Yleinen

Soolosielu

By on sunnuntai, helmikuu 12, 2017

Taidan olla soolosielu. On helppoa tehdä äkkinäinenkin lähtöpäätös varsinkin kotimaan päiväretkistä. Muistan, kuinka Oulussa asuessani saatoin illalla miettiä, että seuraavaksi päiväksi ei ole mitään sovittua tekemistä: voisin käväistä Helsingissä. Kipaisin muutaman minuutin matkan asemalle, loikkasin yöjunaan, kiertelin, katselin, ostelin ja herkuttelin päivän ja tulin seuraavana yönä takaisin.

 

Kunhan kirsikkapiirasta piisaa, niin hyvin menee! Tämä herkku nautiskeltiin kaverin kanssa Katharinenthal-kahvilasa Kadriorgissa. Taitaa tulla vakopaikka Tallinnassa.

Kunhan kirsikkapiirasta piisaa, niin hyvin menee! Tämä herkku nautiskeltiin kaverin kanssa Katharinenthal-kahvilasa Kadriorgissa. Taitaa tulla vakipaikaksi Tallinnassa.

 

Yksinmatkailusta varsinkin ennenkokemattomana ajatuksena on viime aikoina kirjoiteltu matkablogeissa. Vinha innoitus tuli Lähinnä kauempana -blogin kirjoituksesta. Siitä löydät muutaman linkin, ja esimerkiksi Miijan Elämää ja reissuja -blogissa on kokonainen yksinmatkailun artikkelisarja. Vinkkejä myös täällä. Ja täällä taas on toinen itsekseen viihtyjä. Ehkäpä avuksi ovat myös Seikkailijattaret, joilla on Facebook-sivukin.

Lähinnä kauempana -kirjoituksen kommenteista kopsaan tähän omani ja saamani vastauksen:

Taidan olla soolosielu, vaikka toisinaan mukana onkin Reissusisko tai muu kaveri. Olen kauan sitten päättänyt, että yksinäisyyttä (yksinoloa) pitää sietää niin, että jos tekee mieli pizzalle, konserttiin tai leffaan, mielihalu ei kaverin puutteeseen kaadu.

Suomen ulkopuolella ensimmäinen yksin tehty matka taisi olla Berliiniin. Vietin siellä kymmenen päivää kesänä, jolloin viisivuotinen omaishoitajan keskeytymätön kolmivuoro oli loppunut, ja olin niiiiiin kyllästynyt kantamaan vastuuta kenestäkään muusta, etten halunnut kääntää edes ruokalistoja matkaseuralle. Koska minulla oli saksan sivuaineopinnot, olin varma siitä, että ymmärtäisin, kenelle minut myytäisiin ja mihin hintaan.

Silloin en vielä käyttänyt nettiä, tai millainen se nyt siihen aikaan olikaan, joten kun aloin kaivata suomen kieltä, työnsin puhelukortin automaattiin ja juttelin ystävän kanssa. Ravintolassa mukanani oli usein kirja sen merkiksi, etten odota enkä kaipaa seuraa. Siihen aikaan tuumin, että Berliini on yksinäisten ihmisten kaupunki: kahvi- ym. tarjouksia olisi kyllä saanut sekunnissa, mutta ystävällinen ja vakaa päänpudistus ei aiheuttanut rettelöitä, vaan tarjokkaat tyytyivät osaansa.

Koska kuskaan aina matkapäiväkirjaa mukana, purkautumistie kokemuksillekin on. Eräässä antikvariaatissa sain niin paneutuvaa palvelua, että yksi iltapäivä meni hotellihuoneessa itkiessä, miten ei tarvinnutkaan tulla kuin puolentoista tuhannen kilsan päähän ennen kuin tuli ymmärretyksi.

