Etusivu > Aktiivilomat > Luontoelämyksiä USA:n kansallispuistoissa

Pohjois-Amerikan valtavalla mantereella kaikki on suurta, myös luonnonpuistot. Yellowstone, Yosemite ja Kalliovuorten kansallispuisto kuuluvat Yhdysvaltojen suosituimpiin luontomatkailukohteisiin.
Valtavissa luonnonpuistoissa voi ihailla mitä erilaisimpia maisemia karusta vuoristosta hehkeisiin järvimaisemiin, ja aktiviteettejakin riittää vaikka joka sormelle. Eipä siis ihme, että miljoonat turistit saapuvat Amerikan mantereelle vain vieraillakseen jossakin Yhdysvaltojen monista luonnonpuistoista.
Kenties kuuluisin Yhdysvaltojen kansallis- ja luonnonpuistoista on Yellowstone. Yhdysvaltojen pohjoisosassa sijaitseva Yellowstone National Park levittäytyy Wyomingin, Idahon ja Montanan osavaltioihin kattaen lähes 9 000 neliökilometrin alueen.
Yellowstonessa vierailee vuosittain lähes 3 miljoonaa kävijää ihastelemassa puiston monimuotoista luontoa, vesiputouksia ja kanjoneita, mutta suurimman huomion usein varastavat Yellowstonen geysirit. Puiston alueen 250 kuumasta lähteestä kuuluisin on Old Faithful, Vanha Uskollinen, joka on yksi suosituimmista nähtävyyksistä. Old Faithful on nimensä mukaisesti uskollinen ja luotettava, sillä geysir järjestää aina 1-1,5 tunnin välein oman show’nsa suihkuttamalla kiehuvaa vettä 50 metrin korkeuteen.
Yellowstonessa on erinomaiset mahdollisuudet erilaisiin aktiivilajeihin. Suosittuja harrastusmahdollisuuksia ovat retkeily, vuorikiipeily, melonta ja ratsastus, ja myös kalastuksella on puistossa pitkät perinteet. Vaellus on yksi suosituimmista mutta samalla vaativimmista harrastuksista puistossa, ja Yellowstonesta löytyy 1770 kilometriä vaelluspolkuja. Pyöräilyyn sopivia teitä puistosta löytyy useita satoja kilometrejä ja pyöriä on tarjolla myös vuokralle. Vaellus- ja pyöräilyreittien varrelta löytyy merkittyjä leirintäpaikkoja. Kun seikkailee Yellowstonen luonnossa, kannattaa pysytellä valmiilla reiteillä, sillä ne pitävät retkeilijät turvallisen välimatkan päässä villieläimistä, kuten karhuista, ilveksistä, biisoneista ja puumista.
Yellowstonesta löytyy majoitusvaihtoehdoiksi niin hotelleja, retkimökkejä kuin leiriytymisalueita ja puistosta löytyy myös kauppoja, matkamuistomyymälöitä ja ravintoloita.
Yksi Yhdysvaltojen suurimmista ja kuuluisimmista kansallispuistoista löytyy Kalifornian Sierra Nevadasta. Yosemiten kansallispuisto kattaa noin 3000 neliökilometrin suuruinen koko Sierra Nevadan vuoriston läntisen osan. Alue on lähes kokonaan luonnontilassa ja tästä maailmaperintökohteeksi julistetusta puistosta löytyy todella monimuotoisia maisemia graniittikallioista ja vesiputouksista vehreisiin laaksoihin ja kirkkaisiin vesistöihin.
Yosmiten vuosittaisista noin 3,5 miljoonasta matkailijoista suurin osa vierailee ainoastaan Yosemite Valleyssä, joka 18 neliökilometrin suuruisena on kuin rikka rokassa tässä suuressa kansallispuistossa. Puisto voidaan jakaa viiteen osaan, Yosemite Valley, Mariposa Grove, Tuolumne Meadows, Hetch Hetchy ja Crane Flat, joista kannattaa vierailla muissakin kuin turistien suosimassa ja palveluiltaan parhaassa Yosemite Valleyssa.
Aktiivilomailijalle Yosemite tarjoaa monipuolisen kavalkadin erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Luonnonkauniissa ympäristössä kulkee 1300 kilometriä vaelluspolkuja, 560 kilometriä autoteitä ja yksistään Yosemite Valleyssa lähes 20 kilometriä pyöräteitä.
Yosemiten suosituimpia harrastuksia on vaellus puiston luonnonkauniissa maisemissa, ja reittivaihtoehtoja löytyy helposta ja lyhyistä reiteistä aina vaativiin ja päiviä kestäviin vuoristovaelluksiin. Toinen suosikkiharrastus Yosemitessa on kalliokiipeily, ja puistosta löytyy monia kuuluisia graniittikallioita, kuten El Capitan ja Cloud’s Rest.
Jos haluaa matkustaa Yosemiteen, voi sen tehdä esimerkiksi San Franciscon kautta. San Franciscosta ajomatka Yosemiteen kestää noin 3,5 tuntia, kun taas Los Angelesista matka kestää 6 tuntia. Puistosta löytyy monia majoitusvaihtoehtoja tasokkaista hotelleista ja mökeistä aina motellimajoitukseen ja telttaretkiin.
Coloradossa sijaitseva Rocky Mountain National Park eli Kalliovuorten kansallispuisto on 1 075 neliökilometrin suuruinen alue, jonka ahmaisee ison osan Kalliovuorten luonnonmaisemasta. Rocky Mountain National Park houkuttelee erityisesti niitä ihmisiä, jotka etsivät luonnon aitoa kauneutta ylikansoitettujen turistikohteiden sijasta: lähes neitseellisessä tilassa olevasta puistosta löytyy satojen kilometrien verran patikointi- ja ratsastuspolkuja, jotka vievät monien unohtumattomien maisemien äärelle.
Rocky Mountain National Park On avoinna ympäri vuoden, mutta osa aktiviteeteista vaihtelee vuodenaikojen mukaan: esimerkiksi talvella puistossa voi harrastaa hiihtämistä ja lumikävelyä. Vaellus on Rocky Mountain National Parkin vetonauloja, ja puistosta löytyy 562 kilometrin verran vaelluspolkuja ja tusinoittain merkittyjä leiripaikkoja. Puiston vaellusreitit vaihtelevat helposta vaativaan, ja monilla valmiilla reiteillä voi harrastaa myös ratsastusta.
Kalliokiipeily on kasvattanut puistossa viime aikoina suosiotaan, ja suosittuja kalliokiipeilykohteita ovat esimerkiksi Longs Peak, Hallett Peak ja Lumpy Ridge. Autolla liikkuva voivat kiertää erilaisia maisemareittejä, joista suosituin on Trail Ridge Road. Rocky Mountain National Parkissa voi harrastaa myös kalastusta ja vuoristopyöräilyä.
Rocky Mountain National Park sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Denveristä. Porttina puistoon toimii viisi pistettä, kuten Estes Parkin kylä, jonne pääsee Denveristä vuokra-autolla. Pieneksi turistirysäksi muodostuneessa kylässä sijaitsee monia hotelleja, ravintoloita ja muista oheispalveluja kuten urheiluvälineiden vuokrafirmoja.
Jenna Lehkonen