Browsing Tag

#jazzkaupunki

Solistiohjelmistoa kynttilänvalossa

Lassi Kouvo, Papa Albertin Friday Jazz Clubista tuttu muusikko, soitti kynttiläillalliseen sopivaa tunnelmallista pianomusiikkia. Radisson Blu, Grill it!

Lassi Kouvo, Papa Albertin Friday Jazz Clubista tuttu muusikko, soitti kynttiläillalliseen sopivaa tunnelmallista pianomusiikkia. Radisson Blu, Grill it!

 

Onko kaksi kertaa jo perinne? Vieläköhän monta kevättä jälestän Lassi Kouvoa ympäri SOK:n ravintoloita maailman suurimman kynttiläillallisen aikaan? Ainakin ehdimme äsken tauolla sopia, että jutun kirjoitan joka vuosi.

Ehdin pettyä, kun ei Kouvon soolo-ohjelmistoa mainostettukaan Papa Albertin kynttilätunnissa tänä vuonna. Jazzklubilla perjantaina voivottelin sitä tarjoilijalle, ja hän sanoi, että kynttiläillallinen silti on ja tervetuloa.

Enkä. Lassi Kouvo soittimineen tai ei mitään.

Onneksi soittaja tuntee yleisönsä ja vaihtaa muutaman lauseen joka keikalla. Olisi, olisi hän kyllä soittamassa lauantaina mutta osoitteena tällä erää Grill it! SOK:n paikka sekin, Radisson Blussa, sä tiedät.

Mokoma Facebook algoritmeineen. Ei inahtanutkaan minulle koko jutusta vielä 20.25 mennessä. Vanhanaikainen viestintä kasvokkain on joissain tapauksissa sentään poikaa.

Kyselen ohjelmiston valinnasta, hillitsen huomautukseni lasinkuultavista lauluista ja pehmeäntutusta kosketuksesta pianoon. Kappaleet ovat kynttilänvaloon sopivia, Kouvolle läheisiä jazzstandardeja. Yksi yleisön toivekin täytettiin. ”Minulla on muitakin faneja”, soittaja virnistää. Edellisen kerran sainkin melkein yksityiskonsertin.

Juttelemme siitä, miten hyvin musiikki kuuluu. Pianon kannen olisi voinut avata, mutta olivat nostaneet kynttilät pianon päälle. Toisaalta tuommoinen pehmeys sopii kynttilänvaloon.

Totta kyllä, siirryin lähemmäs ravintolapöydästäni, kun Lassi aloitti. Sen verran suljettu kansi vaimentaa.

Solistiohjelmiston esittämisessä on mahdollisuutensa ja se antaa näkökulmia kappalevalintoihin. Muiden kanssa yhdessä soittaminen on tietysti mukavaa myös, mutta toiset on otettava huomioon.

Entä kuullaanko tänä iltana Lassi Kouvon omia sävellyksiä?

”Saa nähdä. Ensimmäisessä jaksossa ei ollut. Soitan vielä toisen erän. Kiva tietää, että joku oikeasti kuuntelee.”

 

Polttelitko sinä kynttilöitä lauantai-iltana? Tai osallistuitko kynttiläillalliselle jossain tapahtumassa?

Continue Reading

Kun jazzillasta tulikin italialainen ilta

Kaikki alkoi siitä, että blogin Facebook-tilille putkahti kaveripyyntö. Joku Karri Luhtala, ei sano mitään, no tarkistetaan. Oho, jazzmuusikko! Onkohan se osunut #jazzkaupunki-juttuihini jotain kautta? Tavanomainen mitä minä tuntemattomilla miehillä -reaktio sivuun. Hyväksyn tämän.

Syötteessäni ilmoitus jazzillasta maaliskuun ensimmäisenä tiistaina Helsingissä. GLO hotel Art, kuulostaa jotenkin tutulta, mutta en ole käynyt; olisi vapaata, pitäisiköhän hypätä bussiin… Onneksi päätin käyttää Savonlinjan lippulahjat tähän.

Hotellin aula on kaunis, ja portaat vievät alakerran ravintolaan. Ilmaannun perille niin varhain, että paikalla ovat vasta esiintyjät, Luhtala ja laulaja Susanna Aleksandra. Tervehdimme ja selitän olevani bloggaaja, joka sai kaveripyynnön. Kummallakaan ei ole aavistustakaan, mitä kautta yhteys on virinnyt. Asunko Helsingissä? Tunnenko Kotka Jazzin porukoita? Totta kai saa ottaa ja julkaista kuvan!

Karri Luhtala ja Susanna Aleksandra valmistautumassa iltaan: pitää olla oma roudarinsa, ja tavaroiden paneminen paikoilleen on kuulemma yhtä rentouttavaa kuin tiskaaminen aterian jälkeen. illan anti oli niin taitavaa, ettei tarvitse vetää mustaa huppua päähän kuin hassuttelumielessä.

Karri Luhtala ja Susanna Aleksandra valmistautumassa iltaan: pitää olla oma roudarinsa, ja tavaroiden paneminen paikoilleen on kuulemma yhtä rentouttavaa kuin tiskaaminen aterian jälkeen. Illan anti oli niin taitavaa, ettei tarvitse vetää mustaa huppua päähän kuin hassuttelumielessä.

Liruttelua. Sävyjä. Voimaa. Kepeyttä. Jo alussa tekee mieli ottaa lyijykynä käteen ja piirtää. Yllätyn reaktiostani, sillä lapsenakin piirtäminen oli pakkopullaa, ja kynä on kädessäni vain kirjoittamista varten. En piirtele edes tikku-ukkoja puhelun mittaan. Johonkin nämä luovuudessani osuvat. Kiintoisaa nähdä, mitä tästä avautuu; musiikki on niin eheyttävää.

Laulaja Susanna Aleksandra valmistautumassa jazzillan esitykseen. GLO hotel Art, Helsinki.

Laulaja Susanna Aleksandra valmistautumassa jazzillan esitykseen. GLO hotel Art, Helsinki.

Karri Luhtala ja Susanna Aleksandra. Luhtalan jazzilta GLO hotel Artin ravintolassa Helsingissä joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina.

Karri Luhtala ja Susanna Aleksandra. Luhtalan jazzilta GLO hotel Artin ravintolassa Helsingissä joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina.

Silti muistikirjaani ilmaantuu vain sanoja. Muusikot näkevät, kun kirjoitan, ja lahjoittavat hymyn. Olen sanonut, etten ole muusikko enkä kriitikko mutta nautin ja tunnelmoin. Vastauksena lohdullinen hyväksyntä, että se on tärkeää. Kirjoitan tunnelmia ja listaa kappaleista.

Jälkeenpäin puen takkia ylle ja kiittelen. Luhtala selittää, että hänen italialaisia kavereitaan tuli kuuntelemaan, ja pyytää jäämään. Nikottelen jotain bussin lähdöstä (vaikka ajattelenkin, että onneksi ostin verkkokaupasta menolipun ja jätin paluun avoimeksi, sisupussi kun kelpaa lähdölle kuin lähdölle). Pöytään ilmaantuu viinipullo ja laseja, ja yritän viittoa hyvästejä, että kaverit varmasti jo odottavat isäntää kaatamaan.

”Haluaistko sinä viiniä?”

Äh. Menee niitä busseja myöhemminkin, aamuyöstä vielä yksi, ja työt alkavat seuraavana päivänä vasta iltaviideltä. Mikäs on ystävälliseen organisointiin alistuessa. Ja toimiihan se elämänfilosofiani, että jos kaikki ei suju nuottien mukaan, se on improvisointia, se on jazzia, näinkin päin, että ylimääräistä hyvää voi tapahtua odottamatta. Sattumat ovat joskus hyviäkin.

Signora saa siis luvan istua pöytään. Puhunko tai ymmärränkö italiaa? Naureskelen osaavani kaksi sanaa, vorrei ja grazie, ja että niillä tietysti pääsee aika pitkälle, kun osoittaa sormellaan, mitä haluaisi, ja kiittää siitä.

Seurue ottaa minua juuri sen verran huomioon, etten tunne oloani ulkopuoliseksi. Keskustelunpätkiä käännetään, ja Karri Luhtala ja Susanna Aleksandra juttelevat välillä kanssani. Susanna kertoo jazzelämästä Eestissä ja antaa vihjeitä, Karri taas vinkkaa, missä soittaa. Ovat maaliskuun lopulla tulossa Kotkaan, hän ja muutama roomalaismuusikko. Luhtala asuu puoliksi Italiassa. Jos kerran Suomen kaupunkeja blogissani esittelen, tervetuloa Riihimäelle! He soittavat siellä sen jälkeen kun ovat tuoneet lautasen, jonka annit on valmistettu hänen Italiasta tuomistaan tuotteista.

No heeei… Matkamessuilla höpötin ympäriinsä haaveestani syödä Italia. Olisiko tässä alku? Kuulen Vihreästä talosta, Riihimäen esiintymispaikasta, ja alan miettiä, että olisipa kokemus kuulla bändiä parin päivän välein kahdessa ympäristössä. Millainen ilta olisi ravintola Kairossa Kotkassa ja sitten Riihimäellä?

Muusikot saavat syötävää, ja minä jäin nauttimaan italialaisesta illasta ja arvailemaan, montako sanaa kieltä osaankaan.

Muusikot saavat syötävää konsertin jälkeen, ja minä jään nauttimaan italialaisesta illasta ja arvailemaan, montako sanaa kieltä osaankaan. Karri Luhtala ja Susanna Aleksandra.

Luhtala osoittautuu varsinaniseksi organisaattoriksi. Jos haluan tutustua jazzklubiin Tallinnassa, ottaisinko yhteyttä? Hän tuntee ja voi järjestää kontaktin. Jos haluan tulla Italiaan, ottaisinko yhteyttä, koska muutama hänen ystävänsä järjestää majoitusta… Jaa-a, minusta voi vielä vanhoilla päivilläni tulla bändäri.

Luhtalan kotisivuilla on keikkakalenteri, josta näkee enemmän kuin hiukan ennen kutakin esiintymistä päivittyvältä Facebook-sivulta. Tosin ajankohtaisessa listassa näkyy olevan kuluvan vuoden keikat tammikuusta alkaen, ja ohitetut aiemmilta vuosilta, joten listaa saa jonkin verran vierittää haluamaansa päiväystä etsiessään.

20160301_223534

Istuin kuuntelemassa keskustelun sorinaa, tunnistin yksittäisiä sanoja ja sain lopulta vähän kieltä auki. Italia on ollut minulle oopperan kieli. Jos siitä lisäksi tulee jazzin kieli, niin jokohan tässä olisi riittävä syy opetella sitä vähän? Ääntäminen on kuulemma helppoa, kielioppi ei niinkään. (Voiko se olla ranskaa pahempaa? Kokeilematta en usko.)

Illan lopuksi osasin sanoa kiitos ja näkemiin ja hyvää yötä ja ymmärsinpä yhden kokonaisen virkkeenkin: ”Tutti a casa.” Espresson jälkeen sopii kunkin lähteä tahoilleen.

On mennyt muistellessa. Muistellessa kohtaamisiani kielen ja italialaisten kanssa. Lopulta ajattelin kaukaista lapsuusmuistoa siitä, kuinka kuusivuotiaana Finlandia-talossa nousin ja ojensin käteni Ivan Rebroffille, kun hän lähti vaeltelemaan yleisön seassa. Jotain siitä minusta on yhä jäljellä.

 

Ravintola Kamu #jazzkaupunki Haminassa

20150423_200249

Tiesittekös te, että tänään on kansainvälinen jazzpäivä? Minä löysin tiedon sattumoisin jossain somessa seikkaillessani.

