Yleinen

Unelmien ranta

8.11.2017

Löysin toistaiseksi kauneimman palan Hollantia vanhan mantereen kärjestä. Zeelandin provinssissa riittää pilviä ja suolaista merituulta kuin uudessa versiossaan konsanaan. Mahdotonta uskoa, että kymmenien tuhansien kilometrien päässä vehreä saari lentokyvyttömine lintuineen nimettiin näiden peltojen ja hiekkarantojen mukaan.

Heitimme auton parkkiin Domburgin syksyksi autioituneessa turistikylässä ja sulattelimme pannukakkuja rantakävelyllä.

IMG_9607.HEIC
IMG_9615.HEIC
IMG_9627.HEIC

Oli saksalaisia ja belgialaisia viikonloppumatkailijoita, liikaa jalanjälkiä hiekassa ja leijoja lennättäviä lapsia, joiden naruja varoa. Mutta minä näin vain röykkiöittäin simpukoita. Erivärisiä kuin Norjassa, mutta samanmuotoisia. Nyt kumisaappaat ovat vaihtuneet epäkäytännöllisen vedenpitämättömiin juoksukenkiin, mutta vesi kuuluu kenkiin. Osa seikkailua.

Kuin Zeelandin viimeinen ranta olisi puhdistanut ylimmät karstat ja turhautumiset minusta.

Eikä vähiten siksi, että ymmärsin vihdoin, ettei rantalomailuun tarvita lämpöä ja paistatta. Ilman niitä kuulee paremmin meren ja lokit.

Vaivun rantaviivaa kävellessä jonkinlaiseen hypnoosiin. Kun olin pieni ja asuin Norjassa, etsin hiekkarannoilta simpukoita ja merisiilien kuoria. Kävelin kirkkaanvärisillä kumppareillani läpi juoksuhiekan, ihastelin vuorovesilammikoihin loukkuun jääneitä pikkukaloja ja unohdin ajan ja paikan. Levän tuoksu aktivoi samat toiminnot vieläkin.

IMG_9618.HEIC
IMG_9627.HEIC
IMG_9632.HEIC
IMG_9637.HEIC

Tänään olen juossut luennolla, palavereissa ja kiipeämässä. Poliisikin pysäytti ja moitti sammuneesta pyöränvalosta. Aivan julmettu kiire; sellainen, joita jokaisen oman elämänsä tunnamilonoffin pitäisi karata vähintään Nepaliin asti. Vaan tällä kertaa en mene.

Koska unelmani ovat alkaneet toteutua. Hälyttävällä vauhdilla.

Kun vuosi 2017 alkoi, lupasin itselleni, että tänä vuonna ottaisin isoja askeleita sitä kohti, että kirjoittamisesta maksettaisiin minulle. Se kai ammatin määritelmä on? Pro bono -keikkoja riittää aina, mutta kun pelkistä kehuista ei oikein linssipata synny.

Palaveri, johon tänään ilmestyin myöhässä ja huulipunaa hiuksissa, oli yliopistolehden päätoimittajan kanssa. Hän toivotti minut tervetulleeksi lehden englanninkieliseksi kolumnistiksi. Saan siis vihdoin laittaa leivän päälle huonoja poliittisia sutkauksia ensin rahaksi ja sitten hummukseksi muutettuna. Lisäksi sain mukavan kokopäiväisen keikkahomman joulukuuksi, joten raha- ja CV-huolet on ainakin tutkinnon loppuun asti selätetty.

Ja kun saan korvausta jostain, voin hyvillä mielin jatkaa orjailua niille medioille, joihin uskoo ja joita haluaa tukea.

IMG_9667.HEIC
IMG_9620.HEIC

Tänään sain myös kutsun puhujaksi arktiseen konferenssiin Rovaniemelle ensi viikolla. Aikamoisen vaikutuksen olen kai tehnyt, kun viimeisin arktinen saavutukseni on harkkarointi Barents-sihteeristössä viime syksynä. Tiedä mitä tuostakin seuraa!

Sain myös tänään gradulleni juuri sen ohjaajan, josta haaveilinkin, ja hän on innoissaan aiheestani. Niin minäkin. Gradusta, kiipeilystä, Zeelandista, kampasimpukoiden kuorista ja ennen kaikkea kirjoittamisesta. Haluaisin käydä huutamassa viiden vuoden takaisen itseni korvaan, ettet arvaakaan, kuinka hyviä valintoja teet just nyt. Ennen kaikkea uskallat haaveilla.

Voisipa viiden vuoden päästä tulevaisuudessa luuraava Sunna käydä kuiskaamassa minulle, mihin tästä vielä päädynkään. Innostaa, kannustaa. Olen aina ollut ylivarovainen ja vähän pessimisti omien kykyjeni suhteen, luottanut kaikkiin muihin paitsi itseeni. Ei muuta kuin kaasu pohjaan, ”kyllä” takaisin sanavarastoon ja ennen kaikkea näppäimistö savuamaan.

Unelmallista loppuviikkoa! Ja eksykää ihmeessä Zeelandiin, Hollannin helmeen!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply