Yleinen

Panama City ja hyvästit Väli-Amerikalle

30.3.2017

Panama City on ehdottomasti sekopäisin kaupunki, jossa olen koskaan käynyt.

Kylmät väreet salsasivat pitkin selkärankaa jo silloin, kun bussi ylitti iltahämärässä kanaalin suuren sillan. Valtava rahtialus lipui Karibialta kohti jo horisontissa välkkyvää Tyyntämerta. Uusi manner. Historiallinen rakennusprojekti. Panama-paperit. Yhdysvaltojen nyrkin puristuksissa sinnittely.

13 tunnin bussi- ja lauttamatkan jälkeen minua väsytti kovin, mutta kun seuraavana aamuna olin herännyt kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan seitsemältä ja syönyt aamupalaksi aivan-liian-monetta kertaa amerikkalaisia pannukakkuja tälle reissulle, heitin repun selkään ja lähdin tutkimaan.

Jaksoin Cityä ensimmäisenä päivänä kaksi tuntia. Kuljin katuja suu auki: välillä ihastuksesta, välillä kauhusta, mutta enimmäkseen vain uskomattomasta hämmennyksestä. Panamassa mielikuvituksellisen muotoiset pilvenpiirtäjät kohoavat roskaisilta kaduilta taivaisiin. (Kuka niissä asuu tai työskentelee? Millä rahalla ne on pykätty?) Yksilinjainen metro on niin uusi, että se tuoksuu ihan tuoreelta autolta, ja metroon pääsee vain lataamalla saldoa muovikortille. Ettei systeemi kävisi liian toimivaksi länsimaiseksi, korteille voi pumpata lisää rahaa vain muutamasta paikasta. Samat kortit saattavat käydä busseissa ja metrossa tai sitten eivät.

Luksusbulevardit ja kymmenkaistaiset moottoritiet täyttyvät savuttavista chicken buseista ja rekisterikyltittömistä Audeista. Vuittonin liikkeen edessä jalkakäytävällä on avoviemäriin asti ulottuva reikä. Dollarilla voi ostaa katumyyjältä kaksi ananasta. Supermarketeista saa craft beeriä!

P1600364P1600354
P1600351

Minulle Panama oli loppuluku tarinaan, joka alkoi Cancúnista. Oikeastaan se alkoi Helsingin I-junassa, jossa istuin Jutan viereen posket täynnä vanulappuja. Minulta oli juuri kiskaistu kaksi viisaudenhammasta. Vetelin Atlantin ylittävällä lennolla kylmää Elovenan suklaapussipuuroa. Ensimmäisellä viikolla tyynyyn jäi veriset jäljet, enkä voinut Meksikossa syödä niin paljon tacoja kuin sielu olisi sietänyt. Nyt kuopat ovat täysin parantuneet.

Olen kirjannut ylös jokaisen paikan, jossa olen viettänyt yön tällä matkalla. Kerännyt passiin sivutolkulla leimoja. Tassutellut avojaloin monilla paratiisirannoilla, polttanut nenän vähintään kerran jokaisessa maassa. Kiljunut, kun meduusa poltti. Nauranut, kun meduusa poltti jotain muuta. Kilistellyt rommipohjaisilla juomilla, kuunnellut sadetta, raahustanut tympääntyneenä sateessa halki aika monen kylän ja kaupungin. Hikoillut selän märäksi rinkan kanssa helteessä.

Reissuklisee on totta jälleen: tuntuu kuin tammikuun alusta olisi iäisyys ja samalla ehkä kaksi päivää.

P1600304
P1600293
P1600292
P1600288

En mitenkään osaa ympätä Väli-Amerikkaa muutamaan sanaan tai lauseeseen. Runsaudenpula (sademetsien biodiversiteetti, uudet hostelliystävät, kaikki bussit ja kadut ja hymyt), puute (luihut koirat, kadulla pahvin päällä torkkuvat miehet, keksejä myyvät lapset ja joet, joissa virtaa enemmän muovia kuin vettä). Viha busseja kohtaan. Loputon meteli. Herääminen aurinkoisena aamuna linnunlauluun, loputtomat hiekkarannat, uskomattomat auringonlaskut. Tytöttely, häiriköinti ja koskettelu. Kaljalla nauravien costaricalaisten surffarien kanssa. Skorpionit Monteverdessä. Uhanalaiset titi-apinat hyppimässä läppärin päällä.

Sooloreissaus on raskasta ja ikävää, mutta milloinkaan ei voi olla niin vapaa kuin soratietä yksin tallustellessa, vain rinkan paino harteilla. Kahdestaan reissatessa sitä kinaa siitä, kumpi joutuu bussissa istumaan renkaan päällä, mutta voi pitää illallistreffit joka päivä. Ja jätskitreffit.

Panaman liikenteen ukkosmaista jyrinää kuunnellessa mietin itku kurkussa, onko tämä matka opettanut minulle mitään. Niin, en tiedä.

Jos on, ehkä huomaan sen jälkikäteen. Tarviiko kaikella olla merkitys?

Jokin silti kuiskii, että kyllä tällä ainakin oli ja on.

Huomenna, kun toivottavasti istahdan Montrealiin matkaavaan koneeseen, voin katsoa kartalta, kuinka lyhyt ja pitkä matka on Cancunista Panama Cityyn. Ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu.

Olin sitten valmis jatkamaan reissua tai en (tuntuu, että aivot on ahdettu kokemuksia täyteen ja muistikortti piiputtaa, ettei tila enää riitä), jatkan kuitenkin. Juuri nyt minulla on aikaa, uskallusta ja vähän rahaa matkustaa, joten karavaani kulkee, kunnes kameleilla ei enää kiinnosta vetovastuu. Sitä päivää odotellessa – ja sen lähestymisen jo tuntien.

Yleinen

Väli-Amerikan 10 parasta

26.3.2017

Eilen näin bussinikkunasta 12 tunnin loputtoman tylsyyden jälkeen Panaman kanavan. Tapahtui jotain, mitä en odottanut ollenkaan: kyyneleet silmäkulmissa. Ja uudelleen, kun Panama cityn pilvenpiirtäjät heijastivat Tyynenmeren auringonlaskua. Ei-mantsanörteille tiedoksi: täällä aurinko laskee suoraan mereen ja maalaa kaiken roosanvärisiksi heijastuksiksi.

Tänne loppuu matka, jolta en odottanut oikein mitään. Joka ei ole välillä tuntunut antavankaan mitään, ehkä syövän vain aurinkolaseja. Vai voiko kolmen parin hukkaamista tai rikkomista tässä vaiheessa vuotta perustella muulla kuin mustalla magialla? (Ei mitenkään huolimattomuudella.)

Mitä vielä. Silmissä suhisee sellainen filminauha, joita monet kuolemaa lähellä käyneet joskus sanovat nähneensä. Elämä Väli-Amerikassa on lopuillaan, ja tässä sen kymmenen parasta antia. Jos tarkemmat tarinat kiinnostavat, klikkaile tekstiin ripoteltuja linkkejä aiempiin postauksiin.

P1590587
P1590567
P1590546

10. Costa Rican apinaystävät

Oikeasti tässä voisi lukea Väli-Amerikan koiraystävät, mutta siitä tulee ihan oma postauksensa. Queposin hostelli ei ehkä muuten ollut mikään taivas, mutta Manuel Antonion ympäristön voisi julistaa maailman apinapääkaupungiksi. Löytyy titi-apinaa, kapusiinia ja mölyapinaa. Laiskiaisiakin, vaikken kyllä tiedä, luetaanko niitä apinaorkesteriin. Pelottomat apinat voivat hedelmänhimoissaan esimerkiksi hyppiä läppärin päällä. Jos kauhuleffojen apinavirusskenaariot ovat totta, minä olen varmasti ensimmäinen zombi.

P1590088
P1590006
P1580976
P1580938

9. Guatemala

Tylsän geneeristä laittaa tähän koko maa, mutta kun Guatemala nyt vaan kolisi ja kovaa. Vuoret, alkuperäiskulttuurit, Antiguan vanhakaupunki, (reissun parhaat jätskit,) herkullinen katuruoka ja värikkäät käsityöt. Samalla myös lohduton köyhyys ja poliittinen epävakaus. Yössä hehkuvat aktiivisten tulivuorten huiput. Tuskaisen kuumat yöt, lasittomat ikkunat, hyisen kylmät yöt ja hyttyset. Tarantelloja vessoissa. Kissanpentuja hostelleissa ja no, joka paikka täynnä. Papu-banaani-suklaa-leivokset!

