Hyppää sisältöön

Vauhdin hurmaa aalloilla – surffiloma Teneriffalla

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.09.2015
Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella surffaamaan. Teneriffalla se onnistuu helposti!

Teneriffan parhaat kohteet purjelautailijoille

Oletko ikinä harkinnut kokeilevasi purjelautailua? Lajia harrastetaan myös Suomessa, mutta hauskempaa harjoittelu on tietysti palmujen katveessa. Teneriffa on yksi eurooppalaisten purjelautailijoiden suosikkikohteista.

Purjelautailu on eräänlainen surffauksen ja purjehduksen yhdistelmä. Purjelautaa käyttäen harrastajat aaltojen suuruudesta riippuen joko liikkuvat eteenpäin purjeveneen tapaan tai tekevät surffauksesta tuttuja temppuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomessakin lajiin viitataan usein sen englanninkielisellä nimellä windsurfing. Nimensä mukaisesti lajiin tarvitaan tuulta.

Teneriffalla purjelautailu on keskittynyt lähes kokonaan etelärannikon El Medanoon, joka tunnetaan tuulisuudestaan. Rantalomailijaa tuulet voivat virkistää kesän kuumimpina kuukausina, mutta saattavat talvella tuntua jo liiankin viileiltä.

Otollisimmillaan tuulet ovat El Medanossa heinä-elokuussa, jolloin saarella järjestetään myös purjelautailun maailmankiertueen osakilpailu. Teneriffa on ollut osana PWA-kisakalenteria vuodesta 2011 saakka 1990-luvulla alkaneen tauon jälkeen.

Aloittelijalle El Medano on selkeä kohdevalinta. Kokeneemmat harrastajat voivat vaihtelun vuoksi testata tuulia myös esimerkiksi Playa de las Americasin ja El Cabezon rannoilla.

Surffiloma El Medanossa

Mikäli haluat oppia purjelautailemaan tai olet jo kokeneempi harrastaja, kannattaa majoitus hankkia El Medanosta. Kohteessa majoittumalla olet valmiiksi paikalla silloin, kun tuulet sattuvat olemaan parhaimmillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

El Medanossa on muutama isompi hotelli, loma-asuntoja sekä surffauskoulujen järjestämää hostellityyppistä majoitusta. Turismi on kohteessa maltillista – El Medanossa paikallistunnelmaa ei tarvitse etsimällä etsiä. Surffauskulttuuri dominoi katukuvaa alan kouluine ja liikkeineen.

Windsurfing eli purjelautailu on suosittua Teneriffalla

Purjelautailukouluista voi ostaa sekä yksittäisiä tunteja että pidempiä kursseja intensiiviseen harjoitteluun. Kaikki välineet laudoista märkäpukuihin saa paikan päältä.

Etelän isompien lomakeskusten vastapainoksi El Medanossa vallitsee rennon surffikylän tunnelma. Keskustassa on useampia ravintoloita sekä muutama ruokakauppa. Yöelämä on keskittynyt rentoihin rantabaareihin sekä chiringuitoihin eli rantahiekalla sijaitseviin kojumaisiin baareihin.

El Medanon kaksi kilometriä pitkä pääranta on koko Teneriffan pisin. Maisemaa määrittää rannan päästä löytyvä Montaña Roja eli suomeksi punainen vuori.

El Medano sijaitsee lähellä eteläisen Teneriffan Reina Sofia –lentokenttää. Taksilla tai vuokra-autolla lentokentän saavuttaa noin kymmenessä minuutissa.

Ammattilaisen vinkit aloittelijalle

Kanariansaarilla laji on suosittu. Yksi ammatikseen purjelautailevista saarelaisista on saksalainen Daniel Bruch, joka muutti perheensä kanssa Teneriffalle jo lapsena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Aloin surffata 8-vuotiaana ja kokeilin purjelautailua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Jäin kerrasta koukkuun, kertoo Bruch.

Koettuaan purjelautailun omaksi lajikseen Bruch alkoi treenata aktiivisesti. Nyt kaikki miehen työkuviot liittyvät lajiin tavalla tai toisella.

– Tavallisessa surffauksessa kehitys on hitaampaa, mutta purjelautailussa huomasin taitojeni kehittyvän nopeassa tahdissa.

Kokeile purjelautailua Teneriffalla

Nykyään purjelautailu vie Bruchia ympäri maailmaa Havaijilta Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Miehen koti löytyy kuitenkin edelleen Teneriffalta.

El Medanoa Bruch suosittelee myös purjelautailukokeilusta haaveileville matkailijoille. Lajin alkeet voi oppia viikon tai kahden lomalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Purjelautailu kannattaa ehdottomasti aloittaa asiantuntevalla kurssilla, jolloin opit oikean tekniikan ja saat käyttöön oikeanlaiset varusteet, sanoo Bruch.

Ennen kurssia ensikertalaisella ei tarvitse olla mitään lajiin liittyviä taitoja, mutta voimaharjoitukset ja uimatreenit luonnollisesti auttavat vesillä.

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Tenerife Tourism

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Teneriffan pilvimeri

Joko näit Teneriffan tästä kulmasta? Tutun lomakohteen “pilvimeri” on vaikuttava näky

Näin etelä ja pohjoinen eroavat toisistaan Teneriffalla

Kannattaako Teneriffalla lomailla etelässä vai pohjoisessa? 5 merkittävintä eroa

Teneriffan hylätty leprasiirtola

Tällaista Teneriffaa et ole ennen nähnyt – hylätty aavekylä suosittujen lomakohteiden kupeessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja