Miehen kotiinpaluujuhla

Sovimme miehen kanssa tänä vuonna, että toteutamme molemmat tahoillamme yhden suurista haaveistamme. Minun haaveeni oli Rooma, jonne matkasin 7-vuotiaan hyvässä seurassa. Miehen haaveen toteuttaminen vaati matkustamista Suomeen pariksi kuukaudeksi. Niinpä otin kahdeksi kuukaudeksi yksin vastuun lapsista. Olen tottunut olemaan paljon yksin lasten kanssa eli sikäli asiassa ei ollut mitään uutta, mutta olin ensimmäistä kertaa yksin Algeriassa näin pitkään lasten kanssa. Aikaisemmin olen ollut Algeriassa yksin lasten kanssa vain muutamia viikkoja. Aika tuntui kuitenkin kuluvan yllättävän nopeasti ja miehen kotiinpaluu alkoi häämöttää loppujen lopuksi yllättävän lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen.

Täällä on tapana pitää kotiinpaluujuhla jonkun palattua pitkältä matkalta – kokoontua perheen luokse syömään ja päivittämään kuulumisia. Monesti myös matkalle lähdettäessä kokoonnuttaan viettämään aikaa isolla porukalla sukulaisten kesken. Naapuri otti eräänä päivänä asian puheeksi parvekkeella (”parvekekommunikointi” on täällä aivan tavanomainen tapa pitää yhteyttä naapureihin) ja ehdotti, että he voisivat valmistaa juhlapäivän ruuan, koska tietävät, että minulla on paljon töitä.

Menin melkein sanattomaksi ja mietin jälleen, mitä olen tehnyt ansaitakseni tällaiset naapurit? Olin nimittäin pohtinut monen monta kertaa, miten saan itse valmistettua ruuat monikymmenpäiselle juhlavierasjoukolle töideni lomassa. Tykkään kyllä tehdä ruokaa omalle perheelleni, mutta kun pitäisi valmistaa ruokaa vieraille, olenkin huomattavasti epävarmempi. Koska emme syö kovin perialgerialaisesti emmekä -suomalaisesti, en aina oikein osaa arvioida, mikä maistuisi perheen ulkopuolisille. Enkä ole kieltämättä koskaan valmistanut useamman ruokalajin ateriaa tällaiselle ihmisjoukolle – eikä kyllä täälläkään läheskään kaikki selviä sellaisesta urakasta, ainakaan yksin. Tartuin siis mielelläni naapurin tarjoukseen, varsinkin, kun se oli esitetty niin kivassa hengessä – ei minua vähätellen, vaan pikemminkin päinvastoin! Hankimme pojan kanssa naapurin tarvitsemat ruokatarvikkeet ja veimme ne hänelle hyvissä ajoin. Tomaatteja oli kuulemma liikaa ja rehellinen naapuri halusi ehdottomasti palauttaa ylimääräiset.

Miehen lento saapui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ajankohta oli mahdollisimman huono, koska minulla alkoi työ maanantaiaamuna poikkeuksellisesti jo kello 5 ja edessä oli tärkeä työpäivä. Päätin kuitenkin, että kotiinpaluujuhla on parasta pitää heti maanantaina, koska muutoin arvelin vieraita voivan putkahtaa pitkin viikkoa kuka milloinkin, jolloin työviikkoni olisi mennyt entistä enemmän sekaisin eikä kenellekään olisi ollut oikein mitään järkevää tarjottavaa. Pistimme siis tytön kanssa mahdollisimman paljon asioita valmiiksi jo viikonloppuna – siivosimme ja katoimme jopa pöydät, koska pitkän työpäivän jälkeen en olisi tätä enää ehtinyt tehdä.

Ensimmäiset vieraat tulivat jo yöllä eli ehdin nukkua vain muutaman tunnin. Täällä on nimittäin tapana mennä tärkeitä vieraita vastaan jo lentokentälle – viis lennon saapumisajankohdasta! Monesti tuntuu, että täällä ajatellaan monia asioita enemmän yhteisön kuin yksilön näkökannalta, mikä saattaa individualistiseen kulttuuriin tottuneesta tuntua oudolta. En tiedä, tuliko kukaan vieraista edes ajatelleeksi, että minulla saattaisi olla aamulla aikainen herätys tai että olisimme mielellämme vastaanottaneet miehen ihan perheen kesken, koska meillä ehti jo olla ikävä. Vanhin poika oli myös isäänsä vastassa uskollisen ystävänsä kanssa, joka lähti tällekin matkalle autokuskiksi eli kuljetuskin olisi järjestynyt näppärästi.

Olin kutsunut vieraat meille maanantaina viiden maissa. Naapuri toi omasta keittiöstään ruuan valtavissa astioissa ja pistimme yhdessä kaiken valmiiksi tarjoiluastioihin. Jos yhtään tuntee algerialaista keittiötä, ei ole kovin vaikea arvata, mitä meillä tarjottiin; shorbaa ja couscousta. Red Bullin antamin siivin olin lopulta aivan ylikierroksilla enkä meinannut pystyä pysähtymään edes vieraiden lähdettyä! Olen tottunut tekemään pitkiä työpäiviä, mutta tälle päivälle kertyi mittaa noin 20 tuntia ja yhdistettynä vähäisiin yöuniin sekä siivouksen parissa vietettyyn viikonloppuun, olin seuraavana päivänä aivan pyörällä päästäni. Kaikki meni kiireestä ja vähäisestä yöunesta huolimatta kuitenkin yllättävän hyvin – yhtä välikohtausta lukuunottamatta.

Olin tehnyt itse salaatin enkä ollut käyttänyt siihen paikalliseen tapaan etikkaa, koska en voi sietää sen makua eikä meillä edes ollut etikkaa kotona. Tästä tuohtuneena eräs vieraista tuli pyytämään etikkaa erittäin epäkohteliaaseen sävyyn siten, että kaikki varmasti kuulivat, sanoen, että salaatissa pitää olla etikkaa, antaen samalla ymmärtää, että arvasi kyllä, etten pystyisi järjestämään tällaisia juhlia ”yksin”. Kyseessä on sama henkilö, jonka mielestä tytön huoneessa on pakko olla vaaleanpunaiset seinät ja joka on useammin kuin kerran tullut kotiimme ivallisesti nauraen opastamaan minua kahvikuppien kattamisessa, kun teen kuulemma senkin väärin. Onneksi tällaisia ehdottomia ihmisiä tuntuu olevan Algeriassa suhteellisen vähän!

Nielin harmistukseni, mutta juuri silloin kanssani keittiössä ollut naapuri taisi sen huomata, koska kehui kovin tekemääni ”monipuolista” salaattia sanoen, ettei hänkään syö salaattia, jossa on etikkaa. Naapuri myös lähetti tytön hakemaan kotoaan etikkaa ja sekoitti minulle salaattikastikkeen tilkasta etikkaa, oliiviöljyä ja suolaa. Jälleen kerran mieleeni hiipi ajatus, että mitä tekisinkään ilman tällaisia naapureita? Vieraan käytös oli kuitenkin niin outoa, että naapuri on sitä päivitellyt useampaan otteeseen. En siis ymmärtänyt vieraan sävyä väärin! Olen vieläpä auttanut kyseistä henkilöä vuosien varrella merkittävällä tavalla tekemättä asiasta numeroa. Nyt alkoi tuntua siltä, ettei perhettä tee enää mieli auttaa millään tavoin. En kaipaa auttamisestani kiitosta, mutta vastavuoroinen reilu kohtelu olisi mielestäni ihan paikallaan.

Eräs mielenkiintoinen huomio liittyi kotitöihin ruokailun jälkeen. Siinä missä minun odotetaan auttavan keittiössä vieraillessani läheisimpien sukulaisten luona, ei juuri kukaan tarjoutunut luonamme auttamaan, vaan naapurin lähdettyä ruuan tuotuaan ja syötyään tiskasin ja siivosin yksin. Anoppi tätä jo hieman päivitteli, mutta sanoin anopille, ettei asia haittaa millään lailla. Rehellisesti sanottuna olin ihan tyytyväinen, että sain tehdä asiat rauhassa yksin, koska tiedän, missä mikäkin asia on ja olen tottunut touhuamaan omassa keittiössäni omalla tavallani. Myöhemmin naapuri sanoi, että minun olisi pitänyt viedä suurimmat astiat heille pestäviksi eli he olisivat halunneet auttaa tässäkin asiassa! En kuitenkaan olisi millään kehdannut raahata suuria ruoka-astioita ruuan valmistaneille naapureille vielä pestäviksikin.

Naapurin vanha rouvahan oli tulossa meille jopa siivousavuksi, vaikka oli sairaana, mutta onneksi luopui tästä ajatuksesta nähtyään, että meillä on tytön kanssa homma hanskassa. Joskus epäilen, että naapurit luulevat, ettei meillä pestä lattioita juuri koskaan, koska vesi ei virtaa kouruista eikä ovista ulos. Täällähän on siis tapana pestä lattiat kaatamalla niille runsaasti vettä ja tämän jälkeen lattiat vedetään kuiviksi lastalla. Tähän menee runsaasti aikaa ja työ on yllättävän raskasta. Suosin itse lattioiden moppaamista, mihin kuluu reippaasti vähemmän vettä ja aikaa, ja vaikka meillä mopataankin päivittäin, epäilen, että naapurit luulevat, ettei meillä juurikaan pestä lattioita. Tyttö kertoi, että kun pesimme eteisen poikkeuksellisesti ennen juhlaa hieman runsaammalla vedellä, oli naapurin puolelta kuulunut hyväksyviä kommentteja. Tämä on taas esimerkki arjen tilanteesta, jossa erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset voivat ymmärtää toisiaan aivan väärin, elleivät tunne toistensa tapoja. Moni on muuten ihastunut meillä moppiin sellaista kokeiltuaan!

Epäilen, että osaa vieraista meidän keittiö taisi ”pelottaa”. Monelle esimerkiksi jo niinkin tavalliset kodinkoneet kuin liesituuletin, leivänpaahdin ja astianpesukone ovat outoja ja siksi vieraista ehkä tuntui ”turvallisemmalta” pysytellä ”salongin” puolella. Sitten taas minua pidetään avuttomana, kun en vieraassa keittiössä aina oikein tiedä, mitä tehdä tai kun aivan ”vääränlaisilla” välineillä asioita tehdessäni vaikutan kömpelöltä. En ole esimerkiksi kovin näppärä kuorimaan kasviksia monen kymmenen sentin veitsellä, mutta jos saan käteeni oman kuorimaveitseni, olen tosi nopea kuorija. Alussa en osannut käyttää kaasuhellaa ja sekös jaksoi algerialaisia naurattaa. Asioilla on aina kaksi puolta ja olisikin hyvä oppia näkemään myös se kolikon toinen puoli! Toisaalta saattoihan tässä käydä niinkin, etteivät vieraat kokeneet samanlaista sosiaalista painetta rynnätä keittiöön auttamaan, kun emäntä ei ollutkaan algerialainen ja viettivät siksi (toki ansaitun) vapaaillan kotitöistä.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Adele tiistai, lokakuu 17, 2017 at 17:59

    Niin totta tuo kulttuurien eri toistemme tavoista! Kyllä sitä tuntee ammattikokkinakin itsensä kömpelöksi kun modernimmat välineet vaihtuu tylppiin veitsiin ja tavat tehdä ovat monesti myös kaukana mihin itse tottunut.

    Olet kyllä super nainen kun jaksoit puristaa itsestäsi koko suvun jälleen tapaamisen sen sijaan että olisitte olleet perheen kesken!

    Aurinkoista viikkoa teille!

    Ps. Olisi mielenkiintoista kuulla koulutus ja palkkatasosta Algeriassa.

    • Reply Laura T. keskiviikko, lokakuu 18, 2017 at 20:10

      Kiitos kivasta kommentista ja hyvästä juttuideasta Adele!

      Lohduttavaa kuulla, että myös ammattikokki kokee itsensä kömpelöksi huonoilla välineillä työskenneltäessä :)! Välillä vain tuntuu, ettei vastapuoli oikein tajua sitä, etten toisenlaisissa olosuhteissa ja tietäessäni mitä teen, ole lainkaan kömpelö. Juurikin toisen asemaan asettuminen on niin kovin vaikeaa – erityisesti silloin, kun ihmisten kulttuurillinen tausta ja elämänkokemus eroavat toisistaan kovin paljon.

      Kieltämättä tällaisia kotiinpaluujuhlia ei kyllä kovin usein jaksaisi, mutta uskoisin päässeeni näin jopa helpommalla kuin jättämällä kutsut kokonaan väliin, koska uskoisin, että jälkimmäisessä tilanteessa vieraita olisi tosiaan saattanut ilmestyä kuka milloinkin, jolloin viikko olisi mennyt entistä enemmän sekaisin.

      Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

  • Reply Petra keskiviikko, lokakuu 18, 2017 at 14:24

    Ihana naapuri sinulla, oikea kultakimpale! Hyvat naapurit ovat tarkeita, onneksi meillekin on aina sattunut sellaisia (muutamien omituisten seassa) kohdalle. Juuri eilen mietin miehen työkuvioiden muuttuessa etta kuinka hoidamme tytön hoidon jos han sairastuu sellaisella viikolla kun olemme molemmat paivalla töissa, ensimmaisena mieleeni tuli naapuri, jolta aion kysya jo etukateen mahdollisuutta auttaa tarvittaessa. Tuo sukulaisnaisen kaytös vaikuttaa vahvasti kateudelta, ilkeat kommentit ja vahattely. Hienot juhlat saitte jarjestettya! Mua jai kiinnostamaan etta mikaköhan oli miehesi unelma, jonka han toteutti Suomessa?

    • Reply Laura T. keskiviikko, lokakuu 18, 2017 at 20:22

      Naapurit ovat tosiaankin oikeita kultakimpaleita ja pidän itse heitä kyseisen päivän supernaisina! Erityisen mukavaa on vielä se, että naapurit pitävät kissoista, mikä tuntuu täällä olevan naisten keskuudessa hieman harvinaisempi piirre. Kuulin taas vaihteeksi yllätysyövieraalta, kuinka kissankarvat voivat aiheuttaa allergiaa ja kuinka meidän ei pitäisi pitää kissoja lainkaan kotona… Naapurin aikuisen tyttären olen yllättänyt jopa nukkumasta kissan vierestä :).

      Hyvät naapurit ovat kyllä suuri aarre. Meilläkin oli Saksassa erityisen hankala naapuri, joka koputti kattoon pienistäkin äänistä. Tuolloin meillä oli vain yksi lapsi, jonka kanssa ulkoilin monta tuntia päivässä, joten mitään kovin erikoisia ääniä meiltä ei kuulunut. Ilmeisesti ulkomaalaisuutemme olikin suurempi syy koputteluun kuin lapsen ”häiriköinti”. Suomessa meillä oli pääosin oikein kivoja naapureita – yhtä vanhempaa pariskuntaa lukuunottamatta, jotka käyttäytyivät niin kuin olisivat omistaneet koko kerrostalon.

      Meilläkin keskimmäiset lapset ovat olleet joskus naapurilla hetken hoidossa, jos aikataulut eivät ole muutoin menneet yksiin ja on helpottavaa tietää, että lapsilla on tarvittaessa apua lähellä kotona, jos vaikka sattuisimme juuttumaan liikenneruuhkaan lasten kotiinpaluuaikaan. Naapureilla on lähes aina joku kotona.

      En oikein tiedä, mitä oudosti käyttäytyneen sukulaisnaisen käytöksen takana piilee. Olen joskus ajatellut, että kovin suppea elinpiiri ja elämänkokemus saattaa aiheuttaa tällaista ehdottomuutta ja asennetta, että asiat pitäisi tehdä aina samalla tavalla. Toisaalta isäni äiti asui koko elämänsä, evakkomatkaa lukuunottamatta, pienessä kotikylässämme, ja oli erittäin avarakatseinen monessakin mielessä. Oli kuitenkin kiva huomata, että kukaan muu vieras ei lähtenyt mukaan sukulaisen nolausyritykseen.

      Miehen unelmana oli hankkia itselleen tarpeellista jatkokoulutusta :).

    Leave a Reply