Yleinen

Miten välivuosi muutti minua

9.8.2017

Hyvää vuodenvaihdetta!

Suunnilleen näillä kohdillahan monien vuosi vaihtuu. Kesä lusittu, paljon hommia edessä. Opiskelua, töitä, todennäköisesti myös muutoksia.

Viime keväänä päätin ottaa kandin paperit ulos ja olla jatkamatta vielä maisteriopintoihin. Sen sijaan painoin kesäduunia raja-asemalla, leikin diplomaatinpoikasta Pohjois-Norjassa, busseilin halki Väli-Amerikan, tutkailin Kanadaa ja Jenkkejä sekä läksin kausityöntekijäksi Norjaan – ja tulin maitojunalla takaisin.

Leijun taas turhauttavassa limbossa vanhempieni nurkissa ja toivon, että edessä olisi huikea vuosi kansainvälisen lain maisteriopintojen parissa.

P1610360
P1610361

En missään nimessä tahtoisi pitää toista sapattivuotta. Ehkä tärkein löydös itsestäni näillä reissuilla oli, etten kestä tarkoituksettomuuden tunnetta. Omatuntoni ei anna periksi, että tahkoan rahaa ahneen yrittäjän taskuihin myymällä krääsää tai litkin playalla paikallista ohrajuomaa viikkoja putkeen. Perinteinen kesäesailu alkaa myös tulla korvista ulos: pelkkä raha ei riitä kannustimeksi rikkoa pahvilaatikoita tai siivota varastoja.

Toiselle monen kuukauden reppureissulle lähtisin hyvinkin, mutta ehkä naisena, jolla on missio. Joko lehtijuttuja, dokkariprojektia tai vapaaehtoistöitä. Olen kypsytellyt vaikka minkälaisia reissuideoita: Etelä-Amerikkaa, Trans-Siperiaa, Elbrusille kiipeämistä tai Alppien halki vaeltamista. Reissupakukin voisi olla hyvä idea! Olen lukenut ihastuneena Vagabonda-blogin Terhin reissuvalmisteluja määrittelemättömän mittaisesta Eurooppa-road tripistä.

Välivuoteni on ollut yksinäinen. Pohjois-Norjassa kavereina olivat vain kymmentä vuotta vanhemmat kämppikset, reppureissussa seura vaihtui todella usein ja Kanadassa roikuin kavereiden helmoissa. Vaikka olenkin introvertti, tarvitsen jonkunlaisen yhteisön ympärilleni – kuten meistä lähes jokainen. Kunnon erakot ovat harvassa. Joskus, kun juttelin vuoden aikana parhaiden ystävieni kanssa skypessä, itkin jälkikäteen.

Sitä, miten inspiroivia ja kauniita ihmiset osaavat olla. Sitä, miten iso välimatka meitä erottaa.

Kuten kaikki silmänsä ja sydämensä vähävaraisissa valtioissa avoimina pitävät reissuilijat, opin myös paljon etuoikeudesta ja tasa-arvosta. Minulle naiseuden takia vähättely oli kamalaa ja uutta, paikallisille tavallista ja jokapäiväistä. Kotipuolessa lapset hakkaavat liikaa pleikkaria, Nicaraguassa pikkupojat puolestaan hyppäsivät lehmäaitaukseen ja vetelivät ronskisti lemmuja hännästä. Suomessa Lidlin vartijat ovat lähteneet dyykkireissun jälkeen perääni – Guatemalassa minua katsottiin kuin upporikasta katukuppilassa ja kysyttiin, onko kaikki varmasti hyvin, haluanko lisää juotavaa.

P1610350
P1610349

Olen sekalaisen vuoteni jälkeen yhtä aikaan sekä enemmän hukassa että aiempaa määrätietoisempi. Niin paljon polkuja, mistä valita, ja pelkoja, että mitä jos mistä ei tulekaan mitään. En voi sanoa tulleeni onnellisemmaksi tai löytäneeni mitään suurta tarkoitusta. Itse asiassa taidan olla onnettomampi kuin ennen tätä irtiottoa. Olen tainnut nähdä ja kokea liikaa, ja nyt tarvii rauhoittua, prosessoida ja ennen kaikkea tehdä jotain järkevää ja suurta. Esimerkiksi gradu!

En tiedä, mitä haluan tulevaisuudelta. Vuoden sisään haluaisin sisällyttää CV:hen maisterintutkinnon Tilburgista, mutta muusta ei ole hajuakaan. Ideoita riittää, mutten aiemmin ainakaan ole uskonut niihin. Kukapa minut ottaisi vakavasti, jollen minä itse?

Niinpä. Antaa siis unelmien lentää tutkijantöihin Islannissa, Vihreän tulevaisuuden luomiseen Suomessa, paluussa Wieniin ja huipputyöhön Genevessä.

Olen tuntenut paljon, hyvää ja huonoa. Ulissut stressiä ja yksinäisyyttä harjoittelijana yksin toimistolla iltaseitsemältä. Opetellut hyppimään aalloissa ja naureskellut, kun bikinit tippuivat jatkuvasti päältä. Turhautunut töissä, joihin luonteeni ei sovi ollenkaan ja joiden tekemisellä en näe mitään pointtia, en minulle, työnantajalle tai asiakkaille. Pelännyt myrskyisellä Karibianmerellä tai skorpioneja laudanraossa Costa Ricassa etsiessäni. Sanonut liian monet hyvästit ja halannut yhtä monesti jotakuta, jonka tapaan pitkästä aikaa. Kun saavuin kolmen kuukauden busseissaistumisen jälkeen Panaman kanavalle ja näin vaaleanpunaiset pilvet Panama Cityn yllä…

P1610347

Ennen tätä vuotta olin jo matkustellut vaikka kuinka paljon, aloittanut alusta muutaman kerran ja asunut ulkomailla. Olin jo muka kansainvälinen, avoin ja utelias. Oikeastaan taisin hukata uteliaisuutta matkan varrelle: kun kokee tarpeeksi, ei enää jaksa kiinnostua. Mutta kyllä minä silti johonkin suuntaan kehityin. Enää en arkaile minkään osaamani kielen puhumista vähääkään – natiivit saavat hyvät naurut, jos menee päin puuta. Minua ei kiinnosta, millaisena muut minua pitävät. Voin joko lähteä parvekkeelle rommipaukuille keskellä yötä tai olla se tylsä, josta ei saa bileseuraa.

Blogistakin on voinut rivien välistä lukea, että keväällä jaksamiseni ensin väheni ja sitten loppui. Minulla on ollut kurja olo. Mikään ei ole innostanut. Odottelin kauan, milloin aallonpohja koittaisi, että saisin raahauduttua kuopasta ylöspäin. En tiedä, onko se vielä takana (toivottavasti!), mutta odotan aidosti ja innolla muuttoa Hollantiin ja kaikkea uutta, mitä se tuo tullessaan. Ehkä mahdollisuuksia. En ole oikein uskonut mahdollisuuksiin, olen vain rämpinyt johonkin suuntaan.

Välivuodesta jäi käteen valtava määrä kokemuksia käsiteltäväksi, motivaatio jatkaa minua oikeasti kiinnostavien asioiden parissa ja vastalöydetty uteliaisuudenpoikanen. Tulevaisuudentoivo. Onneksi vuosi, elämäni rankin ja kaunein, on ohi.

Oletteko löytäneet vastauksia pitkiltä matkoilta? Vai vain lisää kysymyksiä?

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 10.8.2017 at 12:04

    Mulla on vielä kokematta tuollainen pitkä matka, viisi kuukautta Hollannissa ja kaksi kuukautta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on mun pisimmät ulkomaankomennukset. Mutta harvoinpa sellainen ylevä ”nyt etsin ja löydän itseni” -ajatus todella käy kokeen matkalla! Ainakin Hollannin jälkeen olin varmaan puoli vuotta ihan maassa, koska tunsi kuitenkin muuttuneensa niin totaalisesti, mutta sitten taas kaikki oli Suomessa ihan samanlaista. Kahden kuukauden reissu on vielä niin lyhyt, että se ei jätä samanlaisia syviä tuntemuksia sieluun, ainakaan omalla kohdallani. Voin kyllä kuvitella sun sisäisen pyörremyrskyn. Ja on tosi rehellistä sanoa, että kokee olonsa ehkä jopa onnettomammaksi kuin ennen välivuotta.

    Luulenkin, että toi Hollantiin muutto tosiaan tuo sulle jotain uutta hyvää! :) Suurena Hollannin rakastajana oon aina sitä mieltä, että sinne muuttaminen on hyvä asia. :D Ja mulla on myös tota samaa, että en oikein kestä hirveästi sellaista tarkoituksettomuuden tunnetta. Aina kun mieli on halajannut ulkomaille, oon aina miettinyt, miksi mä sinne lähden. Ajatus vaikkapa puolen vuoden pelkästä haahuilusta ei ole tuntunut hirveän omalta – vaikka en varmaan kieltäytyisikään sellaisesta reissusta! Vapaaehtoistyö, kirjan kirjoittaminen, opiskelu ja työnteko, ne on niitä asioita, jotka mua on aina kiinnostanut ulkomaihin liittyen. Mutta tosiaan, ihanaa uutta alkua Hollannissa, mä täällä innostuneena seurailen, mitä elämä sulle tuo tullessaan!

    • Reply Sunna 10.8.2017 at 22:05

      Ensinnäkin, kiitos aivan ihanasta kommentista! Tosi lohdullista kuulla, ettei ole lainkaan yksin näiden ajatusten kanssa. Olit Hollannissa ehkä vaan lukukauden, mutta sen vaikutus kesti selvästi pitempään. Ehkä se tässä onkin eniten painanut, että olen vetänyt putkeen parissa vuodessa Sveitsi-Suomi-Itävalta-Norja-reppureissu-Norja-Suomi. Voisi joskus vähän pysähtyäkin :D On ollut toisaalta helppoa tuntea oloksi vähän kurjaksi, kun Itävallassa oli niin mahtavaa, että kaikki on tuntunut sen jälkeen valjulta.

      Toivotaan näin! Itse en ole niin vakuuttunut Hollannista, mutta toivottavasti tykästyn siihenkin. Sinullakin on aikas ihana muutos tapahtunut elämässä, paljon onnea :)

  • Reply Maarit Johanna 10.8.2017 at 14:59

    Kirjoitat niin kauniisti kuin aina <3
    Joka tapauksessa vuosi on antanut paljon ajattelemisen aihetta ja varmasti jälkikäteen se miten se meni, oli juuri oikein. Tulevana vuotena varmasti monta palikkaa loksahtaa paikalleen ja löydät sen päätteeksi itses just sieltä mistä kuuluukin :)

    • Reply Sunna 10.8.2017 at 22:07

      Kiitos kaunis <3 On takuulla monta hyvää paikkaa, joihin voi päätyä, ja olen tosi tyytyväinen siihen, mistä olen tulossa ja minne menossa.

  • Reply Inka Santala 10.8.2017 at 15:05

    Nyt taas 8 kk ulkomailla viettäneenä täytyy sanoa, että nuo aallonpohjat ja toisaalta huikeat, elämää mullistavat seikkailut kuulostavat tutulta! Kaikkiin reissuihin kuuluu varmasti sekä hyviä että huonoja (ja joskus hyvin rankkojakin) kokemuksia. Itselle tämän hetkinen reissu on ollut hyvin erilainen, sillä paluupäivämäärää ei ole tiedossa. Opintojen parissa vierähtää ainakin kolme vuotta, täysin eri puolella maapalloa. Muutosta haaveillessa ja australialaisesta elämäntavasta unelmoidessa etäisyys ei todella tuntunut kovin suurelta – onhan meillä nykyään kaikki modernin teknologian viestimet ja videopuhelut – ja täällähän eletään vain kerran! Mutta samantien kun muutto varmistui ja päätös opiskelupaikasta kilahti sähköpostiin, se iski tajuntaan. Lähden oikeasti pois Suomesta ja kaikki ystävät, perhe, koti ja siihen asti rakennettu elämä jäävät taakse. Jotenkin se kirkastui siinä vaiheessa, että kolme vuotta on oikeasti pitkä aika ja Australiasta ei niin vaan matkusteta takaisin kotiin kyläilemään. Syksy oli siis todella rankka ja mieltä varjosti tosi paljon omien valintojen kyseenalaistaminen ja tuntemattomaan hyppäämisen pelko. Tunne oli myös täysin uusi, sillä yleensä olen nauttinut kaikista reissusuunnitelmista ja matkoista täysillä, mutta jotenkin nyt paluupäivän puuttuminen teki lähdöstä lopullista. Etelä-Amerikassa reissatessa kävi mielessä tosi usein että mihinköhän tässä nyt ollaan ryhtymässä ja mitä jos palataankin maitojunalla takaisin kotiin. Mutta samantien kun jalat koskettivat taas Australian mannerta ja pääsin haistelemaan merituulta, katselemaan onnellisia, oikeasti elämäänsä hyvin tyytyväisiä ihmisiä sekä ihastelemaan mitä kauneimpia maisemia, muistin minkä takia me haluttiin muuttaa juuri tänne. Elämässä pitää vaan uskaltaa tavoitella omia unelmia ja vaikkei olisikaan ihan varma, joskus hyppy tuntemattomaan voi olla kaikista kasvattavin kokemus. Helppoa se ei varmasti tule olemaan, mutta omien rajojen etsiminen ja itsensä äärirajoilleen laittaminen auttavat usein löytämään juuri sitä tarkoitusta ja merkitystä, mikä harmaassa arjessa kahlatessa tai vailla karttaa matkatessa välillä pääsee hukkumaan. Ehkä seuraava pidempi reissu tänne päin palloa? ;) Olen koska vaan valmis vuokraamaan auton ja lähtemään pienelle roadtripille outbackiin.

    • Reply Sunna 11.8.2017 at 13:01

      Kiitos Inka ihanasta kommentista <3 Sinä ihan varmasti tiedät, mistä puhut, ja on ihan eri asia lähteä muutaman kuukauden reissulle kuin maailmalle ilman paluupäivämäärää. Olen käynyt Suomessa kyllä välissä, mutta maksimissaan muutaman kuukauden sen jälkeen kun lähdin Sveitsiin töihin yli kaksi vuotta sitten – eikä loppua minullakaan näy. Olen niin onnellinen sun puolesta, että sait tuon mahdollisuuden (jonka totisesti ansaitset!) ja että elämä Ausseissa maistuu hyvältä. Niinhän sen pitäis ollakin, että on tyytyväinen siihen, mitä on, ja siihen, missä on ja kenen kanssa.

      Olet ihan oikeassa. Ja jos arki on harmaata, niin elämää kannattaa muuttaa. Surettaa, miten monet pelkäävät kokeilla omia rajojaan ja jäävät tuttuun ja turvalliseen, vaikka olisivat onnettomia. Tietenkin joskus elämäntilanne estää, en voi puhua todellakaan kaikkien puolesta. Olisipa mahtavaa tulla sinne! Ainakin seuraavan vuoden olen kyllä kiinni Hollannissa ja paksuissa lakikirjoissa, mutta ehkäpäs sitten :) Ihanaa kevättä sinne, koska teillähän se kai nyt on (?) ja menestystä kaikkiin projekteihin!

  • Reply Anonyymi 18.8.2017 at 12:25

    Oman lukemani mukaan Hollannissa on ilmeisesti lukukausi maksut. Kaiken kansan hakujen lähestyessä ajattelinkin sitten kysyä, että korvaako Kela sulle kuinka paljon näistä? Vai ootko muuten vaan löytänyt jonkin vippaskonstin välttyä ylimääräisiltä maksuilta? Mä haluaisin kovasti myös Hollantiin, ihan vain kielenkin takia (tosin itse olen vasta lukiossa, joten voipi sekin vaikuttaa), mutta nää maksut vähän epäilyttää.

    • Reply Sunna 19.8.2017 at 06:36

      Hollannissa yliopistokoulutus maksaa noin 2000 euroa vuodessa niin hollantilaisille kuin muillekin EU-kansalaisille. Kela ei korvaa maksuja, mutta Hollantiin saa opintotuet kuten Suomeenkin. Toki lukukausimaksu on iso ylimääräinen erä suomalaiseen korkeakouluun verrattuna, ja vaikka elinkustannukset siellä ovatkin kotimaata hieman pienemmät (halvempi ruoka ja muut hyödykkeet), niin maksaahan tuo. Tosin mie teen vain vuoden maisterin, että saan tuolla parilla tonnilla koko tutkinnon. Tuon pari tonnia maksaa aika helposti opintolainalla, joten on oma valinta, lähteekö siihen vai säästääkö rahansa Suomeen.

      Todella edulliset lukukausimaksut on ainakin Saksassa ja Itävallassa (ja Sveitsissä, mutta siellä kaikki muu onkin kallista), ja Pohjoismaissa niitä ei ole lainkaan EU-kansalaisille. Tsemppiä hakuihin! :) Kannattaa tsekata maailmalle.net ja maatieto.net.

      • Reply Anonyymi 20.8.2017 at 15:30

        Kiitos tosi paljon, kun jaksoit vastata!♡

    Leave a Reply