Yleinen

Kevätsilmukka kiristyy

15.4.2018

Vaikka pääni onkin liidellyt viime aikoina Unkarin pustan yllä, ei pidä unohtaa nykyistä olinpaikkaa.

Ihana, mutta sekopäinen Hollannin kevät. Yhtenä hetkenä aurinko porottaa kuin päiväntasaajalla konsanaan, toisena taivas aukeaa, salamat lyövät lieskaa ja pyöräilijän niskaan piiskaa vettä kaikissa olomuodoissa. Pitkät sukat saa unohtaa, paksut farkut vaihtuvat mekkoihin ja magnoliat kukkivat niin vimmatusti, että terälehtiläjiin voi liukastua, jos tuijottaa liian tiiviisti kevätaurinkoa. Samalla, kun lehdet puhkeavat puihin ja talvenkalpea iho muuttuu vähemmän keltaiseksi, gradupommi vain jatkaa tikittämistään. Käärmeitä paratiisissa.

20180408_123413

Kirjoitan tätä piskuisessa puutarhassamme. Tai no, kahden metrin laatoitetulla käytävällä, jota korkeat muurit ja ulkoseinät reunustavat. Mutta mustarastaat visertävät tuutulaulujaan, naapurin pojat potkivat palloa muuriin ja kissa mouruaa jossain lähistöllä kevättä rinnassaan. Yläpuolella purjehtii harmaita ja harmaampia pilviä; yöllä pitäisi sataa.

Lähipuutarhoista kuuluu teekuppien kilinää ja turkinkielistä pulputusta. Tässä istuessani Tilburgiin on laskeutunut hämärä. Ei äkillinen kuin tropiikissa, ei lappilaisen löysä kuin Inarissa. Vaan määrätietoinen, järkevä hollantilainen hämärä.

Olen vaihtanut levottomasti paikkaa koko päivän. Gradunteko tuntuu kanittavan niin sängyssä, keittiönpöydän ääressä kuin täällä rottinkituolissakin.

Kunnon graduntekijänä olen tietenkin saanut kaikkea muuta aikaan. Hakenut repullisen tuoreita vihanneksia ja hedelmiä torilta (aah parsakausi!), imuroinut, jynssännyt kaasuhellan puhtaaksi bolognesenjämistä ja grillannut halloumia opiskelija-asuntolan pihalla ison kaverilössin kanssa.

Kaikki tuo valo kotioven ulkopuolella.

Kevättori: talvihorroksesta heränneet lapsiperheet, eläkeläispariskunnat ja krapulaiset opiskelijat. Pikkukoirat kärkkyvät maistiaisia uppopaistetuista turskanpaloista. Nyt saa jo hollantilaisia mansikoita ja mustikoita. Tulppaanikimppu irtoaa parilla eurolla. Pehmismyyjäkin on parkkeerannut polkukärrynsä kulmaan, joka ammotti tyhjyyttään koko talven.

Yhtäkkiä tuntuu, että yliopiston väkiluku on tuplaantunut. Syödään lounasta ulkosalla, eikä pikku pyöräkolareilta voi välttyä ruuhkaisilla väylillä. Kirjastossa puolestaan ei tarvitse enää jonottaa istumapaikkaa, koska kaikki kynnelle kykenevät ovat siirtyneet ulkopöytiin. Kiitän nyt itseäni siitä, että hankin joulukuussa macbookin, sillä 12 tunnin akunkestolla voi naputella paatosta ilmaston tuhoutumisesta raittiissa ulkoilmassa ja saada palaneen nenänpään palkkioksi päivän työstä.

20180408_143945
20180408_123838

Olen auttamattoman iltaihminen, ellen jopa yöeläin. Mutta olen herännyt viime aikoina seitsemältä auringon noustessa – ja painunut takaisin nukkumaan enää pariksi tunniksi. Vielä kuukausi sitten 10.30 herätyskin teki tiukkaa. Tänään olin siihen aikaan jo torilla nuuhkimassa paahtuvien pähkinöiden höyryjä. Iltaisin yritän lopettaa työnteon kymmenen maissa, tosin tänäänkin takuulla venyy pitempään. Kun lopulta kahdentoista aikaan möngin hammaspesulle, olen niin loppu, etten jaksaisi nhdä edes sitä kahden minuutin vaivaa.

Vaikka nukun aina yli kahdeksan tuntia, herään silti väsyneenä. Dediksen paino on raskas, ja painoliiviin lisätään joka päivä muutama lyijynpala. Neljä viikkoa. Kolme. Sitten enää päiviä. Toukokuun ensimmäisellä viikolla pitäisi olla alustavasti valmista. On siinäkin sanapari.

Tasapainoilen kiikkulaudalla, jonka toisella painaa 50 sivun opinnäyte, kaksi laajaa esseetä, toimittajahommia ja lopputentit. Toisella puolella keikkuvat keväiset riennot, melkein-viimeiset yhteiset hengailut ja vihreä nurmikko tuhansine kukkasineen.

Ensi viikolle on luvattu hellettä.

Naapurin iltavillin kouriin joutuneet ipanat lauleskelevat motherfucking sex niggas. 

Voin sanoa kaikki on hyvin kuitenkin vähemmällä ironialla kuin Paperi T.

Olisiko hyviä vinkkejä gradustressin helpottamiseen? Ja onko kevät teilläkin samanlaista hullunmyllyä?

PS. Jos satut tietämään, miten macbookin saa tunnistamaan sd-kortin, olisin kiitollinen avusta. Olen siirtänyt samalta kortilta kuvia ennenkin, mutta finder ei enää tunnista sitä jostain syystä. Olisin laittanut kukkakuvia, mutta joudutaankin tyytymään nyt puhelimen antiin läheisiltä dyyneiltä.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna 16.4.2018 at 12:27

    Ressimonsteri kirjoittaessa ei oo kiva. Muistan miten kirjotin oman opinnäytetyöni kahdessa viikossa töiden ohessa. 40 sivua tekstiä. Matsku mulla onneksi jo oli, että ei se ollut muuta kuin kirjoittaa. Vaan olihan homma. Sen muutaman viikon aikana ei paljoa nukuttu ja sitäki enemmän kiristeltiin hampaita. Että ei solekko tehhä. :)
    Onneksi voit kirjottaa kesälaitumilla! <3

    • Reply Sunna 18.4.2018 at 11:20

      Jep, on tämä melkoista aikaa. Tavallaan kivaakin, kun tulosta tulee, mutta meinaa kyllä mennä maaniseksi. Kiitos <3

    Leave a Reply