teelaaduista voi valita ison pressopannullisen haudutettavaa juomaa, josta riittää vaikka kaverin kanssa jaettavaksi.

Hyväntuulinsen palvelun kahvila Melissa Kotkan Karhulassa leipoo omat tuotteensa ja herkkujen taso säilyy vuodesta toiseen.

Nykyään pääsee verkkoonkin. Salasanan saa kysäisemällä, joten yhteydessä on suojausta. Vielä taannoin esillä oli viaton kyltti: ”Meillä ei oo Wi-Fiä, jutelkaa toistenne kanssa!” Sorinaa piisaakin, sillä paikka on varsinkin toripäivinä jokseenkin täynnä.

Myös kahvilan väki juttelee asiakkaidensa kanssa. Omistajapariskunnalla on baristan koulutus, ja isännältä olen oppinut, miksei ulkomaanmatkalle kannata ottaa kahvinporoja mukaan saadakseen samanlaista kahvia kuin kotona. Samanlaista siitä ei tule, koska kahvi on jauhettu täkäläiseen veteen sopivaksi niin, että kuuma vesi suodattuu viidessä minuutissa annoksen läpi. Kun veden kovuus on toinen, makukin muuttuu.

Aurajuustosalaatti. Lounaslistalla on myös keittoa, pastaa, leikkeitä.

Useimmiten mutustan kanelikierrettä. Se on niiiiiiiiiin herkku, mehevä ja rapea yhtä aikaa, kuin munkin ja wienerin yhdistelmä.

Lounastakin on tarjolla, ja maistoin viimeksi aurajuustosalaattia. Se oli hedelmäinen ja pähkinäinen herkku ja niin runsas, että katelautanen (aika harvinainen nykyään, vai mitä?) oli tosiaan tarpeen. Mukavaa, kun on jokin paikka, missä laatuun voi luottaa vuodesta toiseen. Ettei siis taso muutu kehnommaksi bisneksen vakiintummisen myötä.

Silloin tällöin vaihtuva sisustus on aina viihtyisä.

Melissan ilme muuttuu ajoittain, mutta sisustus on aina viihtyisä ja hyvän maun mukainen. Ulkosalla on muutama pöytä, ja kun tallustat kadun yli torille, Melissan herkkuja saa myös vaunusta. Maista lihistä, se on kuumaa ja mausteista, tai testaa posso.

Ai mikä posso? Paikallinen munkkiherkku, jota ei kutsuta munkkipossuksi ja se on muiden kaupunkien kavereitaan laihempikin. Littana ja rapea hillotäytteinen herkku syödään lämpimänä. Kannattaa maistaa. Minustakin tuli paikallisen perinteen kannattaja kertalaakista.

Melissan Facebook-sivut.

Minut löydät Instagramista nimellä @ananastogo.

 

Tämänkertainen kirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, joka yhdistää matkailon ja matkailutiedon jakamisen Instagramissa. Ideasta vastaavat Skimbaco, Muru Mou ja Travellover. Jos sinulla on Instagram-tili, voi osallistua, oletpa bloggaaja tai et.

 

Kuka menee metsään?

20141011_125457 Istuskella

Ajelimme Reissusiskon kanssa pitkin tietä ja kyselin häneltä ideoita blogin kyhäämiseen. ”Onhan sinulla kaupunkitarinoita”, hän sanoi ja tuumasi, että yleensä kannattaisi kirjoittaa juttu aina kun pikkukaupungissamme tapahtuu jotakin.

Niin vain laiskuus ja kissan syliin tuoma lämpö voittivat tämäniltaisen tapahtuman, johon huomasin tekstiviestikutsun puolitoista tuntia ennen tapahtuman alkua. Jäin sen sijaan naputtelemaan alkumietteitä aihepiiristä, josta saattaisi tulla laajahko osio blogiin.

Luontoa rakastava Reissusisko otti puheeksi metsän. Hän oli koettanut etsiskellä metsäaiheisia blogeja muttei ollut oikein löytänyt. Onnistuin kaivamaan esiin yhden sen lisäksi, että #suomiretki seikkailee varmasti myös metsämailla.

Vaan liittyyhän metsään vaikka kuinka paljon näkökulmia.

Kekseliäisyyttä, ei kustannuksia. Pääkaupunkilaisten kuulee joskus sanovan, ettei Helsingissä oikein ole enää luontoa. Onhan kaupungin puisto tietysti eri asia kuin samoilu edes istutetussa saati sitten luonnontilaisessa metsässä, mutta kaipa tässä maassa niin paljon puita on, että jokaisella on mahdollisuus toisinaan kuljeskella metsikössä. Muistan monta pyörätietä, jotka seuraavat metsän reunaa niillä paikkakunnilla, joissa olen asunut. Metsäretken voi tehdä lähellekin eikä siihen tarvitse rahaa. Jopa Berliini, monen mielestä ruma ja kolkko, missä lintubongareillekin takavuosina oli havainnoitavissa vain nostokurkia, on yllättävän vihreä kaupunki. Kyllä Keski-Euroopassakin puita on.

Kuva on jokusen kilometrin päästä kotoani Kotkan Karhulasta, eikä paikkaa ehkä suoraan voisi metsäksi sanoa. Tie kulkee alueella vanhan asutuksen lomassa ja onpa sen varrella jokin yrityskin. Aivan pienen matkan päässä on kauppakeskus. Hiekkatieltä näkee silti kaatuneita runkoja, sammaloituneita kiviä ja jopa vanhan asumuksen sammaloituneen kivijalan. Ja sitten tulee pelto.

Metsämaisema on yksitoikkoinen. Taksinkuljettajaa nauratti Berliinissä, kun hän kuuli minun olevan Suomesta. Oli lomaillut täällä ja valitti, että ajaminen Suomessa on pitkäveteistä: muuta ei näy kuin metsää…

Minullekin saisi mieluummin olla meri kuin metsä, vaikka tykkäänkin popsia, mitä metsä antaa. En ole täysin kotonani jäkälikössä. Niinpä jos menisin metsään, oppisin lisää mukavuusalueista ja niiden ylittämisestä, ja sehän on matkabloggaajalle aika tyypillinen oppimistapa, vai mitä.

Metsä on aina isompi kuin omat ongelmat. Ystäväni lausahti näin vuosia sitten, kun vietimme syyspäivää sienessä poimien, jutellen ja kahvitellen. Moni tunnistaa tuosta varmasti itsensä, eikö. Metsä on rauhoittumisen paikka, missä voi suhteuttaa mikä ikinä sillä haavaa kääntääkin mieltä. Vihreydessä kuljeskelu rauhoittaa, olkoonpa hyötyliikuntaa marjastaen tai vaeltamista tai määrätietoinen juoksulenkki tossun alla muuta kuin asfaltti.

Oletko metsänhoitaja? Kuuluuko mökkisi tai kotisi pihapiiriin metsää? Ovatko metsätyöt ja metsänhoidon kysymykset sinulle tuttua kokemuspiiriä? Mitä katsot, kun menet metsään? Tutkitko eri silmin mitä tahansa metsämaisemaa, mihin osut?

Oletko kerännyt siemenkäpyjä tai istuttanut metsää? Oletko ollut vapaaehtoistyössä vaikka sademetsää suojelemassa? Miten reilun matkailun ajatukset sivuavat metsiä?

Honka, mänty, petäjä. Tuttava kertoi ihmetelleensä vaunuista kuulunutta”puti, puti” -jokellusta, kunnes tajusi, että vauva puhui puista. Putiputitti aina kun käveltiin puiden luota. Kuinka hyvin tunnemme puulajit, nekään, jotka ovat reittimme varrella päivittäin? Etelään muuttaneella pohjoissuomalaisella ainakin oli ihmettelemistä. Haravoin äskettäin töissä, ja ihmettelin, mikä sininen kuulsi lehtien lomasta, lastenlasten superpalloko? No ei, vaan luumu!

On sentään arboretumeita, puupuutarhoja. Tykkään puista, ja tästäkin tarinasta olette jo huomanneet, etten näe metsää puilta vaan metsä merkitsee minulle lähinnä puita, ei niinkään koko ekosysteemiä. Olisipa siis oppimista.

1413115339603 kivi

Piskuisen kissablogini karvoihin kääriytyneenä kysyin pääsyä Meidän viikonloppu -messuille. Bloggaajapassin saamiseksi se oli liian pieni, mutta toki ne bloggaajan paikalle halusivat, koska kirjoitan messujen aiheista, ja tarjosivat pääsylipun yhtenä päivänä.

Metsäkeskuksellakin on osastonsa Messukeskuksessa, sillä viiden tapahtuman yhteisjoukkoon mahtuu myös Metsämessut. Kukapa tietää, kuinka lauantaina viisastun.

Silti kaipaisin päivityksiä teiltä. Mitä metsäaiheista blogia luet? Mitä näkökulmia sinulla on siihen, mitä metsä sinulle merkitsee? Mikä on maailmanlaajuinen matkabloggaajan metsänäkemys? Kuka kirjoittaa metsäaiheista blogia ja missä? Onko matkabloggaajilla tai muilla jonkinlaista yhteishanketta, jossa mennään metsään ja kuvaillaan, miten kävi? Onko asiaan liittyviä aihetunnisteita tai onko #mennaanmetsaan vapaana? Ketkä teistä tahtoisivat mennä metsään ja kirjoittaa siitä?

Ja ei, minusta ei ole tähän päivään mennessä tullut metsäradion kuuntelijaa.

 

 

 

 

 

 

 

Instagram – someuudistus, osa 2

Vietin jälleen kerran iltaa ison ystäväporukan kesken Leirikeskus Luovissa Kotkan Kaarniemessä.

Tilaa vuokrataan ryhmille. Siinä on käytössä keittiö, pihalla grilli ja ulkosauna. Sauna muuten lämpiää ulkopuolelta, joten puita voi lisätä riippumatta siitä, mikä porukka lauteilla paraikaa kylpee. Saunasta pääsee uimaan ja talvisin avantoon. Yöpyäkin voi, sillä yksinkertaiseen pirttimäiseen sisustukseen kuuluu muutama kerrossänky, ja yläkerrassa on myös tiloja.

#luovi#luovi keittiö#luovi Yöpyäkin voi#luovi #ullkosauna

Kuvat ovat Instagram-tililtäni. Käyttäjätunnukseni on ananastogo.

Kissablogillani on oma Instagram-tili, jonka tunnus on pinnineppiblog.

 

Herkuttelua ja ystävyyttä Jokipuistossa

Jokipuisto, Kotkan Karhula

Jokipuisto, Kotkan Karhula

Kerrankaan talvi ei yllättänyt meitä vaan kesäinen iltapäivä syyskuun alun sunnuntaina. Serpa, Lukija ja minä sekä Lukijan kaksi koiraa viettivät aikaa makkaranpaistossa lähipuistossa.

Aiemmin puisto tunnettiin Ystävyyden puistona, mutta kun sitä somistettiin ja remontoitiin asukkaiden yhteiseksi olohuoneeksi pari kesää sitten, se sai uuden nimenkin, Jokipuisto. Tänä kesänä alueelle on tuotu lisää pöytiä ja grillauspaikkoja, ja niinpä päätimme nauttia auringosta ja ostimme makkaratarpeet ja grillihiilet, sytytyspalat.

20140907_143620

Päivässä oli jännitystä monesta syystä. Tuuli hidasti grillin sytyttelyä ja nälkä oli viedä viimeisenkin kärsivällisyyden. Kun lisäksi puisto rajoittuu urheilukenttään ja eräs jalkapallo päätti muuttua rantapalloksi ja lähteä jokiristeilylle, pidimme peukkuja pelaajalle, joka polskaisi virtaan pallon perään. Oli kuulemma ennenkin käynyt hakemassa sen, mutta nyt vesi oli jo henkeäsalpaavan kylmää.

Paria muutakin jännitti: tulisiko niitä makkaroita ja riittäisikö niistä Leolle ja Pirrelle?

20140907_142634

Makkarasta, salaatista ja omenapiirakasta virkistyneinä oli jo intoa laatia uusiakin virkistyssuunnitelmia. Että kiinnostaisiko ketään käväistä Tallinnassa ja olla yötäkin siellä?

Kunhan tutkitaan tarjontaa ja työaikoja, kukaties päästään lähtemään karvalakkikauppaan.