Hyppää sisältöön

Reppureissaajan Krabi – 10 vinkkiä edulliseen omatoimilomailuun

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 07.02.2019
Thaimaan suosituimpiin lomakohteisiin kuuluva Krabi houkuttelee reppureissaajia harrastusmahdollisuuksilla ja dramaattisilla kalliomaisemilla.

1. Tonsai on Krabin reppureissaajakeskus

Krabin suosion kasvaessa ja hintojen kohotessa yksi alue on säilyttänyt aidon reppureissaajatunnelman: Tonsai on lähellä Ao Nangin lomakohdetta sijaitseva ranta, jolle ei pääse helposti maateitse. Veneiden varaan rakentuva liikenne rajoittaa Tonsaille suuntautuvia matkailijamääriä – juuri niin kuin alueelle asettuneet reissaajat toivovatkin.

Tonsailta löytyy yksinkertaista bungalow-majoitusta sekä edullisia ruokapaikkoja. Erityisesti kalliokiipeilijöiden suosima Tonsai tunnetaan reppureissupiireissä rentona ja ystävällisenä yhteisönä, jonne moni huomaa jääneensä suunniteltua pidemmäksi aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tonsain – jonka nimi saatetaan kirjoittaa myös muodossa Ton Sai – ranta ei ole kovin hyvässä kunnossa. Postikorttimaisemia matkailijat joutuvat siis hakemaan esimerkiksi läheiseltä Railayn rannalta.

2. Minimoi kulut suosikkikohteessa

Mikäli Tonsai tuntuu liian eristyneeltä alueelta, voi edullista majoitusta hakea myös Krabin kaupungista. Rantaa kaupungista ei kuitenkaan löydy – kannattaa siis ottaa huomioon myös rannalle liikkumiseen hurahtavat kulut.

Ao Nangin rantakohde on pakettimatkailijoiden suosiossa – ja se näkyy myös hinnoissa. Pienestä rantakaupungista löytyy runsaasti hotelleja ja täyden palvelun lomakyliä. Ao Nangissa toimii kuitenkin myös reppureissaajille suunnattu hostelli sekä muutama edullisempi majatalo.

ShutterstockKrabi, Thaimaa
Vene on paras kulkuväline Krabilla.

Reissua suunnitellessa on hyvä muistaa, että edullisimmilla majapaikoilla ei välttämättä ole nettisivuja tai varausmahdollisuutta verkon kautta. Halvimmat huoneet löytyvät yleensä kävelemällä kohteessa suoraan majataloihin tiedustelemaan päivän hintaa.

Kuten kaikissa turistien suosimissa kohteissa, myös Krabin alueella hinnat ovat huipussaan joulun, uuden vuoden ja paikallisten juhlapyhien tienoilla. Vilkkaimman sesongin ulkopuolella budjettireissaajakin löytää matkakassalleen enemmän vastinetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Kaikki irti kauniista rannoista

Krabin-matkailijoita vetävät kohteeseen helpot yhteydet mantereen kupeessa sijaitseville pikkusaarille. Alueen parhaille rannoille liikutaan veneellä.

Krabin kuuluisin ranta Phra Nang sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Railayn niemen samannimiseltä rannalta, jonne pitkähäntäveneet kuljettavat matkailijoita jatkuvasti Ao Nangista. Rauhallisempia rantakaistaleita kaipaavien reissaajien kannattaa suunnata suosiolla hieman kauempana sijaitseville saarille.

Pitkähäntäveneet pikkusaarille lähtevät Ao Nangin rannasta, ja käytössä ovat kiinteät listahinnat. Matkaan lähdetään veneen täytyttyä matkustajista.

>> Lue lisää Krabin rannoista

4. Krabi on kiipeilijän valinta

Krabin maisemia hallitsevat pystysuorat karstikivikalliot. Ei siis olekaan ihme, että kohde on maailmankuulu kalliokiipeilijöiden keskuudessa.

ShutterstockKrabi, Thaimaa
Kiipeily on suosittu harrastus Krabilla.

Kalliokiipeily on keskittynyt Railayn ja Tonsain alueille, joissa toimii alan kouluja. Vasta-alkajatkin voivat kokeilla lajia helposti ja turvallisesti ammattilaisten opastuksella. Kiipeilykoulut tarjoavat asiakkailleen kaikki tarvittavat varusteet, ja nopeimmillaan lajiin pääsee tutustumaan jo puoli päivää kestävän pikakurssin jälkeen. Haastavampia kiipeilytekniikoita opetetaan vain pidemmillä kursseilla.

Kiipeilystä kiinnostuneet reissaajat voivat myös osallistua veneretkille, jotka vievät kiipeilemään jyrkästi merestä nouseville kallioille. Hurjapäisimmät hyppäävät veteen suoraan kallionseinämästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. Korallin perässä syviin vesiin

Monella reppureissaajalla sukelluskortin suorittaminen kuuluu oleellisena osana Thaimaan-lomaan – harrastuksen alkuun pääsee myös Krabin alueella toimivien sukelluskoulujen kautta. Kokeneet harrastajat puolestaan pääsevät suoraan tositoimiin.

