Browsing Tag

york

Yleinen

February Madness

sunnuntai, helmikuu 18, 2018

ystävänpäivän aikoihin kaupoissa oli pinkkiä ja ulkona tuli viisi sekuntia lunta

::D:D:D:::DD näinhän tässä taas perinteisesti kävi että kun Hommat täällä päässä lähti vihdoin kunnolla käyntiin, onnistuin jotenkin näppärästi unohtamaan kolmeksi viikoksi koko tämän blogin olemassaolon. Hups! Tällä hetkellä vedetään kirjaimellisesti kevätlukukauden puoliväliä, eli aika on hujahtanut entistäkin nopeammin jo puhtaasti siksi että tekemistä kyllä riittää. Mielekästä tekemistä siis. Yritetään siis hieman kelata taaksepäin!

Yliopistolla on tullut siis ravattua lähes päivittäin (tätä Reading Weekia lukuun ottamatta), mikä on rytmittänyt elämää näppärästi. Pari kertaa viikossa leffaa, pari kertaa semmaa, välissä lukemistoja ja muuta hurua. Onnistuin flunssautumaan tuossa kuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin tarkoituksena oli käväistä Lontoossa näkemässä Riittaa sekä Nickiä perheineen ennen kuin nämä pakenivat Kanadaan, mutta koska Lontoon-visiitin päällimmäinen syy eli Katyan drag show peruuntui, päätin kuunnella terveyttä ja jäädä pohjoiseen. Ihan hyvä veto, sillä en kyllä muista koska viimeksi oli niin jäätävä kooma noin kolme päivää putkeen… Seuraavan viikon alussa oli toisaalta myös dissertation proposalien workshop eli paikallisen gradun abstraktien pläräämistä ryhmässä. Olin varannut jutusteluajan JT:n kanssa vasta seuraavalle päivälle, joten jännitti vähän mennä semmaan horisemaan omasta aiheesta paitsi muulle ryhmälle, myös maagisen realismin proffalleni joka on tällä hetkellä ehkä #1 tyyppi jota akateemisesti kuumotan.

Ironista kyllä, iltapäivästä tuli ehkä tähänastisen York-kokemukseni egoa boostaavin kokemus: pareittain omaa abstraktia pitchattuamme saimme suoraa palautetta ohjaajilta, ja suorapuheisen sedän maineessa oleva MR-proffani latelikin kaverilleni Melanielle lempeästi mutta suoraan asioita mitä lopulliseen abstraktiin vielä tarvittaisiin lisäksi / kannattaisi miettiä lisää. Omalla kohdallani tämä kuitenkin pysähtyi, hymyili leveästi ja totesi ykskantaan ”This is brilliant!!”, ennen kuin totesi että joo on muuten tosi hyvä ja mielenkiintoinen aihe, hyvin kirjoitettu abstrakti, ja joo voisit miettiä lisäätkö vielä kolmannenkin vuosikymmenen tähän mutta noin muuten ei täs midist että näillä mennään. Olin aika puulla päähän lyöty, varsinkin kun tunnin jälkeen kurssikaverit juoksivat luokseni hehkuttamaan ettei kukaan muu ollut tunnin aikana saanut läheskään vastaavaa palautetta – jotain lienen siis oikein tehnyt! Oli myös tosi hauska kuulla MR-kurssikaveriltani Cheryliltä anekdootti 90-luvun alun legendaarisesta Stone Roses -keikasta, jota kaikki jälkikäteen hehkuttavat aivan loistavana. ”No ei todellakaan ollu loistava keikka. Pääsylipun kanta todistaa että olin paikalla ja kuule ihan paskaa oli!”

iltapäivätunnelmia kampukselta ja iltatunnelmia kotimatkalla kaupasta

Seuraavaksi aamupäiväksi sovittu tapaaminen JT:n kanssa jatkoi pitkälti samoilla linjoilla, eli kävin puoli tuntia avautumassa ja JT oli ihan täydellisen messissä, ehdotti niin hyviä ideoita teorian ja lähestymiskulman puolesta että ideoita vain pulppusi mieleen pelkästään aiheesta keskustellessa. Ehdottomasti tuntuu siis että olen oikeilla jäljillä musiikkikirjallisuudesta kirjoittaessani! Nyt pitäisikin vähitellen ruveta kasaamaan ihan kunnon runkoa tutkimukselle, sillä mitä aiemmin jäsentelyn hoitaa, sitä helpompaa eri osa-alueiden pariin heittäytyminen on. Osa kurssikavereistani ei vieläkään tiedä mitä on tekemässä ja miten, joten ihan aikataulussa tunnun kyllä olevan. Toivottavasti sama momentum pysyy yllä jatkossakin!

Elokuvakurssin puolella taas koettiin hauskoja hetkiä viikolla, jona katseltavana oli paitsi Bergmanin The Silence, myös Godardin Alphaville. Molemmat oikein kiehtovia leffoja, joista varsinkin ensinmainittu mahdollisti itselleni Ultimaattisen Pätemisen itse semmassa – olin nimittäin ainoa joka puhuu ruotsia, joten pääsin heittelemään nippelitietoa mm. käännösnyansseista ja ylipäätään Pohjoismaiden historiasta. Pääsinpä keulimaan myös sillä, että leffan siansaksa-kielestä löytyy viitteitä viroon/suomeen (tuli kyllä kunnon ”mitä viddua mies” fiilikset kun hahmot alkoivat puhua sanasta ’käsi’ kesken yhden kohtauksen). Semman jälkeen jäin vielä keskustelemaan proffan kanssa, eli kyllä näillä eväillä maikkojen suosioon päästään! Myös maagisen realismin puolella olen pari kertaa päässyt käyttämään Suomi-korttia, kun australialainen proffamme on kysellyt esimerkiksi käännöskirjallisuudesta Suomessa. Kai me sit ollaan aika eksoottisia näin Ruotsin ja Venäjän välissä kököttävinä fuusiopelleinä, kun ei kukaan suomalaisuudesta oikein mitään tiedä tai tajua. Vaikka en kyllä tajua minäkään.

koskahan nää jouluvalot oikeen otetaan alas

Kuluneella viikolla tosiaan on ollu Reading Week eli semmoja ei ole pidetty. Lopulliset abstraktit palautettiin keskiviikkona, ja maagiseen realismiin piti väkertää pari diaa huomista esitelmää varten. Koska esitelmiä ei arvioida, tungin sinne sitten vähän mitä sattuu ja toivon että proffan huumorintaju kestää. Loppuviikosta yliopistolle iskii UCU:n lakko_hommat joten elokuvasemma on siirretty keskiviikolle, ja vähän kuumottelee peruuntuuko maaliskuun puolella jokin tunneista. Toivottavasti ei! Olen viihtynyt oikein hyvin semmoissa, koska kummankin moduulin professorit ovat tosiaan aivan loistavia, ja ylipäätään yliopistolla olosta tulee jatkuvasti inspiroitunut ja innostunut olo. Saimme takaisin myös syksyn moduulien loppuesseiden palautteet, joissa pääsin molemmissa ylimmän arvosanan kastiin (70–100 %); modernismikurssin essee jäi tuohon maagiseen 70 % rajaan ja kehokurssi 78 %:iin, mutta itse kirjalliset palautteet olivat todella kattavia ja kannustavia (etenkin, kun modernismikurssini aihetta kehuttiin vaikeaksi ja täten siis oikein kunnianhimoiseksi). Allekirjoitan kyllä täysin saadun kritiikin, joka oli ehkä aika vaativaa 4500 sanan esseelle, mutta ei kuitenkaan kohtuutonta. Jos hamuaa siis korkeimpia arvosanoja, pitää olla valmis panostamaan vielä pari askelta enemmän (ja tsekata että ne muotoilut ei ole miten sattuu, kuten mulla tuppaa välillä menemään :D). Tärkein palaute itselleni on kuitenkin se, että itse analyysini ja ideani olivat molempien esseiden kohdalla tarkkanäköisiä ja mielenkiintoisia – teknisiä seikkoja kun voi aina hioa loputtomiin, mutta luovaa ajattelua on vaikeampi opetella.

Lyhykäisyydessään: elämä on ihan jees! Olen viime aikoina jumiutunut vapaa-aikana aika paljon kirjoittelemaan omia juttuja kotiin, kun ulkona on satanut vaakatasossa ja opettelin vihdoin käyttämään mystistä uunimikrohybridiäni, mutta toisaalta tuntuu ihan älyttömän hyvältä kun tekstiä syntyy. Lauantaina lähdin spontaanisti illalla leffaan katsomaan Shape of Wateria ja huomiseksi kävin tänään ostamassa Yorkin toiseen leffateatteriin (täällä on toinenkin leffateatteri!! tai oikeastaan kolme, mutta se kolmas on kai jossain huitun tuutissa) lipun Black Pantheria varten. Aika leffaisaa on siis elämä noiden kurssiin kuuluvien klassikkojen lisäksi! Tuota toista leffateatteria etsiessäni –koska en siis halua maksaa yli puntaa jostain netin varausmaksusta, f that noise– päädyin kävelemään vähän tavanomaisesta poikkeavaan osaan Yorkia, joten hauska kokemus oli sekin. Niin ja joku taiwanilainen turisti pyysi minua ottamaan itsestään kuvan ipadilla. Olen siis virallisesti paikallinen.

siinä taas vähän muureja

Mutjoo mutjoo ei kait täs, sain vihdoin postissa tositteen ettei minun tosiaan tarvitse maksaa muutama kuukausi takaperin saatua kiinteistöveroa (kiitti vaan), äiti sendi Suomesta suklaata, ostin lentoliput Suomeen kesäkuulle koska kesä-Desuconista tuli juhlavuoden kunniaksi toive luennoitsemisesta ja sain aika näppärät ja halvat liput Manchesterista Helsinkiin. Josuke tulee kylään maaliskuun lopulla, Debaratin kanssa olisi tarkoitus käydä lounastelemassa ensi viikolla ja ehkä toi kevätkin alkaa tuosta alkaakseen, kun en oikein tiedä mitä tuo +6 C ilma oikeen yrittää olla. Tuossa pari viikkoa takaperin BBC:n sivuilla ennusteltiin jo about maailmanloppua kun pohjoiseen oli luvattu yöllä jopa -15 C, ja nauroin täällä räkäisesti partaani että istukaa ny suatana alas ku meidät pistettiin -25 asteen pakkasessa aikoinaan liikuntatunnilla hiihtämään. Villapaita ja villasukat, kas siinä ratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin.

Yleinen

Winter Spring

maanantai, tammikuu 29, 2018

näkymä Ouse-joen sillalta, paparazzikuva tämän päivän MR-semmasta

Huuh haah pahoittelut spontaanista postaustauosta, joka venähti yllättäen lähes parin viikon mittaiseksi siitä yksinkertaisesta syystä etten ole ottanut käytännössä lainkaan kuvia Yorkiin palattuani. Postaus ilman kuvia on kuin sielu ilman suklaata, joten tämän johdosta sitten lykkäsin päivittelyä uskotellen itselleni että juuh jooh kohta varmaan kamerasta löytyy sata mielenkiintoista maisemakuvaa tekstin kaveriksi. No ei löydy kyllä vieläkään, joten saatte mennä näillä parilla epätoivoisella kuvituskuvalla koska radiohiljaisuus pitää rikkoa edes jotenkin. Kaduttaa nimittäin jälkikäteen, jos annan kevään hujahtaa ohi ilman kunnollista dokumentaatiota.

Hujahdusvaara on nimittäin todellinen, sillä neljäs viikko käynnistyi ja uudet kurssit mennä puksuttavat eteenpäin, mihin tää aika oikein katoaa! Teorialukemistoihin todennäköisesti, sillä monella tapaa kevätperiodi on syksyä selkeästi vilkkaampi: Cold War Culture -leffakurssilla puidaan kylmän sodan aikaisia elokuvia, jotka nielevät kaksi sessiota leffoihin ja yhden seminaarin + lukemistot. Maagista realismia käsittelevä kurssi sen sijaan järjestetään vain kerran viikossa, mutta joka tunnille on luettavana kokonainen romaani + taustamateriaalit. Että joo kyllä tässä lukemista riittää… Mielenkiintoista kyllä, iso osa materiaalista overlappaa jotenkin toistensa kanssa, ehkä johtuen kummankin kurssin poliittisuudesta – historiaa tulee kerrattua melkein vahingossa joka viikko, ja etenkin Cold War Culture on ihan älyttömän mielenkiintoinen aihepiireiltään. Nyt kun vielä lakkais kaikki Euroopan nippelitieto sekoittumasta päässä sen osalta, kuka hallitsi milloin mitäkin ja kuka kähmi kenenkin selän takana.

Kurssikavereina on paljon tuttuja naamoja, kuten esimerkiksi Melanie, joka nukkuu yhä keskimäärin neljä tuntia yössä hajoillessaan opiskelijajärjestön velvollisuuksiin. Myös Willin ja Brantleyn kanssa on tullut juteltua aiempaa enemmän, joskin näistä jälkimmäinen tunnusti ensimmäisen MR-semman yhteydessä kutsuneensa minua syksyn aikana kolmisen kertaa Phoebeksi, syystä jota ei itsekään kuulemma tiedä – ryhmässämme ei edes ole ketään Phoebeä 😀 Willin kysyessä meninkö Suomeen joululoman ajaksi (tämä oli itse poikkeuksellisesti Sydneyssä kotijoulua viettämässä, siinä missä lähes kaikki muut pitkänmatkan vahvistukset jäivät Englantiin), Brantley havahtui myös ensimmäistä kertaa siihen että olen Suomesta. Jenkkilippu ja keskittyminen korkealla, vai miten se meni :D:D:DDD MR-ryhmästä puheen ollen, en muuten ole edes porukan vanhin!! Tämä on suitsuttamisen arvoinen asia, kun semmassa on ainakin kaksi selvästi itseäni varttuneempaa sielua tasaamassa laumaa parikymppisiä.

Itse MR-kurssin proffa voitti minut jo ensitapaamisessa puolelleen. Vaikka matskua on paljon, tämä teki selväksi heti kättelyssä ettei oletus ole sokeassa ulkoluvussa, vaan kurssisuoritukset kyllä paljastavat mihin on panostettu ja mihin ei. Kyseessä on australialainen tutkija, joka kuulemma vetää kurssia ensimmäistä kertaa missään ikinä, mutta perehtyneisyyden puutteesta tätä ei todellakaan voi syyttää. Lisa kertoi googlanneensa tämän jonkun tunnin päätteeksi ja ilmeisesti proffamme puhuu mm. kiinaa, mikä on ihan hyvä meriitti maailmankirjallisuuden tutkijalle. Yleinen asenne kurssilla on ilahduttavan kannustava ja tervettä lähdekritiikkiä painottava, ja pariin otteeseen olen päässyt avautumaan Suomen historiasta kun puheeksi on tullut esimerkiksi kielikysymys identiteetin rakentajana. Ylipäätään kaikki kansallisuus- ja nationalismihengen eri olomuodot ovat tällä kurssilla todella mielenkiintoisia, ja vaikka postkolonialismi on luonnollisesti läsnä monella tunnilla, esimerkiksi tänään käsittelimme Mo Yania ja Maon jälkeistä Kiinaa. (Itsehän tuijotin ikkunasta puussa rehaavia harmaaoravia, nekin oli aika jänniä.)

Myös Cold War Culture -kurssin vetäjä on aivan ihana harmaahiuksinen täti, jonka intohimo kylmää sotaa ja sen aikaisia elokuvia kohtaan vetää kyllä nöyräksi. Parasta tässäkin proffassa on kuitenkin se, miten innostuneesti tämä suhtautuu kurssilaisten ideoihin ja ajatuksiin: vaikka osa porukasta on elokuvantutkimuksen laitoksen puolelta ja terminologia usein sen mukaista, myös me kirjallisuustiedenolikset saamme osaksemme ”tosi hyvä huomio, wau en ole ajatellutkaan sitä tuolta kantilta” -heittoja (säälistä tai ei, haha). Etenkin Debarati tuntuu olevan kurssilla kuin kala vedessä, sillä leffojen suurkuluttajalle moduuli on täynnä mielenkiintoista taustamateriaalia erilaisista klassikoista. Itselleni se toimii erinomaisena tilaisuutena nimenomaan katsella klassikoita, kun kahdesti viikossa Berrick Saulin auditoriossa isketään valot pois ja parin tunnin ajan isolta ruudulta huokuu mennyt maailma. Voin kertoa, että etenkin 40-luvulla tehtyjen italialaisten neorealismileffojen jälkeen olo on aika huuru tosimaailmaan palatessa. (Terveisiä vaan 2,5 h kestäneelle La Terra Tremalle, olit just huippu!)

Noin muuten arki on lähtenyt rullaamaan tosi kivasti, ja luntakin saatiin Yorkiin noin viiden sekunnin ajaksi kunnes kaikki suli pois. Lämpötilat pysyttelevät 5–10 asteen tuntumassa, ja lämpimämpinä päivinä on aika vaikea muistaa että nyt ois niinku tarkotus olla talvi. Turun loskapaskaa en missään nimessä kaipaa elämääni, mutta välillä iskee pieni haikeus vuodenaikojen perään. Aika nopeasti se haikeus kuitenkin katoaa kun ikkunan takaa sarastaa huomattavasti tärkeämpi luonnonilmiö eli aurinko. Tärkeänä lisäkaneettina myös mainittakoon, että Japanin-reissu fiksasi unirytmini ja nousen nykyään joka päivä viimeistään kahdeksan maissa, mikä on ihan hyvä sillä osa leffanäytöksistä alkaa ysiltä… mutta hei, tämä on iso saavutus ihmiselle joka syksyllä huomasi nukkuvansa ehkä joskus neljältä aamulla.

Ei kait siinä sit! Kaikenlaista juoksevaa hommaa on koko ajan tulilla ja pariin lisäsemmaan tullut ilmoittauduttua, jos sitä vaikka saisi tietoa akateemisesta julkaisemisesta ja muusta hörönlöröstä. JT:lle voisi myös muistaa mailata ennen kuunvaihdetta, kun Nicolettan mukaan tämä voisi olla dissertationiini soveltuvin ohjaaja (ja ehkä sitä myötä vois ns. ruveta tekemään taustatutkimusta). Mutta ihan hyvällä fiiliksellä jatkoon, vaikka jäätävä teorialäjä niskassa alati vähän hönkiikin! Jos ei keväältä mitään muuta käteen jää niin ainakin ihan sikana leffoja, ja se on varmasti jotain se.

Yleinen

End of Term

perjantai, joulukuu 1, 2017

toi taaimmainen petteri ei taida voida ihan hyvin

Niin vain kävi että syksy mennä hurahti, ja perjantain ja lauantain välisenä yönä matka jatkuu Lontoon kautta takaisin Suomeen joululomia viettämään. Vaikka lomasta nyt suoranaisesti en voi puhua, sillä heti 4.12. maanantaina on herätys kuudelta aamuvuoroon, ja seuraavat kolmisen viikkoa kuluvatkin täysipäiväisesti töissä. Tämän ohella pitäisi vielä saada valmiiksi kaksi loppuesseetä, ja joulupyhien jälkeen 27.12. lennämme tosiaan Japaniin Maijan ja Jossen kanssa. Tokiossa tarkoitus olisi keskittyä muuhun kuin koulustressiin, joten toivon mukaan aamuvuorojen jälkeiset kirjastosessiot tuottavat esseiden osalta tulosta. Yorkiin palaan jälleen tammikuun toisella viikolla, ja siitä pyörähtääkin käyntiin kevätlukukausi, jossa on luvassa kylmän sodan aikaisia elokuvia ja maagista realismia. Kiirettä tulee pitämään, sillä jälkimmäiselle kurssille on luvassa romaani per viikko! Olen onneksi etsinyt käsiini näistä jo 7/8, joten lomien ja matkustelujen aikana voisi yrittää kiriä myös lukemistoja hyvissä ajoin etukäteen.

Syyslukukauden viimeinen viikko sujui hyvissä tunnelmissa. UB:n viimeisessä semmassa käsittelimme Casey Plettin lyhytnovelleja, kutsuin TERF:ejä nimellä dumpster fire sekä pääsin tiivistämään koko kurssin Trish Salashin runoon Where Skin Breaks:

Semman jälkeen kurssilaiset vannottivat että kaikkien pitää mennä porukalla uudestaan hengaamaan, laitoksen aulassa oli valtava joulukuusi ja Nic halusi välttämättä halata minua ja Melanieta samanaikaisesti. Aivoni olivat Lontoon-bussimatkasta vielä ihan tiltissä ja kotona nukahdin tahattomille päiväunille käytyäni kirjastossa sekä ostamassa Marks & Spenceriltä aivan liian kalliin kolmioleivän, sillä jostain syystä himoitsin kolmioleipiä enemmän kuin oikeaa ruokaa.

York viideltä aamulla

Tiistaina tarkoitus oli mennä tekemään yliopistolle esseetä, mutta päiväunien vuoksi nukahdin joskus kello saapas ja heräsin vasta lähempänä yhtätoista. Ennen modernismisemmaa kävin kuitenkin kirjastolla selaamassa läpi päivän loput lukemistot koskien New Orleansia ja hurrikaani Katrinaa, ja sovin tapaavani Debaratin pikaisesti vielä ennen semmaa. Tämä halusi jostain syystä nähdä minut vielä ennen lähtöäni Suomeen, ja syy paljastui tämän pamahtaessa semmarakennuksen aulaan: sain joululahjan!!!11 Olin aika pöllämystynyt, joskaan en täysin yllättynyt tästä käänteestä, sillä olemme syksyn aikana tosiaan viestitelleet paljon seminaarien ulkopuolella ja käyneet yhdessä elokuvissa. Itse en jähmeänä suomalaisena toki osannut ennakoida lahjojenvaihtoa, mitä Debarati ei tietysti odottanutkaan; totesi vain, että olen yksi mukavimpia hänen Englannissa tapaamiaan ihmisiä, joten hän oli halunnut hommata minulle siitä kiitokseksi lahjan. Lupasin tuoda Japanista ja/tai Suomesta vastalahjaksi tuliaisia, minkä haluan tehdä kyllä ihan vilpittömästikin. Esimerkiksi pyhäköiltä ostettavia onnenamuletteja olen harkinnut ostavani esimerkiksi tutorilleni Nicolettalle sekä toiselle kurssikaverilleni Melanielle ihan vain koska voin.

Itse modernismisemma oli yksi syksyn hauskimmista, sillä sitä vetävä ohjaaja oli liekeissä paitsi Mary Robinsoninista, myös hurrikaani Katrinan jälkeisistä poliittisista geimeistä, ja tarjoili koko ryhmälle karkkia. Vauhtia ja jännitystä viimeiseen tapaamiseen toi myös se, että primaarimateriaaliksi valikoitunut kirja (One D.O.A, One On The Way) oli mystisesti kadonnut kirjastosta päivää ennen seminaaria… Kuulemma opiskelijat toisinaan piilottavat niteitä omiin jemmoihinsa mm. hyllyjen päälle, mikä on aika reilu veto teokselle, jonka laina-aika on neljä tuntia. Toinen villi yksityiskohta semmassa oli Brantleyn naama, joka silmää ympäröivästä, jo paranemassa olevasta ruhjeesta päätellen oli ottanut hittiä sitten viime näkemän. En viitsinyt lähteä utelemaan oliko tämä kenties saanut turpaansa vai kävellyt kaksi metriä korkealla olevaan ovenkahvaan, sillä kuka tietää millaisissa seikkailuissa tämä amerikkalaisvahvistuksemme on viime viikkoina rypenyt.

Keskiviikko käynnistyi tuskalla, kun olin sopinut tuutoritapaamisen Nicolettan kanssa yhdeksäksi aamulla. Taivaalta tuli vaihtelevasti tihkua ja kunnon kaatosadetta, mutta troopperoin silti yliopistolle asti. Tapaamisessa kävimme läpi väliesseen palautetta, joka oli paperilla vaikuttanut paljon todellisuutta tiukemmalta: Nicoletta itse kun kehui tekelettäni, kommentoiden kuitenkin osuvasti myös kehitystä kaipaavia kohtia loppuesseetä ajatellen. Yksi selkeä ero Suomen ja Englannin välillä tuntuukin olevan argumentoinnin vahvuus, joka paikallisessa yliopistossa on suomalaista, hieman kokeilevaa lähestysmistapaa aggressiivisempi. Omia näkökulmia saa siis painottaa rohkeasti, panostaa kielelliseen luovuuteen ja ylipäätään mukaansatempaavaan luettavuuteen. Kävimme läpi sekä ideoitani loppuesseeseen että vastikään keksimääni dissertation-aihetta, joista Nicoletta oli kummastakin oikein innostunut. Ironista kyllä, tämä kertoi erään laitoksen opettajista tietävän niinikään paljon Manchesterista – juuri sen samaisen, jonka seminaarissa koko idea alun perin heräsi. Pitääkin laittaa tälle sähköpostia jossain vaiheessa, sillä aion käyttää tämän yhteensattuman ehdottomasti hyväksi.

Jumbo ja tyylikäs joulumuoti

Loppuviikko onkin sitten mennyt aika lailla sluibaamiseen, sillä päätin rehdisti hyödyntää viimeiset päivät ennen töiden alkamista kaikenlaisen epähyödyllisen kuten videopelien, tv-sarjojen ja yleisen koomauksen parissa. Tämä saattaa kostautua esseiden kanssa myöhemmin, mutta olkoot. Sain kuitenkin myös siivottua, sillä ilmeisesti asuntolalla pidetään lähempänä joulua jonkinlainen tupatarkastus – oletettavasti sen tarkistamiseksi, etteivät paikat ole syksyn jäljiltä ihan kaaoksessa ja auki revitty. Tämän suhteen itselläni siis tuskin on huolta, mutta tarkastus toimi ihan hyvänä tekosyynä tehdä suurimurointi, vessan pesu ja lakanoiden vaihto yms. On sitten kivempi palata kotiinkin tammikuussa, kun vastassa ei odota ihan kamala läävä.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että syksy on hujahtanut ohi ihan älyttömän nopeasti, ja samalla tuntuu että olen ollut täällä aina. Onkin jännä seurata miten fiilikset muuttuvat –tai eivät muutu– kevään aikana, sillä näillä näkymin en ole tulossa Suomeen (ainakaan pidemmäksi aikaa) ennen ensi syksyä. Onneksi Yorkin suuntaan on tulossa keväällä tuttu jos toinen, joten opiskeluihin keskittyminen pitäisi sujua ilman hirvittävää koti-ikävää. Ei sillä, että olen sellaista oikeastaan maailmalla koskaan kokenutkaan.

Kuten aiemmin taisin mainita, blogi tulee siis Yorkin osalta hiljenemään useammaksi viikoksi, joskin saatan palailla fiiliksen mukaan kirjoittelemaan silloin kun huvittaa. Japanista kirjaan varmaan jälkikäteen jotain päällimmäisiä meininkejä, mutta elämä jatkuu jälleen tammikuussa. Kiitos siis lukemisesta kaikille jotka ovat tähän mennessä random perseilyäni seuranneet, ja palaillaan viimeistään ensi vuoden puolella!

