Oman mukavuusalueen ulkopuolella -vieraana algerialaisissa häissä

Pari viikkoa sitten olimme lasten kanssa vieraina algerialaisissa häissä. Olen ollut jälleen pidempään yksin lasten kanssa Algeriassa ja häitä järjestävässä perheessä oltiinkin huolissaan, tulemmehan varmasti paikalle, vaikkei mies olekaan tällä hetkellä Algeriassa. Asia varmistettiin useaan otteeseen ja tunsin olevani erityisen toivottu vieras.

En oikeastaan oikein edes välitä algerialaisista häistä ja usein tunnen täällä olevani kaikista yksinäisimmilläni erilaisissa algerialaisissa juhlissa, mikä on vähän hassua, koska olen tällöin kuitenkin suuren ihmisjoukon keskellä. Huomaan juhlissa valitsevani mieluummin tarkkailijan roolin kuin juhlien keskipisteen roolin ja tulen tässä roolissa helposti unohdetuksi jonnekin juhlakansan keskelle, mikä kyllä toisaalta sopii minulle vallan hyvin. Pienemmässä seurueessa olen yleensä puheliaimmasta päästä, mutta suurissa juhlissa tarkkailijan rooli sopii minulle paremmin. En ole vielä koskaan ottanut osaa algerialaisiin häihin molempina juhlapäivinä, kuten tällä kertaa tein.

Nyt naimisiin meni sen verran läheinen ihminen, että päätin heittäytyä mukaan juhlintaan ja juhlatunnelmaan aikaisempaa syvällisemmin. Hankin jopa algerialaisen kaftaanin varsinaista juhlapäivää varten – tosin valitsin melko yksinkertaisen mallin, joka on väriltäänkin hillitty. En välitä hirveästä pynttäytymisestä, mutta tällä kertaa päätin laittautua hieman tavallista enemmän, vaikka tunsinkin hieman olevani lainahöyhenissä. Miehelle olin juhlan aikana kiitollinen siitä, että hän suositteli minua ostamaan uudet korkeakorkoiset sandaalit nähtyään, kuinka epätoivoisesti yritin tunkea jalkojani hieman tiukkoihin korkokenkiin. Kauniissa korkeakorkoisissa sandaaleissa sain juuri sopivasti lisäpituutta kuitenkaan laittamatta jalkojani koetukselle. Tiukoissa korkokengissä olisin ollut illan aikana pulassa.

Jälleen kerran minulle tuli yllätyksenä, kuinka tärkeää algerialaisille naisille juhlavalmistautuminen on. Kampaajalla ja meikkaajalla kävivät nimittäin myös sellaiset perheenjäsenet, joilla ei olisi tähän ollut varaa ja palveluita hankittiinkin osamaksulla. Hääkampaus voi täällä maksaa jopa 70 000 DZD (noin 570 euroa!), mikä on hirvittävä summa, kun ottaa huomioon, ettei monen algerialaisen kuukausipalkka yllä tuohon summaan. Moni sulhanen joutuukin säästämään häihin useiden vuosien ajan, koska hääkampaus on toki vasta pieni osa häiden aiheuttamista kuluista. Morsiamelle on hankittava valmiiksi esimerkiksi makuuhuoneen kalusteet, jotka tässä tapauksessa jouduttiin sijoittamaan olohuoneeseen, koska ne eivät kerrostaloasunnossa mahtuneet makuuhuoneeseen. Algeriassa makuuhuoneen kalustus on tyypillisesti massiivinen ja pramea (ja maksaa maltaita!). Sukulaiset olivat käyneet kalustusta ihailemassa sulhasen kotona perjantaina, jolloin minulla oli työpäivä. Yksityisyydestään tarkka suomalainen mietti, ettei olisi kokenut tällaista toimintaa omalla kohdallaan kovin luontevaksi.

Mietin mielessäni, että moni pienituloinen mies on pulassa maksaessaan perheensä useamman naisen kampaamokäynnit. Tunsin melkoista myötätuntoa erästä perheenisää kohtaan, jolla on taloudessaan monta naista, ja jolla alkaa jo ikä painaa – pitkät ja raskaat työvuodet näkyvät miehen olemuksessa. Pikkutytön erittäin yksinkertainen nuttura maksoi 4 000 DZD ja yksinkertaiset kiharat 6 000 DZD. Euroiksi käännettyinä hinnat ovat toki edulliset, mutta suhteutettuna Algerian palkka- ja hintatasoon sekä kampausten yksinkertaisuuteen, on hinta mielestäni korkea ja taloudellinen suomalainen pyörittelikin mielessään päätään.

