Browsing Category

Yleinen

Seitsemän niukkaa matkakuukautta edessä ja ***JUONIPALJASTUS***

Syksyn 2018 #flamejazzcruise myytiin loppuun viikkoja ennen lähtöä. Onneksi pääsin mukaan.

”Oletko nyt tehnyt matkoja?” on melko tavanomainen keskustelunavaus, kun tapaan tuttujani. ”Ooksää nyt käyny missään?”

Vähän hämillisenä olen selitellyt, että en juuri muuta kuin risteilyjä. Yhdessä todetaan, että onhan sitä siinäkin.

Käytännön syistä enimmäkseen kengännauhabudjetilla pogoilevat popot ovat suurimman osan olemassaolostaan kuljeksineet kotimaassa tai muuten lähistöllä. Puolentoista, kahden viime vuoden maabongaustahti (Oslo Norjassa, Gdansk ja Sopot Puolassa, Budapest Unkarissa, Sofia ja Kyustendil Bulgariassa) oli poikkeuksellinen.

Loppuvuoden matkajuttuja

Yksi risteily pitäisi piakkoin varata, sillä Tallink Siljan pisteitä vanhenee, ja haluaisin käyttää ne. Onko lähtö loppuvuoden mittaan, riippuu siitä, lähdemmekö Reissusiskon kanssa vai livistänkö päiväretkelle itsekseni.

Tie vie Helsinkiin ainakin yhteen Saksan matkailuiltaan. Myös We Jazz -festivaali osuu kuvioihin toistamiseen. Viime vuonna pääsin vapaaehtoisten joukossa muutamaan työvuoroon ja sen myötä palkkioksi konsertteihin. Kaksi työvuoroa kilahti sähköpostiin nytkin. Sämpylöitä soittajille taas värkätään.

Kurkistus matkavuoteen 2019

Haaveita aina riittää, mm. Praha, josta olemme Reissusiskon kanssa jauhaneet ainakin yhtä kauan kuin muinoin jauhoimme Lontoosta. Onko mihinkään rahkeita kevätpuoleen, on joltinenkin kysymysmerkki.

Odotan jo kovin tammikuisia Matkamessuja. Asiaa on ainakin Icelandairin osastolle, sillä ensi kesään on luvassa iso ja pitkä matkasuunnitelma.

Jo aivan ensimmäisillä Matkamessuilla 2014, jolloin pääsylippuni oli voitto blogiarvonnasta, eikä pogoilevien popojen nauhoja ollut vielä oikein solmittukaan, ostin Satu Rämön Mondo-sarjaan kirjoittaman Islanti-oppaan. Kyselin jo silloin Icelandairin stop over -mahdollisuudesta. Ja olen säästellyt Islanti-haavetta siihen, että nappaisin kaksi maata samalla lipulla, jos sattuisi asiaa Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.

Ja nyt näyttää vahvasti siltä, että Kanada on listalla. Pääkohde Foodiesiskon kanssa on Toronto, mutta kun sinne asti nyt lähtee, niin samahan sitä olisi katsella useampikin neliökilometri.

Kova säästäminen luvassa, Ja kun verottajakin sattui tänä vuonna muistamaan mätkyillä eikä palautuksilla, niin ennen kesän repäisyä taitaa matkakalenteri jokseenkin ammottaa tyhjyyttään.

Mutta onpa noita menneitä muistoja avattavana, joten blogi varmastikin päivittyy. Enkä taida aivan malttaa olla hiljaa matkasuunnitelmien hehkuttamisestakaan.

Varattuna on siis toistaiseksi Matkamessuilla kuljailu ja Flame Jazz Cruise Viking Gracella. Kumpikin osuu tammikuuhun.

Mistä Kanadan-matkan suunnitteluun liittyvästä haluaisit lukea blogista? #PopotPogoillenKanadaan2019 alkaa vähitellen näkyä somekanavissani.

Uskalla hankkia korjaava kokemus

Vuodenajoilla on taipumus tulla samassa järjestyksessä. Ihminen tuppaa reagoimaan niin, että uskoo jonkin kokemuksen toistuvan. Kun kerran on sattunut jotain ikävänpuoleista, muiston kertaa uudessa tilanteessa ja käy läpi entiset muistot samalla. Niinpä reaktio meneillään olevaan juttuun saattaa näyttää suhteettomalta ulkopuolisen silmään.

Olen kesän mittaan koettanut opettaa itselleni otsikon elämänfilosofiaa: että rohkenisin kokeilla uudestaan, luottaa siihen, että voi käydä toisin ja paremmin, hankkisin korjaavan kokemuksen ja päästäisin pelosta irti.

Taksikyyti Bulgariassa

Matkoilla astun taksiin harvoin. Jalat ja julkiset – siinä minun kulkuneuvoni. Vaan pitäähän jokaisen matkailijan osua toisinaan taksihuijauksen kohteeksi, ja kesäisellä kirsikkareissulla Bulgariassa kävi niin.

Olin palannut Kyustendilista Sofiaan ja etsiskellessäni karttasovelluksesta reittiä hostelliin sain kimppuuni avuliaan taksikuskin. Koetin kyllä kysyä, tietääkö hän, missä paikka on. Hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä, kun lisäsin reitin sovellukseen. Ai, sinulla on navigatsioone!

Joo. Vaan kuskilla ei ollut käsitystä siitä, miten navigatsioone pelaa. Kun kerran nuoli näytti vasemmalle, hän porhalsi vasempaan, vaikka käännös oli oikeasti kilometrin päässä. Siinä sitten sompailtiin, ja kun matkaa oli enää vähän, jokin tietyö esti menemästä jonnekin. Kuljettaja pysäytti ja veloitti arvioimaansa isomman summan, mutta en jaksanut ruveta kinaamaan vaan halusin rauhaan. Jalat ja kartta veivät perille.

Jotenkin en lähtöpäivänäkään osannut ruveta seikkailemaan raitiovaunulla keskustaan ja sieltä eteenpäin. Uusi taksinkuljettaja tunsi reitin, ja kokemus oli ainakin sujuvuuden kannalta korjaava. Semmoista ajoa olin aiemmin nähnyt vain elokuvissa: kun oli kolme kaistaa samaan suuntaan, niitä käytettiin kaikkia, ja lentokentällä oltiin muutamassa minuutissa. Eurotkin olisivat käyneet, mutta kun sanoin, että minulla on paikallista valuuttaa, kuski vain nyökäytti mittariin, ja summa oli selvillä.

Museomuisto hälvenee

Opas lähti esittelemään taidenäyttelyä. Hän kertoi maalauksista ja niiden tarinoista hyvin asiantuntevasti. Miten kiehtovia asioita tauluista saadaan selville! Työ oli maalattu puulankulle, ja oli tutkittu, että samalle lankulle maalattu toinen työ oli toisessa museossa Suomessa, ja vielä kolmas jossain kokoelmassa maailmalla.

Taulun tytöllä oli tarina. Hän oli kokenut ikävyyksiä ja aikoi ehkä… Ainakin hänellä oli tikari.

Miehen selostuksesta tuli inha olo.

Seuraavan kerran kun halusin ulkomaisen taiteen näyttelyyn, se tyyppi oli TAAS työvuorossa, vaikka harvoin kävin, kun Oulussa saakka asuin. Menin sisään lähellä sulkemisaikaa, eikä hän perinyt pääsymaksua, koska oli niin vähän aikaa kiertää näyttelyä. Mutta hän kirjoitti minulle kuittilomakkeen, joka pitäisi hakea seuraavana päivänä. ”Nyt teidän on pakko tulla.” En koskaan mennyt uusimaan inhaa oloani. Voivottelin vain.

Nyt, paljon myöhemmin, mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että jokohan se tyyppi olisi vihdoin siirtynyt eläkkeelle. Kun satuin Helsinkiin sopivasti päivänä, jolloin Wihurin säätiö tarjosi taiteen ystäville vapaan pääsyn kolmeen taidemuseoon, päätin rohjeta Sinebrychoffille pitkästä, pitkästä aikaa. Pidän siitä museosta, rakennuksesta, ja kaipasin nähdä kotimuseon ja kokoelmat uudestaan.

Eikä sitä tyyppiä näkynyt ainakaan sinä päivänä. Puhhuh.

Myös kohtaaminen museossa osoittautui korjaavaksi kokemukseksi, kun törmäsin juuri Kreikasta palanneeseen Kaukaa haettua -bloggaajaan ja kiersimme kauniin rakennuksen yhdessä. Kiitos, Anna! Se oli hyvä päivä.

Kesällä juttua suunnitellessani oli mielessä vielä jokin esimerkki. Sen kokemuksen korjaaminen onnistui ilmeisen hyvin, koskapa tapaus on häipynyt muististani kokonaan,

Kuvituskuvina ovat syksyn tukholmalaismuistot, koska kukkien pitää mielestäni olla sinisiä.

Helsingin kahviviikko herätti toiveen uudestaan

 

Tällä viikolla osuin kerrankin olemaan monena päivänä Helsingissä ja pääsin kiertelemään Helsingin kahviviikkoon osallistuneissa kahviloissa. Tässä heti linkit tapahtuman Facebook-sivulle ja Instagramiin.

Mistä tahansa mukana olevasta kahvilasta sai Disloyalty cardin. Aina eri paikasta sai polkuun tarran, ja viisi annosta ostettuaan kuudennessa kahvilassa saa ilmaisen kupillisen. Disloyalty card on voimassa lokakuun loppuun.

Tempaus oli minusta mukava tapa oppia kertelemään uusissa kahviloissa. Muutamaa kerkesin kokeilla ja totesin, että hiemoa löytää innostuneita ihmisiä.

Löytyisikö tätä tietä se täydellinen kahvi?

Vuosia sitten seikkailimme ystäväni ja kotkalaisen alkuasukasoppaani Serpan kanssa Helsingissä. Silloin alkoi olla pienpaahtimoita ja Juhlamokan luvatussa maassa muitakin kahvimakuja, ja yritimme löytää ystäväni kanssa elämyksiä.

Serpa on teenjuoja. Välillä hän juo kulauksen kahvia mutta sanoo, että olipa se mitä merkkiä hyvänsä, se on pahaa. Niinpä marssimme hycän elämän toivossa helsinkiläiseen kahvilaan ja esitimme ongelmamme.  Selvästikin annoimme maalaisen viakutelman, eikä sometiedusteluummekaan ollut reagoitu. Aikansa kun höpöttelimme, henkilökunta alkoi vähän sulaa, ja saimme paria laatua maistaaksemme.

Torstaina mutustin verigreippisalaattia ja jälkiruoaksi korvapuustikahvit La Torrefazionessa, kun joku tuli tuomaan uusia kahvipasseja. Hän pysähtyi kahvitauolleen viereiseen pöytään, ja kiittelin tapahtumasta. Tyytyväinen kymenlaaksolainen hehkutti olevansa kerrankin oikeaan aikaan kaupungissa.

Enkä tajunnut ottaa vanhaa kahvipulmaa puheeksi!

Ystäväni Serpa on nimittäin varma siitä, että jos joku innostunut ja asiantunteva barista hänet haastattelisi, saataisiin selville, millaista kahvia hänen sopisi kokeilla pitääkseen siitä.

Minä uskon, että sellainen olisi täysin mahdollista. Arveluni perustana on Anthony Cappellan kirjassa Ruokaa amore oleva tarina. Siinä kokkipoika ihastuu vaihto-opiskelijaan ja alkaa suunnitella annoksia, jotka hurmaisivat tämän. Ujo kokki saa hääriä keittiössä, kun taas hänen tarjoilijakämppiksensä valloittaa tytön muka omilla keitoksillaan. Kirja ei ainakjaan hillinnyt ikuista haluani syödä Italia…

Mutta tarinassa on se ajatus, että pitäisi tuntea se ihminen, maistaa häntä, ja valita sitten sopivat ainekset ja ateriakokonaisuus.

Laaditaanhan sitä menuita vaikka teatterinähtöksiin tai konsertteihin. Miksei voisi laatia yksilöllisesti?

Näinköhän joku kahviviikon toimissa mukana oleva ottaisi täydellisen kahvin löytämishaaveestamme kopin?

Yksilöllinen kahvitilaus Artisanissa

Vuorikadun Cafe Artisan oli minulle uusi tuttavuus mutta senoloinen, että jäisi helposti kantapaikaksi. Siellä ei tilatakaan pelkkää kahvia – eihän ravintolan tarjoilijallekaan sanota, että ruokaa, kiitos, vaan pitää tietää, kalaa, kanaa vai kasvitako sillä erää toivoisi.

Vastakysymys toiveeseeni suosittaa kahviviikon kahvia oli, juonko yleensä mustana vai maidon kanssa. Sanoin juovani mustana mutta voin käyttää maitoakin, ja niinpä sain suuren kupillisen päivän kahvia, ruandalaista, mustana. Pehmeää ja hyvää.  Ja tulin ymmärretyksi intoillessani, että afrikkalainen kahvi on ihanaa! Nyt voin kerttoa ruandalaiselle ystäväperheelleni, että olen maistanut heidän kotimaansa makuja.

Kukahan Serpalle osaisi suosittaa oikean kahvin?

Syyskuu on risteilykuu

TallinkSilja lähetti lahjan. Yhtiön kyydissä tulen ajelleeksi aika harvoin, mutta spostilaatikkoon napsahti nyt semmoinen tarjous, että kannatti. Tukholmaan siis alkuviikosta ennen kuin työsilppuarki pyörähtää täyteen vauhtiin.

Totta kai myös tutuimmasta varustamosta, suosikistani, on varattu Flame Jazz Cruise ajat sitten.  Majoitun pikku koppiin autokannen alle, mutta toisaalta – ohjelmiston kattaus on niin kiehtova, että hytissä tuskin liikoja kerkeää lojua.

Muutama Flame Jazz -risteily on jo koettu. Syyskuussa mennään taas.

Viikon päästä vasta käynnistyy entinen silpputyöarki aivan täysillä. Vapaaltapaluuahdistus on kova, ja kerkesin jo miettiä, montako matkaa ennen ensimmäistä täyttä työpäivää ehdin varata. No ainakin vieä syksyn kolmannen pikku risteilyn.

Reissusiskon lisäksi matkaseurakseni on ilmaantunut Foodiesisko. P-a-k-k-o-h-a-n  meidän on käydä maistamassa nämä latinalaisen Amerikan herkut (linkki). Aamulaiva Amorella Turusta sitten lokakuussa.

Samalla tulee ensimmäinen Airbnb-kokemus.

Olen ollut rekisteröityneenä sivustolle jonkin aikaa, saanut monta suositusta Airbnb:tä käyttäviltä kavereilta, kuten viime keväänä Teneriffalle lähtiessäni. Ystäväperhe perusteli, että voin kokata itse ja säästää. Silmäilin tarjontaa ja totesin, että asumusten hinta oli tuplaten hostellin petiin, ja keittiö hostellissakin on. Eri juttu soolosielun ja porukan ollessa matkalla.

Syksymmällä sitten kokeillaan. Kestiemäntämme on somesta (Twitteristä) tuttu, joten ei niin paljon arvelutakaan.

Mitä sinä kaavailet lähiviikoiksi?