Harrastamista lasten ehdoilla

En välttämättä ole sitä mieltä, että lapsilla pitäisi olla useita harrastuksia ja harrastuskertoja monta kertaa viikossa – olenhan itse elänyt onnellisen lapsuuden ilman harrastusrumbaa. Toisinaan, kun kuulen lapsista, joilla on harrastuksia lähes joka ilta ja vieläpä sellaisia harrastuksia, joista valitettavan usein näkee, että ne ovat vanhempien valitsemia, niin tulen pikemminkin surulliseksi kuin pitäisin perhettä kovinkaan lasten etua ajattelevana. Mutta entäs sitten, jos lapsi itse haluaakin harrastaa jo hyvin nuorena tavoitteellisesti monta kertaa viikossa?

Meillä kolme neljästä lapsesta vaikuttaisi olevan harrastusten osalta samantapaisia kuin minä. Meille omaehtoinen tekeminen on huomattavasti mielekkäämpää kuin säännöllinen harrastaminen ryhmässä. 7-vuotias aloitti tänä keväänä ensimmäisen varsinaisen harrastuksensa ja valitsi itse läheisen liikuntasalin runsaasta valikoimasta potkunyrkkeilyn. Laji saattaa kuulostaa hurjalta näin pienelle, mutta harjoituksissa on varsin fiksusti korostettu alkuun lasten yleisen kunnon kohottamista sekä itsepuolustusta – ei niinkään vielä varsinaista nyrkkeilyä. Tyttö ratsastaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja enimmäkseen hevosinnostus näkyykin runsaana heppakirjojen ahmimisena. Pienimmällä ei ole vielä varsinaisia harrastuksia lainkaan eikä poika tunnu sellaisia kaipaavankaan.

Koska meillä ei ole juuri lainkaan lastenhoitoapua käytettävissä, olen itsekin tottunut harrastamaan lasten ehdoilla. Kun lapset olivat pienempiä, kävin ahkerasti vaunulenkeillä ja nautin itsekin lasten kanssa puistoilusta. Nyt olen opettanut lapsille koripallon alkeet ja teini-ikäisten kanssa saan jo pelata tosissani, jos yritän edes jollakin tasolla pysyä mukana pelin tahdissa. Pienempien kanssa harjoittelemme heittelemään koreja, kuljettamaan palloa ja heittämään palloa pelaajalta toiselle. Olen myös innostunut zumbasta, joka on helppo napsauttaa päälle YouTubesta aina silloin kun on hetki aikaa kuntoilla. Toinen hyvä kuntoiluväline, johon olen nyt aivan ihastunut, on jumppapallo, joka on myös helppo kaivaa esiin sopivan tilaisuuden tullen.

Esikoinen on aina ollut tässä suhteessa erilainen. Jo pienenä reilu 2-vuotiaana isoveljenä poika jaksoi kävellä monen tunnin kävelymatkoja ylpeän isoveljen tavoin rattaista kiinni pitäen. Ulkona olimme tavallisesti nelisen tuntia päivässä, koska minulla oli kotiäitinä aikaa ja koska poika selkeästi halusi liikkua paljon. Palloa poika on alkanut potkia lähes samantien, kun oppi kävelemään, mikä sekin tapahtui hyvin aikaisin. Jalkapalloharrastuksen poika aloitti alle kouluikäisenä ja hyvin pian hän ilmoitti haluavansa aikuisena pelata jalkapalloa ammattimaisesti. Pian poika pääsikin kilpajoukkueeseen.

Olen suhtautunut näin intensiiviseen harrastamiseen hieman kaksijakoisin tuntein. Toisaalta olen tietysti pyrkinyt kannustamaan, mutta taas toisaalta olen pyrkinyt tuomaan esiin myös sitä, kuinka harva loppujen lopuksi onnistuu tekemään jalkapallosta itselleen työn. Lahjakkaita, alasta innostuneita nuoria on kuitenkin niin valtavan paljon. Tasapainoilu kannustamisen ja realiteettien korostamisen välillä on ollut yllättävän haastavaa – kuinka toisaalta kannustaa lasta ja toisaalta pitää realiteetit lapsen mielessä lyttäämättä tämän intoa?

Olemme myös saaneet jonkin verran kritiikkiä siitä, miksi vain yhden lapsen harrastukseen on panostettu niin valtavan paljon. Suomessahan tilanne oli se, että mies huolehti pojan kuljettamisesta harkkoihin, auttoi valmennuksessa ja oli mukana turnausreissuilla niin koti- kuin ulkomaillakin. Tämä puolestaan tarkoitti sitä, että olin lähes kaikki arki-illat pitkien työpäivien jälkeen ja usein viikonloppuisinkin yksin vastuussa muista lapsista sekä kotitöistä. Usein tein vielä toista työtä kotoa käsin, joten arki oli työntäyteistä. Pyrin tasaamaan tilannetta muiden lasten osalta siten, että muut ovat aina saaneet vanhinta poikaa enemmän kaikkea sellaista, josta juuri he pitävät. Pyrin olemaan lasten kesken tasapuolinen, mutta mielestäni ei olisi tasapuolista pakottaa muita lapsia harrastamaan yhtä paljon vain tasapuolisuuden nimissä, koska he eivät selvästikään tätä itse halua tai estämään poikaa harrastamasta kilpatasolla vain koska muut sisarukset eivät halua samaa!

Ehkä suurin huoli aluksi oli kuitenkin se, miten poika jaksaa niin suuria harjoittelumääriä. Olen kuitenkin huomannut, että juuri tämän lapsen halu ja tarve liikkua on niin valtava, että ilman riittävää liikuntaa poika on selvästi levoton. Koska koulu sujui hyvin, sairasteluilta vältyttiin ja koska poika lähti harkkoihin mielellään ilman minkäänlaista painostusta, olen ajatellut, että tahti on sopiva.

Kun tulimme Algeriaan, jännitin kovasti, riittävätkö pojan taidot hyvään joukkueeseen pääsemiseen. Täällä kilpailu on erityisen kovaa – onhan Algeria jalkapallomaa aivan eri tavalla kuin Suomi ja onhan jalkapallo täällä aivan erityisen suosittu laji. Tiedän pojan olevan lahjakas, mutten ollut aivan varma, riittääkö se. Onneksi poika sai kuitenkin paikan hyvästä joukkueesta heti ensimmäisenä vuonna ja harrasterumba perheen osalta pieneni Suomeen verrattuna huomattavasti. Täällä vanhempien ei odoteta osallistuvan rahankeruutalkoisiin (ja tämän lisäksi vielä maksavan itsensä kipeiksi) lapsensa harrastuksen kustantamiseksi eivätkä vanhemmat täällä osallistu lasten peluuttamiseen eivätkä välttämättä aina edes pääse katsomaan pelejä. Suomessa molempien vanhempien odotettiin osallistuvan useamman kerran vuodessa erilaisiin rahankeruutalkoisiin, mutta koska meillä oli kotona pieni vauva, äitini osallistui puolestani mieheni kanssa. Äiti koki tapahtumat kivaksi vaihteluksi ja minä olin kiitollinen, kun ei tarvinnut raahata vauvaa mukana talkoisiin. Huolimatta talkoisiin osallistumisesta harrastuskulut olivat reippaasti kalliimmat kuin täällä yksityiskoulu.

Algeriassa valtio tukee nuorten tavoitteellista jalkapallon pelaamista emmekä ole maksaneet täällä mitään pojan jalkapallovaatteista, hotelliyöpymisistä, kuljetuksista pidemmillä kisamatkoilla tai kisamatkojen ruokailuista. Olen sanonut tämän blogissani jo ennenkin, mutta sanon jälleen, että olen tästä arjen helpotuksesta äärimmäisen kiitollinen! Täälläkin on toki maksullisia joukkueita, kuten FC Barcelonan akatemian joukkue, josta poikakin hetken ehti haaveilla, kunnes hänen joukkueensa pelasi akatemian joukkuetta vastaan ja poika totesi, ettei joukkue vaikuttanut kovin kummoiselta eivätkä espanjaa algerialaisille lapsille puhuneet valmentajat oikein vakuuttaneet.

Luin tässä yhtenä päivänä erään artikkelin jossa asiantuntija oli sitä mieltä, että teini-ikäisten maahanmuuttajataustaisten lasten vieminen Suomesta vanhempien kotimaahan saattaa jopa vaarantaa lapsen itsemääräämisoikeuden. Ymmärrän kyllä pointin tuon lausahduksen takana, mutten oikein ymmärrä sitä, kuinka Suomea pidetään aina ja kaikissa tilanteissa niin kovin ylivertaisena valintana. Meillä teini-ikäisen pojan harrastusolosuhteet ovat olleet yksi suuri syy siihen, että Algeria vaikutti Suomea paremmalta valinnalta. Eikä tämä johdu suinkaan pelkästään rahasta tai valmennuksen tasosta! Valitettavasti Suomessa poika koki ettei aina ihan kuulunut joukkoon. Kun täällä katselen pojan kisareissuilta tai harjoituksista ottamia kuvia, näen onnellisen ja joukkoon kuuluvan pojan. Yllättäen joukkueen sisäinen kilpailu tuntui kovemmalta Suomessa, kun taas täällä joukkue vetää yhtä köyttä!

Nyt tänä keväänä saimme tiedon, että poika on valittu ammattilaisliigaan. Tiesimme, että kykyjenetsijät olivat käyneet seuraamassa pojan pelejä, mutta silti tämä tuli pienoisena yllätyksenä. Pojan tavoitteet ovat taas yhtä askelta lähempänä! Poika valittiin myös kokeilemaan pääsyä nuorten maajoukkueeseen, mikä oli jo saavutus sinänsä, koska koko Algeriasta karsintoihin valittiin vain joitakin kymmeniä pelaajia. Vaikkei paikka tällä kertaa auennutkaan, odottaa poika jo innoissaan ensikautta suurella kentällä, uuden joukkueen riveissä.

(Yhteistyössä Babysitter.fi-palvelun kanssa, kuvat FreeImages.com.)

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Milla perjantai, kesäkuu 23, 2017 at 08:19

    Hyviä harrastuksia teidän lapsilla! Jännä, että jalkapallon harrastaminen on Suomessa niin paljon kalliimpaa. Kuulostaa, että teidän lapset ovat sopeutuneet hyvin Algeriaan. 🙂

    • Reply Laura T. perjantai, kesäkuu 23, 2017 at 17:43

      Suomessa kilpajoukkuetasolla jalkapallon harrastaminen on valitettavan kallista – puhutaan jopa siitä, että osa lahjakkaista lapsista ja nuorista ei voi harrastusta kilpatasolla jatkaa suurten kustannusten vuoksi :(. Ulkomaan turnausmatkat ovat yksi suurimmista menoeristä, mitkä tulevat tavallisten kuukausihintojen päälle. Suuressa osassa perheitä vanhemmat tai ainakin toinen vanhempi matkustaa yleensä varhaisteini-ikäisten mukana ulkomaan reissuille, mikä tietysti lisää perheiden kustannuksia entisestään. Ja silti ollaan vielä kaukana esimerkiksi taitoluistelun hinnoista kilpatasolla.

      Lapset ovat sopeutuneet erittäin hyvin – muussa tapauksessa en olisi tänne jäämistä edes harkinnut. Olen ollut ilahtunut siitä, kuinka monipuolisesti täällä on mahdollista, niin halutessaan, harrastaa.

  • Reply sirokko perjantai, kesäkuu 23, 2017 at 09:25

    Hienoa, että pojalla on intoa harrastaa. Täällä tosiaan harrastukset eivät maksa paljon mitään, kaikilla on mahdollisuus edetä, jos vain halua ja taitoa riittää. Ja kiva tod4ta, että vanhempina olette vastuullisia oman tienne kulkijoita, niitä kritisoijia kun riittää aina joka oksalle, teki miten hyvänsä. Tavoitteitahan jalkapallossa riittää, täkäläiset pallotaiturit bongataan aika pian Eurooppalaisiin ammattilaisjoukkueisiin.

  • Reply Laura T. perjantai, kesäkuu 23, 2017 at 17:50

    On ollut aika jännääkin kurkistaa itselle aivan vieraaseen maailmaan – en nimittäin voisi itse kuvitellakaan harrastavani jotakin lähes päivittäin tai treenaavani tavoitteellisesti :). On tosi upeaa, että lasten ja nuorten harrastamista tuetaan tällä tavalla, koska Suomessa tosiaan osa lahjakkaista nuorista ei voi kilpatasolle asti edetä suurten kustannusten vuoksi, vaikka taitoa ja lahjoja olisi.

    Yllättävän moni erittäin kuuluisista pelaajista on tosiaan algerialaistaustainen! Kieltämättä pojankin into opiskella englantia ”ylimääräisenä” Kulkurikoulun kautta juontaa juurensa haaveeseen päästä pelaamaan brittien kentille :).

  • Leave a Reply