Hyppää sisältöön

Huikea matka Chilen päästä päähän – koe ainakin nämä!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 27.10.2015
Matkalla Chilen läpi on mahdollista kokea elämyksiä aavikosta lumihuippuisiin vuoriin.

Suunnittele reittisi huolella ennakkoon

Haaveiletko matkasta Etelä-Amerikan Chileen? Kokosimme tärpit kauniin maan kiinnostavimpiin matkakohteisiin!

Matkustaminen Chilen sisällä on helpointa bussilla tai lentäen. Pitkän matkan busseissa voi taittaa matkat öisin, jos haluat säästää majoituksessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maan sisäisiä lentolippujakin voi löytää edullisesti varaamalla ne ajoissa. Bussiterminaalit ovat yleensä kaupunkien keskustoissa, kun taas lentokentät ovat hiukan kauempana.

Chilessä syödään paljon mereneläviä. Paikallista pikaruokaa ovat completot eli chileläinen versio hot dogeista. Once on teehetki, jota vietetään alkuillasta. Perinteisesti oncella syödään leipää, mutta myös muuta ruokaa voi olla tarjolla.

Chileläiset ovat ystävällisiä, mutta eivät juurikaan puhu englantia. Muutaman espanjankielisen sanan opiskelu ja mukana kulkeva sanakirja helpottavat matkaa.

Arvoesineet kannattaa jättää kotiin. Tutustu kohteisiin etukäteen, sillä eksyneen näköisillä turisteilla on suurempi riski joutua varkaiden kohteiksi. Isoissa kaupungeissa on paikkoja, joissa liikkuminen on vaarallista ja näiltä alueilta on paras pysytellä poissa.

Aavikon karu kauneus

Pohjois-Chilen maisemia hallitsee Atacaman autiomaa. Pääosa asutuksesta on keskittynyt kaupunkeihin, joista suurimmat ovat Arica, Iquique ja Antofagasta. Jos vettä sataa, puhkeaa aavikko keväisin kukkaloistoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Antofagastan maakunnassa sijaitsee Panaralin observatorioalue, joka on yksi maailman kehittyneimmistä ja tärkeimmistä observatorioista. Alue toimi yhtenä kuvauspaikoista James Bond -elokuvassa Quantum of Solace. Vierailijoille järjestetään ilmaisia opastettuja kierroksia, joille tulee ilmoittautua etukäteen.

Ranta Atacaman aavikolla
Playa la Virgen on yksi Chilen kauneimmista rannoista.

Atacaman autiomaan alueella sijaitsee monta Chilen parhaana pidettyä rantaa. Cavanchan ranta Iquiquen kaupungissa sopii vesiurheilun harrastamiseen. Kuvankaunis Playa la Virgen sijaitsee Calderan kalastajakylästä etelään. Kylässä on pieniä ruokapaikkoja, joista saa tuoretta kalaa ja katkarapuempanadoja.

Vaihtoehto viinille

Chile on tunnettu viinimaa. Viinin lisäksi rypäleistä tehdään piscoa, joka on väkevä alkoholijuoma. Piscoa valmistetaan Chilessä ja Perussa, ja maiden välillä on käyty kovaa keskustelua juoman alkuperästä. Piscoa nautitaan sellaisenaan tai erilaisina cocktaileina, joista yleisin on Pisco Sour.

Paras paikka tutustua piscoon on vierailla Coquimbon maakunnassa sijaitsevassa Elquin laaksossa. Alueella toimii piscon tuottajien osuuskunta Capel. Vierailijat voivat tutustua piscon valmistusprosessiin, käydä museossa sekä ostaa piscotuotteita ja matkamuistoja.

Valle del Elqui Chilessä
Coquimbon maakunnassa valmistetaan paikallista alkoholijuomaa piscoa.

Coquimbon maakunnan pääkaupunki La Serena on sekoitus kaunista arkkitehtuuria ja upeita rantoja. Kaupunki on lisäksi tunnettu papaijoistaan. La Serenan ulkopuolella on paljon tiloja, jotka myyvät erilaisia papaijasta valmistettuja tuotteita.

Kaupunkilomailua Keski-Chilessä

Jalkapallo on chileläisten suuri intohimo, ja pääkaupunki Santiago on oiva paikka tutustua paikalliseen jalkapalloon. Santiagossa pelaa kuusi pääsarjajoukkuetta ja Chilen maajoukkue. Otteluissa näkyy chileläisten rakkaus lajia kohtaan ja huuma vetää helposti mukaansa myös jalkapallosta vähemmän innostuneet.

Rannikon kaupungit Valparaíso ja Viña del Mar ovat kiinni toisissaan, mutta ovat silti toistensa vastakohtia. Valparaísoa pidetään Chilen kulttuuripääkaupunkina. Viña del Mar taas on suosittu lomakaupunki, jossa on rantaa ja palmuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Näkymä Valparaíson kaupunkiin
Runoilija Pablo Nerudan kodista on kauniit maisemat Valparaíson kaupunkiin.

Valparaísosta ja Isla Negralta löytyvät chileläisen runoilijan Pablo Nerudan kodit. Molemmissa toimii nykyään museot, jotka esittelevät runoilijan elämää ja tavarakokoelmia. Neruda on myös haudattu Isla Negralle, joka ei nimestään huolimatta ole saari.

Tulivuoria ja vehreää järvialuetta

Mapuchet ovat paikallinen alkuperäiskansa, jotka asuttivat ennen Keski- ja Etelä-Chileä aina Araucanían maakunnasta Chiloén saarelle asti. Kohti etelää mentäessä näkymät muuttuvat vihreämmiksi ja maisemaa hallitsevat järvet, metsät ja tulivuoret.

Temucon kaupungissa on hyviä toreja ja markkinoita kuten Pinton ulkoilmamarkkinat, joissa alkuperäisväestö myy perinteisiä tuotteitaan. Osornosta voi tehdä bussilla retken Argentiinan puolelle.

Pucón on suosittu aktiivilomakohde, josta järjestetään retkiä Villarrican tulivuorelle, joka on yksi Chilen aktiivisimmista tulivuorista. Talvella tulivuoren alueella voi lasketella. Lähellä on myös muita tunnettuja tulivuoria kuten Llaima.

Taloja Chiloén saarella
Perinteiset puutalot Chiloén saarella on rakennettu paalujen varaan.

Coñaripe on pieni kaupunki, jonka on tunnettu sen lähialueilla sijaitsevista useista kuumien lähteiden keskuksista. Järvialueella sijaitseva Chiloén saari on tunnettu omaleimaisesta kulttuurista, kirkoista ja paalujen varaan rakennetuista puutaloista.

Jylhiä jäätiköitä ja kansallispuistoja

Etelä-Chilessä Patagonian niemimaan alueella sijaitsee paljon kansallispuistoja ja asutus on harvaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Torres del Painen kansallispuiston alueeseen voi tutustua vaeltamalla, autolla tai järjestetyillä bussikierroksilla. Alueen tunnetuin vaellusreitti on noin 75 kilometriä pitkä ja se kulkee puiston päänähtävyyksien kautta. Nähtävyyksiin kuuluvat näköalapaikat, kaunis luonto kuten vuoret ja järvet sekä alueen eläimet ja kasvillisuus.

Vuoren huippuja Torres del Painen kansallispuistossa
Upea luonto houkuttelee matkailijoita Torres del Painen kansallispuistoon.

Chilen eteläkärkeä hallitsevat jäätiköt. Suurin kaupunki on Punta Arenas. Kaupungissa on museo, jossa on esillä kopio Victoria -laivasta, jota Fernão de Magalhãesin retkikunta käytti ensimmäisessä maailmanympäripurjehduksessa.

Etelä-Chilen kaupungeista tehdään eripituisia risteilyjä, joilla pääsee tutustumaan jäätikköalueisiin, San Rafaelin laguuniin tai Tulimaahan.

>>Lue lisää Chilestä Rantapallon kohdeoppaasta

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Krista Ahonen, Flickr/Davide Zanchettin, Pame Figueroa, Luciano, Alessandro Caproni

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Patagonian upeimmat kohteet

Onko tässä koko maailman upein luontokohde? Patagonia hurmaa Etelä-Amerikassa

Brasilia, Rio de Janeiro

Ensikertalaisen Etelä-Amerikka – katso upeimmat kohteet ja suunnittele oma unelmalomasi

San Alfonso del Mar, Chile

Tältä näyttää maailman suurin uima-allas – pituutta kilometri ja syvyyttä 35 metriä

Chilen rannat

Rantaloma Chilessä – löydä maan kauneimmat rannat ja vauhdikkaimmat vesiaktiviteetit

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja