Etusivu > Aktiivilomat > Aktiiviloma Turkissa

Turkki on pullollaan luonnonkauneutta, aurinkoa ja vieraanvaraisuutta. Turkki lukeutuukin suomalaisten suosikkikohteiden joukkoon, jonne moni palaa yhä uudestaan.
Turkissa voi kuitenkin tehdä toki muutakin kuin maata aurinkorannoilla ja kierrellä historiallisilla nähtävyyksillä. Turkissa on paljon vapaa-ajan viettomahdollisuuksia, joista jokainen voi valita omansa: rauhoittavia purjehdusretkiä ja patikointeja, jännittävää koskenlaskua ja lumilautailua, sekä metsästystä ja kalastusta.
Jos kaipaa Turkin lomaansa vauhtia, kannattaa suunnata koskenlaskuun jollekin Turkin sadoista joista. Turkissa on paljon koskenlaskuun ja melomiseen sopivia jokia, joista kuuluisin on Coruh. Coruh tunnetaan kansainvälisestikin yhtenä maailman nopeimmin virtaavista joista. Matkanjärjestäjiltä kannattaa kysellä mahdollisuuksia osallistua opastetuille koskenlasku- tai melontaretkille, sekä suosituksia paikallisista järjestäjistä.
Rauhallisempi versio vesiurheilusta on purjehtiminen kristallinkirkkaissa vesissä. Omatoimisella purjehdusretkellä saa tilaisuuden tutustua Turkin rannikkoalueen matkakohteisiin ja itämaiseen eksotiikkaan. Pysähdyspaikoikseen voi valita niin hyvin varustellun palvelusataman kuin idyllisen pikkukylän. Turkkiin voi purjehtia omalla veneellä tai vuokrata veneen paikan päällä joko miehistöllä tai ilman. Kannattaa muistaa, että ainoastaan riittävän purjehdustaitoinen henkilö voi vuokrata veneen ilman miehistöä.
Turkin vaihtelevat maastot ja vuoristot ovat kokemus niin patikoijille kuin vaativimmille kiipeilijöille. Turkin maisema on varsin monimuotoinen, joten lomansa aikana voi käydä patikoimassa jylhissä vuoristomaisemissa ja runsaan kasvillisuuden ja eläimistön keskellä. Ja mikäpä olisikaan erikoisempi vaellus kuin seurata aavikon laitaa kohti auringonlaskua? Matkanjärjestäjien ja paikallisten yrittäjien valikoimista löytyy opastettuja patikointeja, mutta tottunut patikoija voi lähteä matkaan myös omatoimisesti ja tietenkin oikeaoppisesti varustautuneena.
Toinen hyvä keino tutustua Turkkiin ja sen luontoon on vuorikiipeily. Suuri osa Turkin pinta-alasta on vuoristoa: pohjoisessa sijaitsee Mustanmeren rannikon suuntaisesti Pontiset vuoret ja etelässä puolestaan Välimeren rannikkoa mukailevat Taurusvuoret. Turkin korkein kohta on Araratvuoren huippu, joka kohoaa 5 137 metriä merenpinnan yläpuolelle. Turkissa paras kiipeilykausi kestää kesäkuusta syyskuuhun. Ulkomaalaisella kiipeilijällä täytyy kuitenkin olla kiipeilylupa ennen kuin voi suunnata kohti huippua. Reittikarttoja ja oppaita niin patikoijille kuin kiipeilijöille löytyy paikallisista turistitoimistoista.
Lumilautailu ei yleensä tule ensimmäisenä mieleen kun pohtii Turkin loman aktiviteetteja. Turkin maantieteellinen asema ja ilmasto luovat kuitenkin hyvät olosuhteet myös talviurheilulle. Laajan maan ilmasto-olosuhteet vaihtelevat melkoisesti, joten vaikka Välimeren rannikolla on ympäri vuoden lämmintä ja jopa hellettä, Mustanmeren rannikolla on viileämpää ja sateisempaa. Itä-Turkissa voi puolestaan olla talvella koviakin pakkasia.
Luminen alue on Anatolian ylänkö, joka sijaitsee keskimäärin 1 000 metriä merenpinnan yläpuolella ja jonka vuoret kohoavat 5 000 metriin merenpinnasta. Täällä lumipeite saavuttaa talvikuukausina jopa kolmen metrin korkeuden. Turkissa paras hiihtokausi ajoittuu joulukuusta toukokuuhun ja Turkin hiihtokeskukset ovat palveluiltaan samanlaisia kuin missä tahansa muuallakin: tarjolla on hotelleja, perhemökkejä ja ravintoloita sekä välinevuokraus- ja opetuspalveluita. Jos ajoittaa lomansa maalis-huhtikuussa, matkailija voi lasketella aamupäivällä puuterilumessa ja uida iltapäivällä Välimeren lämmössä.
Turkin monimuotoinen maantiede yhdistettynä rikkaaseen kasvistoon ja eläimistöön tarjoaa patikoinnin ja luontomatkailun ohella hyvät mahdollisuudet myös metsästysturismille. Turkissa voi metsästää muun muassa villisikoja, karhuja ja erilaisia antilooppeja. Ulkomaalaiset matkailijat voivat metsästää Turkissa ainoastaan maatalousministeriön hyväksymien matkatoimistojen järjestämillä metsästysretkillä ja metsästäjä tarvitsee myös maan metsätalousministeriön hyväksymän metsästysluvan. Luvan voi hankkia matkatoimistoista, jotka ovat saaneet oikeudet sen myöntämiseen. Metsästysretkelle lähtijällä on mahdollisuus tuoda maahan oma metsästysase, kunhan matka on järjestetty metsästyslupien myöntämiseen oikeudet saaneen matkatoimiston kautta.
Metsästyksen ohella myös kalastus on suosittua urheilua Turkissa. Kun etelässä sijaitsee Välimeri, lännessä Egeanmeri, luoteessa Marmaranmeri ja pohjoisessa Mustameri, on todellakin mistä valita! Turkissa on lisäksi noin 200 järveä, joten pulaa on lähinnä runsaudesta. Erityisesti kalaisia ovat Välimeren ja Egeanmeren alueet. Urheilukalastaja saa kalastaa vapaasti niillä Turkin vesialueilla, joilla se ei ole erikseen kielletty. Kaikenlainen kaupallinen kalastus on ulkomaalaisilta kielletty.
Kun on ollut liikkeellä ja urheillut koko päivän, kaipaa pikaista rentoutumista. Erinomainen ja hieman eksoottisempi vaihtoehto rentoutumiselle on pulahdus Turkin kuumiin lähteisiin. Turkissa sijaitsee noin 1 000 kuumaa lähdettä ympäri Länsi-Anatoliaa. Kaunein ja kuuluisin kuumista lähteistä on valkoiseksi kalkkeutunut Pamukkale, mutta matkailija voi suunnata myös Muglan kuumiin lähteisiin Dalamanin kansainvälisen lentokentän lähellä.
Eräs Turkin kuumista lähteistä on erityismaininnan arvoinen, sillä se on ainutlaatuinen koko maailmassa. Sivasin maakunnassa Keski-Anatoliassa sijaitseva Kangal Hot Springs with Fish on todella erikoinen kokemus. Kuumien lähteiden vedessä ui miljoonittain pieniä ja 2-10 senttimetriä pitkiä kaloja, joilla kerrotaan olevan parantava vaikutus lukuisiin ihosairauksiin, muun muassa psoriasikseen. Ja kalojen kutkutellessa ihoa myös lihasten solmut aukeavat kuin itsestään.
Yksi kommentti aiheesta Aktiiviloma Turkissa
Turkki näyttää lämpimältä maalta ja hienolta saarelta haluaisin käydä mutta ei vielä ole ollut mahdollisuutta.
LÄMMINTÄ KESÄÄ MATKAIIJOILLE!!!!!!!!