Parhaat sukellusapajat kirkkaine vesineen ja koskemattomine koralleineen löytyvät Phi Phi -saarten kupeesta, jonne sukelluskoulut järjestävät ohjattuja retkiä. Ao Nangissa voi valita myös suomenkielisen sukelluskoulun.

Mikäli reissubudjetti ei taivu sukelluksiin, voit nauttia vedenalaisista maisemista myös snorklaamalla.

6. Kaupunkitunnelmaa Krabi Townissa

Krabin kaupunki sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Ao Nangista. Kaupungista käytetään yleisesti englanninkielistä nimeä Krabi Town.

Reppureissaajille Krabin kaupungista löytyy autenttisempaa paikallistunnelmaa, edullisempi hintataso sekä paremmat ostosmahdollisuudet. Katukojujen ja matkamuistomyymälöiden lisäksi shoppailemaan pääsee myös tavarataloissa.

Krabin kaupungissa kannattaa hyödyntää myös edullisia kauneudenhoitopalveluja. Painavaa rinkkaa kantavaa selkää voi hemmotella hieronnalla pikkurahalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

7. Thairuokaa kaikille budjeteille

Thaimaan-lomalla ruoka näyttelee suurta roolia. Reppureissaajien iloksi tuoreet hedelmät ja kiehuvat curryt eivät tee isoa lovea lompakkoon – Ao Nangin länsimaisissa ravintoloissa hintataso on puolestaan korkeampi.

Edullisimmat ateriat löytyvät katukeittiöistä, joilla on Thaimaassa hyvä maine: vilkas asiakaskunta takaa tuoreen tarjonnan. Krabin kaupungin keskustasta löytyvät illan tullen parhaat ruokamarkkinat, joiden valikoima pitää kulinaristinkin tyytyväisenä. Ao Nangin katukeittiöalue löytyy suuntaamalla rantakatua pitkin Noppharat Tharan rannan suuntaan.

Inka KhanjiKrabi, Thaimaa
Thaimaalainen ruoka on edullista, joten budjettimatkailijakin pääsee paikallisten ruokakokemusten äärelle.

Haluatko tuoda Thaimaassa nautitut herkut myös omaan kotikeittiöösi? Ao Nangissa ja Krabin kaupungissa on useita mahdollisuuksia osallistua ruoanlaittokurssille. Pituudeltaan kurssit ovat yleensä 1-3 päivää, ja mikä parasta – omin käsin valmistetusta lopputuloksesta pääsee nauttimaan päivän päätteeksi.

8. Kiipeä tuhat porrasta temppeliin

Mukava ilmainen aktiviteetti Krabin alueella on retki Tiikeriluolatemppelille, joka sijaitsee alle kymmenen kilometrin päässä Krabin kaupungista. Matka taittuu helposti joko taksilla tai edullisella songthaew-avolavataksilla. Isomman porukan kesken oman kuljettajan vuokraaminen päiväksi on kohtuuhintaista – silloin reissuun kannattaa yhdistää muitakin kohteita.

Komealla paikalle sijaitsevalle temppelille johtaa 1 237 porrasta, jotka ovat paikoin varsin jyrkkiä ja vaativat ketterästi nousevia jalkoja. Huipulla patikoijat palkitaan Krabin ylle aukeavilla komeilla maisemilla patsaineen ja temppeleineen.

Muista varata mukaan tarpeeksi juomavettä, sillä kuumalla säällä nousu voi tuntua rankalta. Eväät kannattaa pitää piilossa temppelin juurella liikkuvilta apinoilta, jotka eivät kaihda keinoja päästäkseen käsiksi herkkupaloihin.

9. Kuumat lähteet viidakon siimeksessä

Mopon tai auton vuokraamalla lähiseudun kohteet on helppo ottaa haltuun. Ao Nangista ja Krabin kaupungista löytyy myös kuljettajia, joilta voi saada tingittyä edullisen hinnan päivän autoreissulle.

Klong Thomin kuumat lähteet ovat vierailemisen arvoinen kohde vajaan tunnin ajomatkan päässä Ao Nangista. Jopa 40-asteisiin poreisiin pulahtaminen keskellä viidakkoa tarjoaa hauskan vaihtoehdon perinteiselle rantapäivälle. Samalla reissulla voi tutustua Khao Phra Bang Khramin luonnonpuiston kirkasvetiseen kristallilaguuniin.

10. Bongaa apinat luonnollisessa ympäristössään

Ao Nangin rannan Railayn puoleisesta päädystä voi bongata villinä liikkuvia apinoita. Lystikkäät otukset liikkuvat sekä rannalla että apinareitiksikin kutsutun kävelyreitin varrella.

Matkailijoiden tarjoamat herkut ovat tehneet apinoista kesyjä – ja röyhkeitä. Eväät ja arvotavarat on siis parasta pitää poissa vilistäjien silmistä. Apinoita valokuvatessa kannattaa olla varovainen, sillä erityisesti apinanpoikaset saattavat hypätä ketterästi reissaajan olkapäälle.

>> Lue lisää: Rantapallon kohdeopas Krabille

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock ja Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja