Onko nainen naiselle susi?

Ajattelin näin naistenpäivänä käsitellä naistenoikeuksia hieman toisenlaisesta näkökulmasta kuin yleensä. Useinhan ajatellaan, että miehet rajoittaisivat naistenoikeuksia, mikä tietysti joissakin tapauksissa on todellisuutta, mutta minusta tuntuu, että valitettavan usein nimenomaan naiset syyllistyvät samaan rajoittamiseen, vähättelyyn ja arvosteluun myös ihan itse.

Olen kauhistuneena ja hämmentyneenä seurannut kahden tuttavaperheen elämää. Molemmissa perheissä äiti yrittää sysätä kohtuuttoman suuren osan kodin- ja lastenhoitovastuusta teini-ikäiselle tyttärelleen, siitäkin huolimatta, että on itse kotiäiti ja sillä seurauksella, että toinen tytöistä ei ilmeisesti läpäise yläastetta eikä pääse siirtymään lukioon ja toinen tytöistä sai kyläpaikassa hysteerisen kohtauksen, jonka aikana hän huusi ja itki äidilleen, ettei enää jaksa hoitaa vauvaikäistä pikkuveljeään. Sympatiani ovat täysin tyttöjen puolella! Kyseinen pikkuveli on nimittäin juuri se poika, joka oli minun hoteissani hääjuhlissa – ja arvatkaapa, kuka minua kiitteli pojan hoidosta vuolain sanoin – nimenomaan pojan isosisko – ei äiti, joka keskittyi täysillä juhlahumuun.

Välillä minusta tuntuu, että naiset helposti siirtävät kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta sukupolvelta toiselle ja pitävät kynsin hampain kiinni monista perinteistä, jotka ovat naisten kannalta epäedullisia. Algeriassa naisten ympärileikkaus on tuntematon teko, mutta olen kuullut, että niissä maissa, joissa naisten ympärileikkausta harrastetaan, nimenomaan naiset pyrkivät pitämään perinteestä kiinni.

Minun sukupolveni edustaja on Algeriassa usein lukutaidottoman äidin kasvattama ja suurperheen kasvatti. Tilanteessa, jossa lapsia on syntynyt perheeseen vuoden, parin välein ja jossa käytettävissä ei ole ollut nykyaikaisia kodinkoneita, on ollut täysin ymmärrettävää, että kaikki apukädet ovat olleet tarpeen. Perheen tyttäret ovat siis joutuneet ottamaan vastuuta perheestä äidin rinnalla. Mutta entäpä nyt, kun perhekoot ovat pienentyneet ja pyykinpesukone löytyy useimmista kodeista? En tällaisissa olosuhteissa ymmärrä lainkaan, että teinitytöt joutuvat tekemään suuren osan kotiäidin töistä vaarantaen samalla oman tulevaisuutensa!

Algerian ollessa Ranskan alusmaa algerialaisten lukutaidottomuus oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet ja tällä hetkellä yliopisto-opiskelijoista jo yli puolet on naisia ja nuorten lukutaidottomuus on jo poikkeus eikä sääntö. Moni minun ikäiseni nainen on kuitenkin joutunut jättämään opinnot kesken sisällissodan vuoksi, minkä lisäksi epäilen, että sisällissota on jättänyt tähän sukupolveen jälkensä, mikä saattaa osittain selittää kouluttamattomissa piireissä esiintyvää ”pikkuäitiyttä” ja äitien kyvyttömyyttä selvitä arjesta itsenäisesti.

Kun kerran olimme kylässä tällaisessa perheessä, kehui perheenisä, kuinka hänen reilu 10-vuotias tyttönsä osaa jo laittaa ruokaa ja on ahkera tekemään kotitöitä. Mieheni totesi tytön isälle, että onhan se hienoa, kunhan tyttö vain muistaa myös opiskella. Isä meni aika vaikeaksi.

Meillä mies tarttuu kotona reippaasti kotitöihin ja huomaan, että tykkää laittaa ruokaa, mutta annas olla, jos kovin vanhoillisessa kyläpaikassa mies erehtyy vaikkapa kaatamaan naisille kahvia, niin naisten kulmakarvat kohoavat ja minuun kohdistuu kovin arvosteleva katse. Eräs algerialainen nainen kertoi, kuinka oli saanut anopiltaan moitteita, kun hänen miehensä oli tarjoillut ruokaa tai korjannut astiat pois pöydästä anopin nähden.

Huomaan, että Algeriassa minun on ollut kaikista vaikeinta saada kontaktia ikäisiini naisiin. Minua vanhempi sukupolvi ottaa minut yleensä lämpimästi vastaan luultavasti elämänkokemuksensa ansiosta ja minua nuoremmat, noin parikymppiset, naiset elävät usein melko samankaltaista elämää kuin minäkin nuorena – elämää, johon kuuluvat korkeakouluopinnot ja usein myös työ. Heidän kanssaan löydän yleensä helposti yhteisiä puheenaiheita ja kosketuspintaa. Miehet ovat poikkeuksetta suhtautuneet minuun kohteliaasti ja ystävällisesti.

Minun sukupolveni on ikään kuin väliinputoaja monessakin suhteessa ja olen alkanut ymmärtää, miksi juuri minun ikäiseni naiset yrittävät usein seurassani päteä sillä ainoalla asialla, jolla ehkä uskovat voivansa päteä eli ruuanlaitto- ja siivoustaidoilla. Oikeastaan ymmärrän myös, että etuoikeutettu asemani saattaa helposti aiheuttaa kitkeriä tunteita ikäisteni naisten keskuudessa, mikä puolestaan on aiheuttanut erinäisiä erikoisia tunteenpurkauksia yllättävissä tilanteissa.

Muistan, kun tapasimme miehen kanssa Suomessa ensimmäisiä kertoja ja mies kysyi, mitä opiskelen ja millaista työtä haluaisin tehdä. Kun kerroin haluavani työskennellä lastentarhanopettajana, miehen ilme kirkastui ja huomasin vastauksen olleen mieleinen. Myöhemmin mies kertoi toivoneensa löytävänsä lapsilleen äidin, joka osaisi kasvattaa ja opettaa lapsia. Mies on aina kannustanut minua opiskelemaan ja miehen kannustus sekä usko kykyihini on nostanut itseluottamustani melkoisesti. Uskon, että ilman tällaista kannustusta olisin jättänyt tarttumatta moneen tilaisuuteen!

Vaikka mies kokeekin lapsuutensa Algeriassa olleen onnellinen, on elämä lukutaidottoman äidin kasvattamana jättänyt silti jälkensä. Ellei äiti osaa lukea tai muutoin arvosta koulutusta, joutuu lapsi ponnistelemaan tavallista enemmän hankkiakseen itselleen koulutuksen tai menestyäkseen omassa elämässään. Erityisen surullista on se, jos äiti asettuu oman tyttärensä menestyksen tielle, koska ei ole itse saanut samanlaisia mahdollisuuksia!

Toivottavasti kukaan ei nyt käsittänyt väärin; raflaavasta otsikosta huolimatta tarkoitus ei ole millään lailla lytätä naisia – ainoastaan nostaa esiin, kuinka tärkeää on huolehtia naisten ja äitien hyvinvoinnista! Vaikutukset kun näkyvät usein monessa sukupolvessa.

Omalta osaltani voin sanoa, että tämän vuoden on tarkoitus olla oman hyvinvoinnin vuosi. Viime vuonna tein erittäin pitkiä työpäiviä, minkä lisäksi hoidettavana oli koti, lapset ja eläimet. Lisäksi olin pitkiä aikoja yksin Algeriassa lasten kanssa. Tykkään pitää itseni kiireisenä ja olen yleensä energinen, mutta alkuvuonna aloin tuntea itseni väsyneeksi. Oikeastaan taisin herätä huomaamaan, etten ole enää parikymppinen, jollaiseksi itseni välillä edelleenkin koen.

Tänä vuonna on tarkoitus pitää kiinni siitä, että ehdin harrastaa riittävästi liikuntaa sekä tehdä itselleni mieleisiä asioita! Aion myös pyrkiä kehittämään niitä ominaisuuksiani, jotka ovat selkeästi muita heikompia. Oman hyvinvoinnin vuoden ensimmäinen suurempi teko oli pidennetty viikonloppuloma Valenciassa kahdestaan teinin kanssa. Oli uskomaton tunne syödä kaikessa rauhassa aamupalaa hotellin kauniin ravintolan sohvalla ja istua toisessa ravintolassa odottamaan ruokaa, jonka teini kävi tiskiltä hakemassa. Matkalta taisi palata entistä energisempi äiti! Näin naistenpäivänä toivoisi, että muutkin naiset ympäri maailman voisivat tehdä tästä vuodesta oman hyvinvointinsa vuoden, mutta jo tämän sanoessani tiedän olevani erityisen etuoikeutettu.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Nimetön torstai, maaliskuu 8, 2018 at 18:10

    Olipa ihana, raikas tuulahdus naistenpäivän muiden kliseisten blogikirjoitusten sekaan!

    En nyt ehdi kirjoittaa enempää, mutta tekstisi oli minusta alusta loppuun erittäin havainnoiva ja mielenkiintoinen. Kiitos kun raotat omaa maailmaasi sieltä Algeriasta.

  • Reply Laura T. torstai, maaliskuu 8, 2018 at 18:53

    Kiva, jos tykkäsit :). Hieman mietin, onko naistenpäivä ihan oikea päivä tuoda esiin tätä huolestuttavaa piirrettä, jonka olen tietyissä piireissä havainnut, mutta sitten ajattelin, että oikeastaan juuri nämä esimerkit kuvastavat juuri sitä, kuinka tärkeää on huolehtia naisten ja äitien hyvinvoinnista. Suomessa ei turhaan sanota, että kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin!

  • Reply AM lauantai, maaliskuu 10, 2018 at 23:38

    On kyllä ihan turha syyttää kulttuuria tai jotakin mennyttä siitä, jos alistaa lapsensa kotitöihin eikä kannusta opiskelemaan. Sellainen äiti tai isä on yksinkertaisesti mielisairas (joskus sanotaan, että kateellinen, mutta eipä ole kovin tervettä olla kateellinen lapsilleen). Kukaan normaali ei estä omalta lapseltaan jotakin, mikä on nykymaailmassa selviämisen edellytys.

  • Reply Laura T. sunnuntai, maaliskuu 11, 2018 at 19:49

    Hieman tuohon viittasinkin, kun sanoin, että epäilen sisällissodan jättäneen jälkensä sukupolveeni… Kun nyt katselen kuvia Syyrian sisällissodasta, mietin, miten tuosta voi kukaan selvitä ja Algerian sisällissotahan oli erittäin julma. Näitäkin asioita on tosi vaikea tajuta, kun ei ole itse niitä kokenut…

  • Reply Petra maanantai, maaliskuu 12, 2018 at 18:58

    Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus ja olen joskus nähnyt vastaavaa täälläkin, luulen että syynä on ollut nopea murros, joka on aiheuttanut ison juopan sukupolvien välillä. Kun äideillä ei ole ollut mahdollisuutta opiskelin mutta tytölle se on elinehto.

  • Reply Laura T. tiistai, maaliskuu 13, 2018 at 10:50

    Nimenomaan Petra! Täälläkin elämä on muuttunut valtaisaa vauhtia ja joidenkin on ollut varmasti vaikea sopeutua näihin muutoksiin. Lisäksi olen monesti miettinyt, että sisällissodasta hengissä selvinneet kantavat varmasti mukanaan melkoisia arpia, joita pitäisi jotenkin päästä purkamaan. Välillä tuntuu, että nämä asiat on sivuutettu vähän turhankin kevyesti, kun elämässä on tietysti ollut pakko mennä eteenpäin.

  • Reply Milla tiistai, maaliskuu 13, 2018 at 15:11

    Onpa surullinen tarina ja todella vaikea ymmärtää suomalaisesta näkökulmasta. Kuitenkin kirjoituksesi valotti asian taustaa hyvin, ja ymmärrän nyt vähän paremmin myös ne aikaisemmat juttusi joidenkin naisten kitkerästä käytöksestä sinua kohtaan.
    Tuli myös vielä mieleen, että toisaalta Suomessakin voi olla pikkuäiteyttä esim. herätysliikkeiden isojen perheiden piirissä. Isommat lapset joutuvat osallistumaan lastenhoitoon paljon ja joskus joku on jopa joutunut olemaan pois koulusta hoitamassa sisaruksia (synnytykset, kriisit…).

  • Reply Laura T. keskiviikko, maaliskuu 14, 2018 at 10:15

    Niinpä Milla, luin jokin aika sitten mielenkiinnolla vanhoillislestadiolaisten kokemuksia ja juuri tuosta kirjasta nappasin alunperin pikkuäitiys-termin. Valtavan suurissa perheissä pikkuäitiys on aikalailla pakon sanelemaa, mutta kun täällä tyypillinen perhe ei enää ole valtavan suuri. Moni itse asiassa täällä hämmästelee, että eurooppalaisella naisella on neljä lasta. Keskimääräinen lapsiluku on tällä hetkellä Algeriassa muistaakseni kahden pintaan, tosin näissä kuvailemissani perheissä on suunnilleen yhtä monta lasta kuin meilläkin.

    Suomessakin sotien jälkeen perheissä oli nähtävillä monenlaisia ongelmia; vaikka olisi selvitty hengissä, olivat monenlaiset mielenterveysongelmat yleisiä sodan kauhut nähneiden keskuudessa. Algeriassa vain sodat ovat olleet niin vastikään; ensin verinen itsenäisyystaistelu ja sitten verinen sisällissota, josta siitäkään ei ole kovin pitkä aika.

    On helppoa olla jaksava äiti, kun perusasiat ovat kunnossa ja kun ei ole koskaan joutunut elämään sodan keskellä. Joskus jopa tunnen pienoista huonoa omatuntoa siitä, että olen itse elänyt Suomessa turvassa, silloin kun täällä on sodittu, ja nyt kun maassa on rauha, tulen ikään kuin nauttimaan toisten vaivalla ansaitsemasta rauhasta…

  • Leave a Reply