Tyttö olisi kovasti halunnut mennä kampaajalle ja olisin toki hänelle mielelläni käynnin kampaajalla maksanut, koska asia tuntui olevan niin kovin tärkeä, mutta meidän oli jo melko vaikeaa päästä juhlapaikallekin ja saada itsemme ajoissa valmiiksi, joten lopulta tytön kampaaja jäi väliin. Onneksi YouTubesta löytyi hyvä video, jonka avulla sain loihdittua tytölle kampauksen, jota luultiin kampaajan tekemäksi. Kieltämättä purin kampauksen aamun aikana monta kertaa, koska tyttö halusikin kampauksesta erityisen näyttävän, minkä vuoksi jouduin käyttämään isompaa nutturadonitsia kuin se donitsi, jolla olimme kampausta harjoitelleet. Lopputulos kruunattiin paikalliseen tapaan kullanvärisellä glitterillä. Vaikka kampausta luultiin kampaajan tekemäksi, niin rehellinen suomalainen kuitenkin kertoi tehneensä kampauksen itse, mikä taisi tytön mielestä olla hieman noloa. Algeriassa häävieraiden kuuluu käydä kampaajalla – oli rahaa tai ei. Monella oli kampausten lisäksi niin voimakas meikki, etten meinannut erästä sukulaista edes tunnistaa. Osalla meikit menivät sen verran yli lähes kaikissa sateenkaaren väreissä, että ne olivat jo liikaa osalle algerialaisistakin. Vaatimattoman suomalaisen mielestä moni olisi ollut kauniimpi vähemmällä meikillä tai täysin ilman.

Ensimmäisenä juhlapäivänä itse sulhanen saapui kävellen hakemaan meitä ja ajoi autollamme juhlapaikalle, koska en itse sinne uskaltanut ajaa. Tunsin jälleen olevani toivottu vieras. Ensimmäisenä päivänä sulhasen sukulaiset ja ystävät kokoontuivat sulhasen kotitaloon syömään. Morsiamelle järjestettiin ilmeisesti samantapainen tilaisuus hänen kotonaan.

Järjestelmällinen suomalainen pyöritteli mielessään päätään järjestelmällisyyden puutteelle, kun naiset häärivät vähän siellä ja täällä ja vetäydyinkin kuulumiset vaihdettuani keittiöön tiskaamaan, kattamaan pöytiä ja taittelemaan lautasliinoja. Olisi pitänyt ottaa oma esiliina mukaan! Illan parasta antia oli sulhasen käden hennaus. Sulhasen äiti lauloi sulhaselle samalla kun levitti hennaa sulhasen käteen. Myös sormus piilotettiin hennan sekaan. Ympärillä palaneet kynttilät loivat tunnelmaa ja huomasin, että sulhanen liikuttui silminnähden.

Hennauksen jälkeen ollessamme lähdössä kotiin miehen yksi siskoista sanoi, että kun vanhin poikani menee naimisiin, minun tulee tehdä hänen kanssaan samalla tavalla. Huomaan, että minua yritetään pikkuhiljaa vihkiä algerialaisten perinteiden saloihin, mikä aiheuttaa minulle välillä pienoisen paniikin ja tunteen siitä, etten suinkaan halua kaikissa tilanteissa toimia perinteiden mukaan. En esimerkiksi halua lapsilleni häitä, joissa suuri osa sukulaisnaisista joutuu häärimään keittiössä tai, joissa suuri osa ajasta menee hukkaan asioiden organisoimattomuuden vuoksi. Olen jo nyt ajatellut, että jos lapseni joskus sattuisivat menemään naimisiin Algeriassa, haluaisin napata mieleisimmät hääperinteet sekä suomalaisista että algerialaisista häistä ja haluaisin juhlan olevan mahdollisimman nautinnollinen kaikille häävieraille. Ruokaan haluaisin panostaa aivan erityisesti. Häät herättivät aiheeseen liittyvää keskustelua myös teinien kanssa ja he molemmat olivat asiassa kanssani samoilla linjoilla, vaikkakin lasten häiden miettiminen tässä vaiheessa onkin kovin varhaista. Huomasin kuitenkin, että myös teinit kokivat tietyt asiat näissä häissä itselleen vieraiksi ja halusivat niistä kanssani jutella häiden jälkeen. Mies on kanssani samoilla linjoilla ja on aina pitänyt tietynlaisesta vaatimattomuudestani. Lasten kanssa naureskelimme, että miehen reissu osui miehen kannalta hyvään ajankohtaan, koska mies näin vältti häät, joista ei myöskään erityisemmin välitä, mutta joihin olisi ollut pakko osallistua kohteliaisuudesta.

Myös toisen juhlapäivän, varsinaisen hääpäivän, aamuna sulhanen ilmestyi kotimme ovelle, vaikka olimme järjestäneet kuljetuksen muulla tavoin. Tytön kampaus oli juuri kesken ja olin itse puolipukeissa. Pelästyin, että meitä tultiin jo hakemaan, vaikka muuta oli sovittu. Algeriassa suunnitelmat vaihtuvat välillä lennosta ja pelkäsin, että niin oli käynyt jälleen. Sulhasella oli kuitenkin muuta asiaa. Hänen uuden kotinsa ainoa avain oli kadonnut ja hän epäili, josko se olisi pudonnut autoomme. Pitkän etsinnän jälkeen sitä ei kuitenkaan löytynyt ja lopulta oven avasi lukkoseppä.

Varsinaisena hääpäivänä sulhasen sukulaiset hakivat morsiamen autosaattueessa tämän kotoa. Torvia tööttäiltiin, mutta meno oli silti yllättävän rauhallista. Joskus täällä näkee nimittäin hääseurueita, jotka roikkuvat puoliksi ulkona auton ikkunasta ja pitävät melkoista meteliä. Olimme mukana saattueessa, jonka etunenässä ajoi sulhasen tutulta lainattu Audin maasturi – hääauto, jolla morsian noudettiin juhlasaliin. Toinen pikkupojista alkoi voida autossa huonosti, mutta onneksi tytön juhlaan mukaan ottama viuhka pelasti tilanteen; löyhyttelin viuhkalla pojalle raitista ilmaa, mikä taisi helpottaa hieman ja oksentelulta vältyttiin. Toisessa autossa ei oltu yhtä onnekkaita ja eräs sukulaistyttö oli oksentanut itsensä ja toisen sukulaistytön päälle. Olin pitänyt viuhkaa hieman turhakkeena, mutta lopulta se osoittautuikin oikein tarpeelliseksi välineeksi.

Naiset noutivat morsiamen hänen kotoaan, jossa morsian istui jo odottamassa. Morsiamen päälle puettiin yksinkertainen, kankeaa valkoista kangasta ollut viitta ja hänet johdatettiin viittaan pukeutuneena ulkona odottavaan valkoiseen Audiin. Kun saatoimme morsianta hänen kotoaan kohti Audia, mietin, että vain harva suomalainen saa kokea jotakin tällaista. Tunsin olevani etuoikeutettu, vaikka olinkin edelleen hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Toisinaan tällainen oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen kannattaa, koska tällöin voi tulla kokeneeksi jotakin aivan uutta!

Morsian vietiin saattueessa juhlapaikalle, jossa naiset ja miehet juhlivat hääparin tärkeää päivää erikseen. 7-vuotias passitettiin miesten puolelle, joten jätin pojan isoveljen hoteisiin. 5-vuotiaan sain ottaa mukaani ja poika istuikin lähes koko juhlan ajan sylissäni, koska paikkoja oli sen verran vähän, ettei pojalle riittänyt omaa istuinta. Sain jossakin vaiheessa iltaa hoidettavakseni myös toisen pikkupojan, joka oli selvästi väsynyt juhlatunnelmaan ja tästä syystä kovin itkuinen. Sain onneksi pojan lopulta rauhoittumaan ja nukahtamaan syliini. Olin oikein tyytyväinen näiden pikkumiesten seurasta, koska heidän ansiostaan en kokenut oloani yksinäiseksi tytön kadottua serkkunsa kanssa juhlahumuun.

Olin myös huomaavinani, että juhlissa naiset pyrkivät solmimaan ja ylläpitämään erilaisia sosiaalisia suhteita ja tässä sosiaalisessa pelissä en välttämättä ole kovin kiinnostava pelaaja – ainakaan tällä hetkellä. Uskon, että eräs suuri syy nuorten naisten runsaaseen laittautumiseen on se, että monet avioliitot ovat Algeriassa järjestettyjä ja juuri häissä vanhemmat naiset usein etsivät potentiaalisia puolisoita pojilleen. Kauneus on nuoren naisen valttikortti parisuhdemarkkinoilla, minkä vuoksi on tärkeää tulla nähdyksi mahdollisimman edustavana. Muistan, että tullessani Algeriaan ensimmäistä kertaa vuonna 1999 ja oltuani kerran hetken ulkona mieheni nuorimman siskon kanssa, eräs vanhempi rouva tuli tiedustelemaan mieheni siskolta, olenko naimisissa.

Juhlan pääohjelmana oli katsoa morsiamen vaatteiden vaihtoa ja nauttia erilaisia leivonnaisia kahvin kera. Morsian istui juhlan aikana kauniilla, koristeellisella istuimella ja kun hän poistui vaihtamaan vaatteita tai saapui sisään uuden puvun kanssa, säesti hänen kulkuaan Algeriassa niin kovin tuttu ”yoo-yoo-yoo”-huuto, joka muistuttaa ehkä hieman jodlausta, ja jolla ilmaistaan iloa mitä moninaisimmissa tilanteissa. 5-vuotias ihastui morsiamen viimeiseksi päälleen vaihtamaan valkoiseen morsiuspukuun ja tuijotti koristeellista pukua ihmeissään. Postauksen ainoassa kuvassa näkyviä valkoisia kukkia jaettiin häävieraille ja epäilen, että 5-vuotias oli aikeissa antaa omansa morsiamelle, muttei lopulta uskaltanut. Poika kuitenkin uskalsi ottaa morsiamesta monta kuvaa. Morsiamen sukulaiset lauloivat hänelle illan aikana ja tuntuikin, että kyseessä oli selkeä siirtymäriitti omasta lapsuusperheestä osaksi aviomiehen perhettä. Täällä tämä siirtymä on mielestäni huomattavasti merkittävämpi ja suurempi asia kuin Suomessa. Täällä on tärkeää, mihin sukuun nainen kuuluu.

Myös juhlavieraat vaihtelivat vaatteita. Monet naiset ottivat juhlasaliin suuremman matkalaukun kuin minä Italiaan neljän päivän lomalle kahdelle hengelle. Olin itse päättänyt, että yhden juhlapuvun per päivä on riitettävä minulle ja olin tähän päätökseen oikein tyytyväinen. Vaatteiden vaihtaminen pienessä pukukopissa samalla 5-vuotiasta poikaa vahtien ei tuntunut houkuttelevalta. Tytölle sen sijaan pakkasimme mukaan pienen laukullisen vaatteita, joista tyttö valitsi serkkunsa kanssa sopivimmat. Huomaan, että tytölle on tärkeää kuulua joukkoon, minkä vuoksi olenkin toisinaan valmis nielemään omat ajatukseni joidenkin asioiden järkevyydestä – joissakin asioissa on vain helpompi mennä massan mukana.

Vanhin poika kertoi, että myös sulhasen valmistautumisessa oli riittänyt draamaa. Nuoret pojat valmistivat sulhasen hääpäivänään, mutta kukaan pojista ei osannut solmia kravattia eikä talossa ollut wi-fi-yhteyttä, jonka avulla solmimisohjeet olisi löytänyt nopeasti. Pojan kännykästä oli nettiaika lopussa. Onneksi pojat tajusivat lähteä etsimään nettisignaalia ulkoa ja löysivät lopulta netistä ohjeet kravatin solmimista varten. Olin muuten edellispäivänä ehtinyt ihmetellä, miksi poika halusi yhtäkkiä opetella silittämistä. Sekin selvisi lopulta, kun kuulin, että pojat olivat valmistelleet sulhasen pukuineen juhlakuntoon. Puku oli tuotu Amerikasta asti.

Olin häiden jälkeen aivan poikki ja maanantaina oli vaikea aloittaa työviikko. Hääparin sukulaiset kuitenkin jatkoivat toisiinsa tutustumista vielä maanantainakin yhteisen aterian merkeissä. Olin oikeastaan ihan tyytyväinen, että pystyin jättämään tapaamisen väliin työpäivään vedoten. Olen kuitenkin sitä mieltä, että viikonloppuna kannatti astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla heittäytymistä mukaan algerialaiseen häätunnelmaan.

Postaus on tylsän kuvaton, koska uskon, ettei juhlaväki haluaisi kuviaan julkaistavaksi täällä blogissa. Innokkaana Pinterestin käyttäjänä olen kuitenkin koonnut Pinterestiin myös hääkansion, josta löytyy kivoja kuvia algerialaisista häistä. Tosin kannattaa jälleen muistaa, että myös hääperinteissä on valtavia eroja alueittain ja uskoisin, että myös perheittäin. Jos joku kaipailee helppoja vinkkejä algerialaisiin häihin tai muihin juhliin sopivien kampausten tekemiseen, niin niitä löytyy Coiffures Simples -nimiseltä YouTube-kanavalta.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply vauvantaisin lauantai, elokuu 26, 2017 at 14:21

    Saisinko kysyä yhtä asiaa. Nimittäin muslimikulttuurista.

    Eli miten Algeriassa suhtaudutaan fyysiseen turvallisuuteen? Tarkoitan esim. pipiä polvessa, kun lapsi kaatuu pyörällä tai mustelmia tai vaikka haavoja kädessä? Kun tässä Euroopan turvattomuusmylläkässä olen googlettanut muslimikulttuuria, niin Googlen kuvahaku pomppauttaa heti näkyville ashura-perinteen. Siinähän pikkulapsetkin ovat mukana juhlapäivässä, jossa siis vuodatetaan verta päästä ja kävellään veitset kädessä paraatikulkueessa. Olen nähnyt, että tapahtuma-alueen laidalla on heti osaava ensiaputiimi valmiina ompelemaan haavat, mutta silti ajatus tuo mieleen, että onko käsitys terveydestä ja turvallisuudesta ihan erilainen. Suomessahan tuntuu, että lapsille sallitaan vain urheilussa sattuvat vammat, joita ei kuitenkaan toivota eikä varsinkaan tietoisesti tehdä. Mitä miehesi ajattelee tuosta ashura-perinteestä, tai mikä on siitä oma tulkintasi?

  • Reply Laura T. lauantai, elokuu 26, 2017 at 16:40

    Kiva, kun kommentoit! En ole Algeriassa koskaan törmännyt ko. perinteeseen. Ashura-perinne taitaa liittyä shiiamuslimeiden perinteisiin, eikä sunnien, joita suuri osa algerialaisista on. Monet shiiamuslimeiden perinteistä on sunneille täysin vieraita ja jopa yhtä outoja kuin meille suomalaisille. En usko, että algerialaiset antaisivat vuodattaa verta lasten päästä!! Ajatuskin tuntuu aivan epäuskottavalta. Algerialaiset ovat nimittäin erittäin tarkkoja pienen pienistäkin naarmuista lasten kasvoissa. Joskus minulta on esimerkiksi kysytty vieraisilla ollessamme, mistä vilkas poikamme on saanut naarmun kasvoihinsa ja naarmu on ollut niin pieni, etten ole itse sitä edes huomannut. Lasten naarmuja myös lääkitään herkästi ja esimerkiksi kissan raapaisun jälkeen lapsi saatetaan kiikuttaa lääkäriin.

    Muslimeita ei koskaan pitäisikään niputtaa samaan nippuun, koska erot esimerkiksi sunnien ja shiiojen välillä ovat niin kovin valtavia. En usko, että voisin koskaan olla miehen kanssa, joka sallisi lasten osallistumisen kuvailemasi kaltaiseen juhlapäivään ja mieheni taitaisi pitää minua hulluna, jos ehdottaisin johonkin tällaiseen juhlaan osallistumista :).

    Ehkä ainoita lasten turvallisuuteen liittyviä asioita, joista hieman algerialaisia kritisoin, on se, että pienillä paikkakunnilla yllättävän pienet lapset huolehtivat pikkusisaruksistaan ulkona. Sellaisia juuri kävelemään oppineita lapsia saattaa olla 4-5-vuotiaiden vahdittavina, jotka mielestäni vielä tarvitsisivat itsekin valvontaa ulkoillessaan. Tällaista ei kuitenkaan näy esimerkiksi Algerissa, jossa vanhemmat pitävät lapsiaan tiukasti silmällä! Pienillä paikkakunnilla elämä ehkä koetaan niin turvalliseksi, ettei tässä nähdä mitään pahaa, mutta minusta esimerkiksi lasten leikkiminen lähellä autoteitä toisen lapsen vahtiessa toista on riskialtista.

    Toinen kritiikin aihe on se, ettei lapsilla läheskään aina käytetä autossa turvavyötä, turvaistuimista puhumattakaan. Asenteet tuntuvat kuitenkin olevan pikkuhiljaa muuttumassa ja olen ollut tosi ilahtunut, kun meiltäkin on kyselty lastemme turvaistuimia lainaan. Kuitenkin esimerkiksi uimarannoilla olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin lapsia rannoilla vahditaan. Usein pienillä lapsilla on ensinnäkin jonkinlaiset kellukkeet/kelluttavat liivit, mutta mikä tietysti vielä tärkeämpää, niin vanhemmat ovat vedessä lasten lähellä ja todella keskittyvät lapsiinsa. Algeriassa toki hukkuu kesäisin aika paljon ihmisiä, mutta suurimmassa vaaravyöhykkeessä taitavat olla nuoret miehet.

  • Reply vauvantaisin sunnuntai, elokuu 27, 2017 at 14:07

    Voi, kiitos niin dokumentaarisesta vastauksesta. En ole koskaan päässyt reissaamaan Euroopan ulkopuolelle ja kieltämättä parasta olisi saada itse nähdä tavallista arkea vaikkapa juuri Algeriassa. Tämä vastaus kuitenkin oli oikein konkreettinen ja sain vastauksia juuri siihen, mitä olin miettinytkin.

    Mainittakoon, että tuon ashura-perinteen löytymisen jälkeen googletin heti vertailun vuoksi kristillisiä perinteitä ja huomasin, että Indonesiassa on vastaava perinne kristittyjen keskuudessa. Pääsiäisen aikaan järjestetään Jeesuksen elämän viime hetkiä esittäviä näytelmiä, joissa siis oikeasti tehdään, mitä silloin 2000 vuotta sitten. Kuvien perusteella mukana on pieniä lapsia ja tuota kilvoittelu-perinnettä harjoitetaan heidänkin kohdallaan. Joten yhtä lailla voisin suomalaisena ihmetellä kumpaakin tapaa, oli uskontokunta mikä hyvänsä.

    Olen syntynyt 80-luvulla, mutta tuntuu, ettei ole pitkä aika siitä, kun Suomessakin oli yleistä matkustaa ilman turvavöitä ja -istuimia. Myös hukkumiskuolemia on ollut lapsissakin paljon nykyistä enemmän 50 vuotta sitten. Ja minusta 70-luvulla syntyneet sukulaiseni ovat kertoneet huolehtineensa pikkusisaruksistaan paljon enemmän kuin nykypäivänä sallittaisiin. Se kehitys voi tapahtua aika nopeasti, kun olot ovat suotuisat.

    Kiitos!

  • Reply Laura T. torstai, elokuu 31, 2017 at 20:43

    Olen aivan samaa mieltä tuosta kehityksestä! Olen itse syntynyt -78 ja muistan, kuinka meillä käytössä olleet yksinkertaiset turvakorokkeet olivat erityisen hienot ja kuinka äitiämme pidettiin erityisen huolellisena, kun käytimme niitä ja turvavöitä autossa. Täällä on jo kaupoissa myynnissä länsimaisia turvaistuimia ja -kaukaloita, joten kyllä niitä monet ostavatkin. Myös alueelliset erot ovat valtaisia; äiti hämmästeli jo lyhyen käynnin aikana, kuinka Algerin vaurailla alueilla lapsiin panostetaan ihan hurjan paljon verrattuna moniin syrjäisempiin asuinalueisiin.

    Omituisia tapoja löytyy varmasti kaikista maailmankolkista. Pidän itseäni melkoisen suvaitsevaisena ihmisenä, mutta kaikenlaisessa lapsiin tai eläimiin kohdistuvassa pahoinpitelyssä, olipa se sitten fyysistä tai psyykkistä, menee kyllä minun hyväksymiseni raja! Kiva, jos vastauksestani oli hyötyä :).

  • Leave a Reply