P1590389

8. Espanja

Ennen reissua sanoin, että olen osannut sujuvaa espanjaa. Nyt voin vaiktaa perfektin preesensiin. Välillä Mr Kanadan kanssa skypettely syö enemmän aivokapasiteettia kuin mummon kanssa läpänheitto panamalaisessa bussissa.

P1590454

7. Queposin salainen vesiputous

Queposissa ja Manuel Antoniossa kaikki oli niin kovin turistoitunutta. Paitsi piskuinen puro, joka laajeni vesiputoukseksi ja luonnon uima-altaaksi: sinne eivät osanneet meitä neuvoa paikallisetkaan. Matkan varrelta löytyi niin kärmeksiä, hämähäkkejä, tukaaneja kuin apinoitakin, ja 4-5 metrin hyppy vihreään, sameaan äiti Maan syliin kutkutti adrenaliinilla juuri sopivasti. Pala oikeaa Tiquiciaa pakettimatkalaisille suunnatun Costa Rican sijaan.

P1590221
P1590212

6. Concepción

Tärisevät reidet ja sovinistisikaopas – unelmien vuorenvalloitus? Concepción ei 1600 metrin edestakaisen korkeuseron kanssa ollut mikään sunnuntaikävely, vaan matka Tuomiovuorelle ja takaisin. Tuskinpa ylitin itseänikään, mutta tempaisin ainakin paljon normipäivää ahkerammin. Ja hei, olenpahan kiivennyt nyt aktiiviselle tulivuorelle. Toisin kuin Guatemalaan, Concepciónille minua ei saisi takaisin kuin hädässä.

P1590699
P1590023

5. Auringonlaskut

Yksi ainoista asioista, joita ennen reissua tiesin seudusta, oli auringonlaskujen kauneus. Vietin mykistäviä hetkiä viiden ja seitsemän välillä useita kertoja viikossa. Karibia, Atitlán-järvi, Tyynimeri, tulivuoret… filminauhani pysähtyy kahden kohdalle. Queposissa lilluimme aalloissa auringonlaskussa, kunnes ranskalaistytön bikinialaosaan luikersi meduusa. Huuto oli karmiva. Rannalla vietetyt häätkin pysäytettiin hetkeksi. Monteverdessä puolestaan siemailin viiniä betoniterassilla hollantilaisen eläkeläispariskunnan kanssa, kuuntelin lintuja ja tuijotin tippuvaa tulipalloa.

P1580882
P1580823
P1580815

4. Tikal

Pohjois-Guatemalassa sijaitsevat maya-rauniot yllättivät eläimistöllään ja laajuudellaan. Ehdimme neljän tunnin kierroksen aikana kartoittamaan ehkä neljäsosan koko alueesta, ja näimme kahdenlaisia apinoita, tukaaneja ja monenlaista ötökkää. Reissun alkuvaiheessa kohtaamiset papukaijojen ja mölyapinoiden kanssa tuntuivat ainutlaatuisilta. Viidakko heräsi viileään päivään mölinällä ja kultaisilla auringon ensisäteillä.

P1600146
P1580591
P1600247

3. Saariaika Karibialla

Lusmusin yhteensä pari viikkoa Karibianmeren saarilla: reissun alkupuolella Belizen Caye Caulkerilla, lopussa taas Bocas del Torossa Panamassa. Kummassakin kellonviisarit matelevat, kulkukoirat valloittavat kadut ja ruoassa ei ole rasvassa säästelty. Aurinkoa, punaista nahkaa, turkoosia merta, snorkkelimaskin rajat kasvoille niljaantuneina. Rommia ja appelsiinimehua. Merituuli. Saariajassa ei ainakaan voi stressata, ja mikäli saari on niin pieni, että sieltä muka loppuu tekeminen, niin hostellin hyllystä napattu kirja mukaan vaan ja palmun alle pakkolomalle. Jos palaan kesällä kaupan tiskin takana mielessäni johonkin tältä reissulta, niin varmaankin riippumattoon lueskelemaan tai rantaviivaa kahlailemaan jommalla kummalla näistä saarista.

P1590780

2. Mr Maine ja Miss British Columbia

Varsinkin yksin reissatessa tapaa väkisinkin uusia ihmisiä. Suurin osa on mukavia, mutta ei ihan niitä omia tyyppejä. Mutta sitten joskus sattumalta tulee kohdalle Super Liken arvoinen tyyppi.

Mr Maine kokkaili kasvispastaa, minä linssejä ja riisiä. Ruokahetkestä syntyi romminhuuruisen illan kautta kahden päivän seikkailumatka, jonka aikana hypimme vesiputouksessa, ylitimme meren (tosin 30 metrin levyisenä) ja sivusimme isot lohkot postmarxilaista teoriaa. Sitten tuli Mainen aika lähteä takaisin Amerikkaan tienaamaan. Ja niin loppui se reissuystävyys.

Miss BC istui bussissa paikalla 12. Minulle oli lipussa merkitty paikka 11. Parin pakosta heitetyn kysymyksen ja kohteliaisuuden jälkeen aloimme aidosti juttelemaan, ja sovimme seuraavalle päivälle pyöräily- ja kajakkitreffit. Ne treffit jatkuivatkin sitten seuraavat 10 päivää ja uuteen maahan asti. BC ja minä kokkailimme quesadilloja, höpöttelimme pojista ja läiskimme yökaudet hyttysiä. Lopulta oli pakko sanoa heipat, ja kohti lauttalaituria kävellessä olin varma, että näkisimme vielä.

P1580534

1. Jutta

Kukaan tai mikään muu ei voi ansaita ykkössijaa tällä listalla. Kuinka järkevää on lähteä viideksi viikoksi tuntemattomalle mantereelle reppureissaamaan tyypin kanssa, jota on nähnyt vain espanjantunneilla ja opiskelijaruokaloissa? Vastaus: ihan parasta.

Kuvasimme chilleimpiä kulkukoiria, nauroimme katketaksemme guatemalalaisen pick-upin perässä, ja kun nauru vaihtui välillä kauhunitkuun, vakuutimme toisillemme, että kyllä tästä selvitään. Aina oli aikaa napata yöpalaksi jäiset suklaabanaanit tai pulahtaa luvattomalle yöuinnille altaaseen. Busseissa ei tarvinnut tylsistyä, kun pystyi analysoimaan omaa ja toisen elämää ja tulevaisuutta. Kiitos, fiksuin ja joustavin ja hauskin ja kärsivällisin reissuseura, mitä voi löytää. Kun tavataan, niin pistetään pupusat tulille ja valkoista Krakenia lasiin.

Vielä on reissua hetki jäljellä. Lähipäivinä luvassa vielä Panaman kanavaan ja vanhaankaupunkiin tutustuminen ja viimeiset gallo pintot – toivottavasti Montreal tarjoaa minulle parempaa ruokaa, koska gallosta ei paljon pistetä enää huonommaksi.

Yleinen

Lytkeä viikko Panaman saarilla

23.3.2017

Hola! Seitsemästä riippumatonkulutuspäivästä tämä on viimeinen. Cabanamme alla loiskuvat Karibianmeren aallot (ja myös kunnioitettava määrä roskaa, jota niille surutta viskotaan), ja topissa ja juoksushortseissa tarkenee mukavasti. Jouduin tosin siirtämään toimiston sisätiloihin, koska terassin löhötuolissa parveili minimuurahaisia.

Tänään pitää palata todellisuuteen ja ostaa bussilippu Panama cityyn. Selvittää lauttojen aikataulut, varata hostellit. Viimeisiä kertoja tälle reissulle, ja onneksi. Rinkan kanssa paikan vaihtamiset voi laskea jo yhden käden sormilla.

Panamassa otimme rennosti ja yövyimme kahdeksan yötä vain kahdessa eri paikassa: olisimme jääneet ensimmäiseen, elleivät sääsket olisi kupanneet meitä elävältä. Vaikka ei Offin nimeen vannoisikaan, Panamaan kannattaa pakata mukaan joko pitkähihaiset yövaatteet tai tarkistaa, että joko majapaikan ikkunoissa tai sängyissä on pitävät hyttysverkot.

P1590897
P1590899
P1600023P1600028

Bocas del Toron saaristo on viheliäinen saavutettava, ihan sama mistä tulee. Panama citystä saa kyrrätä kellon ympäri bussilla tai pelätä henkensä edestä pienkoneessa, Costa Ricasta taas joutuu kärsimään kahdesta bussista ja yhdestä veneestä. Ja epämääräisestä rajanylityksestä… Matkan tuskat kuitenkin unohtuvat, kun vene lipuu laituriin Bocas Townissa. Värikkäät, paalujen päälle pykätyt talot ja komeiksi maalatut veneet jatkuvat hilpeänä nauhana, kunnes harvenevat ja maisema vaihtuu mangrovetiheiköksi tai koskemattomiksi rannoiksi.

Bocas Townissa raikaa reggae, virtaa Panamá-olut ja länkisääriset rastapääjampat ja hikiset turistit kruisailevat katuja pitkin rämäpyörillä. Koirat makoilevat kadulla tai seuraavat herkkujen tuoksua, ravut vilistävät jalkakäytävillä. Kun yö laskeutuu Bocasin ylle, voi baareissa tanssahdella tähtitaivaan alla tai sukeltaa öiseen mereen, jossa hehkuva plankton ympäröi uimarin.

P1590922
P1590947
P1590964
P1590966
P1590971
P1590976

Bocas on rantaa, merta ja niin paljon seikkailuja tai laiskottelua kuin vain haluaa. Me kiersimme lukemattomia playoja (koskemattomia ja sellaisia, joissa vain boomboksit raikasivat rantaravintoloista), snorklailimme meritähtien ja korallien seassa, pyöräilimme smaragdinvihreän rantaviidakon läpi, siemailimme kylmää viiniä kuumalla terassilla. Aloitimme ja saimme loppuun kirjoja, kirjoitusprojekteja, maalausprojekteja. Olen jopa noudattanut juoksuohjelmaa ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, eikä se ole tuntunut pakkopullalta.

Hiekka tuntuu varpaiden välissä perunajauholta. Voisinkohan jauhoittaa koko tulevan kämpän lattian ja tuntea olevani aina Karibianmeren saarilla?

Voisin kuvitella, että kun toimistolla tai kaupan kassalla sulkee silmät ja liitelee mielessään paratiisisaarelle, laskeutuu kutakuinkin Bocasiin. Turkoosia vettä, niin ylikypsiä ananaksia että tuoksu huumaa jo metrejä ennen hedelmäkojua, lämpöiset aallot ja tähtiyöt.

P1590943
P1590948
P1590951
P1590960
P1590972

Tiukassa tilanteessa ja äärimmäisessä stressissä ihmisestä puristuu esiin yksi versio, ehkä se oikea sinä, ehkä ei. Toinen sellainen piirtyy rajattomassa rentoudessa ja autiudessa. Olen alkanut kirjoittaa täällä uudestaan, tyylillä ja sanoilla joita en ehkä ennen löytänyt, enkä tiedä, onko se hyvää vai huonoa. Olen letittänyt hiuksia, ostanut pitsipaidan ja uskaltanut taas kävellä avojaloin – en ole nähnyt yhtään skorpionia viikkoon. Tänään pomppasin heti herättyäni ylös kokkaamaan hedelmäistä vegaaniaamupalaa. Kaiken aikaa mietin paksuja kansainvälisen lain kirjoja, diplomatiaa ja Venäjää, Pariisin sopimusta – ilolla. Vaikka ei tarvitsisi tehdä mitään, ylläpidän silti – niin mitä? Rakennetta?

Voin varmasti mietiskellä näitä löydöksiä, kun muumioidun huomenna (toivottavasti) bussinpenkkiin tuntikausiksi. Mutta tänään vielä kävelen Bocas Townin katuja, varon puolen metrin syvyisiä kuoppia jalkakäytävässä ja tasapainottelen mereen kaatuneen palmun päällä kohti turkoosia taivasta.

Mistä te olette löytäneet paratiisisaarenne, vai jatkuuko etsintä vielä?

Yleinen

Kymmenen päivää paratiisia jäljellä

21.3.2017

Kun on ikuisuudelta tuntuneet 10 viikkoa pakannut, purkanut ja pakannut rinkkaa tropiikissa, 10 päivää kuulostaa aivan mahdottoman vähältä.

Kolmekymmentä oli vielä hurjasti. Heiluvia yläsänkyjä, kolisevia tuulettimia, puuroksi mössöytyvä aamukasa. Niin monta yötä vielä erossa. Proteiinivajaus, papua ja riisiä, suklaakin kalliimpaa kuin Suomessa.

Tyytymättömyys reissussa voi olla helppo tai mahdoton korjattava: riippuu omasta asenteesta. Rytkäisin hostellin nettisivut viikkoa aiottua nopeammin kasaan ja heitin repun uudestaan selkään. Ostin Queposin bussiaseman Subwaysta vegepihviaterian ja lähes itkin ilosta, kun paketista paljastuikin kaksi keksiä. Ystävällisyyttä vai kulttuurieroja? Tyynimeri väikkyi palmujen välissä ja vieressä istunut mummo pyyhki sadatellen hikeä otsaltaan. Mutta hymyili.

