#KotimaanKaupunkiloma kotimaanmatkailu museo Yritysyhteistyö

Ol’ hollil’ Mäkilän traktorimuseossa lauantaina

By on perjantai, heinäkuu 7, 2017

Traktoreita melkein silmänkantamattomiin. Kuulostaako oivalta käyntikohteelta? No en minäkään niin osannut ensin ajatella, mutta onneksi paikallisopas Ensi Kulta vei minut Someroa esitellessään myös traktorimuseoon.

Heinäkuun toisen lauantain tietämillä Mäkilän veljesten huolehtimassa traktorimuseossa järjestetään vuosittain Ol’ hollil’ -tapahtuma. Aloillaan tai paikoillaan olemista pääsee harjoittelemaan, kun seuraa vanhojen työkoneiden käynnistämistä ja muita työnäytöksiä. Museon sivuilla on tietoa tapahtumapäivästä.

Jos meinaan kampea tarvitsee vääntää, niin silmäniskusta kone ei ehkä vielä ole sekunnissa käynnissä.

Traktoreita piisaa museossa toistasataa. Mäkilän traktorimuseo, Somero

Kuten monet hyvät jutut, museokin taisi saada alkunsa sattumasta. Eräs traktori pillastui ja vaihtoi työpäivänsä uintireissuun ei kun miten se meni. Veljekset Pekka ja Heikki Mäkilä esittelevät monen ajoneuvon tarinan, ja olisinpa mielelläni keksinyt siitä itselleni työn, että saisi jokaisen ajoneuvon taustan talteen. Jokunen näkyy traktorin luona olevana printtinä. Perinnetieto menee ehkä veljesten myötä pois, ellei sitä taltioida. Saisikohan siitä jonkin kotiseutuhankkeen tai muun perinneprojektin, jos osaisi hakea?

Muesokierroksella veljekset esittelevät yksityiskohtia. Koneiden käynnistystä ja työnäytöksiä myös Ol’ hollil’ -tapahtumassa, joka järjestetään 2017 jo kuudennentoista kerran.

Jos naurat seuraavalle vitsille, ymmärrät traktorimuseon näkökulmaa ja tarkoitusta: Nuori näki mekaanisen kirjoituskoneen ja totesi, että vähä siistii; se tulostaa saman tien!

Traktoreiden lisäksi Mäkilän veljesten museossa on työkoneita ja kalustoa ja myös kodin ja maatalouden tarvekaluja. Minä jaksoin ihmetellä esim. kaunista muotoilua, sitä, miten arjen käyttökapineiden kauneuden eteen nähtiin aikoinaan vaivaa.

Mäkilän traktorimuseossa on paljon muutakin esineistöä.

Mihinkähän mitäkin lapiota on tavattu käyttää?

Jokainen kun katsoo oman taustansa ja muistojensa läpi, museokäynti vie elämysretkelle tai palauttaa muistoja mieleen. Jos museokäynti usein saa sinussa aikaan jonkin mummolassa oli tuollainen -nostalgian, suosittelen käyntiä myös täällä. Museo on avoinna ti – su 10 – 18, ellet huomenna lauantaina satu Ol’ hollil’ -tapahtumaan. Tapahtumalippu kympin, museoon pääsee 8 eurolla.

 

Traktorimuseo sijoittuu maalaistalon pihapiiriin, joten kokoelma on hyvin valittu. Ihmettele vaikka pyykkikonetta. Jos luulet, että pulsaattorikone oli vanha ja ensimmäinen pyykkikeksintö sitten pyykkilaudan, käy museossa hämmästymässä.

 

Nostalgiaviikkoon sijoittuneella Someron-vierailullani toukokuussa 2017 kaupunki tarjosi minulle paikallisoppaan palvelut ja sen myötä pääsyn museoon esittelyineen.

TAGS

perjantai, heinäkuu 7, 2017

RELATED POSTS

LEAVE A COMMENT