Browsing Tag

Helsinki

Instagram on matkailoa – japanilainen kesä Helsingissä

Pidätkö sienistä? Maittaisivatko nämä suklaasienet?

Onko teillä paljon Instagram-tuttuja, jotka olette tavanneet kasvotusten? Minulle japanilainen Mayumi on ihminen, jonka kanssa löysimme toisemme IG-tykkäysten ja yhteisten seurattavien kautta.

Mikä ilo, kun kuulin japanilaisen olevan tulossa Suomeen kesällä 2017! Olin kuullut hänen käsityöharrasteestaan ja että hän oli oppinut tekemään pirtanauhaa… Tämä ei olisi ensimmäinen Suomen-vierailu, ja aikaa olisi koko kesä.

Suunnittelimme tapaamista. Millaisen yksityisen opaskierroksen laatisin? Mitä omia rakkaita kolojani näyttäisin hänelle Helsingissä? Mistä hän pitäisi?

 

 

Rikhardinkadun kirjasto on minulle lepopaikka, vaikkei Helsingin vilinä niin haittaisikaan.

 

Rikhardinkadun kirjasto

 

IG-tutut Mayumi ja Anna Rikun kesäpihalla

Muistattekin jo, että luuhaan kirjastoissa ja kirjakaupoissa, missä olenkin. Rikhardinkadun kirjaston vanhan rakennuksen tunnelma kirjatorneineen ja taidelainaamoineen kiehtoo minua vuodesta toiseen, ja vaikka Helsinki ei ehkä japanilaiselle vilinäkaupunki olekaan, ystäväni piti onneksi interiööristä.

Minulle uutta oli kirjaston sisäpiha, kesäpiha. Harmi, että oli kiiruhdettava sovittuun tapaamiseen enkä ehtinyt ottaa selkoa, miksi siellä alettiin touhuta vohvelirautojen kanssa.

 

Lounaalla Qulmassa, Mariankatu 13.

Tahtoisin opastaa kaikki sopansyöntiin Qulmaan. Mariankadun lounasravintolaa isännöi sydämellinen, iloa ja intoa pursuava soppasankari, jonka The Helsinki Book  on ilmestymäisillään tai jo ilmestynyt muuten myös japaniksi.

Tuntui, että Mayumin kanssa yhteinen sävel löytyi helposti, ja hän piti aidosti kohteista, joihin hänet halusin viedä. Paljon hän toki oli ehtinyt nähdä ja kokea myös omin päin. Mutta onnistuin esittelemään muutaman uudenkin, ja se oli ilonaihe. Ehkö opin tämän myötä myös opastaitoja? Rohkenen ruveta markkinoimaan parisrio.comin paikallisoppaan pestiäni, joka on vielä hyvin satunnainen?

 

Toisen tapaamiskertamme lounas Kiilassa. Hampurilaistesti.

Riehuttuani kesän ties missä reissussa olin hiukkasen naatti toisena tapaamispäivänämme. Niinpä ystäväni ehdotti, että vietetään leppoisa päivä, ja me käveleskelimme ja istuksimme jutellen. Suloista!

Poikkesimme legendaariseen Kluuvikadun Fazerin kahvilaan ja löysimme uusimman matkasuklaamaun. Kupolin alla kannattaa piipahtaa, vaikka uudessa vierailukeskuksessa olisikin käyty. Istuimme Esplanadin puistossa ja opin muutaman sanan, joka kuulostaa samalta japaniksi kuin suomeksi mutta tarkoittaa ihan muuta.

Kohdalle osuvia japanilaisia kiusaan myös haiku- ja tankakyselyilläni. Onko se elävää perinnettä yhä, samalla tavalla kuin kalevalamitta minkä vain arkisen ilmaisun rytminä suomessa? (Älä itke, lapsikulta, äiti antaa juustoleivän.) Vai onko se kutistunut keväiseksi sammakon pulpahdukseksi, joka kaikkien on pakko oppia koulussa?

Minulle Maymiin tutustuminen ja tapaamiset omissa maisemissani olivat mukava väläys Instagramin mahdollistamaa matkailun harrastajien yhteisöä ja sen merkitystä. Tuumin alkukesästä popomiittiä, ja vaikka se jäikin nyt järjestämättä, idea vahvistui. Ehkä joskus, jossain, isommalla IG-tuttujen porukalla.

Tämä kirjoitus on osa #IGTravelThursday-kampanjaa. Kuvituksena on vain Instagramissa käytettyjä kuvia, eikä lokakuussa ollut yhteistä, annettua teemaa. Kampanjan vastaavina Suomessa ovat Vagabonda ja Travellover.

Minuthan löydät Instagram-tunnuksen ananastogo takaa.

Kakkos-nelosta napsutellen

tai: Kun Fly Me to the Moon värisee joka puolella

 

Koiria. Lapsia. Aikuisen kirjoissa kulkevia.

Lautasia. Laseja. Levyjä. (”Mutta Frederik ja Tapani Kansa on myyty loppuun.”)

Sointuja. Parhaimmillaan sellaisia, että ”niihin voi soittaa mitä vain”.

Sävellajeja. ”Sopiiko F?” Yhteys yleisöön ei katkea juonnoissakaan, ja pääsemme taputuksin ja tsiki-tsiki-ääntelyin mukaan. Kuulemma siksi, että soittajat voivat nostaa palkkionsa ja kävellä ulos, kun yleisö on tehnyt työn. Tosin ovat kovin kiitollisia ravintolalle siitä, että nämä kolme on yhdeksi illaksi  pelastettu kadulta ja tarjottu sisätilat soittaa.

Papa Albertin perjantainen jazzilta on jatkunut jo neljä vuotta. Yksi ehdottomista vakiosuosikeistani. Isäntänä Lassi Kouvo lasinkuultavine lauluineen.

 

William Suvanne, saksofoni, juonsi perjantaisen jazzillan Papa Albertissa. Basistina Arto Nurmi.

Johdanto jazzviikonloppuun alkoi Papa Albertista. Herkuttelin maisemissa olevan oululaisystäväni kanssa Menu Punavuoren kolmella lajilla – ja harmittelin jälkeenpäin, että unohdin pyytää pöytäseuralle bataattiranskalaiset, jotka ainakin erikseen tilattuna Papa’s Burgeriin saisi.

Ravintolan mainio piirre on, että jazziltoina ainakin annokset voi syödä myös musiikkia kuunnellen eikä toisella puolella ravintolassa. Baarissa popsijan on tilattava baaritiskiltä, ja mukinaa siitä, että ranskisvaihtoehdoista ei kysytty. Tai jos listassa luki, että se on menussa sitten peruna eikä bataatti, tieto meni minulta ohi.

Joka laji mozzarellasalaatteineen, hampurilaisineen ja lakritsivanukkaineen oli herkullinen. Mukinaa myös siitä, kun olisin tahtonut jälkiruokaviiniä. Portviiniä ei ollut, tokaji oli täysin ennenkuulumaton sana, ja valikoimissa olevaa muskatellia myytiin vain pulloittain. Olisiko pitänyt tilata grappa? Italialaisravintolahan se on.

Ymmärrän, että jälkiruokaviinit ovat vaikeasti myytäviä Suomessa, eikä kukaan halua varastonsa väljähtyvän. Mutta fiilisten myötä espresso kyllä tuntui vähän laimenevan.

Kauniisti tarjolle aseteltuun jälkiruokaan kuului syötäviä kukkia. Annoskoko oli mukava; en tuntenut syöväni pelkkää kuvaa.

Kun Morning toivotti aluksi hyvää iltaa ja All th Things You Are valaisi ohjelmiston kokoamisen perusperiaatteita (vaikkei illan kappaleita sentään nimenmukaisessa aakkosjärjestyksessä soitettu), oli helppo keskittyä pääasiaan: mehevään, ravitsevaan ja sulavaan jazziin.

Kaltaiseni fiilistelijä-nautiskelija keksi taas uusia kyusymyksiä, joita tahtoisi jazzista oppia.

Miten muusikon huumorintaju vaikuttaa sovituksiin tai varsinkin improvisaatioon, kulloiseenkin tulkintaan? Olen niin varma, että persoonallisuus heijastuu kaikkeen siihen ilmaisuun, jota…

Mikä vaikuttaa siihen että yleisö nauttii juonnoista? Miten tavoittaa kuulijat kappaleiden välillä? Entä ne kerrat, kun yhteys tuntuu katkeavan viimeisen ja ensimmäisen sävelen välillä?

Tuntevatko ravintolamuusikot usein soittavansa taustamusiikkia? Turhauttaako heitä se, että ihmiset juttelevat keskenään ja puuhailevat pöydissä omiaan eivätkä tosiaan istu aloillaan kuin konsertissa? Olen joskus saanut yhä vielä lämmittävän palautteen soittajalta, joka tiesi minun oikeasti kuuntelevan. Joillakuilla se vähentää paineita, joita jazzmatkabloggaajana esittäytyminen muka on aiheuttavinaan.

”Älkää puhuko, juoko, hengittäkö loppukappaleen ajan!” Tsiki-tsii-taputus on ehkä keino saada yleisön huomio? Päästä soittamaan muuta kuin taustamusiikkia?

Papa’s Burger

Olen niin hyvilläni siitä, että väki on löytänyt Papa Albertin jazzillat. Helsingissä tarjontaa on varmasti hirmuisesti, vaan kylläpä tuollakin pöydät täyttyvät ja kohteliaasti kysytään, mahtuuko samaan pöytään. Eiköhän pöytäseuraksi osunut suomen kielen opettaja, joka antoi aprikoitavaksi matkabloggaajalle sopivan arvoituksen. Kunhan olen keksinyt viisi maata, joissa ei esiinny kirjaimia S-U-O-M-I, kerron teillekin, millainen matkakohdelista siitä sukeutuu.

Haluaisin muuten pohtia lisää keikkojen juontamista ja kirjoittaa siitä. Oletpa kuulija, muusikko, tapahtumapaikan työntekijä tai muuten yleisön/kuulijoiden kanssa tekemisissä, kertoisitko vinkkisi ja tuumasi kommentteihin tai vaikka popoannan gmailiin. Kiitos etukäteeen!

Jazzviikonloppu jatkuu Flame Jazz -risteilyllä Turussa. Perjantaiherkuttelu Papa Albertin jazzkluvissa siis Lassi Kouvon (klubi-isäntä, piano), William Suvanteen (minä kun niin haluaisin sanoa VilJAMI, mutta se on varmaan jo kulunut), saksofoni, ja Arto Nurmen (Art Green, basso) ilakoinnin mukaan.

Joko #brekukärry on tuttu?

#brekukärry arkisin aamuseitsemästä iltapäivään Kampissa

En käsitä, miten en ole aiemmin Brekukärryyn reagoinut. Arkisin se nakottaa Kampissa aamuseitsemästä kolmeen iltapäivällä, joten luulisi herkkuvaunun silmään sattuneen. Tajusin paikan vasta Somerolta palatessani.

Stuntkokit pitää aamiaiskärryä arkisin Kampissa. Viikonloppuisin #brekukärry voi tulla tapahtumiin. – Stuntkokit löydät Facebookista ja myös Instagramista. Aamiaista saa arkisin 7 – 15 ja viikonloppuisin vaunun voi tilata tapahtumaansa. Newyorkilaistyylinen pastramileipä Reuben Sandwich kuulostaa juuri sellaiselta, että sen voisi napata lounaaksi, jos tahtoisi hetkeksi upota NYCin tunnelmiin. Aion maistaa seuraavalla kerralla…

 

#brekukärry tekaisee toastit Kaffa Roasteryn kahvin seuraksi. Omassani oli avokadoa ja juustoa.

Kahviinsa saa vaikka kauramaitoa, ja sekaan pantavat ovat siististi kylmähyllyssä, mistä kokki nostaa ne tiskille. Totesin, että termarissa on Kaffa Roasteryn kahvia, joten se on hyvää ilman maitoakin. Juon omani useimmiten mustana, ellen valitse erikoiskahvia, ja maito on useimmiten huoltoasemakahvin hätävara, kun pelkää, millaista mujua litku lie. Näissä sekoituksissa on arabica-papuja enemmän kuin isojen paahtimoiden kahveissa, joten maunpeittämishuolia ei ole.

Kahvin aa mukaan tai sitä voi siemailla kärryn takana istuskellen.

Töihinmenoruuhka taisi olla jo ohi siinä vaiheessa kun tulin etsimään omaa kahviani. Sain istuksia rauhassa ja vuorossa olevalla aamiaismiehellä oli aikaa jutella. Kerroin Someron herkuistsa, joista tekin pian kuulette, ja maistoimme yhtä. Kiva vinkki: juustolan jugurtista siemen talteen. Toden totta, enpä ole pitkään aikaan jugurttia tehnyt! Kiitos vinkistä, maukasta tuli.

#brekukärry

Mikkelin mies jutusteli leppoisasti ja luontevasti ja antoi luvan jutuntekoon. Tuoreeltaan näittekin koostekuvan ananastogo:n Instagramissa.

Jonain arkipäivänä pian vajoan lapsuusmuistoihin, Emily Nevillen vanhaan nuortenkirjaan Kotini on Manhattan. Siinä syötiin pastramivoileipää, hehkutettiin nautintoa, kun suu on täynnä kuumaa pastramia, ja 14-vuotiaana arvelin, ettei kotoinen suolaliha kylmällä ruisleivällä ihan ajanut samaa asiaa. Mitähän muuta New Yorkia Helsingistä voisi etsiä ja matkakuumeilussaan leikkiä hetken?

 

Solistiohjelmistoa kynttilänvalossa

Lassi Kouvo, Papa Albertin Friday Jazz Clubista tuttu muusikko, soitti kynttiläillalliseen sopivaa tunnelmallista pianomusiikkia. Radisson Blu, Grill it!

Lassi Kouvo, Papa Albertin Friday Jazz Clubista tuttu muusikko, soitti kynttiläillalliseen sopivaa tunnelmallista pianomusiikkia. Radisson Blu, Grill it!

 

Onko kaksi kertaa jo perinne? Vieläköhän monta kevättä jälestän Lassi Kouvoa ympäri SOK:n ravintoloita maailman suurimman kynttiläillallisen aikaan? Ainakin ehdimme äsken tauolla sopia, että jutun kirjoitan joka vuosi.

Ehdin pettyä, kun ei Kouvon soolo-ohjelmistoa mainostettukaan Papa Albertin kynttilätunnissa tänä vuonna. Jazzklubilla perjantaina voivottelin sitä tarjoilijalle, ja hän sanoi, että kynttiläillallinen silti on ja tervetuloa.

Enkä. Lassi Kouvo soittimineen tai ei mitään.

Onneksi soittaja tuntee yleisönsä ja vaihtaa muutaman lauseen joka keikalla. Olisi, olisi hän kyllä soittamassa lauantaina mutta osoitteena tällä erää Grill it! SOK:n paikka sekin, Radisson Blussa, sä tiedät.

Mokoma Facebook algoritmeineen. Ei inahtanutkaan minulle koko jutusta vielä 20.25 mennessä. Vanhanaikainen viestintä kasvokkain on joissain tapauksissa sentään poikaa.

Kyselen ohjelmiston valinnasta, hillitsen huomautukseni lasinkuultavista lauluista ja pehmeäntutusta kosketuksesta pianoon. Kappaleet ovat kynttilänvaloon sopivia, Kouvolle läheisiä jazzstandardeja. Yksi yleisön toivekin täytettiin. ”Minulla on muitakin faneja”, soittaja virnistää. Edellisen kerran sainkin melkein yksityiskonsertin.

Juttelemme siitä, miten hyvin musiikki kuuluu. Pianon kannen olisi voinut avata, mutta olivat nostaneet kynttilät pianon päälle. Toisaalta tuommoinen pehmeys sopii kynttilänvaloon.

Totta kyllä, siirryin lähemmäs ravintolapöydästäni, kun Lassi aloitti. Sen verran suljettu kansi vaimentaa.

Solistiohjelmiston esittämisessä on mahdollisuutensa ja se antaa näkökulmia kappalevalintoihin. Muiden kanssa yhdessä soittaminen on tietysti mukavaa myös, mutta toiset on otettava huomioon.

Entä kuullaanko tänä iltana Lassi Kouvon omia sävellyksiä?

”Saa nähdä. Ensimmäisessä jaksossa ei ollut. Soitan vielä toisen erän. Kiva tietää, että joku oikeasti kuuntelee.”

 

Polttelitko sinä kynttilöitä lauantai-iltana? Tai osallistuitko kynttiläillalliselle jossain tapahtumassa?

Continue Reading