Browsing Category

Reseptit & muut ruokajutut

Miten tuontibannaus on vaikuttanut elämäämme?

Algeriassa on viime aikoina puhuttu paljon siitä, kuinka monien tuotteiden tuonti ulkomailta on lopetettu kotimaan tuotannon ja viennin lisäämiseksi. Olen sanonut ennenkin, että täällä on öljyn hinnan alenemisen myötä herätty siihen, että maan talous on luottanut liian pitkään ja liian voimakkaasti öljy- ja maakaasuesiintymiin ja nyt onkin tullut aika monipuolistaa myös muuta taloutta. Kuulostaa mielestäni järkevältä tuottaa mahdollisimman paljon omassa maassa – mitä lähempänä tuotteet tuotetaan, sitä vähemmän niiden kuljettamiseen ja varastointiin kuluu esimerkiksi luonnonvaroja. Miten tämä sitten on näkynyt omassa elämässämme?

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Viikonlopun touhuja; mangaa, intialaista ruokaa & puistoilua

Olen kirjoittanut ennenkin siitä, mitä lapsiperhe voi tehdä Algerissa viikonloppuna. Viime viikonloppuna kokeilimme jälleen muutamaa uutta juttua, joista halusin lyhyesti kertoa. Tähän väliin pitää muuten sanoa, että Algerissa on useita hyvinkin erilaisia kaupunginosia – ihan niin kuin Helsingissäkin, jotka eroavat toisistaan vähintään yhtä paljon kuin Ullanlinna ja Kontula ja joissa on valtavia eroja jopa saman kaupunginosan sisällä. Kun puhun Algerista, tarkoitan usein Bab Ezzouarin aluetta, kun taas joku muu saattaa tarkoittaa Algerilla lähinnä kaupungin ydinkeskustaa. Bab Ezzouar tarkoittaa siis sekä kaupunginosaa että kauppakeskusta, mikä saattaa ensin tuntua hämmentävältä, vaikkakin Helsingistä löytyy aivan samankaltainen vastine: Itäkeskus.

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Hauskanpitoa ja erinomaista ruokaa Setifissä

Eräs Algerian parhaista puolista on mielestäni se, että jo lyhyen ajomatkan päässä saman maan sisällä voi siirtyä muinaisista olosuhteista huippumoderneihin olosuhteisiin. Ainakin tällaiselle ihmiselle, joka on vahvasti sitä mieltä, että vastakohdat täydentävät toisiaan, tämä piirre on erityisen mieleinen. Näin teimme lasten syyslomalla, sillä Djemilasta matka jatkui Setifin Park Mallin sisähuvipuistoon. Jo pelkästään Setifin sisällä liikuttaessa tuntui kuin olisimme siirtyneet kymmeniä (ellei satoja) vuosia eteen- ja taaksepäin.

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Miehen kotiinpaluujuhla

Sovimme miehen kanssa tänä vuonna, että toteutamme molemmat tahoillamme yhden suurista haaveistamme. Minun haaveeni oli Rooma, jonne matkasin 7-vuotiaan hyvässä seurassa. Miehen haaveen toteuttaminen vaati matkustamista Suomeen pariksi kuukaudeksi. Niinpä otin kahdeksi kuukaudeksi yksin vastuun lapsista. Olen tottunut olemaan paljon yksin lasten kanssa eli sikäli asiassa ei ollut mitään uutta, mutta olin ensimmäistä kertaa yksin Algeriassa näin pitkään lasten kanssa. Aikaisemmin olen ollut Algeriassa yksin lasten kanssa vain muutamia viikkoja. Aika tuntui kuitenkin kuluvan yllättävän nopeasti ja miehen kotiinpaluu alkoi häämöttää loppujen lopuksi yllättävän lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen.

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Monikulttuurisen perheen fuusiokeittiö

Myös ruoka aiheuttaa Algeriassa moninaisia tunteita. Olen tainnut syödä sekä elämäni parhaimpiin että huonoimpiin annoksiin kuuluvia ruokia juurikin Algeriassa. Valitettavan moni turisti on kokenut algerialaisen ruuan oudoksi ja olenpa jopa törmännyt matkaoppaaseenkin, jossa algerialaista ruokaa arvosteltiin kovin sanoin. Kuitenkin tarjolla on myös toinen toistaan parempia herkkuja ja nykyisin Algeriasta saa myös erityisen herkullista pikaruokaa – kunhan vain tietää, mistä etsii. Monikulttuurisen perheen yksi tärkeimmistä rikkauksista onkin mielestäni se, että voin aika vapaasti valita molemmista kulttuureista ne osaset, joista pidän ja hylätä ne, joista en pidä. Tätä samaa periaatetta noudatan myös ruuan osalta. Olen siinä mielessä kulinaristi, etten kotonani syö juuri koskaan mitään, minkä mausta en pidä. Toisaalta en taas ole siinä mielessä nirso, ettenkö pystyisi syömään kylässä lähes kaikkea tarjottavaa. Mielelläni myös maistelen uusia makuja ja jos tykkään jostakin mausta, otan mielelläni selvää, miten pystyisin loihtimaan samanlaisia makuja myös kotikeittiössäni. Suomessa perheeni lisäksi myös ystäväpiirini oli kovin monikulttuurinen, minkä vuoksi olen päässyt tutustumaan esimerkiksi uzbekistanilaisen keittiön herkkuihin ja napannut sieltä mukaani muutamia herkkureseptejä.

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube