Browsing Tag

york

Yleinen

Robin Hood’s Bay

lauantai, marraskuu 4, 2017

ekat näkymät Robin Hood’s Bayssa

Alkuviikosta joko tapahtui tai ei tapahtunut mitään merkittävää, kuvallista todistusaineistoa ei ainakaan ole kertynyt Reading Weekistä käytännössä ollenkaan. Keskiviikkona kävin kampuksella katsomassa muutaman lyhytelokuvan Unspeakable Bodiesiin, joista kolme oli joko suoria tai inspiraatioadaptaatioita Charlotte Perkinsin The Yellow Wallpaperista. Suht vähillä unilla nämä olivat vähän hapokasta katsottavaa, ja viimeistään tuoreimman taidekouluprojektiversion kohdalla aloin tipahdella siihen malliin että maikkani kysyi olenko ihan okei ::Df vastasin löytäneeni vihdoin Beckettin epäruumiillisuuden tason univajeesta jolloin suu todella puhuu ilman yhteyttä mieleen, sillä siltä kyseisellä hetkellä ainakin tuntui. Onneksi seuraavana yönä sain kirittyä univelat takaisin, vain lukeakseni to-pe yönä jälleen aivan liian pitkään mikä heitti taas unirytmin ympäri. Kyllä on jännää tämä opiskelijaelämä ja sen tuoma vapaus! Mikä impulssikontrolli jne

Skipataan siis suosiolla perjantaihin, jona lähdin Yorkista keskipäivän maissa kohti Robin Hood’s Bayta. Iskä ja Merja olivat siis vuokranneet täältä viikonlopuksi cottagen eli ns. kesämökkiasunnon, joita rannikolta löytyy turisteille pilvin pimein. Oma reittini kulki Yorkista ensin junalla Scarborough’iin, josta onnistuin bongaamaan itseni jopa oikeaan bussiin! Näitä kulkee vain kerran tunnissa, joten ihan hyvä että ehdin kyytiin. Kuski ei suostunut ottamaan vastaan 10 punnan seteliäni, mutta onneksi lompakosta löytyi kuin sattuman kaupalla kolikkoina vaaditut 5 puntaa 30 penceä. Aika nihkeetä menoa. 50 min juna + 40 min bussi itsessään oli onneksi ihan inhimillinen reissu rannikolle, etenkin kun bussilla pääsi noin kymmenen minuutin kävelymatkan päähän majoituksesta. Ja bussissa oli tosi ärhäkkä wifi! Että mikäs siinä mummojen kanssa körötellessä, varsinkin kun ääneen ilmoitetut bussipysäkit oli usein nimetty lähitienoiden nimekkäiden maamerkkien kuten pubien mukaan. Terveisiä vaan Three Jolly Sailorsille!

Yorkin juna-asema aina yhtä hehkeä, bussilla jossain skutsissa

jotain random yksityiskohtia

Olin lopulta ensimmäisenä perillä Robin Hood’s Bayssa, joten ehdin hortoilla hyvän tovin ympäriinsä paikkoja kuikuilemassa. Siitä on hetki kun olen käynyt viimeksi rannikolla Briteissä (Brightonissa muutama vuosi sitten), joten meri-ilmasto oli ihan tervetullutta vaihtelua. Rannikon kuuluisampi kaupunki Whitby (jonka lähitienoille sijoittuu Suomenkin töllöstä tuttu Sydämen asialla -sarja eli Heartbeat) on alle vartin ajomatkan päässä, joten Robin Hood’s Bayhin eksyy täältä rajatumpi virta maalaismaisemien ystäviä. Kapeilla kaduilla oli jos jonkinlaista rantalelumyymälää, eli oletettavasti kylä on kesäisin vieläkin vilkkaampi. Itse rannasta en nähnyt vielä vilaustakaan, mutta kylän kärjestäkin voi ajaa autonsa suoraan mereen jos automerihommat ovat sydäntä lähellä. Etelä-Koreassa vastaan tullut Eurwangni Beachin mystinen automeriramppi ikuisesti muistoissamme

Jostain syystä sain saapuessani myös omituisia Iwami-fläsäreitä, eli jokin Robin Hood’s Bayn yleisfiiliksessä muistutti eräästä japanilaisesta merenrantakylästä ja sen rauhanomaisesta tunnelmasta. Vaikka krääsäkauppoja löytyi, oli niiden vastapainona myös todella symppiksen oloisia kahviloita ja pubeja, joista kiistatta paras nimi oli Ye Dolphin -pubilla. Merenrantakylissä on aina jokin selkeä ominaistunnelmansa, sillä aaltojen iskiessä niin suoraan rantaan tulee väistämättä rauhallinen ja ajaton olo. Pysähtyneisyydestä ei kuitenkaan voi puhua; vaikka ihmisiä ei ollut liikenteessä mitenkään tungokseksi asti, näkyi joka puolella jonkinlaista elämää, eikä turisteja voinut suoraan erottaa paikallisista. Sain myös ihan rauhassa pyöriä sivukujilla ympyrää etsiessäni cottagea, eikä kukaan edes huudellut perään!

tääl ois joku tällanen siisti minimuseo kans

merimeininkejä ja illan pimeyttä

Itse cottagen löytäminen olikin aluksi haastavaa, sillä asuntoja on hurja määrä eri korkeusriveissä saman tien varrella. Jokaisella on ainoastaan [Nimi x] Cottage -nimellä varustettu ovi, joten saapumisohjeet tulivat tarpeeseen. Oma asuinsijamme osoittautui kolmikerroksiseksi, aika perinteiseksi brittitaloksi, jossa on loogisesti heti eteisestä oikealle sijoitettu kylpyamme. Muut saniteettitilat ovatkin sitten yläkerroksessa, ja alhaalla on ilmeisesti alle 180-senttimetrisille tarkoitettu keittiö. Vaikka alkuun hytisin kylmästä ja mietin millä hiilikasoilla ja orpolasten kyyneleillä asunnon saisi kokonaisuudessaan lämmitettyä, osoittautui kämppä yllättävän moderniksi patterien tehon puolesta. Kiitos jeesus ja buddha, tämä vuodenaika ei nimittäin näytä vetoisten brittitalojen parhaita puolia. Taidan tosin avautua tästä ns. aina, joten ehkä ennakkoluuloni ovat jo vähän aikansa eläneitä, etenkin kun yöllä lämmitys alkoi mennä enemmänkin asteikolle sauna.

Illan aktiviteetiksi jäi taloksi asettumisen jälkeen läheisessä pikkukaupassa asiointi ja yleinen katuhaahuilu, joka oli äkkiä pimenneessä kylässä aika villiä. Tuijottaako vaiko eikö suoraan jonkun olohuoneeseen? Pääsin muuten kerrankin todistamaan sellaista suoraan film noir -estetiikkakirjasta revittyä höyryävää roskista takakujalla, vaikka kyseessä olikin suomalaisittain tylsä biopömpeli. Koska olin tosiaan nukkunut edeltävänä yönä noin neljä tuntia, huomasin silmien lupsahtelevan aika nopeasti kiinni ja vetäydyin yöpuulle jo siinä yhdeksän maissa illalla. Sain nukkua tyylikkäästi kerrossängyssä, joskaan en samanaikaisesti molemmissa sängyissä. Ihan hyvät unet oli, ei siinä – paremmat olisi olleet, jos ei jotkut turistit/paikalliset olisi päättäneet pistää paukkunaksi jo kaksi päivää ennen virallista Bonfire Nightia. Pari melkein-sydäriä myöhemmin nukahdin ja nukuin kiitettävät 13 tuntia, mitkä varmasti kontribuuttasivat seuraavan päivän urheilukoitokseen eli Cleveland Way -maisemareitistä suoriutumiseen. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa, koska kuvia on jo nyt liikaa ja halusin lähinnä päästä purkamaan osaa etukäteen. Kerrankin näin päin!

Yleinen

Halloween fever

maanantai, lokakuu 30, 2017

student castlen respassa ollaan juhlatunnelmassa

Huhhuhhuh viimeiset päivät ovat olleet vähän haipakkaa, siinä positiivisemmassa mielessä onneksi! Tiivistettynä voisi sanoa että Halloween pienehkössä opiskelijoiden täyttämässä kaupungissa on aika Kokemus, sillä jenkkijuhla tai ei, kaikki ovat enemmän kuin messissä tekosyihin bilettää ankarasti. Virallisesti Halloween on toki vasta tiistaina, mutta York on syleillyt juhlaa avosydämin jo viikkotolkulla. Kulunut viikonloppu oli tietysti monelle se paras hetki heittää viihteelle, ja se kyllä näkyi ja kuului. Mutta siitä lisää aivan kohta!

Torstaina kävin siis suunnitelmien mukaisesti katsomassa The Death of Stalin -leffan yhdessä Debaratin kanssa, ja en kyllä muista koska olisin nauranut yhtä spontaanisti ääneen elokuvissa (aidosti siis, jotain Valerianin ”mitä aktuaalista viddua” -naurupyrähdyksiä ei lasketa). Kyseessä on tosiaan musta komedia Stalinin kuolemaa seuranneesta ajanjaksosta Neuvosto-Venäjällä, jossa läjä valtionmiehiä suhmuroi minkä kerkeää päästäkseen vallankahvaan. Pääosista löytyy niin jenkki- kuin brittinäyttelijöitä ja kaikki puhuvat rehdisti englantia, mutta kerrankin voi sanoa että roolitus on maantieteellisestä epätarkkuudesta huolimatta mennyt nappiin: Steve Buscemi Hruštšovina, Jeffrey Tambor Georgi Malenkovina tai Jason Isaacs Georgi Žukovina olivat ihan hillittömiä. Neuvostovallan kauheuksia ei kaunisteltu tippaakaan, dialogi oli komedialliselta ajoitukseltaan onnistunutta ja satiirina pätkä toimi mielestäni loistavasti. Suosittelen siis mikäli pikimusta huumori uppoaa tai historialliset tapahtumat ovat sydäntä lähellä.

Illan aikana ehdimme jutella Debaratin kanssa myös monenlaisista muista historiaan ja ylipäätään kulttuureihin liittyvistä asioista. Hän oli hyvin kiinnostunut Suomen ja sen naapurimaiden politiikasta, koska intialaisena kokee ettei monikaan britti tunnu välittävän ymmärtää oman maansa ulkopuolisista asioista tai valtasuhteista. Itse puolestani opin paljon mielenkiintoisia asioita nyky-Intian sisäisestä meiningistä, kuten esimerkiksi että 1,3 miljardin ihmisen valtiossa ei ole kuin kourallinen taideaineita opettavia korkeakouluja. Muistan myös Debaratin ja Neeman aiemmin kertoneen, että mm. seksuaalivähemmistöt kriminalisoitiin Intiassa alkujaan kolonialismin seurauksena; laista sittemmin poistuttuaan kyseinen pykälä palautettiin kuitenkin käytäntöön itsenäisen valtiovallan aikana. Koska Intiassa on siis yhä/taas rikollista olla homo, yksi Debaratin kaveri joutui lähtemään Floridaan asti tutkimaan kotimaansa seksuaalivähemmistökirjailijoita.

Mielenkiintoisen Intian kolonialismitaustasta tekee myös se, että siinä missä ruotsia opetetaan näennäisesti virallisena toisena kielenä Suomen kouluissa, Intiassa englanti on oikeasti virallinen kieli. Kaikki eivät välttämättä sitä puhu, mutta hallinnollisesti se voi olla ainoa kieli jolla esimerkiksi omat viralliset dokumenttinsa saa kaupungintalolta ulos. Koulut käydään pääasiassa englanniksi, ja Debarati sanoikin kokevansa tästä toisinaan kummallista identiteetti-ristiriitaa: hänen äidinkielensä on kotona puhuttu bengali, mutta käytännössä kaikki muu kommunikaatio ja kirjoittaminen luonnistuu häneltä paremmin englanniksi eli ”vieraalla” kielellä. Ilmiö on toki yleinen maahanmuuttajataustaisissa perheissä tai eri maiden kielivähemmistöjen keskuudessa, mutta ns. valtaintialainen Intiassa voi yhtä helposti kokea vieraantuneisuutta ”laiminlyödessään” todellista kulttuuriaan. Maassa on lisäksi paljon alueellisia eroja siinä, miten paljon paikallisia kieliä tuetaan mm. kirjallisuudessa, mikä varmasti entisestään sekoittaa omaa identiteettiä. Aika lievältä tuntuu pakkoruotsi tähän verrattuna…

aesthetics_meininki

Perjantaina …öö, keskityin oletettavasti kirjoittamaan esseetäni, tai ainakin olettaisin näin. Sää oli pitkästä aikaa todella aurinkoinen ja piipahdinkin keskustassa paitsi kirjastossa, myös hakemassa teatterilippuni lauantaita varten. Postauksen kuvat ovatkin satoa kaupungin näyteikkunoista ja muusta estetiikasta! Keskustassa oli taas ihan älyttömästi katusoittajia, ja lauhkeassa syysperjantaissa Suomen räntäsateet tuntuivat aika kaukaisilta. Ikävä ei niitä ole. Ikävä on sen sijaan kunnon unirytmiä, joka yliopistovertaistuen ja animumaratoonaamisen ansiosta on vetänyt vähän ympäri. Helpotusta tähän ei tuonut lauantai, jolloin siis lähdin Rosien kutsumana katsomaan jo aiemmin mainittua interaktiivista teatteri-kaupunkikierros-Halloween-hybridiä, ja päädyin kotiin vasta kahden jälkeen yöllä. Että sellasta!

Ennen esitystä kävimme The Attic -nimisessä ullakkokahvilassa välipalalla ja vaihdoimme kuulumisia ja kirjallisuusavautumista. En ollut jotenkin osannut ajatella, että Yorkin kapeilla kaduilla voisi toimia Japanista tuttu ”osa mestoista on piilossa korkeammissa kerroksissa” -periaate, mutta ihan järkeenkäypäähän tuo on – pitäisikin rohkeasti nostaa katse katutasosta ja etsiä tunnelmallisia paikkoja. Itse esitystä varten keräännyimme puoli seiskan maissa erään keskustan pubin eteen odottelemaan, ja tuuli oli tässä vaiheessa jo niin navakka että Rosien piti kiinnittää piponsa pinneillä hiuksiin… Hansikkaille olisi kierroksen aikana ollut ehdottomasti tarvetta, mutta kierrokseen sisältyi onneksi sen verran paikasta toiseen liikkumista ettei jäätymiskuolemasta ollut pelkoa. Peloista puheen ollen, olin etukäteen pohtinut kuinka jumpscareksi meno interaktiivisen esityksen aikana saattaisi äityä. Huoli oli lopulta täysin turha, sillä pääpaino oli säikyttelyn sijaan tunnelmalla.

Esitys rakentui siis fiktiivisen aikamatkustajatarinan ympärille, lainaten reippaasti Dr Whosta mutta muunneltuna omilla elementeillä. Yleisö seurasi näyttelijöiden perässä keskustan pikkukaduille ja nähtävyyksille, missä hahmot esittelivät erilaisia Yorkin historiaan liittyviä kauheuksia. Osaan tarinoista otettiin vapaaehtoisia tapahtumia havainnollistamaan, ja porukka olikin ilahduttavan spontaanisti messissä näissä tilanteissa. Esityksen alussa kaikille jaettiin lisäksi pienet avaimenperä-taskulamput, joilla saimme kierroksen aikana hätistellä kauemmas perässä seuraavia zombeja. Näitä piilotteli nokkelasti Yorkin pikkukujilla ja kadunsyvennyksissä, ja he onnistuivat pariin otteeseen aidosti yllättämään käymättä kuitenkaan aidosti käsiksi. Päänäyttelijöitä sen sijaan oli vain muutama, mutta he vetivät kaikki roolinsa täysillä eläytyen hahmoihinsa aikamatkustusministeriön agentteina.

Tunnelmaa söi valitettavasti hieman yleisön koko (kuulemma näin isoa, n. 30–40 hengen porukkaa ei ollut aiemmilla esityskerroilla mukana), kun kaupungin läpi ”pakenemisen” momentum typistyi usein verkkaiseen tallusteluun ja päiden yli sai välillä kuikuilla ihan urakalla. Hurja tuuli loi aika postapokalyptisen fiiliksen, mutta vaikeutti toisaalta myös kuulemista. Kokonaisuudesta olisikin saanut ehkä intiimimmän ja täten kuumottavamman pienemmällä ryhmällä, mutta näyttelijät ottivat kiitettävästi kontaktia yleisöön myös siirtymätilanteissa, jutellen mm. nuoremmille osanottajille ja heittämällä vitsiä. Kaiken kaikkiaan esitys oli siis oikein viihdyttävä, ja opin tietysti kaikenlaista myös kaupungin historiasta! Näin vanhana kaupunkina niitä verisiä tarinoita tosiaan riittää, joten menisin ihan mielelläni jollekin paikallisista kummituskierroksista – joskin oppaan valinnassa kannattaa olla tarkkana, kuten tulin illan aikana vielä oppimaan.

baarikierroksen hämyisät todistusaineistot

Ilta ei nimittäin ollut kierroksen loputtua kuin vasta alkamassa! Esityksen päänäyttelijänä toiminut Damien on nimittäin Rosien kaveri, jonka kanssa olimme sopineet menevämme ”yksille”. ”Yhdet” muuntui lopulta muotoon ”6 tuntia ja 4 baaria”, jonka aikana pääsin todistamaan paitsi Yorkin yöelämää, myös edellä mainittua Halloween-hurmosta. Alkuun menimme odottelemaan Damienia läheiseen pubiin, joka osoittautui tupaten täydeksi naisten nyrkkeilyä katsovista tyypeistä; ehdimme jutella yksien juomien verran Rosien kanssa kunnes Damien ilmestyi paikalle ilmoittamaan että olimme eksyneet yhteen Yorkin huonomaineisimmista baareista :DDfdf ”Eihän toi nyt niin pahalta vaikuttanu” protestoimme kuorossa, mutta kuulemma lafkan pokeilla on kaikilla poliisin numero pikavalinnassa ja veri lentää tuon tuosta. Oletan että kuvauksessa oli vähän värikynää käytetty, mutta siirryimme suosiolla seuraavaan paikkaan viereiselle kujalle.

Seuraavien tuntien aikana opinkin elokuviin, kirjoihin ja muuhun nörtteilyyn liittyvän keskustelun lisäksi mm. seuraavia elämän totuuksia:

1) Yorkin kaupunkikierroksiin ei tarvita välttämättä erillistä lupaa, mistä johtuen yksi oppaista on tuomittu seksirikollinen 🤔🤔🤔 Eräs toinen opas joutui luopumaan käyttämästään silinterihatusta välttääkseen sekoittumasta kyseiseen sankariin, oli kuulemma saanut joskus turpaansakin väärinkäsityksen vuoksi…

2) Juomat Yorkissa ovat aika halpoja Suomen tasoon verrattuna, esimerkiksi kolmannessa baarissa oli erilaisia 2 for £6 tai 2 for £8 -tarjouksia. Verisiksi klovneiksi maskeeratut baarimikot freehandasivat viinaa surutta lasiin, mutta tästä huolimatta sokeripitoisuus oli juomissa kova. It is a mystery!

3) Liikenteessä oli paljon Halloweenin kunniaksi pukeutuneita. Siis Paljon. Vastaan tuli todella hienojakin asuja, eli Clairesin kissankorvapannalla voitoon -pukuilijat olivat vähemmistössä. Toki osa jengistä oli heittänyt niskaansa Primarkin dinosaurus-onesien tai muuta vastaavaa, mutta tunsin kaupungilla itseni enemmän joukosta poikkeavaksi koska en ollut millään lailla ehostautunut.

4) Näin kadulla liikkuvan auton katolla makaavan jäbän. Nyt ollaan selvästi Yorkshiressa.

5) Vikassa baarissa törmäsimme Damienin kavereihin, joista yhden tyttöystävä oli optikko ja halusi välttämättä testata kaikkien silmälaseja arvioidakseen linssien hiontaa. Humalatilalla saattoi olla vaikutusta asiaan, sillä ollaan edelleen Yorkshiressa.

6) Ketään ei kiinnosta jos painelet vahingossa miestenhuoneeseen, ihmettelet aikasi rikkinäistä lukkoa vessassa ja tajuat sitten kulman takana olevan naistenvessan. Vieläkin Yorkshiressa.

7) Kesken baarikierroksen on Yorkissa helppo ostaa halvat ranut ja juoda illan päätteeksi pelkkää vettä ilman että kukaan katsoo sinua vinoon, joten darratta on teoriassa mahdollista selvitä. Juon tosin nykyään niin vähän alkoholia, että sunnuntai-aamun minimaalinen kalma tuntui sekin luojan armolta. Yleinen kooma kestikin sitten koko päivän ja taisin nousta sängystä ja JoJo’s Bizarre Adventuren parista lähinnä laittamaan ruokaa, mutta ei harmita! Sain käytännössä ns. crash coursen Yorkin baareihin hyvässä seurassa, ja illan lopuksi Rosie varmisteli vielä erikseen että pääsin turvallisesti kotiin. Helppo toisaalta päästäkin, kun asun noin 10 minsan päässä yhtään mistään ja York tuntuu kaikessa kompaktiudessaan enemmänkin omalta taskulta.

Tähän lienee hyvä päättää tältä erää, ensimmäinen väliessee on 90 % valmis ja muutaman tunnin päästä pidämme varjo-Halloweenit Maijan kanssa Skypen välityksellä. Tällä viikolla on Reading Week eli seminaareja ei ole ollenkaan, joten toivotaan ettei unirytmini vedä täysin ympäri opiskelija_laiffin tuhottua täysin impulssikontrollin. Onneksi on vielä se toinen essee jäljellä, eli normiaikatauluun pitää kohta palata. Onneksi ’kohta’ voi olla myös huomenna…

Yleinen

Saderintaman silmässä

torstai, lokakuu 26, 2017

mieltäylentävä sade-aamu yliopistolla. oikealla Jumbo pohtii syksyn sanomaa

Eilisillan ykkösaihe kotoa kantautuneissa viesteissä oli räntä/lumirintaman vyöryminen Turusta Tampereelle. Yorkissa sen sijaan jatketaan +14 asteella ja epävakaalla säällä, kun päivän aikana voi sataa ämpärikaupalla, paistaa aurinko, sitten sataa uudelleen. Tiistai-aamu olikin mieltäylentävä raahautuessani kaatosateessa kampukselle Turnitin-softan opastusta varten, joka oli ohitse noin puolessa tunnissa. Nooh tulipahan lähdettyä ajoissa liikenteeseen, ja sainkin käytettyä seuraavat neljä tuntia esseen parissa ennen iltapäiväsemmaa. Aiemman merkinnän juhlimiset aikataulussa olemisesta ottivat nimittäin semisti takapakkia, kun selvisi että väliesseitä on kuin onkin luvassa kaksi! On kieltämättä hieman harhaanjohtavaa ensin saada mailia että ”joo huhuista poiketen teidän tarttee kirjoittaa vaan yks läpyskä” ja heti maanantaina kuulla ohimennen sivulauseessa että niin joo kyllä tolle toisellekin kurssille pitää sellanen vääntää 🤔🤔🤔 Kyseessä oli siis laitoksen kollektiivinen väärinkäsitys, sillä jokaiselle moduulille ei automaattisesti vaadita väliesseetä. Omiini ne kuitenkin kuuluvat, mistä kompromissina ruumiillisuuskurssini maikka viivästytti palautus-deadlinea viikolla. Eihän tuo 2000 sanaa oikeasti ole määrä eikä mikään, mutta eleenä silti ihan mukava mikäli joku ei vielä ole aihettaan edes ehtinyt miettimään.

Mitään sen ihmeellisempää ei tämän viikon alkupuolelle ole sitten tapahtunutkaan. Postissa saapui vihdoin vahvistus lääkärirekisteröinnistäni, eli informaatiokatveesta huolimatta tein jotain oikein! Kaupungilta sain puolestaan sähköpostia, että kuntaverosotkuni on nyt selvityksessä, ja postissa pitäisi tulla aikanaan uusi kirje aiheesta. Näiden kiehtovien arjen mittelöiden jatkoksi mainittakoon, että myös maanantain ensimmäinen pyykkikokeilu onnistui tyyristä hintaa lukuun ottamatta (£2.50–£3 per pesu ohjelman vahvuudesta riippuen, £1.30 kuivausrumpu) juuri kuten suunniteltua. En ole koskaan käyttänyt pesukonetta jossa pesuaine kaadetaan suoraan rumpuun, joten aluksi olin hieman ??? koko homman ryssimisestä. Suht puhtaan oloisina rytkyt tulivat kuitenkin ulos koneesta, joten ilmeisesti en onnistunut konetta ainakaan rikkomaan. Kyllä on jännittävät elämänhallinnan hetket mulla täällä käynnissä, huhhuh

Keskiviikkona oli luvassa jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsema essay workshop, joka… noh, oli ja ei ollut hyödyllinen. Toisten opiskelijoiden satunnaisen 500 sanan arvioiminen tuntuu vähän väkinäiseltä, kun et tiedä mihin kokonaisuuteen se on tarkoitus lopulta liittää. Sain tunnilta kuitenkin lisää varmuutta omien vaistojeni seuraamisesta (lue: olin tehnyt pari muutosta introon Turnitin-softan yhteydessä esiteltyjen esimerkkien perusteella, vain kuullakseni että alkuperäinen ratkaisuni oli parempi) ja toinen ohjaajista typotti projektorikoneella kuin känninen käki, joten ihan turha ei sessio ollut. Sain taas kehuja valashai-kansiostani, ja matkalla yliopistolle joku random jäbä kehui pipoani. Tiistaina kerroin puolestaan itse yhdelle kurssikaverilleni, että tämän nimi tarkoittaa ruotsiksi ankkaa, ja vaikka raja kevyen jutustelun ja hiippariuden välillä voi olla häilyvä, ilmeisesti kommentti ilahdutti enemmän kuin hämmensi. ”Nyt mulla on jotain mitä kertoa bileissä hauskana nippelitietona itsestäni”, sanoi Anka sen jälkeen kun ilmaisin olevani hänen nimestään hyvin kateellinen.

Tämä merkintä jääneekin vähän lyhyenlaiseksi, koska esseiden ja niiden puimisen lisäksi mulla ei yksinkertaisesti ole mitään kovin erityistä raportoitavaa :Ddd tiedän tekeväni liikaa hommia 2000 sanan eteen, mutta tavoitteena on myös muuntaa tämä väliessee moduulin loppuesseeksi, joten on ihan ok lähteä hakemaan kirjastosta erikseen sitä varten varattua teosta. Törmäsin nimittäin täydelliseen tekstinpätkään, joka oli kuitenkin kolmannen välikäden lainaus (Beckettin kirje Schneiderille, joka oli kirjattu Harmonin teokseen, joka oli lainattu Mauden artikkeliin); alkuun kiroilin ajatusta alkuperäisteoksen metsästämisestä vain yhden lainauksen vuoksi, mutta nyt ei kuulkaas ollakaan Suomessa! Epätoivoisten viiden sivun previkkanäytteiden tai 300 dollarin ebay-metsästyksen sijaan kokeilin iskeä teoksen nimen kirjaston tietokantaan, ja sieltähän se löytyi – sekä pitkänä että 4 h lainana. Valitsin näistä tuon pidemmän lainan, mikäli kirjalle tulisi loppuesseen yhteydessä tarvetta. Flexible loan -lainoja voi nimittäin 8 viikon peruslaina-ajan jälkeen hillota niin kauan kunnes joku sattuu kirjan varaamaan. Jos kirjalle sen sijaan ilmestyy ennen tuota 8 viikkoa muita varauksia, tulee se yleensä palauttaa viikon sisällä. 4 h -lainat puolestaan ovat suosittujen tekstien lyhärilainaversioita, millä voi varmistaa teoksen saatavuuden melkein justnytheti. Ihan kätevä systeemi, jonka ansiosta oman kurssilukemiston tai tutkimuksen työstäminen ei ole pelkästä ajoituksesta kiinni!

Tähän onkin hyvä päättää tältä erää ja lähteä King’s Manoriin hakemaan kyseistä nidettä, sitten käydä pitkästä aikaa kaupassa ja jatkaa esseetä. Kuudelta on luvassa The Death of Stalin -leffa. Haluaisin myös ehtiä viimeistään huomenna tsekata vihdoin asuntolan kuntosalin; olen tehnyt kevyitä kotitreenejä siihen malliin ettei flunssan jälkitaudeista pitäisi olla enää vaaraa, ja aamuisin olen usein kammennut itseäni niin jähmeänä ylös sängystä että lisäenergialle olisi tilausta. Ok, se jähmeys voi johtua myös siitä että valvoo kahteen aamulla tekemässä Josuken kanssa taustatutkimusta ihan täysin aivan todella hypoteettisesta Kazakstanin matkailusta (adjhfsdjh joo älkää kysykö ::DDDD), mutta liikunta rytmittää aina paremmin arkea kuin …. no, ei-liikunta. Loppuun tekisi mieli myös liekehtiä hieman Nickin mahdollisesta ulkomaankomennuksesta ja mahdollisuuksista lähteä vierailemaan kyseiseen maahan tammi-heinäkuun välissä, mutta ei mennä asioiden edelle! Jos ne esseet saisi ensin rykäistyä alta, niin siinä on jo ihan tarpeeksi tulevaisuudensuunnitelmia tähän hetkeen.

Yleinen

Mennään alas bisneksiin

sunnuntai, lokakuu 22, 2017

muualla on pilvenpiirtäjiä, täällä katedraaleja. oikealla kaktuksia, ne on kivoja

Tässähän alkaa vähitellen tuntea itsensä ihan oikeaksi opiskelijaksi! Kuluneet päivät ovat nimittäin menneet paljolti tutkimushengessä, sillä osana käytännön jatko-opiskeluopintoja tulemme käymään väliesseen työstämistä läpi jo ensi keskiviikkona. Tämä tarkoittaa sitä, että 2000 sanan esseestä pitäisi tuupata tarkasteltavaksi 500 sanan mittainen pätkä tulevaan workshopiin. Sinänsä idea on ihan hyvä: jos akateeminen kirjoittaminen on vielä hieman hakusessa, ainakin siitä saa palautetta jo nyt eikä vasta loppuesseen yhteydessä. Itsestäni tuntuu toki hieman teennäiseltä kirjoitella tällaisia lyhäriesseitä lähinnä näön vuoksi, mutta hyvää referointiharjoitusta (kuinkas nää lähteet merkittiinkään?) se on joka tapauksessa. Workshopiin mennessä olen todennäköisesti vääntänyt kasaan jo tarvittavat 2000 sanaa, joten mikäs tässä alustavia deadlineja hyödyntäessä. Tuleepahan ainakin aikaansaanut olo!

Hieman on viime päivinä silti nostanut päätään myös tuttu ja turvallinen opiskelutuska – tajusin nimittäin, että vaikka kirjoittaminen sinänsä ei aiheuta paineita, itse aiheiden keksiminen voi olla työn takana. Mistä aloittaa, kun ei ole mitään erityistä sanottavaa? Olin etukäteen ajatellut kirjoittavani reteästi ruumiillisuuskurssin teemoista, mutta keskiviikkoisen (skippaamani) massaluennon vanavedessä saapunut sähköposti muistutti pakollisena aiheena olevan modernismi. No niin justiinsa. Onneksi moduulit overlappaavat jännittävin seurauksin, joten vaihdoin lennosta suunnitelmat molemmissa käsiteltyyn Beckettiin. Not I jäi takaraivoon nimenomaan ruumiillisuuskurssin puitteissa, joten pöllin surutta teoriat kummaltakin kurssilta ja aloin kirjoitella kyseisen näytelmän kertojasta. Haastavaksi onkin osoittautunut aiheen tiivistäminen 2000 sanaan, sillä lähteitä ja näkökulmia todella riittäisi joka sormelle. Luulen, että suurin haasteeni kurssitöissä tuleekin olemaan liika kunnianhimoisuus (sekä tästä seuraava stressi), sillä gradusta on vaikea pakittaa takaisin ympäripyöreisiin esseisiin. Onneksi osaan nykyään myös paremmin hahmottaa mikä toimii missäkin kontekstissa, joten liiallisilla metafilosofisilla pohdinnoilla voi viskata vesilintua.

Toisenlainen ahdistusbingobonus ilmestyi elämääni torstaina, kun löysin postilaatikosta vihdoin kirjeen. Enkä ihan mitä tahansa kirjettä, vaan laskun! Yorkin kaupungilta! Vaatien minulta yli 500 puntaa tulevan vuoden kuntaveroa. Voi pojat! Tämä oli poikkeuksellisen villiä sikäli, että jo ensimmäisenä muuttopäivänäni olin täyttänyt netissä annettujen ohjeiden mukaan lomakkeen, jonka oli tarkoitus vapauttaa minut täysaikaisena opiskelijana kyseisestä verosta. Iskinkin saman tien laskussa näkyvään sähköpostiosoitteeseen viestiä, jossa utelin mitä tälle lomakkeelle on mahdollisesti tapahtunut. Sitten keskityin olemaan hyperventiloimatta. Onneksi sain keskusteltua asiasta pian Nickin kanssa, joka yhdessä Toryn kanssa rauhoitteli kyseessä olevan todennäköisesti puhdas hallintovirhe. Opiskelijana minun ei nimittäin kuuluisi kyseistä veroa todellakaan maksaa, ja verkkohistoria todistaa hakemuksen täytetyn muutto-ohjeissa mainitun aikarajan sisällä. ”Tää on se kulttuurishokki, kun oot pohjoismaalaisena tottunut edes jotenkin järkevään ja luotettavaan hallintobyrokratiaan”, totesi Tory empaattisena, ”Täällä kunnat on vaan yksi iso sekasotku, eikä mitään kannata itsestäänselväksi olettaa.”

Vastausta ei sähköpostiin ole vielä (viikonlopun vuoksi) kuulunut, mutta en suostu stressaamaan aiheesta toistaiseksi enempää. Esseen kirjoittaminen onkin osoittautunut hyväksi distraktioksi FFXV:n ohella. Olen könynnyt siinä läpi nyt lähes jokaisen luolaston, hirviönmetsästystehtävän sekä ajellut fiktiivisellä tienraitilla ojentelemassa autonkorjaustarvikkeita kulpavolkkarinsa teloneille tyypeille. Täydellistä aivojen nollausta siis! On tässä onneksi hieman sosiaalisempaakin elämää luvassa, sillä ostin marraskuun viimeiselle viikonlopulle junaliput Lontooseen. Tarkoituksena on hengata ihan ajan kanssa Nickin, Toryn ja Nathanin luona, ja kenties yrittää leipoa ja/tai laittaa ruokaa. Mietin korvapuusteja, jos tällä kertaa pullataikina myös haluaisi nousta… Koska viikonloppuisin junien hinnat ovat aivan älyttömiä, ostin paluumatkalle sunnuntaiksi lipun National Expressiltä. Viis ja puol tuntia bussissa! Viideltä aamulla perillä Yorkissa! Ei tunnu missään! Ok, aika harvoin nykyään vedän enää budjettilinjalla jos vaihtoehtona on puolet lyhyempi matka, mutta £5 vs £40 erotuksella nuokun ihan mieluusti siellä bussissa, kun ei aamulla ole kiire mihinkään.

Samaan saumaan voisin muuten mainostaa, että tiedän nyt koska tulen jälleen Suomeen! Pyysin tosiaan synttärilahjan verukkeella jo toukokuussa Nickiä kysymään bisnesmies-isältään, liikenisikö tämän frequent flier -lentopisteistä ilmaiset lennot Helsinkiin. Idea tuli siitä, kun eräällä takavuosien reissullani Nick tätä itse ehdotti. Ja kannatti kysyä! Nyt on nimittäin lennot 2.12. Heathrowlta Helsinkiin sekä 9.1. takaisin Englantiin. Paluulento on päivä sen jälkeen kun saavumme Josuken ja Maijan kanssa Tokiosta, eli aika metropoliittia elämää pääsen taas larppaamaan. Siirtymiset Yorkista Lontooseen ja takaisin vaativat jälleen hieman suunnittelua, mutta tajusin hyödyntää uudelleen tuota National Expressin suoraa yöbussia. Mikäli bussissa ei saa nukuttua ja olo on Lontooseen saavuttaessa kuin kalman jäljiltä, voin kuulemma kompuroida Belsize Parkiin päiväunille… Pitää kyllä oikeasti tuoda noin kymmenen kiloa tuliaisia Suomesta ja Japanista, sillä en muuten osaa mitenkään kiittää Nickiä ja Torya kaikesta arjessa saamastani avusta! Huh huh.

Nyt kun kerran päästiin vauhtiin suunnitelmien suhteen, löytyy niitä toki lyhyemmällekin aikavälille. Debarati kysyi minua mukaansa katsomaan The Death of Stalin’ia elokuvateatteriin ensi viikolle, ja itse ajattelin käydä tsekkaamassa mahdollisimman pian myös tuoreen Thor-leffan. Halloweenia edeltävälle viikonlopulle sain mielekästä tekemistä puolivahingossa, kun Nick vinkkasi Rosien olevan tulossa kaupunkiin katsomaan The Hallows Gate: The Eyes of Time -nimistä interaktiivista teatteriesitystä. Olen nähnyt Rosien viimeksi vuosia sitten, mutta tämä oli innostunut kuullessaan minun muuttaneen Yorkiin ja pyysi itse minua seuraksi. Meillä oli viimeksi todella hauskaa yhdessä, joten odotan paitsi teatteriesitystä (kauhua! historiaa! sci-fiä!), myös hengaamista Rosien sekä mahdollisesti tämän paikallisten kaverien seurassa. Yksi näistä esiintyy itse esityksessä, joten on varmasti todella mielenkiintoista päästä kuulemaan itse produktiosta. Plus päästä ensimmäistä kertaa johonkin Yorkin baareista!

Halloweenin jälkeen luvassa on vähän chillimpi viikonloppu (ainakin toivottavasti), kun lähden iskän ja Merjan kanssa Whitbyn hoodseille Robin Hood’s Bayhin. En tiedä yhtään mitä odottaa, mutta mukaan voisin ottaa ainakin jonkin kirjan. Ehkä sieltä myös irtoaa jotain mielekästä kuvamateriaalia, Yorkissa kun on taas satanut aika lailla ja tämänkin postauksen kuvat ovat viikko sitten otettuja… Tänään tosin yritin ninjailla itseni pyykkitupaan, mutta kaikki koneet olivat käytössä vaikka vielä ennen lähtöä pyykinpesu-app oli väittänyt niitä vapaiksi! Satan666! Eihän tässä voi enää mihinkään luottaa. Paitsi ehkä siihen, että maanantai-aamuna klo 9 tuskin on kovin moni pyykkäämässä, joten yritetään uudestaan silloin. Sormet ristiin, että mulla on ehjiä vaatteita vielä tuon pyykkäämisen jälkeenkin. Kyllä mulla on jännittävä elämä!