Hyppää sisältöön

Onko tämä Kanariansaarten hurjin harrastus? Kolmen metrin kepillä vuorelta alas

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 29.12.2017
Muinaisten paimenten tapa liikkua vuoristossa on nykyään suosittu harrastus Kanariansaarilla.

Liiku vuoristossa kepin avulla

Salto del Pastor, paimenen hyppy, on perinteinen kanarialainen tapa liikkua vuoristoisessa maastossa paikasta toiseen. Nykyään laji on paikallisten hurjapäiden harrastus, jonka avulla voi tutustua hienoihin maisemiin tavallista paremmin.

Alun perin laji on nimensä mukaisesti lähtöisin muinaisten paimenten tavasta liikkua vuoristossa vuohien perässä, mutta nykyään kepin avulla liikkuvat pääasiassa lajin harrastajat. Koska Kanariansaarilla on runsaasti korkeuseroja, kokivat paimenet kepin käteväksi apuvälineeksi vuoristossa liikkumiseen. Vaikeakulkuinen maasto vaati ihmisiltä luovuutta ketterien vuohien perässä pysymiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nykyisin salto del Pastorin harrastajat käyttävät noin kolme metriä pitkää keppiä, jonka päässä on terävä metallikärki. Kepin avulla voi laskeutua hallitusti korkeaa vuorenrinnettä pitkin, ja kokeilla myös hurjia temppuja, esimerkiksi hyppyjä ja liukumisia.

Matkailijoille järjestetään lajinäytöksiä useimmilla Kanariansaarilla, mutta varsinaista laskeutumista pääsevät kokeilemaan vain lajiin paremmin perehtyneet. Tämä erikoinen laji vaatii ymmärettävästi harjoittelua ennen kuin korkeille kallioille kannattaa lähteä tositoimiin.

Katso videolta, miltä kepin varassa laskeutuminen näyttää!

Video: Youtube / Tanemmirt
Teksti ja kuva: Inka Khanji

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Teneriffan pilvimeri

Joko näit Teneriffan tästä kulmasta? Tutun lomakohteen “pilvimeri” on vaikuttava näky

Näin etelä ja pohjoinen eroavat toisistaan Teneriffalla

Kannattaako Teneriffalla lomailla etelässä vai pohjoisessa? 5 merkittävintä eroa

Teneriffan hylätty leprasiirtola

Tällaista Teneriffaa et ole ennen nähnyt – hylätty aavekylä suosittujen lomakohteiden kupeessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja