Seitsemän niukkaa matkakuukautta edessä ja ***JUONIPALJASTUS***

Syksyn 2018 #flamejazzcruise myytiin loppuun viikkoja ennen lähtöä. Onneksi pääsin mukaan.

”Oletko nyt tehnyt matkoja?” on melko tavanomainen keskustelunavaus, kun tapaan tuttujani. ”Ooksää nyt käyny missään?”

Vähän hämillisenä olen selitellyt, että en juuri muuta kuin risteilyjä. Yhdessä todetaan, että onhan sitä siinäkin.

Käytännön syistä enimmäkseen kengännauhabudjetilla pogoilevat popot ovat suurimman osan olemassaolostaan kuljeksineet kotimaassa tai muuten lähistöllä. Puolentoista, kahden viime vuoden maabongaustahti (Oslo Norjassa, Gdansk ja Sopot Puolassa, Budapest Unkarissa, Sofia ja Kyustendil Bulgariassa) oli poikkeuksellinen.

Loppuvuoden matkajuttuja

Yksi risteily pitäisi piakkoin varata, sillä Tallink Siljan pisteitä vanhenee, ja haluaisin käyttää ne. Onko lähtö loppuvuoden mittaan, riippuu siitä, lähdemmekö Reissusiskon kanssa vai livistänkö päiväretkelle itsekseni.

Tie vie Helsinkiin ainakin yhteen Saksan matkailuiltaan. Myös We Jazz -festivaali osuu kuvioihin toistamiseen. Viime vuonna pääsin vapaaehtoisten joukossa muutamaan työvuoroon ja sen myötä palkkioksi konsertteihin. Kaksi työvuoroa kilahti sähköpostiin nytkin. Sämpylöitä soittajille taas värkätään.

Kurkistus matkavuoteen 2019

Haaveita aina riittää, mm. Praha, josta olemme Reissusiskon kanssa jauhaneet ainakin yhtä kauan kuin muinoin jauhoimme Lontoosta. Onko mihinkään rahkeita kevätpuoleen, on joltinenkin kysymysmerkki.

Odotan jo kovin tammikuisia Matkamessuja. Asiaa on ainakin Icelandairin osastolle, sillä ensi kesään on luvassa iso ja pitkä matkasuunnitelma.

Jo aivan ensimmäisillä Matkamessuilla 2014, jolloin pääsylippuni oli voitto blogiarvonnasta, eikä pogoilevien popojen nauhoja ollut vielä oikein solmittukaan, ostin Satu Rämön Mondo-sarjaan kirjoittaman Islanti-oppaan. Kyselin jo silloin Icelandairin stop over -mahdollisuudesta. Ja olen säästellyt Islanti-haavetta siihen, että nappaisin kaksi maata samalla lipulla, jos sattuisi asiaa Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.

Ja nyt näyttää vahvasti siltä, että Kanada on listalla. Pääkohde Foodiesiskon kanssa on Toronto, mutta kun sinne asti nyt lähtee, niin samahan sitä olisi katsella useampikin neliökilometri.

Kova säästäminen luvassa, Ja kun verottajakin sattui tänä vuonna muistamaan mätkyillä eikä palautuksilla, niin ennen kesän repäisyä taitaa matkakalenteri jokseenkin ammottaa tyhjyyttään.

Mutta onpa noita menneitä muistoja avattavana, joten blogi varmastikin päivittyy. Enkä taida aivan malttaa olla hiljaa matkasuunnitelmien hehkuttamisestakaan.

Varattuna on siis toistaiseksi Matkamessuilla kuljailu ja Flame Jazz Cruise Viking Gracella. Kumpikin osuu tammikuuhun.

Mistä Kanadan-matkan suunnitteluun liittyvästä haluaisit lukea blogista? #PopotPogoillenKanadaan2019 alkaa vähitellen näkyä somekanavissani.

Varsinainen ruokaretki

Höpötin empanadaksista monta viikkoa.

Eteläamerikkalaiset piiraset ovat itse asiassa varsin uusi herkku minulle (ja täysin riittävä syy haaveillaArgentiinan-matkasta). Maistoin niitä ensimmäisen kerran Wowandersin järjestämässä bloggaajatapahtumassa, minne ne leipoi Mama’s empanadas.

Niin että kun huomasin latinoruoka-aiheiset teemaviikot Viking Amorelalla, varasin risteilyn ja pyysin Foodiesiskon mukaan.

Jos olisin ollut fiksu, olisin ehkä tyytynyt nopsaan kahvikupposeen majapaikassa. Sen sijaan porhalsimme kuivin suin laivan aamiaiselle. Musiikkia, juttelua, kunnes oli aika mennä kokeilemaan iltapäiväteetä.

Amorellan iltapäiväteen skonssit tarjotaan perienglantilaisesti hillon ja kermavaahdon kera.

Kaksi suolaista ja neljä makeaa suupalaa saa valita keittiön antimista.

Päättelimme mutustellessamme, että makeita paloja oli aika iso annos. Taisimme saada kaupan päälle vielä macaron-leivoksen. Vaikka herkuttelimme hitaasti, olo oli pitkään täysi. Kehittäisimme iltapäiväteekonseptia niin, että yhden makean olisi voinut vielä vaihtaa suolaiseen. Valitsimme muuten kumpikin teetä, vaikka Viking Linen kahvikin on hyvää, ja se osoittautui herkulliseksi päätökseksi.

Joten nälkä ei varsinaisesti ehtinyt tulla siihen mennessä kun tallustimme Ellaan. Laiva läheni Tukholmaa ja keittiö oli menossa hetkeksi kiinni. Aavistus hopun makua tilauksessa oli, mutta sitä vastoin saimme syödä rauhassa ja pitkään.

Empanadakset olivat alkupaloja, joten valitsin lisäksi kasvisfajitaksen.

Jälkiruokaa ei millään mahtunut. Ei vaikka tviittailin Valpuri Mäkisen kanssa fiestastani. Ja vaikka churroja ei v-o-i jättää väliin, kun niitä on tarjolla. Onneksi se Ella´s avautui uudestaan sitten Tukholmasta lähdön jälkeen…

Herkulliset leivonnaiset, paistoöljy vaihdettu riittävän usein, ja suklaakastike paksua ja maukasta. Nam.

Taisi olla ensimmäinen matkani Amorellalla, ja laiva on sentään liikennöinyt 30 vuotta. Niin harvoin tulen valinneeksi noita koko ajan aluksessa -juttuja,  Viking Gracen jazzristeilyt taitavat olla ainoat.

Mutta leppoisaksi vaihteluksi varsin käypä kokemus.

Uskalla hankkia korjaava kokemus

Vuodenajoilla on taipumus tulla samassa järjestyksessä. Ihminen tuppaa reagoimaan niin, että uskoo jonkin kokemuksen toistuvan. Kun kerran on sattunut jotain ikävänpuoleista, muiston kertaa uudessa tilanteessa ja käy läpi entiset muistot samalla. Niinpä reaktio meneillään olevaan juttuun saattaa näyttää suhteettomalta ulkopuolisen silmään.

Olen kesän mittaan koettanut opettaa itselleni otsikon elämänfilosofiaa: että rohkenisin kokeilla uudestaan, luottaa siihen, että voi käydä toisin ja paremmin, hankkisin korjaavan kokemuksen ja päästäisin pelosta irti.

Taksikyyti Bulgariassa

Matkoilla astun taksiin harvoin. Jalat ja julkiset – siinä minun kulkuneuvoni. Vaan pitäähän jokaisen matkailijan osua toisinaan taksihuijauksen kohteeksi, ja kesäisellä kirsikkareissulla Bulgariassa kävi niin.

Olin palannut Kyustendilista Sofiaan ja etsiskellessäni karttasovelluksesta reittiä hostelliin sain kimppuuni avuliaan taksikuskin. Koetin kyllä kysyä, tietääkö hän, missä paikka on. Hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä, kun lisäsin reitin sovellukseen. Ai, sinulla on navigatsioone!

Joo. Vaan kuskilla ei ollut käsitystä siitä, miten navigatsioone pelaa. Kun kerran nuoli näytti vasemmalle, hän porhalsi vasempaan, vaikka käännös oli oikeasti kilometrin päässä. Siinä sitten sompailtiin, ja kun matkaa oli enää vähän, jokin tietyö esti menemästä jonnekin. Kuljettaja pysäytti ja veloitti arvioimaansa isomman summan, mutta en jaksanut ruveta kinaamaan vaan halusin rauhaan. Jalat ja kartta veivät perille.

Jotenkin en lähtöpäivänäkään osannut ruveta seikkailemaan raitiovaunulla keskustaan ja sieltä eteenpäin. Uusi taksinkuljettaja tunsi reitin, ja kokemus oli ainakin sujuvuuden kannalta korjaava. Semmoista ajoa olin aiemmin nähnyt vain elokuvissa: kun oli kolme kaistaa samaan suuntaan, niitä käytettiin kaikkia, ja lentokentällä oltiin muutamassa minuutissa. Eurotkin olisivat käyneet, mutta kun sanoin, että minulla on paikallista valuuttaa, kuski vain nyökäytti mittariin, ja summa oli selvillä.

Museomuisto hälvenee

Opas lähti esittelemään taidenäyttelyä. Hän kertoi maalauksista ja niiden tarinoista hyvin asiantuntevasti. Miten kiehtovia asioita tauluista saadaan selville! Työ oli maalattu puulankulle, ja oli tutkittu, että samalle lankulle maalattu toinen työ oli toisessa museossa Suomessa, ja vielä kolmas jossain kokoelmassa maailmalla.

Taulun tytöllä oli tarina. Hän oli kokenut ikävyyksiä ja aikoi ehkä… Ainakin hänellä oli tikari.

Miehen selostuksesta tuli inha olo.

Seuraavan kerran kun halusin ulkomaisen taiteen näyttelyyn, se tyyppi oli TAAS työvuorossa, vaikka harvoin kävin, kun Oulussa saakka asuin. Menin sisään lähellä sulkemisaikaa, eikä hän perinyt pääsymaksua, koska oli niin vähän aikaa kiertää näyttelyä. Mutta hän kirjoitti minulle kuittilomakkeen, joka pitäisi hakea seuraavana päivänä. ”Nyt teidän on pakko tulla.” En koskaan mennyt uusimaan inhaa oloani. Voivottelin vain.

Nyt, paljon myöhemmin, mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että jokohan se tyyppi olisi vihdoin siirtynyt eläkkeelle. Kun satuin Helsinkiin sopivasti päivänä, jolloin Wihurin säätiö tarjosi taiteen ystäville vapaan pääsyn kolmeen taidemuseoon, päätin rohjeta Sinebrychoffille pitkästä, pitkästä aikaa. Pidän siitä museosta, rakennuksesta, ja kaipasin nähdä kotimuseon ja kokoelmat uudestaan.

Eikä sitä tyyppiä näkynyt ainakaan sinä päivänä. Puhhuh.

Myös kohtaaminen museossa osoittautui korjaavaksi kokemukseksi, kun törmäsin juuri Kreikasta palanneeseen Kaukaa haettua -bloggaajaan ja kiersimme kauniin rakennuksen yhdessä. Kiitos, Anna! Se oli hyvä päivä.

Kesällä juttua suunnitellessani oli mielessä vielä jokin esimerkki. Sen kokemuksen korjaaminen onnistui ilmeisen hyvin, koskapa tapaus on häipynyt muististani kokonaan,

Kuvituskuvina ovat syksyn tukholmalaismuistot, koska kukkien pitää mielestäni olla sinisiä.

Helppo alku Airbnb-majoitukseen

 

 

On kiinnostanut. On arveluttanut. On mietityttänyt. Olen aikonut ja perunut.

Ja sitten miltei sattumalta tulin kokeilleeksi vihdoin Airbnb-majoitusta. Mikäs muukaan kuin suosikkisomeni Twitter tuli avuksi. Pohdiskelin siellä tulevaa Turun-reissua. Sillä kertaa olisi meno aamulaivaan; pitäisiköhän taas varata hostellipaikka Boresta?

”Tai mun Airbnb:hen”, ehdotti Twitterissä jo tutuksi käynyt Henna. Kun oltiin somessa jo jutusteltu, tuntui helpolta luottaa.

 

Majoituksen pienet yksityiskohdat piristivät vielä lisää.

 

Ihanaa, kun ei ole pelkkä pelottavanvalkoinen koti, kuten niin monet instagrammattavat muotikodit nykyisin.

Moni taitaa hankkia sijoitusasuntoja majoituskäyttöön, mutta tämä kohde on osittain perheen omassa käytössä. Se on opiskelevan nuorison tukikohta, kun perheen pääasiallinen koti on kauempana keskustasta. Ilmankos oli mukavasti myös työtilaa. Pidemmän oleskelun mittaan olisi voinut naputella blogeja ja somea siellä…

Eteisen pöydällä oli vinkkejä niin asuntoon kuin Turkuunkin.

 

tilava ja viihtyisä huoneisto sopisi isommallekin porukalle.

Ties kuinka moni tuttu on puhunut minulle Airbnb:n puolesta pitkän aikaa. He ovat suosittaneet sitä majoitusvaihtoehdoksi tai myös tienestiksi. Kertovat kokemuksia opiskelijoiden yhdestä huoneesta, joka on varustettu Ikean huonekaluilla ja vuodevaatteilla majoittujia varten, kun opiskelija elelee toisessa.

Myös keväällä Teneriffan-viikkoa suunnitellessani säästäväisen ystäväni vinkki oli valita Airbnb, jotta voi kokata oman ruokansa. Päädyin hostelliin. Keittiö sielläkin on, senkertaisessa jopa iso maustevalikoima, ja petipaikan hinta on Airbnb:tä edullisempi yksin matkaavalle.

Kestiemäntämme Henna otti meidät vastaan.

Matkustin Turusta Amorellan-risteilylle kaverin kanssa, ja Foodiesisko jakoi kulut kanssani, joten tämä oli kaikin puolin kelpo kokemus. Juteltiin, että otetaan uusiksi. Talo olisi tarjonnut kupposen kahvia tai teetä ainakin lyhyeksi aikaa majoittuvalle, mutta me popsimme iltapalaksi omia eväitä ja kiiruhdimme aamupalalle laivaan.

Asumus oli viihtyisä, avara ja siisti. Melkein oli haikeaa jättää se yhden yön jälkeen.

Henna, majoittajamme, kirjoittaa Sooloiluja-blogia ja ylläpitää Facebookin uutta Tallinnatärpit-ryhmää.