Kaikki tiet vievät Roomaan

Muistan nuorena kirjoittaneeni listan kaikista niistä asioista, joita haluaisin elämässäni tehdä ja saavuttaa. Listasta tuli pitkä ja tiedän olevani onnekas, kun viime viikolla vihoviimeinenkin toive listastani toteutui. Yksi toiveistani nimittäin oli, että haluaisin käydä Italiassa. Mies on käynyt Italiassa nuorena monen monta kertaa eikä ole erityisemmin maasta tykännyt. Tämä onkin ollut ehkä yksi syy siihen, miksi matkakohteeksemme on aina valikoitunut jokin muu kohde. Tällä kertaa kuitenkin sovimme, että tänä vuonna me molemmat pyrimme toteuttamaan omat haaveemme ja koska ne ovat niin kovin erilaisia, lähdemme toteuttamaan niitä erikseen. Niinpä lentelin tällä kertaa Roomaan 7-vuotiaan mukavassa seurassa.

Koska pidän ”monta kärpästä yhdellä iskulla” -ratkaisuista sovimme vielä treffit Roomaan äitini kanssa ja vietimme muutaman mukavan päivän uuteen ympäristöön tutustuen, vaikkakin täytyy sanoa, ettei Rooma tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta – siitäkään huolimatta, että sen näkeminen oli suuri haaveeni. Moni asia yllätti hieman negatiivisella tavalla; moottoriteiden paikoitellen huono kunto ja kovat ajonopeudet, erinäiset huijausyritykset, ihmisten tunkeilevuus, yleinen heikko englanninkielen taito, aikakäsityksen laveus, huonokuntoiset kävelytiet, ankeat metroasemat ja asioiden toimimattomuus tulevat ensimmäisinä mieleen – ja vertaan nyt Roomaa Algeriaan, en Suomeen! Minulle ehkä vaikeinta oli se, että vaikka ihmiset olivat melko saman näköisiä kuin algerialaiset, en yhtäkkiä ymmärtänytkään heidän elekieltään ja ihmisten tulkitseminen olikin tavallista vaikeampaa – ja yhteisen kielen puuttuessa nimenomaan elekieli olisi niin kovin tärkeää…

Oli kuitenkin mukava tavata äiti pitkästä aikaa ja tarjota 7-vuotiaalle hetkinen ”omaa aikaa” – ainoana mukana olevana lapsena. Suuressa perheessä on mielestäni erityisen tärkeää, että jokaisella lapsella olisi silloin tällöin tähän mahdollisuus. Kaikkien teiden sanotaan johtavan Roomaan ja ainakin meille tämä oli hyvä kohde tavata; nyt jokaisen tarvitsi lentää vain yhdellä koneella. Huomaan, että minusta on tullut sen verran mukavuuden haluinen, että pohdin Roomassa, kuinka ihanaa onkaan, kun ei tarvitse lentää enää toisella koneella, kuten Suomeen lennettäessä olisi pitänyt. Mieshän ehdotti tänä(kin) kesänä monta kertaa, josko menisimme lomalle Suomeen, mutta minä halusin kaikkialle muualle. Meillähän oli yhtenä vaihtoehtona matkustaa junalla Tunisiaan koko perheen voimin, mutta brittien matkustustiedote on kehottanut viime aikoina välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista maahan (vertailun vuoksi britit näyttävät vihreää valoa lähes koko Algerialle!), joten päätimme unohtaa Tunisian reissun tältä kesältä.

Emme suunnitelleet lomalle kovin suurta määrää nähtävyyksiä, vaan ajatuksena oli pikemminkin päivittää äidin kanssa kuulumiset ja nauttia hyvästä ruuasta uudessa ympäristössä, mutta halusin kuitenkin ehdottomasti nähdä Colosseumin, jonne suuntasimmekin ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänämme. Olin onneksi napannut hyvät vinkit Colosseumia varten täältä. Jonot olivat nimittäin aivan mielettömät ja kuumuus heinäkuussa melkoinen. Etukäteen maksetuilla lipuilla pääsimme kuitenkin jonojen ohi ja melko helposti sisään Colosseumiin. Samalla lipulla pääsi vielä Forum Romanumille sekä Palatinukseen. Colosseum on huikea näky ulkoa päin, mutta sanoisin, ettei se sisältä ole enää nykykunnossaan kovin kummoinen. Pienellä budjetilla tai kiireisellä aikataululla liikkeellä olevia neuvoisinkin ihailemaan Colosseumia vain ulkoa päin ja nauttimaan vaikkapa jätskit sen juurella.

Olen erittäin kiinnostunut Rooman historiasta, mutta jostakin syystä täällä mielikuvitukseni ei lähtenyt laukkaamaan samalla tavoin kuin vaikkapa Tipasassa, jossa roomalaisen kaupungin rauniot ovat kauniin luonnon keskellä ja jossa on mahdollisuus vetäytyä tarvittaessa puun varjoon suojaan auringon paahteelta. Lisäksi Tipasassa ei ole turisteja massoittain, mikä sopii minulle. Colosseumilla olimme keskellä asfalttia paahtavassa auringonpaahteessa suuren turistilauman keskellä.

Rooman historian lisäksi olen aina ollut myös kiinnostunut erilaisista uskonnoista ja siitä, mihin ihmiset uskovat. Olikin aika selviö, että vierailimme Italian loman aikana myös toisessa valtiossa, maailman pienimmässä itsenäisessä valtiossa eli Vatikaanivaltiossa. Tutustuimme päivän aikana Vatikaanimuseoon. Onneksi ostin tännekin liput etukäteen, koska jonot olivat jälleen valtavan pitkät – arviolta useiden tuntien mittaiset! Tällä kertaa ostin liput Get Your Guide -palvelun kautta, jonka totesimme erinomaiseksi Alhambran vierailulla viime kesänä. Alhambrassa meillä oli yksityisopas koko vierailun ajan, mikä oli todella hyvä vaihtoehto Alhambrassa, mutta tällä kertaa ainoastaan minä osasin seurueestamme englantia enkä muutoinkaan olisi halunnut käydä museota läpi oppaan kanssa, vaan täysin omaan tahtiimme, joten valitsin ainoastaan pikasisäänpääsyn museoon. Tämä toimi tosi näppärästi. Tapasimme oppaat sovitussa paikassa, josta yksi opas johdatti joukon sovittuna aikana jonon ohi sisään museoon ja nouti kaikille liput. Tämän jälkeen saimme tutustua museoon omaan tahtiimme.

Ennen tapaamispaikkaan pääsyämme ehdin ärsyyntyä moneen kertaan yli-innokkaista pääsylippujen myyjistä, jotka eivät halunneet uskoa, että meillä on jo liput, jotka oikeuttavat jonojen ohittamiseen. Lippujen ja vinkkien tyrkyttäminen muistutti aivan Kreikassa turistialueiden ravintoloissa vallalla olevaa sisäänheittäjien toimintaa, johon myös ärsyynnyin Kreikan loman aikana – mutta se, että museoihinkin on sisäänheittäjät, tuntui vähintäänkin omituiselta! Lippujen ostaminen etukäteen säästää siis sekä aikaa että hermoja.

Museon alkupuoli oli erittäin mielenkiintoinen, sillä jos olen kiinnostunut Rooman historiasta, niin Egyptin historiasta vasta olenkin kiinnostunut! Myös museon sisäpiha oli kaunis ja mielenkiintoinen.

 

Kuitenkin kun myöhemmin tämän mielenkiintoisen osaston sekä kauniin sisäpihan jälkeen museo jatkui kilometritolkulla (museo on kuulemma kahdeksan kilometrin mittainen!), niin tällainen museoista kiinnostunut kävijäkin alkoi jo kokea runsaudenpulaa, jollaista usein koen algerialaisessa souqissa. Ja vaikka museon kokoelmat ovatkin varmasti mittaamattoman arvokkaat, niin vierailijat olisi ehkä voinut ottaa paremmin huomioon. Välillä nimittäin pitkien käytävien jatkuessa yhä vain eteenpäin, toivoin, että niiltä olisi ollut mahdollista poiketa tai poistua ja että kävijät voisivat hieman paremmin valita ne osastot, joihin haluaisivat tutustua lähemmin. Penkkejäkin olisi voinut olla käytävien varrella ja ilmastointi olisi voinut olla parempi. 7-vuotias reipas kävelijä ja innokas museokävijä pärjäsi kilometrien mittaisessa museossa loistavasti, mutta olin kyllä tyytyväinen, että pienin poika ei ollut mukana tällä reissulla. Olin muuten ensimmäistä kertaa yön yli erossa 5-vuotiaasta, joka on oikea ”äidin poika” ja tämä taisi olla lopulta vaikeampaa äidille kuin pojalle. Tosin poika kyllä kyseli Viberissa Italiasta kotiin soittaessani, että eikö lentokone toimi, kun en ollut palannut heti seuraavana aamuna kotiin.

Sikstuksen kappelissa ei saanut kuvata, mutta siellä ajattelin, kuinka lähellä toisiaan maailman suuret uskonnot ovatkaan. Kattoon maalattu viimeinen tuomio sai ajattelemaan, kuinka kaikissa näissä uskonnoissa kerrotaan hyvin saman tapaista tarinaa siitä, miten ihmiset lopulta tulevat kohtaamaan viimeisen tuomionsa ja saamaan ansionsa mukaan. Kuitenkin arkisessa elämässä olemme ajautuneet kovin kauaksi toisistamme ja jakautuneet ”meihin” ja ”heihin”. Oli aika mielenkiintoista huomata, että vaikka lapsillamme ja miehelläni on arabiankieliset nimet, niin Sikstuksen kappelin kattoon oli kirjoitettu sekä mieheni että mukana olleen 7-vuotiaan nimi – joskin eri kirjoitusasulla ja hieman eri muodoissa – siellä ne olivat, lähes vierekkäin!

 

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Petra torstai, heinäkuu 13, 2017 at 09:27

    Haluaisin kylla kayda Roomassa mutta talla hetkella tuntuu etta rajalliset lomat haluan kayttaa hyvin erilaisissa paikoissa kuin siella missa parveilee miljoona muuta. Ahdistun selvasti nykyisin lomalla valtavasti laumoista silla vietan arkeni miljoonakaupungissa, taman vuoksi Tipasa kuuloistaisi minusta paremmalta vaihtoehdolta. En kuulu myöskaan niihin jotka laskevat monta maata ja maailmaperintökohdetta on nahty, kaikenlainen yksinkertainen ja sen aarelle paaseminen tuntuu nykyisessa elamantilanteessa (ja ehka maailmantilanteessa) parhaimmalta vaihtoehdolta. Kiitos matkaraportista!

  • Reply Laura T. torstai, heinäkuu 13, 2017 at 15:51

    Olen myös huomannut, että monesti pidän kaikista eniten kenties hieman yllättävistä kohteista. Minuunhan ei tehnyt kovin suurta vaikutusta myöskään Amsterdam, Pariisi eikä Bryssel, joita kuitenkin pidetään yleisesti suosittuina kohteina – ja sitten pikkuinen Tipasa tai suurelle yleisölle tuntematon Tlemcen tekivät suuren vaikutuksen. On myös ollut jännä huomata, että meillä on miehen kanssa aika monessa suhteessa samanlainen maku; viihdymme molemmat erinomaisesti esimerkiksi Saksassa ja Istanbulia pidämme yhtenä parhaana matkakohteena, jossa olemme käyneet, mutta Italia taas ei jostakin syystä oikein tehnyt vaikutusta kumpaankaan. Itse viihdyn lomalla siis sekä suurkaupungeissa että pienemmissä kohteissa, mutta usein on etukäteen vaikea arvata, mitkä kohteet ovat eniten mieleeni :).

  • Reply Miehen kotiinpaluujuhla - Algeria lapsiperheen silmin tiistai, lokakuu 17, 2017 at 15:28

    […] vuonna, että toteutamme molemmat tahoillamme yhden suurista haaveistamme. Minun haaveeni oli Rooma, jonne matkasin 7-vuotiaan hyvässä seurassa. Miehen haaveen toteuttaminen vaati matkustamista […]

  • Leave a Reply