Browsing Tag

Facebook

ParisRiossa nyt myös blogilinkkejä

Keväällä vihjailin ilonaiheista: luvassa olisi yritysyhteistyötä kahtaalla. Päivänä, jona kuulin pääseväni mukaan hotelliketjun 40-vuotista tarinaa jatkamaan, kahvittelin Matkamessuilla tapaamani ParisRiossa työskentelevän yrittäjän Petri Vänskän kanssa ja kuulin sivuston uusista ideoista.

Parisrio.comhan on lentohakusivusto, jonka grafiikka poikkeaa totutuista. Sanallisen pudotusvalikon lisäksi lentovertailu näkyy grafiikkana, ja suorat, halvimmat, nopeimmat, nuoriso- ja muut lennot erottuvat erivärisinä pisteinä taulukossa. Mukana on yli 700 lentoyhtiötä ja monta matkatoimistoa.

Lentohakukin on viime vuoden mittaan uudistunut; nyt voi hakea helpommin vaikkapa stop over -lentoja ja tietoja alliansseista. Sivusto toimii nyt myös mobiilissa, mikä on erinomainen parannus matkabloggaajan kannalta. Minä Helsingissä, Reissusisko mökillä, ja silti voi kuikuilla tulevia haaveita.

Ja keväällä Kampissa kahvitellessamme kuulin muutakin hienoa, mistä huuleni ovat olleet tähän saakka sinetöidyt.

Parisrio.comissa avautui uusi välilehti. Blogihaku on  beta-vaiheessa. Aluksi mukana on 15 matkabloggaajaa, ja popotkin siellä pogoilevat.

Postauksien tarjoamaa kohdetietoa voi hakea joko blogin tai kohteen mukaan. Jos klikkaat blogin nimeä (jokaisesta on pieni kuvaus), ajankohtaisten postauksien lista avautuu. Kun kirjoituksia oltiin lisäämässä sivustolle, havaittiin paljon blogikohtaista vaihtelua siinä, kuinka monta RSS-syötettä sai hakea. Jokaisesta ei niin vain sadan jutun linkkejä noudetakaan.  Kun olin ulkomailla viimeksi keväällä, Lontoossa, on vähän työlästä kaivella niitä esiin, eivätkä ne nyt taida olla siellä linkitettyinä. Tähän varmaan tulee ratkaisu ajan mittaan.

Karttaa klikkaamalla näet heti, montako kirjoitusta on vaikkapa Japanista. Postausten aikajärjestys voi olla uusimmat tai vanhimmat ensin.

Voit myös kirjoittaa paikannimen hakuun, ja pudotusvalikossa näkyvät juttujen otsikkolinkit.

Nyt julkaistu versio etenee ja muokkautuu vielä. Nyt suuri osa postauksista on vuodelta 2014, ja tämä saattaa muuttua. Eikä matkabloggaajien määrässäkään ole numerus claususta. joten sivustolta näet, mihin ottaa yhteyttä, jos haluat blogisi mukaan.

Petri Vänskän kanssa jutellessani huomasin ParisRion toimintatavoissa pari mukavaa linjaa: Yritys on innovatiivinen; ei kannata tehdä samoin kuin kaikki muut tekevät. Tähän liittyy ideoita, joista varmaan kuulemme lisää myöhemmin. He olivat myös lentohaun kehittämisen suhteen avoimia mieleen tuleville ideoille, ja olinpa havaitsevinani jonkin omankin pointtini kesällä  uudistuneessa sivustossa. Ja halusivat palautetta kertomiinsa ideoihin. Miltä se kuulosti? Olisiko tällä käyttöä?

Yritys tahtoo myös tuottaa hyvää mieltä. Niinpä jokaisesta parisrio.comin kautta tehdystä lentovarauksesta annetaan euro uutta lastensairaalaa varten.

Olen kovin iloinen siitä, että olen päässyt mukaan parisrio.comiin. Joukossa on varsin kokeneitakin matkabloggaajia, ja luottamus tuntuu hivelevältä.

Hakua kannattaa kokeilla ja antaa siitä palautetta. Sähköpostin lisäksi ParisRiolla on Facebook– ja Twitter-tilit.

Matkabloggaajan tammikuu on kotimaata

Istuin Helsingin Malmilla uittamassa Afrikka Rooibos -teepussia mukissa ja odotin Angatan Rositaa. Hänen oli määrä saapua tapaamiseemme kauppakeskuksen kahvilassa, ja vaikka päivästämme tuli osin (afrikan)ranskapainotteinen, totesin, että matkabloggaajan tammikuu on tiukasti kotimaanmatkailua. Enkä ole edes pahoillani.

Loviisassa oli mansikka Laivasillalla.

Loviisassa oli mansikka Laivasillalla.

Kyselin Facebookissa ihmisten tavoista pakata. Joku järkevä noudattaa tietokoneella olevaa pakkauslistaa, minä näyn avoimen laukun ohi kulkiessani heittävän sinne vaatteen tai tarvikkeen, joka mieleen sillä kertaa juolahtaa. Syyspuoleen pakkasin kahta laukkua tällä tekniikalla eri tarkoituksiin, ja nyt on luvassa päiväretkien lisäksi pari pitkää viikonloppua.

Angatan Rositan kanssa suunnittelimme vuoden alkajaisiksi muutaman päivän oleskelua Tampereella. Emme aio olla siellä yksin, ja kuulette tuumistamme kyllä enemmän kuin vain uteliaisuuden kutkutusta.

Uuden Tampereen Torni-hotellin aulassa puksuttaa juna.

Uuden Tampereen Torni-hotellin aulassa puksuttaa juna.

Sitä seuraavana viikonloppuna onkin luvassa Matkamessut. Olen siellä bloggaajapassin nojalla ja pääsen siis jo torstain ammattilaispäivään. Saas nähdä, velvoittaako aateluus pysymään siellä raportoimassa jokaisesta messupäivästä erikseen. Mieli tekisi, ei sillä.

Joka tapauksessa ilmoittauduin Radisson Blu Plazassa pidettäviin NBE:n bloggaajajuhliin torstai-iltana. Ihan uutta; viime kerralla olin niin untuvikkobloggari, että suurimmasta osasta kestitystä sain selvitä itse, poikkeuksesta kerroin täällä. Kuva MATKA2014-messuilta viime tammikuulta.

20140117_161024

Melko varmasti tulee myös piipahdetuksi uudestaan Loviisassa.

Popot Pogoillen Matkablogi Annaa Facebookissa silmäilevät kuulivatkin uusimmasta matkakohdepulmasta. Epäilen, että eräs nelijalkainen oli asialla matkastrategioiden suunnittelussa ja yritti kirjoittaa siitä postauksen.

Laukussa leipää ja piimää… ei ku / Bloggaajien blogiyhteistyöt

Olen liittynyt Facebookissa ryhmään, jossa eri alojen bloggarit sopivat toisinaan kirjoittavansa määräajassa postauksen yhteisestä aiheesta, ja ne linkitetään sivulle. Joku ehdotti rakkaan käsilaukun esittelemistä sisältöineen. Kuulosti kivalta, mutta miten sen muokkaisi matkablogiin sopivaksi? Kannatti innostua kommentoimaan, sillä ehdotuksia rupesi tulvimaan. Esittele matkalaukkusi! Käsimatkatavarat! Mitä lähtee aina mukaan ruumassa tai käsimatkavaroissa? Siispä vakituinen matkaseurani, olkaapa hyvät: Uuteen lompakkooni mahtuu myös passi. Rannenauhan ansiosta toimii satunnaisesti myös pikkulaukkuna vaikkapa hotellin vastaanotossa poiketessa. Tosin ei vedä sisäänsä… 20141027_092433 …Samsungin tablettia, joka kulkee kuvauskalustona mukana ja on näin ollen ehdottoman tärkeä myös hotelliaamiaisella.  (Pitäähän sitä muistaa, mitä söi, kun todisteet tuppaavat häviämään näkyvistä.) Kissa on jo ottanut selfien, mutta miten se opetetaan koneelle? Vaikka kuinka bittiavaruuteen lähtee juttuja, paperinen muistikirja on mukana, päiväkirja liki joka pyrähdyksellä, blogia varten oleva pikkuruinen muistikirja nyt vähintään, usein kalenterikin. Kuva muistikirjasta PorvooJazzFestien jameista.

Coconut Frappe Zumin jameissa ja tunnelmien kirjaamista muistiin

Coconut Frappe Zumin jameissa ja tunnelmien kirjaamista muistiin

Turvallisuusnäkökohtiin sen verran, että suuren osan elämästäni olen hautonut kaulapussia puseron alla. Nahkaisen ja hiestä tummentuneen on viime aikoina korvannut Reissusiskon tuliaisiksi tuoma pikkulaukku, joka menee piiloon takin alle ja melkein kainaloonkin ja on sopivankokoinen, jotta sinne saa passin, puhelimen ja käteistä. Tai vaikka Oyster cardin keväällä Lontoossa.

Reissusiskolta saamani pikkulaukku

Reissusiskolta saamani pikkulaukku

Minusta on aina parempi, jos onnistuu matkustamaan yhden laukun ja olkalaukun kanssa. Milloin en onnistu? No silloin, jos viikonlopun ohjelmassa on kaikkea hamehommista ajeluun traktorin kauhassa ja huutokaupasta makianjuuston syömiseen sukujuhlissa. (Makiajuusto on ainakin Oulun seudulla tunnettu herkku, juustokeitto. Maitoa ja juustonjuoksutinta keitetään perinteisesti koko juhannusyö, kunnes kokkareet ovat punertavia. Ei pidä sekoittaa ainakin 1970-luvulla ravintoloiden ruokalistassa olleeseen juustokeittoon.) Joten yhden laukun taktiikassa on parempi, että pukineet ovat keveitä ja suht rypistymättömiä. Mihin hienoon juttuun tahansa käy vaikkapa tämä monta vuotta palvellut violetti asu. Keveä kuin mikä ja mahtuu pieneen tilaan. Mytättynä tai litteänä, miten vain. Kuva Instagram-tililtäni ananastogo.

Luotettavana matkapuvustona vuosia toiminut Gerry Weberin jakkupuku esiintyi tällä viikolla #sokoshotels40-juhlallisuuksissa Helsingissä

Luotettavana matkapuvustona vuosia toiminut Gerry Weberin jakkupuku esiintyi tällä viikolla #sokoshotels40-juhlallisuuksissa Helsingissä

Kohde ratkaisee ja se, paljonko tilaa tuomisille/ostoksille ennakoin, mutta joskus otan mukaan myös kauhtuneita vaatteita. Pidän loppuun tien päällä ja heitän pois, kevyemmin takaisin. Ja ne kengät. Kauniit ynnä hyvät kävellä. On, on se mahdollinen yhdistelmä.

Kauniita kenkiä ja linssikissa Ninni

Kauniita kenkiä ja linssikissa Ninni

Ei ole erityistä luottokosmetiikkaa esiteltäväksi. Näytepakkauksia tai matkakokoisiin purnukoihin lirutetut desit. Hajuvesi sentään reissussa useammin kuin kotona, missä tiedän olevani paljon hajusteallergikkojen kanssa tekemisissä. Jos minä saisin päättää, pukisin aamulla tuoksun siinä kuin vaatteetkin, mutta se ei joka päivä käy päinsä.   Mitä en pakkaa mukaan: Kissoja, jotka kyllä ovat ensimmäisinä laukussa istumassa. Villapuseron verran kissankarvoja saakin kapsäkistä putsata, jos erehtyy pitämään sitä näkyvillä ja pakkaus- tai purkupuuhat venähtävät. Ja vaikka otsikkoa miettiessäni muistinkin vanhan rallatuksen, oma kahvipaketti tai lihapullat eivät lähde reissuun. Ei niin, etteikö ateriasta joskus kävisi näkkileivän mutustaminen kulkuneuvossa sinämoinaan, mutta maistelen perille päästyä matkakohteen tarjontaa oikein mielelläni.    Bloggaajien blogiyhteistyöt