Etusivu > Aktiivilomat > Pohjois-Thaimaan lumo

Pohjois-Thaimaassa Chiang Main kaupunkia ympäröivät utuisen sinertävät vuoret ja vihreät sademetsät. Bangkokiin verrattuna pienen kaupungin monivivahteisesta arkipäivästä tulee monille matkailijalle oma pieni lomaparatiisi.
Pohjois-Thaimaa on myös lapsiperheille sopiva lomakohde, ja sinne voi matkailla ympäri vuoden. Pohjoisesta löytyvät myös hyvät mahdollisuudet erilaisille harrastuksille, kuten koskenlaskulle ja luontomatkailulle.
Chiang Maissa sijaitsevien matkatoimistojen retket ovat helppoja ja halpoja, ja ne tarjoavat kaivattua rentoutumista ja pieniä seikkailua lomapäiviin. Uskaliaimmat voivat esimerkiksi vuokrata auton ja oppaan muutamaksi päiväksi, ja lähteä omatoimiselle kiertoajelulle ympäröiville alueille.
Sanonta, että et koskaan voi astua samaan jokeen kahdesti, pitää täysin paikkansa Pohjois-Thaimaan sademetsien ympäröimillä uomilla. Joki on aina erilainen ja muuttuva, lipui sitä pitkin sitten rauhalliseen tahtiin nauttien ympäröivästä vihreydestä, tai lasketteli alas kuohuvia pärskeitä adrenaliinin virratessa. Jokea voi laskea myös lasten kanssa, mutta lasten ikä ja koko kannattaa ottaa huomioon vauhdikkaimpien retkien kohdalla.
Chiang Maissa kannattaa käydä Doi Suthep -nimisellä vuorella, jonka upean vehreät maisemat ovat näkemisen arvoiset. Vuori sijaitsee aivan kaupungin vierellä ja vuorelta löytyy myös ihmisen käden jälkeä: luonnon lisäksi kannattaa tutustua huikeaan Wat Phra That Doi Suthep -temppeliin. Thaimaa on täynnä luonnon ihmeitä ja nähtävää löytyy joka puolelta kauempaakin. Matkailuyritykset järjestävät muutaman päivän retkiä eri provinsseihin, kuten Mae Hong Soniin.
Provinssin suojelualueiden värikäs ja ainutlaatuinen elämä houkuttelevat muitakin kuin luontomatkailijoita, sillä alueilta löytyy jokaisen silmää hiveleviä upeita vesiputouksia, tippukiviluolia ja kuumia lähteitä. Kameralle on taatusti käyttöä näiden pienten ihmeiden ikuistamisessa, ja lapset nauttivat tutkimusmatkailusta siinä missä aikuisetkin. Seikkailun makua löytyy esimerkiksi Lod Cave-tippukiviluolastosta. Lampun valokeilassa luolan tippukivet ja seinämät saavat jännittäviä ja mielikuvituksellisia muotoja.
Chiang Mai kuuluu myös muutaman Suomalaisen matkanjärjestäjän valikoimaan. Lisäksi Bangkokista Chiang Maihin pääsee jatkolennoilla tai yöjunalla.