Silti olin silloin vähän haparoiva. Ensi päivät selittelin olevani Suomesta ennen kuin tajusin, että Berliinissä on parisataa kansallisuutta, joten yksi oululainenkin mahtuu joukkoon. Yritän aina kulkea sennäköisenä kuin tietäisin, minne olen menossa, enkä levittele paperikarttoja keskellä risteystä (tämä muisto siis edelleen ajalta ennen mobiiliappseja) ja kylläpä olin ylpeä, kun joku pysäytti kadulla ja kysyi tietä! Osasin jopa neuvoa korttelin päähän. Saati kun siellä antikvariaatissa toinen asiakas tuli kysymään jotain hintaa; johan minä vallan näytin kalustoon kuuluvalta ja olisin voinut jäädä sinne…

Pääsetkö kokeilemaan mitään yksintekemistä, vaikka galleriaa, kahvittelua tai muuta pientä kotiympyröissä? Kirjaa sitten tunnelmasi ja mieti, mitä se opettaa matkaan valmistautumiseen. Jos lähdet vasta syksyllä, ehdit sopeutua ajatukseen hienosti myös pikkuruisilla käytännön harjoitteilla.

Hiukkasen vilahti surku tuossa ”rakastan perhettäni” -kohdassa. Tunnetko syyllisyyttä siitä, että tahdot hiukan yksityisyyttä? Kuka ihme tiivistä perhesidettänne nyt epäilisi?

Voi apua. Tästähän tulee kokonainen postaus. Alkaa tosissaan tehdä mieli kirjoittaa yksinmatkailusta tai kaikkien matkustusvaihtoehtojen puolista ja puolista. (Onks pakko mennä töihin?)

Iloa ja rohkeutta!

Vastaa

Vastaukset

 
  • Kiitos, Anna. Luin tämän tänä aamuna ensimmäisenä kun heräsin, mutta en päässyt heti vastaamaan.

    Olen lasten saannin jälkeen joutunut vähän jo venyttämään nahkaani ja menemään ajoittain yksin paikkoihin, joihin normaalisti menisin kaverin kanssa. Aina ei saa seuraa ja mahdollisuudet lähteä ilman lapsia on rajalliset. Toki nekin on aina ollut täällä koti-Helsingissä.

    Ja todellakin tunnen syyllisyyttä siitä, että haluan yksin ulkomaille perhettäni ”pakoon” ja kerron sen vieläpä täällä julkisesti! Mutta varmasti 99% lukijoista ymmärtää. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Ja akut on ladattava, jotta jaksaa taas. Eikä tämä elämä nyt niiiiiiin raskasta ole, mutta kun on saanut tuollaisen irtioton ja itsetutkiskelumatkan mieleensä, se piinaa niin kauan että sen toteuttaa.

    Luulenpa ottavani myös mukaan matkapäiväkirjan, voisi olla kiva koostaa asioita ylös jo reissun päällä. Ja myös nyökyttelin sille, että ehdin nyt hyvin sopeutua ajatukseen jos/kun vasta syksyllä matka toteutuu.

    Kiitos vielä Anna, tämä oli ihana kirjoitus. Jos kirjoitat tästä oman postauksen, niin tulethan linkkaamaan sen tähän? Haluan ehdottomasti lukea soolosielun matkailuista ja sielunelämästä, ja uskon että muitakin tämän kirjoituksen lukeneita kiinnostaa.

    Jatka vaan oman tiesi kulkemista!

Tosiaankin. Ajoittain poden epäsosiaalisuuttani, vaikka on monta ystävää, joiden kanssa matkaaminen on mukavaa. Itsekseen meneminen on vain niin helppoa. Hämmennyn, kun yhteistyötaho vaikka blogikirjoituksen kyseessä ollen tiedustelee, varataanko kahden hengen huone tai ilmoittaa itsestäänselvyytenä sellaisen olevan valmiina. Olisi eri asia, jos olisin naimisissa, mutta rupeapa joka kerta perkaamaan kavereista kanssalähtijää. On toki joka otteeseen löytynyt, ja loput jonottavat kissanruokintavuoroihin.
Hostellit mainitaan usein, kun pohditaan, mistä yksinmatkaaja saisi juttukaverin. Eurohostellin saunassa Helsingissä matkalainen pääsee myös kulttuurioppaaksi: mitä täällä kuuluu tehdä?

Hostellit mainitaan usein, kun pohditaan, mistä yksinmatkaaja saisi juttukaverin. Eurohostellin saunassa Helsingissä matkalainen pääsee myös kulttuurioppaaksi: mitä täällä kuuluu tehdä?

Voi tuota Saksan-matkaa! Välillä poljin melkein jalkaa kiukusta, kun minut yritettiin pelastaa yksinolemiseltani tämän tästä. Pari ystävällistä mummoa kadunkulmassa säikähti, kun satuimme juttelemaan ja heille selvisi, että olin (noin kolmekymppisenä mutta nuoreksihan senikäinen minut laski) yksin yli viikon matkalla. Toinen tarjosi kymmentä Saksan markkaa (kolmisenkymmentä Fmk ja se oli aika paljon rahaa silloin) sekä puhelinnumeroaan sen varalta, että sattuisin joutumaan pulaan ja tarvitsemaan apua, toinen säikähti eri syystä ja epäili, kannattaako minulle nyt puhelintietojaan levitellä. Mikä lie kummajainen, kun tuolla lailla irrallaan kuljeksii… Melkein ajatuskupla näkyi pään päällä.
Mistä siis apu yksin olemisen sietämiseen? En taida olla oikea opastamaan, sillä olen viihtynyt itsekseni kai ikäni. Tietoista työtä olen tehnyt sellaisen minä olen minä -jutun kanssa, että jos jonnekin tahdon mennä, en etsi tai tarvitse siihen mahdollistajaa. Keikka ei jää kuulematta tai ruoka syömättä, koska ei ole kaveria.
Matkailussa se on silti tähän asti koskenut ympyröitä, joissa pärjäämisestä olen ollut varma. Bussiin riittää menolippu kotimaahan (aina sieltä jollain joskus takaisin pääsee, kun palaaminen sattuu huvittamaan, niin kuin tällöin) ja yksikseni ulkomailla olen ollut lähiristeilykohteiden lisäksi Saksassa, ja puhun kieltä. Englantiani kun ei ole helppo ymmärtää, kuten jutun kokemus Lontoosta osoitti.
Uusi juttu tällä saralla voisi siis olla yksinmatkailu jossain ei niin tutulla kielialueella, vaikkapa Amsterdam – Rotterdam-kiepaus tai muu helponlainen Euroopan-kohde, ehkä Budapest. Kaupunkiloma kumminkin; en osaa kuvitella auringonmetsästysretkeä yksin. (Vaikka jos tämän talven toistuvista miksi yhä asun Suomessa -voivotteluista kehkeytyy joskus muuta kuin voivottelua, niin on kai opittava kuvittelemaan…) Tai se noissa blogikirjoituksissa ehdotettu Köpis, joka olisi hyvinkin salmiakki- ja olutmatkan arvoinen.
2014-06-10 16.31.35
Rakennanko esteitä ja aitoja itseni ja matkakokemusten väliin?
Mitä olisi jäänyt kokematta, jos olisin päättänyt matkustaa aina seurassa? Mitä muistoja tulee mieleen?
Monet konsertit ja näyttelyt, nykyään jazzkeikat. Minusta ei ole konstikaan hypätä bussiin, mutta minulla ei tosiaan tunnu olevan juuri auktoriteettia kavereihini. Tai sitten en nykyään edes yritä saada jazzseuraa?
Se sunnuntai, kun päädyin Helsingin-oppaaksi samaan aamiaispöytään osuneelle australialaisparille. Täydessä aamiaissalissa he valitsivat pöytäni kuulemma siksi, että olin istunut hymyilemässä itsekseni tajuamatta, että hymyilin. Meillä oli hyvä kävelypäivä pitkin kaupunkia.
Olen saanut venyä kirjakaupoissa ja muissa niin pitkään kuin luuhaaminen on huvittanut.
SYÖ10!-viikko. Tosin Instagram innoitti sitten kaveritkin kokeilemaan päivänä, jona heille sopi.
 Pointtini: miten tulla ajoittain soolosieluksi
  • Jos vierastat ajatusta mutta se kutkuttaisi, kokeile kotiympyröissä. Mene vaikka kahvilaan yksin, jos tavallisesti menet seurassa. Tunnustele sitten ja kirjoita, millaista se oli. Siis ei, pystyitkö menemään yksin, vaan miltä se tuntui.
  • Pakkaa mukaan jotain, mikä tekee olostasi turvallisen. Muistikirja tai muu kanava purkaa ajatuksiasi ja jotain mikä muistuttaa sinulle turvallisista ihmisistä. Vanhoissa kirjoissa kerrotaan, että saattajat antoivat junaan nousijalle kukkia (enkä ole ikinä käsittänyt, miten ne muka säilyivät perille, missä niitä tuntikaupalla piti ja missä kunnossa ne enää kohteessa olivat). Saisitko sinä rakkailtasi muiston matkan ajaksi? Pyydä yllätyskirje hotellihuoneessa luettavaksi, itke ja naura rauhassa!
  • Mieti, miten selviydyt yksin tilanteista, jotka olet tottunut setvimään seurassa. Olisiko käsimatkatavara riittävästi tällä kertaa, kun ei ole toista vahtimassa kamoja tai nostamassa painavaa kuormaa ylähyllylle? Uskaltaisitko pyytää kohdalle osuvaa ventovierasta vinkkaamaan reittiä tai katsomaan sitä laukkua, kun poikkeat johonkin? Miten tarvitaessa viestit, että olet ja aiotkin olla yksin?
  • Minkä olet aina jättänyt väliin tai vähemmälle, koska pidät siitä enemmän kuin tavanomainen matkakumppanisi? Anna mennä tällä kertaa! Valitsetko päämäärän tai ajanvietteen sillä perusteella?

Toivon, että tulet kertomaan mietteesi, ehdotuksesi, muistot, kokemuksesi ja tuumailujesi tulokset ja linkkaat juttusi, jos jotain lähti tästä liikkeelle tai olet julkaissut aiheesta aiemmin.

TAGS
RELATED POSTS
Kävellen kaikkialla

torstai, syyskuu 7, 2017

Alkaisinko harrastaa peruttuja lentoja?

lauantai, heinäkuu 1, 2017

No höh!

torstai, kesäkuu 29, 2017

Uudenlainen Helsinkini: Talvipuutarha

tiistai, helmikuu 28, 2017

Seven Mugs, Café Svenkka ja Puotilan kartano

lauantai, helmikuu 11, 2017

Suutari pysyköön lestissään…

tiistai, joulukuu 6, 2016

Kissamainen kahvila

maanantai, joulukuu 5, 2016

Valmennusta vihkokaupassa

keskiviikko, toukokuu 25, 2016

Oivaltavasti somessa

torstai, maaliskuu 24, 2016

12 Comments
  1. Vastaa

    Kati / Lähinnä Kauempana

    sunnuntai, helmikuu 12, 2017

    Hyvä kirjoitus, Anna, ja toimivia vinkkejä! Se oli varsinkin hyvä, että joku turvallisuutta tuova esine mukaan. Tai kotiväeltä kirje!

    Vaikka seuralaisenkin kanssa matkustaessa kohdetta tulee suunniteltua etukäteen, on se varmasti yksin reissatessa (ainakin uuteen paikkaan) erityisen tärkeää. Ja pidin varsin tärkeänä vinkkiäsi siitä, että mitä ihan oikeasti haluan reissussa tehdä tai nähdä? Varsinkin sellaista, mikä on yleensä jäänyt vähemmälle? Kööpenhaminassa ajattelin kiertää ainakin pari-kolme museota/näyttelyä. Niitä on varmasti melko miellyttävä käydä katsomassa yksin ja usein ollaan karsittu niistä perhereissuilla.

    Uskon, että ajoittaisista epämukavuuksista huolimatta viihdyn reissussa yksin. Yritän tunnistaa itsessäni sen tunteen, miksi meinaan jättää yksin tekemättä jotain. Usein kun ne minulla on sitä, että ”on niin ahdistavaa olla yksin ja näytän sille, etten kuulu paikkaan”. No, mitäs sitten?

    • Vastaa

      ananas2go

      sunnuntai, helmikuu 12, 2017

      Kiitos, Kati! Mukava kuulla, että sait itsellesi jotain.

      Juuri tuo, että tunteen jäljille pääsee – hahmottaa sen ketjun, pohjalla voi olla aivan toinen tunne, kokemus tai muisto. Ja mitäs sittenkään, jos sooloilun jälkeen edelleen on parasta mennä porukassa. Olet kokemusta rikkaampi ja oppinut itsestäsi jotain.

      Iloa Köpis-tuumiin!

  2. Vastaa

    Teija / Lähdetään Taas

    sunnuntai, helmikuu 12, 2017

    Ihanaa spontaniutta – lähteä nyt Oulusta Helsinkiin päiväksi noin vain. Ihanaa!

    Minäkin nautin yksinolemisesta. Se puoli on tullut esille varsinkin nyt lapsen myötä, kun sitä yksin olemista ei ole KOSKAAN. Tai no, tällä hetkellä istun yksin lounaalla ravintolassa – kivaa tämä extempore-lähteminen Helsinkiin on Lauttasaarestakin 🙂

    • Vastaa

      ananas2go

      sunnuntai, helmikuu 12, 2017

      Kiitos, Teija! Joo, joskus päiväkirja oli täynnä listoja, kun aprikoin, mennäkö vai ei. Useimmiten pluspuoli voitti.

      Ihanaa yksinäistä Helsinki-hetkeä! Voin kuvitella, että ei ole helppo järjestää. Spontaanius kunniaan!

  3. Vastaa

    Annemaria

    sunnuntai, helmikuu 12, 2017

    Hyviä pointteja tässä postauksessa. Yksinmatkailua voi todellakin harjoitella ja kynnystä näin madaltaa. Tuli niin mieleen ensimmäinen matkani yksin Pariisiin. Muistan vieläkin kuinka sydän pamppaili Charles de Gaullen lentokentällä ja kaduin siinä vaiheessa yksin matkaan lähtöä. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin.

    Sen jälkeen on tullutkin tehtyä monta matkaa eri puolille maailmaa yksin, pisimmillään olen viettänyt pariin otteeseen kaksi kuukautta yksiksesi reissun päällä.

    Yksinmatkailussa parasta on se, ettei tarvitse tehdä kenenkään kanssa kompromisseja. Voi täysin hyvällä omalla tunnolla viettää vaikka koko päivän taidemuseossa ilman, että joku vieressä osoittaa hermostuksen merkkejä.

    Nyt kun valokuvaus on tullut kuvioihin mukaan entistä enemmän, on myös ihanaa kun voi keskittyä siihen aivan eri tavalla kuin seurassa ollessa. Sitä jotenkin näkee paljon tarkemmin.

    Ainut asia minkä kanssa en ole vielä yksin matkustaessa sinut on iltaisin ravintoloihin meno yksin syömään. Päivällä tämä vielä on ihan ok, mutta iltaisin tunnen oloni jotenkin vaivaantuneeksi yksin. Onneksi nykyisin turvaesineeni on älypuhelin. Sen pariin voi turvallisesti kääntyä 🙂

    • Vastaa

      ananas2go

      sunnuntai, helmikuu 12, 2017

      Kiitos, Annemaria! Puolensa ja puolensa todellakin. Lentokenttiä minäkin välillä hirvittelen ja mietin, miltä Frankfurt mahtaisi tuntua…

      Syöminen on mulle aina niin kotoisaa, etten ole osannut iltamassakaan vaivautua. Mutta tulee toki myös ostettua mutustettavaa majapaikkaan; päivän lompsimisen jälkeen jalat ylös, kirja ja herkkua! Loistava kombo myös.

      Tuo, että kohteet ja päivän harrasteet voi päättää itse, on kyllä juttu, josta kannattaa tilaisuuden tullen nauttia. Vaikka kompromissit kuuluvat yhteiseen arkeen ja matkaan.

      Matkailoa myös sinulle edelleen!

  4. Vastaa

    Hanneli/ duunireissaaja

    sunnuntai, helmikuu 12, 2017

    Mä olen nyt ollut kolme päivää Dublinissa yksin, ja yllätäen nauttinut myös siitä etukäteen vaikeimmasta, eli iltaisin ravintolassa syömisestä. Ekalle illalle olin varannut pöydän. Se oli hyvä, ei tullut kiusausta mennä kaupan kautta hotellille (koska hyvin syöminen on mulle ihan must-juttu matkoilla, kauppa olis ollut tosi tylsä juttu). Ja nämä muut illat menivät helposti. Nautin kun sain valita ravintolan täysin itsekkäästi. Eilen valitsin ihan sikakalliin. Tänään tunnelmallisen. Missään ei ollut kiusallinen olo, vaan täysin rento. Olen hämmästynyt!

    • Vastaa

      ananas2go

      maanantai, helmikuu 13, 2017

      Oi miten ihana kuulla, onneksi olkoon! Moni tuntee kokevan pulmallisena nuo iltasyömiset. Miten kiva, että olet saanut vaihdellen nauttia erityylisistä ravintoloista ja viihtynyt! Onpa mukava sitten lukea mietteitäsi, jos kirjoittelet tunneketjusta tarkemmin, kunhan pääset sen perille.

      Tämä on yksin menemisen mainioita puolia: sitä saattaa yllättyä myönteisestikin itsestään ja siitä, miten johonkin asettuu.

      Ihanaa matkaa, herkullisia illallisia ja annathan meidän sitten nauttia jutuista blogissa. Kiitos kommentistasi, Hanneli!

  5. Vastaa

    miija

    maanantai, helmikuu 13, 2017

    Moikka, kiitoksia linkkauksesta! 🙂
    En olekaan kotimaassa juurikaan yksin matkaillut, joten se voisi olla tämän vuoden agenda. Mulla on monestikin viikonloppuisin juuri tuollaisia päiviä, joille ei ole mitään suunnitelmia. Ja toki voisi täällä Tampereellakin yrittää mennä tsekkailemaan uusia paikkoja välillä. 😀
    Hyviä pointteja sulla, varsinkin sellaiselle joka vasta miettii soolomatkustamista. 🙂

    • Vastaa

      ananas2go

      maanantai, helmikuu 13, 2017

      Kiitos kommentistasi, Miija! Voi, tutkimusretket Tampereelle olisivat ihania ja helppo toteuttaa! Mikroseikkailu kotiovelta kunniaan! Tai miksei vaikka Hiking Travel Hitin kanssa kävelylle ja gastropubeihin Mansen makuja maistelemaan; kirjoitin siitä Matkamessujen aikaan, kun saivat retkestään palkinnon.

      Kiva kuulla sitten vuoden mittaan kotimaan-kokemuksistasi.

      Kiva, kun tykkäsit pointeistani. Uudet uskalikot tosiaan olivat kirjoittaessa mielessä, ehkä toisen kerran konkarien kokemukset -postaus…

  6. Vastaa

    Noora | Kerran poistuin kotoa

    tiistai, helmikuu 14, 2017

    Vihdoinkin ehdin lukea tämän ajan kanssa! Hyvää pohdintaa tässäkin, kuten jokaisessa aihetta käsittelevässä postauksessa. Ja ihastuttavan eri näkökulmista. Yksinmatkaajia ja -matkoja on juuri niin paljon kuin niiden tekijöitä 🙂 Se mitä ei monesti tule ajatelleeksi, jos miettii miten saa seuraa halutessaan kun on yksin tien päällä, on se että yksin oleva vetää muita ihmisiä puoleensa eri lailla kuin seurassa oleva. Niin hyvässä kuin pahassa. Monta monituista juttua olisi jäänyt juttelematta ja ihmistä tapaamatta, jos olisin ollut niissä tilanteessa kaverin seurassa.

    • Vastaa

      ananas2go

      tiistai, helmikuu 14, 2017

      Hyvä pointti, Noora, kiitos ajatuksestasi! Totta, niinhän sitä itsekin lähestyy mieluummin yhtä ihmistä tai jos joku vaikka tulee kysymään tietä, on tyytyväinen, kun porukasta irtoaa sivummalle yksi, joka tulee ja puhuttelee.

      Mitä tulee seuran saamiseen paljon mainostetuissa hostelleissa, olen varmaankin majoittunut enimmäkseen sesongin ulkopuolella mutta en ole kovin paljon tutustunut niissä ihmisiin tai varsinkaan tullut vaihtaneeksi yhteystietoja. Mutta tosi monella on ihan muita kokemuksia.

LEAVE A COMMENT