Sehän on joka tapauksessa hyvä syy muistella viikko sitten Haminassa viettämääni jazziltaa. Vuoden alusta saakka ravintola Kamu on tarjoillut ruoan ja juoman lisäksi myös jazzia kuukauden viimeisenä torstaina. Toukokuun lopussa ehtii vielä, ja elokuussa on määrä jatkaa.

20150423_180053

Yritin tutustumaan ilmiöön jo maaliskuussa, hyppäsin töiden jälkeen bussiin ja huristin naapurikaupunkiin. Kamu löytyy helposti Spa hotel Haminan talosta muutaman askelen päästä bussipysäkiltä. Se on aivan keskustassa Sibeliuskadulla. Silloin kuitenkin paikka oli tupaten täynnä, ei jakkaran jakkaraa vapaana, joten sain käyttää illan kissanruokaostoksilla ennen paluubussiin kapuamista.

Niinpä viisastuneena kyselin sähköpostitse, olisiko paikkaa vapaana. Mahdun kuulemma sisään ainakin seisoma- tai jopa sohvapaikalle, kuului vastaus. Pasta siis kotona kitaan ja menoksi. Luvassa olisi taattua kotkalaismeininkiä, MIka Huusari, Heikki Kauppinen ja Erkki Siikasaari. Kelpo trio.

Ja kuinkas kävikään. Olenkohan elellyt liian kauan hampurilaisten varassa? Enkö enää osaa soljua pöytäliinapaikoissa luontevasti eteenpän? Koska sisään astuessani elin siinä luulossa, ettei pöydästä hyödyttäisi edes haaveilla, yritin ostaa tiskiltä saman tien juoman. Minut hätistettiin ystävällisen päättäväisesti peremmälle ja vakuutettiin, että kohta tultaisiin palvelemaan. ”Niin mutta kun teillä oli sitä reilun kaupan– -” Käykää istumaan, kohta palvellaan.

Taas olin aitiopaikalla!

20150423_18151820150423_184024

Sain pikkuruisen pöydän soittajia vastapäätä, ja hetkeksi pöytäseurakseni jousen. Trio huolehti hyvin siitä, miten ääni kuului niin lähelle, ja kävi väliin kyselemässä, eihän ole liian kovalla. Ei ollut. Riittävän rentouttavaa vain, ja herkkujuoma säesti nautintoa hyvin.

Koska en ollut osannut kuvitella pöydänkulmaa osalleni, en sillä kertaa testannut listalta syötävää. Vaikka mitä se nyt semmoinen on, että kotona syödään, kun ravintolaan ollaan menossa. Jospa syyspuoleen yhdistäisi sitten nämä kaksi nautintoa.

Senkertainen nautinto näytti tältä:

20150423_190415

Erkki Siikasaari, Heikki Kauppinen ja Mika Huusari ravintola Kamun jazzillassa Haminassa 23.4.2015

Tätä kirjoittaessani kuuntelen Mika Huusarilta lahjaksi saamaani As times goes by -levyä. Mikan levyä oli siellä myynnissä, vaikkei kokoonpanona olekaan juuri samainen trio. Kiitos! Niin lahjasta kuin illan hemmottelusta ja juttuhetkistä.

Kuulin myös ensi kesän Django-festivaalien ajankohdan. Heinäkuun alussa voi jazzkonserttiin mennä vaikka pyöräkorjaamoon! Voisikohan ruokatunnin viettää siellä, kun sattuu olemaan työpäivä lähistöllä? Nähtäväksi jää.

Millaista musiikkia sinä kuuntelet? Onko sille teemapäiviä? Matkustatko mielimusiikkisi vuoksi? Kerrothan kommenteissa.

Kerrankin tavallinen huone: Sokos Hotel Albert ja Papa Albert

Taas kerran tuli todistetuksi, että Sokos Hotels on matkabloggaajan ketju. Sen lisäksi, että pääsin yhtenä neljästäkymmenestä bloggaajasta mukaan #sokoshotels40-kampanjaan, tuumasin kysyä, sopisiko minun ja ystäväni majoittua Sokos Hotellissa jazziltana jatkaakseni blogin #jazzkaupunki-sarjaa. Keväällä tapaamani Albertin ja Aleksanterin hotellinjohtaja Andergård oli lomalla, mutta viesti välittyi eteenpäin, ja sain ystävällisen vastauksen.  Miltä kuulostaisi perjantain ja lauantain välinen yö Original Sokos Hotel Albertissa? Mukavaa saada jazzin ystävä vieraaksi.

Pyysin majoittumista standard twin -huoneessa. Ajatuksena oli, että tavallisissa huoneissa tavalliset matkaajat majoittuvat, ja siksi olin valinnut Original-hotellin jo kesän kampanjapostaukseen. Silloin huone oli kaikkea muuta kuin tavallinen, sillä Vaakunasta saimme majaksemme sviitin saunoineen ja parvekkeineen. Nyt sitten päästiin tutusti ja mukavasti perinteiseen Sokos-hotelliin. Originaleissa on sivuston mukaan (linkki yllä Original-osion esittelyyn) palvelu, aamiainen ja sauna kohdallaan. Niin on minustakin, tosin saunaa ei tällä erää tullut testatuksi.

Standard twin

Standard twin

 

Vastaanotossa oli hyväntuulinen ja ystävällinen henkilökunta vastassa. Hetken kesti haeskella bloggaajan varausta, mutta harjoitteluaan tekevä virkailija selvisi kinkkisen matkaajan tietojen penkomisesta luontevasti. Olin ollut Albertissa yötä ennenkin, vuosia ennen blogia toisen pohjoissuomalaisen ystävän kanssa, ja siitä kesästä on kyllä ikimuistoisia reissumuistoja. Lupaavalta näytti nytkin, ja onneksi henkilökunta muisti ehdottaa talon WiFi-yhteyttä ja antaa muistilapun tunnuksista ja salasanoista mukaan. Sitä tuli kokeilluksi, ja varsinkin tabletissa toimi hyvin. Kannettavan nikottelut blondin käyttäjän piikkiin.

Tavallinen huone, no joo. Tietysti hotelli hemmotteli meitä kulmahuoneella, joten olipa akkunat kahteen suuntaan.

20141004_095842Kulmahuone, Original Sokos Hotel Albert, Helsinki

Vastaanotto muisti mainostaa Papa Albertin lounasta, ja nälkä tulee oitis muistellessa. Kahden täytteen pitsa kympin, ja noutopöydässäkin olisi valikoimaa. Koska perjantaisin on aina jotakin erikoista, sillä kertaa olisi saanut itse koota hampurilaisia.

Pitsaa teki mieli:

Papa Albertin lounaspitsan salaisuus selvisi Kauko Matkailijalle

Papa Albertin lounaspitsan salaisuus selvisi Kauko Matkailijalle.

Lukemani  mukaan roomalaista pitsaa paistetaan kuumassa puu-uunissa vain niin kauan kuin kokki jaksaa pidättää hengitystään, noin minuutin verran. Tämä oli taatusti italialaistyylistä herkkua eikä suinkaan deep pan -versio.

Pohjassa tuntui jokin mauste, jota makusilmuni luulivat ensin valkosipuliksi. Sitten kävi mielessä, olisiko taikinassa vähän chiljauhetta, jota tapaan ripauttaa omiin teeleipiini kuivien aineiden sekoitusvaiheessa. Lopulta arvasin: pitsan reunat on varmaankin voideltu chiliöljyllä! Potkaisi mukavasti, mutta ei liikaa, vahvistin kysyttyäni arvaukseni todenperäisyyttä henkilökunnalta.

Kahvia oli tarjolla jälkeenpäin, ja karkkipurkeissa salmiakki- ja suklaanamuja. Panttereita ja ehkä Pollyja, luulen. Kiva idea pieneksi makeaksi palaksi, ja jonkin verran tuolla halutessaan jauhoja välttelee, vaikka salmiakissa sitä tietenkin on. Erikoiskahvikone ei ollut lounasaikaan kytkettynä, mutta aamiaisen se sitten kruunasi lauantain ratoksi. Hyvää tavallinenkin kahvi oli, kuulin hyväksyvää muminaa, että ei mitään kultakatriinaa.

Lounaalta lähtiessämme toivottivat tervetulleiksi uudestaan. Vakuutimme ravintolassa ja vastaanotosta lounaan maittamista huikkailevalle henkilökunnalle, ettei moisten herkkujen äärestä monta tuntia sovi pysyä poissa, ja jatseille tultaisiin. ”Ja vähän punaviiniä…” kuului ehdotus tiskin takaa. ”Älä yllytä”, nauroin, ja vastaus oli salamannopea: ”Kuuluu toimenkuvaan!” Tilannetajuista tämä väki, sanon minä.

Papa's Sampler, antipastoja, chileläistä Santa Tierraa jazzin särpimeksi Papa Albertissa

Papa’s Sampler, antipastoja, chileläistä Santa Tierraa jazzin särpimeksi Papa Albertissa

Illallisella makustelimme muita listan herkkuja, jos kohta iltapitsat ovat toisenlaisia kuin lounasvalikoiman. Kirjoitan jazztunnelmista vielä erikseen samoin kuin muista perjantaipäivän sattumuksista ja siitä, miten viikonloppumme jatkui.

Oli niin täysi olo, että jaoimme Papa’s Samplerin (mm. sipulirenkaita ja ranskalaisia perunoita) ja pari antipastoannosta. Hotelli tarjosi yöpymisen aamiaisineen, muun maksoimme itse. Tosin  taisi tulla lantin verran alennusta antipastista.

Kun kerroin hotellilomastamme ennen lähtöä, joku kysyi, missä jazzklubihotellit ovat. Sanoin, että Albertinkadulla, ja kysyjä ymmärsi, että niinpä niin, Albertinkatu ja Aleksanterinkatu. Luullakseni Aleksanterin teatterin lähistöllä sijaitseva Solo Sokos Hotel Aleksanteri, jonka osoite myös on Albertinkatu, on saanut nimensä viitteet historian henkilöstä. Mutta enpäs tullut tätä tarkistaneeksi. Tuleekohan nimestä ja osoitteesta sekaannuksia, kun ihmiset etsiytyvät hotelliin?

Maisemiin liittyy lapsuusmuistoja, sillä Aleksanterin teatterissa oli ennen Kansallisooppera. Uusi Oopperatalohan valmistui vasta 1990-luvun alkupuolella. Sinne muutettiin 1993. Olen nähnyt Bulevardin talossa Mustalaisruhtinattaren ja Joutsenlammen 1970-luvulla – ja olikohan viimeinen Joutsenlammen esitys siinä talossa, lava kun oli niin pieni, että koreografiaa ja hyppyjä ja pyörähdyksiä piti kutistaa, ettei putoaisi… Uudessa talossa on enemmän tilaa.

Mukavaa, että tutusta Helsingistä saa aina uusiakin muistoja ja blogiyhteistyön myötä hotellikokemukset tulevat entistä rikkaammiksi. Kerrankin sanoissa ”odottakaa vain” on myönteinen sävy. Odottakaa vain, miten viikonloppuretkemme vielä jatkui. Lauantaipäivä olisi monta elämystä täydempi, kiitos Sokos Hotels -ketjun.

******************

Bloggaajan ja Sokos Hotel Albertin yhteistyönä sain yöpymisen kahden hengen standard twin -huoneessa aamiaisineen. Matkat kohteeseen ja muut ateriat kuin huonehintaan kuuluvan aamiaisen selvitimme omin kustannuksin. Jazzclubeihin torstaisin klo 19 ravintolassa Olipa kerran… ja perjantaisin klo 20 Papa Albertissa on vapaa pääsy.