Monikulttuurisen perheen fuusiokeittiö

Myös ruoka aiheuttaa Algeriassa moninaisia tunteita. Olen tainnut syödä sekä elämäni parhaimpiin että huonoimpiin annoksiin kuuluvia ruokia juurikin Algeriassa. Valitettavan moni turisti on kokenut algerialaisen ruuan oudoksi ja olenpa jopa törmännyt matkaoppaaseenkin, jossa algerialaista ruokaa arvosteltiin kovin sanoin. Kuitenkin tarjolla on myös toinen toistaan parempia herkkuja ja nykyisin Algeriasta saa myös erityisen herkullista pikaruokaa – kunhan vain tietää, mistä etsii. Monikulttuurisen perheen yksi tärkeimmistä rikkauksista onkin mielestäni se, että voin aika vapaasti valita molemmista kulttuureista ne osaset, joista pidän ja hylätä ne, joista en pidä. Tätä samaa periaatetta noudatan myös ruuan osalta. Olen siinä mielessä kulinaristi, etten kotonani syö juuri koskaan mitään, minkä mausta en pidä. Toisaalta en taas ole siinä mielessä nirso, ettenkö pystyisi syömään kylässä lähes kaikkea tarjottavaa. Mielelläni myös maistelen uusia makuja ja jos tykkään jostakin mausta, otan mielelläni selvää, miten pystyisin loihtimaan samanlaisia makuja myös kotikeittiössäni. Suomessa perheeni lisäksi myös ystäväpiirini oli kovin monikulttuurinen, minkä vuoksi olen päässyt tutustumaan esimerkiksi uzbekistanilaisen keittiön herkkuihin ja napannut sieltä mukaani muutamia herkkureseptejä.

Algeriassa couscous on perinneruoka, jonka valmistamisen taitaminen on monen naisen kunniatehtävä. En itse ole ollut kovin ihastunut paikalliseen couscoukseen – en varsinkaan kanacouscoukseen – koska en voi sietää vedessä keitettyä kanaa, jonka koostumus on runsaassa vedessä kattilassa keittämisen jälkeen mielestäni outo ja olen ihmetellyt couscouksen suosimista juhlaruokana. Couscousta saatetaan täällä tarjota jopa pelkän piimän kera vaikkapa iltapalana, mikä on tuntunut minusta oudolta. Olen myös hämmästellyt, kuinka mausteetonta paikallinen couscous on. Vaikka olenkin suomalainen, pidän mausteisesta ruuasta ja olen hämmästellyt, kuinka pieni määrä erilaisia mausteita monesta kodista löytyy.

Pitää kuitenkin muistaa, että Algeriassa on kaikkiaan lähes 50 erilaista maakuntaa, joista jokaisesta löytyy oma perinteinen tapansa valmistaa couscousta. Lisäksi couscousreseptit tuntuvat periytyvän perheenjäseniltä toisille. Eli jos en pidä yhden alueen, tai ehkä vielä tarkemmin sanottuna lähinnä yhden perheen couscouksesta, en voi sanoa vielä tietäväni couscouksesta yhtään mitään. Olen nimittäin Suomessa syönyt erinomaista couscousta eräässä marokkolaisessa perheessä ja miehen kotiinpaluujuhlassa, josta aion myöhemmin kertoa blogissa lisää, naapurimme valmisti myös hyvää couscousta, mikä sai minutkin kaivelemaan lisää couscousreseptejä.

Olen tähän mennessä valmistanut usein couscouksen kanssa punaista kastiketta, mikä eroaa kovin paikallisesta, mutta nyt löysin reseptin, joka muistuttaa naapurimme tekemää couscousta. Muokkasin reseptiä hieman ja lisäsin siihen lampaanlihaa – ja maku oli loistava! Yleensäkin täytyy sanoa, että algerialainen lampaanliha maistuu erittäin hyvältä! Lihan tehotuotanto ei vielä ole täällä kovin yleistä ja lampaat kasvavat melko vapaina, minkä epäilen vaikuttavan lihan herkulliseen makuun.

Shorba-keitto on täällä toinen suosittu ruoka, jota tarjotaan niin arkena kuin juhlissakin. Tässäkin suosin itse marokkolaistyyppistä reseptiä ja shorba fatayer-piirakoiden kera onkin yksi lempiruuistamme – erityisesti näin syksyisin. Algerialaiset tarjoavat shorban yleensä sikarinmallisten bourekien kera, ja meilläkin on niitä joskus tarjolla, vaikkakin pidämme itse enemmän fatayereista. Tässäkin näkyy jälleen useamman ruokakulttuurin yhdistely perheellemme mieleisellä tavalla.

Harva algerialainen valmistaa enää taginea perinteisessä tagine-astiassa, mutta olen itse ihastunut kauniisiin tagineihin ja mielestäni niissä ruuasta tulee erityisen herkullista pitkän hauduttamisen tuloksena. Myös tagine-resepteissä suosin marokkolaistyyppisiä reseptejä. Leipä on oleellinen osa algerialaisia aterioita, mutten itse halua syödä niin paljon vehnäleipää kuin Algeriassa on tapana. Suomessa jopa mies suosi ruisleipää. Tämä on aiheuttanut muutaman nolon tilanteen, kun olen meinannut unohtaa leivän kokonaan pöydästä ja algerialaiset vieraat ovat sitä hieman hämmentyneinä joutuneet pyytämään. Noloja tilanteita on aiheuttanut myös se, etten ole niin palvelualtis kuin algerialaiset emännät. Täällä pitää muistaa tarjoilla ruokaa useaan otteeseen ja kysyä, haluaako joku lisää. Harvempi kehtaa itse ottaa ruokaa pöydällä olevista tarjoiluastioista, kuten Suomessa on tapana ja tahdon välillä unohtaa tämän vaikuttaen saman tien epäkohteliaalta.

Ruokarytmi on täällä hieman erilainen kuin Suomessa, koska välipaloja ei ole tapana juurikaan syödä. Minulle meinaa algerialaisessa kyläpaikassa tulla nälkä, koska en jaksa aterioilla syödä niin suuria annoksia kuin olisi tarkoitus ja alan nopeasti kaivata välipalaa. Moni algerialainen luulee tämän johdosta, että syön vähän. Aamupala niissä perheissä, joissa olen aamupalalla ollut, on ollut kahvia maidon kera ja lapsille lämmitettyä maitoa. Minulle tämä sopii, koska aamuisin ruokahaluni on yleensä heikko ja aloitan kotonakin aamuni yleensä kupillisella kahvia. Toisaalta täältä saa kyllä esimerkiksi croissanteja ja uskonkin, että niitä saattaisi löytyä monen perheen aamupalalta.

Monet paikalliset juhlaruuat ovat niin erikoisia, etteivät ne maistu edes algerialaiselle miehelleni. Lampaan mahalaukusta valmistettu keitto on esimerkki tällaisista ruuista. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun naapuri oli toimittanut tätä keittoa varta vasten miestä varten valmiiksi jääkaappiin, koska mies missasi keiton Eidina matkansa vuoksi. Keitto päätyi meillä eläinten ruuaksi, mikä tuntui hieman ilkeältä siihen nähden, että naapuri oli nähnyt vaivaa sen valmistamiseen. Minulle mies kehtaa sanoa, ellei pidä jostakin omaan kulttuuriinsa liittyvästä tavasta tai ruuasta. Sen sijaan hän on esimerkiksi siskonsa luona syönyt kohteliaisuudesta sellaistakin ruokaa, jonka jälkeen tuli huono olo, koska ruoka sisälsi aivan liikaa öljyä.

Algerialaisten naisten silmissä se, etten ole opetellut näitä perinneruokia tekemään, näyttäytyy usein ”osaamattomuutenani”, mutta totuus on se, etten välitä opetella tekemään ruokia, jotka eivät meillä maistu kenellekään ja joiden valmistamisessa on valtavan suuri työ. Esimerkiksi lampaan mahalaukun puhdistaminen on suuritöistä ja epämiellyttävää puuhaa, johon en halua ryhtyä, koska suuren työn lopputulos jäisi meillä syömättä ja hukkaisin vain aikaani. Toisaalta kunnioitan valtavasti sitä, että lampaasta käytetään hyödyksi kaikki mahdollinen, mutta kyllä Euroopassakin tällaiset osat ruhosta taidetaan hyödyntää esimerkiksi lemmikkieläinten ruuissa.

Kovin ennakkoluuloisesti paikalliseen ruokaan ei kuitenkaan kannata suhtautua! Hyvä esimerkki tästä on Saharan reissumme. Kotimatkalla nälkä yllätti ja pysähdyimme syömään. Mies kysyi ravintolassa, mitä haluaisimme tilata ja annoin miehelle vapaat kädet valita annoksen. Ajattelin, että mies kyllä tietää, mikä meille maistuu. Melkein suutuin, kun miehen valinta osui maksasta valmistettuun suureen, koko perheen yhteiseen ruoka-annokseen. Nälkäisenä kärsivällisyyteni ei ole tunnetusti kovin korkealla tasolla ja vähältä piti, etten laittanut miestä tilaamaan jotakin muuta maksan tilalle. Onneksi kuitenkin maistoin annosta, sillä vaikka en yleensä maksasta erityisemmin pidäkään, oli tämä annos kertakaikkisen herkullinen – eräs parhaista syömistäni ruoka-annoksista! Hyvällä maustamisella yksinkertainen ruoka oli todella hyvää!

Pidän myös erilaisista algerialaisista piirakoista, kuten cocasta. Usein ulkona ollessamme saatankin napata piirakan tai pari ja taittaa niillä pikkunälän edullisesti. Alussa luulin, ettei Algeriassa osata tehdä lainkaan herkullista pizzaa. Edullisimmat pizzat sisältävät nimittäin lähinnä tomaattikastiketta ja venyvää juustoa (ja niiden hinta on noin euron!). Jos on kuitenkin valmis maksamaan pizzasta lähes saman hinnan kuin Euroopassakin, saa täältä erittäin hyvää pizzaa – ehkä elämäni parasta! Kierränkin mielelläni kaikista edullisimmat pikaruokalat kaukaa ja maksan hieman enemmän herkullisesta pizzasta ja turkkilaistyylisestä kebabista halutessani silloin tällöin herkutella pikaruualla. Pidän myös mielettömän paljon algerialaisista lihapullista, jotka sisältävät runsaan määrän valkosipulia!

Suomalaisesta keittiöstä mukaan arkiruokiimme on ehkä hieman yllättäin tarttunut isäni kanaresepti, joka on tosi yksinkertainen ja josta meillä tykkää koko perhe. Mieheni kokatessa hän suosii suomalaistyyppisiä liha- ja jauhelihakeittoja niiden helppouden vuoksi. Nämä keitot maistuvat koko perheelle, vaikkeivat ehkä aivan lempiruokiemme listalle ylläkään. Vanhin poika pitää ehkä hieman yllättäen kotiseutuni perinneruuasta, hapanvellistä, jota äitini on valmistanut pojan mieliksi myös täällä Algeriassa. Pippuripihvit kermakastikkeella olivat nuoruuteni lempiruokaa ja niitä valmistan toisinaan täälläkin, vaikkakin mies on välillä kommentoinut suomalaisten käyttävän ruuanlaitossa aivan liikaa kermaa. Kalaruokien osalta saisin petrata, koska pidän oikeastaan katkarapujen lisäksi vain tonnikalasta ja lohesta, mikä saattaa kuulostaa erikoiselta kalastajan tyttären suusta. Täältä saa kalatiskiltä norjalaista lohta, mutta hinta on aika huima (pieni filee maksaa 2 500 DA eli noin 15 euroa).

Olen sitä mieltä, että suomalaiset leivonnaiset ovat kenties maailman parhaita tai siis ainakin äitini tekemät! Monet algerialaiset leivonnaiset ovat erittäin kauniita ja niiden väkertämiseen kuluu aikaa, mutta yllättävän monen maku on ollut itselleni pettymys. Olenkin kuullut useammin kuin kerran sanottavan, että monesti algerialaiset ”syövät enemmän silmillään kuin suullaan”. Esimerkiksi tekemäni voisilmäpullat ovat olleet erittäin suosittuja lasten serkkujen keskuudessa, vaikka ensin pelkäsinkin, olisivatko ne liian erikoista tarjottavaa. Algerialaisista leivonnaisista pidän kuitenkin erityisen paljon baklavasta, joka mielestäni peittoaa turkkilaisen baklavan mennen tullen.  Toisaalta nykyisin myös Algeriasta saa herkullisia eurooppalaistyyppisiä leivonnaisia ja eräs elämäni parhaimmista suklaakakkupaloista onkin tullut nautittua juurikin täällä. Ranskalaisen keittiön vaikutus näkyy täällä siten, että macaronseja saa sopuhintaan.

Koska ystäväpiirini oli Suomessa niin kovin monikulttuurinen, olen päässyt tutustumaan monien erilaisten maiden ruokakulttuuriin. Eräs parhaista koskaan syömistäni ruuista on ollut somalialaisen nuoren tytön valmistama yksinkertainen liharuoka – oikein yllätyin, kun tytön äiti kertoi tytön valmistaneen ruuan. Pidän erittäin paljon myös somalialaisista sambuusoista, joiden valmistamiseen oma kärsivällisyyteni (ja taitoni) eivät vain oikein tahdo riittää.

Pidän todella paljon myös uzbekistanilaisesta keittiöstä ja uzbekistanilaisen ystäväni luona syöminen on aina ollut suuri ilo. Synnytettyäni kolmannen tai neljännen lapsemme, ystäväni lähetti minulle ruokaa kotiin sairaalasta kotiuduttuani ja ette uskokaan, miten ihanaa oli päästä valmiiseen pöytään herkullisen riisiaterian äärelle!

Olen aina pitänyt riisistä couscousta enemmän, mutta ongelmani on se, että vaikka olenkin toki nähnyt, miten ystäväni valmistaa herkullista uzbekistanilaista plovia, niin minun on vaikea myöhemmin enää muistaa, miten ruoka oikein tehtiinkään, koska ystäväni kanssa on niin mukava jutella ja vaihtaa ajatuksia. Tästä syystä oma plov-reseptini ei välttämättä olekaan kovin autenttinen, vaikka se maistuukin koko perheellemme. Teen melko usein myös arabialaista pilahvia, makloubaa, joka on yksi perheemme lempiruuista, mutta maustettu aivan eri tavalla kuin uzbekistanilainen plov. Pidän myös intialaistyyppisestä ruuasta. Igorin kana oli Suomessa yksi lempiresepteistäni, mutta hyvistä valikoimista huolimatta en ole onnistunut löytämään täältä smetanaa, minkä vuoksi Igorin kanaa emme ole saaneet aikoihin.

Monet lempireseptimme ovat löytyneet siten, että olen alkanut pohtia, miten jotakin raaka-ainetta voisi hyödyntää ja tämän jälkeen selannut netistä löytyviä lukuisia reseptejä ja kokeillut parhailta kuulostavia. Halusin esimerkiksi oppia hyödyntämään munakoisoa sen satoaikaan, minkä johdosta ihastuin munakoisolasagneen ja musakaan. En olisi uskonut, että munakoisosta saa aikaan jotakin niin herkullista, koska ennen en ollut juurikaan käyttänyt munakoisoa ruuanlaitossa. Lapset tosin tykkäävät musakaa enemmän perunavuuasta, jossa korvaan musakareseptin munakoisotkin perunoilla. Myös linssikeittojen ohjeita on tullut kokeiltua yhtä jos toistakin halutessani oppia käyttämään terveellisiä punaisia linssejä aikaisempaa monipuolisemmin.

Algeriassa on mukava laittaa ruokaa, koska paikalliset kasvikset ovat mielestäni hyvälaatuisia, herkullisia ja edullisia! Parempaa lampaanlihaa en ole syönyt missään muualla. Lisäksi täältä saa nykyisin monipuolisesti erilaisia raaka-aineita soijamaidosta kaurahiutaleisiin. Algerialaisista perunoista saa tehtyä erityisen herkullisia ranskalaisia ja vaikka kaupoista jo saa valmiiksi leikattuja ranskalaisia pussitettuina, en ole niitä ostanut, koska herkulliset ranskalaiset valmistuvat perunoista loppujen lopuksi kovin pienellä vaivalla. Olen joskus yrittänyt tehdä ranskalaisia myös suomalaisista perunoista, mutta maku ei ollut läheskään sama.

Olen myös ihastunut kaasuhellaan, vaikka aluksi sitä arastelinkin. En enää ihmettele, että ammattilaiskeittiöissä suositaan nimenomaan kaasuhelloja, ovathan ne niin kovin nopeita. Lettujakin viitsin täällä paistaa useammin kuin Suomessa, koska ne valmistuvat kaasuhellalla niin kovin nopsaan!

 

Olisi kiva kuulla, miten monikulttuurisuus näkyy muiden monikulttuuristen perheiden keittiöissä – vai näkyykö mitenkään? Tai ovatko täysin suomalaiset perheet innostuneita kokeilemaan vieraiden kulttuureiden makuja?

 

(Kuvat on jälleen napattu Freeimages.com:sta – huomaan nimittäin, että hektisessä arjessa meillä on ruuat usein jo syöty ennen kuin muistan, että olisihan niitä voinut blogia varten kuvatakin….)

 

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Petra keskiviikko, lokakuu 11, 2017 at 16:18

    Olipa kiva lukea paikallisesta ruokakulttuurista, minua kiinnostavat aina ruokajutut. Meillä syödaan turkkilaispainotteisesti raaka-aineiden saannin takia ja ehka senkin takia etten keksi ihan kauhean monta suomalaista perinneruokaa joista tykkaan, suosituimmat ovat pinaattiletut, rahkapiirakat, nakkikeitto ja perunamuussi. Syömme paljon kasvisruokia ja tykkaan erityisesti taman alueen yrttiruuista, lampaanliha on taallakin hyvaa, samoin keitot ja erilaiset sulu yemekit eli kotiruuat, jotka ovat liemessa. Heikkouteni ovat erilaiset turkkilaiset börekit, rinkelit ja pasteijat, joita yritan parhaimman mukaan valtella, leipakauppojen ohi kavely tuottaa tuskaa varsinkin aamulla kun tuoksut ohjaavat kohti tiskia. Turkkilaiset jalkkarit ovat usein liian makeita mutta taalla on myös tosi hyvaa juustokakkua tms. joista tykkaan, paikallisista jalkkareista tykkaan eniten künefesta. Mies on melko kaikkiruokainen mutta meillakaan ei kauheasti kermaruokia tehda ja en enaa itsekaan niista niin valita.

  • Reply Laura T. keskiviikko, lokakuu 11, 2017 at 17:29

    Tuo on muuten jännä, että kermasta alkaa jotenkin vieroittua, kun on hetken poissa Suomesta :). Nuo pippuripihvit kermakastikkeessa on nykyisin lähes ainoa ruoka, johon kermaa käytän ja niitäkin tehdään melko harvoin. Itsekin tykkään harvoista suomalaisista perinneruuista, mutta suomalaisista leivonnaisista tykkään senkin edestä :). Pinaattiletut ostin Suomessa yleensä valmiina ja ne olivat meillä sellaista pikaruokaa, joka pelasti tarvittaessa kiireisen arjen, mutta täällä olen minäkin tehnyt pinaattiletut itse ja ovat kyllä paljon maukkaampia kuin kaupan omat!

  • Reply sirokko perjantai, lokakuu 13, 2017 at 10:24

    Alkuvuosinani täällä en tykännyt ollenkaan couscousista, kunnes huomasin, että se johtuikin vain sukulaisten reseptistä, eivät käyttäneet juuri ollenkaan kasviksia. Onneksi niitä variaatioita on olemassa jokaisen makuun, pitää vaan löytää se mieleisensä. Lampaanlihalla tietty, se on täällä maailman parasta.
    Oma keittiöni on fuusioitunut enimmäkseen italialaiseen. Suomi-lomilta jäin kaipaamaan valmiita pakasteherkkuja (valmiilla kermakastikkeella), ei muuta kuin uuniin ja hyvää on. Oikein on ikävä niitä valmiskastikkeita ja ruuanlaiton helppoutta.

  • Reply Laura T. perjantai, lokakuu 13, 2017 at 12:12

    Sama juttu; johtui sukulaisten reseptistä – hyvää couscousta on kyllä tarjolla, kunhan siinä on lampaanlihaa, reippaasti kasviksia ja edes jonkin verran mausteita :)! Lampaanliha on kyllä aivan mielettömän hyvää, sitä ei varmaankaan voi liikaa hehkuttaa.

    Täältä saa jonkin verran valmisaterioita, ja esimerkiksi Ristoranten pakastepizzoja, mutta tuontitavarana ne ovat suhteessa kovin kalliita isommalle perheelle. Ymmärrän kyllä niiden houkutuksen pienemmälle perheelle – erityisesti lomalla :).

  • Reply Annukka sunnuntai, lokakuu 22, 2017 at 22:46

    ”Täällä pitää muistaa tarjoilla ruokaa useaan otteeseen ja kysyä, haluaako joku lisää.”

    Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Onko afrikkalaisilla jotenkin länsimaalaisia heikompi älykkyys, kun samaa asiaa pitää toistella moneen kertaan? Jouduin valitettavasti kerran tällaiseen tilanteeseen, jossa emäntäni oli juuri jostakin arabimaasta kotoisin oleva nainen, ja kun hän neljättä kertaa kysyi, otanko lisää (ja minä olin joka kerta kieltäytynyt), minä kysyin häneltä ”Olen vastannut kysymykseesi kolme kertaa – oletko niin idiootti, että pitää vastata vielä neljännen kerran?” Vasta sitten hän lopetti pakkomielteisen jankutuksensa.

    Samaan ilmiöön törmää täällä Suomessa kadulla, jos kulkee painavien kantamusten kanssa. Jos joku tulee tarjoamaan apua, niin mitä tummempi iho, sitä vaikeampi sana ”ei” on ymmärtää. Jos suomalaiselle sanoo ei, hän jatkaa matkaa. Varsinkin täysin mustat jäävät jankkaamaan sitä samaa tarvitsetko apua / saanko auttaa -mantraansa siihen saakka, kun korottaa äänensä tai sanoo ei vähintään kolme kertaa. Olen aiemmin ajatellut, että ihmisen ihonväri ei vaikuta älykkyyteen, mutta viime vuosien aikana on ollut pakko alkaa miettiä, olenko kuitenkin väärässä. Tämä sinun kirjoituksesi vahvistaa pohdintojani.

    ”Noloja tilanteita on aiheuttanut myös se, etten ole niin palvelualtis kuin algerialaiset emännät.”

    Nyt vähän selkärankaa, nainen! Ei sinun tarvitse ryhtyä vähämieliseksi siksi, että vieraasi ovat sellaisia. Kyllä tyhmemmänkin pitäisi tajuta, että ruoka on syömistä varten, ja ihan yhdellä sanomisella. Eri kysymys on sitten, kuka edes haluaa noin tyhmiä ihmisiä kotiinsa… Mitä mieltä ihmisen kanssa on edes olla tekemisissä, jos kaikki asiat täytyy toistaa moneen kertaan?

  • Leave a Reply