Eihän minua rajoittaisi enää mikään! Paitsi perutut bussit, skorpionit makuuhuoneessa ja pariskuntia, onnellisia pariskuntia kaikkialla.

P1590751
P1590753
P1590757
P1590763

En tiedä, minne reissuintoni hukkui. Kahlasi hämmentyneenä ja hentona aaltoihin, sai suolavettä nenäonteloon ja eksyi virtaukseen. Ajautui ulapalle, polki paikallaan, kulki suuntaan, jonne ei olisi itse halunnut.

En tarkoita, ettenkö olisi myös nauttinut. Istunut pitkiä iltoja hostellin terassilla, kuunnellut vaihtuvien reissarien tarinoita, haaveita ja suunnitelmia. Juossut mäkiä ylös alas auringonlaskussa, kahlannut rantoja, välillä uinut meduusaan. Kuvannut erakkorapuja ja apinoita, rapsutellut kissoja ja koiria.

Tarkoitus ja onnellisuus kuitenkin haipuivat. Laskin päiviä orjallisesti siihen, että näen poikaystävää ja se oikea seikkailu alkaa Kanadassa.

Eihän minun ollut edes tarkoitus lähteä Väli-Amerikkaan. Varsinkaan Costa Ricaan, jossa pitää maksaa siitä, että pääsee halailemaan puita. Lappilaisen maailmaan ei sellainen mahdu.

P1590769
P1590780
P1590789
P1590808

Helsinki-Vantaalla minulla ei ollut vielä kesätöitä eikä opiskelupaikkaa, ei tulevaisuudensuunnitelmaa, pelkkiä haaveita. Nyt tiedän, missä maissa luuhaan kesään 2018 asti ainakin. Vaihdoin äärimmäisen stressin ja kaamoksen tyhjiin päiviin riippumatossa tai bussissa tai maya-raunioilla ja D-vitamiinin yliannostukseen Karibian auringosta.

Kieli norjasta ja suomesta espanjaan ja englantiin. Pikkukaupunki backpacker-yhteisöön. Perhe sooloreissaajan vapauteen. Eräs maailman rikkaimmista valtioista eräisiin maailman köyhimmistä. Norjassa heitettiin eilispäivän leivät roskiin, jos ne olivat vähän reunoista kovia. Nicaraguassa langanlaihat koirat vetivät viimeisiä henkäyksiään kadunvarressa ja lapset ronkkivat kepeillä puroa, jossa virtasi enemmän muovipusseja kuin vettä.

Ihan kaikki muuttui: pään sisällä ja ulkona.

Samalla lailla kuin reissuinto hukkui, se myös palasi. Eilen panamalaisella rannalla lueskelin upean espanjankielisen kirjan loppuun, kahlasin turkooseissa aalloissa ja olin todella läsnä, todella onnellinen.

Ehkä aloitin liu’un tähän oikeaan moodiin silloin, kun ensimmäisen kerran tuijotin keittiönpöydällä tepastelevaa skorpionia Monteverdessä. (Googlasin: ei myrkyllinen.) Ehkä silloin, kun sovin treffit bussissa tapaamani tytön kanssa Puerto Viejossa (ja nyt viikkoa myöhemmin seikkailemme yhdessä Panaman saarilla). Ehkä, kun tervehdin merikilpikonnaa kajakissa niin isoissa aalloissa, että tulimme molemmat merisairaiksi, ensimmäistä kertaa elämässä.

Kymmenen päivää on jollekin vuoden pisin loma, minulle alle kahdeksasosa koko reissusta. Aion ottaa jokaisen päivän vastaan aurinkoisen rantaveden värisenä jalokivenä. Mennä nukkumaan ja herätä onnellisena, läsnä, silmät ja korvat auki. Tämä on paratiisi, uskomaton maailmankolkka, täynnä tunteita ja kauneutta.

Ihan kuin kaikki muutkin paikat, jos niitä osaa katsoa oikein.

Ja hei, rätisevät costaricalaiset kuulokkeet alkoivat toimia maagisesti tänään.

Yleinen

Monteverden monimuotoinen pilvimetsä

14.3.2017

Costa Ricassa on maailman eniten eliölajeja per neliö.

Tämän tietää jopa Pyhimys. Costa Rican eliörikkaista alueista monimuotoisin on puolestaan Monteverden pilvimetsä (ei sademetsä), jossa esiintyy jopa 2,5 prosenttia koko maailman biodiversiteetistä.

Siihen määrään mahtuu muun muassa kymmeniä käärmelajeja, satoja lintuja ja tuhansia hyönteisiä.

Costaricalaiseen tyyliin otusasioissakin osataan ottaa turisteilta rahat poijes, joten kaikkiin Santa Elenan kylän lähistölle perustettuihin suojelualueisiin on pääsymaksu. Mikäli roposilla todella tuetaan tutkimus- ja suojelutyötä, niin erinomaista. Mikäli se valuu isojen yritysten taskuihin, niin todella ikävää.

Luontoäidin ihailuista ei koskaan pitäisi tehdä kylmän kapitalistista bisnestä.

P1590692
P1590689
P1590688

Monteverde-niminen luonnonsuojelualue on pykätty nimenomaan kuuluisan pilvimetsän alueelle. Monteverde sijaitsee juuri vedenjakajan kohdalla, joten Karibialta ja Tyynenmereltä puhaltavat tuulet kohtaavat harjanteella. Karibian koleampi ja kosteampi virtaus kohtaa kuuman mutta kuivan Tyynenmeren. Linnut kieppuivat villisti kahden valtameren viimoissa. Minä napsin pähkinöitä ja kuuntelin tsekkinaisen tarinaa siitä, miten Amerikkaan ei kannata mennä töihin, jos arvostaa vapaa-aikaansa.

Kahden valtameren välissä evästauolla smaragdinvihrenä vellovassa pilvimetsässä mikään ei vaikuttanut niin turhalta kuin työnteko.

P1590679
P1590675
P1590663

Olo oli Monteverdessä kuin kirkossa.

Minun kirkkonihan se onkin. Luonnon kauneuden ja ehdottomuuden keskellä. Vain sorapolut (ja muiden turistien huutelut) pysäyttävät välillä jumalanpalveluksen, mutta onhan sitä tavan messussakin kaikkia houkkia ja vähintään kirkuvia pikkulapsia.

Kuinka monta kasvilajia maailmassa onkaan?

On vihreitä, punaisia, ruskeita ja harmaita lehtiä. Karvaisia, piikikkäitä ja läikikkäitä runkoja. Sammalia, puroja, vesikasveja, maasta kasvavia, liaaneja. Rahisevia, kahisevia, suhisevia ja hiljaisen ylpeitä.

Linnut viheltelivät ja sirkuttivat läpitunkemattoman vihreyden keskellä. Jokin liikkui ja rahisti maahan pudonneita lehtiä. En olisi nähnyt edes karhua metrin päästä.

Hengitin ajatusta siitä, että täplikäs kissapeto vilahtaisi aivan vierestä ohi. Täyttä utopiaa, sillä Monteverden viimeinen jaguaari, viimeisillään raskaana ollut mamma, otettiin päiviltä jo vuosikymmeniä sitten. Ehkä ne vielä hiipivät takaisin.

P1590665P1590684
P1590677
P1590674

Näimme eläimiäkin – apinan nukkumassa oksistossa, lintuja syömässä lehtiä, nenäkarhun viipottamassa suojelukeskuksen pihalla – mutta pilvimetsän vihreä linnake oli se, joka hurmasi minut.

Jossain Monteverden ulkopuolella oli savuttavia chicken buseja, ziplinessä kirkuvia turisteja ja huonoa pizzaa, mutta tänne se maailma ei yltänyt.

Kaikkein oikein maailma on täällä; täällä on eniten maailmaa. Kaksi ja puoli prosenttia kaikista eliölajeista.

Tätä manasin illalla hostellilla, kun heitin huoneestani ulos sekä jättihämähäkin että skorpionin. Kumpikaan ei kovin myrkyllinen, mutta aika ilkeän näköisiä vekkuleita. Melkein tuli inarilaisia sääskiä ja pikkurillinpäänkokoisia hämppyheikkejä ikävä.

Monteverde Bosque Nuboso

Sisäänpääsy 20e aikuiset, 10e opiskelijat

Auki ti-su n. 7-16

Busseja lähtee Santa Elenasta muutama päivässä, kyyti n. 1e