Monthly Archives

huhtikuu 2017

Mitä Algeria on opettanut?

Ennen kuin tulimme Algeriaan olin jo pitkään kaivannut jonkinlaista muutosta elämäämme Suomessa. En vain tainnut oikein itsekään tarkkaan tietää, millaista muutosta kaipasin tai mihin suuntaan haluaisin lähteä. Samoihin aikoihin talomme alkoi olla Algeriassa valmis ja mies ehdotti, josko kokeilisimme asumista Algeriassa vuoden ajan. En ollut alkuun kovin innoissani – vuosi tuntui pitkältä ajalta enkä vieläkään ollut oikein vakuuttunut siitä, että viihtyisin Algeriassa pitkiä aikoja kerrallaan. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lasten olisi hyvä saada mahdollisuus tutustua myös isänsä kulttuuriin ja kotimaahan, joten päätin antaa Algerialle vuoden aikaa tehdä minuun vaikutus suhtautuen kuitenkin erittäin skeptisesti sen mahdollisuuksiin. Matkan varrella tapahtui kuitenkin jotain aivan odottamatonta – ihastuin maahan niin, etten enää halunnutkaan palata ja asiat alkoivat loksahdella paikoilleen niin mukavalla tavalla, että päätimmekin lopulta jäädä tänne. Mitä sitten olen matkan varrella oppinut ja millaiset ominaisuudet ovat olleet tarpeen Algeriaan tutustuessani?

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube

Arjen haasteita: sähkökatkot

Ulkosuomalaisten blogeissa on kiertänyt kuvia bloggaajien paikalliseen arkeen liittyvistä kummallisuuksista ja ajattelinpa minäkin laittaa kuvan yhdestä kummallisuudesta, joka kotoamme löytyy. Lapsuudenkodissani samantapainen laite löytyy kyllä venekatoksesta, muttei sentään kotoa!

Continue Reading

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube