Hyppää sisältöön

Tiesitkö, että Espanjasta löytyy tällaisia maisemia? Nämä punaiset kukkulat ja luolat loksauttavat leuat

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 26.02.2018
Tämä nimi ei välttämättä sano matkailijalle mitään, mutta maisemat houkuttelevat kaivamaan kartan esiin.

Kultakaivos muokkasi uskomattoman maiseman

Se, joka väittää Espanjan olevan jo nähty, todennäköisesti valehtelee tai on täysin väärässä luulossa. Huippusuositun matkailumaan piilotetuista helmistä ei nimittäin tule loppua.

Espanjan luoteisosasta Kastilia ja Leónin itsehallintoalueelta löytyy erikoinen paikka, joka ei esiinny maan tunnetuimpien nähtävyyksien listoilla. Espanjan valtavasta tarjonnasta ja monipuolisuudesta kertookin se, että Unescon maailmanperintölistallekin lisätty Las Médulas on suhteellisen tuntematon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Las Médulas on roomalaisten aikoinaan rakentama ja käyttämä kaivosalue, josta nostettiin jopa 800 tonnia kultaa. Kaivostoiminta muokkasi vuoristoalueen sellaiseksi, kuin se on tänä päivänä ruosteenpunaisine kalliomuodostelmineen. Alueella on myös monia luolia ja tunneleita.

Yksi parhaista paikoista tähyillä entisen kultakaivoksen jättämiä jälkiä on Oréllanin näköalapaikka. Maisemat tuovat mieleen Yhdysvaltojen Arizonan.

Vuonna 2014 Las Médulas valittiin listalle, jolle koottiin Espanjan seitsemän luonnonihmettä. Se nostettiin esiin yhtenä maan vähiten tunnetuimpana luonnonpaikkana – myös espanjalaisten keskuudessa.

Vähäinen tietoisuus liittyy tietenkin Las Médulasin syrjäiseen sijaintiin. Kastilia ja Leónin alueelta puuttuvat suositut turistikohteet, ja kaivosaluetta lähin isompi kaupunki Ponferrada sijaitsee noin 25 kilometrin päässä. Ajomatka Leónin kaupunkiin kestää pari tuntia.

Koe pala tuntematonta Espanjaa

Helpointa Las Médulas on nähdä osana Espanjan kiertomatkaa. Lennot Suomesta kannattaa hankkia esimerkiksi Madridiin tai Portugalin Portoon, ja jatkaa matkaa lentäen tai vuokra-autolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kultakaivosalueella voi vierailla ympäri vuoden. Espanjan matkailutoimiston mukaan paras ajankohta on kuitenkin kevät, jolloin valon ja värien kontrasti on parhaimmillaan.

Samaan reissuun voi yhdistää muitakin samalla suunnalla sijaitsevia vähemmän tunnettuja nähtävyyksiä. Oletko kuullut esimerkiksi Galician yllättävistä unelmarannoista Illas Cies -saarilla?

Portugalin puolelta löytyy puolestaan paikallisena Venetsiana tunnettu Aveiro, joka ihastuttaa karkinvärisillä rakennuksillaan.

Katso alta matkailijoiden Instagramissa jakamia kuvia komealta luonnonpaikalta!

A post shared by Janduaga (@joana_anduaga) on

A post shared by DIEGO YÁÑEZ (@diiegoyg) on

A post shared by Génesis ? (@siseneg.b) on

A post shared by DIEGO YÁÑEZ (@diiegoyg) on

A post shared by Burce ısık (@burceist) on

Lue myös: Oletko ikinä kuullut tästä Espanjan salaisesta rannasta? Niin kaunis, että vierailu on varattava etukäteen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Espanjan Matkailutoimisto
Kuvat: Flickr / Udri, Instagram

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja