Kuinka ulkosuomalainen hyödyntää reilun matkailun periaatteita?

Vaikka olenkin sopeutunut Algeriaan hyvin ja vaikka tunnenkin oloni oikein kotoisaksi, tunnen tästä huolimatta olevani maassa vieraana. En aio enkä halua muuttua algerialaiseksi, mutten taas toisaalta halua toimia täällä niinkään, että jotenkin mahdollisesti aiheuttaisin toisille mielipahaa tai vaikeuttaisin toisten elämää. Olen kovasti pohtinut, miten voisin toimia mahdollisimman reilulla ja eettisellä tavalla ja huomasin, että itse asiassa monet reilun matkailun ja vastuullisen matkailun periaatteet ovat oivallisia ohjenuoria myös siinä tapauksessa, ettei enää voida puhua varsinaisesta matkailusta, kun maassa on oltu jo useampia vuosia ja kun tarkoituksena on maahan ainakin toistaiseksi jäädäkin. Tähän juttuun olen koonnut joitakin ajatuksia ja omia kokemuksiani siitä, kuinka ulkosuomalainen voi soveltaa reilun matkailun periaatteita uudessa asuinmaassaan.

Paikallisten tuotteiden ja palveluiden suosiminen

Pyrin mahdollisuuksien mukaan suosimaan paikallisia tuotteita ja palveluita. Esimerkiksi ravintolassa valitsen mieluummin Selecton Coca Colan sijaan ja kaupassa pyrin suosimaan algerialaisia tuotteita. Tämä on ollut yllättävän helppoa ja kukkaroystävällistä myös oman lompakon osalta – täällä kun tuontituotteet maksavat yllättävän paljon ja taas toisaalta olen ollut tyytyväinen lähes kaikkiin ostamiini algerialaisvalmisteisiin tuotteisiin. Esimerkiksi Ristoranten pakastepizza maksaa täällä niin paljon, että samalla hinnalla saa useamman pizzan tuoreena pizzeriasta ja pieni pikari Hägen-Danz-jäätelöä maksaa sen verran, että sillä saa jo pari palloa erittäin herkullista artesaanijogurttijäätelöä suoraan jäätelöbaarista! Meillä siis Ristoranten pakastepizzat ja Hägen-Danz-jäätelöt saavat jäädä kaupan pakastealtaaseen.

Tuotteiden lisäksi pyrin suosimaan paikallisia käsityöläisiä – meillä on monta hyvää vaatekaappia ja sänkyä tehty paikan päällä. Kaappien materiaali ei tosin ole paikallista, vaan ainakin osassa kaapeissa kuulemma SUOMALAISTA puuta – olen siis tullut suosineeksi kotimaisia tuotteita oikein kaksinverroin!

Algeriassa puhutaan nyt paljon siitä, että maan elinkeinoelämää pitää monipuolistaa, koska taloudessa on ehkä liiankin pitkään luotettu ja tukeuduttu kaasun ja öljyn tuotantoon, joten kotimaassa tuotettuja tuotteita alkaa tulla markkinoille jopa aikaisempaa enemmän. Viimeksi teimme hyvän löydön löydettyämme Algeriassa valmistettua kissankuivaruokaa useamman kilon pussissa. Hotelleissa olemme usein suosineet pieniä, paikallisia hotelleja, jotka ovat luultavasti perheiden ylläpitämiä.

Yhdessä suhteessa sen sijaan en ole oikein kunnostautunut paikallisuuden suosimisessa. Ostamme nimittäin lähes kaikki päivittäistavarat suuresta kauppakeskuksesta pääkaupungista. Tähän lähelle on avattu melko kattava supermarket, mutta siltikin tuntuu, ettei sen valikoima yllä kauppakeskuksen tasolle ja olemme todenneet kaikista helpoimmaksi ja aikaa säästävimmäksi tavaksi hakea kerran viikossa iso satsi ruokaa ja muita päivittäistavaroita, minkä lisäksi kasvikset ja hedelmät mies hakee torilta ja lisäyksiä haemme tarvittaessa lähikaupoista. Suuressa perheessä tämä on osoittautunut nopeimmaksi tavaksi, enkä ole tästä helppoudesta ja nopeudesta ollut valmis tinkimään täälläkään – varsinkaan, kun kauppakeskukset ovat erittäin siistejä ja koska niissä käymällä voimme syödä vähintäänkin yhtä monipuolisesti kuin Suomessa.

Alussa yritimme selvitä lähikauppojen valikoimien turvin ja se oli kyllä aika haastavaa, kun tänne tullessamme lähi-supermarketkaan ei ollut vielä aloittanut toimintaansa. Ruokia piti hakea yksi sieltä ja toinen täältä ja siltikin valikoimat tuntuivat suppeilta. Toisaalta olen kyllä tosi kiitollinen siitä, että naapurimme pitää pientä ruokakauppaa, josta voimme tarvittaessa ostaa vaikkapa kananmunia. Tätä kauppaa pyrin suosimaan mahdollisuuksien mukaan.

Kestotuotteiden suosiminen

Tässäkin voisimme petrata. Täällä muovipussit ovat kaupoissa ilmaisia, minkä huomaa niiden runsaana käyttönä! Olen kyllä ostanut kangaskassin, joka palvelee monessa eri käyttötarkoituksessa, mutta kauppareissuilta se unohtuu valitettavan usein kotiin.

Kaikki lapsemme ovat käyttäneet kestovaippoja, mutta täällä hieman mietin, onko maassa, jossa kärsitään ajoittain vesipulasta, kestovaippojen käyttäminen kuitenkaan se kaikista järkevin tapa? Täällä luultavasti maatuvat vaipat olisivat luonnon kannalta järkevin valinta. En ole kovin tarkasti tutustunut paikallisiin vaippavalikoimiin, kun meillä vaippa-ajat ovat jo takanapäin, mutta veikkaisin, ettei täältä saisi maatuvia vaippoja.

Maan olosuhteisiin ja kulttuuriin tutustuminen

Olen pyrkinyt ottamaan selvää Algerian kulttuurista, historiasta sekä olosuhteista ja toimimaan siten, etten loukkaisi ketään. Kieltäkin pyrin oppimaan pikkuhiljaa. Alun perin koko Algerian matkan pitikin olla juurikin tutustumismatka maan kulttuuriin ja tapoihin. Jos jokin tilaisuus ei tunnu minusta hyvältä, jään mieluummin pois kuin osallistun vastentahtoisesti. Toki joskus on melkeinpä osallistuttava ihan vain kohteliaisuudesta, mutta tällöinkin pyrin ottamaan muut huomioon. En esimerkiksi ole kovin innostunut algerialaisista häistä, mikä paikallisista naisista tuntuu olevan kovin omituista – monelle hääjuhlat ovat elämän kohokohtia, joihin valmistaudutaan huolella, mutta minusta häissä on valitettavasti ollut jokaisella kerralla, kun olen osallistunut, melko tylsää. En kuitenkaan halua pilata toisten iloa, vaan pyrin osallistumaan juhlallisuuksiin parhaani mukaan.

Eläinten- ja luonnonsuojelu

Suomalaiselle on aikalailla itsestäänselvää, että luontoon ei heitetä roskia! Täällä tämä periaate ei valitettavasti ole lainkaan niin itsestäänselvyys ja valitettavan monin paikoin luonto on roskaista. Autolla ajettaessa roskat saatetaan heittää suoraan auton ikkunasta ulos. Huomaan, että pienimpien lasten opettaminen roskien siivoamiseen on ollut haastavampaa kuin Suomessa varhaislapsuutensa viettäneiden vanhempien lasten, mutta tämä on periaate, josta pidämme kiinni!

En ole täällä ainakaan tietääkseni törmännyt ruokalajeihin, joissa olisi käytetty raaka-aineena uhanalaisia kasvi- tai eläinlajeja. Saharassa kuitenkin on ollut rikkaista arabimaista tulevien turistien keskuudessa vallalla ikävä tapa metsästää suloisia aavikkokettuja julmin tavoin ruuaksi, koska niiden syömisellä uskotaan olevan tiettyjä vaikutuksia miehisyyteen. Joku oli jo keksinyt tuoda aavikkoketun lemmikiksi Suomeenkin asti, mutta kun sen uusi omistaja huomasi eläimen soveltumattomuuden lemmikiksi, toimitettiin aavikkokettu Korkeasaareen. Omat lemmikkimme on hankittu eläinsuojeluyhdistykseltä tai muilta tahoilta, joiden käsistä ne ovat olleet vaarassa päätyä kadulle. Paikallinen eläinsuojeluyhdistys, El-Rifk, tekee upeaa työtä katukissojen ja -koirien hyväksi, mutta tällä saralla on kyllä vielä paljon tehtävää! Omalta osaltani olen yrittänyt hälventää lähipiirimme lasten ennakkoluuloja kissoja ja koiria kohtaan ja osittain olen tässä onnistunutkin – erityisesti kissojen osalta.

Vedellä ja vesipulloilla läträämisen välttely

Olen kieltämättä täällä tullut huomattavasti aikaisempaa tarkemmaksi vedenkäytön suhteen. Tiedän täällä aikalailla tarkalleen, paljonko käytämme vettä ja pyrin olemaan vedenkäytössä säästeliäs, esimerkiksi pesemällä täysiä koneellisia pyykkiä ja välttelemällä kylpyammeen käyttöä. Oman kaivon rakennuttaminen on auttanut tuomaan vettä sekä meille että naapuriperheelle, joten olen ollut aikamoisen tyytyväinen siihen, että kaivo saatiin tehtyä. Oman kaivon vesi on myöskin vähentänyt vesipulloilla läträämistä, koska syvän kaivon vettä olemme uskaltaneet juoda suoraan hanasta. Astianpesukoneeksi valitsimme Whirlpoolin mallin, joka pystyy käyttämään saman pesuveden pariin kertaan. Algerialaiset tiskaavat tavallisesti käsin erittäin pienellä vesimäärällä, mutten ole aivan vakuuttunut, että sillä tavoin tulee kovin puhdasta jälkeä. Täällä kärsitään ajoittain vesipulasta, minkä vuoksi veden merkityksen on oikein todella ymmärtänyt näiden Algeriassa vietettyjen vuosien aikana!

Energian säästäminen

Myös energiaa pyrimme säästämään arjen valinnoilla. Täällä saa nykyisin asennettua esimerkiksi lattialämmityksen kotiin. Joskus olemme harmitelleet kylmimpinä vuodenaikoina, ettemme tulleet asennuttaneeksi lattialämmitystä, mutta taas toisaalta sähkö on täällä suhteellisen kallista ja suuren kodin lattiapintojen pitäminen lämpiminä olisi sekä kallista että melkoista energianhukkaa. Lattioiden repiminen irti lattialämmityksen asentamista varten ei siis tulisi mieleenkään ja loppujen lopuksi viileistä lattioista täällä kärsitään niin kovin lyhyt aika vuodesta, että selkeästi taloudellisempi ja energiatehokkaampi vaihtoehto on suosia tarvittaessa äitini neulomia villasukkia. Sama juttu koskee kuivaavan pesukoneen käyttöä. Olen toisinaan hieman harkinnut kuivaavan pesukoneen hankkimista, koska viileimpinä, kosteimpina ja tuulisimpina aikoina suuren pyykkimäärän kuivaaminen on tuottanut pieniä hankaluuksia. Toisaalta tämäkin aika jää Algeriassa niin kovin lyhyeksi, että olen jättänyt kuivaavan pesukoneen hankkimatta. Suuren osan vuodesta pyykit kuivuvat kuitenkin ulkona auringossa nopeasti ja näppärästi! Suomessa kuivausrumpu oli kovassa käytössä vanhimman pojan pelivaatteiden, vauvanvaatteiden ja muun pyykin vuoksi kuivatustilojen ollessa kerrostalokodissa rajalliset – ja se kyllä näkyi sähkölaskussa!

Mies olisi alunperin halunnut, että kotimme toimisi aurinkoenergialla. Täällähän tuotetaan jo jonkin verran aurinkoenergiaa Saharan alueella ja aurinkoenergiatuotantoa aiotaan laajentaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti. Kuitenkin kodeissa aurinkoenergian käyttö pääasiallisena energianlähteenä on vielä melko harvinaista.

Julkisten kulkuvälineiden käyttö

Julkisten kulkuvälineiden käyttö olisi tietysti huomattavasti yksityisautoilua ympäristöystävällisempää. Tässä emme kuitenkaan Algeriassa kunnostaudu, vaan käytämme etupäässä omaa autoa sen näppäryyden vuoksi. Metroa käytän jonkin verran, mutta etupäässä kuitenkin liikumme omalla autolla. Seuraavalla lomamatkalla harkisemme kuitenkin matkustamista Algerista Tunisiin uudella junalla. Kesälomasuunnitelmat ovat vieläkin suureksi osaksi auki, joten katsotaan nyt, mihin ratkaisuun päädymme.

Jätteiden minimoiminen

Ruokahävikin pyrimme pitämään mahdollisimman minimaalisena ja aika hyvin tässä onnistummekin. Ruokapakkauksissa suosimme mahdollisuuksien mukaan suuria pakkauksia pakkausmateriaalien minimoimiseksi. Täällä on aika mukava systeemi kierrätyksen osalta – toisinaan jätekerääjä tulee hakemaan kotoa asti kierrätettäviksi kelpaavia rikkinäisiä koneita ja muita tavaroita ja vielä maksaakin näistä jonkin verran. Lastemme hyväkuntoisiksi jääneet vaatteet kiertävät tehokkaasti niitä tarvitseville heti oman käytön jälkeen.

Miten suhtautua kerjäläisiin?

Vastuullisen matkailun periaatteiden mukaan kerjäläisille ei pitäisi antaa rahaa. Suomessa myös poliisi suosittelee, ettei maassa oleville kerjäläisille annettaisi rahaa. Kun tulin Algeriaan, teki usein mieli antaa rahaa toivottoman oloisessa tilanteessa oleville pakolaisille. Myös algerialaiset antoivat rahaa anteliaasti – jopa niin anteliaasti, että maassa alettiin puhua monen kerjäläisen ansaitsevan enemmän kuin työssäkäyvien työläisten. Täälläkin alettiin suositella, ettei kerjäläisille pitäisi antaa rahaa, vaan sen sijaan pitäisi lahjoittaa rahat järjestäytyneille hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka pystyvät koordinoimaan avun viemistä oikeisiin kohteisiin.

Muutamat kohtaamiseni maassa elävien pakolaisten kanssa ovat saaneet minut samalle kannalle – rahan antaminen on kovin lyhytnäköistä ja voi saada ihmiset jatkamaan kerjäämistä edes pyrkimättä parantamaan omia elinolosuhteitaan ja miettimättä tulevaisuuttaan. Jos rahaa on mahdollista saada kerjäämällä niin, että selviää aina joten kuten päivästä toiseen, on ehkä vaikeaa edes miettiä omaa, tai lastensa elämää pidemmällä tähtäimellä. Kauppakeskuksen ovella parveilee nykyisin runsaasti pakolaisia kerjäämässä, koska he tietävät, että siellä käy hyvin toimeentulevia algerialaisia. Osa kerjääjistä on nykyisin röyhkeitä ja minusta tuntuu, että kadulla kerjäävien lasten näköalat ovat toivottomat.

Olen esimerkiksi todistanut tilannetta, jossa algerialaiset tivolin pitäjät antoivat kadulla kerjäävien lasten pyöriä ilmaiseksi karusellissa monen kierroksen ja noin 1 000 dinaarin edestä, vaikka jonossa oli maksavia asiakkaita. Kun tivolin pitäjä sitten lopulta pyysi lapsia poistumaan, he eivät tähän suostuneetkaan, vaan pitäjä joutui heidät nostamaan pois karusellista, minkä jälkeen eräs lapsista tuli kerjäämään rahaa ympärillä seisoneilta vieraiden lasten vanhemmilta. Kun nämä eivät rahaa antaneet, syöksyivät lapset leikkimään liukuportaisiin, joissa he matkasivat pitkin kaiteita kaiteiden päällä maaten. Pelästyin todella, että lapset putoaisivat korkeuksista, mutten ehtinyt tehdä mitään. Tivolinpitäjä yritti saada lapset pois kaiteilta, muttei hänkään ehtinyt hätiin ennen kuin lapset ehättivät entistäkin korkeammalle. Lapsille ei onneksi käynyt mitään, mutta minua surettaa, kuinka näköalatonta näiden lasten elämä on.

Kerran näin, kuinka arviolta noin vuoden ikäinen pakolaistyttö kaatui pahan näköisesti kadulla eikä hänen seurassaan ollut aikuinen tehnyt elettäkään noustakseen ylös ja lohduttaakseen lasta, vaan ohikulkenut algerialainen mies tarkisti tytön haavan ja rauhoitteli tätä. Viimeksi kauppakeskuksessa käydessämme näin pikkuisen juuri kävelemään oppineen pakolaispojan hortoilemassa yksin kadulla ilmapallon kanssa, jonka joku oli varmaankin pojalle antanut. Pallo karkasi vähän väliä ja ohikulkevat ihmiset auttoivat poikaa ottamaan pallon kiinni. Olen kysynyt mieheltä monta kertaa, mikä näiden lasten tulevaisuus on, mutta eipä miehelläkään ole antaa tähän kovin lohduttavaa vastausta.

Pelkään, että antamalla rahaa näille pakolaisille tuen samalla lasten pitämistä kaduilla – niin kauan kuin lapset saavat rahaa keräyskulhoihinsa, heidän vanhempiensa kannattaa pitää heidät kadulla ansaitsemassa. Olen joskus antanut pakolaislapselle esimerkiksi jäätelön kädestäni lapsen nähtyä jäätelön ja pyydettyä sitä, mutta rahan antaminen on mielestäni hieman kinkkisempi juttu. En tosin tiedä, kuinka paljon malilaisilla pakolaisilla on mahdollisuuksia tehdä mitään muuta kuin kerjätä. He ovat maassa laittomasti, toisin kuin esimerkiksi syyrialaiset pakolaiset, joiden lapsilla on käsittääkseni oikeus käydä Algeriassa koulua. Olen kylläkin nähnyt nuoria malilaisia miehiä töissä rakennustyömaalla, joten kyllä tällainenkin urapolku olisi ilmeisesti mahdollinen.

Tämä on aihe, joka on herättänyt monia kysymyksiä enkä oikein tiedä, miten olisi vastuullisinta toimia. Algerialaisia näen kerjäämässä harvoin, mutta nämä malilaiset kerjäläiset ovat herättäneet paljon ajatuksia – millaisista oloista he tulevatkaan, jos he kokevat, että perheen on parempi elää Algeriassa teltassa sillan alla ansaiten elantonsa kerjäten kuin omassa kotimaassaan? Mihin nämä lapset joutuvat, jos he jatkavat kaduilla kerjäämistä käymättä lainkaan koulua?

Tuntuu välillä julmalta kävellä kerjäävien lasten ohi antamatta heille rahaa, mutta olen tullut siihen tulokseen, että virallisten suositusten noudattaminen on kuitenkin luultavasti paras tapa toimia pidemmällä tähtäimellä. Sen sijaan, että antaisin rahaa kerjäläisille pyrin aina nähdessäni kauppakeskuksissa hyväntekeväisyysjärjestöjen ruokakeräyksiä osallistumaan niihin. Näitä on näkynyt lähes joka kerta kauppakeskuksessa käydessämme ja osallistuminen on helppoa – keräyskärryt sijaitsevat heti kassojen jälkeen, joten maksettuamme keräykseen menevät ostokset muiden ruokaostostemme mukana, ne on helppo siirtää suoraan keräyskärryyn. En kyllä tiedä, meneekö näistä keräyksistä apua maassa eläville pakolaisille, joiden elämä minun silmissäni näyttää täällä kaikista haastavimmalta, vai menevätkö kaikki kerätyt ruuat köyhille algerialaisille perheille.

Minulla on myös kummilapsi Algerian SOS-lapsikylästä ja tätä auttamistapaa suosittelen kaikille kynnelle kykeneville! Tämäkin auttamistapa on erittäin helppo – avustussumma menee kuukausittain suoraan tililtä. Pidän SOS-lapsikylien toimintaperiaatteesta erittäin paljon, koska SOS-lapsikylissä lapset saavat elää kodinomaisissa olosuhteissa sen kulttuurin keskellä, johon he ovat syntymästään lähtien tottuneet.

Köyhyyden hyväksikäytön välttäminen

Aivan ensiksi täytyy sanoa, ettei köyhyys täällä hyppää sillä tavoin silmille kuin olin sen ajatellut hyppäävän, vaan olen ollut pikemminkin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka suuri osa algerialaisista tuntuu elävän melko keskiluokkaista elämää. Tästä huolimatta tunnen välillä itseni tietyllä tavalla riistäjäksi ihmisten pyytäessä tuotteistaan ja palveluistaan niin kovin vähän. En halua tinkiä missään tilanteessa eikä se täällä olekaan tapana samaan tapaan kuin vaikkapa Marokossa, mutta joskus tuntuisi siltä, että haluaisin maksaa joistakin palveluista enemmän kuin pyydetään. Näinkään en kuitenkaan voi toimia, koska jos maksukykyiset asiakkaat toimisivat aina näin, kohoaisivat palveluiden hinnat kenties pian niin korkeiksi, ettei pienituloisilla olisi enää varaa peruspalveluihinkaan. Kävimme tähän liittyen miehen kanssa aika mielenkiintoisen keskustelun hänen oltuaan sitä mieltä, ettei minun pitäisi ostaa lähikaupasta lainkaan selkeän ylihinnoiteltua turkkilaista halvaa, koska hänen mielestään näin toimimalla saatan aiheuttaa sen, että pienituloisemmat jäävät täysin vaille tätä herkkua kauppiaan pystyessä pitämään hinnan korkeana.

Viimeksi tunsin maksavani aivan liian vähän käytyäni hammaslääkärissä. Suomessakin erittäin haastavaksi luonnehdittu hammas alkoi oikutella ja sitä hoidettiin täällä kahden käynnin aikana yhteensä kahden tunnin ajan. Maksoin käynneistä yhteensä parisen kymppiä (noin 3 000 dinaaria) ja sain niin asiantuntevan oloista hoitoa, että rentouduin tuolissa siinä määrin, että meinasin nukahtaa hoitotuoliin kesken hoidon, vaikka olin etukäteen pelännyt tämän hampaan mahdollisesti aiheuttamia ongelmia. Yöllä tuskissani mietin jopa, onko nyt se hetki, jolloin on lähdettävä hakemaan apua Välimeren tuolta puolen. Hammaslääkärin taidot ja empaattisuus yllättivät kuitenkin täysin. Samanlaisten tunteiden kanssa olen painiskellut myös esimerkiksi pienimmän lapsen päivähoidon suhteen.

Omista kokemuksista kertominen

Myös omista kokemuksista kertominen voi olla osa reilua matkailua. Tämä auttaa lisäämään ihmisten tietoisuutta kovin erilaisista kohteista. Minäkin olen oppinut paljon uutta esimerkiksi itseäni kiinnostavasta Perusta blogien kautta. Omalta osaltani juurikin tämän blogin pitäminen taitaa toimia kaikista tehokkaimpana kanavana, jonka kautta pääsen kertomaan omista kokemuksistani Algeriaan liittyen.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Petra lauantai, toukokuu 20, 2017 at 20:23

    Todella hyvia pointteja ja pohdintaa. Olen joskus aika toivoton tulevaisuutta ajatellessani kun mietin roskamaaria, pakolaisongelmia ja luonnon tilaa, silti on parempi pysytella niissa omissa arkisissa asioissa ja yrittaa tosiaan vaikuttaa edes hieman sen kautta. Tuo kerjalaisyyskysymys on vaikea, mulla on pari ns. vakkarikerjalaista joille annan ajoittain jotain, toinen on elakelaispappa ja toinen nainen lapsensa kanssa, en tieda taustoja enka avun hyötya tai haittaa. Yritan aina suosia paikallisia tuotteita, niin pitkalle kun ne ovat hyvia ja laadukkaita ja yleensa ovat hinta-laatusuhteessa, taallakin monet tuontituotteet ovat aivan ylihinnoiteltuja.

    • Reply Laura T. sunnuntai, toukokuu 21, 2017 at 12:10

      Aivan – ”kokonaiskuvan” pohtiminen voi helposti luoda toivottomuuden tunteita eikä yksi ihminen muutenkaan voi pelastaa koko maailmaa, mutta jos omassa arjessaan yrittää tehdä edes pieniä tekoja, on se ainakin parempi kuin ei mitään.

      Olin eilen yksin lasten kanssa meille uudessa puistossa leikkimässä koko päivän ja kävelimme puistosta kauppakeskukseen, kun noin vuodenikäinen tyttö lähti seuraamaan meitä keräyskulhonsa kanssa. Tyttö oli niin suloinen, että tuntui pahalta olla antamatta rahaa kulhoon, mutta taas toisaalta noin pienen tytön pitäisi kyllä olla jossakin aivan muualla kuin kadulla kerjäämässä – vaikkapa sitten siellä leikkipuistossa, jossa olisi saanut oikein kivat leikit aikaiseksi ihan ilmaiseksikin. Tyttö seurasi meitä yksin niin pitkän matkan, että omat lapsemme jo huolestuivat, kun kukaan aikuinen ei tullut perästä. Lopulta isompi lapsi haki pikkutytön tyhjine kulhoineen takaisin aikuisten pariin. Samalla kävelyreissulla näimme, kuinka joukko pakolaisia jahtasi paikallista nuorta poikaa raivokkaasti huutaen ja syöksyen vilkkaalle autotielle, siten, että meinasivat jäädä auton alle :(. Erityisesti maassa laittomasti olevien pakolaisten tilanne on todella haastava…

  • Reply vinkkki sunnuntai, toukokuu 21, 2017 at 03:06

    Pakolaisperheille kannattaa ja voi viedä esim. pieneksi jääneet/ylimääräiset vaatteet, ylimääräiset ruuat/herkut ja muut sellaiset turhat tavarat. Monissakin kerjäläisyhteisöissä on jengin pomo, joka yksin kerää ja vie rahat, joten tavaran antaminen on parempi vaihtoehto. Aidosti köyhät eivät koskaan kieltäydy ruuasta/tavarasta

  • Reply Laura T. sunnuntai, toukokuu 21, 2017 at 12:26

    Tämä on hyvä vinkki! Ja näin olemme pienimuotoisesti tehneetkin. Esimerkiksi lasten pieniksi jääneitä hyväkuntoisia vaatteita mies vei pakolaisperheelle huomattuani kerran torilla, että pikkuvauva oli ulkona pelkässä vaipassa koleassa ja tuulisessa säässä :(. Kovin paljoa tosin ei voi antaa, koska läheskään kaikilla ei ole mitään kiinteää asuinpaikkaa. Nuo meidän lähellämme sillan alla teltassa elävät pakolaiset taitavat olla maassa laittomasti olevien pakolaisten keskuudessa hyväosaisia – eilen näin sellaisiakin pakolaisia, jotka olivat majoittuneet kadun varteen taivasalle pelkän taitellun pahvilaatikon päälle.

    Tuo on nimenomaan suuri riski, että jengin pomo kerää rahat ja varsinaiset avuntarvitsijat jäävät ilman. Olen myös kuullut, että paikalliset ravintolat antavat pakolaisille ruokaa. Aliravituilta he eivät näytä, mutta muutoin tilanne vaikuttaa kovin toivottomalta. Ja kun he ovat maassa laittomasti, ei valtiokaan heitä auta – toisin kuin esimerkiksi syyrialaisia pakolaisia, joiden tilanne vaikuttaa hieman paremmalta ja joita näkee ainakin tällä alueella huomattavasti vähemmän kaduilla kerjäämässä.

  • Leave a Reply