Yleinen

Autumn Autumn Autumn

keskiviikko, marraskuu 15, 2017

kirjaa padista, nbd | El Pianon yhdistelmälautanen

Hommaa ja lukemista riittää, mutta yritetään kiriä tässä puolentoista viikon takaisia meininkejä ettei backlog kasva ihan älyttömäksi. En mene täyteen takuuseen kronologiasta ja kuvamateriaalikin on vähän mitä on, mutta yritetään! Viikko sitten maanantaina palasimme siis Yorkiin, ja alkuviikosta treffasin seminaarien ja esseehommien ohella iskää ja Merjaa iltaisin. Kävimme mm. tiistaina York Minsterissä eli kaupungin suurimmassa katedraalissa, jossa pidetään lähes päivittäin erilaisia jumalanpalveluksia. Ilta-viideltä alkavaan Evensongiin osallistuakseen ei tarvitse olla mitenkään uskovainen (mua ei ole edes kastettu, enkä silti saanut salamasta hartauden aikana), sillä paino on enemmänkin tunnelmassa: 45 minuuttia kestävän tilaisuuden aikana lausutaan muutama laulettu rukous, joiden vetonaula on eri-ikäisistä pojista ja miehistä koostuva kuoro. Myös rakennuksen arkkitehtuuri on tietysti vertaansa vailla, joten vaikka illat ovat Yorkissa jo pimeitä ja märkiä, oli ihan hauskaa päästä todistamaan tällaista livenä. Hartauteen toi oman lisänsä se, että tilaisuuteen oli voinut etukäteen pyytää rukousta esimerkiksi tietylle henkilölle tai tapahtumalle, mikä teki kuuntelemisesta jotenkin henkilökohtaisempaa. Lähtiessä ovelle oli lisäksi sijoitettu strategisesti pari itkettävän söpöä pikkupoikaa kolehtia keräämään, aika nilkki saa olla jos kykenee kävelemään tyhjin käsin ohi. : D

Viikolla pääsin tutustumaan myös muutamaan uuteen ravintolaan keskustassa, joista oleellisin itselleni oli jo etukäteen paljon hypetetty El Piano. Kyseessä on runsaasti palkittu vegaaniravintola, joka tarjoilee kasvisherkkuja espanjalaisella vivahteella. Koska menusta löytyi kolmelle hengelle soveltuva maistelumenu, tilasimme sen päästäkseni tsekkaamaan kaikkia pääruokia. Eikä kyllä ollut valittamista! Elämäni parhaat vegaaniravintolat olen yhä kokenut Sydneyssä, mutta El Piano upposi erinomaisesti koko seurueelle ja ymmärrän kyllä mistä palkinnot ovat sataneet. Ensi kerralla käydessä pitääkin miettiä, mikä annoksista oli sellainen että ottaisin sen mielelläni kokonaisena. Tai sitten pitää tilata uusi maistelumenu…

Porukat lähtivät Manchesteriin torstaina, ja vaikka olisin halunnut itsekin kovasti piipahtaa lempikaupungissani, esseenpalautus kolkutteli ovella ja siihenhän ne loppuviikon päivät hurahtivatkin vapaa-ajan osalta. Modernismisemmassa aiheena olivat John Berryman ja Delmore Schwartz, joiden häpeilemätön merkitysten tavoittelu ja itsensä kirjallisuuden kaanoniin ahtaminen tuntui jotenkin kovin sympaattiselta tuulahdukselta hieman biografisempaa luentaa. Pääsin pätemään musiikkitietoudellani, kun opettajamme mainitsi Delmore Schwartzin nousseen uudelleen tietoisuuteen Lou Reedin kuoleman jälkeen; kommentoin tämän olevan hyvin tyypillistä nimenomaan musiikista kirjoittaville, joilla on usein kova fiksaatio luoda yksityiskohtainen jäljennös tietystä aikalaisuuskokemuksesta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Olenkin miettinyt viime aikoina yhä enenevissä määrin, voisinko sittenkin yhdistää musiikkikirjoittamisen (jota olen kahlannut viimeiset 10 vuotta antaumuksella) jotenkin tämänhetkisiin tutkimuskohteisiini, vaikkei se suoranaisesti fiktiivistä olekaan… pitänee olla piakkoin yhteydessä tuutoreihin, sillä päätösten ajat alkavat todella olla käsillä, etenkin mikäli mielii edes teoriassa jättää väikkärihakemusta tammikuun puolella.

meno aika Yorkshire kun kampuksen vierellä hevosia… | PLP-luento, jonka puhuja oli ihan huippu

Mutta ei mennä asioiden edelle, sanoi mummo napalmissa. Tällä viikolla aikatauluun on kuulunut Eimear McBridea (jota ajattelin yhdistää modernismikurssini Beckett-tulkintoihin vertailumielessä) sekä vähän lisää Beckettiä. Olin etukäteen vähän haavi auki saadessani sähköpostia ko. seminaarin maikalta, jonka ilmaisusta ”hyvin valmistautunut MA-opiskelija on lukenut ainakin tämän ja tämän verran taustamateriaalia seminaariin ja ottaa kaksi esimerkkikohtaa tunnilla keskusteltavaksi” jäi lähinnä fiilis, että olemme kädettömiä ja jalattomia apinoita. Etukäteen sain myös kuulla, että maikka tulisi olemaan 1:1 kopio Philip Seymour Hoffmanista Truman Capote -leffassa, mikä sai vähän kuumotukset pintaan. Mutta itse semma oli lopulta ihan sikahauska! Toki auttaa, että olen pyöritellyt Beckettiä niin paljon syksyn aikana että pystyin aika lonkalta keskustelemaan maikan kanssa tämän heittämistä aiheista, mutta pidin paljon myös tämän tavasta aidosti haastaa opiskelijoita. Parillakin jäbällä meni vähän metafyysiset filosofiat solmuun, kun maikka ihan pokkana vain kallisti päätään ja toisti, ”en mä tajua mitä sä yrität sanoa, selitä uusiks”. Huomasin lingvistiikka-taustastani olleen tässäkin hyötyä, kun hiffasin heti mitä maikka ajoi takaa tietyillä kieleen liittyvillä seikoilla – kuten tämä itse sanoi, Beckett on haastavaa, mutta toisaalta myös tasan niin vaikeaa kuin siitä itse haluaa tehdä.

Muina elämän erityispiirteinä piipahdin alkuviikosta näyttämässä passiani Student Hubissa syystä x (sain mailia aiheesta joten idk), ja olen mm. yrittänyt kuluttaa massiivista tofu-varastoani. Vedet olivat taas katki huoltoa varten tiistaina, mutta siinä missä viimeksi varasin katkon varalle kaksi litraa vettä, nyt olin vain että eh, ihan sama. Arki on siis sitä itseään, hyvää ja huonoa vaihtelevissa määrin, ja tämän hetken polttavin asia taitaakin olla saada kaksi 300–400-sivuista kirjaa luettua ensi viikon seminaareihin. Ok, valehtelen – tämän hetken oikeasti polttavin asia on jatko-opiskeluhommien miettiminen, sillä tämänpäiväisen PLP:n jäljiltä tajusin kuinka vähän aikaa oikeasti on käsillä, jos haluaisin jättää tammikuussa väikkärihakemuksen Yorkiin. Eniten tämä koskee konsultaatio-optioita, sillä olen koko joulukuun Suomessa. Aionkin pyhittää koko loppuviikon aikataulutukselle, taustatutkimukselle ja aiheriihelle, jotta saan edes semirealistisen kuvan siitä mikä on mahdollista ja mikä ei. Kertoo aika paljon, että PLP:ssä oli mukana väikkärihakemuksista kertova opiskelija, joka totesi itsekin hakeneensa vasta välivuoden jälkeen. Valtaosa muista luennolta poistuneista puhui samaa, vaikka teoriassa hakeminen on mahdollista. Mutta katsotaan, York on vain yksi mahdollisista paikoista ja maailma auki. Laiskuuden vuoksi en kuitenkaan halua mahdollisuuksia missata.

2,5 viikkoa ja olen siis Suomessa! Tässä ajassa pitäisi vielä tehdä paljon kaikenlaista, joten jos blogi on hiljaisempi, tarkoittaa se aiempaan tapaan etten tee mitään kovin ihmeellistä ja yritän keskittyä opiskeluhommiin. Tulevana perjantaina lähden kuitenkin (vihdoin!) Manchesteriin, sillä luvassa on Depeche Moden keikka Manchester Arenalla. Joo, sillä samalla missä se sekopää pommitti toukokuussa Ariana Granden keikalla teinejä, mutta en tiedä kuumottaako lopulta kuitenkaan. Olen ollut ko. areenalla ennenkin lukemattomia kertoja, ja Turun puukotus_hommat todistivat että kaikkea voi tapahtua ihan 10 min päässä sieltä missä asun. Elämä jatkuu. Samaa pidän mielessä, kun lähden viikon päästä Lontooseen viikonloppureissulle. Jos miettii ja stressaa opiskeluja, ei ehdi stressata maailman kauheuksia. Aika kauhun tasapainoa taitaa elämä välillä olla…