Lastenhoito – millaisista asioista lapset saavat päättää itse?

children-1217246_1280

(Yhteistyössä: Babysitter.fi, Kuva: Pixabay.com: Soledadsnp)

Peruslastenhoito on mielestäni loppujen lopuksi melko helppoa – lasten vaatettaminen sään mukaisella tavalla, terveellisen ruuan valmistaminen ja lasten riittävästä unesta ja levosta huolehtiminen on loppujen lopuksi se helpompi osuus lapsista huolehdittaessa – lasten kasvattaminen on mielestäni huomattavasti vaikeampaa kuin varsinainen peruslastenhoito. Ei ole aina ihan helppoa esimerkiksi määritellä sitä, millaisista asioista lapsi saa päättää itse, millaisista asioista aikuinen päättää ja millaisista asioista päätetään yhdessä. Tämä on aihe, jota tässä postauksessa yritän pohtia oman perheemme kokemuksista käsin katsottuna.

Olen kirjoitellut tässä menneen syksyn ja talven aikana useamman postauksen yhteistyössä Babysitter.fi-lastenhoitopalvelun kanssa ja myös tämä postaus on tällainen kyseisen lastenhoitopalvelun kanssa yhteistyössä tehty postaus. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan myös nämä yhteistyöpostaukset siten, että niiden sisältö sopii hyvin blogini aihepiiriin, joten yritän myös tähän postaukseen tuoda näkökulmaa siitä, miten lastenhoito ja kasvatus saattaa erota toisessa maassa ja kulttuurissa. Tarkoituksena ei siis tälläkään kertaa ole kirjoittaa itse lastenhoitopalvelua ylistävää juttua, vaan juttu, joka keskittyy jollakin tavalla lastenhoitoon.

Kun tulimme Algeriaan pelkäsin hieman, että lastenhoito sekä -kasvatus olisi täällä liiankin aikuisjohtoista (vihaan sanaa autoritäärinen, joten käytän tässä yhteydessä nyt hieman pehmeämpää ilmaisua) – että lapsilta ei juurikaan kyseltäisi heidän omia mielipiteitään, vaan lasten odotettaisiin tekevän kuten aikuinen sanoo. Olen kuitenkin huomannut, ettei paikallinen kasvatus ole enää nykyisin yleensä lainkaan niin aikuisjohtoista kuin olin ajatellut, vaan kyllä täälläkin lapset otetaan huomioon ja heidän kanssaan keskustellaan lasta koskevista asioista. Eräs hyvä esimerkki opettajan erinomaisesta pelisilmästä oli mielestäni tilanne, jossa luokan edessä esiintymistä kovasti jännittävä tyttö sai lukea ulkoläksyn opettajalle toisessa huoneessa. Perhe- ja opettajakohtaiset erot ovat tietysti suuria tässäkin asiassa. Aikuisia toki kunnioitetaan, mutta mielestäni tämä on vain hyvä juttu! Täällä myöskään vanhuksia ei koeta taakkana, vaan heidän elämänkokemustaan arvostetaan tavalla, jonka toivoisin lastemme omaksuvan. Meillä taidetaan myös lastenhoidossa ja -kasvatuksessa kulkea sitä kuuluisaa keskitietä – emme kannata vapaata kasvatusta, mutta kyllä meillä lapset toisaalta saavat myös päättää aika monesta asiasta ainakin osittain itse.

Lapset saavat esimerkiksi hyvin pitkälti päättää itse omista vaatteistaan – kunhan vaatetus vain on säänmukainen, niin väriyhdistelmillä ei ole niin kovin väliä. Ja täytyy sanoa, että lapset osaavat myös yllättää, nimittäin viime aikoina sekä 4-vuotias että 7-vuotias poika ovat valinneet niin täydellisiä yhdistelmiä, että olen ollut aika yllättynyt. 4-vuotias esimerkiksi valitsi eräänä päivänä sävy-sävyyn sopivat paidan ja housut, väreihin sopivan toppaliivin sekä hatun, joka oli samaa sävyä toppaliivin kanssa. En itse ole kovin visuaalinen ihminen eli en välttämättä olisi pystynyt parempaan. Siinä vaiheessa, kun lapset vasta opettelevat luomaan omia asukokonaisuuksia, saattavat yhdistelmät olla toisinaan kovinkin mielenkiintoisia, mutta ei se ole lopulta niin vakavaa. Algerialaiset ovat usein erittäin tarkkoja lastensa vaatetuksesta – jopa äitini huomasi tämän – ja luulenpa, että äideillä on perheissä painava sanansa sanottavana lasten pukeutumisen suhteen. Toisaalta olen myös ilahtunut siitä, että kauppakeskuksissa näkee toistuvasti perheitä, joissa lapset selkeästi osallistuvat itse omien vaatteidensa valintaan.

teddy-bear-567952_1280

(Kuva: Pixabay.com: RyanMcGuire)

Sen lisäksi, että lapset saavat aikalailla valita kaapistaan mitä haluavat, niin he saavat myös aika pitkälti päättää millaisia vaatteita sinne kaappiin hankitaan. Teineille en enää juurikaan osta vaatteita ilman, että he ovat itse mukana valitsemassa vaatteita tai ellen ole lähestulkoon varma, että vaate on mieleinen. Olen toisaalta ollut ilahtunut siitä, että kelpaan vielä 15-vuotiaalle pojallekin makutuomariksi vaateostoksille ja että minun arvioni vaatteista tuntuu vaikuttavan suuresti pojan valintoihin. Pikkupojat saavat myös jonkin verran sellaisia vaatteita, joissa on heidän suosikkihahmojensa kuvia. 4-vuotiaan lempihahmo on Spiderman, syystä, jota en ihan täysin ymmärrä, mutta koska poika niin kovin tästä hahmosta pitää, on hän saanut myös sellaisia vaatteita, joista löytyy tämä lempihahmo. Mielestäni tärkeämpää on se, että lasten vaatteet miellyttävät lapsen itsensä kuin äidin silmää, vaikka toki tässäkin asiassa voi tehdä kompromisseja. Pojan lempiväri on punainen, joten punaista eksyy pojan kaappiin ja lempiväri vaikutti toki myös polkupyörän valintaan – pojan hartain toive kun oli ”punainen polkupyörä”.

Lapset saavat myös vaikuttaa omien huoneidensa sisustukseen. Innostuimme tässä jokin aika sitten maalaamaan lastenhuoneiden seinät uudelleen ja lapset olivat tietysti mukana maaliostoksilla. Vaikka pienintä poikaa taisivatkin kiinnostaa enemmän maalikaupan akvaarion kalat, joita poika olisi kovin mielellään ottanut syliin, niin ainakin poika sai kokea olevansa mukana tätä tuikitärkeää valintaa tehtäessä. Tarkkasilmäisimmät lukijat ovatkin jo saattaneet huomata, että tyttö valitsi tällä kertaa huoneensa seinien väriksi pinkin. Kun tulimme Algeriaan, halusi tyttö ehdottomasti turkoosit seinät ja niistähän sitten tulikin kritiikkiä, kun ”tytöllä nyt on oltava vaaleanpunaiset seinät”. Vuodet Algeriassa ovat tainneet vaikuttaa, koska nyt tyttö itse halusi ehdottomasti, että huone maalataan pinkillä. Tässäkin asiassa olen sitä mieltä, että lastenhuoneissa on tärkeintä, että ne miellyttävät asujaansa ja että ne ovat asujansa näköiset. Tyttö siis sai pinkit seinänsä. Pidän itsekin pinkistä väristä, mutta siitä ajatuksesta en pidä, että tytön olisi jotenkin ”pakko” käyttää vain pinkkiä – jos värivalinta on tytön oma, niin mikäpä siinä.Täällä muuten yllättävän monet aikuisetkin naiset suosivat pinkkiä ja vaaleanpunaista sisustuksessa ja seinien värinä, joten välttämättä väri ei täällä ala tuntua ihan pian ”lapselliselta”, kuten Suomessa saattaisi kyseisen värin kohdalla käydä. Vaikka pyrimmekin ottamaan lasten toiveet huomioon melko pitkälle, niin sellaiseen emme sentään suostuisi, että maalaisimme huoneiden seinät ihan pian uudelleen, jos lasten itse valitsema väri alkaisikin kyllästyttää.

Tästä tuli muuten mieleen eräs Amy Tanin kirjasta lukemani ajatus, joka jäi mieleen, koska hieman samantapaisia ajatuksia olen itsekin pyöritellyt mielessäni viime aikoina. Kirjan kiinalais-amerikkalainen päähenkilö nimittäin pohtii sitä, miten erilainen ihminen hänestä olisikaan mahtanut tulla, jos hän olisi syntynyt ja kasvanut aivan toisaalla. Toisinaan nimittäin on vaikea sanoa omistakaan lapsista, mitkä seikat ovat muovanneet heistä juuri sellaisia kuin he ovat – mikä on seurausta lasten omasta persoonasta, mikä ympäristöstä ja mikä omasta kasvatuksesta. Uskon, että lapset olisivat jonkin verran erilaisia, jos asuisimme Suomessa, mutta miten ja kuinka paljon, niin sitä onkin vaikea arvioida.

Pidän erittäin paljon Amy Tanin kirjoista, joiden kantavana teemana on äiti-tytärsuhde. Amy Tanit saivat kuitenkin pitkään olla syrjässä, kunnes yhtäkkiä tuntui taas siltä, että nyt haluan lukea Amy Tanin oivaltavia ajatuksia, jotka antavat aina ajattelemisen aihetta – ja hyvin pian yksi Amy Tanin kirjoista ilmestyikin kännykkäni kirjahyllyyn. Hyvin tyypillistä, että kesäisin ahmin hömppä-dekkareita, mutta syksyn ja talven viimojen keskellä kaipaan jotakin aavistuksen syvällisempää luettavaa – dekkarit ovat taas pitkään saaneet jäädä syrjää. Luulen, että alitajuisesti paluu Amy Tanin tarinoiden pariin liittyi erääseen kohtaamiseen algerialaisella torilla – tapasimme nimittäin mukavan tuntuisen kiinalaisen perheen, joka pyörittää pääkaupungissa verhokauppaa – nuori isä ja äiti lapsineen olivat koko perheen voimin kaupassa myymässä verhoja, lastenhoito sujui siinä sivussa ja lapsi leikki tyytyväisen oloisena verhokaupan lattialla. Olisi ollut mukava jutella enemmänkin siitä, miten he ovat päätyneet juuri Algeriaan ja millaiseksi he kokevat elämänsä täällä.

rabbit-1158594_1280

(Kuva: Pixabay.com: josealbafotos)

Lapset saavat myös hyvin pitkälti päättää siitä millaisia leluja ja muita hankintoja heille tehdään. Pyrimme opettamaan lapsille, että ihan kaikkea haluamaansa ei voi saada, mutta ne kaikista hartaimmat toiveet kyllä pyrimme täyttämään. Kenties juuri tämä on johtanut siihen, etteivät meillä lapset ihan mahdottomia pyydäkään, vaan toiveet ovat yleensä aivan realistisia ja järkeviä – ehkä nyt 4-vuotiasta lukuun ottamatta – hän kun saattaisi haluta lähes kaiken missä vain on Spidermanin kuva.

Olemme saaneet jonkin verran kritiikkiä siitä, että ulkopuolisten mielestä panostamme aivan valtavasti yhden lapsen harrastukseen, kun taas muilla lapsillamme ei samanlaisia harrastuksia ole. Tämä johtuu hyvin pitkälti lasten erilaisuudesta. Vanhin poika haluaa itse harjoitella kovin paljon ja tylsistyy helposti, ellei saa liikkua tarpeeksi paljon, kun taas muut lapset tuntuvat ainakin toistaiseksi viihtyvän paremmin kotona tai ystäviensä kanssa – tehden mitä milloinkin. Tytön kanssa kokeilimme useampaakin harrastusta, mutta kun mikään ei oikein innostanut, niin en aio lasta harrastamaan pakottaakaan. Toisaalta ei sekään olisi reilua, että yhden lapsen harrastamista rajoitettaisiin, koska muut lapset eivät samanlaiseen harrastusrumbaan halua ryhtyä. Harrastukset ovat siis myös asia, josta lapset saavat päättää itse – mikä sopii toiselle, voi toiselle olla aivan mahdoton ajatus. Harrastuksille ei myöskään ole hyvä lähtökohta, jos lapsi harrastaa niitä vanhemman toiveesta!

Kaiken kaikkiaan asiat, joista lapset saavat meillä päättää itse, ovat melko pieniä ja konkreettisia – sellaisia, jotka koskettavat läheisesti lasten omaa elämää, mutta joiden päättäminen ei toisaalta ole liian vastuullista tai rankkaa. Koen jotenkin, että liian suurista asioista päättäminen tai vastuunotto voi olla pienelle lapselle turhan raskas taakka kannettavaksi – rajat luovat turvallisuutta ja mielestäni myös tässä asiassa oikein asetetut rajat tuovat lapselle turvallisuudentunnetta. Olemme toki keskustelleet kaikkien lasten kanssa esimerkiksi tästä Algeriassa asumisesta, mutta lopullisen päätöksen asuinmaasta ja -paikasta teemme me vanhemmat.

Millaisista asioista teillä lapset saavat päättää itse?

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Petra tiistai, tammikuu 31, 2017 at 17:51

    Meilla lapsi saa paattaa ehka hieman erilaisista asioista kuin osassa paikallisista tuttavaperheissa, han ei saa paattaa nukkumaanmenoajoista tai illan menusta, han ei myöskaan saa aina karkkia ja mehua kun haluaa. Toisaalta tyttö saa paattaa miten paljon han syö, me taas mihin aikaan ja aika pitkalti mita. Ylla olevat asiat ovat sellasia jotka taas tuntuvat olevan painvastoin monesti taalla. Sen sijaan tyttö saa paattaa myös pukeutumisesta ja osallistuu vapaa-ajan suunnitteluun, jos han haluaa teatteriin niin se on ihan yhta tarkea toive kuin vaikka vanhempien toive menna rantaan kavelylle tms. Meillakaan ei suosita vapaata kasvatusta mutta sita keskitieta ja vapaata omien ajatusten esiintuontia, olisi aika tylsaa jos omiin ajatuksiin ei ikina saisi vastakaikua tai niita omia juttuja mita haluaa ei toteutettaisi.

  • Reply Laura T. keskiviikko, helmikuu 1, 2017 at 10:28

    Nimenomaan :). Ihan samoin meillä lapset saavat päättää kuinka paljon syövät, mutta eivät juurikaan sitä, että mitä syödään. Algerialaisissa tuttavaperheissämme ei muuten lapsille anneta mitenkään huomattavan paljon herkkuja, mikä on mielestäni hyvä juttu, enkä ole lasten täällä myöskään huomannut juurikaan nirsoilevan ruokapöydässä. Tässä kohden jotenkin oikein heräsin, kun olin taas kerran lentämässä Ranskan kautta Suomeen ja näin lentokentän (tosi kalliissa!) kahvilassa suomalaisperheen, jonka lapsille kannettiin eteen vaikka mitä eikä mikään tahtonut kelvata. Kontrasti lasten käytökseen täällä oli niin suuri, että jo tällainen pieni asia hätkähdytti. Meillä lapset osallistuvat osittain viikon ruokien suunnitteluun toiveita esittäen, mutta taas toisaalta jos jotakin ruokaa on tarjolla, emme tarjoa toista ruokaa, jos kyseinen ruoka ei jollekin lapsista maistuisikaan.

    Tuo on tosi tärkeää, että lasten ajatukset saavat vastakaikua ja että niitä lasten toiveita järkevissä rajoissa pyritään toteuttamaan!! Ihan samaa mieltä tästä!

  • Leave a Reply